Myy yritys
Haluan tiedon, kun minua kiinnostavia yrityksiä tulee myyntiin
Tallenna hakuvahticlose

Yritykset

Viimeisimmät ilmoitukset
Myydään
PÖRSSINOSTO
Elintarviketuotanto

Leipomotoiminta Savonlinnassa

Myydään Savonlinnassa leipomotoimintaa harjoittava JK Herkku Oy. Yritys on myynyt suosittua Jyrkin jyväleipää jo 10 vuoden ajan. Yrityksellä on hyvä ja vahva brändi sekä loistavat laajentumismahdollisuudet nykyisen tuotteen osalta laajemmalle markkina-alueelle. Myös uusien, omien tuotteiden tuominen markkinoille on mahdollista. Jyrkin -konseptin tuotantoprosessi on selkeä, yksinkertainen ja hyvin kustannustehokkaasti suunniteltu alusta loppuun. Tämänhetkisen tuotannon hoitaa yrittäjäpariskunta ja sesonkityöntekijöitä on tarpeen mukaan. Tuotantotilat sijaitsevat Savonlinnan Kellarpellossa. Suuri, vastikään remontoitu 427 m² leipomotila mahdollistaa monentyyppisen laajentumisen. Yrityksen tiloissa on riittävä sähkö (mahdollisuus lisätä sähkökapasiteettia tarvittaessa), iso tilaan räätälöity huuva (koneellinen ilmanvaihto), lastauslaituri, led-valaistus, kivilattia, sosiaalitilat ja varastot. Lisäksi kaikki koneet ja työpisteet ovat liikuteltavissa. Tilat soveltuvat myös haluttaessa konditoria-, ravintola- ja kahvilaliiketoimintaan. Yrityksen tuotantovälineisiin kuuluvat: taikinakoneet, purso-paloittelukone, siivutuskone, rosteriset ja pyörälliset työpöydät, uunit 8 kpl, nykyinen varasto; leipomolaatikot, raaka-ainevarastot, pakkaustarvikkeet (pussit, kassit, tarrat), pakettiauto. Yrityksellä on hyvät kuljetus, - tavara- ja jälleenmyyntisopimukset. Tuotteiden myynti tapahtuu jälleenmyyntipaikkojen kautta, joita on tällä hetkellä noin 30. Kauppaan kuuluu lisäksi myös ean-koodit, nettisivut, verkkokauppa, Jyrkin –domain, Jyväleipä –domain, reseptiikka. Konsepti sopii hyvin toimintaa laajentavalle yritykselle ja/tai erottuvaa brändituotetta hakevalle yritykselle. Nykyiset helposti muunneltavat tilat ja tuotantovälineet mahdollistavat työntekijäresusseja lisäämällä saman tien nelinkertaisen liikevaihdon ilman investointeja. JK Herkku Oy on velaton ja myydään osake- tai liiketoimintakauppana. Kauppatapa on neuvoteltavissa. Myynti on mahdollista osakehuoneiston kanssa tai ilman. Luottamukselliset yhteydenotot: Yrittäjä Jyrki Kristiansson puh. 044 241 0093/ jyrki@jyrkin.fi Yritysvalmentaja Katja Remes puh. 044 417 4960 / katja.remes@savonlinna.fi
Etelä-Savo
Myydään
PÖRSSINOSTO
Hotelli

Kahvila-ravintola ja majoituspalveluita tuottava liiketoiminta!

Etsitkö liiketoimintaa, joka yhdistää laadukkaat kahvila-ravintolapalvelut ja majoitusmahdollisuudet? Etelä-Savossa sijaitseva hotelli-ravintola etsii uutta ja innovatiivista jatkajaa. Yrityksen toimintaan kuuluu hotelli, ravintola- ja outside catering palvelut. Yritys on tunnettu loistavasta sijainnistaan, joka onkin alueen yksi parhaimmista. Yritys toimii suurissa 511 m² vuokratuissa tiloissa, jotka on täysin remontoitu vastaamaan nykypäivän vaatimuksia, samalla kunnioittaen rakennuksen pitkää ja värikästä historiaa. Hotellin puoli on jaettu kahteen kerrokseen: yläkerrassa 4 majoitushuonetta, siivouskomero, liinavaatehuone, erillinen asiakas wc sekä ilmastointihuone. Alakerrassa 2 majoitushuonetta, kabinetti, respa ja aulatila. Kahvila-ravintolassa on 4 eri kahvilasalia, yhteensä n. 85 asiakaspaikkaa, kabinetti, aula- ja wc tilat. Pihalta löytyy myös 70 paikkainen terassi. Yrityksellä on anniskeluluvat. Yritys palvelee ympäri vuoden paikallisia asukkaita, että matkailijoita. Markkinointipanostuksilla on mahdollista kasvattaa liikevaihtoa entisestään. Outside catering palveluille ja muille juhlapalveluille on kasvava kysyntä. Älä jää paitsi tästä loistavasta tilaisuudesta omistaa ja kehittää menestyvää hotelli-ravintolaa Etelä-Savossa. Ota yhteyttä ja varmista paikkasi tämän upean liiketoiminnan uutena omistajana! Luottamukselliset yhteydenotot: Yritysvalmentaja Katja Remekseen puh. 044 417 4960 / katja.remes@savonlinna.fi
Etelä-Savo
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muu rakennusalan yritys

