Myy yritys
Haluan tiedon, kun minua kiinnostavia yrityksiä tulee myyntiin
Tallenna hakuvahticlose

Yritykset

Viimeisimmät ilmoitukset
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola

Tsipaniekka Oy (Ravintola Parppeinpirtti)

Ilomantsin Parppeinvaaralla vuokrakiinteistössä toimiva Tsipaniekka Oy (Ravintola Parppeinpirtti) etsii uutta jatkajaa. Oletko juuri sinä tämän palkitun karjalaisravintolan uusi yrittäjä? Yrityksellä on hyvä maine, vakiintunut asiakaskunta ja laajat yhteistyöverkostot. Vetovoimaisuutta selittänee sekä sen toiminnan perustana oleva arvomaailma että herkullinen ruoka. Karjalainen ruokakulttuuri on ollut toiminnan lähtökohta ja toimintaympäristö vaaramaisemineen tuo selkeän kilpailuedun pitkälle tulevaisuuteen. Toimintaympäristö mahdollistaa monenlaisen ravintolatoiminnan ja yritys on valmis kehittymään. Ympäristö sopii mainiosti tapahtumien, konserttien ja teemailtojen järjestämiseen, mahdollisuuksia on loputtomasti. Kiinteistön omistaa Kalevanpirtti Oy ja vuokra on erittäin kohtuullinen. Ravintolan keittiö on hyvin varusteltu ja kokonsa puolesta toimiva. Keittiön osana on myös pieni perinneleipomo. Piha-alueella on pieni hirsinen rakennus, jossa toimi kahtena kesänä jäätelökioski, tilana se sopii myös lipunmyyntiin tai anniskelupisteeksi. Sisätiloissa on kahdessa kerroksessa asiakaspaikkoja jopa 160 hengelle (anniskeluluvat 240 hlö) ja kesäaikaan lisäpaikkoja tuo 40-paikkainen maisematerassi + 40 paikkainen piha-alue, johon sopii esim. telttakatos. Katso lisätiedot Business Joensuun Osuva-yrityspörssistä tästä. Sivustolla pääset lataamaan lisätiedot painamalla pyydä lisätietoja -painiketta ja allekirjoittamalla salassapitosopimuksen. Tervetuloa tutustumaan kohteeseen!
Haetaan yrittäjäkumppania
PÖRSSINOSTO
Hotelli

Mekrijärvi Sagapark Oy hakee yrittäjää tai yrittäjätiimiä

Kaipaatko elämääsi muutosta ja tilaa hengittää? Miltä kuulostaisi toimia matkailualan yrittäjänä Ilomantsissa - runonlaulun, sotahistorian ja karjalaisen kulttuurin maisemissa. Hotelli- ja majoitustilat sijaitsevat Mekrijärven rannalla upeissa maisemissa osoitteessa Yliopistontie 4, 82900 Ilomantsi. Lähimmät palvelut löytyvät Ilomantsin keskustasta noin 14 km:n päästä. Joensuu on lähin kaupunkikeskus ja sinne on matkaa Mekrijärveltä 85 km. Tilat mahdollistavat majoittumisen jopa 90 henkilölle sekä tarjoavat mahtavat puitteet seminaareille, kokouksille ja juhlille. Alueen luonto ja infrastruktuuri mahdollistavat monipuoliset ohjelmapalvelutuotteet mm. reitit melontaan, pyöräilyyn, polkujuoksuun, veneilyyn ja patikointiin, unohtamatta alueen sotahistoriaa. Haemme yrittäjää tai yrittäjätiimiä, joiden verissä virtaa markkinointi- ja myyntihenkisyyttä, idearikkautta ja mahdollisuutta tuottaa palveluita itse tai yhdessä muiden matkailutoimijoiden kanssa alueelle tuleville kotimaisille ja kansainvälisille matkailijoille. Toivomme yrittäjiltä monipuolista osaamista, aiempaa kokemusta hotellialalta ja yrittämisestä. Yrittäjinä pääsette vastaamaan itsenäisesti hotellitoiminnasta markkinoinnista vastaanottotyöhön, majoituksesta, siivouksesta ravintopalveluihin sekä muihin oheispalveluihin. Tarjoamme mahdollisuuden kokeilla siipiä matkailuyrittäjänä upeissa puitteissa ilman mittavia investointeja tai lainoja. Arvostamme kykyä kehittää liiketoimintaa omannäköiseksesi huomioiden myös kansainväliset markkinat. Tavoitteenamme on löytää pitkäaikainen toimija kumppaniksemme, jonka kanssa teemme yhteistyösopimuksen. Business Joensuun Osuva-yrityspörssistä, linkki tässä, saat ladattua lisätietoja ja yhteystiedot painamalla sivun alalaidassa olevaa pyydä lisätietoja -lomaketta.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Keksinnöt

