Myy yritys
Haluan tiedon, kun minua kiinnostavia yrityksiä tulee myyntiin
Tallenna hakuvahticlose

Yritykset, kaupan ala

Viimeisimmät ilmoitukset
Myydään
PÖRSSINOSTO
Rautakauppa

Rauta- ja maatalouskauppa Etelä-Pohjanmaalla

Menestyvään rauta-maatalouskauppaan etsitään uutta yrittäjää tai yrittäjäpariskuntaa jatkamaan toimintaa.   Yrityksellä on monipuolista liiketoimintaa, suurimpina on rakennus- ja maataloustarvikkeiden myynti. Niitä täydentävät ja tukevat puutavaran myynti, puhallusvillaurakointi ja rahtiliikenne rekka-autolla. Yrityksen tiloissa toimii myös Tarmo lähikauppa, asiamiesposti ja polttoainemyynti. Toiminnot tukevat toisiaan ja luovat asiakasvirtaa. Uusi yrittäjä voi jatkaa/kehittää liiketoimintaa nykyisessä laajuudessa tai valita vain ne toiminnot, jotka katsoo parhaiten soveltuvan uuteen toimintaan.   Yrityksen liikevaihto on n. 3M€ - 4M€ ja yritys toimii kannattavasti. Yrityksellä on vakiintunut asiakaskunta ja vankka asema paikkakunnalla. Yritys omistaa kiinteistöt ja toimintaan liittyvät tilat sekä soveltuvan kaluston, mutta niiden osalta voidaan kaupan yhteydessä sopia ostajan toiveen mukaisesti mitä kuuluu kauppaan, mikä vuokrataan ostajalle ja mikä jätetään kokonaan kaupan ulkopuolelle. Kauppa voidaan tehdä osakekauppana tai liiketoimintakauppana varsin joustavin ehdoin.   Nykyinen omistaja voi toimia uudessa yrityksessä apuna tarvittavan ajan vaikkapa työsuhteessa. Yritys myydään omistajan eläkeikään tulon vuoksi. Jos tunnet rakennus- maatalous- tai kaupan alaa, tässä olisi loistava tilaisuus uudelle yrittäjälle/yrittäjille menestyä  ja viihtyä maalaismaisemissa.   Mikäli kiinnostuit ota rohkeasti yhteyttä Arto Halonen, Yrityskauppakumppani. Puhelinnumero on 040 748 2200 ja sähköposti arto.halonen@yrityskauppakumppani.fi
Etelä-Pohjanmaa
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muut kaupan alan yritykset

Pitkään toiminut kangaskauppa

Myytävänä kangaskauppa yrittäjän eläkkeelle siirtymisen vuoksi.   Kauppa toiminut nykyisellä yrittäjällä yli 30 vuotta. Pääasiallinen myynti koostuu verho- ja asustekankaista, mutta myös jonkin verran muita käsityötarvikkeita (vetoketjuja, nappeja, nauhoja ja merkkauslankoja) sekä sisustustarvikkeita on myytävänä.  Korjausompelu kuulunut suurelta osin toimintaan. Liikkeessä on lisäksi pesulavälityspalvelu.   Sijainti Kurikassa, n. 20 000 asukkaan kaupungissa Etelä-Pohjanmaalla. Myymälä palvelee asiakkaita lähes 60 km:n säteellä. Liike toimii n 60m2 vuokratilassa katutasossa. Merkittävä asiakas sijaitsee viereisessä liiketilassa. Liikevaihto n.50 000/vuosi. Yrityksen toiminta myydään liiketoimintakauppana, ts. kauppaan kuuluu vaihtovarasto, kalusteet, koneet ja brändi.    Yritykseen voi tutustua halutessaan vaikka työharjoittelun kautta, nykyinen yrittäjä voi myös aloittajan niin halutessa auttaa alkuun.   Tarkempia tietoja yrittäjältä puh: 050 5212 087
Myydään
PÖRSSINOSTO
Tekninen kauppa