Eteläsavolainen maalausalan yritys hakee uutta yrittäjää

Yrityksen toiminnalla on pitkät perinteet ja se työllistää tällä hetkellä yrittäjän lisäksi 2 – 4 työntekijää. Yrityksen palveluihin kuuluvat mm. erilaiset maalaus-, pinnoite- ja tasoitetyöt sekä huoneistoremontit. Asiakaskunta muodostuu rakennusalan yrityksistä (aliurakoinnit), taloyhtiöistä sekä kotitalouksista. Myydään liiketoimintakauppana  (sis. koneet, kalusto, auto, liikearvo), toimitilat on vuokrattu. Sopii hyvin lisäliiketoiminnaksi mutta omaa myös kehittämis- ja laajentamismahdollisuudet itsenäisenä toimijana. Lisätiedot: yritysvalmentaja Katja Remes, puh. 044 4174960 / katja.remes@savonlinna.fi
Etelä-Savo
Myydään
PÖRSSINOSTO
Majatalo ja aamiaismajoitus
160 000 €

Laadukas toimitila maaseudun rauhassa Etelä-Savossa

Nyt olisi tarjolla monien mahdollisuuksien paikka Etelä-Savossa. Tässä olisi tarjolla paikka niin asumiseen-, harrastuksiin kuin yritystoimintaan.  Vanhassa kyläkoulussa neliöitä on 540m2 ja 125m2 tunnelmallisessa saunarakennuksessa. Koulurakennuksessa on iso yhtenäinen juhlatila johon sopii 100 henkilöä samaan tilaan, kabinetti ja keittiö sekä kahdessa kerroksessa tilat asumiseen tai mahdollisuus majoitustoimintaan. Petipaikkoja 20 huoneistopuolella. Majoitustilat muodostuvat yksiö, kaksio ja kolmehuonetta keittiö.  Tilat muutettavissa asuinkäyttöön. Alakerrassa sähkösauna ja suihkut. Sekä tekniset tilat.  Saunarakennuksessa on iso puulämmitteinen sauna, 3 suihkua ja iso; 10 hengen palju. Tila on persoonallinen ja viihtyisä ja siellä mahtuu järjestämään myös pieniä juhlia.  Tilat ovat hyvin muunneltavissa, juuri sinun tarpeisiisi sopiviksi. Tilaa on myös pihamaalla koska, tontin koko on 2h. Rakennusoikeutta löytyy. Mahdollisuuksia lisämaan hankintaan on jos 2 ha ei ole riittävä. Kohde sijaitsee 25 km Kangasniemeltä ja 50 km Mikkelistä.  Talotekniikka sähköjen- ja lämmitysten osalta nykyaikaista ja tilat ovat olleet majoitus- ja juhlakäytössä. Lämmitys maalämmöllä ja ilmalämpöpumppu juhlasalissa jäähdytystä varten. Yhteistyömahdollisuus Rock and Lake matkailupalvelun kanssa mahdollista myös.  www.rockandlake.com Enemmän kuvia Etuovi: Myydään Omakotitalo, Yli 5 huonetta - Kangasniemi, Luusniemi, Mäenkylän koulutie 40 - Etuovi.com v49679 Kysy rohkeasti lisää ja kerro suunnitelmistasi. Näytöt onnistuu joustavasti.  Pasi Romo 0503662131
Kangasniemi
Vuokrataan
PÖRSSINOSTO
Elämys- ja luontomatkailu

