Myy yritys
Haluan tiedon, kun minua kiinnostavia yrityksiä tulee myyntiin
Tallenna hakuvahticlose

Yritykset, kaupan ala

Viimeisimmät ilmoitukset
Osakkuudet
PÖRSSINOSTO
Muut kaupan alan yritykset
50 000 €

Toimitusjohtaja elintarvikealan kansainväliseen yhtiöön

Olemme suomalainen, pienikokoinen, mutta kasvuhaluinen elintarvikealan yritys. Tähtäämme rohkeasti kansainvälisille markkinoille. Meillä on tavoitteena aloittaa omaa tuotantoa vuonna 2024. Meillä on jo vahva kumppaniverkosto ja omia patentoituja uutuustuotteita. Tuotteemme ovat tutkitusti alansa kansainvälistä huippua. Markkinoiden koko on valtava, mutta se on pääasiassa Suomen ulkopuolella. Haluamme erottua massamarkkinoilla täysin erilaisella konseptilla, jossa vain paras laatu ja ympäristöystävällisyys ovat tärkeimmät tekijät. Jakelumme tapahtuu eri maissa olevien, aktiivisten verkostojen kautta. Osalle tuotteistamme on jo iso kansainvälinen asiakaskunta, mutta uudet tuoteperheemme ovat vasta lähdössä maailmalle. Haluamme kasvattaa resurssejamme, joten tarjoamme mahdollisuuden henkilölle, joka ei haasteita pelkää ja haluaa näyttää kyntensä. Odotamme toimitusjohtajalta kaltaistamme rohkeutta haastaa kanssamme perinteistä markkinaa hyvin erilaisella konseptilla, kansainvälistä osaamista, ennakkoluulottomuutta ja osallistumista yrityksemme kunnianhimoisten tavoitteiden saavuttamiseen.  Kerro taustastasi niin otamme yhteyttä.
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Tukkukauppa

Menestyvä maahantuonti- ja tukkuliike

Yrityksellä on pitkä toimintahistoria. Yrityksen edustukset ja tuotevalikoimat ovat laadukkaita ja monipuolisia sekä päämiessuhteet pitkäaikaisia. Valikoimassa on sekä vapaa-aikaan, että ammattikäyttöön tarkoitettuja tuotteita. Jälleenmyyjäverkosto kotimaassa on laaja ja alueellisesti kattava. Jälleenmyyjät ovat tunnettuja alan toimijoita ja yhteistyö heidän kanssaan on pitkäaikaista. Yrityksellä on myös omia tuotteita, joita myydään myös muihin pohjoismaihin. Toimintatapa on palvelukeskeistä ja asiantuntevaa. Yritys tekee hyvää tulosta. 
Koko Suomi
Kohteet 19 - 20 hakutuloksista

Tee ilmainen hakuvahti

Pysy vaivattomasti ajan tasalla kiinnostavista kohteista. Saat meiltä sähköpostiisi tiedon aina, kun hakuasi vastaava kohde julkaistaan. 

TEE HAKUVAHTI NYT
  • 1
    Luo tunnukset
  • 2
    Valitse hakuehdot
  • 3
    Saat sähköpostiisi hakuusi sopivat ilmoitukset
TEE HAKUVAHTI TÄSTÄ
loder image