JÄTÄ ILMOITUS

Yrityspörssi

Viimeisimmät ilmoitukset
Myydään
Kärki-ilmoitukset
Verkkokauppa
98 000 €

Upea korujen verkkokauppatoiminta b2b ja b2c asiakkaille

Myydään voimakkaassa kasvussa oleva upea koru- ja lahjatuotteiden B2C + B2B verkkokauppaliiketoiminta, joka on toiminnoiltaan lähes täysin automatisoitu. V.2021 kasvu on ollut merkittävää jopa +30% hyvällä tuloksella. Liiketoiminta on käynnistynyt jo vuonna 2014 ja verkkokauppatoiminta vuonna 2019; ja käsittää Suomessa kuluttaja sekä yritysmyynnin ja on helposti laajennettava sekä siirrettävissä oleva etätyö. Verkkokauppatoimintaa on kehitetty merkittävästi vuodesta 2019 lähtien ja kuluttajamyynti on hyvässä kasvussa liikkeiden rinnalla. Vuonna 2021 on saavutettu ennätyksellisiä kuukausia, edellisvuosi on ohitettu myynnissä jo syyskuussa ja suurin sesonki loppuvuodesta.  Verkkokauppa on toteutettu erittäin nykyaikaisesti ja visuaalisesti kauniisti, sekä konversoivasti, mikä korostaa myytäviä tuotteita tyylillä. Tuotteilla on selkeä kysyntä ja toiminta pyörii nousujohteisesti. Sivuja päivitetään jatkuvasti ja halutaan tuoda kävijälle aina freeshi ilme. Voit ostaa toiminnan uutena liiketoimintana tai laajentaa nykyistä verkkokauppatoimintaasi! Automatisoitu verkkoliiketoiminta Verkkoliiketoiminta on automatisoitu digimyynnin, logistiikan lähetysten ja taloushallinnon, kuvauspalveluiden osalta joten työt onnistuvat etänä haluamassasi paikassa, ja on suht.helposti yhdistettävissä toiseen wordpress pohjaiseen sivustoon. Kaupassa on päivittäin 100-300 kävijää, ja määrät sekä myynti ovat merkittävästi nousussa 2021 vuoden aikana. Verkkokaupan ylläpito sekä päivitys ei vaadi suurempaa teknistä osaamista, tähän on yhteistyöosaaja valmiiksi ja perehdytys. Toimintoja saa myös halutessaan itselle palautettua, toimintojen osaset on tällä hetkellä tarkasti valikoitunut paikalleen, periaatteella ”kaikkea ei kannata itse tehdä, vaan asiantuntija hoitaa tehokkaasti”. Laadukas sisältö, hyvä tuote, toimiva kauppa ja oikea markkinointi tuottaa tehokkuutta + oikeita ostajia (palautukset on -27% vähentyneet). Kauppaan kuuluu mm.: -sosiaalisen median mainostilit sekä sometilit joissa seuraajia Facebook n. 1580 kpl ja Instagram 1600 kpl. -asiakaslistat verkkokaupalta n.1100 tilausta, sähköpostilistat +240 (b2b), +830 (b2c) asiakasviestin tilaajaa-tuotteiden jakelijoiden yhteystiedot noin 140kpl-itse verkkokauppa ja tarvittavat tunnukset-päädomain + sähköpostit joihin kuluttaja- sekä liikkeiden viestintä-mainoskäyttöön mediakalenteri 2021 osalta ja 2022 alkuvuoteen sekä ideapohjat-video ja kuvapankki mm. sivuja sekä somejulkaisuja varten Tunnuslukuja vuonna 2021: -Keskitilausarvo n. 195€ per tilaus (sis.24%) +30% kasvua edellisvuodesta-Liiketoiminnan tuottaman myynnin kasvu vuoteen 2020 verraten n.36 prosenttia 10/21 asti-Tuotteita per tilaus keskimäärin kasvu 15% edellisvuodesta-Tilausmäärien kasvu +6% edellisvuodesta (palautukset -27% vähentyneet)-Kuukausittaiset kävijät 4000-7000kpl, kampanja-aikoina enemmän, mainonta vaikuttaa suuresti kävijään.-päämediat facebook, instagram ja google joista varsinkin kuluttajamyynti syntyy Tuotemarkkinointi ja viestintä: Kaupan markkinointi ja digitaalinen myynti on toteutettu näyttävästi yhteistyössä sopimusmainostoimiston kanssa mm. Google ads, Facebook ja hakukoneoptimoinnit. Mainostoimiston kanssa on sovittavissa julkaisumäärät, blogit ja mainoskampanjoiden toteutus sekä verkkokaupan uudistukset haluamallaan syklillä. Asiakkaat tavoitetaan hyvin myös sähköpostilistojen avulla. Yhteistyöt ja vaikuttajaverkosto tuo jatkusti orgaanisesti kävijää kauppaan. Vaikuttajien yhteistyöhön meillä on myös yhteistyötoimisto jonka kanssa jatkaa halutessaan. Verkkokaupan nopeus ja toiminnallisuus on erittäin korkealla tasolla sekä näiden optimointiin on kiinnitetty paljon huomiota. Verkkokauppa antaa tarkan datan myynnistä, tilauksista ja katteesta, sekä automaattisesti välittää tiedon talouspuolelle. Kansainvälisyys: Verkkokauppa on toteutettu suomeksi ja englanniksi, muutamia kansainvälisiä myyntejä on pilotoitu, päämyyntialueena Suomen jakelijaliikkeet ja kuluttajat. Euroopan osalta tuotteelle on erittäin paljon potentiaalia. Tuotteet, valmistavat tehtaat ja dropshipping:  Tuotevarasto neuvotellaan myynnin hetkellä jolla pääsee alkuun, ostoarvo vaihtelee 10-30.000€ vuoden ajasta riippuen, optimi on varmasti 5-15.000€ välissä aluksi. Varasto pitää sisällään tuotteiden lisäksi tuoterasiat ja muun myyntimateriaalin. Tuote ei vanhene ja kyseessä on hyvä katteinen artikkeli. Nykyiset hankintakanavat sekä tehdaskontaktit ja yhteistyökumppanit (vastuullisia perheyrityksiä kaikki) luovutetaan ostajalle sekä voidaan yhdessä ideoida uutta. mm. dropshippingia hyödyntäen on mahdollista lisätä uusia tuoteryhmiä ja logistiikalta on mahdollista toimittaa dropshipping menetelmää hyödyntäen muihin kauppoihin. Tehtailta tulee valmiit mallistot ja myös itse voi vaikuttaa suunnitteluun! Verkkokauppatoiminnot myydään liiketoimintakauppana sisältäen domainin, sähköpostit, kaikki yhteistyö ja toimittajakontaktit, autamme sopimuksien siirron kanssa.  Logistiikka Suomessa: Liiketoimintakauppa sisältää tuotevaraston joka logistiikalla varastoituna valmiiksi ja tilaukset pyörivät automaattisesti tätä kautta. Logistiikka hoitaa lähetyksien lisäksi vastaanotot, tarkastukset, tuotevaihdot ja palautukset.  Lopuksi: Olemme painottautumassa yrityksen muihin tehtäviin ja etsimme verkkoliiketoiminnalle hyvää ja innokasta jatkajaa. Perehdytys työhön ja toimintaan sovitaan kaupanteon yhteydessä. Mielellämme sparraamme uusien tuotesuuntien kanssa ja annamme vinkit verkkobisnekseen. Mahdollista on myös ostaa erilliseen hintaan yrityksen oma kansainvälinen tavaramerkki (voim. EU ja Kiina). 
Koko Suomi
Myydään
Kärki-ilmoitukset
Muut toimialat