Vuokrataan osto-optiolla tilat/kalusteet ravintola-matkailutoimintaan

Tarjotaan vuokralle osto-optiolla ravintola, kaksi minihotellia ja huoltorakennukset Savonlinnassa vapaa-ajan asuntojen kaava-alueella. A restaurant, two mini-hotels and service buildings are offered for rent with an option to purchase in Savonlinna in the planned area for leisure apartments. Kalustettu ravintola 180 paikkaa, 100 paikkaa terassilla, vastaanotto- ja kokoustilat, ulkogrilli ja tanssilava, 20 kpl saunallisia kalustettua huoneistoja, jossa n. 60 vuodepaikkaa. Mahdollisuus ottaa vuokravälitykseen kaava-alueen yksityisiä lomamökkejä, merkittävä laajentumismahdollisuus, jopa 100 uutta huoneistoa. Tilaisuus ravintola- ja hotellialan ammattilaiselle. Mahdollisuus liittää sopimukseen myös erillinen sauna-alue, jossa 3 rantasaunaa, poreallas, palju ja grillikatos, metsä- ja virkistysalueita, veneitä, kanootteja ja muita aktiviteettivälineitä. Edellinen vuokralainen lopetti toimintansa kaksi vuotta sitten Venäjän hyökkäyssodan alkaessa Ukrainassa. Toimintavalmis ravintola & majoitus valmiina ammattitaitoista yrittäjää ja uusia asiakkaita, Kerimaan vapaa-ajankeskus sijaitsee Savonlinnassa, Suomen vilkkaimmalla kesämatkailualueella, keskellä kaunista erämaaluontoa, pienten järvien ympäröimänä ja lähellä suosittuja nähtävyyskohteita. Kokonaisuudessaan Kerimaan vapaa-ajankeskus käsittää yli 100 hehtaaria kaunista kumpuilevaa harjumaastoa. Alueella on Kerigolf Oy:n täysimittainen golfkenttä. Alueen välittömässä läheisyydessä on upea erämaa-alue metsineen, harjuineen, pienine järvineen ja suoalueineen sekä valmiine kymmenien kilometrien luontopolkuineen. Latuverkosto talvisin, vaellus- ja pyöräilyreitit, suunnistusmaastot, sienestys- ja marjastusalueet ja monipuoliset kalastusmahdollisuudet.  Kerimaa-Kulennoinen erämaa on kuin lappi pienoiskoossa. Vuokrausvaihtoehto 8% liikevaihdosta Yhteistyömallit mahdollisia Lisätietoja: pekka@monre.fi A restaurant, two mini-hotels and service buildings are offered for rent with an option to purchase in Savonlinna in the planned area for leisure apartments. Furnished restaurant 180 seats, 100 seats on the terrace, reception and meeting rooms, outdoor grill and dance stage. 20 furnished apartments with a sauna, approx. 60 beds and the possibility to rent private holiday cottages in the planning area, significant expansion possibility, up to 100 new apartments. An opportunity for a professional.   Possibility to add a separate sauna area to the contract, with 3 beach saunas, jacuzzi, hot tub and barbecue canopy, forest and recreation areas, boats, canoes and other activity equipment.   The previous tenant stopped operating two years ago when the Russian war of aggression started in Ukraine. Ready-to-use restaurant & accommodation ready for professional entrepreneurs and new customers, Kerimaa leisure center is located in Savonlinna, Finland's busiest summer tourist area, in the middle of beautiful wilderness, surrounded by small lakes and close to popular attractions. In total, the Kerimaa leisure center covers more than 100 hectares of beautiful rolling ridge terrain. There is a full-scale golf course of Kerigolf Oy in the area. In the immediate vicinity of the area is a wonderful wilderness area with forests, ridges, small lakes and swamps, as well as tens of kilometers of ready-made nature trails. Trail network in winter, hiking and biking trails, orienteering terrain, mushroom and berry growing areas and versatile fishing opportunities. The Kerimaa-Kulennoinen wilderness is like Lapland in miniature. More information: pekka@monre.fi Rental option 8% of turnover Cooperation models possible   More information: pekka@monre.fi >> Katso Kerimaan keskuskorttelin kartta  
Savonlinna
Myydään
PÖRSSINOSTO
Kumi- ja muovituotteiden valmistus