Myydään pellettipolttimen tuote- ja valmistusoikeudet

Puupelletit ovat uusiutuvaa ja puhdasta polttoainetta ja niiden hintataso pysyy vakaana. Pellettilämmitys onkin joka kodin taloudellinen ja kestävä lämmitysratkaisu fossiiliisten polttoaineiden sijaan, varsinkin nyt kun fossiilisten polttoaineiden hinnat ovat räjähdyksenomaisesti kasvaneet. Vihreät arvot ohjaavat nykyisin myös  yhä enemmän ostopäätöksiä. Finn-Poltin onkin varma ratkaisu helppoon pellettilämmitykseen. Se on kotimainen, kestävä, turvallinen ja helppokäyttöinen poltinratkaisu. Haemme ostajaa Finn-polttimen tuote- ja valmistusoikeuksille. Sinä , joka olet kiinnostunut aloittamaan yritystoiminnan tai kasvattamaan olemassaolevaa liiketoimintaa ja haet omaa tuotettaa, niin ota yhteyttä ja tule tutustumaan tuotteeseen. Löydämme kilpailukykyisen ratkaisun tarpeisiisi. Lisätietoja saat soittamalla. Reima Nilsen 0400 321105  
Myydään
PÖRSSINOSTO
Kuntosali

Kuntosali- ja hierontakeskus hyvällä paikalla Ilomantsissa

Myydään kuntosali ja hieronta -liiketoimintaa harjoittavan yrityksen liiketoiminta hyvällä paikalla Ilomantsissa, jolla on vakiintunut ja tyytyväinen asiakaskunta. Palveluihin kuuluvat mm. hieronta kuntotestaukset, kuntosaliryhmät ja Tyky-ryhmät.  Toiminta on pitkäikäistä sekä yritys on tunnettu paikkakunnalla. Ilomantsi on potentiaalinen toimintaympäristö yrittämiselle. Yrityksellä ei ole tarvetta suuremmille investoinneille. Kuntosalilla käytössä ovat HUR-paineilmalaitteet. Paineilmalaitteiden ansiosta harjoittelu on helppoa ja turvallista. Laitteet ovat äänettömiä ja vastuksen saa säädettyä helposti nappia painamalla. Lisäksi salilla on kaksi juoksumattoa, soutulaite, crosstrainer, sekä kuntopyörät. Myös irtopainot ja erilaiset jumppavälineet kuuluvat valikoimiin.  Laitteisto on hyväkuntoista ja ajanmukaista. Halutessa teemme yksilöllisen harjoitusohjelman sekä opastamme laitteiden käytössä. Kuntosalimme on käytössä  kaikkina päivinä klo 5.30-23.00, sisään pääse avainkortilla. Toimitila on ostettavissa tai vuokrattavissa ja se sijaitsee Ilomantsin ydinkeskustassa. Rakennuksessa on kuntosalin lisäksi asunto, jossa hierontapiste ja toimisto sijaitsevat. Katso lisätiedot täältä.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Tämä ilmoitus on nostettu hakutulosten kärkeen.
Lisää ilmoituksesi katselukertoja ja kontaktimääriä nostamalla se tähän. Viikko hakutulosten kärjessä 50 € + alv 24% ja kuukausi 150 € + alv 24 %
Verkkokauppa
SUOSITTU