Myydään seniorihissiyritys Seniorihissit.fi:n liiketoiminta

Seniorihissit.fi on yksi Suomen johtavia ja voimakkaasti kasvavia seniorihissiyrityksiä, joka tuo maahan, myy, asentaa ja huoltaa Euroopan johtavien seniorihissivalmistajien (konedirektiivin alaisia) porras- ja pystyhissejä. Suomen monipuolisin ja ylivoimaisesti runsain valikoima erilaisia seniori-ikäisille ja / tai liikuntaesteisille (myös lapsiperheille) tarkoitettuja seniorihissejä kotitalouksiin, vapaa-ajan asuntoihin, julkisiin tiloihin ja hissittömiin 2 - 4 -kerroksisiin kerrostaloihin.  Jo yli 1 miljoonan yli 65 vuotiaan seniorin ja pienkerrostalojen yli 40.000 hissittömän porrashuoneen vuoksi 30 %:n vuosittainen kasvu. Hissialan kokemus ei ole välttämätöntä. Nykyinen omistaja on halukas olemaan mukana 1 - 2 vuotta uuden yrittäjän apuna ja mentorina yli 35 vuoden ja yli 3500 toimitetun hissin kokemuksella. Yritys ei ole sidottu nykyiseen paikkakuntaan.
Koko Suomi
Myydään
Kärki-ilmoitukset
Verkkokauppa

Valmis verkkokauppa Osanetti.fi

Osanetti.fi on suomalainen, vuonna 2005 perustettu verkkokauppa.Verkkokauppa on täysin uudistettu nykyisen omistajan toimesta. Osanetti.fi on verkkokauppa auto-, varaosa-, sekä erilaisille kodintarvikkeille. Osanetti.fi valikoimaan kuuluvat mm. aurinkopaneelit ja -tarvikkeet kotiin, mökille ja matkailuun. Yksi erikoisalueista on karavaanareille suunnatut tarvikkeet. Tämä tilaisuus sopii vasta aloittavalle yrittäjälle tai yritykselle, joka haluaa laajentaa toimintaansa verkkokaupan avulla. Osanetti.fi –verkkopalvelun toiminta on heti valmiina markkinoitavaksi ja edelleen laajennettavaksi. Verkkopalvelusta löytyy laaja valikoima erikoisvarusteita mm. auton hoitotarvikkeita, karavan-tarvikkeita, sähkö- ja elektroniikkatarvikkeita, työkaluja ja laitteita, vapaa-ajan tarvikkeita ja pihan sekä puutarhan hoitoon suunnattuja tuotteita. Osanetti.fi -palvelut on suunnattu sekä kuluttaja- että yritysasiakkaille. Osanetti.fi -palvelu tarjoaa myös merkittävää palvelun kehittämispotentiaalia. Kasvava sähköautokanta vaatii latauspisteiden määrien kasvattamista. Osanetti.fi valikoimiin kuuluu mm. autotalleihin, katoksiin ja ulkotiloihin tarkoitettuja sähköautojen latausasemia. Latausasemien ym. sähkötarvikkeiden asiakaskunnan muodostavat kotitaloudet, taloyhtiöt, kunnat, kaupungit ja yritykset. Osanetti.fi -liiketoimintakauppaan kuuluu valmis verkkokauppakokonaisuus.Yrityksellä on valmiina yhteistyöverkosto ja alihankkijahankkijasuhteita. Jakelu, laskutus ja logistiikkakokonaisuuksiin on olemassa myös valmiita ratkaisuja. Yrityksellä on sopimus jätevesijärjestelmien maahantuonnista Suomeen. Jätevesijärjestelmien tarve tulee lisääntymään Suomessa lähiaikoina lainsäädännön uudistuessa. Suomessa on kymmeniä tuhansia kotitalouksia, jotka tulevat tarvitsemaan jätevesijärjestelmien päivitystä. Jätevesijärjestelmien maahantuonti 30 % katelaskemalla edustaa noin 100 000 euron nettokatepotentiaalia. Liiketoiminta myydään terveydellistä syistä. Liiketoimintakauppa toteutetaan ostajien tarjousten perusteella.  Ota nyt yhteyttä lisätietojen saamiseksi ja neuvottelujen käynnistämiseksi.Yrittäjä Pasi Rauta, puh. 0449834983 tai oheisella viestilomakkeella.
Koko Suomi
Ketjuyrittäjyys
Kiinteistöala
30 000 €

Ryhdy isännöintiyrittäjäksi, avaamme uuden Taloaseman Kotkaan!