Laadukkaiden suomalaisten urheiluvälineiden valmistaja JL Sport

Nyt tarjolla on erinomainen mahdollisuus yrittäjyyteen urheilu- ja liikuntavälineiden parissa, sillä JL Sport etsii uutta yrittäjää. Yritys myydään liiketoimintakauppana. JL Sport on monialayritys, jonka tuotteet edustavat suomalaista huippuosaamista ja laatua. JL Sportin teollisuushalli sijaitsee kauniissa järvimaisemassa, Etelä Savon sydämessä, Kuortissa. Kuortista on mitä parhaimmat liikenneyhteydet joka puolelle Suomea. Nykyinen yrittäjä on Jukka Lahti on kasvattanut JL Sportin merkittäväksi ruiskuvalupohjaisia muovituotteita ja urheiluvälineitä suunnittelevaksi ja valmistavaksi yritykseksi. JL Sportin tuotteita voit nähdä monissa eri kohteissa aina retkiluistimista sauvan sompiin. Yrityksen liikevaihto koostuu tällä hetkellä pääosin sauvoista, retkiluistimista, puristemuovituotteista ja tampopainosta. Liiketoiminnan kasvua ovat mahdollistaneet jatkuva tuotesuunnittelu ja uudet tuoteideat ja mallit, joita käytetään mm. hiihtourheiluvälineissä. Jälkikäsittelylaitteet ja muotit ovat valmiina uudelle yrittäjälle, joten liiketoimintaa on mahdollista jatkaa saumattomasti heti kauppakirjojen allekirjoituksen jälkeen. Ota rohkeasti yhteyttä lisätietojen saamiseksi: Yrittäjä Jukka Lahti, puh. 0400 710 324
Myydään
PÖRSSINOSTO
Liiketila
49 000 €

SEO-Liikenneasema

Kantatie 72 varrella, Haukivuorella,puolivälissä Mikkeliä ja Pieksämäkeä. Lämpöhirsirakenteinen n. 200 m2 liikekiinteistö, tontti 7200 m2. Polttoainemyynti vuokrattu SEO:lle. Drumliini opastetaulut tien varressa. 163 m merenpinnasta, mahtava maisema vaikka kodiksi. Tule,Tutustu ja Tee Tarjous.Kiinteistön voi muuttaa asunnoksi, jossa olisi 4 makuuhuonetta, olohuone-keittiö, sauna, pesuhuone, kodinhoitohuone jne. Piirustukset alkavat olla valmiit. Voit myös vuokrata kiinteistön hintaan 500 /kk alv.0
Myydään
PÖRSSINOSTO
Kuntosali

Tunnettu liikuntakeskus Sport Forum

Haluatko olla osa Mikkelin liikuntayhteisön sydäntä? Tunnettu ja monipuolinen liikuntakeskus etsii uutta omistajaa. Nyt on mahdollisuutesi jatkaa Sport Forumin tarinaa ja tuoda oma panoksesi vireään liikuntakeskukseen! Tarjolla on laaja valikoima liikuntamahdollisuuksia: -2 sisätenniskenttää (valaistus uusittu 2021) -Kuntosali 500 m² -Ryhmäliikuntasali 150 m² (valaistus uusittu 2023) -3 squashkenttää (1 katsomokenttä, 50 hlöä) -Jalkapallosimulaattori (tuottaa vuokra- ja käyntituloja) -Snookerpöytä -3 täyspäiväisesti vuokrattua liikehuonetta -Kabinettitila (20 hlöä) -2 solariumia -Spinningsali (16 pyörää) -Kahvio + aulatila (50 asiakaspaikkaa) Sport Forum on ollut Mikkelin liikuntayhteisön keskipiste vuodesta 1994 lähtien ja sillä on vahva asiakaspohja. Keskuksessa toimivat myös kaksi perinteikästä urheiluseuraa: Mikkelin Squash Ry ja MTS. Lisätiedot: -Kaukolämmitys, lämmityskulut n. 20 000 €/vuosi -Sähkö n. 20 000 €/vuosi -Vesi n. 1500 €/vuosi -Ilmastointi uusittu 2009 -Vesijohto uusittu 2009 -Vanhan osan ulkokate uusittu 2017 -Valokuitu (MPY) -Kiinteistövero n. 5300 €/vuosi -Kiinteistön pinta-ala 2804 m² -Tontin vuokra n. 1800 €/vuosi, vuokrasopimus päättyy 2043 Olemme valmiita neuvottelemaan eri vaihtoehdoista omistajuuden siirtymisen suhteen. Ota yhteyttä lisätietojen saamiseksi. Juha Pekonen, Jorma Muukkonen 0400 653 940, 040 502 8989 juha.pekonen@sportforum.fi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muu teollisuus

