Myy yritys
Haluan tiedon, kun minua kiinnostavia yrityksiä tulee myyntiin
Tallenna hakuvahticlose

Yrityspörssi

Viimeisimmät ilmoitukset
Osakkuudet
PÖRSSINOSTO
Muu palvelualan yritys
50 000 €

Viimeinkin ratkaisu huijauksiin verkkokaupankäynnissä

”Törkeästä petoksesta ja rahanpesusta epäillyt huijasivat myyjiltä tavaraa väärennettyjen kuittien avulla”. ” Nainen huijasi 16000 euroa nettikirppiksillä”. Tuntuuko tutulta, oletko itsekin joutunut huijauksen uhriksi? Kuluttajien välinen kaupankäynti on jatkossa turvallista yrityksemme uuden vahvan tunnistamisen ja rahaliikenteen turvaamiseksi kehitetyn alustan myötä. Turvallisen maksamisen palvelumme on nyt valmis, avaamme palvelun lähiviikkojen aikana vapaasti kuluttajien käyttöön ensin Suomessa ja sitten kansainvälisesti. Toimintakonseptillamme on finanssivalvonnan hyväksyntä. Turvallisen maksamisen palvelullamme voit maksaa ostoksesi turvallisesti ja maksu on tallessa kunnes olet vastaanottanut tuotteen ja hyväksynyt sen. Hyväksynnän jälkeen kauppasumma tilitetään myyjälle. Veloitamme tästä pienen komission. Olemme allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen tunnetun Suomalaisen kauppapaikan kanssa ja palvelumme lanseerataan heidän asiakkailleen huhti-toukokuun 2024 aikana.  Palvelumme on jatkossa helposti integroitavissa mihin tahansa alustakauppapaikalle. Tarjoamme turvallisen maksamisen konseptin ensin Suomessa ja sen jälkeen myös laajoilla kansainvälisillä markkinoilla. Tavoitteenamme on kasvaa johtavaan asemaan turvallisten maksujen kansainvälisenä välittäjänä. Osakasjoukkomme muodostuu eri alojen kokeneista ammattilaisista sekä sijoitusyhtiöstä, mutta mukaan mahtuu vielä muutamia uusia osakkaita. Lähetä viesti niin otamme yhteyttä ja kerromme lisää.
Koko Suomi
Osakkuudet
PÖRSSINOSTO
Rahoitus- ja sijoituspalvelu
5 000 €

Mukaan sijoittajayhteisöön

Kiinnostaisiko sinua osakkuus ainutlaatuisessa suomalaisessa sijoittajayhteisössä? Meitä on osakkaina noin 140 yksityistä osakkeen omistajaa ja yritystä. Osakasjoukostamme löytyy juristeja, lääkäreitä, kokeneita yrittäjiä, talouden ammattilaisia, markkinoinnin osaajia, yksityisiä piensijoittajia jne.   Haluatko olla osakkaana kanssamme luomassa suomalaisista innovaatioista kansainvälisiä menestystarinoita?    Sijoitussalkussamme on useita yrityksiä, joiden toimintaan olemme lähteneet mukaan hyvin varhaisessa vaiheessa, ja joista olemme kasvattaneet menestyviä yrityksiä. Sijoittamamme pääoman arvo on kasvanut yli 1600%, jos verrataan sijoituskohteiden osakkeista tänä päivänä maksettavaa hintaa siihen mitä me olemme osakkeista sijoituskohteen alkumetreillä maksaneet. Taloutemme on vakaalla pohjalla, omavaraisuusasteemme on 99.4%.   Minimisijoitus on noin 5.000€. Haluatko liittyä sijoittajayhteisöömme? Ota yhteyttä! Järjestämme henkilökohtaisen esittelyn yrityksestämme ja sijoituskohteistamme. Varmasti yllätyt kuinka huikeita innovaatioita Suomesta voi löytyä.
Koko Suomi
Osakkuudet
PÖRSSINOSTO
Elintarviketuotanto
2 984,58 €

