loading Loading please wait...
Perinteikäs ja monipuolinen kirjakauppa Laitilan keskustassa
Price: €29,000

Myytävänä lähes 100 vuotta historiaa! Myydään huippupaikalla Laitilan keskustassa toimivan perinteikkään Laitilan Kirjakauppa Ky:n liiketoiminta eläkkeelle siirtymisen vuoksi.

Yhtiön liikevaihto tilikaudella 2018 oli noin 208 000 euroa ja käyttökate 10 000 euroa. Toiminta on jatkunut jo vuosia vakaana eikä lähiaikoina ole nähtävissä merkittäviä muutoksia. Vakka-Suomen ja erityisesti Uudenkaupungin voimakas kehitys ja kasvu tuovat asiakaspotentiaalia alueelle, joten mahdollisuudet pieneen kasvuunkin on olemassa.

Liikevaihto muodostuu pääosin monipuolisen tuotesortimentin tuottamasta kokonaisuudesta; kirjat, paperitarvikkeet, toimistotarvikkeet, askartelutarvikkeet yms. Yritys on paikallisesti tunnettu hyvästä palvelustaan ja ammattitaidostaan. Kirjakauppa tekee myös yhteistyötä mm. runoilija Heli Laaksosen sekä muiden paikallisten kirjailijoiden kanssa. 

Yrityksellä on käytössään tilavat toimivat vuokratut toimitilat, joissa toimintaa voi jatkaa tai vaihtoehtoisesti siirtää myös muihin tiloihin.
Yrittäjän lisäksi yrityksessä toimii yksi osa-aikainen työntekijä. Sellaisenaan tämä on optimaalinen tiimi nykyisen liiketoiminnan pyörittämiseen mutta esim. panostamalla enemmän nettikauppaan voisi olla tarvetta myös lisätyövoimalle. Myyjä ja sitoutunut työntekijä auttavat tarvittaessa alkuun yrityskaupan toteuduttua. He ovat kokeneita ammattilaisia, jotka osaavat asiansa, joten ostajan ”hyppy” uudelle alalle on myös mahdollinen.

HINTA
29 000 € + varaston arvo


HINTAPYYNNÖN PERUSTELUT
Ennustettu kassavirta mahdollistaa kohteen hankintamenon kuolettamisen 3-3,5 vuodessa.


Yrityskaupassa luottamus on yhteinen asia. Tarkempien lisätietojen saanti edellyttää salassapitosopimuksen allekirjoittamista. Jos haluat tarkempia tietoja tästä kohteesta, ota yhteyttä kohteen välittäjään.

  • Ad ID:
    6772
  • Ad Type:
    Business for sale
  • Category:
    Kauppa
  • Turnover:
    €200,001 - €300,000
  • Workers:
    1
  • Location:
    Varsinais-Suomi
  • Www:

Seller

Tomi Vuorinen
0504773595
Contact seller

Contact us easily!:

Your contact request is sent to the ad poster, who will contact you directly.

DEALER AD
  • DEALER AD
    Menestyvä
    Menestyvä puutarha-alan yritys

    YRITYSKUVAUSMenestyvä puutarha-alan yritys Etelä-Suomessa. Asiakaskuntaan kuuluvat mm. yksityiset jälleenmyyjät, valtakunnalliset ketjuliikkeet, kunnat ja seurakunnat.Yritystä on kehitetty huolella ja toiminnan laadusta sekä...

  • DEALER AD
    XCS
    Pohjois-Pohjanmaalla erittäin suositun k...

    Kahvila-lounasravintola-konditoria. Yritys tarjoaa myös pitopalvelua. Kannattava tuloksellinen liiketoiminta.  Kohteessa on tehokkaasti hyödynnetyt tilat ja henkilökunta on joustavaa ja toimii tulosorientoituneesti. Vakiintunut asiakaskunta ja...

  • DEALER AD
    XCS
    Laadukkaana tunnettu monimerkkikorjaamo ...

    Yritys tekee kattavat huolto- ja korjaustyöt yksittäisten osien vaihdosta suurempiin remontteihin. Tuulilasit, renkaat ja lisälämmittimet ovat erikoisesti vahvuuksia. Yrityksen liikevaihtoluokka on 1-1,5 meur. Erinomainen sijainti ja maine....

  • DEALER AD
    XCS
    Myydään Jeti-Ikkuna Oy

    Myydään Jeti-Ikkuna Oy. Hyvämaineinen pieni yritys, joka on helposti siirrettävissä eri paikkakunnalle.Hintapyynnön perustelutErittäin hyvä maine ja referenssit. Toiminnan käynnistäminen kunnolla tuo hyvät mahdollisuudet omistaja-arvon...

