JÄTÄ ILMOITUS

Ympäristöystävällinen innovaatio syntyi Lapin arktisissa olosuhteissa

Yhteistyössä House of Lapland kanssa. Rovaniemi on ollut sopiva yritysympäristö Aurora Powertrainsille: verkostolta saa tukea, yritysyhteistöillä haetaan kasvua ja sijainti tukee kansainvälisyyttä.

Rovaniemeläinen Aurora Powertrains on kehittänyt ympäristöystävällisen eSled-sähkömoottorikelkan maailman ensimmäisten joukossa. Sähkömoottorikelkka on luotu erityisesti safaritoimintaa ajatellen.

Vuonna 2017 perustettu yritys valmisti ensin kelkkoja omaa safaritoimintaansa varten. Hiljattain julkaistun Safartica Oy:n kanssa solmitun yhteistyösopimuksen myötä se keskittyy jatkossa sähkökelkan jatkokehitykseen ja myyntiin. Yrityksen liikevaihto oli yli puoli miljoonaa euroa huhtikuussa 2020.

Kelkkaa ryhdyttiin kehittämään yli kymmenen vuotta sitten Lapin ammattikorkeakoulussa.

– Yrityksessä sitten jatkettiin tuotekehitystä isoin harppauksin eteenpäin, yhtiön alkutaipaleesta kertoo toimitusjohtaja Matti Autioniemi.

Yhteistyöt ja yhteydet toimivat Rovaniemellä

Sähkökelkkoja valmistavan Aurora Powertrainsin rinnalla toimii kelkkasafareita tarjoava Aurora eMotion -brändi, jonka alla marraskuussa 2020 käynnistetty yhteistyö rovaniemeläisen ohjelmapalveluyrityksen Safartican kanssa tapahtuu.

Yhteistyökuvio syntyi luonnollisesti, koska Safartica oli kiinnostunut ympäristöystävällisistä kelkoista ja Aurora Powertrains halusi keskittyä enemmän kelkan ja teknologian kehittämiseen ja luopua safaritoiminnan operoinnista.

Rovaniemen sijainti on ollut toimiva yrityksen tarpeisiin. Autioniemi kehuu, että Rovaniemi on hyvä keskus.

– Täällä on lentokenttä lähellä ja hyvät yhteydet, ja se on aika keskeistä toiminnassamme, sillä siihen liittyy paljon logistiikkaa.

– Ihmiset pääsevät helposti liikkumaan tänne ja me pääsemme helposti maailmalle, hän kertoo.

– Nopeasti sitä ajattelisi, että me olemme syrjässä. Olemme kuitenkin huomanneet, että Lappi kiinnostaa myös komponenttitoimittajia ja muita yhteistyökumppaneita eli on helppo toimia heidän kanssaan, koska he ovat sitä kautta kiinnostuneita meistä ja toisaalta kiinnostuneita kuulemaan, miten heidän tuotteensa kestävät hyvinkin haastavissa olosuhteissa, Autioniemi toteaa.

Lapin liiketoimintaympäristö on tukenut hyvin Aurora Powertrainsia yritysmatkan aikana, jopa alkutaipaleesta lähtien. Autioniemi kertoo, että tutkimusta vietiin eteenpäin alueellisten toimijoiden avulla.

– Jos esimerkiksi miettii meidän taustaamme: se tulee Lapin ammattikorkeakoulusta ja tutkimusprojekteista, joihin saatiin tästä ympäristöstä jo silloin toimijoita mukaan.

Hän kokee myös, että yrityksen perustamisessa saatiin tarvittaessa tukea esimerkiksi toiminnan käynnistämiseen ja rahoitustarpeisiin.

     • Lue lisää Rovaniemen yritysympäristöstä

Kestävyys ja talviolosuhteet innovaatiotuotteen takana

– Alun perin oli tarve luoda ympäristöystävällinen, hiljainen, savuton ja hajuton vaihtoehto polttomoottorikelkoille nimenomaan safaritoiminnan tarpeisiin, Autioniemi kertoo. – Menemme luonnollisesti kohti sähköistä tulevaisuutta, mihin myös EU ja valtiot omalla toiminnallaan ja rajoituksillaan ohjaavat. Kaikkea viedään poispäin polttomoottorikäyttöisistä ja sähköiset liikkumismuodot tulevat yleistymään: sähkömoottorikelkka on yksi niistä, hän jatkaa.

Sähkökäyttöisen kelkan suunnittelussa oli otettava monia haastavia tekijöitä huomioon: komponenttien pitää kestää kovat pakkaset, suuret lämpötilaerot ja ajon aikana kulkuneuvoon kohdistuvat tärinät ja iskut.

Innovaatio on vaatinut useiden vuosien suunnittelua ja testausta: Lappi onkin ollut sille erinomainen testiympäristö. Sähkömoottorikelkan toimivuutta ja kestävyyttä päästiin aluksi tarkkailemaan omassa kelkkasafaritoiminnassa.

Uusi kelkkamalli lanseerataan keväällä

Aurora Powertrains etsii lisärahoitusta ja yrityksellä on osakeanti auki vuoden 2021 alkupuolella. Osakeannissa haetaan miljoonan euron rahoitusta, jolla yhtiö muun muassa panostaa akkumoduulien ja uuden e-Sled-mallin tuotekehitykseen ja tuotantoon, kehittää myyntiä ja markkinointia ja patentoi.

– Meitä kiinnostavat kumppanit, joilla on jotakin annettavaa yrityksellemme rahan lisäksi, kuten alan osaamista tai kokemusta yrityksen hallitustyöskentelystä.

Autioniemi odottaa vuodesta 2021 kiireistä yritykselle. Aurora Powertrains lanseeraa keväällä uuden sähkökelkkamallin omasuunnitteisella rungolla. Uuden mallin myynti myös käynnistetään aiempaa laajemmassa mittakaavassa.

Yrityksen kuluvan vuoden tavoitteena on myös lisätä kelkkojen myyntiä muun muassa Suomessa, Pohjoismaissa ja Euroopassa. Suomessa Safartican kanssa Aurora Powertrains aikoo kasvattaa sähkökelkkojen joukkoa safaritoiminnan kehittämistä varten.

     • Tarkastele Lapin yritys- ja investointimahdollisuuksia

 
loder image