IKH-jälleenmyyjä Jari Ruha Oy:n liiketoiminta Ähtärissä

Yrittäjän eläköityessä myydään kannattava IKH varaosa- ja työkalumyymälä Ähtärissä liiketoimintakauppana. Jari Ruha on toiminut IKH-jälleenmyyjänä yli kahden kymmenen vuoden ajan ja Jari Ruha Oy siirtyi 2018 Ähtärin keskustaan noin 1500 neliön liiketiloihin. Liikevaihto 2022 oli noin 1,6 miljoonaa euroa. Yhtiöllä on yrittäjäpariskunnan lisäksi 3 vakituista työntekijää. Yhtiö toimii yrittäjän omistamassa vuokratilassa, josta on mahdollisuus myös neuvotella kauppa erikseen. Tilassa on kaukolämmitys ja nettiyhteys 5G:nä / valokuituna.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Pyöräliike

Pyöräliikkeen liiketoiminta Tuurissa

Haluatko omistaa menestyvän pyöräliikkeen vilkkaalla sijainnilla?   Nyt on tilaisuutesi - myydään Pyöräliike Tuurissa, perustettu vuonna 2018. Liikkeemme sijaitsee Keskisen läheisyydessä, vilkkaan tien varressa, houkutellen asiakkaita niin paikallisesti kuin matkailijoilta. Kyläkauppa on Suomen suurin tavaratalo ja samalla suosituin matkailukohde yli kuudella miljoonalla vuosittaisella kävijällään.   Liiketoiminta:   Myynti ja huolto: Toimintamme perustuu laadukkaaseen myyntiin ja huoltoon, ja olemmekin vakiinnuttaneet asemamme alueen luotettavana pyöräkauppiaana.   Asiakaskunta: Asiakaskuntamme koostuu paikallisista asukkaista sekä aktiivisista matkailijoista, jotka etsivät laatupyöriä ja osaavaa huoltopalvelua.   Liikevaihto: Vakaa liikevaihtomme on ollut noin 500 000€ vuosittain, osoittaen liiketoimintamme vahvuuden ja kannattavuuden.   Työntekijöiden määrä: Liiketoimintamme on työllistänyt yrittäjän lisäksi tarpeen mukaan sesonkityöntekijöitä, mikä mahdollistaa joustavan toiminnan eri sesonkeina.   Tilat: Toiminta tapahtuu vuokratiloissa, jotka ovat pyöräliikkeelle sopivan kokoiset.   Miksi ostaa juuri tämä liiketoiminta?   Sijainti: Kivijalkakauppamme sijaitsee erinomaisella paikalla vilkkaan tien varressa, tarjoten näkyvyyttä ja helppoa saavutettavuutta.   Varasto ja kalusto: Kauppaan sisältyy kaikki tarvittava jatkamiseen, mukaan lukien laadukas varasto ja liiketoimintaamme palveleva kalusto.   Verkkosivut: Liiketoimintakauppaan kuuluvat myös nykyaikaiset verkkosivut osoitteessa https://tuurinpyora.fi, mikä helpottaa markkinointia ja asiakaspalvelua.   Kehitysmahdollisuudet: Pyöräilyn suosio kasvaa jatkuvasti, ja tämä liiketoiminta tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden kehittää toimintaa esimerkiksi sähköpyörien myynnin ja työsuhdepyörien suuntaan.   Myydään yrittäjän elämäntilanteen muutoksen vuoksi ja etsimme uutta omistajaa jatkamaan menestyksekästä tarinaamme. Tartu tilaisuuteen ja ota yhteyttä oheisella viestilomakkeella!
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muut kaupan alan yritykset

