Myy yritys

Omistajanvaihdos – perintätoimisto siirtyi appiukolta vävypojille

Kun vuonna 2016 Hannu Ritari uteli vävypojiltaan Jussi Saarijärveltä ja Juha Järviseltä haluja jatkaa hänen jalanjäljissään perintätoimistoyrittäjänä, oli vävyjen kanta siinä hetkessä selkeä: ei todellakaan! 

”Kyseessä oli perintätoimisto ja meille Jussin kanssa perintäalan maine ei näyttäytynyt kovin kiitollisena tai ruusuisena.”, kertoo Juha ensimietteistään. ”Pyysimme kuitenkin pari viikkoa mietintäaikaa, jotta saisimme tutustua alaan paremmin ja tutkia mistä tuo negatiivinen kaiku ajatuksiimme oli peräisin.” 

Kaksi viikkoa kului ja päätös tarttua haasteeseen syntyi. ”Päätimme olla tulevaisuuden toimija. Haluamme lisätä tietoa alasta ja ennaltaehkäistä sitä, että yrittäjät joutuvat ikäviin perintätilanteisiin. Haluamme auttaa velallisia ratkomaan maksuongelmat parhain päin.”

Perintää omien arvojen mukaisesti

Hannu Ritari otti ensikosketuksen saatavien perintään jo 1970-luvulla Hankkijan luottopäällikkönä. Ajan mittaa heräsi ajatus, että oman perintätoimiston kautta hän pystyisi palvelemaan yrityksiä ja velallisia omien arvojen ja lain mukaisesti. Näin syntyi vuonna 1989 Perintäkymppi, joka vuonna 1996 muutti nimensä Perintäritariksi. Hannun työura yksinyrittäjänä huipentui omistajanvaihdokseen vävypojilleen vuonna 2016 ja hän pääsi viettämään ansaittua eläkettä.

Jatkaja yritykselle löytyi läheltä

Perintäalalla yrityksen omistajanvaihdos tapahtuu useimmiten niin, että iso toimija ostaa pienemmän perintätoimiston. Hannu lähestyi toisesta kulmasta ja päätti hakea jatkajaksi ensisijaisesti toista yrittäjää, joka voisi jatkaa Perintäritarin työtä samojen arvojen pohjalta. Kiinnostunut jatkaja löytyi yrityksessä aiemmin harjoittelun tehneestä nuoresta miehestä, mutta Hannu päätti ensin tiedustella yrittämisestä kiinnostuneilta tytärtensä miehiltä olisivatko he kiinnostuneita jatkamaan yritystä. 

Yritys kuin kolmas lapsi. Miten luopuminen sujui?

”Erinomaisesti! Vaihdostamme helpotti se, että omistajanvaihdoksen yhteydessä raha ei vaihtanut omistajaa vaan sitoutimme Hannun osakkaana yhtiöömme. Se riitti hänelle korvauksena.”, kertoo Perintäritarin myynnistä ja markkinoinnista vastaava Juha. ”2016 opiskelimme alaa Hannun valmennuksessa, loimme uudet kotisivut, sisältöä sekä some-kanavat. Vuoden 2017 alkaessa Hannu oli apunamme vain kutsuttaessa ja pääsi pian nauttimaan eläkepäivistään häiriöittä.”

”Perintäritari oli Hannulle kuin kolmas lapsi, joten oletimme (lue: pelkäsimme) hänen osallistuvan tekemisiimme liikaakin, mutta lopulta pelko oli täysin turha. Hannu kyseli tasaisin väliajoin miten menee ja me välitimme asiakkailta hänelle terveisiä. Siirtymävaihe oli siten erittäin lyhyt.”

Hiljaista tietoa ei voi opiskella kirjasta

”Jos olisimme perustaneet tyhjästä vuonna 2017 perintätoimiston, se olisi todennäköisesti jo kuopattu. Ilman tarinaa, Hannun hiljaista tietoa ja olemassa olevia asiakkaita meillä olisi ollut valtava työ vakuuttaa ja todistaa sekä itsellemme että asiakkaillemme miksi meihin kannattaisi luottaa.” summaa Juha etuja, joita toimivan yrityksen jatkaminen tuo.

”Nyt suurin työ oli uskoa omaan arvopohjaiseen tekemiseemme, viestiä muutos ja toimintatavat avoimesti nykyisille asiakkaille ja vakuuttaa heidän olevan Perintäritarin arvokkain asia omistajanvaihdoksen jälkeenkin.”

Yrityksen omistajanvaihdos onnistui hyvin ja asiakkaiden luottamus perheyritykseen säilyi. Perintäritarissa asiakkaiden tarpeet, lupaukset ja onnistumiset saatiin siirrettyä hiljaisena tietona uusille omistajille. ”Tällaista osaamista ei voi opiskella kirjoista. Saimme ensikosketuksen perintäalaan vasta appiukon omistajanvaihdoskosiskelun myötä, joten tämä hiljainen tieto on ollut meille mittaamattoman arvokasta”

Jatkajan vinkit omistajanvaihdokseen: tutki, keskustele, kirjaa paperille

Omistajanvaihdos on loistava tapa ryhtyä yrittäjäksi. Kun mahdollisuus tulee eteen, kannattaa lähteä tutkimaan yrityksen historiaa ja toimintatapoja. Jos yritys on toiminut arvoilla, jotka itsekin allekirjoitat, on asiakaskunta ja henkilöstö sitoutunutta tekemiseen myös jatkossa.” toteaa Juha onnistumisen syistä. 

”Haastattele omistajaa, asiakkaita ja henkilökuntaa. Kuullostele onko yritystä mahdollisuus viedä unelmoimaasi suuntaan. Kirjaa plussat sekä miinukset paperille ja jatka tutkimista. Yrityksen taloustiedot kannattaa käydä läpi ammattilaisen kanssa, jotta käsissäsi ei ole velkaista yllätystä. Kiireeseen ei pidä päätöstä perustaa.”

 

 
loder image