Taloasema-yrittäjänä pääset tarjoamaan paikallisesti parasta isännöintipalvelua kilpailukykyisellä hinnalla asiakkaillesi, jotka odottavat isännöitsijältään uudenlaista ajattelua ja asennetta.  Koulutamme sinusta isännöinnin ja yrittämisen ammattilaisen. Tuemme sinua liiketoiminnan aloittamisessa ja kasvattamisessa. Saat isännöintiyrittäjyyteen valmiin konseptin, isännöinnin tuotteet ja perehdytyksen sekä käyttöösi alan kärkipään ohjelmistot.  Meillä et jää yksin. Taloaseman kirjanpitäjät, tekniset asiantuntijat, juristit, asiakaspalvelun ammattilaiset ja keskusyksikön henkilökunta ovat alansa parhaita ja auttavat sinua tarvittaessa.  Osaaville isännöitsijöille riittää kysyntää, eivätkä suhdanteet heiluta alaa.  Mitä odotamme sinulta? Millaista yrittäjää etsimme? Taloasema-yrittäjyys ei edellytä aikaisempaa kokemusta isännöinnistä tai yrittäjyydestä. Työtaustaa merkittävämpi tekijä on se, että haluat tehdä suomalaisesta asumisesta sujuvampaa. Haluat olla mukana vastaamassa isännöintialan monipuolistuvaan kysyntään ja tehdä asiat uudella tavalla. Sinulla on vahva halu menestyä ja yrittää. Olet valmis sitoutumaan Taloaseman tapaan toimia. Kokemus projektinjohtotehtävistä, kiinteistöalasta tai myynnistä ja markkinoinnista auttavat sinua menestymään Taloasema-yrittäjänä. Edellytämme yrittäjiltämme taloudellista moitteettomuutta. Haku on nyt auki! Tutustu Taloasemaan osoitteessa https://www.taloasema.fi/yrittajaksi/ ja täytä hakemus.  Yrittäjäpaikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.  
Myydään
Kirpputori

Upea second-hand liiketoiminta Hovinsaaren Kaarikirppis

Myydään upea second-hand liiketoiminta Hovinsaaren Kaarikirppis. Syynä omistajan jatkokouluttaminen toiselle alalle ja uuden yrityksen vetovastuu. Kotkan Hovinsaarella sijaitseva yli sata vuotta vanha paperitehdas kätkee sisäänsä holvimaisten kaarikattojen mukaan nimetyn tunnelmallisen kirpputorin. Tässä on täysin valmis ja toimiva avaimet käteen - paketti seuraavalle second-hand yrittäjälle.  Olemme rakentaneet liikkeemme suurella sydämellä asiakkaiden toiveita kunnioittaen. Arvostamme kierrätystä, eettistä ja ekologista ajattelua sekä aitoa löytämisen iloa, riemua.  Lisäksi käytössämme ovat huippujärjestelmät pöytävarausten tekemiseen, tilityksiin, kassaohjelmaan sekä turvajärjestelyihin. Second-hand liiketoiminta on ollut nykyisillä omistajilla yli kolme vuotta. Myynnin syynä on keskittyminen toisen alan liiketoimintaan. Tällä hetkellä second-hand liiketoiminnan kautta pyörii noin kaksi miljoona euroa kauppaa pöytien myynnin kautta.    Meidän asiakaskuntamme on hyvin laaja, ympäri Suomen. Second-hand alalla on valtavan suuri mahdollisuus tehdä työtä, kehittää toimintaa ja vaurastua. Löydät meidät mm. Expressi -lehdestä 4/2019; Persoonalliset kirppikset Suomessa. Kotisivut: http://www.kaarikirppis.fi/Facebook-sivut: https://www.facebook.com/KaarikirppisInstagram-sivut: https://www.instagram.com/kaarikirppis/Lisätietoja: yrityskaupat@tuuliaoy.fi
Myydään
Konepaja

Kannattava metallialan yritys Kotkassa

Myydään vuonna 2008 perustettu metallialan yritys, joka tekee teollisuuden metalli-, putkisto- ja hitsaustöitä. Yrityksellä on hyvin vakiintunut asiakaskunta, joka koostuu pääosin lähialueen teollisuusyrityksistä, joiden kanssa sillä on puitesopimukset. Asiakkaita ovat on mm. paperiteollisuus, voimalaitos, satama. Yrityksen työlle on kasvavaa kysyntää ja alueelle suunnitteilla olevat teollisuusinvestoinnit tulevat tarjoamaan entisestään lisää laajentumismahdollisuuksia yritykselle. Myynnissä on yhtiön koko osakekanta. Kauppaan kuuluu mm. yrityksen omistama noin 600 m2 konepajahalli metallintyöstökoneineen, 4 pakettiautoa työkaluineen, kuorma-auto, pyörökuormaaja, mobiilinostin, 2 erillistä varastoa, joista toinen toimii nyt vuokratiloissa. Yritys työllistää vakituisesti 6 henkeä ja kesän sesonkiaikana noin 10 työntekijää. Yrityksellä on pitkäaikainen osaava henkilöstö. Yritys on nykyisen yrittäjän perustama ja se myydään yrittäjän eläköitymisen vuoksi. Jatkajaksi haetaan alaa tuntevaa henkilöä, joka haluaa panostaa yrityksen kehittämiseen tai toimintaansa laajentavaa yritystä.  Jatkajan on helppo aloittaa toiminta, sillä yrittäjä on itse alussa mukana perehdyttämässä. Ota yhteyttä oheisella lomakkeella lisätietojen saamiseksi! 
Myydään
Majatalo ja aamiaismajoitus

