Jätä ilmoitus
Apua yrityksen myyntiin? Varaa ilmainen soittoaika
Valittu kieli:
Haluan tiedon, kun minua kiinnostavia yrityksiä tulee myyntiin
Tallenna hakuvahticlose

Yrityspörssi

Viimeisimmät ilmoitukset
Myydään
PÖRSSINOSTO
Majatalo ja aamiaismajoitus
250 000 €

Maatilamajoituskohde hyvällä sijainnilla

Myydään Rauhalan Kievarin maatilamajoituskohde keskeltä kauneinta Suomea. Tila sijaitsee nelostien tuntumassa, Kärsämäellä, puolivälissä Helsinki-Lappi matkailijoiden reittiä. Toiminta on aloitettu jo 1990-luvulla, paikka on tunnettu rauhallisesta miljööstä, sopivasta hintatasosta ja joustavasta palvelustaan. Yrityksen asiakaskunta koostuu yksityis- ja yritysasiakkaista. Hyvä sijainti sekä kehityskelpoiset tilat tarjoavat uudelle yrittäjälle mahdollisuuden kasvattaa toimintaa nopeastikin. Nykyiset yrittäjät ovat eläköitymässä ja valmiita tukemaan uutta yrittäjää siirtymävaiheen aikana sopimuksen mukaan. Kauppa tehdään liiketoimintakauppana, johon kuuluu ilmoituksessa esille tuodut rakennukset n. 2 hehtaarin tontteineen. Vieressä oleva n. 25 hehtaaria metsämaata on myös ostettavissa lisähinnasta. Nykyisellään yritys on tarjonnut elannon yhdelle ihmiselle. Majoitustoiminnalla on mahdollisuus omasta aktiivisuudesta riippuen saada liikevaihtoa n. 50-70 tuhatta euroa, pienillä muuttuvilla kuluilla, joten kauppahinta on mahdollista maksaa tällä toiminnalla. Kärsämäen keskusta on n. 5km päässä ja alueella on varsin hyvin avoimia työpaikkoja esim. yrittäjäpariskunnan toiselle puoliskolle.  Tilavassa maatilan pihapiirissä sijaitsevat päärakennus (n. 340m2), majoitusrakennus, lämpökeskus, kylmiä hallirakennuksia n. 820 m2, takkahuoneella varustettu savusauna sekä 20 m pitkä "uima-allas". Lisää kuvia ja lisätietoja kohteesta Rauhalan Kievarin omilla verkkosivuilla. https://www.rauhalankievari.fi/ Ota yhteyttä lisätietoja varten, tule tutustumaan ja ihastu!
Kärsämäki
Myydään
PÖRSSINOSTO
Elintarviketuotanto

Myydään gluteenittomia suklaatuotteita valmistava yritys

Myydään eläköitymisen vuoksi suklaatuotteita valmistavan pienyrityksen osakekanta tai liiketoiminta. Yrityksen kaikki suklaatuotteet ovat gluteenittomia, osa vegaanisia. Kohde sopii elintarvikealalla toimivan yrityksen yhteyteen tai aloittavalle suklaayrittäjälle. Toiminta on siirrettävissä toiselle paikkakunnalle.   Asiakkaita ovat erilaiset kaupat, kahvilat ja hotellit. Asiakassuhteet ovat pääasiassa pitkäaikaisia.  Uusi yrittäjä saa valmiin konseptin, jota hän voi lähteä ideoimaan eteenpäin. Kauppa sisältää koneet, satoja suklaamuotteja, reseptit, pakkaukset, pakkauksia varten stanssit kolmessa painotalossa ym.  Sosiaalinen media ja tällä hetkellä myös verkkokauppa ovat yrityksessä hyödyntämättä ja mm. näihin panostamalla avautuu uudelle yrittäjälle kasvun mahdollisuuksia. Uusi toimija saa tarvittavan perehdytyksen toiminnan pyörittämiseen. Saat yrityksestä lisätietoja Yrityspörssin yhteydenottolomakkeen kautta. 
Pohjois-Pohjanmaa
Myydään
PÖRSSINOSTO
Hotelli

