Myy yritys
Haluan tiedon, kun minua kiinnostavia yrityksiä tulee myyntiin
Tallenna hakuvahticlose

Yritykset

Viimeisimmät ilmoitukset
Osakkuudet
PÖRSSINOSTO
Kalustettujen asuntojen vuokraus

Aluejohtaja Kotimaailmaan / Kymenlaakso

Kotimaailman toimialana on kalustettujen asuntojen majoitustoiminta yrityksille, vakuutusyhtiöasiakkaille sekä kuluttajille. Yrittäjä/osakasvetoisen ketjun kokonaisliikevaihto on noin 10 miljoonaa euroa ja kasvu on vuosittain merkittävä. Ketju on kokonaisuudessaan yksityisessä ja kotimaisessa omistuksessa.   Haemme Kymenlaaksoon osakkaaksi aluejohtajaa kehittämään nykyisten alueiden toimintaa sekä laajentamaan liiketoimintaa merkittävästi omalla alueellaan.  Kymenlaakson alueen liikevaihto on n. 100 000€ ja asuntoja on n. 5. Tavoitteena on moninkertaistaa liikevaihto muutaman vuoden aikana yhteistyössä muiden osakkaiden ja ketjun kanssa.    Aluejohtajan toimenkuvaan kuuluu aktiivinen asiakashankinta- ja myyntityö, asiakaspalvelu, kalustamisen ja siivouksen koordinointi ja tarvittaessa niissä apuna toimiminen, projektihankkeiden sidosryhmien kanssa verkostoituminen, toimialueen liiketoiminnan suunnittelu ja johtaminen tavoitteiden mukaisesti.  Mitä enemmän alueen toiminta kasvaa, sitä enemmän toimenkuva on myyntiä ja johtamista ja operatiivisen työn osuus vähenee.    Etätyö on osittain mahdollista.  Työ edellyttää jonkin verran matkustamisesta toimialueen mukaan.    Aloitus on mahdollisimman pian ja paikka täytetään sopivan henkilön löydyttyä.    Mitä tarjoamme: Mahdollisuuden olla mukana rakentamassa kotimaista majoitusalan alueyhtiötä valtakunnallisessa ketjussa sekä kehittyä ja menestyä muiden Kotimaailman ammattilaisten kanssa. Erinomaiset ansaintamahdollisuudet.  Saat hyvät työkalut ja ketjun vankan tuen myynti- ja operatiivisen työn tekemiseksi ja alueen toiminnan johtamiseksi.  Huikeaa työyhteisöä, jossa yhdessä tekemällä rakennetaan Suomen nopeiten kasvavaa majoitusalan yritystä.    Mitä odotamme sinulta: Etsimme yrittäjähenkistä ja menestyksennälkäistä hands-on aluejohtajaa, joka on valmis monipuoliseen tehtävänkuvaan ja kenellä on kova palo myyntityöhön ja alueen liiketoiminnan kovaan kasvattamiseen.  Positiivista asennetta, hyvää paineensietokykyä sekä kykyä johtaa ja hoitaa monia eri asioita hektisessä ympäristössä.  Erinomaisia yhteistyötaitoja.  Toivomme kokemusta myynti-, majoitus-, asuntosijoitus- tai rakennusalalta. Rakennusalan ja teollisuuden verkostoista on erityisesti apua myyntityöhön. Englanninkielen taito on välttämätön.    Lisätietoja:   Toimitusjohtaja Jari Peltola +358505958914
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola
190 000 €