Upeiden elämys- ja matkailumahdollisuuksien Majatalo Kotkassa

Kuninkaantien Majatalo Kotkan Kierikkalassa on majoittanut ja palvellut seudun matkailijoita sekä alueen asukkaita jo vuodesta 1997. Majatalokulttuurin perinteet ovat Korkeakoskella pitkät, ulottuen 1800-asti. Kuninkaantietä pitkin, silloisen paikalla sijainneen majatalon vieraaksi asteli myös aikoinaan kirjailija Z.Topelius.Upeiden luontoreittien ja eteläisen Suomen parhaaksi lohijoeksi kutsutun Kymijoen äärelle sijaitsevaan majataloon etsitään nyt uutta majatalon pitäjää ja/tai ravintolatoiminnan jatkajaa nykyisen yrittäjän eläköityessä.Neuvotteluissa on mahdollista keskustella sekä kokonaisuuden osto- että vuokrausmahdollisuuksista. Kuninkaantien Majatalo sijaitsee talousalueen keskeisellä, matkailullisesti tärkeällä ja merkittävää potentiaalia omaavalla alueella. Kotkan kaupungin keskustan ja palveluiden ääreen on vain 10 minuutin ajomatka.Tämä tilaisuus sopii erinomaisesti aktiiviselle, kehittämishaluiselle, luonnosta, matkailusta, kalastuksesta ja asiakkaiden parissa työskentelystä nauttivalle yrittäjälle tai yrittäjäpariskunnalle. Kokonaisuuden jatkajaksi sekä toiminnan edelleenkehittäjäksi soveltuu myös jo majoitus- ja matkailualalla toimiva yritys, joka haluaa laajentaa ja kasvattaa toimintaansa.  Kuninkaantien Majatalon ainutlaatuinen sijainti, kahden kosken (Korkeakoski ja Koivukoski) välissä, Kolkan saarella ja Kansallisen kaupunkipuiston ulkoilu-ja pyöräilyreittien varrella, tarjoaa majatalon vieraille sekä virkistysmahdollisuuksia että luonnon rauhaa. Lähellä sijaitseva Langinkosken keisarillinen kalastusmaja, Munkkisaaren puulajipuisto, ortodoksimunkkien rukoushuone, kuohuva Siikakoski ja Jokipuiston luonnonsuojelualue ovat myös maininnan arvoisia matkailunähtävyyksiä. Majatalo tarjoaa vierailleen mahdollisuuden polkupyörien vuokraukseen.  Kymijokeen nousee vuosittain tuhansia kookkaita lohia ja meritaimenia. Korkeakoskelle saapuvat kalastajat ovatkin yksi merkittävä asiakasryhmä majatalolle nyt ja tulevaisuudessa. Kalojen nousua ikiaikaisille kutupaikoille, kalaportaita pitkin on mahdollista seurata yleisölle rakennetulta katselutasanteelta. Kuninkaantien Majatalossa viihtyvätkin myös perheet, pariskunnat, ystäväseurueet ja harrastusporukat. Alueen monimuotoisuus tarjoaa ainutlaatuisia elämyksiä niin kotimaan matkailijoille kuin turisteillekin. Nykyinen yrittäjä on kehittänyt ja ylläpitänyt majatalon kiinteistöjä sekä tiloja vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin ja kysyntään. Tontilla jäljellä oleva noin 300 m2 rakennusoikeus mahdollistaa majoituskapasiteetin kasvattamisen ja vaikkapa erillisten sauna-/takka-/oleskelutilojen rakentamisen majatalon vieraiden käyttöön. Alueelle on vahvistettu matkailullinen asemakaava vuonna 2015. Kuninkaantien Majatalon rakennusten edustaa rauhoitettiin liikennejärjestelyillä, jotka paransivat myös liiketoiminnan harjoittamismahdollisuuksia. Majataloon on kuitenkin edelleen helppo saapua julkisilla kulkuvälineillä, sillä paikallisliikenteen pysäkki sijaitsee aivan Majatalon läheisyydessä.Kaupassa on mahdollista neuvotella kiinteistöjen ja koko liiketoiminnan ostamisesta koneineen sekä kalusteineen tai esimerkiksi vain ravintolatilan vuokrauksesta. Ostovaihtoehdossa kauppaan sisältyy myös 48 m² asunto/toimisto, johon oma sisäänkäynti. Asunto sisältää tupakeittiön, oleskelutilan, suihku/wc-tilan, toimiston, varaston ja parvekkeen. Majatalo ja kokoustila ovat tällä hetkellä toiminnassa yleisten COVID-19 viranomaissuositusten sallimissa rajoissa. Tartu nyt tähän ainutlaatuiseen tilaisuuteen ja ota yhteyttä neuvottelujen käynnistämiseksi: Pekka Kierikka, puh.+358 40 543 9141 tai pekka.kierikka@gmail.com Kuninkaantien Majatalo MajoitustilatKuusi huonetta; enintään 14 vuodepaikkaaYksi yhden hengen huone, neljä kahden ja yksi neljän hengen huone12 m² keittiötilaNoin 12 m² sauna sekä pesu-ja pukuhuoneYhteiskäytössä noin 5 m² WC- ja suihkutilaErillinen noin 2 m² WC käytävässäAutopaikkoja 5 kpl rakennuksen edustalla (lämmityspistokkeet) Ravintolatilat Asiakaspaikkoja 48 + 12 + 30Kaksi kappaletta 12 m² ja 30 m² ulkoterasseja, yhteensä 62 asiakaspaikkaaAutopaikkoja piha-alueella, rakennusten ympäri on mahdollista ajaa autolla Kuninkaatien Majatalo sijaitsee nykyisen yrittäjän omistamalla 1578 m2 tontilla. Tontilla on rakennusoikeutta jäljellä noin 300 m2. Rakennuksia on vuosien varrella remontoitu vastaamaan nykypäivän vaatimuksia, eikä akuutteja remonttitarpeita tällä hetkellä ole. Ravintolatilat on remontoitu 2015-2016 ja majoitustilat nykyiseen asuun 2016-2017. Kiinteistön majatalo-osan ikkunat on vaihdettu 2017 ja 2018 (huomioitu desibelimääräykset 35db sekä raitisilmamääräykset, mm. biosuodattimet ikkunakarmissa). Lisäksi Majatalon koko kalusto, ml. aamiaiskeittiön koneet ja laitteet, on uusittu 2016-2017. Kohteen osoite: Kierikkalankatu 32, 48720 KOTKA Kohde myös Oikotien Toimitilat -sivuilla, kohdenumero 14350314 Kohteen karttaliitteet: Kartta 1Kartta 2Kartta 3
Myydään
Baari
85 000 €

Suosittu olutravintola Kotkassa

Myydään suositun olutravintolan liiketoiminta Kotkassa. Ravintola on toiminut 20 vuotta samalla sijainnilla Kotkan suurimmassa lähiössä. Hyvin tunnettu ravintola, jolla on monipuolinen asiakaskunta.  Olutravintola toimii 220 m2 vuokratiloissa. Asiakaspaikkoja on 80 sisällä ja 40 ulkona. Viihtyisät, modernit tilat ja iso baaritiski. Hyväkuntoinen ja ajanmukainen sisustus, kalusto ja laitteisto. Ravintolan käyttöaste hyvä ja vakaa. Neljä kokenutta, sitoutunutta työntekijää.  Myydään liiketoimintakauppana sisältäen vuokraoikeiden, täyden kaluston ja laitteiston sekä liiketoiminnan.  Ota yhteyttä lisätietojen saamiseksi!  
Ketjuyrittäjyys
Liikenne ja ajoneuvot
40 000 €