Myydään hotelli-ravintola Pohjois-Pohjanmaalla

Myydään kaupungin keskustan hotelli-ravintola kiinteistö irtaimistoineen ja liiketoiminta omalla tontilla. Tilojen sekä tontin vuokrauksesta voidaan tarvittaessa neuvotella. Ravintolan toiminta on jatkunut nykyisellä omistajalla vuodesta 1996. Kauppahinta on velaton ja liiketoiminta kannattavaa. Liiketoiminta koostuu loma- ja työmatkamatkailijoiden yöpymisistä, tapahtumamatkailusta sekä lounasravintolatoiminnasta, kokous- ja tilaus/juhlaravintolapalveluista. Hotellissa on 26 kahden hengen huonetta ja ravintolassa n. 200 asiakaspaikkaa, kokous- ja juhlatiloja sekä yhteisöllinen työtila (hub). Saunaosasto on juuri uusittu. Hotelli-ravintola sijaitsee pohjoispohjalaisen kaupungin keskustassa omalla puustoisella rinnetontilla, josta järvinäköala. Hotellilla oma tilava P-alue. Kaupungin runsaat liikuntamahdollisuudet ja kauniit sekä toiminnalliset luontokohteet ovat asiakkaiden helposti saavutettavissa. Paikkakunnalla on monipuolista koulutusta, kulttuuria ja yritystoimintaa, mikä luo hyvän pohjan kestävälle liiketoiminnalle. Hotelli-ravintolan liikevaihto on 300 000 - 400 000 €/v., henkilökuntaa 3-4. Nykyinen toiminta ja tilat mahdollistavat sen, että pääset heti bisnekseen käsiksi ja edelleen kehittämään toimintaa omien vahvuuksiesi ja innostuksesi pohjalta. Nykyisellään mm. hotellitoiminta  mukautuu sesongeittain  B & B - tyyppisesti tai täyden palvelun 24/7  palveluna.  Henkilökunta on osaavaa ja sitoutunutta, ja myyjä avittaa, ostajan niiin halutessa, toiminnan saumattomassa jatkumisessa. Paikkakunnalla on toiminnan kehittämisen näkökulmasta hyvät verkostot, ja matkailun- ja tapahtumien osalta paljon potentiaalia ja uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Laita viesti, ja numerosi, niin soitan Sinulle viipymättä, niin sovitaan tutustumskäynti ja saat tarvitsemaasi lisätietoa.
Pohjois-Pohjanmaa
Ketjuyrittäjyys
PÖRSSINOSTO
Palvelut
7 500 €