Myynnissä ainutlaatuinen juomayhtiö, kansainvälistymisen kynnyksellä

Haluatko omistaa oman urheilujuoman?    Nyt ainutlaatuinen tilaisuus ostaa yhtiö, jonka itsekehittämät juomat ovat syrjäyttäneet monissa Suomen huippujoukkueissa globaalien juomajättien urheilujuomat.    Myynnissä valtavan kasvupotentiaalin omaava skaalautuva juomayhtiö, joka mahdollistaa merkittävän tuotto-odotuksen investoinnille.    Funktionaalinen juoma, jonka kasvua tukee globaali markkinatilanne ja ilmastomuutos. Juoma on enemmän kuin erinomainen urheilujuoma. Asiakkaat ostavat juomia myös hellejuomaksi, matkustukseen, yleiseen hyvinvointiin jne.    Juomien teho on kiistaton; reseptin vaikuttavien ainesosien perustuessa WHO:n kehittämän ORS-juomaan. Imeytyy 2-3 x tehokkaammin kuin pelkkä vesi.    Juomien maku miellyttää kuluttajia. 77% (100 varusmiehen testiryhmästä) piti makua hyvänä.    Juomat juuri päässeet valtakunnalliseen levitykseen ja voimassaoleva sopimus maanlaajuisesta apteekkimyynnistä.    UK:n markkinoiden avaus on toteutusta vaille valmis. Yhteistyökumppanit löydetty. Yhtiön arvostettu ja sertfikoitu sopimusvalmistaja sijaitsee UK:ssa, joten Euroopan suurimman urheilujuomamarkkinan avaus myös logistisesti kannattava.    Tarjolla vuosien tuotekehitystyön hedelmät   Yhtiö on panostanut merkittävästi resursseja vuosien aikana juomajauheiden tuotekehitykseen. Makuprofiileja ja ainesosia on päivitetty moneen otteeseen, saadun asiakaspalautteen perusteella. Valmisjuomakonsepti valmiina.    Juomat eivät sisällä keinotekoisia maku,- väri- tai makeutusaineita. Juomien ainutlaatuinen maku syntyy aidoista marja- ja hedelmäjauheista.    Ostaja saa portfolioonsa valmiit huippulaadukkaat  tuotteet, jotka ovat kehitetty yhtiölle kotimaassa arvostetun FoodWest Oy:n toimesta.    Ammattilaisten validoima tuote, joka syrjäyttänyt globaaleja huippubrändejä.   Ostaja saa haltuunsa tuoteperheen, joka on syrjäyttänyt kansainvälisten isojen brändien urheilujuomat monissa huippujoukkueissa.    Useat Suomen pääsarjajoukkueet ja muutama maajoukkue on vaihtanut perinteiset urheilujuomat yhtiön juomiin.    Riittävillä resursseilla mahdollisuus kasvaa nopeasti ja kannattavasti.  Kansainvälistymisen myötä erinomainen mahdollisuus tehdä 3-5 vuodessa investoinnille merkittäviä tuottoja.  Kasvun mahdollistavia strategioita valmiina. Tähän mennessä painopiste on ollut tuotekehityksessä ja markkinoiden avaamisessa.  Verkkosivut FI ja EN. Kansainvälinen verkkokauppa toteutusvalmis.  Yrityksellä paljon tietotaitoa ja etenemissuunnitelmia, mutta ei resursseja vielä toteuttaa.  Yrityksellä useita innovaatioita paperilla.  Kaksi uutta valmiiksi kehitettyä reseptiä odottaa tuotantoa. Useita pakkauskokoja jo tuotannossa.  Kieliversioita valmiina: EN FI SE ja FI SE.    Nykyinen johto opastaa ja kouluttaa uuden omistajan ja tutustuttaa yhteistyökumppaneihin. Liiketoiminnan ja osaamisen siirto uudelle yrittäjälle tapahtuu sopimuksen mukaisella aikataululla.   Yhtiön johtaminen ei ole paikkasidonnaista. ’   Kauppa on mahdollista toteuttaa liiketoiminta tai osakekauppana.   Tartu tilaisuuteen ja ota yhteyttä niin tarjoamme laajan tietopaketin käyttöösi. 
Koko Suomi
Ostetaan
PÖRSSINOSTO
Tilitoimisto

Ostetaan tilitoimisto Jyväskylän / Mikkelin alueelta

Me uskomme vahvasti siihen, että unelmat toteutuvat kun ne uskaltaa sanoa ääneen. Nyt on tullut se hetki, kun haluamme sanoa ääneen omamme - me tahdomme ostaa tilitoimiston Jyväskylän / Mikkelin alueelta. Onko yrityksesi myyminen, ja jo uusista, erilaisista asioista nauttiminen Sinun unelmasi?  Entä jos me voimme varmasti tarjota hyvän ja osaavan kodin sekä asiakkaillesi että osaajillesi. Haluaisitko luottaa elämäntyösi uusien, välittävien ja läsnä olevien yrittäjien käsiin? Olemme tunnettuja työmme laadusta, osaamisestamme sekä erinomaisesta, lämminhenkisestä palvelustamme – nämä kaikki kumpuavat yrittäjävetoisuudesta, 45:n vuoden historiasta ja rakkaudesta alaan. Työntekijöidemme hyvinvointi, sekä perhe- ja työelämän yhdistäminen ovat meille ensiarvoisen tärkeitä. Olemme tässä myös todistettavasti onnistuneet, sillä tehtyjen kyselyiden pohjaltakin työntekijöidemme tyytyväisyys on erinomaisella tasolla. Tiedämme ja haluamme, että jatkossakin tämä kaikki näkyy myös siinä palvelussa ja huolenpidossa, jota asiakkaamme kokevat. Etsimme Jyväskylän / Mikkelin alueelta tilitoimistoa, jossa käytettävänä ohjelmistona olisi Procountor, Netvisor tai Fennoa.  Käsittelemme kaikki yhteydenotot ehdottoman luottamuksellisesti. Toivomme, että saamme olla osana sinun unelmasi toteutumista 😊   Jenni-Mari & Sanna Elegian Oy  
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Maahantuonti ja -vienti