Ravintola Kotkan klubi

Ravintola Kotkan Klubin liiketoiminta:  Kotkan Klubi on suosittu lounas- ja à la carte -ravintola, joka sijaitsee upeassa vuonna 1927 valmistuneessa klubikiinteistössä. Täysillä anniskeluoikeuksilla varustettu ravintola, joka tarjoaa asiakkailleen unohtumattoman makuelämyksen lisäksi puitteet, joita ei aivan joka paikasta löydy. Kaupan kohteena on Kotkan klubin ravintola- ja catering liiketoiminnot, niihin liittyvät koneet,astiasto (lähes 1000 ihmiselle) kalusteet, laitteet liiketoimintoihin liittyvät sopimukset, asiakassuhteet ja Kotkan Klubin , domaininimi sähköpostiosoitteet, Kotkan klubi -logo, kotisivujen sisältö ja niihin liittyvät oikeudet sekä klubin puhelinnumero varasto HIntapyyntö 190 000 €
Myydään
PÖRSSINOSTO
Majatalo ja aamiaismajoitus

Myydään tai vuokrataan majatalo ja ravintola Kotkassa

Myydään Kuninkaantien Majatalo-Ravintolakiinteistö (eri rak.), tai vuokrataan liiketoimintoineen omalla tontilla Kotkan Kierikkalassa (Korkeakoski, Siikakoski). Liiketoiminta, nimellä Kuninkaantien Majatalo, on alkanut v. 1996.   Soveltuu moneen käyttöön. Tilat ovat kalustettuja. Rak.oikeutta jäljellä!  Myyntivaihtoehtoon sisältyy parvekkeellinen yksiö, 48 neliötä, ja toimisto. Ps. Yrittäjät/omistajat vuosikertaa -41 ja -43.  Katso kuvat ja kartat! Katso asiakasarvostelut tästä Kohde myös Oikotien Toimitilat -sivuilla, kohdenumero 14350314 Etäisyydet: Kotkaan 10 km ja Karhulaan 3 km.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola
15 000 €

MYYDÄÄN SESONKIRAVINTOLA HAMINAN KAUNIISTA VILNIEMESTÄ

Vilniemen kesäpirtti on kesäisin auki joka päivä aamusta iltaan. Kun syksy saapuu, siirrytään viikonloppuaukioloihin, pikkujoulujakin täällä vietetään. Pitkin kautta järjestetään halloween-juhlia, sikajuhlia, karaokea ja muita teemailtoja. Toisinaan täällä tanssitaan tangokuninkaan laulun tahdissa; lattia on täynnä iloisia ihmisiä nuoresta vaariin.   Kauppaan kuuluu osin eristetty kevythirsirakennus. Ravintolasali 24 m2, keittiö 14 m2, katettu terassi 17 m2, joka laajenee valokateterassiksi yht. 47 m2. Lisäksi varasto 6,5 m2 ja kaksi WC-tilaa erillisessä rakennuksessa. Pihalle on rakennettu vuosia sitten 18-reikäinen minigolf-rata. Siellä golfataan ahkerasti kesän mittaan. Pelivälineet kuuluvat kauppaan.   Lisäksi kalusteet, toki patinoituneet, mutta tukevina tilaan hyvin sopivat. Omat karaokelaitteet. Astiat ja aterimet löytyvät. Keittiössä rasvakeittimet, vetolaatikosto, jääkaappi-pakastin, astianpesukone, kahvinkeitin, parila ja vedenkeitin. Varastossa on lisäpakastin. Vuokralla panimolta on kylmälaitteet ja oluthana, jäätelöpakastimet ja -pehmytkone.   Sesonkiravintola tuottaa elannon aukioloaikanaan. Sydäntalvella yrittäjä vapautuu vaikkapa lumitöihin! Paikalla on vakiintunut asiakaskunta. Teemaillat vetävät väkeä ja näitä voi kehittää lisää, kuten laturetket monotansseineen, juhannusjuhlat, uudenvuoden gaala jne. Kylä vilkastuu mökkikauden ja leirintäsesongin alkaessa. Heille ja vakioasukkaille voisi tarjota kesäkaupan palveluita, sillä lähimpään kauppaan on varsin pitkä matka.   Osta tästä toimiva sesonkiravintola!
Myydään
PÖRSSINOSTO
Lomakylä
5 900 000 €