Seniorityövoimakonsepti ViiskytViisPlus hakee yrittäjää Pohjoiseen

ViiskytViisPlus on menestyksekäs liiketoimintakonsepti, joka on toiminut Ruotsissa vuodesta 2009 lähtien ja laajentuu nyt Suomeen. Etsimme uusia yrittäjiä menestyksekkääseen ketjuumme ympäri Suomea. Oletko yrittäjyysmatkasi alussa tai onko sinulla pitkä kokemus ja haluat vain kokeilla jotain uutta? Miten liikeideamme toimii? ViiskytViisPlus on osa arvostettua FemtioFemPlus franchisingyritystä, joka tarjoaa siivous- ja puutarhanhoitopalveluja yksityisille kotitalouksille sekä henkilöstö- ja työvoimaratkaisuja yrityksille ja kunnille. Toimimme yli 80 paikkakunnalla Ruotsissa. Yritys on perustettu 10 vuotta sitten Helsingborgissa, jossa pääkonttorimme sijaitsee. Olemme alusta alkaen kehittäneet konseptiamme ja keränneet runsaasti kokemusta ja osaamista seniorityövoiman hyödyntämisestä. Tarjoamme yrittäjillemme testatun ja toimivaksi todetun mallin omaan yritystoimintaan, jossa kaikkea ei kuitenkaan tarvitse tehdä yksin. Franchisingyrittäjänä keskityt huolehtimaan työntekijöistäsi ja asiakkaistasi. Hallinnosta, kuten palkanhallinnasta ja laskutuksesta, huolehdimme me, eli ViiskytViisPlus. Tämä tarkoittaa sitä, että sinä yrittäjänä voit keskittyä yrityksesi ydinliiketoiminnan johtamiseen ja kehittämiseen - me hoidamme loput. Ainutlaatuinen konseptimme Suurin osa yrittäjiemme työntekijöistä on eläkeläisiä - työvoimaa, jolla on useita hyödyntämättömiä vahvuuksia. Heillä on pitkä kokemus, korkea työetiikka ja arvokasta tietoa. Lisäksi monille vanhemmille työntekijöillemme työssä ei ole kyse pelkästään heille maksettavasta palkasta. Tärkeämpää on työympäristö, jonka yrittäjäverkostomme tarjoaa, eli yhteydenpito kollegoihin ja asiakkaisiin päivittäin. Asiakkaiden elämässä yrittäjillämme ja heidän työntekijöillään on erittäin tärkeä rooli. Heitä pidetään ”arjen sankareina”, jotka huolehtivat käytännön pienistä asioista, jotka helpottavat monien asiakkaiden elämää. Yrittäjänä tehtäväsi on ylläpitää ja koordinoida työntekijöiden ja asiakkaiden välistä suhdetta. Franchisingyrittäjänä olet osa vahvaa, ammattitaitoista yrittäjien verkostoa, jossa jaetaan runsaasti ideoita ja kokemuksia. Annamme sinulle paljon tukea niin liiketoiminnassa, koulutuksessa, hallinnossa, markkinoinnissa, liiketoimintakonseptin kehittämisessä, tarjouskilpailussa kuin yhteistyössä. Saat pääsyn kehittyneeseen liiketoimintajärjestelmäämme, jossa kaikki asiakkaan tiedot, työmääräykset ja laskutus käsitellään. Kenelle yrittäjyys ketjussamme sopii? Menestyt yrittäjänämme, kun sinulla on oikea asenne ja halu sitoutua yhteiseen tekemiseen. Nykyisillä franchisingyrittäjillämme on täysin erilaisia taustoja, mutta heitä kaikkia yhdistää yrittäjähenkisyys, halu ja motivaatio tehdä töitä sekä palveluhenkisyys. Uskomme, että sinä onnistut parhaiten jos: • Olet aidosti kiinnostunut ja näet mahdollisuuden seniorityövoiman hyödyntämisessä Suomessa täysin uudella tavalla • Olet hyvä kommunikoimaan sekä vahva verkostojen ja suhteiden luomisessa • Ilmaiset itseäsi hyvin sekä kirjallisesti että suullisesti • Toimit jo yrittäjänä tai halua aloittaa oman yrityksen Eduksi luemme: • Kokemuksen esimiestyöstä • Kokemuksen projektinhallinnasta • Hyvät verkostot paikkakunnallasi • Siivous- tai puutarhanhoitokokemus Yrittäjänä sinun odotetaan työskentelevän vähintään puolipäiväisesti ja olevan puhelimitse tavoitettavissa koko päivän ajan. Voit aloittaa yrittäjänä joustavasti sopimuksen mukaan. Ota meihin yhteyttä ja kerromme lisää Jos haluat täyttää hakemuksen tai haluat lisää tietoa, ota yhteyttä meihin yhteydenottolomakkeen kautta. Lisätietoja yrityksestä löytyy osoitteesta https://www.viiskytviis.fi Lähde sinäkin yrittäjäksi arvostettuun ja ainutlaatuiseen yritykseen!
Pohjois-Pohjanmaa
Myydään
PÖRSSINOSTO
Leipomo tai konditoria
135 000 €

PERINTEIKÄS LEIPOMO - OULUN LÄÄNI

  Leipomo, ja sen yhteydessä oleva myymälä, jolla on pitkät perinteet, osaamista, laatua ja tuotannon joustavuutta. Leipomo on panostanyt henkilöstön osaamiseen, viihtyvyyteen sekä hyvään työilmapiiriin. Perinteisten reseptien ja jatkuvan toiminnan kehtittämisen kautta on luotu hyvät, pysyvät ja pitkäkestoiset asiakassuhteet. Kauppa voidaan tehdä joko osakekauppana tai liiketoimintakauppana. 
Pohjois-Pohjanmaa
Myydään
PÖRSSINOSTO
Lomakylä