  • DEALER AD
    Suosittu Tiiranta
    Suosittu Tiiranta Särkisalossa etsii lii...

    YRITYSKUVAUS Huippupaikalla Särkisalon keskustassa Tiirannan vierasvenelaiturin vieressä sijaitseva Tiiranta on hyvän tuulen kahvila -ravintola (A-oikeudet) sekä monipuolinen kyläkauppa. Elintarvikkeiden, kahvin ja ruuan lisäksi saatavilla olevia...

  • DEALER AD
    Naisten vaatteisiin
    Naisten vaatteisiin erikoistunut liike j...

    Yhtiö edustaa Suomessa tunnettua vaatemerkkiä ja yhtiöllä on vakiintunut kanta-asiakaskunta. Hintapyyntö: 40 000€ + varastoHintapyynnön perustelut: Hintapyyntö perustuu nykytasolla tapahtuvan liiketoiminnan tuottamaan kassavirtaan. Yrityskaupassa...

  • DEALER AD
    Kehystyspalveluyhtiö
    Kehystyspalveluyhtiön liiketoiminta hyvä...

    Yhtiö on lähes 60 vuotta vanha perheyhtiö kehystyspalvelualalla. Toimintaan kuuluu myös taulujen ja sisustustaulujen myynti. Hintapyyntö: 25 000 € + varastoHintapyynnön perustelut : - Suurin osa kauppahinnasta koostuu varastosta ja kalustosta. -...

  • DEALER AD
    Vilkkaan
    Vilkkaan paikkakunnan ykkösravintola ete...

    Ravintola on yhteinen olohuone, pub sekä yökerho niin nuorille kuin vanhemmillekin juhlijoille. Illan mittaan voi pelailla seurapelejä, pelikoneita taikka raveja: ravintola on Veikkauksen virallinen Toto-pelipiste. Menusta löytää maukasta ja...

  • DEALER AD
    Mökkikylä ja
    Mökkikylä ja matkailukeskus Itä-Suomessa

    Useista kymmenistä eritasoisista mökeistä ja leirintäalueesta koostuva matkailukeskus Itä-Suomessa upealla sijainnilla merkittävien vesistöjen äärellä. Myydään kannattava liiketoiminta omaisuuden käypään arvoon yrittäjän eläköitymisen johdosta....

  • DEALER AD
    Lasiliike
    Lasiliike Varsinais-Suomessa

    YRITYSKUVAUSMyydään perinteikäs ja toimialueellaan hyvin tunnettu lasiliike. Yritys toimittaa erilaisia lasitus- ja sisustustöitä lähialueen yritys- ja yksityisasiakkaille sekä kaupungeille. Yrityksellä on tarpeellinen kalusto sekä erittäin...

  • DEALER AD
    Pitkään ja
    Pitkään ja menestyksekkäästi toiminut ko...

    Yritys tekee takuuhuoltoja maahantuojille, korjauksia ja huoltoja yksityisille sekä laiteasennuksia. Asiakkaat saavat täyden palvelun huoltoliikkeestä kaiken mitä tarvitsevat kodinkoneiden asennukseen, korjaukseen ja huoltoon. Liiketoiminta...

  • DEALER AD
    Optisen ja
    Optisen ja terveydenhuoltoalan tuotteide...

    Yhtiö maahantuo optisen ja terveydenhuoltoalan tuotteita, pitää niistä riittävää varastoa varmistaen näin tuotteiden nopean ja helpon saatavuuden. Edustuksessa on optisen ja terveydenhuoltoalan johtavien valmistajien sekä toimittajien tuotteita...

  • DEALER AD
    Kukkakauppa, jolla
    Kukkakauppa, jolla on kaksi erinomaista ...

    Yhtiöllä on pitkät perinteet kannattavasta kukkakauppaliiketoiminnasta kahdella erinomaisella liikepaikalla. Kukkakauppa on alueillaan erittäin tunnettu.Ammattitaitoinen sekä sitoutunut henkilökunta muodostaa kilpailuedun ja yhtiöllä on...

  • DEALER AD
    Lukkosepänliike
    Lukkosepänliike pääkaupunkiseudulla

    Osaava henkilöstö ja pitkäaikaiset asiakkuudet. Hyvät kasvumahdollisuudet aktiiviselle yrittäjälle.Hintapyynnön perustelut: Liiketoiminnan tuottopotentiaali, yhtiön käyttö- ja vaihto-omaisuus.Yrityskaupassa luottamus on yhteinen asia. Tarkempien...