Omalla tontilla sijaitseva teollisuuskiinteistö Pieksämäellä

Lämmintä kerrosalaa yhteensä 1144 m2: 415 m2 korkea liimapalkkirakenteinen työhalli, jonka yhteydessä 2-kerroksinen kivitalo-osa 728 m2, jossa tavarahissi. Rakennukseen liittyy ulkovarasto 170 m2 sekä autokatokset neljälle autolle. Rakennus on kaukolämmössä. Sähkö on 3x100 A. Oma tontti on 5488 m2, rakennusoikeutta jäljellä 1000 m2. Sijainti Pieksämäen keskustassa, kilometrin päässä Rautatieasemasta/Liikennekeskuksesta. Viisi kaupunkia alle 100 km säteellä. Tiloissa toimii nyt taideteollinen posliinialan yritys sekä sisustustavaroiden tehtaanmyymälä. Kiinteistö vapautuu nopeasti, koska tämä yritystoiminta ja kiinteistö ovat erikseen myynnissä eläkkeelle siirtymisen johdosta. Kiinteistö sopii moneen käyttötarkoitukseen ja siksi kannattaa tulla tututumaan. Näihin tiloihin on mahdollista rakentaa myös yksi "talonmiehen" loft asunto. Valoisalla tontilla kasvaa vankka puusto ajatellen viihtyvyyttä. Teolliselle toiminnalle piha-alueella on hyvä liikkuma- ja parkkitila.   Tule katsomaan ja tee oma hintatarjouksesi. Soita suoraan Leena Heinoselle 0400-557171 tai laita sähköposti osoitteeseen oyleenaheinonen@gmail.com
Pieksämäki
Myydään
PÖRSSINOSTO
Hautaustoimisto
100 000 €

Kerimäkeläinen hautausalan yritys hakee toiminalleen jatkajaa!

Vankan osaamisen ja tunnettuuden omaava perheyritys Kerimäen kukka ja hautaustoimisto Malinen ky tarjoaa hyvät puitteet esim. pariskunnalle aloittaa yritystoiminta hautausalalla tai jo alalla toimivalle ja laajentamista pohtivalle yrityskaupan kautta. Yritys on toiminut alueella yli 80 vuoden ajan. Yrityksen toimintaan kuuluu hautauspalvelu sekä kukka- ja lahjatavarakauppa. Yritys sijaitsee Kerimäen keskustassa maailman suurimman puukirkon kupeessa sekä vilkkaan kahvilan naapurissa. Parkkipaikkoja on liikkeen välittömässä läheisyydessä, mikä takaa vaivattoman asioinnin liikkeessä. Yrityksen vuokrattuihin tiloihin kuuluu yläkerrassa (myymälä + toimisto) n. 150 m2 + alakerrassa 11 m2 kylmiö kukille ja kukkalaitteille. Yrityksessä työskentelee pariskunnan lisäksi joulu- ja kesäsesonkeina osa-aikainen työntekijä. Ala tulee lähitulevaisuudessa vilkastumaan ja toimintaa on mahdollista kehittää entisestään. Uudelta yrittäjältä toivotaan kokemusta kukkiensidonnasta, sillä erilaisia kukka-asetelmia myydään jatkuvasti erilaisiin tarkoituksiin. Myydään eläköitymisen vuoksi. liiketoimintakauppa sis. hautaus- ja pakettiauton, kaluston, varaston ja yhteydenottokanavat. Hp. 100 000 €. Lisätietoja: Yrittäjä Matti Malinen, puh. 050 067 2884 / kukka.malinen@elisanet.fiYritysvalmentaja Katja Remes, puh. 044 4174960 / katja.remes@savonlinna.fi
Savonlinna
Myydään
PÖRSSINOSTO
Rautakauppa