Kenkä- ja laukkukauppa Kauhajoella

Tervetuloa tutustumaan Kauhajoen pitkäaikaisimpaan kenkäkauppaan - K. Mäntymäki Oy. Vuosikymmeniä vanha perheyrityksemme on ylpeä tarjotessaan laadukkaita kenkiä ja laukkuja asiakkaillemme. Nyt sinulla on mahdollisuus omistaa tämä Suomen vahvimpiin kuuluva kenkäkauppa ja jatkaa menestystarinaamme.   Yrityksen Vahvuudet: Kokemus: Yrityksemme on vuosikymmeniä toiminut perheyritys, mikä takaa vankan kokemuksen alalta ja vahvan paikan paikallisessa yhteisössä. Huippumerkit Suomesta ja maailmalta: Tarjoamme asiakkaillemme huippumerkkejä sekä Suomesta että maailmalta, mikä takaa monipuolisen valikoiman. Kannattava liiketoiminta: Tilinpäätöksemme on juuri valmistunut ja se näyttää erinomaiselta. Yrityksemme on ollut kannattavaa koko olemassaolonsa ajan. Erinomainen sijainti: Liiketilamme sijaitsevat Kauhajoen parhaalla paikalla, aivan Citymarketin, Halpahallin, Tokmannin ja Lidlin vieressä.   Liiketilat: Pinta-ala: Noin 350m2 Rakennusvuosi: 2011 Tilat ostettavissa tai vuokrattavissa: Voit joko ostaa tai vuokrata tilamme, joka on osa vuonna 2011 rakennettua kauppakeskusta. Mahdollisuus myös koko kauppakeskuksen ostamiseen.   Liiketoiminta: Laaja asiakaskunta: Palvelemme paikallisia asukkaita sekä lähikuntien väkeä, mikä varmistaa vakaan asiakaskunnan. Aukiolo: Olemme auki joka päivä, mikä mahdollistaa palvelemisen laajasti eri asiakasryhmille. Verkkokaupan mahdollisuudet: Yrityksellämme on näkyvyys sosiaalisessa mediassa, erityisesti Facebookissa. Mahdollisuuksia laajentaa liiketoimintaa verkkokaupan suuntaan sekä parantaa nettisivujamme.   Kiinteistösijoittajille: Oma kauppakeskus: Vuonna 2011 rakennettu kauppakeskus, jossa myös muita vuokralaisia. Kiinteistö on myös kokonaisuudessaan ostettavissa. Vakaa tuotto: Useita monivuotisia vuokrasopimuksia, mikä takaa vakaata noin 10 % tuottoa.   Odotamme innolla mahdollista yhteistyötä ja uuden luvun alkua kenkäkauppamme tarinassa. Ota yhteyttä oheisella viestilomakkeella. Yhteydenotot käsitellään luottamuksellisesti.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Lemmikki- ja eläintarvikeliike
82 000 €

Suomessa valmistettuja lemmikkien vaatteita

Ainutlaatuinen tilaisuus lähteä jatkamaan lemmikkien vaatteiden valmistukseen ja myyntiin erikoistunutta yritystä. Vuodesta 2000 lähtien yritysnimellä on valmistettu Suomalaisia tuotteita lemmikeille ja valmistettavat tuotteet ovat saaneet avainlippusertifikaatin.  Valikoimamme kattaa: Tyylikkäät takit ja haalarit pohjoisiin sääolosuhteisiin Mukavat tossut lemmikin tassujen suojaksi Käytännölliset hihnat ja liinat päivittäisiin kävelyihin Kätevät treenitaskut herkkujen ja tarvikkeiden säilytykseen Laadukkaat hygieniatuotteet Yrityksen vahvuudet: Vahva, yli 20v brändi Vakiintunut asiakaskunta ja vakaa liiketoiminta Velaton yritys, jolla on suuri potentiaali kasvuun Laaja jälleenmyyntiverkosto ympäri Suomen; +20 jälleenmyyjää Varasto täynnä laadukkaita materiaaleja tuotannon aloittamiseen välittömästi Laaja konekanta, mukaan lukien useita ompelukoneita, saumurit, prässi ja kaksi leikkuupöytää (5m & 3m), sekä koneleikkureita (puukkoleikkuri ja kolme pyörröleikkuria) Mitä tarjoamme: Ainutlaatuisen tilaisuuden ottaa haltuun hyvin perustettu ja arvostettu liiketoiminta Mahdollisuuden jatkaa ja laajentaa tuotevalikoimaa Valmiit kaavat koko tämän hetkisen tuotekannan toteutukseen Erinomaiset laajentumismahdollisuudet esimerkiksi muihin pohjoismaihin Tukea ja opastusta nykyiseltä omistajalta liiketoiminnan siirtymävaiheessa   Tämä on erinomainen tilaisuus yrittäjälle, joka haluaa laajentaa toimintaansa tai jollekulle, joka unelmoi omasta yrityksestä lemmikkialalla. Jos olet valmis tarttumaan tähän mahdollisuuteen, ota yhteyttä viereisellä yhteydenottolomakkeella lisätietojen saamiseksi.
Länsi-Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Maahantuonti ja -vienti