Scandia Rent -autovuokraamoketjun yrittäjäksi Kotkaan ja Haminaan

Haluatko mukaan menestyvään Scandia Rent -autovuokraamoketjuun? Yli 70-vuotias autonvuokraamo Scandia Rent aloitti toimintansa Seinäjoella. Sittemmin se on laajentunut yhdeksi Suomen suurimmista autovuokraamoketjuista. Scandia Rent on täysin kotimainen ja lisäksi Suomen vanhin autovuokraamo. Palveluverkosto kattaa yli 100 toimipistettä ja autovalikoimaan kuuluu 2 500 henkilö- ja pakettiautoa. Scandia Rent -ketjun keskeinen tavoite on tarjota asiakkailleen laadukasta palvelua. Etsimme uutta yrittäjää Kotkaan ja Haminaan huolehtimaan alueen asiakkaiden autonvuokraustarpeista. Autovuokraamotoiminta on helposti yhdistettävissä esim. mahdolliseen aiempaan autoalan liiketoimintaan. Valmiit, autovuokraamotoimintaan soveltuvat, liiketilat ovat eduksi, mutta eivät välttämättömiä. Autokalusto pystytään toimittamaan ilman alkuinvestointeja. Liiketoiminnan menestyksekäs hoitaminen vaatii kuitenkin yrittäjältä vakaata taloudellista pohjaa ja resursseja panostaa toimintaan. Menestyt ketjumme yrittäjänä, kun sinulla on oikea asenne ja halu sitoutua yhteiseen tekemiseen! Kaikkia Scandia Rent -yrittäjiä yhdistää halu kehittää autovuokraamoketjun toimintaa, palveluhenkisyys sekä auto-/logistiikka-alan vahva osaaminen. Uskomme, että onnistut ketjussamme, jos olet myyntihenkinen, aidosti kiinnostunut liiketoiminnan kehittämisestä ja näet autojen vuokraamisessa potentiaalia. Olet lisäksi hyvä kommunikoimaan ja omaat mahdollisesti jo laajan suhdeverkoston toimialueellasi. Me tarjoamme valmiin liiketoimintakonseptin sekä ketjun tuen ja opastuksen liiketoiminnan hoitamiseen. Jätä yhteydenottopyyntö oheisen lomakkeen kautta tai ota yhteyttä toimitusjohtajaamme Timo Raimovaaraan, puh. 050 5474 007. Lähde sinäkin franchising-yrittäjäksi laajaan ja hyvin toimivaan vuokraamoketjuun!
Myydään
Kauneushoitola
24 900 €

Vuodesta 2011 asti toiminut kauneushoitola Kotkansaarella

Ainutlaatuinen sijainti pääkadun varrella Kotkansaarella. Yritys toimii taloyhtiön kivijalassa sijaitsevassa vuokratilassa. Alueella on kysyntää monipuolisiin hoitoihin. Kauneushoitola on toiminut samalla paikalla jo 9 vuotta ja yrityksellä on vakiintunut asiakaskunta. Tiloissa tehty mittava remontti kolme vuotta sitten, tiloissa on kolme kauniisti kalustettua hoitohuonetta joista kahdessa on vesipiste. Vastaanottotilaan on mahdollisuus lisätä esimerkiksi kynsiteknikon tai kampaajan työpiste. Kauppaan kuuluu kauneushoitolan liiketoiminta, kalusteet, laitteet, sisustus, asiakasrekisteri ja ostajan niin toivoessa nimi, logo, nettisivut ja ajanvarausjärjestelmä. Mahdollisuus ostaa myös Lpg-laite, joka soveltuu vartalo- ja kasvohoitoihin, esim. lymfa- ja selluliittihoitoihin. Näille hoidoille on Kotkassa suuri kysyntä, hoitoja saa tällä hetkellä vain yhdestä toimipisteestä Kotkassa. Tilat soveltuvat myös maahantuonnille ja asiakastapahtumiin. Tilaisuus yrittäjlle aloittaa suoraan kannattava liiketoiminta avaimet käteen periaatteella, ja päästä vielä mukaan huippusesonkiin, joulunajan lahjakorttimyyntiin. Yrittäjä neuvoo tarvittaessa alkuun ja  on tukena liikkeenluovutuksessa. Ota yhteyttä, niin keskustellaan lisää.
Ketjuyrittäjyys
Kauppa
8 500 €

R-kioskiyrittäjäksi parhaille liikepaikoille Kotkaan

R-kioski tarjoaa yrittäjyydestä kiinnostuneelle nopeamman ja helpomman tavan ryhtyä yrittäjäksi valmiiksi testatulla liiketoimintamallilla. Tätä menestyskonseptia on hiottu yli 30 vuotta ja siksi R-kioski onkin tänä päivänä Suomen suurin franchisingketju yli 470 kioskillaan. R-kioskin yrittäjänä saat aina valmiin liikehuoneiston erittäin laadukkaine koneineen ja laitteineen sekä valmiin tavara- ja palveluvalikoiman käyttöösi. Ja mikä parasta – valmiin asiakaskunnan, jota voit itse lähteä kehittämään. Matala rahoitustarve yritystoimintaan Uskomme, että vahva sitoutuminen ja palava halu tehdä tuloksia tekevät sinusta hyvän kauppiaan, ei se onko sinulla paljon alkupääomaa. Investoinneista vastaa R-kioski Oy. Aloitusmaksu on 6.000 €, joka kattaa aloittamiseen liittyvät kustannukset (valmennus, yrityksen perustaminen, kioskin avaaminen, tarvittavat luvat). Kauppias sijoittaa yritykseensä ennen aloitusta 2.500 € SVOP-sijoituksena (Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto.) Vakuustarve vaihtelee kioskin viiden päivän kassavirran mukaan 18.000-40.000 €. Vakuus voi olla esim. pankkitakaus tai suora rahatalletus, jolle R-kioski Oy maksaa korkoa. Tavaravarastoon R-kioski Oy antaa lainan, jonka vuosilyhennys on 5 % vuodessa tai tavaravaraston voi lunastaa kerralla pois. R-kioski on kannattava, kauppiasvetoinen kioskiketju, joka tarjoaa asiakkailleen monipuolisen valikoiman viihdettä, jännitystä ja mielihyvää sekä tärkeitä arjen tuotteita ja palveluita – nopeasti ja mukavasti aamusta iltaan.
Palvelutarjous
Asiantuntijapalvelut
TARJOUS

Haluatko sinä paremman huomisen itsellesi ja yrityksellesi?