"sininen kulta" kiinnostaa maailman sijoittajia

Suomessa on tutkimusten mukaan maailman paraslaatuisin juomavesi, jotkut puhuvat jopa sinisestä kullasta.  Olemme aloittaneet suomalaisen veden myynnin kansainvälisille markkinoille, toimituksemme käynnistyvät vuonna 2024. Markkinoiden koko on valtavan suuri. Olemme tavoittelemassa merkittäviä volyymeitä varsinkin Aasian markkinoilta, jonne meillä on juuri allekirjoitettu päänavaus. Arvostamme suomalaista luontoa, siksi pakkaamme vetemme patentoimiimme, alan ekologisimpiin pakkauksiin, saamme myös tästä merkittävän kilpailuedun, suuret logistiset säästöt ja alaa paremman myyntikatteen.  Tiimistämme löytyy paljon alan kokemusta ja osaamista, myös kansainvälisiltä juomamarkkinoilta. Media kirjoittaa suomalaisen veden mahdollisuuksista mm. seuraavasti: "pullotettu vesi on satojen miljardien business", "vesi on seuraava öljy", "sininen kulta kiinnostaa maailman sijoittajia".  Haluatko sinä mukaan omistajaksemme? Osakeanteihimme on tullut sijoituksia jo yli 1,5 miljoonan euron edestä noin 140 suomalaiselta. Lisäksi Ely-keskus ja Business Finland ovat rahoittaneet yritystämme merkittävästi.  Minimisijoitus on 2.984,58€ Tästä näet esittelyn yrityksestämme ja tuotteistamme https://www.youtube.com/watch?v=WQYVLkowLJE Voit myös varata henkilökohtaisen yritysesittelyn osoitteesta osakeanti@nwb.fi
Koko Suomi
Osakkuudet
PÖRSSINOSTO
Alustatalous
5 172 €

Skaalautuva terveydenhuollon digialusta

Digitaalisuus, skaalautuva tehokkuus sekä kustannussäästöt ovat terveydenhuollon tulevaisuutta. Terveydenhuollon suurimpia haasteita ovat henkilöstön vähäinen määrä ja palvelun kallis hinta, Olemme kehittäneet terveydenhuollon kapasiteettirajoitteen poistavan digitaalisen palvelualustan kansansairauksien hoitoon ja ennaltaehkäisyyn. Digitaalisella palvelullamme mahdollistetaan ennaltaehkäisevä ja varhaisen vaiheen hoito sekä lääkehoitoa tukeva hoito massiivisille asiakasmäärille ilman lisähenkilöstöresurssia tai nykyisen terveydenhuollon kapasiteetin kuormitusta. Palvelu on siis voimakkaasti skaalautuva ja kapasiteettirajoitteeton, näytöt ja vaikuttavuusdata puhuu puolestaan. Palvelumme on herättänyt valtavasti kiinnostusta sekä julkisella että yksityisellä terveyssektorilla ja kysyntä skaalautuvalle, kustannustehokkaalle palvelullemme tulee räjähtämään sote-sektorin säästöpaineesta huolimatta tai jopa siitä johtuen. Tarjouskantamme pelkästään kuntien HYTE-palveluihin on iso, ja uusia sopimuksia vanhojen lisäksi on jo useampiin kuntiin. Palvelumme vaikuttavuudesta on tulossa tieteellinen julkaisu, joka tukee jo saavutettuja näyttöjä. Kesällä solmittu aiesopimus ruotsalaisen terveysteknologiayhtiön kanssa on jo ensimmäinen askel kohti kansainvälistymistä. Tavoitteenamme on kasvaa erittäin suurilla Euroopan markkinoilla hyvin nopeasti ja kansainvälisesti.. Osakeantiamme on jo usean sijoittajan ja terveysalan vaikuttajan toimesta merkitty paljon. Viime aikoina olemme saaneet kymmenittäin uusia kyselyjä osakeannista. Uskomme, että anti tullaan myymään loppuun viimeistään parin viikon aikana, joten pyrimme järjestämään lyhyen tapaamisen/puhelun pikimmiten osakkuudesta kiinnostuneiden kanssa. Jäljellä olevat osakkeet annetaan maksun ja merkintäsitoumuksen mukaisesti aikajärjestyksessä. Osakeantiin osallistumisen minimimerkintä on 5172 € / 75 osaketta. 
Koko Suomi
Osakkuudet
PÖRSSINOSTO
Muu liikenne- ja ajoneuvot
10 000 €