Myydään tilausravintola ja mökkejä Kuusamosta

Noin 70 asiakaspaikkaa kattava tilausravintola tarjoaa erinomaiset tilat kokouksille, juhliin sekä illanviettoihin. Ravintola on sisustettu tunnelmalliseksi ja kokonaisuuden kruunaa sisällä oleva nuotiopaikka! Kodikkaat, tilavat ja hyvin varusteltut mökkimme nauttivat kuusimetsän rauhallisesta suojasta ja vesistön läheisyydessä. Mökkien yhteiskäytössä on rannassa veneet, kota sekä nuotiopaikka. Sijainti matkailullisesti keskeisellä paikalla 22 km Kuusamosta koilliseen ja 18 km Rukalta itään. Kuusamon kelkkareitti 300m päässä. Tunnetut matkailu- ja nähtävyyskohteet, kuten Kuusingin ja Kitkan kalajoet, Rukan ja Kuusamon keskustat sekä vaellusreitit, ovat kaikki noin 15-20 min ajomatkan päässä. Sopivalta etäisyydeltä paljon nähtävää ja koettavaa, kaikkina vuodenaikoina. Ravintola 70 asiakaspaikkaa, 277 m2, rakennusvuosi 2007, puu-/sähkölämmitys, täysin varusteltu laitoskeittiö astioineen, asiakas wc:t, oma jätevesijärjestelmä, tilava parkkipaikka, saunaosasto, kokousvarustus. Erikoisuutena sisällä nuotiopaikka. Saunaosasto pukuhuone, puusauna, kaksi suihkua, vilvoitteluterassi. Noin 10 hengelle. Kolme mökkiä (69 m2) rakennusvuosi 1989. Oh, 2 mh (6 vuodepaikkaa), keittiö, sauna, kylpyhuone, erillinen wc, terassi. Pintamateriaali lauta. Pesukone, takka sekä koneistettu keittiö. Mökit sijaitsevat Syväleppilammen rannalla, josta vesiyhteys Vaimojärven kautta Suininkiin. Mökit sijaitsevat 100m päässä rannasta, jossa ulkotulipaikka, kota, laituri ja veneet. Tilava puukota, tilaa noin 15 hengelle, tulipaikka Muut rakennukset 2 puuliiteriä, venevaja Myytävä alue noin 5 ha Myydään eläkkeelle siirtymisen vuoksi. Pohjakuva ravintolasta löytyy PDF muodossa oikealta
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola
155 000 €

Ravintola Rukalla, Rukan kylässä

Myydään 2020 täysin remontoidun ruokaravintolan liiketoiminta koneineen ja laitteineen. Rukalla, Rukan kylässä, vilkkaalla liikepaikalla sijaitsevassa ruokaravintolassa on hyvin varusteltu ruuanvalmistuskeittiö sekä varastotilaa. Valoissa salissa on suuret näyteikkunat ja tyylikäs kalustus. Sopii moneen liike-ideaan, nimi ja brändi ei siirry liiketoimintakaupassa. Asiakaspaikat 35 ja kesäterassilla 60Neliöt 80 + varasto 10 Vuokra on liikevaihtoperusteinen      
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola
280 000 €

Rinneravintola Rukalla

Myydään 2022 täysin remontoidun, omassa kiinteistössä sijaitsevan rinneravintolan liiketoiminta koneineen ja laitteineen. Hyvin varusteltu ruuanvalmistuskeittiö, lämminhenkinen sali ja iso terassi rinteiden ja parkkialueiden läheisyydessä muodostavat fasiliteetit monenlaiseen liikeideaan. Asiakaspaikat 85 ja terassilla 130 Neliöt 250 Vuokra on liikevaihtoperusteinen 
Osakkuudet
PÖRSSINOSTO
Lomakylä
SUOSITTU

Tule osakkaaksi Rukalle rakennettavaan matkailukeskukseen!