  • DEALER AD
    AV-laitteiden
    AV-laitteiden verkkokauppa-, maahantuont...

    Erittäin kilpailukykyinen ja kannattava audiovisuaalisia-laitteita maahantuova ja itse valmistava yritys. Tukkumyynnin lisäksi omaa vähittäismyyntiä, josta suurin osa verkkokaupasta. Yrityksen oman valmistuksen tuotteilla hyvin tunnetut...


People who viewed this item also viewed

These alternative suggestions have been selected by our recommendation engine.
  • DEALER AD
    Akvaario- ja
    Akvaario- ja lemmikkitarvikeliike + verk...

    Myydään Kotkassa toimivan akvaario- ja lemmikkitarvikeliike Paratiisikala Ky:n ja sen verkkokaupan liiketoiminta. Yritys on toiminut v. 2003 alkaen ja sen vahvuus on akvaariopuoli. Asiakkaita tulee mm. Kotka-Haminan, Imatran, Lappeenrannan,...

  • DEALER AD
    -Herkkukauppa-
    -Herkkukauppa-

    Myydään gluteeniton kauppa Uudellamaalla. Vakituiset asiakkaat, hyvä liikepaikka sekä laadukkaat erikoistuotteet tekevät tästä myytävästä liiketoiminnasta herkullisen vaihtoehdon. Yritys on toiminut pitkään. Valmis toimiva herkkukauppakonsepti,...

  •  
    XCS
    Ekologisista luonnonmateriaaleista käsin...

    26 vuotta luonnonmateriaalien ja niistä valmistettujen laadukkaiden tuotteiden maahantuojana toiminut yritys myy varastoaan edullisesti yrittäjän siirtyessä hiljalleen eläkkeelle. Tuotteet ovat uniikkeja. Materiaalit tulevat Nepalista ja...

  • DEALER AD
    Pudasjärvellä on
    Pudasjärvellä on myynnissä todellinen Aa...

    Pudasjärven keskustassa toimiva laajalla tuotevalikoimalla varustettu kauppa hakee nyt uutta omistajaa. AarreArkku on myynnissä kokonaisuudessaan sisältäen verkkokaupan. Liikkeestä saa kaikkea kivaa mm. lahjatavarat, lelut ja toimistotarvikkeet. ...

  •  
    Kaunis
    Kaunis naistenvaateliike ja verkkokauppa

    Mekotar on laadukkaitten kotimaisten ja eurooppalaisten naistenvaate-brändien jälleenmyyntiliike kivijalkamyymälässä Äänekosken keskustassa sekä verkkokauppa, joka toimii myymälän varastosta käsin. Myynnissä on koko liiketoiminta tai...

  • DEALER AD
    Myynnissä Vaalan
    Myynnissä Vaalan tekstiili

    Monipuolinen Vaalan tekstiili on myynnissä Vaalan keskustassa eläköitymisen vuoksi. Liike on toiminut 62 vuotta ja on erittäin tunnettu laajasti lähialueella. Asiakaskunta tuleekin paikkakuntalaisten lisäksi lähikunnista ja kauempaakin....

  •  
    Voitelutuotteiden
    Voitelutuotteiden maahantuonti ja markki...

    Power Up voitelutuotteet ovat kanadalaisia korkealaatuisia,  käyttövarmuutta, tehoa ja säästöä tuovia voitelutuotteita, joita on tuotu Suomeen 80 luvulta saakka.Power Up tuoteperheeseen kuuluu öljyntehostaja, diesel- ja bensiini-injektorit....

  • DEALER AD
    Monien
    Monien mahdollisuuksien kioski

      Myydään hyvällä liikepaikalla Hyvinkään keskustassa oleva kioski, jossa Veikkauspiste, grilliruoka ja kahvio. Vuonna -93 valmistunut 80 m2 tiiliverhoiltu, hyvin turvavarusteltu kiinteistö omalla tontilla kuuluu kauppaan. Myydään eläkkeelle...

  •  
    Myydään Helsingissä
    Myydään Helsingissä Kampin alueella sija...

    Toimitila sijaitsee Helsingin Kampin alueella turistivirtojen varrella. Tilaa on yhteensä n. 500 neliötä. Olemme toimineet samalla paikalla vuodesta 2005 lähtien. Hyvin 2-4 henkilöä työllistävä liiketoiminta. Liiketoiminta sisältää tällä...

  •  
    Frozen Yogurt
    Frozen Yogurt -kioski / kesäkahvila

    Jäägurtti Oy myy Vuonna 2017 valmistunutta siirrettävää Frozen Yogurt -kioskia / kesäkahvilaa. Kioski on erittäin tyylikäs ja uusilla kalusteilla varustettu ja se soveltuu käyttöön joko omana yksikkönään tai nykyisen bisneksen...