Eläköitynyt sotilastukikohta Kotka Rankki

Kohteen kuvakaruselliin tällä linkillä: https://zimg.zentuvo.com/zhome/?project=445674a0-a604-44a5-bfd5-4afc4a08930b Upea, luonnonkaunis ja monipuolinen saari Kotkan edustalla. Tämä saari tarjoaa valmiiksi kaavoitettuja alueita ja runsaasti yli 6000m2 rakennusoikeutta, sekä kokonaan oman infran. Saaressa valmiina useita matkailutoimintaan sopivia rakennuksia ja majoituspaikkoja. Suomen suurin yksityinen venesatama, jossa runsaasti vierasvenepaikkoja ja toimiva raskaan liikenteen ramppipaikka. Saarelta löytyy oma helikopterikenttä ja rakennuksia mm. kasarmi, ravintola, sääasema, rannikkotykin miehistösuoja, bunkkeri, sauna jne. Toimiva vesi- ja viemäriverkosto sekä maalämpö. Yhteysalus palvelee läpi vuoden. Kotkan edustalla n.10 km päässä sijaitseva kulttuurihistoriallisesti merkittävä saari. Tänne saisi mitä upeimman lomakylän! Majoituspaikkojakin runsaasti valmiina. Kuljetus toimii läpi vuoden. Rankin kaavoitus valmistui 2018. Lisäksi saaressa on maalämpö ja sähköverkko. Yhteysalus palvelee kulkijoita läpi vuoden. Mahdollisuus ostaa myös erikseen valmiiksi kaavoitettuja tontteja, joissa rakennusoikeutta valmiina. Kauppaan kuuluu mm. Kasarmeja, Sotku, erilaisia varastoja, saunoja sekä oma säähavaintoasema! Kiinteistötunnus 285-422-2-40; 285-422-2-237; 285- 422-2-236; 285-422-2-231; 285-422- 2-232; 285-422-2-230; 285-406-1- 246; 285-406-1-17; 285-406-1-247; 285-406-1-19 Kiinteistöstä on vuokralla 3,51ha maa-ala. Senaatti-Kiinteistöt vuokralaisena. Vuokraoikeus koskee käyttöoikeutta ja kohdistuu myös 285- 406-1-18, 285-406-1-19, 285-406-1-20, 285-406-1-246, 285-406-1-247 kiinteistöihin. Vuokra-aika on 20.1.2065 asti. Vuokraa maksetaan 3000€/v omistajalle. Lisäksi Suomen valtion vuokra-oikeus 2100m2 maapinta-alaltaan 20.1.2115 asti. kiinteistövero 15.259,68€, josta vastaa vuokralainen. Lisätietoja tuure.toivola@habita.com tai 050 524 1217  
Myydään
PÖRSSINOSTO
Huolto-, korjaus- ja asennuspalvelu

Kylmäalan erikoisliike

Kaakkois-Suomessa toimiva kylmälaitteiden ja lämpöpumppujen erikoisliike.
Kymenlaakso
Osakkuudet
PÖRSSINOSTO
Kalustettujen asuntojen vuokraus