Myydään kasvuun tähtäävän Karhujään liiketoiminta

Eksyitkö vuoden viileimpään myynti-ilmoitukseen joka voi olla tulevaisuudessa liiketoimintasi helmi?   Karhujää on 20 vuoden ajan brändiään rakentanut perheyritys. Tämä helmi on elintarvikealan pioneeriyhtiö.   Tuotevalikoima: Valikoimassamme on Karhujää-jääpalat sekä jäämurska, jotka sopivat täydellisesti niin arkeen kuin juhlaan. Tuotevalikoima on laajennettavissa ja toiminnalla on mahdollisuus helppoon tuotekehitykseen. Karhujää tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden sijoittaa vakiintuneeseen brändiin, jolla on vahva asema markkinoilla ja merkittäviä kasvunäkymiä.   Mahdollisuudet: Tämä markkinoiden helmi odottaa vain myyntitiimiä taakseen tuomaan ryhtiä toimintaansa sekä synergiaa pakkasalan toimijoiden tai yritysten kanssa. Kaikki varastot ovat vuokralla, mikä tarjoaa joustavuutta ja skaalautuvuutta liiketoiminnan laajentamiseen.   Miksi ostaa Karhujään liiketoiminta?   Loistava brändi osaksi elintarvikealan liiketoimintaasi jolla on jo valmiit jakelukanavat vähittäis- ja suurkaupan puolella Alan pioneeri yli 20 vuoden kokemuksella Hyvä jälleenmyyjäverkosto Huikeat kasvumahdollisuudet Laadukas ja mielenkiintoinen tuotevalikoima Valmis brändi, jolla on vakiintunut asiakaskunta Mahdollisuus synergioihin ja laajentumiseen pakkasalalla Liikevaihto ollut noin 200 000€ / vuosi   Lisätietoja liiketoiminnasta löydät verkkosivuiltamme: https://www.karhujaa.fi   Hintapyyntö: Neuvotellaan myytävän kokonaisuuden mukaan.   Jos olet kiinnostunut ainutlaatuisesta tilaisuudesta kasvattaa tai laajentaa liiketoimintaasi elintarvikealalla, Karhujään liiketoiminta tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden. Ota rohkeasti yhteyttä oheisella viestilomakkeella ja tee tarjous, joka voi avata ovet uusiin liiketoimintamahdollisuuksiin.
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Maahantuonti ja -vienti

Kauneudenhoitoalan kalusteiden ja laitteiden maahantuonti

Myydään pitkään toiminut maahantuonnin ja tukkukaupan liiketoiminta.Yrityksellä on hyvä tunnettavuus alan toimijoiden keskuudessa sekä pitkäaikaiset asiakassuhteet ja valmistajien edustukset.Tuotevalikoima on kattava sisältäen mm. laadukkaita saksalaisten ja italialaisten valmistajien tuotteita. Mukana mm. erään markkinajohtajan laitevalikoima.Asiakkaita ovat kauneudenhoito-, jalkahoito-, hieronta- ja fysioterapia-alan yritykset ja oppilaitokset Suomessa. Toiminta ei ole riippuvainen sijainnista eli yritys voi toimia missä tahansa.Yritys työllistää 1-2 henkilöä panostuksesta riippuen. Kauppaan sisältyy varasto, arvo 47.000€ sis alvKauppaan kuuluu nimenkäyttöoikeus, toimiva verkkosivusto integroidulla verkkokaupalla ja domainilla sekä asiakasrekisterit ja tuotteiden toimittajatiedot.Kauppa sisältää myyjän opastuksen ja taustatuen määräajaksi ostajan niin halutessa.
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muut kaupan alan yritykset
75 000 €