Myydään rautakauppa/sekatavaraliike

Myydään kannattava rautakauppa keskellä Järvi-Suomea, alle kaksi tuntia pääkaupunkiseudulta. Yritys on toiminut jo yli 30 vuotta ja nykyisellä sijainnillaan yli 20 vuotta. Yrityksellä on vakiintunut ja monipuolinen asiakaskunta, joka koostuu vakituisista asukkaista, vapaa-ajanasukkaista, rakentajista, remontoijista ja urakoitsijoista. Yritys sijaitsee vilkkaasti liikennöidyn 5-tien varrella, Suomen suurimman ABC-liikennemyymälän vieressä. Tässä on toimiva liikeidea kannattavaan yritystoimintaan, jota on helppo muokata oman osaamisen ja kiinnostuksen mukaiseksi. Yrityksellä on omat toimitilat ja tontilla on reilusti rakennusoikeutta jäljellä. Myydään joko pelkkä kiinteistö tai kiinteistö + vaihto- ja käyttöomaisuus. Kauppahinta muodostuu myytävän kokonaisuuden mukaan. Nykyinen yrittäjä on valmis jäämään uuden yrittäjän tueksi alkuvaiheessa. 
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muu palvelualan yritys

Vartiointiliike

Laaja asiakaskunta teollisuuden, kaupan ja julkisen sektorin piiristä. Yhtiö on hyvin organisoitu, sillä on hyvä palvelukulttuuri ja tehokkaat toimintatavat. Tulos on hyvä ja taloudellinen asema vakaa. Yhtiö on yksityisessä omistuksessa. Yritysjärjestelyn lähtökohta on 100 % osakekauppa tai liiketoimintakauppa. Lisätietojen saanti edellyttää salassapitosopimuksen allekirjoittamista.
Itä-Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola

Myydään upea ja tuottava kesäravintola Itä-Savossa

Etsitkö huikeaa tilaisuutta aloittaa oma ravintolayrityksesi tai laajentaa nykyistä toimintaa? Tarjoamme ainutlaatuisen mahdollisuuden hankkia menestyksekäs kesäravintolan liiketoiminta Itä-Savossa upeassa maisemissa.   Kaupan toteutus liiketoimintakauppana, joka sisältää ravintolan liiketoiminnan, pitkän vuokrasopimuksen kaupungin kanssa (Kaupunki hyväksyy uuden yrittäjän), kaluston, laitteet, pöydät, tuolit, lämmittimet, varjot jne.   Liiketoiminnan tiedot: Keittiökalusto, jolla pystyy tuottamaan noin 900 annosta päivässä Hyvä asiakaskunta ja erittäin keskeinen sijainti 200 asiakaspaikkaa terassilla Ala carte tyyppinen ruokavalikoima Liikevaihto-kaudella noin 400 000€ - 500 000€ välillä Toiminta ollut erittäin kannattavaa Aukioloajat ovat olleet kesä-elokuu, mutta mahdollisuus laajentaa aukioloaikoja Toiminta työllistää sesonkina 15 työntekijää Ei ympärivuotisia työsopimuksia   Hintapyyntö määräytyy myytävän kokonaisuuden mukaan.   Tämä on loistava tilaisuus astua sisään valmiiseen ravintolaliiketoimintaan. Tavoitat meidät oheisella viestilomakkeella lisätietojen saamiseksi.
Itä-Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
ICT-palvelut
255 000 €

IT-Palveluita tuottava kannattava yritys

Myydään 15 vuotta vanha IT-alan yritys. Vakiintunut asiakaskunta ja kannatava liiketoiminta. Liiketoiminta koostuu kuluttaja- ja yritysasiakkaiden tietotekniikan myynti, huolto, ylläpito ja sopimuspalveluista. Yritysasiakkaita noin 70% ja kuluttaja-asiakkaita 30%. Liiketoiminta skaalautuu ostajan mukaan helposti eri osa-alueille!    
Itä-Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Tukkukauppa