Osakas, sähköiset vesijetit

Olemme kehittäneet todellisen edelläkävijän sähköisten vesijettien markkinoille. Toimitukset alkavat kesällä 2024, tilauksia on jo olemassa monista maista. Tuotteemme on lanseerattu useilla alan messuilla, joissa olemme saaneet paljon positiivista, kansainvälistä näkyvyyttä eri maiden medioissa. Matalat käyttökustannukset sekä hiljainen ja päästövapaa käyttö luo vesijettien markkinoille kokonaan uuden kokoluokan. Jettiä on helppo ladata trailerissa tai rannassa. Sähkövesijettimme suorituskyky ja ajo-ominaisuudet ovat ylivoimaiset. Laite on suunniteltu kokeneen tiimin kanssa ja sähkö antaa tunnetusti potkua selkeästi fossiilipolttoainemoottoreita paremmin. Tavoitteenamme ovat isot kansainväliset markkinat. Vesijettien kysyntä on vahvassa kasvussa, sähköisillä jeteillä vain vähän kilpailua ja monilla järvillä polttomoottorilla ajaminen on kielletty. Tämän perusteella uskomme meidän myynnin kasvavan räjähdysmäisesti seuraavina vuosina. Tule mukaan innovatiiviseen tiimiin osakkaaksi ja varmista paikkasi ekologisen kulkuneuvon kasvutarinassa. Hallituksestamme ja johdostamme löytyy vankkaa kokemusta useiden kansainvälisten yritysten johtotehtävistä. Osakkaana on jo paljon yksityisiä henkilöitä ja monia tunnettuja kansainvälisiä vaikuttajia. Olemme saaneet rahoitusta mm Ely-keskukselta, Business Finlandilta, pankilta, säätiöltä sekä sijoittajilta. Yrityksemme kotisivu löytyy tästä https://vivaelectricjets.com/
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Konsultointi ja koulutus

Urasuunnittelun ja yrityskoulutuksen yritys

Yritys on ammatillisen ohjaustyön, urasuunnittelun, työllistymisratkaisujen ja yrittäjyyden asiantuntija. Yritys kehittää koko ajan yhä parempia tekemisen malleja ja työtä tehdään kuudesta (6) eri keskuskaupungista käsin. Omat paikallistoimistot lisäävät paikallista tietämystä ja paikallista henkilöstöä sekä asiantuntijaverkostoa on helppo lähestyä. Paikallista palvelua tarjoaa ainoastaan tämä yritys Suomessa. Myydään tarjousten perusteella!
Koko Suomi
Ostetaan
PÖRSSINOSTO
Isännöinti ja kiinteistöhuolto

Ostetaan isännöintitoimisto

Keskikokoinen yrittäjätaustainen isännöintitoimisto etsii isännöintitoimistoa laajentaakseen toimintaansa uudelle paikkakunnalle. Hintaluokka 0 - 1milj. euroa Mikäli olet miettimässä liiketoimintasi myyntiä tai eläköitymistä, niin nyt olisi hyvä tilaisuus myydä liiketoiminta perinteisiä arvoja kunnioittavalle, mutta kuitenkin modernille, jo toisen polven isännöintitoimistolle. Mikäli asia on ajankohtainen nyt tai tulevaisuudessa, laita luottamuksellisesti viestiä tuure.toivola@habita.com tai soita 050 524 1217 tai yrityspörssin yhteydenottolomakkeen kautta.
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Tukkukauppa