Aluejohtaja Kotimaailmaan / Kymenlaakso

Kotimaailman toimialana on kalustettujen asuntojen majoitustoiminta yrityksille, vakuutusyhtiöasiakkaille sekä kuluttajille. Yrittäjä/osakasvetoisen ketjun kokonaisliikevaihto on noin 10 miljoonaa euroa ja kasvu on vuosittain merkittävä. Ketju on kokonaisuudessaan yksityisessä ja kotimaisessa omistuksessa.   Haemme Kymenlaaksoon osakkaaksi aluejohtajaa kehittämään nykyisten alueiden toimintaa sekä laajentamaan liiketoimintaa merkittävästi omalla alueellaan.  Kymenlaakson alueen liikevaihto on n. 100 000€ ja asuntoja on n. 5. Tavoitteena on moninkertaistaa liikevaihto muutaman vuoden aikana yhteistyössä muiden osakkaiden ja ketjun kanssa.    Aluejohtajan toimenkuvaan kuuluu aktiivinen asiakashankinta- ja myyntityö, asiakaspalvelu, kalustamisen ja siivouksen koordinointi ja tarvittaessa niissä apuna toimiminen, projektihankkeiden sidosryhmien kanssa verkostoituminen, toimialueen liiketoiminnan suunnittelu ja johtaminen tavoitteiden mukaisesti.  Mitä enemmän alueen toiminta kasvaa, sitä enemmän toimenkuva on myyntiä ja johtamista ja operatiivisen työn osuus vähenee.    Etätyö on osittain mahdollista.  Työ edellyttää jonkin verran matkustamisesta toimialueen mukaan.    Aloitus on mahdollisimman pian ja paikka täytetään sopivan henkilön löydyttyä.    Mitä tarjoamme: Mahdollisuuden olla mukana rakentamassa kotimaista majoitusalan alueyhtiötä valtakunnallisessa ketjussa sekä kehittyä ja menestyä muiden Kotimaailman ammattilaisten kanssa. Erinomaiset ansaintamahdollisuudet.  Saat hyvät työkalut ja ketjun vankan tuen myynti- ja operatiivisen työn tekemiseksi ja alueen toiminnan johtamiseksi.  Huikeaa työyhteisöä, jossa yhdessä tekemällä rakennetaan Suomen nopeiten kasvavaa majoitusalan yritystä.    Mitä odotamme sinulta: Etsimme yrittäjähenkistä ja menestyksennälkäistä hands-on aluejohtajaa, joka on valmis monipuoliseen tehtävänkuvaan ja kenellä on kova palo myyntityöhön ja alueen liiketoiminnan kovaan kasvattamiseen.  Positiivista asennetta, hyvää paineensietokykyä sekä kykyä johtaa ja hoitaa monia eri asioita hektisessä ympäristössä.  Erinomaisia yhteistyötaitoja.  Toivomme kokemusta myynti-, majoitus-, asuntosijoitus- tai rakennusalalta. Rakennusalan ja teollisuuden verkostoista on erityisesti apua myyntityöhön. Englanninkielen taito on välttämätön.    Lisätietoja:   Toimitusjohtaja Jari Peltola +358505958914
Myydään
PÖRSSINOSTO
Sosiaaliala

Ammatillinen perhekoti

11-vuotias lastensuojelun ammatillinen perhekoti Kouvolassa myydään uusille yrittäjille. Perhekoti on nelipaikkainen ja tilat ovat avi:n hyväksymiksi kunnostetut ja todella toimivat. Sijainti on hyvä lähellä päiväkoteja, kouluja ja harrastusmahdollisuuksia, mutta kuitenkin rauhallinen. Pääkaupunkiseudun läheisyys mahdollistaa sijoitukset myös sieltä. Erityisesti nuorempien lasten sijoitukselle on kysyntää. Koska paikat ovat neljälle, on tässä mahdollisuus ammatillisen perhekodin pyörittämiseen vaadittavan sosiaalialan koulutuksen ja työkokemuksen omaavalle  pariskunnalle, eikä ulkopuolista henkilökuntaa ole välttämätöntä palkata. Henkilöstövaatimus on 0,5. Toiminta on luvanvaraista ja sitä valvovat aluehallintovirasto ja hyvinvointialueet. Tarkempia tietoja luvan saannin edellytyksistä ja koulutusvaatimuksista löytyy www.apkl.fi/9023 ja THL:n Lastensuojelun käsikirja
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muut kaupan alan yritykset