Rukalla tarkoitusta varten hankitulle alueelle rakennetaan alkuvaiheessa noin 1,5 miljoonan euron vuotuista liikevaihtoa tekevä matkailukeskus, jolle alkuvaiheessa rakennetaan 15 modernia panoraamanäkymät tarjoavaa huvilaa.  Perustajatiimi koostuu kokeneista yritystoiminnan, rahoitusalan ja matkailun ammattilaisista. Operatiivisen toiminnan puoli on siten hyvin hallinnassa ja toiminnassa osakkaana ja ankkurisijoittajana on kansainvälistä liiketoimintaa 18 maassa harjoittava hotellialan yritys.  Toimintaa on tulevaisuudessa tarkoitus laajentaa samaa konseptia käyttäen myös muualle, erityisesti Lapin matkailukeskuksiin; Leville, Ylläkselle, Saariselälle ja Rovaniemen alueelle. Laajennuspotentiaalia näillä alueilla on noin 35 miljoonan vuotuiseen liikevaihtoon, liikevoittoprosentin ollessa noin 25% liikevaihdosta.  Kohteemme sijoittuu Rukalle, noin kuuden kilometrin päähän Rukakeskuksesta. Hyvien kulkuyhteyksien ansiosta matka Kuusamon lentoasemalle on autolla noin 30 minuuttia.  Operatiivisellä johdolla on pitkä kokemus Lapinmatkailusta ja mukana oleva hotellitoimija tuo omat asiakassuhteensa käytettäväksemme. Täten täysin passiivinen sijoitus yhtiöön on mahdollinen. Myös hallituspaikka on mahdollinen sijoittajan panostuksesta ja henkilökohtaisesta kiinnostuksesta riippuen.  Otamme sisään tässä vaiheessa noin puoli miljoonaa euroa ulkopuolisten sijoittajien rahaa ja tämä voi koostua yhdestä tai useammasta tulevasta kumppanista.  Ottamalla yhteyttä, saat lisätietopaketin ja pääset ilman sitoutumista tutustumaan suunnitelmaamme. Pyydämme yhteydenotot varustettuna yhteyshenkilön nimellä ja yhteystiedoilla. Tervetuloa mukaan Rukalle, Pohjois-Suomen monipuolisimpaan kohteeeseen rakentamaan uudenlaista luontomatkailukokemusta!
Myydään
PÖRSSINOSTO
Kodinkone- ja kalustemyymälä

Hyvämaineinen kodin sisustusliike

Oulussa hyvällä liikepaikalla sijaitseva hyvämaineinen sisustusliike. Tarjoamme asiakkaille monipuolisesti kodin sisustamiseen tuotteita. Kaupanalan ammattilaiselle erinnomainen tilaisuus tai muun liiketoiminnan rinnalle. Tai lisämyymäläksi alalla jo olevalle. Tarjoamme laajan ja kattavan perehdytyksen alkuun. 1 -2 myyjän pyöritettävä myymälä ja verkkokauppa.  Yhtiöllä on toimivat vuokra-toimitilat hyvällä liikepaikalla. Yritykselle on rakennettu moderni verkkokauppa ja verkkosivut. Yrityksellä on omaa maahantuontia, hyvillä ehdoilla, monipuoliset ja laadukkaat päämiessopimukset. Liiketoimintamalli toimiva ja markkina-alue käytännössä koko Suomi. Luottamukselliset yhteydenotot lomakkeen avulla. Ota rohkeasti yhteyttä lisätietojen saamiseksi. Käsittelemme kaikki yhteydenotot luottamisellisesti.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Autokorjaamo ja -huolto
43 000 €

Myydään matkailukalustokorjaamo kalustoineen

Myytävänä konekorjaamona/matkailukalustokorjaamona toimiva yritys, joka on alunperin perustettu jo vuonna 1976. Hyvä asiakaskanta, velaton yritys, myydään osakeyhtiönä osakekannan lunastuksen muodossa. Firmalla pankkitili. Toimipaikka on Oulun alueella, eteläpuolella, alueella jossa on n. 20 autokauppaa ja kaksi Cravankauppaa. Silläkin alueella tarvitaan huolto-, sekä fiksauspalveluja. Kauppaan kuuluu Caravan- sekä hieman M1-luokan autojen osia. Täydellinen työkalusto, joka ei vaadi lisäinvestointeja. Kalustoon kuuluu mm. kompura, sekä matalanostin, on myös lisäpurettavaa matkailuvaunun kalustoa, alustoineen. Yritys on alan ainoa toimija Pohjois-Suomessa. Piha hyvin väljä, kaksi varastokonttia käytössä, täynnä tavaraa. Ne sisältyy kauppaan. Halli ei kuulu kauppaan, mutta vuokrausmahdollisuus, n 800m3, jossa halli 80m2 ja toimisto sekä kät. varasto 8m2. Soveltuu myös kahdelle asentajalle, mutta vaatii perustiedot sähkössä sekä kaasussa. Mahdollisuus myös konsultaatioon. Ei aivan valmis, mutta tulee kevääseen mennessä ja aloittaa voi ”sopimusvuokralla” parin kuukauden päästä. Myynti eläkkeelle jäännin vuoksi. Ota yhteyttä lisätietoja varten! Yhteydenotot numeroon: 0400 585313 tai viestilomakkeen kautta.
Vuokrataan
PÖRSSINOSTO
Ravintola