Vaippamaatti Oy - lastentarvikkeet lastenhoitohuoneisiin

Vaippamaatti Oy tarjoaa ainutlaatuisen ja innovatiivisen ratkaisun kaikkien vanhempien arjen helpottamiseksi. Olemme luoneet kestävän ja ympäristöystävällisen tavan hankkia laadukkaita lastentarvikkeita helposti ja vaivattomasti. Ainutlaatuinen palvelu Meillä on tällä hetkellä 15 aktiivista kuukausisopimusta Suomen suurimpien kauppakeskusten kanssa, mukaan lukien Helsinki, Espoo, Vantaa, ja monet muut kaupungit, joten palvelumme on aina lähellä. Tulo on kuukausittain ennen menoja vakiona (n. 1800€ / kuukaudessa + alv). Automaattimme ovat varustettu uusimmilla NAYAX-korttipäätteillä, mikä tekee ostamisesta helppoa ja nopeaa. Tuotteet, jotka lahjoitetaan meille vuosittain Delipap Oy:n toimesta, ovat korkealaatuisia ja luotettavia. Helppo ja huoleton Vaippamaatti täytetään säännöllisesti 1-2 kertaa kuukaudessa tai tarpeen mukaan, varmistaen että tuotteet ovat aina saatavilla kun vanhemmat ja pienokaiset niitä tarvitsee.  Meidän tarinamme Vaippamaatti on ylpeästi omalla varallisuudella rahoitettu ja olemme jo maksaneet investoinnin takaisin. Liiketoimintaan kuuluu varastotila Helsingin Kulosaaresta, verkkotunnus Vaippamaatti.fi sekä sähköpostitilit. Varaston ja tuotteiden yhteenaskettu arvo on noin 30 000€. Tulevaisuus näkymät Odotamme kahden uuden kohteen hyväksyntää ja meillä on valmiina varastossa neljä uusinta automaattimallia, jotka ovat heti käyttövalmiita uusiin sijainteihin laajentumisen myötä. Kauppa on toteutettavissa joko liiketoimintakauppana tai osakekauppana. Kiinnostuitko? Vaippamaatti Oy on täällä tehdäkseen vanhempien elämästä helpompaa. Tarjoamme luotettavan, saavutettavan ja helppokäyttöisen palvelun, joka vastaa modernin vanhemman tarpeisiin. Ota yhteyttä viereisellä yhteydenottolomakkeella ja keskustellaan lisää.
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Vaate- ja asusteliike

The Ateljé vaatevuokraamo

Resonoiko muodin maailma? Kiinnostaako kiertotalous? Haluaisitko olla vaatteiden vuokraustoiminnan suunnannäyttäjänä Suomessa ta vaikka koko Skandinaviassa? Jos olet haaveillut ikiomasta vaatevuokraamosta, tässä on tilaisuutesi – tarjolla ainutlaatuinen mahdollisuus lähteä jatkamaan Suomen houkuttelevimman monikanavaisen vaatevuokraamon toimintaa liiketoimintakaupan muodossa! Kauppaan sisältyy valmis Shopify-pohjalla toimiva suomen- ja englanninkielinen verkkokauppa hakukoneoptimoituneineen sisältöineen, asiakasrekisteri, automaatiot asiakaskontaktointiin, linkitykset sosiaalisen median kanaviin (Instagram, Facebook), mainostileihin ja kattavaan uutiskirjemarkkinointityökaluun. Lisäksi paljon hyödyllistä dataa ja materiaalia, joiden avulla uusi omistaja pääsee heti jatkamaan liiketoimintaa: Brand Guide, graafinen ohjeisto, liiketoimintasuunnitelma, markkinointi- ja viestintästrategia sekä kattavat helposti muokattavat markkinointimateriaalit niin printti- kuin digiympäristöihin. Kauppaan kuuluu: • Houkutteleva ja tunnettu brändi • Shopify alustalla toimiva suomen- ja englanninkielinen valmis verkkokauppa lukuisine kustomoitune koodauksineen • Monikanavainen vuokraustoimintaan soveltuva varauskalenterijärjestelmä • Yli 5000 asiakkaan asiakasrekisteri • Pitkälle automatisoidut markkinointiviestit • Verkkokauppaan integroidut sosiaalisen median kanavat ja mainostilit • Verkkokaupan kanssa integroitu sähköpostimarkkinointityökalu sisältöineen • Kattavat graafiset ja markkinointimateriaalit printti- ja digiympäristöihin Kauppa toteutetaan liiketoimintakauppana – mahdollisuus neuvotella myös varaston, koneiden ja kaluston sisällyttämisestä kauppaan, tai vain tiettyjen liiketoiminnan osien kaupasta. Mahdollisuus jatkaa myös vuokrasopimusta nykyisessä liiketilassa. Liiketoiminta myydään omistajien muuttuneiden elämäntilanteiden vuoksi. Nykyinen yrittäjä on valmis antamaan uudelle omistajalle perehdytyksen toimintaan sopimuksen mukaan. Ainutlaatuinen mahdollisuus lähteä jatkamaan upeaa hyväksi todennettua liiketoimintaa ja kehittämään vuokraustoimintaa vaikka maailmanlaajuisesti! @theateljewww.theatelje.com Lisätiedot ja yhteydenotot: Mari Kekäle / mari@theatelje.com / +358 40 5678908 Amanda Rejström / amanda.rejstrom@gmail.com / +358 50 3005058
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Tekninen kauppa