KOUVOLAN VERHO SALONKI

Haetaan uutta yrittäjää verhojen- ja sisustuskankaiden erikoismyymälän jatkajaksi, nykyisen yrittäjän siirtyessä eläkkeelle. Kouvolan Verho Salonki on verhojen ja sisustuskankaiden erikoismyymälä, joka sijaitsee, Kouvolan keskustassa. Liike on toiminut vuodesta 1993 lähtien, joka on tarjonnut asiantuntevaa palvelua jo 30- vuoden kokemuksella. Yritys toimii vuokralla toimivissa ja tilavissa tiloissa, keskeisellä paikalla Kouvolan keskustassa. Yrityksellä vakiintunut ja laaja asiakaskunta, joka palvelee niin yksityisiä kuin yritysasiakkaita. Tässä sinulle mahtava tilaisuus jatkaa, kehittää ja laajentaa toimintaa, valmiin yritystoiminnan pohjalta, uutena omistajana. Nykyinen yrittäjä opastaa ja auttaa mielellään uuden yrittäjän alkuun kaikella vuosien aikana kerryttämällä kokemuksellaan.  
Myydään
PÖRSSINOSTO
Kiinteistösijoittaminen
SUOSITTU

SOTE-alan kiinteistökehitysyhtiö

Onko sinulla visio terveys- ja sosiaalialan kiinteistökehityksen kärjessä? Meillä on tarjolla ainutlaatuinen mahdollisuus: SOTE-alan kiinteistökehitysyhtiö Etelä-Suomessa Tarjoamme myyntiin kiinteistökehitysyhtiön, jonka erikoisosaaminen on juuri tällä elintärkeällä toimialalla. Yhtiö: Sijainti: Etelä-Suomi - strateginen sijainti tarjoaa erinomaiset puitteet ja saavutettavuuden. Kiinteistö: Yhtiön hallinnassa on noin 12 hehtaarin omalla tontilla sijaitsevat rakennukset, yhteensä noin 12.000 kerrosneliömetriä. Toiminnot: Erikoistunut remontoimaan ja vuokraamaan omistamiaan tiloja hoiva-alan yrityksille sekä suoraan hoiva-asukkaille. Tukee näin ollen koko hoiva-alan kenttää tarjoamalla laadukkaita ja toimivia tiloja. Sopimuskanta: Vahva ja valmis sopimuskanta takaa luotettavan tulovirran ja vakauden tulevaisuudessa. Monipuolisuus: Tarjontaan kuuluu monenlaisia toimitiloja, mukaan lukien moderni hyvinvointikeskus, terveydenhoidon tilat ja koulutustilat.  Laajenemispotentiaali: Alue tarjoaa loistavat mahdollisuudet sekä laajenemiseen että lisärakentamiseen, mahdollistaen yrityksen kasvun ja kehityksen tulevaisuudessa. Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus sijoittaa tulevaisuuden terveys- ja sosiaalialan kiinteistökehitykseen. Yhtiö tarjoaa valmiin pohjan menestyksekkäälle toiminnalle sekä vahvan perustan laajentumiselle ja kehitykselle alalla, joka vain kasvaa ja kehittyy vuosien myötä. Ota yhteyttä viereisellä yhteydenottolomakkeella saadaksesi lisätietoja.
Etelä-Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Elektroniikkateollisuus

Sopimusvalmistusta ja omia tuotteita

Elektroniikan ja sähkömekaniikan sopimusvalmistukseen erikoistunut yhtiö Etelä-Suomessa. Yhtiöllä on myös omia tuotteita joilla tasainen kysyntä. Yhtiöllä on kymmenien vuosien kokemus vaativista alihankintaprojekteista. Henkilöstön suunnittelu- ja tuotekehitysosaaminen on korkea. Yhtiöllä on vakiintuneet pitkäaikaiset asiakkaat ja kilpailukykyiset hankintakanavat.  Liikevaihdon kasvumahdollisuudet ovat hyvät. Kannattavuus on hyvä ja taloudellinen asema vakaa. Yhtiö on velaton. Yritysjärjestelyn lähtökohta on 100 % osakekauppa. Lisätietojen saanti edellyttää salassapitosopimuksen allekirjoittamista.
Etelä-Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Kuljetusliike
370 000 €