Myynnissä maahantuonti ja tukkukauppa

Tuotteemme ovat korkealaatuisia (m.m.hienot pakkaukset, ean koodit yms.) ja täyttävät vaativammankin ostajan laatuvaatimukset. Kerran toteututuista tuotteista on helppo jalostaa uusia tuotteita eri asiakkaille. Kilpailu meidän alalla ei ole kovaa, koska ala on ainutlaatuinen. Meillä on laaja ja kansainvälinen yhteistyökumppanien verkosto kuten myös asiakaskunta.  Kivijalkamyymälälle on myös hyvät mahdollisuudet, koska koko bisneksen voi rakentaa omien tuotteiden varaan.  Pähkinän kuoressa lyhyesti mitä myydään: 1.Yritys jolla on tulevaisuutta 2.Varasto valmiilla tuotteilla, ei tuotannon odottelua 3.Immateriaalioikeudet satoihin tuotteisiin  4.Tehdas kontaktit suosituksineen 5.Asiakaskortistot 6.Kuvastot ja originaalit tuotteisiin 7.Halutessa valmis suunnittelija käytettävissä 8.Perehdyttäminen alalle ja turvallinen aloitus 9.Tuotantolaitteita 10.Varastokalusteet 11.Erinomaiset logistiikka sopimukset kotimaassa ja ulkomailla 12.Monivuotiset varmat asiakkaat tuovat perusmyynnin. Ota rohkeasti yhteyttä lisätietojen saamiseksi. Käsittelemme kaikki yhteydenotot luottamuksellisesti. 
Itä-Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Kuljetusliike

Kuljetusalan menestynyt ammattilainen

Myynnissä konserni, joka tarjoaa yrityksille pääasiassa kuljetuspalveluita, mutta lisäksi esimerkiksi nosto- , korjaamo- ja kaluston vuokrauspalveluita. Laajalla ja nykyaikaisella kalustolla vastataan vakavaraisten ja monipuolisten asiakkaiden tarpeisiin nopeasti ja tehokkaasti. Konsernilla on ollut kannattavaa kasvua vuodesta toiseen investoinneista ja kehittämisestä tinkimättä. Tehokas ja toimiva liiketoimintamalli mahdollistaa kannattavan kasvun myös tulevaisuudessa. Ensisijaisena kaupan kohteena on osakekanta, mutta myös liiketoimintakauppa on mahdollinen. Käy allekirjoittamassa salassapitosopimus TÄÄLLÄ, niin saat kohteesta lisätietoja.    Saadaksesi lisätietoja kohteesta, käy yritysovi.fi -sivulla allekirjoittamassa salassapitosopimus. Yritysovi.fi on Advance Teamin ylläpitämä sivusto, josta löydät mm. myytäviä yrityksiä.  Advance Team Oy palvelee asiakkaitaan yrityskaupoissa, rahoitusratkaisuissa, yritysjärjestelyissä sekä sukupolvenvaihdoksissa, www.advanceteam.fi . 
Itä-Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Konepaja

Monipuolinen ja osaava tilauskonepaja

Yritys tarjoaa monipuolisesti koneistus-, hitsaus- ja asennuspalveluita sekä erilaisia teräsrakenteisia moduuleita. Joustavat ja yksilölliset tuotteet mahdollistavat hyvän reagoinnin asiakkaiden tarpeisiin. Yrityksen omat tuotantotilat ja ajantasainen konekanta mahdollistavat laajan tuotevalikoiman. Käy allekirjoittamassa salassapitosopimus TÄÄLLÄ, niin saat kohteesta lisätietoja.  Saadaksesi lisätietoja kohteesta, käy yritysovi.fi -sivulla allekirjoittamassa salassapitosopimus. Yritysovi.fi on Advance Teamin ylläpitämä sivusto, josta löydät mm. myytäviä yrityksiä.  Advance Team Oy palvelee asiakkaitaan yrityskaupoissa, rahoitusratkaisuissa, yritysjärjestelyissä sekä sukupolvenvaihdoksissa, www.advanceteam.fi 
Itä-Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Isännöinti ja kiinteistöhuolto

Myydään isännöintiyritys

Myydään hyvän asiakaskunnan ja maineen omaava isännöintialan yritys Itä- Suomessa. Myydään osakekauppana tai liiketoimintakauppana.  Alalle ryhtyvälle valmis toimiva kokonaisuus tai hyvä paketti jo alalla toimivalle, joka hakee laajentumista. Liikevaihto n. 150 000 €.   Yrityskaupassa luottamus on yhteinen asia. Tarkempien lisätietojen saanti edellyttää salassapitosopimuksen allekirjoittamista. 
Itä-Suomi
Kohteet 1 - 18 hakutuloksista

Tee ilmainen hakuvahti

Pysy vaivattomasti ajan tasalla kiinnostavista kohteista. Saat meiltä sähköpostiisi tiedon aina, kun hakuasi vastaava kohde julkaistaan. 

TEE HAKUVAHTI NYT
  • 1
    Luo tunnukset
  • 2
    Valitse hakuehdot
  • 3
    Saat sähköpostiisi hakuusi sopivat ilmoitukset
TEE HAKUVAHTI TÄSTÄ
loder image