Myydään kasvuun tähtäävän Karhujään liiketoiminta

Eksyitkö vuoden viileimpään myynti-ilmoitukseen joka voi olla tulevaisuudessa liiketoimintasi helmi?   Karhujää on 20 vuoden ajan brändiään rakentanut perheyritys. Tämä helmi on elintarvikealan pioneeriyhtiö.   Tuotevalikoima: Valikoimassamme on Karhujää-jääpalat sekä jäämurska, jotka sopivat täydellisesti niin arkeen kuin juhlaan. Tuotevalikoima on laajennettavissa ja toiminnalla on mahdollisuus helppoon tuotekehitykseen. Karhujää tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden sijoittaa vakiintuneeseen brändiin, jolla on vahva asema markkinoilla ja merkittäviä kasvunäkymiä.   Mahdollisuudet: Tämä markkinoiden helmi odottaa vain myyntitiimiä taakseen tuomaan ryhtiä toimintaansa sekä synergiaa pakkasalan toimijoiden tai yritysten kanssa. Kaikki varastot ovat vuokralla, mikä tarjoaa joustavuutta ja skaalautuvuutta liiketoiminnan laajentamiseen.   Miksi ostaa Karhujään liiketoiminta?   Loistava brändi osaksi elintarvikealan liiketoimintaasi jolla on jo valmiit jakelukanavat vähittäis- ja suurkaupan puolella Alan pioneeri yli 20 vuoden kokemuksella Hyvä jälleenmyyjäverkosto Huikeat kasvumahdollisuudet Laadukas ja mielenkiintoinen tuotevalikoima Valmis brändi, jolla on vakiintunut asiakaskunta Mahdollisuus synergioihin ja laajentumiseen pakkasalalla Liikevaihto ollut noin 200 000€ / vuosi   Lisätietoja liiketoiminnasta löydät verkkosivuiltamme: https://www.karhujaa.fi   Hintapyyntö: Neuvotellaan myytävän kokonaisuuden mukaan.   Jos olet kiinnostunut ainutlaatuisesta tilaisuudesta kasvattaa tai laajentaa liiketoimintaasi elintarvikealalla, Karhujään liiketoiminta tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden. Ota rohkeasti yhteyttä oheisella viestilomakkeella ja tee tarjous, joka voi avata ovet uusiin liiketoimintamahdollisuuksiin.
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Varastointi

Uuden varastointi konseptin liiketoiminta

Myydään/etsitään sijoittajaa: Uuden sukupolven mini-varastointi konsepti   Oletko etsimässä seuraavaa suurta investointimahdollisuutta tai haluatko perustaa oman yrityksen innovatiivisella alalla? Tutustu ainutlaatuiseen mini-varastointi konseptiimme, joka on suunniteltu vastaamaan nykyajan nopeasti kasvavan varastoteollisuuden tarpeisiin!   Miksi mini-varastointi?   Kaupungistuminen, väestönkasvu ja kuluttajakäyttäytymisen muutokset ovat kaikki tekijöitä, jotka ovat kiihdyttäneet varastoteollisuuden kasvua. Yhä useampi yksityishenkilö ja yritys etsii kustannustehokkaita, joustavia ja turvallisia säilytysratkaisuja arvokkaille tavaroilleen. Vastauksena tähän kasvavaan kysyntään, esittelemme Easy Bag Warehouse -konseptin, innovatiivisen lähestymistavan henkilökohtaiseen ja yrityksen varastointiin.   Easy Bag Warehouse: Mitä tarjoamme?   Innovatiivinen säilytyskonsepti: Easy Bag Warehouse tuo mini-varastoinnin suoraan asiakkaan ovelle, tarjoten erikokoisia säilytyspusseja, jotka täytetään ja siirretään turvallisiin, kuiviin ja lämmitettyihin varastotiloihimme. Räätälöidyt varastointiratkaisut: Palvelemme sekä yksityishenkilöitä että yrityksiä, tarjoten joustavia varastointiratkaisuja erilaisille tavaroille, laitteille ja työkaluille. Logistiikkapalvelut: Lisäksi tarjoamme kattavia logistiikkapalveluja, mukaan lukien asiakkaiden tavaroiden noudon ja siirron varastoon, tehostaen tilanhallintaa ja parantaen tuottavuutta. Miksi investoida tai ryhtyä yrittäjäksi kanssamme? Kasvumahdollisuudet: Varastoteollisuuden kasvu tarjoaa vankan perustan liiketoiminnan laajentamiselle. Testattu konsepti: Olemme huolellisesti kehittäneet ja testanneet konseptimme varmistaaksemme sen menestyksen markkinoilla. Franchising mahdollisuudet: Tarjoamme mahdollisuuden neuvotella yksinoikeudesta esim. tietyllä alueella, mikä avaa ovet merkittävälle liiketoiminnan kasvulle. Kiinnostuitko? Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus olla mukana määrittelemässä varastointialan tulevaisuutta. Ota yhteyttä jo tänään ja keskustellaan, kuinka voit liittyä voittavaan tiimiimme ja aloittaa uuden konseptin rakentamisen Suomessa.
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Keksinnöt