Ravintolaliikehuoneisto Oulun keskustassa

Vuokrattavana Oulussa arvotalossa osoitteessa Aleksanterinkatu 21 ravintolakäyttöön hyväksytty liikehuoneisto, katutasossa 475 m2 ja kellarikerroksessa 160 m2. Vuokranantaja etsii vuokralaista pitkälle vuokrasopimukselle, 5+ 5 vuotta tai suoraan 10 vuotta. Tilaan rakennetaan vuokralaisen toiveiden mukaan valmiiksi yläkertaan tarvittaessa valmistuskeittiön intra ja kellarikerrokseen henkilökunnan tilat, varastot ja asiakas-wc tilat. Vuokrapyyntö yhteensä 15 200,00 + 3200,00 = 18 400,00 (ei alv rek) / kk
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola
135 000 €

Kiinalainen ravintola hyvällä liikepaikalla

Myytävänä harvinaisen hyvällä paikalla, Iin Kärkkäisen sisällä toimiva kiinalainen ravintola, koneineen ja laitteineen. Yrityksen liiketoiminta on vakiintunutta ja kannattavaa. Tiloissa on avokeittiö ja moderni huuva. Vuokratila n. 130 m2, 50 asiakaspaikkaa. Myydään koko liiketoiminta. Yhteydenotot lisätietoja varten: Fei 0443181877 (kiina,suomi,englanti) wechat: cff880308 Antti 0442526052 (suomi,englanti)
Myydään
PÖRSSINOSTO
Leipomo tai konditoria

Menestyvä kahvila-konditoria

Myydään Raahen keskustassa yli 30 vuotta toimineen Kahvila-konditoria Tiina-Elinan liiketoiminta. Sen tuotteisiin kuuluvat monipuoliset konditoria- ja leipomotuotteet sekä kahvila-, lounas- ja pitopalvelu. Liikevaihdosta noin puolet tulee tilaustöistä ja puolet kahvila- ja lounasmyynnistä. Yrityksellä on vankka asema alueella ja sen liiketoiminta on kannattavaa. Kauppaan sisältyy kahvila-konditorian liiketoiminta kalustoineen ja varusteineen. Se toimii yrityksen omissa tiloissa ja jatkaja voi jäädä niihin vuokralaiseksi tai ostaa myös noin 161 m2:n liiketilan. Yrityksessä toimii yrittäjän lisäksi kolme vakituista ja kaksi tilapäistä työntekijää. Henkilökunta on ammattitaitoista ja työhönsä sitoutunutta. Yritys myydään yrittäjän eläköitymisen johdosta.  Tässä on erinomainen tilaisuus jatkaa maineikkaan kahvila-konditorian liiketoimintaa. Ota yhteyttä ja tee tarjous! Myydään eniten tarjoavalle yrittäjän eläkeiän vuoksi. Tutustu yritykseen osoitteessa http://www.tiina-elina.com/
Myydään
PÖRSSINOSTO
Grillit ja pikaruoka
60 000 €

Legendaarinen Torigrilli Raahessa

Myydään legendaarinen Torigrilli Raahessa. Yritys on perustettu 1975 ja se on yksi Suomessa pisimpään yhtäjaksoisesti toiminut grilli. Yrityksen myynti on pysynyt hyvin tasaisena vuosien saatossa. Grilli toimii vilkkaalla ja näkyvällä paikalla Raahen keskustassa, linja-autoaseman, kaupan ja polttoaineaseman vieressä.  Grillissä on modernit sekä hyvin huolletut koneet ja kalusto. Vakioasiakkaiden lisäksi myös matkailijat ja työmatkalaiset ovat löytäneet grillin herkkuineen. Liiketoimintakauppaan sisältyy toimitila, tontin vuokraoikeus, koneet ja kalusto sekä varasto. Torigrillistä on tehty myös useita mielenkiintoisia artikkeleita ja uutisia, jotka löytyvät mm. Ylen sivuilta. Myynnin syy on yrittäjän jääminen eläkkeelle. Jatkaja tarvittaessa perehdytetään tehtävään.   
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muut kaupan alan yritykset
150 000 €