Onko nyt aika: - laajentaa liiketoimintaa - löytää uusia ja tehokkaampia tapoja tehdä töitä - saada seuraava sukupolvi ottamaan vastuu - tunnistaa ratkaisut, joilla pääset kansainvälisille markkinoille Jos nuo koskevat sinua, niin silloin meidän kannattaa jutella. Olen pelkästään viimeisen 18 kk aikana auttanut yli 70 yritystä ratkaisemaan edessä olevia haasteita. Oma kokemus mm. huoltoasemayrittäjänä on opettanut minulle, kuinka helposti arjen kiireessä kehittäminen ja uusiksi ajattelu jäävät tekemättä. Lupaus, jo ensimmäisen puhelun aikana annan sinulle vinkin, joka vie eteenpäin. Olen auttanut mm. seuraavien toimialojen yrityksiä: - maanrakennus - ravintola / kahvila - majoitus - teollisuustuotanto - konsultointi - käytettyjen laitteiden kauppa - autoliike - päivittäistavarakauppa Minä en tuputa sinulle yhtä ainoaa vastausta, vaan etsin sinulle parhaan ratkaisun ja suosittelen oikeita osaajia tarvittaviin kohtiin. Olen ELY:n hyväksymä analyysin tekijä ja kasvun sekä henkilöstön ja johtamisen konsultti. Nämä ovat erityisesti PK-yrityksille suunnattuja erittäin kustannustehokkaita palveluja (yhteiskunnan tukemia). Teen analyysin laaja-alaisesti, tutkimustietoa hyödyntäen. Jokainen yritys ja yrittäjä on ainutlaatuinen. Minä aloitan aina perusteellisella tilanteen kartoituksella, jonka kautta sinä saat selkeän kuvan siitä, mihin keskittyä ja miten edetä. Esimerkkejä toteutuksista: 1. Teollisuusyritys; Tarve - liiketoiminnan uudistaminen ja kasvun sekä kannattavuuden varmistaminen. Ratkaisu - luotiin 3 tulevaisuuspolkua ja niihin SWOT arvioinnit (Johtajuustaito.fi kehittämä menetelmä). Tunnistettiin kriittiset riskit sekä vahvuudet ja mahdollisuudet. Tulos - löydettiin vahvan kasvun sekä kannattavuuden merkittävän nousun mahdollistava ratkaisu. Investointi 3 000 €, takaisinmaksu alle 3 kk, seruaava tilikauden arvioitu nettohyöty yli 100 000 €. 2. Ravintola; Tarve - koronan rajoitusten takia uusien mahdollisuuksien luominen ja kannattavuuden varmistaminen. Ratkaisu - palvelumuotoilun menetelmin luotiin uusia ratkaisuja sekä pidemmän tähtäimen kehittymispolku. Tulos - löydettiiin kokonaan uusi mahdollisuus, joka synergiaetujen avulla mahdollisti merkittävän kannattavuuden parantamisen. Myös perusliiketoimintaan saatiin lisää volyymiä ja kannattavuutta. Investointi 900 € (ELY konsultointi), takaisinmaksuaika alle 2 kk, seuraavan tilikauden tulosparannus (arvio) yli 30 000 €. 3. Asiantuntijaorganisaatio; Tarve - perinteisen organisaation ketteryys ja strategian arkeen vieminen eivät toteutuneet. Ratkaisu - Analyysin pohjalta luotiin BfEAL® menetelmää hyödyntänyt valmennusohjelma, jossa henkilöstö osallistettiin uuden toimintamallin kehittämiseen. Tulos - 2 * 0, 5 päivän valmennuksella + välitehtävällä saatiin uusi strategia vietyä organisaation arkeen ja henkilöstön innostus palautui. Investointi 4 000 €, takaisinmaksu alle 6 kk, seuraavan tilikauden arvioitu nettohyöty yli 50 000 €. 4. Matkailuala; Tarve - yritystoiminta oli koronan takia sulanut pois. Ratkaisu - Luotiin uusia palvelumalleja, joita voitiin ottaa käyttöön myös poikkeustilanteessa. Työstettiin malleja niin, että ne voidaan hyödyntää kaikissa tilanteissa. Tulos - löydettiin ratkaisu, joka mahdollisti välittömän kassavirran sekä tulevaisuudessa kannattavamman liiketoiminnan. Investointi 600 € (ELY konsultointi), takaisinmaksu alle 1 kk, seuraavan tilikauden nettoarvioitu hyöty yli 20 000 €. 5. Koulutusorganisaatio; Tarve - Useiden vuosien todella tiukan tilanteen jälkeen oli tarve uudistaa koko kulttuuri. Ratkaisu - Analyysin jälkeen luotiin kirkastettu tekemisen tarkoitus, selkeä kuva siitä mihin halutaan mennä ja valittiin millä strategioilla edetään. Tulos - kahdessa vuodessa liikevaihto kasvoi 7,8 -> 12,5 miljoonaan, tulos 0,7 -> 2,1 miljoonaan (investoinnin jälkeen). Investointi 150 000 €, takaisinmaksu alle 9 kk, tulevien tilikausien arvioitu hyöty yli 1 000 000 € / vuosi. 6. Päivittäistavarakauppa; Tarve - sukupolven vaihdokseen valmistautuminen ja liiketoiminnan uudistaminen. Ratkaisu - Analyysissä tunnistettiin nykytilanteen muutosta jarruttavat tekijät ja luotiin paremman asiakaskokemuksen tuottava palvelumalli. Kehitettiin johtamis- ja johtajuusprosesseja niin, että vastuuta ottava sukupolvi pystyy kehittymään, kokeilemaan ja oppimaan. Tulos - saatiin luotua polku ja vastaanottavalle sukupolvelle. Investointi 1200 € (ELY konsultointi), takaisinmaksu alle 2 kk, seuraavan tilikauden arvioitu nettohyöty yli 40 000 €. 7. Konsultointiyritys; Tarve - muutaman hiljaisemman vuoden jälkeein piti liiketoiminta uudistaa ja saada kasvuun. Ratkaisu - analysoinnissa tunnistettiin aidot vahvuudet sekä markkinoiden mahdollisuudet. Tulos - luotiin alalle uusi palvelu, jolle on asiakastarve eikä kilpailua ja johon oli jo osaamista. Investointi 1 000 € (Innovaatioseteli toi 4 000 € tukea), takaisinmaksu alle 3 kk, seuraavan tilikauden arvioitu hyöty yli 25 000 €.    
Koko Suomi
Myydään
Kiinteistösijoittaminen
789 000 €