  • DEALER AD
    MYYDÄÄN
    MYYDÄÄN MONIMUOTOINEN TEKSTIILIALAN LIIK...

    Pitkän uran luonut tekstiili- ja muotitaiteilija myy yrityksensä liiketoiminnan. Kaupan ovat erilaisten tekstiilien ja tekstiilituotteiden käsittelyyn, ompeluun sekä painantaan käytetyt koneet ja kalusto, oma naisten uniikki vaatetuksen mallisto...

  • DEALER AD
    Törnävän
    Törnävän KirppisTavaraTalo Seinäjoella, ...

    Myydään eläkkeelle siirtymisen vuoksi Törnävän Kirppiksen liiketoiminta, joka sisältää nimen ja vankalla ammattitaidolla hankitun vaihtovaraston. Jatkaja voi jäädä nykyiseen, perinteikkääseen tilaan vuokralle. Toiminta on myös siirrettävissä....

  • DEALER AD
    Huoltoasema /
    Huoltoasema / autokorjaamo (Sysmä)

    Huoltoasema nimi tulee siitä että siellä huolletaan autoja sekä ihmisiä. Polttoaineiden myynti ei ole millään asemalla se varmin tulonlähde vaan kate tehdään kaikesta muusta. Siksi huoltoasemilla homma jatkuu ja jatkuu vuodesta toiseen. Myydään...

  • DEALER AD
    NAHKA-ALAN
    NAHKA-ALAN ERIKOISLIIKE PK-SEUDULLA

    Myydään hyvämaineinen, 35 vuotta toiminut nahkatavaroiden, -asusteiden ja -laukkujen erikoisliike hyvällä liikepaikalla. Oma maahantuonti ja hyvät edustukset. Huomattava ja kurantti varasto. Velaton yhtiö.

  •  
    Hoitavia
    Hoitavia luonnontuotteita myyvä yritys, ...

    Myydään tarjousten perusteella Luonnon Aarreaitta, Luonnontuotealalla tunnettu, hoitavia luonnontuotteita myyvä yritys, jolla on oma suom. ja eng. verkkokauppa. Vakiintunutta ja uskollista asiakaskuntaa, hyvä ja kiehtova brändi, velaton....

  •  
    Lastentuotteiden
    Lastentuotteiden verkkokauppa

    Myydään lastentuotteiden verkkokauppa. Kauppamme on rakennettu tyylikkäälle ja helppokäyttöiselle Shopify-pohjalle. Tuotteet tulevat pääosin Suomesta/Euroopasta ja ovat kauniita, skandinaaviseen tyyliin sopivia. Voit tutustua kauppaan osoiteessa:...

  •  
    Lisäravinteiden
    Lisäravinteiden verkkokauppa

    Myydään lisäravinteiden verkkokauppa. Vilkas Groupin epages pohjalle rakennetty verkkokauppa, hyvin hakukoneoptimoitu. Päätuoteryhmänä lisäravinteet, urheiluvaatteet ja varusteet. Verkkokauppa sopii kaikenlaisille urheiluun liittyville...

  •  
    Myydään
    Myydään siirrettävissä oleva terveysalan...

    Myydään kokonaisvaltainen terveysalan konsepti, joka sisältää tieteellisesti tutkittujen terveys- ja hyvinvointituotteiden maahantuonnin ja koulutuksen. Meillä on oma, ainutlaatuinen tuotevalikoima. Olemme luotettava toimija, jossa yhdistyy...

  •  
    Myydään toiminnassa
    Myydään toiminnassa olevan kukkakaupan l...

    Kukkatalo Luumupuu sijaitsee Helsingin Malmilla, vastapäätä Malmin hautausmaan pääporttia, samassa liiketilassa Helsingin hautaustoimiston kanssa. Liiketoiminta myydään liiketoimintakauppana, johon kuuluvat varasto, kalusto, koneet, walk-in...

  •  
    Tunnettu nahkapaja
    Tunnettu nahkapaja Nippanappa Helsingin ...

    Myydään 40 vuotta toiminut, legendaarinen nahkatuotemyymälä ja nahkapaja Nippanappa. Nippanappa myy kotimaista, uniikkia nahkatavaraa Helsingin ydinkeskustassa Liisankadulla. Meidät tunnetaan laadusta ja ainutlaatuisesta tuotevalikoimasta. Kaikki...