Menestyvä maahantuonti- ja tukkuliike

Yrityksellä on pitkä toimintahistoria. Yrityksen edustukset ja tuotevalikoimat ovat laadukkaita ja monipuolisia sekä päämiessuhteet pitkäaikaisia. Valikoimassa on sekä vapaa-aikaan, että ammattikäyttöön tarkoitettuja tuotteita. Jälleenmyyjäverkosto kotimaassa on laaja ja alueellisesti kattava. Jälleenmyyjät ovat tunnettuja alan toimijoita ja yhteistyö heidän kanssaan on pitkäaikaista. Yrityksellä on myös omia tuotteita, joita myydään myös muihin pohjoismaihin. Toimintatapa on palvelukeskeistä ja asiantuntevaa. Yritys tekee hyvää tulosta. 
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muu teollisuus

Merkittävä metallialan konserni

Merkittävä metallialan konserni jolla omaa valmistusta sekä teollisuuden materiaalitoimituksia ja kunnossapitoa; Yrityksen liikevaihto on 14 meur ja se valmistaa tuotteita vientiin omalla tuotemerkillä joissa odotettavissa viennin kasvua. Lisäksi yritys on merkittävä toimittaja eri prosessiteollisuuden aloille sekä osaaja teollisuuden kunnossapitoon. Yritys toimii omissa tiloissa joissa sillä on edelleen mahdollisuus kasvattaa toimintaa. Yritys työllistää n. 100 henkeä ja lisäksi käyttää alihankintapalveluja.
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muut toimialat

KORKEAN TEKNOLOGIAN VIENTIYRITYS

  Korkean teknologian yritys,  toimialallaan lähes ainoa Suomessa. Tehdas Suomessa ja tehdas EU:n ulkopuolella. Tuotteista lähes 100% viedään Eurooppaan erittäin pitkillä sopimuksilla. Loistava konekanta (noin 8 milj e), omat kiinteistöt, osaava henkilöstö, kansainvälinen johtajisto. Asiakkaat, jotka edellyttävät suurta tarkkuutta, jatkuvaa kehittämistä ja toiminnan parantamista muodostavat avainasiakkuudet. Asiakkaina maailman johtavat yritykset mm. lääketeollisuudesta, pakkausteollisuudesta sekä autoteollisuudesta. Sopii hyvin osaksi suurempaa kokonaisuutta tai itsenäiseksi yritykseksi. Yritys tekee erittäin hyvää tulosta. Käyttökate enemmän kuin 1.000.000 e.
Koko Suomi
Ostetaan
PÖRSSINOSTO
Muut toimialat

Asiakkaamme etsii ostettavaa yritystä Suomesta.

Kotimainen pääomasijoitusyhtiö etsii kauttamme ostettavaa yritystä. Ostettavan yrityksen toiminnan tulee olla vakiintunutta ja taloudellisesti kannattavaa. Asiakkaamme toimii jo entuudestaan useammalla toimialalla, joten toimialaa ei ole rajattu. Lisätietoja ja alustavia keskusteluja voi käydä puhelimitse Ilari Hassisen kanssa GSM 050 571 5555.  
Koko Suomi
Ostetaan
PÖRSSINOSTO
Tilitoimisto

Ostetaan Tilitoimisto

Yritysasiakkaamme etsii ostettavaa toimivaa tilitoimistoa, joko yhtiö- tai liiketoimintakauppana. Yhteydenottonne käsitellään luottamuksellisesti. Kaiken kokoiset tilitoimistot kiinnostavat.
Koko Suomi
Ostetaan
PÖRSSINOSTO
Siivous ja puhtaanapito

Asiakkaamme etsii ostettavaa siivousalan yritystä

SIIVOUSLIIKE Yritysasiakkaame etsii ostettavaa yritystä siivoustoimialalta. Yhteydenottonne käsitellään luottamuksellisesti. 
Koko Suomi
Kohteet 163 - 175 hakutuloksista

Tee ilmainen hakuvahti

Pysy vaivattomasti ajan tasalla kiinnostavista kohteista. Saat meiltä sähköpostiisi tiedon aina, kun hakuasi vastaava kohde julkaistaan. 

TEE HAKUVAHTI NYT
  • 1
    Luo tunnukset
  • 2
    Valitse hakuehdot
  • 3
    Saat sähköpostiisi hakuusi sopivat ilmoitukset
TEE HAKUVAHTI TÄSTÄ
loder image