Liikekiinteistö ja asunto Syötteen matkailukeskuksessa

Tarjouskauppa. Kohteelle on asetettu lähtöhinta. Tarjouksia otetaan vastaan lähtöhinnasta ylöspäin. Tarjoukset toimitetaan välittäjälle kirjallisena (sähköposti). Myyntihintaan sisältyy kiinteistö, rakennukset sekä polttoaineen jakelu ja kaasukaapit.  Suomen eteläisimmällä tunturialueella, Syötteen matkailukeskuksessa sijaitseva liikekiinteistö ja asunto. Rakennuksessa on liiketilat, ammattikeittiö ja asunto 93 m2 (3 mh, tupakeittiö ja WC). Rakennuksen kellarikerroksessa on pukuhuone, pesuhuone ja saunatilat, lisäksi varastotilaa. Tontilla on 434 k-m2 rakennusoikeutta jäljellä lisärakentamiseen. Kiinteistöllä sijaitsee toimiva polttoainejakelupiste, joka sisältyy kauppahintaan.  Rakennus on alun perin rakennettu vuonna 1982 huoltoasema- ja majoituskäyttöön. Rakennusta on sittemmin remontoitu useaan kertaan: siinä on toiminut huoltoasema, ravintola, majoitustilaa ja ohjelmapalveluyritys. Nykyisellään tiloissa toimii Syötekylän kauppa. Kaupan yhteydessä toimii kahvila ja Syötteen alueen ainoa polttoainejakelu. Asunto on vuokrattuna.   Kiinteistön ostajalla on mahdollista eri sopimuksesta hankkia Syötekylän kaupan liiketoiminta liiketoiminta-arvoineen, vaihto-omaisuuksineen ja kalustoineen. Liiketoiminta-arvo on 15.000 eur, kalusto 15.000 eur sekä vaihto-omaisuus inventaarion mukaisesti (noin 65.0000 eur), yhteensä noin 95.000 eur. Liiketoiminnan osalta voi myös tehdä tarjouksen.  Syötteen matkailualue on kiinnostava ja kehittyvä. Pudasjärven kaupungin kehittämistoimet ja yritysten panostukset alueen kehittämiseen ovat nostaneet alueen profiilia viime vuosina. Yritystoimintoja tukee runsas uusien vapaa-ajan asuntojen rakentaminen alueelle ja matkailualueen houkuttelevuus alueen ympärivuotisen harrastustoiminnan mahdollisuuksin. Syötteellä toimii alakoulu.  Tämä kiinteistö tarjoaa mahdollisuuden kehittää olemassa olevaa liiketoimintoa tai remontoida rakennusta esimerkiksi vuokrattaviksi majoitus- tai liiketiloiksi tai Syötteellä paljon kysyttyjen vuokravarastojen käyttöön. Matkaa Syötteelle on Oulusta 164 km, Pudasjärveltä 64 km, Taivalkoskelta 31 km, Vaasasta 450 km, Jyväskylästä 480 km ja Helsingistä 750 km. Kuusamon lentoasemalta on matkaa 95 km, Oulun lentoasemalta 157 km ja Rovaniemen lentoasemalta 165 km. Tunturi LKV on paikallinen kiinteistönvälittäjä. Järjestämme kohteeseen esittelyitä joustavasti. Varaathan yksityisesittelyn tähän kohteeseen: Mika Käsmä, puh. 0400 390016, mika.kasma@tunturilkv.com tai Sari Käsmä, puh. 0406709766, sari.kasma@tunturilkv.com.
Pudasjärvi
Ketjuyrittäjyys
PÖRSSINOSTO
Palvelut
700 €
PÄIVITETTY