Myydään patentoitu aitakeksintö

Etsitkö ainutlaatuista tilaisuutta omistaa patentoitu, innovatiivinen aitakeksintö, joka mullistaa aidanrakennuksen alalla? Meillä on tarjolla harvinainen mahdollisuus hankkia keksintö, joka yhdistää vaivattoman asennuksen, monikäyttöisyyden ja ympäristöystävälliset materiaalit. Tämä tuote ei ainoastaan vastaa markkinoiden kasvavaan kysyntään, vaan asettaa myös uuden standardin alalle.   Keksinnön huippuominaisuudet: Patentoitu teknologia: Turvaa investointisi EU-patentilla, joka on jo haettu. Helppo asennus: Innovatiivinen suunnittelu mahdollistaa nopean ja vaivattoman asennuksen. Monipuolinen materiaalivalikoima: Valittavana joko metalli tai puu, tarjoten kestävyyttä ja tyylikkyyttä. Monikäyttöisyys: Ihanteellinen ratkaisu sekä yksityiskäyttöön että yritysten tarpeisiin. Valmis liiketoiminta ja yhtiö: Yhtiö on markkinoille valmis heti, sisältäen pieni varasto aloitukseen.   Mitä saat 300 000€ investoinnillasi? Koko keksinnön omistusoikeuden ja siihen liittyvän haetun EU-patentin. Yhtiön koko osakekannan ja varaston, joka mahdollistaa välittömän markkinoille tulo. Mahdollisuuden kaupan toteutukseen osakekauppana. Perehdytyksen, jotta pääset lennokkaasti toiminnassa alkuun.   Miksi tämä loistava tilaisuus on myynnissä? Myynti johtuu puhtaasti terveydellisistä syistä, jättäen jälkeensä loistavan tilaisuuden myynnin ja markkinoinnin ammattilaiselle kasvattaa ja kehittää liiketoimintaa entisestään.   Tämä on kerran elämässä tuleva mahdollisuus päästä käsiksi valmiiseen ja patentoituun tuotteeseen, jolla on rajattomat mahdollisuudet markkinoilla. Älä anna tämän tilaisuuden lipua käsistäsi. Ota yhteyttä nyt oheisella viestilomakkeella lisätietojen saamiseksi ja tee investointi, joka voi muuttaa elämäsi!
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muu teollisuus
225 000 €

Yritys joka myy omia patentoituja tuotteita markkinatarpeeseen

Yritys myy omia talotekniikkatuotteita rakennus-, LVIS- ja sähköteollisuuden tarpeisiin. Yritys on saanut hyvän tunnettavuuden ammattilaisten keskuudessa tuotteidensa ja toimitusvarmuuden ansiosta. Tuotteet ovat helppokäyttöisiä ja asentajien suosimia. Markkinoiden koko on kasvava linjasaneerauksien, putki- ja sähköremonttien sekä energiasaneerauksien mukaisesti. Asiakkaita yrityksellä on laaja-alaisesti ympäri Suomea. Pääasialliset asiakkaat ovat suuret ja pienet urakointialan yritykset. Tuotteet myydään suoraan B2B -asiakkaille. Yhtiöllä on erinomaiset kasvumahdollisuudet kotimaassa sekä Pohjoismaiden markkinoilla. Yrityksen toiminta ei ole paikkaan sidottua, joten sen voi helposti siirtää osaksi omaa tuotantoa tai aloittaa uuden yrittäjäuran.   Toiminnan kasvupotentiaali on suuri ja tässä on tilaisuus niin liiketoiminnan laajentamiseen kuin uuden yritystoiminnan aloittamiseenkin. Yritys tarjoaa aktiiviselle toimijalle voimakkaan kasvumahdollisuuden.   Hintapyynnön perustelut Omat patentoidut talotekniikkatuotteet   Yrityskaupassa luottamus on yhteinen asia. Tarkempien lisätietojen saanti edellyttää salassapitosopimuksen allekirjoittamista. Jos haluat tarkempia tietoja tästä kohteesta, ota yhteyttä kohteen välittäjään.   Suomen Yrityskaupat on Suomen suurin ja tunnetuin yritysvälittäjä. Yrityksen omistajanvaihdos, arvonmääritys, yritysjärjestelyt ja sukupolvenvaihdos ovat parasta osaamisaluettamme. Kun etsit luotettavaa kumppania yrityskaupoillesi, olet ostamassa tai myymässä yritystäsi, olemme etsimäsi kumppani.
Koko Suomi
Haetaan yrittäjäkumppania
PÖRSSINOSTO
Muut toimialat
50 000 €
SUOSITTU