Maahantuonti ja huoltoyhtiö

Yhtiö on materiaalinkäsittelyssä käytettävien koneiden maahantuonti- ja huoltoyhtiö. Yhtiöllä on kilpailukykyiset ja monipuoliset edustukset. Yhtiötä on kehitetty systemaattisesti ja toiminta on vakaalla pohjalla. Yhtiöllä on suotuisa pitkän aikavälin markkinanäkymä ja Yhtiö tavoittelee kasvua yritysostolla. Yhtiön liikevaihto tällä hetkellä on yli 10 M€. Yritysjärjestely voi olla 100% osakekauppa tai yhtiön pääomittaminen kasvua varten tai näiden yhdistelmä. Hinta määräytyy neuvottelujen perusteella, mutta kysymyksessä on muutaman miljoonan euron järjestely. Lisätietojen saanti edellyttää salassapitosopimuksen allekirjoittamista.  
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muut kaupan alan yritykset

Myydään uudenlaisen saunakonseptin liiketoiminta

Ryhdy yrittäjäksi myymään innovatiivista ja ainutlaatuista saunakonseptia, joka tarjoaa monipuolisen ratkaisun niin kalastukseen, festareille, mökille kuin metsästykseenkin – ja minne vain mielikuvitus viekään! Tälle suomalaiselle tuotteelle on kysyntää ympäri maailmaa, aina Japanista Amerikkaan asti.   Kaupan toteutus: Myydään liiketoimintakauppana, koko saunamyynnin liiketoiminta, varasto, kiukaat, pohjat, teltat jne. Varastoa on valmiina ja tarjolla on runsaasti myytävää. Kauppaan kuuluu myös valmiina muotit ja kaikki tarvittava valmistukseen.   Miksi juuri tämä tuote?   Erittäin helppo liikuteltavuus ja nopea kasaaminen tekevät tästä saunakonseptista täydellisen kumppanin matkoille ja seikkailuihin. Voittanut neljä vuotta sitten pienten saunojen valmistussarjan, mikä vahvistaa sen laadukkuutta ja kilpailukykyä markkinoilla. Heti valmis konsepti yrittäjälle myyntiin tai osaksi jo valmiiksi toimivaa ketjua. Suuri markkinapotentiaali, jos sinulla pysyy sosiaalisen median kanavat hallussa vain taivas on rajana tällä tuotteella.   Jälleenmyynti on laajennettavissa useampiin kanaviin. Lisätietoja ja inspiraatiota löydät Instagramista: www.instagram.com/saunago1/   Tämä on tilaisuutesi lähteä mukaan kasvavaan liiketoimintaan, joka tarjoaa ainutlaatuisen tuotteen ja vahvan markkinapotentiaalin.   Ota yhteyttä eke.suutarinen@gmail.com ja tee unelmistasi totta!
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Terveys- ja luontaistuotemyymälä

Korkealaatuisia ravintolisiä myyvä hyvinvointialan yritys

Yhtiö valmistuttaa, markkinoi ja myy korkealaatuisia ravintolisiä. Pääosa yhtiön myynnistä tapahtuu ulkoistetun asiakaspalvelun kautta puhelinmyyntinä. Tuotteiden varastointi ja logistiikka toimii pitkäaikaisen logistiikkakumppanin toimesta. Yhtiön asiakasrekisteri on laaja ja potentiaalia kasvattaa yhtiön liikevaihtoa myyntiin panostamalla on paljon. Yhtiön liikevaihto on 0,5-1 m€ ja toiminta on hyvin kannattavaa.
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muut kaupan alan yritykset
35 000 €

