loading Loading please wait...
11/03/2019

Yrityskauppa teki R-kioskista osan perheyritystä

Rautatiekirjakauppa perustettiin vuonna 1910, jotta suomalaiset voisivat lukea enemmän ja sivistää itseään. Nyt, yli sata vuotta myöhemmin, kaikille suomalaisille tuttu R-kioski on osa norjalaista perheyritystä Reitan Groupia. R-kioskin toimitusjohtaja Teemu Rissanen kertoo, mitä muutoksia omistajanvaihdos toi tullessaan.

Article image

Tavoitteena täysi yrittäjävetoisuus

”R-kioski on Suomen tunnetuin ja suurin kioskiketju, jossa toimii 450 franchisingyrittäjää. Ennen vuonna 2012 tehtyä yrityskauppaa noin puolet kioskeistamme oli yrittäjän vetämiä ja R-kioski Oy:n omisti Sanoma Oy. Kaupan jälkeen olemme olleet osa norjalaista perheyritystä Reitan Groupia, johon kuuluvat myös kaikkien Pohjoismaiden sekä Baltian maiden johtavat kioskiketjut. Brändeinä muun muassa 7 Eleven, Pressbyrån ja Narvesen. Päätimme vuonna 2013, että haluamme olla täysin yrittäjävetoinen, ja nyt yrittäjät pyörittävät yli 90:ää prosenttia kioskeistamme. Tarvitsemme asiakaspalveluun intohimoisesti suhtautuvia yrittäjiä kuitenkin vielä runsaasti lisää. Kauppiasvetoisuus on todistetusti paras toimintatapa, sillä siinä yhdistyy paikallinen osaaminen, asiakkaiden tuntemus ja päätöksenteko sekä taustajoukkojen tuomat suuruuden edut.”

Perheyrittäjyys tuo pitkäjänteisyyttä

”Perheyrityksessä toimintaa kehitetään pitkäjänteisesti niin, että se kestää sukupolvelta toiselle. Esimerkiksi investointien määrä on uuden omistajan aikana noussut huomattavasti. Lisäksi Reitan Groupin toimintaa ohjaavat vahvat arvot, joiden puitteissa päätökset tehdään paikallisesti. Perheyrityksessä omistajilla on kasvot. Yrityksen omistajat, isä ja pojat, ovatkin yrittäjillemme tuttuja ja iso osa on tavannutkin heitä.”

Oppia yli rajojen, toteutus paikallisesti

”R-kioskin omistavalla Reitan Groupilla on Euroopassa lähes 4 000 myymälää, ja vähittäiskaupan oppeja kierrätetään yli maa- ja ketjurajojen. Yhtiö toimii Pohjoismaissa ja Baltiassa. Tyypillisestä kansainvälisestä yrityksestä meidät erottaa se, että teemme päätökset paikallisesti ja keskitetty ohjaus on minimissään. Tämä pätee myös kaikkiin R-kioskiyrittäjiin: heillä on yrityksen arvojen ja konseptin puitteissa vapaus päättää, miten he kioskiaan johtavat ja miten he tulostaan kehittävät.

Yksi esimerkki Suomeen muualta rantautuneista opeista on vahva panostaminen mukaan otettaviin syötäviin. Suomesta taas on lähtenyt maailmalle monien eri palvelujen yhdistämisen malli: yrittäjät onnistuvat yhdistämään niin pakettipalvelut kuin laskujen maksunkin osaksi kioskiensa liiketoimintaa. Jaamme keskenämme tietoa siitä, millaiset mallit toimivat missäkin – mutta päätämme aina paikallisesti, miten tuota tietoa käytetään ja mitä asioita kopioimme suoraan meillekin.”  

Asiointia helposti ja nopeasti

”Reitan Groupin visiona on tulla koko Euroopan johtavaksi vähittäiskaupan toimijaksi. Suomessa R-kioski on kuin paikallinen olohuone, joka helpottaa ihmisten elämää.

Ärrällä asia kuin asia hoituu helposti ja nopeasti. Mitä ihmiset haluavat päivä päivältä enemmän? Onko heillä liikaa vai liian vähän aikaa? Kaipaavatko he helposti mukaan otettavaa syötävää ja juotavaa? Ja haluavatko he maistaa uutuuksia ensimmäisten joukossa? Näihin kysymyksiin ja tarpeisiin kioskiyrittäjän on helppo vastata.”

 

Kiinnostaako yrittäjyys? Katso vapaat R-kioskiyrittäjän paikat täältä.

 

Yrityspörssi.fi - Right place, if you are planning to sell or buy business