Toimitusjohtaja kansainvälinen rakennusalan innovaatio

Etsimme toimitusjohtajaa ja osakasta yritykseemme, joka on patentoinut ensimmäisenä maailmassa täysin uudenlaisen innovaation erittäin suurille kansainvälisille rakennusalan markkinoille. Innovaatio on uudenlainen ratkaisu, joka viilentää kuumissa maissa huoneilmaa noin 20 %. Innovaatio tarjoaa merkittävän edistysaskeleen rakennus- ja saneerausalalle ilmaston lämmetessä aikana, jona energian hinta on korkea, ja vihreä siirtymä vaatii energiatehokkuuden parantamista. Kaikesta maailman sähköntuotannosta noin 10 % kuluu rakennusten jäähdyttämiseen. Tuotteemme parantaa rakennusten energiatehokkuutta, ja on osa kansainvälisesti vaadittuja ilmastotoimia.   Innovaatiomme avulla tuotteemme jakelijat saavat todella vahvat myyntiargumentit ja samalla ison markkinan ympäristökuormitus vähenee merkittävästi. Tuotekehityksemme on loppusuoralla, kaupallistaminen on alkanut. Käymme parhaillaan neuvotteluja monien alan suurimpien, kansainvälisten yritysten kanssa. Markkinapotentiaalimme on valtavan suuri, meillä on useita tuotekategorioita, joihin innovaatiomme sopii.  Meillä on edellytykset tehdä erittäin kannattavaa liiketoimintaa ja samalla suuri kansainvälinen ympäristöteko. Tiimissämme on vahvaa suomalaista alan osaamista. Tavoitteenamme on kasvaa erittäin suurilla markkinoilla hyvinkin nopeasti. Vaikka innovaatiomme on suojattu patentilla, esittelemme sitä rajoitetusti ja vain henkilöille, jotka allekirjoittavat salassapitosopimuksen. Koska markkinamme ovat kokonaan Suomen ulkopuolella, on ensiarvoisen tärkeää, että kielitaitosi on hyvä ja tunnet kansainvälistä liiketoimintaa sekä olet valmis myös matkustamaan. Rakennusalan tuntemus on etu, mutta ei välttämätöntä. Edellytämme tulevalta toimitusjohtajalta sitoutumista osakkuuteen, jotta onnistumiset ja sitoutuminen palkitsevat myös omistajuuden muodossa. Minimisijoitus on 50.000€.  
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Alustatalous
1 000 €
SUOSITTU

Ryhdy sijoittajaksi. Tuotto jopa 25 %!

Lyhyesti: Ryhdy sijoittajaksi ainutlaatuiseen liiketoimintaan. Kyseessä kattava ja helppokäyttöinen digitaalinen palvelu, joka on ainoa markkinoilla. Mahdollisuudet ovat rajattomat. Liiketoiminta on jo käynnistynyt. Palvelua on testattu ja nyt se on tarkoitus laajentaa. Meillä on jo paljon tyytyväisiä asiakkaita, kymmeniä tuhansia jotka ovat ottaneet vastaan uutiskirjettä sekä toteutunutta liikevaihtoa! Ei siis mikään perinteinen start up! Vaiheet: Liiketoiminnalle on nimetty 4 eri vaihetta. Ensimmäisessä vaiheessa haetaan sijoittajia, liiketoiminta vakinaistetaan ja sitä kasvatetaan. Toisessa vaiheessa on tarkoitus hakea julkiset rahoitukset (kuten Business Finland, ELY jne). Kolmannessa vaiheessa hankitaan isompia sijoittajia ja liiketoiminta skaalataan laajemmaksi. Neljännessä vaiheessa hakeudutaan kansainvälisille markkinoille. Aika: Ensimmäisen ja neljännen vaiheen välissä menee arviolta noin 1-2 vuotta. Liiketoiminta on jo käynnissä, mutta sitä kehitetään ja kasvatetaan nopeasti. Kansainvälistyminen tuo sijoituksille mahdollisuuksia. Diili: Ensimmäisen vaiheen sijoittajille luvataan hyvä tuotto. Vuosittainen tuotto on vähintään 10 % sijoitetulle pääomalle. Sitä nostaa alkuvaiheeseen suunniteltu "cash back" (15 %), joka laskee sijoituksen riskiä huomattavasti ja nostaa tuottoa ensimmäiselle vuodelle. Ensimmäisen vuoden tuotto on siis jopa 25 %! Mahdollisuus: Nyt on mahdollista päästä tekemään passiivista tuloa. Sijoituksia otetaan vastaan rajallinen määrä tässä alkuvaiheessa. Ensiaskeleen sijoituspaikkoja on vielä jäljellä, mutta ne menevät nopeasti, koska tuotto on harvinaisen hyvä. HUOM! Sijoittaa voi vaikka et juuri nyt omistaisi kyseistä summaa. Autamme tämän kanssa, mikäli haluat aloittaa sijoittamisen! Ole yhteydessä, niin kerromme lisää!
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Maahantuonti ja -vienti