Kuljetusalan yritys

Myydään hyvämaineisen kuljetusalan yrityksen koko osakekanta. Myynnissä on yhtiö ja sen liiketoiminta, kalusto, yrityksen nimi ja asiakkuudet. Kalustossa on mm. kasettiyhdistelmäautoja. Liiketoiminta myydään kaluston hinnalla. Myynnin syy on eläköityminen. Kuvituskuva. Yrityskaupassa luottamus on oleellinen asia. Tarkempien tietojen saaminen edellyttää aina salassapitosopimuksen allekirjoittamista. Me autamme myönteisen rahoituspäätöksen saamisessa, jos emme saa myönteistä rahoituspäätöstä niin rahoituskonsultointi on maksutonta.
Etelä-Suomi
Ostetaan
PÖRSSINOSTO
Tilitoimisto

Ostetaan tilitoimisto Etelä-Suomesta

Oletko kiinnostunut siirtämään tilitoimistoliiketoimintasi hallitusti toiselle tilitoimistoyrittäjälle tai olemaan osa isompaa kokonaisuutta, jossa silti säilyy yrittäjähenkisyys? Ostamme tilitoimiston Etelä-Suomen alueelta. Pääkaupunkiseudun lisäksi meitä kiinnostaa erityisesti Lahden, Hämeenlinnan ja Tampereen seutu. Myös muut sijainnit kiinnostavat, joten ole rohkeasti yhteydessä! Olemme paikallisesti ja yrittäjävetoisesti asiakkaitamme palveleva yritys, jonka verkosto kattaa monen kokoisia tilitoimistoja ympäri Suomen. Meille tärkeää on tarjota palvelumme henkilökohtaisesti, yrittäjähenkisesti ja lähellä asiakasta. Samalla mentaliteetilla haluamme jatkaa myös teidän asiakkaidenne palvelemista. Tilitoimistoyrittäjiä meillä on joukossamme yli 20 ympäri Suomen, joten tiedämme, mitä yrittäjän arki on, ja se näkyy myös palveluasenteessamme. Meillä on vankka kokemus yrityskaupoista, minkä vuoksi voimmekin todeta olevamme luotettava kumppani keskustelemaan yrityksen myynnin eri vaihtoehdoista. Meillä yrittäjällä on halutessaan mahdollisuus myös jatkaa palveluksessamme yrityskaupan jälkeen osaomistajana tai ilman omistusta. Mikäli tilitoimiston myynti ei ole ajankohtainen, tarjoamme myös mahdollisuuden liittyä Talousverkkoon yrittäjänä. Järjestely toteutetaan aina sinun toivomalla mallilla. Ota yhteyttä, niin keskustellaan tarkemmin tilitoimistostanne ja sen myyntiin liittyvistä toiveistanne.
Etelä-Suomi
Ostetaan
PÖRSSINOSTO
Isännöinti ja kiinteistöhuolto

Ostetaan isännöitsijätoimisto tai hautaustoimisto

Olemme vuodesta 1975 toiminut perheyrittäjävetoinen yritys ja olemme kiinnostuneita ostamaan yrityksiä seuraavilta toimialoilta: isännöitsijätoimisto tai hautaustoimisto.  Yrityksemme toimii isännöintialalla ja meiltä löytyy osaavaa henkilökuntaa ja modernit isännöintiohjelmistot. Haluamme kasvaa ja kasvun tueksi haemme ostettavia isännöitsijätoimistoja Etelä-Suomesta.  Meiltä löytyy toimivat, tehokkaat järjestelmät, joiden avulla kirjanpitotoiminnot hoituvat tehokkaasti ja asiakasystävällisesti. Olemme kiinnostuneita ostamaan lisäksi hautaustoimiston. Ota yhteyttä ja tarjoa yritystäsi rohkeasti meille! Käsittelemme kaikki yhteydenotot luottamuksellisesti. 
Etelä-Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Hotelli

Kohti Unelmaa - monipuolinen yrityspaikka !