Onnistu Kotirinki Partneri - kotisiivousyrittäjänä Oulussa

Onnellisempaa arkea Kotirinki-yrittäjänä Tökkiikö arki ja kaipaat uutta suuntaa? Oletko itsenäinen ja haluat vaikuttaa omaan työhösi ja päättää omasta ajankäytöstäsi? Haluatko tehdä laadukasta asiakaspalvelutyötä? Kotirinki-yrittäjyys on sinulle mahdollisuus. Meillä sinä saat Perehdytyksen ja avun yrittäjyyden alkuun Konsepti tuen ja käyttöoikeuden Yrittäjän tukipalvelut Verkkokaupan ja asiakashankinnan tuen Vapauden suunnitella itse omat aikataulut Mikä parasta minimoidut hallinnon työt sillä me hoidamme puolestasi myynnin, markkinoinnin ja asiakaslaskutuksen tehtäviä Alkuun Kotirinki- yrittäjänä pääset toiminimellä ja muutamalla sadalla eurolla (tarvikkeet ja vaatteet). Onnistuu myös osa-aikaisena tai yhdessä vaikka puolison kanssa. Olet tunnollinen ja ahkera. Tarvitset työssäsi myös hyvää fyysistä ja henkistä kuntoa, suomen kielen taitoa. Sinulla on ajokortti ja auton käyttömahdollisuus, luottotietosi ovat kunnossa ja olet taustaltasi nuhteeton. Kotirinki on vahva kotipalveluihin erikoistunut yli 20 vuotta toiminut kotimainen ketju. Tarjoamme nykyaikaista palveluyrittäjyyttä uudistuneella konseptilla ja pienemmällä yrittäjän riskillä. Palvelemme laadukkaasti kotisiivousasiakkaita eripuolilla Suomea. Yhdessä ja suurella sydämellä!   Lisätietoa: yrittäjäkokemuksia linkistä: https://www.youtube.com/watch?v=XS_KgE_cnJw Kotirinki partneriyrittäjänä teet työtä itsellesi ja vaikutat omaan ansiotasoosi! - YouTube Linkki: Tervetuloa Kotirinkiin - Tutkitusti tyytyväisiä yrittäjiä   Tervetuloa tuottamaan iloa asiakkaidemme arkeen!     #lähihoitaja#henkilökohtainenavustaja#yrittäjä#päivätyö#siivous#kotiapu#kotipalvelu#hoitaja#hoitotyö#kotisiivous#lisätyö#osa-aikatyö#siivoustyö# puhtausala#hoiva-avustaja#kokki#sihteeri#lastenhoitaja#tarjoilija#asiakaspalvelutyö#ravintolapäällikkö#
Myydään
PÖRSSINOSTO
Juhla- ja kokoustila
195 000 €

Juhlatila, huvila ja rantasauna Oulun seudulla

  Loistava mahdollisuus järjestää upealla luonnonkauniilla paikalla ympärivuotisesti esimerkiksi juhlia, kokouksia, saunailtoja, virkistyspäiviä ym. Myös huvilavuokraus on suosittua. Alarannan Kodalla on vakiintunut asiakaskunta.   Myytävät tilat soveltuvat hyvin esimerkiksi ravintola- tai pitopalveluyrittäjälle, ohjelma- ja elämyspalvelutoimintaan. Tilavuokrauksellakin saa hyvän tuloksen. Myös osa-aikainen pienimuotoinen toiminta tulee kyseeseen. Tilat voisi soveltua myös oman yrityksesi virkistyskäyttöön.   Sijainti on hyvä Iin Alarannalla. Omasta laiturista on veneväylä jokisuistoa pitkin merelle. Kuntakeskuksen palveluihin on 3km ja Ouluunkin vain puolen tunnin ajomatka.   Kauppa on mahdollista toteuttaa osakeyhtiönä tai liiketoimintakauppana. Molemmissa tapauksissa kaupan kohteena ovat rakennukset ja maa-alueen vuokraoikeus (4835 m2). Vuokra-aika on vuoteen 2051 saakka. Asemakaava merkintä on RM, joka tarkoittaa matkailua palvelevaa toimintaa.   Alueella on kaksi päärakennusta Juhlakota 89m2 ja huvila 100,5m2. Lisäksi on rantasauna, grillikota ja varastorakennuksia. Rakennukset on rakennettu v. 2002 ja laajennettu v. 2008. Kiinteistöveron, sähkölämmityksen ja tontin vuokran vuosikulut ovat yhteensä noin 4500 €.   Katso lisätietoja ja kuvia www.alarannankota.fi.   Ota yhteyttä, niin käydään tutustumassa paikkaan. Ihastut varmasti!   Ritako Oy timo@alarannankota.fi puh. 0400 388690
Kohteet 1 - 18 hakutuloksista

Tee ilmainen hakuvahti

Pysy vaivattomasti ajan tasalla kiinnostavista kohteista. Saat meiltä sähköpostiisi tiedon aina, kun hakuasi vastaava kohde julkaistaan. 

TEE HAKUVAHTI NYT
  • 1
    Luo tunnukset
  • 2
    Valitse hakuehdot
  • 3
    Saat sähköpostiisi hakuusi sopivat ilmoitukset
TEE HAKUVAHTI TÄSTÄ
loder image