Puhdistusaineiden valmistus

Tässä erinomainen tilaisuus alkaa yrittäjäksi tai kehittää jo olemassaolevaa toimintaansa Laadukkaiden Puhdistusaineiden valmistajana.  Aloita kannattava oma tuotannollinen valmistuskokonaisuus ja markkinointi alueellasi. Olemme kestävän kehityksen tiellä ja panostaneet tuotannossamme erityisesti ympäristön hyvinvointiin. Valmistus ja markkinointi vähittäiskauppiaille, kuluttajille, teollisuuteen, suurkeittiöihin, kiinteistöhuoltoon, henkilökohtaiseen hygieniaan, maatalouteen ym. Yrityskaupassa myydään täysi toimintavalmius: tuotantovälineet, raaka-aineet, valmisteet. Myös valmisvarastoa sopimuksen mukaan välitöntä toiminnan jatkumista varten. Yrityksen nykyinen toiminimi ei kuulu kauppaan. Nyt sinulla on mahdollisuus luoda oma design ja haluamasi tuotemerkki omalla nimelläsi. Valitse itse yritysmuotosi vaikka Tmi tai Oy. Varsinainen markkina-alue on laaja, joten liiketoimintaa voi pyörittä missä vain Suomessa. Hinta: 35 000€ sis. alv. Täydellinen koulutus ja konsultointi ostajalle. Ota yhteyttä!
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Tekninen kauppa

Hitsausalan monipuolinen yritys etsii uutta omistajaa!

Tässä on tilaisuutesi ottaa haltuun menestyvä hitsausalan yritys, jolla on vahva jalansija maahantuonnissa, tuotteiden myynnissä sekä laitteiden ja polttimien huollossa.  Hitsi-Äijät on jämsäläinen yritys, joka on toiminut alalla menestyksekkäästi jo vuodesta 2010 lähtien, tarjoten laadukkaita palveluita ja tuotteita asiakkailleen ympäri Suomen.  Yrityksellä on vankka maine, se tunnetaan erityisesti hyvästä, luotettavasta ja asiantuntevasta palvelustaan. Yrityksessä on kaksi nuorta ammattitaitoista työntekijää, jotka voi jatkaa yrityksessä.    Yrityksen profiili: Toiminta-alue: Lähes koko Suomi. Palvelut: Hitsauspolttimien ja koneiden myynti, huolto, hitsauslisäaineiden myynti. jne Maahantuonti: TIG & MIG -polttimet ja tarvikkeet, lisäaineet.   Liiketoiminnan ydin: Varasto & laitteisto: Kattava varasto, tarvittava laitteisto. Ajoneuvot: -23 Renault Master, sekä -21 mallinen Renault Master yhtiön omistuksessa. Lisäksi muuta kalustoa, josta voidaan neuvotella. Asiakaskunta: Yritysasiakkaita, pienistä yrityksistä aina pörssiyhtiöihin saakka. Päämiehet: Yrityksellä on lisäksi laaja päämiesverkosto, joka tarjoaa alan laadukkaimmat tuotteet.   Kehittämismahdollisuudet: Tukkumyyntiin panostaminen: Mahdollisuus laajentaa tukkumyynnin osuutta liiketoiminnassa. Liikevaihdon kasvattaminen: Selkeä kysyntä olemassa, joka tarjoaa valmiita kasvumahdollisuuksia kehittämishalukkuden omaavalle yrittäjälle.   Ostajan profiili: Kielitaito: Hyvä kielitaito helpottaa kommunikaatiota päämiesten kanssa, ei kumminkaan välttämätön. Ei välttämätöntä osaamista hitsausalalta: Voit oppia alaa, kunhan olet innokas ja motivoitunut oppimaan. Valmius olla mukana: Mahdollisuus perehdyttää ja olla tukena uudelle omistajalle, sopimuksen mukaan.   Myyntisyynä: Eläköityminen: Yrittäjän siirtyessä eläkkeelle avautuu tilaisuus uudelle omistajalle. Yritys tarjoaa vankan perustan ja matalan kynnyksen mahdollisuuden jatkaa menestyksekästä toimintaa alalla, sekä laajan asiakaskunnan.
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Tukkukauppa
57 000 €