Hulppea liiketoimintamahdollisuus ja kiinteistökehityskohde

Imatran parhaalla rantapaikalla, Vuoksijoen rannalla on myynnissä 1.5 ha:n rakentamaton alue, jossa on 350 m rantaviivaa. Tämä lappimainen erämaakohde on kiinteistökehityskohde ja hieno liiketoimintamahdollisuus vaikkapa lomamökkikyläksi. Uniikki kohde on nyt ensimmäistä kertaa myynnissä, toimi nopeasti. Lisätietoja tästä ainutlaatuisesta kohteesta antaa kiinteistömyyntiin erikoistunut yhteistyökumppanimme. Käytämme kuvituskuvia.
Kymenlaakso
Ketjuyrittäjyys
Liikenne ja ajoneuvot
40 000 €

Scandia Rent -autovuokraamoketjun yrittäjäksi Kouvolaan

Haluatko mukaan menestyvään Scandia Rent -autovuokraamoketjuun? Yli 70-vuotias autonvuokraamo Scandia Rent aloitti toimintansa Seinäjoella. Sittemmin se on laajentunut yhdeksi Suomen suurimmista autovuokraamoketjuista. Scandia Rent on täysin kotimainen ja lisäksi Suomen vanhin autovuokraamo. Palveluverkosto kattaa yli 100 toimipistettä ja autovalikoimaan kuuluu 2 500 henkilö- ja pakettiautoa. Scandia Rent -ketjun keskeinen tavoite on tarjota asiakkailleen laadukasta palvelua. Etsimme uutta yrittäjää Kouvolaan huolehtimaan alueen asiakkaiden autonvuokraustarpeista. Autovuokraamotoiminta on helposti yhdistettävissä esim. mahdolliseen aiempaan autoalan liiketoimintaan. Valmiit, autovuokraamotoimintaan soveltuvat, liiketilat ovat eduksi, mutta eivät välttämättömiä. Autokalusto pystytään toimittamaan ilman alkuinvestointeja. Liiketoiminnan menestyksekäs hoitaminen vaatii kuitenkin yrittäjältä vakaata taloudellista pohjaa ja resursseja panostaa toimintaan. Menestyt ketjumme yrittäjänä, kun sinulla on oikea asenne ja halu sitoutua yhteiseen tekemiseen! Kaikkia Scandia Rent -yrittäjiä yhdistää halu kehittää autovuokraamoketjun toimintaa, palveluhenkisyys sekä auto-/logistiikka-alan vahva osaaminen. Uskomme, että onnistut ketjussamme, jos olet myyntihenkinen, aidosti kiinnostunut liiketoiminnan kehittämisestä ja näet autojen vuokraamisessa potentiaalia. Olet lisäksi hyvä kommunikoimaan ja omaat mahdollisesti jo laajan suhdeverkoston toimialueellasi. Me tarjoamme valmiin liiketoimintakonseptin sekä ketjun tuen ja opastuksen liiketoiminnan hoitamiseen. Jätä yhteydenottopyyntö oheisen lomakkeen kautta tai ota yhteyttä toimitusjohtajaamme Timo Raimovaaraan, puh. 050 5474 007. Lähde sinäkin franchising-yrittäjäksi laajaan ja hyvin toimivaan vuokraamoketjuun!
Ketjuyrittäjyys
Kiinteistöala

Yrittäjäksi Kouvolan menestyneeseen kiinteistömaailman yritykseen !

Kiinteistömaailma on kauppamäärillä mitattuna Suomen suurin kiinteistönvälitysketju, jossa työskentelee yli 600 asuntokaupan ammattilaista reilussa sadassa asuntomyymälässä ympäri Suomen. Kiinteistömaailma haluaa tehdä asiakkaidensa asunnonvaihdosta mahdollisimman helppoa ja turvallista. Siksi se kuuntelee aktiivisesti asiakkaitaan ja kehittää jatkuvasti palveluaan paremmaksi. Kiinteistömaailma-ketju toimii franchising periaatteella. Kaikki asuntomyymälät ovat itsenäisten yrittäjien omistuksessa olevia osakeyhtiöitä, ja ne toimivat saman konseptin mukaisesti. Konseptiin kuuluu yhtenäinen tuote- ja palveluvalikoima. Valmiiden liiketoimintamallien käytöstä yrittäjät maksavat sopimuksen mukaista franchising-maksua. Kiinteistömaailma Kouvola Kiinteistönvälitys Harri Vauhkonen Oy on yksi pisimpään toiminut kiinteistönvälitysalan yritys Kouvolassa. Yrityksellä on yli 20-vuotinen menestyksekäs historia takanaan. Nyt Harri hakee jatkaa toiminnalleen liiketoimintakaupan kautta. ” Vuosien aikana olen päässyt vaikuttamaan tuhansien ihmisten asumiseen koko Kouvolan alueella” – Harri Franchising-yrittäjänä Kiinteistömaailmassa tukenasi on tunnettu brändi, testatut ja menestyksekkäät toimintamallit, markkinointityökalut ja tehokkaat tietojärjestelmät. Pakettiin kuuluu myös koulutus sekä suuren ketjun tuomat yhteistoimintaedut. Ne antavat sinulle loistavan pohjan menestymiselle. Juridisesti ja taloudellisesti olet yksityisyrittäjä - sinulla on siis mahdollisuus vaurastua paljon enemmän kuin toisen palveluksessa. Sinä voit olla Harrin työn jatkaja Kouvolan alueella, jatkaen vakiintunutta toimintaa yhdessä ammattitaitoisen tiimin kanssa! Työn ohella odotamme sinun kouluttautuvan LKV-tutkintoon. Aikaisempi kokemusta kiinteistönvälitysalalta et tarvitse menestyäksesi. Harri on sitoutunut kulkemaan kanssasi yrittäjän alkutaipaleen. Odotamme sinulta, että olet joukkuepelaaja, joka rakastaa omaa työtään. Olet tavoitteellinen ja päämäärätietoinen, etsit menestystä työssäsi. Sinusta löytyy rohkeutta ja kunnianhimoa. Sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot ja osaat johtaa ihmisiä. Lue lisää yrittäjyydestä Kiinteistömaailmassa: www.kiinteistomaailma.fi/yrittajaksi Kiinnostuitko Kiinteistömaailma-yrittäjyydestä Kouvolaan? Ota yhteyttä Kiinteistömaailma Oy:n franchising-konsultti Harri Kastikaiseen 040 533 1161 tai suoraan Kouvolan yrittäjäämme Harri Vauhkoseen: harri.vauhkonen@kiinteistomaailma.fi, gsm 050 301 6701.                
Myydään
Ravintola