Kohti unelmaasi – Luonnonläheinen hyvänolon yrityspaikka myynnissä Toiminnan voi aloittaa välittömästi ja on tuloksellista päivästä yksi alkaen. Kaunis omalla tontilla sijaitseva kiinteistökokonaisuus kalusteineen, joka toimii tällä hetkellä hotellina. Paikka sijaitsee metsäpolkujen ja järvien välittömässä läheisyydessä. Kauppaan kuuluu kaikki tarvittava toiminnan välittömään jatkamiseen. Vuodelle 2024 on jo paljon varauksia. Junayhteydet ovar erinomaiset. Asiakkaana ovat olleet yksityiset henkilöt, yritykset, yhdistykset ja julkishallinto. Toimintaa on ollut ympäri vuoden ja kesäkuukaudet ovat olleet lähes aina täysiä. Sisätilat ovat vapaasti muunneltavissa myös muihin tarkoituksiin. Hotellitoiminnan lisäksi kiinteistö soveltuu helposti myös seuraavanlaisiin toimintoihin: koulutus-, kokous- ja kurssikeskukseksi, juhlapaikaksi/ravintolaksi/kahvilaksi, luontokeskukseksi, yhteisöille asunnoiksi/residenssiksi, hyvinvointikeskukseksi. Rakennusten tilatiedot: Majoitusrakennus n. 600m2, sisältää 16 huonetta, kokoussalin, saunaosaston ja varastotilaa. Vastaanottorakennus n. 160m2, sisältää vastaanottotilan, aamiais-/kokoustilan, keittiön, toimistotilan ja yksityisasunnon. Pihalla on 2 erillistä majoitusrakennusta. Tontti on n. 4500m2. Tietoa tiloista ja toimintaan liittyvistä asioista: majoitusrakennus ja vastaanottorakennus peruskorjattu täysin vv. 2014-2015, lämmitys sähköllä lisäksi ilmalämpöpumppuja, vesi- ja viemäröinti kunnallistekniikassa, langaton internetyhteys valokuitu, domain, maksupääte ja kassajärjestelmä, huonevarausjärjestelmä, 14 autopaikkaa pihapiirissä, bio-, energia- ja pahvijäteastiat, majoitusrakennuksen kattopinnoite uusittu 2022, kaikki vuosihuollot tehty säännöllisesti. Kaikki keskeiset sopimukset siirrettävissä. Annamme mielellämme lisätietoja salassapitosopimuksen allekirjoituksen jälkeen. Ota rohkeasti yhteyttä.
Etelä-Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Terveysala
3 400 000 €