Kauneudenhoitoalan kalusteiden ja laitteiden maahantuonti

Myydään pitkään toiminut maahantuonnin ja tukkukaupan liiketoiminta.Yrityksellä on hyvä tunnettavuus alan toimijoiden keskuudessa sekä pitkäaikaiset asiakassuhteet ja valmistajien edustukset.Tuotevalikoima on kattava sisältäen mm. laadukkaita saksalaisten ja italialaisten valmistajien tuotteita. Mukana mm. erään markkinajohtajan laitevalikoima.Asiakkaita ovat kauneudenhoito-, jalkahoito-, hieronta- ja fysioterapia-alan yritykset ja oppilaitokset Suomessa. Toiminta ei ole riippuvainen sijainnista eli yritys voi toimia missä tahansa.Yritys työllistää 1-2 henkilöä panostuksesta riippuen. Kauppaan sisältyy varasto, arvo 47.000€ sis alvKauppaan kuuluu nimenkäyttöoikeus, toimiva verkkosivusto integroidulla verkkokaupalla ja domainilla sekä asiakasrekisterit ja tuotteiden toimittajatiedot.Kauppa sisältää myyjän opastuksen ja taustatuen määräajaksi ostajan niin halutessa.
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Verkkokauppa
32 000 €
SUOSITTU

Tunnettu korualan verkkokauppa

Etsitkö askelta jolla aloittaa yrittäjäura? Oletko intohimoinen koruista ja haluatko johtaa omaa verkkokauppaa?   Tutustu Korujenmaailma.fi, tunnettuun korualan verkkokauppaan, joka on avannut ovensa vuonna 2009 ja palvellut asiakkaitaan monipuolisesti verkkokaupan, messujen, tapahtumien sekä liikemyynnin kautta.   Ainutlaatuinen tarjous:   Perustettu vuonna 2009: Vakiintunut asema korualalla. Monipuoliset Myyntikanavat: Verkkokauppa, messut, tapahtumat, ja liikemyynti (2015-2019) ABC Lahdesjärvellä Tampereella. Arvokas varasto: Arvo n. 38 000€, myyntihinnoin yli 500 000€. Sisältää laajan valikoiman koruja, asusteita, sisustustuotteita ja korujen tekemistarvikkeita. Epäkurantit tuotteet on poistettu. Kattava paketti: Liiketoimintakauppa sisältäen liiketoiminnan, domainin, verkkokaupan, varaston, myymäläkalusteet ja somekanavat. Toiminta koko suomessa: Voit pyörittää liiketoimintaa mistä tahansa Suomessa. Erinomainen mahdollisuus sosiaalisen median taitureille: Tämä on loistava tilaisuus, erityisesti nuorelle yrittäjälle, jolla on hyvät sosiaalisen median taidot. Viimeisen viiden vuoden aikana verkkokauppa on ollut hiljaisella tahdilla, tarjoten uudelle omistajalle mahdollisuuden kehittää ja kasvattaa liiketoimintaa.   Verkkokaupan kilpailuedut:   100% suomalainen Erinomainen hinta-laatusuhde Laaja ja monipuolinen valikoima Nopea toimitus Jatkuva uutuuksien päivitys Toimiva asiakaspalvelu Laadunvarmistus Turvalliset maksutavat Nikkelivapauden edellytys Eettisyys ja laadukkuus Somessa meillä on jo vankka jalansija, 4200 seuraajan voimin Facebookissa.   Hintapyyntö: 32 000 euroa / tai tee tarjous!   Älä missaa tätä ainutkertaista tilaisuutta kasvattaa uraasi korualalla. Ota ensi askel kohti unelmiesi verkkokauppaa ja tutustu tarkemmin: Korujenmaailma.fi   Ota yhteyttä oheisella viestilomakkeella ja aloita neuvottelut - tällainen mahdollisuus ei tule toistumaan!
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Autovuokraamo

Haluatko mukaan menestyvään Scandia Rent -autovuokraamoketjuun?