Suosittu Lounas-Halli etsii liiketoiminnan jatkajaa

Erinomaisella liikepaikalla, keskellä kaupunkia, Kouvolan Kauppahallissa toimiva lounasruokapaikka Lounas-Halli etsii liiketoiminnalle jatkajaa. Lounas-Halli on toiminut Kauppahallissa yli 20 vuoden ajan ja on tällä hetkellä ainoa tiloissa toimiva kahvila/ruokaravintola. Tämä suosittu ruokapaikka on tunnettu maukkaasta ja laadukkaasta kotiruoasta. Suuri osa päivittäin käytetyistä raaka-aineista tilataan lähialueiden ruokatuottajilta. Ruuat valmistetaan paikan päällä ja suurin osa täysin lisäaineettomina. Lounasruoan lisäksi Lounas-Halli tarjoaa myös cateringpalveluita monenlaisiin tarpeisiin ja tilaisuuksiin. Lounas-Hallin asiakaskunta muodostuu sekä yksityis- että yritysasiakkaista. Asiakkaina on niin työssä käyviä kuin eläkeläisiä. Myös matkailijat löytävät tiensä usein Kauppahalliin ja ravintolan maistuvien ruokien pariin. Osa asiakkaista hyödyntää Lounas-Hallin yritysasiakkaiden sopimusruokailua. Lounas-Halli toimii noin 200 m2 vuokratiloissa. Tilat ovat avarat, valoisat ja siistit. Yläkerrassa on hyvin varusteltu avokeittiö ja 50 asiakaspaikan ravintolatilat. Alakerrassa on kylmiö ja varasto. Tiloja on remontoitu ja ilmastoinnit tehty. Ravintolatoiminnassa tarvittavat koneet sekä ravintolan kalusteet ovat yrittäjän omistamia ja sisältyvät liiketoimintakauppaan. Ravintolan toimintaa on mahdollista kehittää edelleen. Yritys on ollut mukana liiketoiminnan kehittämishankkeessa ja digiloikan suunnittelussa. Verkkokaupan ja kuljetuspalveluiden kehittäminen tarjoavat hyvän mahdollisuuden kehittää toimintaa edelleen. Kouvolan Kauppahalli on Kymenlaakson ainoa toimiva Kauppahalli. Upea, vuonna 1956 rakennettu halli on suojeltu kohde. Tartu nyt tähän hienoon tilaisuuteen ja toteuta oma unelmasi ravintolayrittäjyydestä! Nykyinen yrittäjä on valmis perehdyttämään uuden yrittäjän liiketoimintaan erikseen sovittavalla tavalla. Ota yhteyttä lisätietojen saamiseksi ja neuvottelujen käynnistämiseksi: Anna Erholtz , puh. 0405390699 tai lounashalli@gmail.com
Ketjuyrittäjyys
Ravintola-ala
140 000 €

Hola! Sinustako liiketoiminnan jatkaja Kouvolan Pancho Villaan?

Miltä kuulostaisi valmis Pancho Villa -ravintola?  Meksikolaisen vapaustaistelijan mukaan nimetty Pancho Villa on tunnelmallinen koko perheen ruokaravintola A-oikeuksin. Kaikki ravintolamme toimivat franchising-toimintamallilla. Pancho Villa on tunnettu laajasta tuotevalikoimasta sekä reilusti maustetuista ja runsaista, mutta kohtuuhintaisista annoksista. Tuotevalikoimasta erityisesti burgerit ovat suosittuja talon omien kastikkeiden kera, unohtamatta burritoja, tacoja ja muita meksikolaisherkkuja. Pancho Villa -ravintoloita on jo 31. – Yrittäjälle Pancho Villa tarjoaa erinomaisen liiketoimintamahdollisuuden ravintola-alalla. Konseptimme kestää hyvin suhdannevaihteluja sekä tarjoaa hyvän tuotto- ja kasvumahdollisuuden vastuulliselle yrittäjälle. Mikäli hoidat ensimmäisen ravintolasi hyvin, sinulla on mahdollisuus perustaa useampia yksiköitä. Pancho Villan maailmaan on helppo soljahtaa mukaan. – Saat valmiin ravintolan, annamme kattavan perehdytyksen ja autamme yrittäjiä heidän operatiivisessa ja taloudellisessa toiminnassaan. Ravintola-alan kokemustakaan ei välttämättä tarvitse olla takataskussa, sillä koulutamme yrittäjän konseptin mukaiseen toimintaan ja tarjoamme koulutusta jatkossakin tasaiseen tahtiin. Ketä haemme? Menestyvä Pancho Villa – yrittäjä on menestyksennälkäinen ja vastuuntuntoinen tekijä, joka ymmärtää yrittäjyyden tuomat mahdollisuudet, vastuut ja velvoitteet. Hän haluaa kehittää ravintolansa toimintaa pitkäjänteisesti. Hän toimii tiiviissä yhteistyössä ketjun sekä toisten ketjun yrittäjien kanssa. Hänellä on kyky johtaa esimiehenä ravintolansa asiakaspalvelu-, tarjoilu ja myyntityötä. Asiakaspalvelun ammattilaisena hän osaa ottaa huomioon asiakkaidensa tarpeet ja omalla esimerkillään hän ohjaa myös henkilökuntansa toimintaa. Yrittäjällä tulee vakaa taloudellinen tilanne, terveyttä ja aikaa oman yrityksen päivittäiseen pyörittämiseen. Ravintola-alan koulutus tai kokemus ei ole välttämätön, mutta siitä on apua. Mitä tarjoamme? Pääset kehittämään aktiivisesti jo toimivan ravintolan liiketoimintaan. Saat valmiin, kalustetun ravintolan ja valmiin asiakaskunnan, jota voit lähteä kasvattamaan. Franchising-pakettimme sisältää mm. • Kattavan perehdytyskoulutuksen yrittäjälle ja hänen henkilökunnalleen • Ketjumarkkinoinnin ja mainososaston palvelut alueelliseen markkinointiin • Ketjun neuvottelemat ostoedut • Kassajärjestelmän ja järjestelmätuen • Ja tietenkin ketjujohdon ja kaikkien Pancho Villa -yrittäjien tuen Lisätietoja antaa Ketju.fi Yrittäjärekrytointipalvelut, Päivi Lääkkö 050 374 1001, paivi.laakko@ketju.fi
Myydään
Kuljetusliike

Pieni Kuljetusliike

Myytävänä pieni kuljetusliike 6 kpl. kuorma-autoja
Etelä-Suomi
Kohteet 1 - 18 hakutuloksista
loder image