  •  
    XCS
    Valokuvausliike Pääkaupunkiseudulla

    Passikuvaus, studio, kuvien tulostus, subli tuotteiden valmistus, tarvikemyynti, kaitafilmien ja videoiden siirto.

  • DEALER AD
    XCS
    Myydään Eurajoella sijaitseva kirpputori

    Yrittäjä etsii yritykselleen jatkajaa tai osakasta edellisen osakkaan poisjäämisen vuoksi. Toimitila sijaitsee aivan valtatien varrella. Tila on valoisa, siisti ja avara. Asiakasvirta on hyvä, vaikka toiminta on vasta aluillaan.  Kirpputori on...

  •  
    Kannattava
    Kannattava kukkakauppa ja hautaustoimist...

    Myydään pitkään toiminut perinteikäs kukkakauppa ja paikkakunnan ainoa hautaustoimisto. Toiminta on kannattavaa ja yrityksellä on vakiintunut asiakaskunta, joka muodostuu yksityisistä, yhteisöistä ja yrityksistä. Yrityksen liiketoiminta muodostuu...

  •  
    Kaupan alan
    Kaupan alan IT-ohjelmisto ja verkkokaupp...

    Myydään kaupan alalle soveltuva IT-ohjelmisto, joka sisältää noin 15 000 tuotetta ja verkkokaupan. Toimittajia voi lisätä useita tuotetta kohden ja ohjelmisto sopii monipuolisesti erilaisille kaupan alan toimijoille. Tällä hetkellä ohjelmistoa...

  • DEALER AD
    Myydään tunnettu ja
    Myydään tunnettu ja arvostettu Tepsut -l...

    Tepsut on yli 30 vuotta vanha hyvin tunnettu suomalainen lastenkenkämerkki. Tepsut-lastenkengille on edelleen hyvin vahvaa kysyntää niin tavarataloista kuin yksityisiltä lääkäreiltä ja fysioterapeuteilta. Hintapyyntöluokka: alle 500 t€....

  • DEALER AD
    Keittiövälineiden
    Keittiövälineiden erikoisliike ja verkko...

    Chez Marius -keittiötarvikeliike sijaitsee Helsingin keskustassa, jossa yritys tarjoaa ammattilaisten käyttämät keittiövälineet myös kotikokkien ulottuville.Liiketoiminnassa selkeää kasvupotentiaalia, erityisesti verkkokaupan osalta. Yrityksellä...

  • DEALER AD
    Koneita maahantuova
    Koneita maahantuova ja myyvä yritys

    Yrityksellä on pitkäaikaiset päämies- ja asiakassuhteet sekä sitoutunut henkilökunta. Keskeinen sijainti Etelä-Suomessa. Liikevaihtoluokka: 1-5 M€. Hintapyyntöluokka: alle 1 M€. 

  • DEALER AD
    Myytävänä
    Myytävänä kannattava verhojen vähittäisk...

    Oulun talousalueella sijaitseva hyvämaineinen yritys myytävänä eläköitymisen vuoksi. Yritys tarjoaa markiisi-, kaihdin-  ja verhopalveluja, toimialueena on koko Pohjois-Pohjanmaa. Yrityksen toimintaan on helppo yhdistää esim. ompelupalvelua....

  •  
    Hyväkuntoisia
    Hyväkuntoisia vaatemyymälän kalusteita

    Myydään hyväkuntoisia vaatemyymälän kalusteita rekkejä, pöytiä, seinäkalusteita , lamppuja ,kassapöytä - taustakaapit.  Varastohyllyjä, jakkaroita , mallinukkeja.  Hälyportit ja hälyjä. Yhteensä 450 m2 myymälän kalusto.  Hinnat yksittäin...

  • DEALER AD
    Naisten vaatteisiin
    Naisten vaatteisiin erikoistunut liike j...

    Yhtiö edustaa Suomessa tunnettua vaatemerkkiä ja yhtiöllä on vakiintunut kanta-asiakaskunta. Hintapyyntö: 40 000€ + varastoHintapyynnön perustelut: Hintapyyntö perustuu nykytasolla tapahtuvan liiketoiminnan tuottamaan kassavirtaan. Yrityskaupassa...

Help for acquisitions
Katso yrityskaupan ammattilaiset alueeltasi. Katso kaikki Varsinais-Suomi 14 asiantuntijaa täältä >> >>
Financial help for aquisitions
Yrityspörssi.fi - Right place, if you are planning to sell or buy business
This site is using cookies. By using this site you accept the cookies. More information here.
ONKO MIELESSÄSI YRITYSKAUPPA? LATAA ILMAINEN OPPAAMME YRITYKSEN MYYNTIIN TÄÄLTÄ.