Uudistuva tukku- ja jälleenmyyntialan yritys

Etsitään osakasta tai ostajaa uudistuvalle yritykselle. Tule kehittämään tämän yrityksen brändejä tulevaisuus tähtäimessä! Tarjoamme jatkajalle näköalapaikan kehittää ja laajentaa toimintaa nopeasti kotimaassa sekä halutessasi myös EU:n sisämarkkinoilla. Saat mukaan ”kolmen eri tukijalan” tuotteet ja valmiit markkinat niille! Asiakkaina Suomen suurimpia tukkuliikkeitä sekä myös ravintola-alan ketjuja, yksityisasiakkaiden lisäksi. Olemme yksi niistä Suomalaisista Yrityksistä, jolla on 100 %:sti kierrätettäviä brändituotteita markkinoilla. Vastuullisuus ja hiilijalanjäljen seuranta on yksi tavoitteistamme. Yrityksen historia on yli 20-vuotinen. Yritys on luonut hyvät asiakassuhteet ja verkostot sekä alan toimijoihin että tavarantoimittajiin kotimaassa ja EU:ssa. Yritys toimii vuokratiloissa, hyvien kulkuyhteyksien varrella, mutta toiminta on siirrettävissä ostajan haluamaan paikkaan. Yrittäjä on valmis perehdyttämään jatkajan yrityksen toimintaan erikseen sovittavalla tavalla. Pyydämme luottamukselliset yhteydenotot verkkolomakkeen kautta.
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Vaate- ja asusteliike
120 000 €

Vaatteiden valmistuttaja ja maahantuoja

Innostaako muoti, kiinnostaako maahantuonti, haluatko luoda oman vaatemalliston ja saada samaan aikaan kassavirtaa? Laajenna asiakaskuntaasi tai laajentamalla liiketoimintaasi uusille alueille ostamalla omaa suunnittelua, tuotantoa ja maahantuontia harjoittavan yrityksen liiketoiminta. Tarjolla naisten vaatteisiin erikoistunut yritys, jolla on valmiit hankinta- ja valmistuskanavat sekä kaksi tunnettua tuotemerkkiä. Nykyisestä toiminnasta kertyvä kassavirta ja kontaktit antavat mahdollisuuden muokata tuotepaletista mieleisesi. Voit laajentaa liiketoimintaa tuottamalla omia design-tuotteitasi tai esimerkiksi maahantuomalla lasten ja miesten vaatteita sekä asusteita jne. Yrityksellä on tehokkaat myyntiedustajat, valmis asiakasverkosto ja vakiintuneet asiakkaat Suomessa ja Baltiassa sekä laajenevat markkinat Ruotsissa ja Saksassa. Yrityksellä on myös kattavat tiedot alihankkijoista ja raaka-aineiden tuottajista. Innostus ja halu oppia auttavat ja meiltä saat monipuolisen perehdytyksen yrityksen toimintaan. Ota yhteyttä oheisella lomakkeella ja kysy lisää! 
Koko Suomi
Osakkuudet
PÖRSSINOSTO
Muut kaupan alan yritykset
100 000 €

Osakas Scaleup sijoitusyhtiöön

Olemme suomalainen sijoitusyhtiö, joka keskittyy suomalaisiin scaleup vaiheessa oleviin yhtiöihin. Olemme tarkkaan valikoineet laadukkaita suomalaisia yrityksiä, joiden kanssa olemme tehneet esisopimuksen sijoituksista. Sijoitusyhtiömme taustalta löytyy monien eri alojen ammattilaisia. Osaamisemme avulla sijoituskohteillamme on paremmat edellytykset kasvaa.  Sijoituksemme ovat megatrendissä, vastuullisuus ja ympäristö ovat meille tärkeitä teemoja. Haluatko kuulla lisää? Järjestämme mielellämme palaverin. Kerrothan ystävällisesti taustastasi niin otamme yhteyttä. Minimisijoitus on 100.000€.  
Koko Suomi
Kohteet 1 - 18 hakutuloksista

Tee ilmainen hakuvahti

Pysy vaivattomasti ajan tasalla kiinnostavista kohteista. Saat meiltä sähköpostiisi tiedon aina, kun hakuasi vastaava kohde julkaistaan. 

TEE HAKUVAHTI NYT
  • 1
    Luo tunnukset
  • 2
    Valitse hakuehdot
  • 3
    Saat sähköpostiisi hakuusi sopivat ilmoitukset
TEE HAKUVAHTI TÄSTÄ
loder image