Yli 70-vuotias autonvuokraamo Scandia Rent aloitti toimintansa Seinäjoella. Sittemmin se on laajentunut yhdeksi Suomen suurimmista autovuokraamoketjuista. Scandia Rent on täysin kotimainen ja lisäksi Suomen vanhin autovuokraamo. Palveluverkosto kattaa yli 100 toimipistettä ja autovalikoimaan kuuluu 2 500 henkilö- ja pakettiautoa. Scandia Rent -ketjun keskeinen tavoite on tarjota asiakkailleen laadukasta palvelua. Haemme yrittäjiä jatkamaan toimintaa muutamiin Scandia Rent -toimipisteisiin. Saat oikeuden harjoittaa Scandia Rent -lisenssillä vuokraustoimintaa sovitulla alueella. Mukana tulee toimiva liiketoiminta ja lukuisia suuria sopimusasiakkuuksia. Paikkakunnasta riippuen myös toimitilat on mahdollista järjestää valmiiksi. Autovuokraamotoiminta on helposti yhdistettävissä esim. mahdolliseen aiempaan autoalan liiketoimintaan. Valmiit, autovuokraamotoimintaan soveltuvat, liiketilat ovat eduksi, mutta eivät välttämättömiä. Autokalusto pystytään toimittamaan ilman alkuinvestointeja. Liiketoiminnan menestyksekäs hoitaminen vaatii kuitenkin yrittäjältä vakaata taloudellista pohjaa ja resursseja panostaa toimintaan. Menestyt ketjumme yrittäjänä, kun sinulla on oikea asenne ja halu sitoutua yhteiseen tekemiseen! Kaikkia Scandia Rent -yrittäjiä yhdistää halu kehittää autovuokraamoketjun toimintaa, palveluhenkisyys sekä auto-/logistiikka-alan vahva osaaminen. Uskomme, että onnistut ketjussamme, jos olet myyntihenkinen, aidosti kiinnostunut liiketoiminnan kehittämisestä ja näet autojen vuokraamisessa potentiaalia. Olet lisäksi hyvä kommunikoimaan ja omaat mahdollisesti jo laajan suhdeverkoston toimialueellasi. Me tarjoamme valmiin liiketoimintakonseptin sekä ketjun tuen ja opastuksen liiketoiminnan hoitamiseen. Katso avoinna olevat franchising-yrittäjän paikat täältä ja kysy lisää.  Jätä yhteydenottopyyntö oheisen lomakkeen kautta tai ota yhteyttä toimitusjohtajaamme Timo Raimovaaraan, puh. 050 5474 007. Lähde sinäkin franchising-yrittäjäksi laajaan ja hyvin toimivaan vuokraamoketjuun!
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muu palvelualan yritys

Otamme yrityksiä välitykseen

Otamme tuottoisia yrityksiä välitykseen. Yrityksissä on tehty hyvää tulosta viimeisen kolmen vuoden aikana ja tulevaisuus näyttää valoisalta.
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Siivous ja puhtaanapito

Iso siivousalan yritys

Kaakkois-Suomessa on myynnissä erittäin tuottoisan ison siivousalan yrityksen koko liiketoiminta. Pitkään toiminut siivousalan yritys on hyvämaineinen ja asiakaskuntana on sekä yksityisiä että yrityksiä. Yrityksellä on henkilökuntaa ja vakiintuneet tyytyväiset asiakkaat. Tulevaisuusnäkymät ovat hyvät. Tämä on oiva mahdollisuus joko kasvattaa olemassa olevaa liiketoimintaa Kaakkois-Suomessa tai saavuttaa uusi markkina-alue.      
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muu palvelualan yritys

Palvelualan yritys

Myydään hyvin tuottava ja tunnettu Suomen ainoa valtakunnallinen sähköpolkupyörätaksiyritys. Yritys tarjoaa asiakkailleen elämyskyytejä mm. kaupunkien keskustoissa käyttäen sähkökäyttöisiä riksoja. Tässä myydään yrityksen Kuopion koko liiketoiminta ja ketjun franchising-sopimukset, franchising-konsepti ja kalusto sekä asiakasdata. Voittoa tekevä yritys on herättänyt mielenkiintoa mediassa ja saanut julkisuutta alusta asti. Tällä hetkellä yrityksellä on toimintaa 14 kaupungissa Helsingistä Ouluun asti. Yhtiö myydään alan vaihdon takia, joten tämä on suuri mahdollisuus uudelle yrittäjälle. Huomioithan, että me autamme myönteisen rahoituspäätöksen saamisessa, jos emme saa myönteistä rahoituspäätöstä, niin rahoituskonsultointimme on maksutonta.  
Koko Suomi
Kohteet 1 - 18 hakutuloksista

Tee ilmainen hakuvahti

Pysy vaivattomasti ajan tasalla kiinnostavista kohteista. Saat meiltä sähköpostiisi tiedon aina, kun hakuasi vastaava kohde julkaistaan. 

TEE HAKUVAHTI NYT
  • 1
    Luo tunnukset
  • 2
    Valitse hakuehdot
  • 3
    Saat sähköpostiisi hakuusi sopivat ilmoitukset
TEE HAKUVAHTI TÄSTÄ
loder image