Sosiaali- ja terveyspalveluita tarjoava yritys Etelä-Suomessa

Tervetuloa tutustumaan monipuoliseen sosiaali- ja terveyspalveluvalikoimaamme! Tuomme asiakkaiden kotiin kattavan hoiva-, kuntoutus- ja tukipalveluiden kirjon, jotka on suunniteltu vastaamaan yksilöllisiä tarpeita. Palvelumme ovat saatavilla suoraan asiakkaalle tai kauttamme oman kunnan myöntämällä palvelusetelillä sekä ostopalveluna. Kotihoito on yksi keskeisistä palveluistamme, ja teemme tiivistä yhteistyötä kunnallisen kotihoidon kanssa varmistaaksemme parhaan mahdollisen avun asiakkaillemme. Ammattitaitoiset hoitajamme ovat käytettävissä ympäri vuorokauden, olipa kyse sitten tilapäisestä avuntarpeesta tai pidempiaikaisesta hoidosta. Asiakkaita kotihoidon piirissä meillä on 30 ja lähiviikkoina aloitamme useita uusia asiakkuuksia. Palveluihimme kuuluvat muun muassa kotisairaanhoito, kotikuntoutus, henkilökohtainen apu sekä vammaisten- ja vanhustenhoito. Tarjoamme myös räätälöityjä ratkaisuja kunnille ja yrityksille. Henkilökohtaisen avun piirissä meillä on kuusi asiakkuutta. Liiketoimintamme on kannattavaa ja laajentamismahdollisuudet ovat erinomaiset. Asiakkaiden lukumäärä on jatkuvassa kasvussa aktiivisten sopimusten johdosta suurimpien kaupunkien kanssa. Olemme myös voittaneet jatkosopimukset/kilpailutukset näiden kaupunkien kanssa tulevaisuudelle ja työt pääsee aloittamaan heti. Yrityksessämme työskentelee vakituisesti 12 henkilöä ja lisäksi meillä on henkilökohtaisia avustajia 7 hlö, keikkatyöntekijöitä 30 hlö, sekä käytämme tarvittaessa alihankintaa.  Olemme sitoutuneet tarjoamaan laadukkaita ja luotettavia palveluita asiakkaillemme ja kumppaneillemme. Ota yhteyttä viereisellä yhteydenottolomakkeella ja keskustellaan miten sinä pääset jatkamaan tätä menestystarinaa. 
Etelä-Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muut toimialat

Vesikasvien niittoyritys, vassklippningsföretag

Vassklippningsföretag, Ab, med verksamhet mellan Sibbo och Åbo. Över 45 års erfarenhet. AAA kl. Effektiva maskiner för olika slag av vattenväxter samt för oljebekämpning. Oändliga utvecklingsmöjligheter. Säljes p.g.a. pensionering. Vänl. ring 0400 215 587 el. per e-mail: karl.aug@hotmail.com Vesikasvien niittoyritys, Oy. Vankka, yli 45 vuoden kokemus. Toiminta-alue Sipoosta Turkuun. AAA-luokitus. Tehokkaita koneita erilaisiin vesikasveihin sekä öljytorjuntaan. Monta kehitysmahdollisuuksia. Ota yht. puh.; 0400 215 587 tai sähköpostilla: karl.aug@hotmail.com
Etelä-Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Maahantuonti ja -vienti

Työvaateliiketoimi

Hyvän asiakaskunnan omaava työasujen maahantuontiliike etsii yrittäjähenkistä jatkajaa. Asiakaskuntaamme ovat palvelualan yritykset, terveydenhuolto, oppilaitokset, hotelli-ja ravintola-ala, kauppa ja  jne. Myös teollisuuden, logoistiikan ja rakennusalan tuotteet kuuluu valikoimaan.  Meillä on hyvät ja laajat yhteistyökumppani-verkostot joilla on vankka kokemus työvaatteiden valmistuksesta. Kauppa toteutetaan liiketoiminta-kauppana.  Tarjoamme perehdytykseen alan liiketomintaan joten helppo päästä alkuun ja jatkaa toimintaa. Ota rohkeasti yhteyttä lisätietojen saamiksesi. Käsittelemme kaikki yhteydenotot luottamuksellisesti.    
Etelä-Suomi
Kohteet 1 - 18 hakutuloksista

Tee ilmainen hakuvahti

Pysy vaivattomasti ajan tasalla kiinnostavista kohteista. Saat meiltä sähköpostiisi tiedon aina, kun hakuasi vastaava kohde julkaistaan. 

TEE HAKUVAHTI NYT
  • 1
    Luo tunnukset
  • 2
    Valitse hakuehdot
  • 3
    Saat sähköpostiisi hakuusi sopivat ilmoitukset
TEE HAKUVAHTI TÄSTÄ
loder image