Myy yritys
Haluan tiedon, kun minua kiinnostavia yrityksiä tulee myyntiin
Tallenna hakuvahticlose

Yritykset

Viimeisimmät ilmoitukset
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ohjelmapalvelu

KANSAINVÄLISESTI TUNNETTU SUURPETOJEN KATSELU- JA KUVAUSLIIKETOIMINTA

Myytävä liiketoiminta perustuu suurpetojen katselu- ja kuvauspalveluihin, sekä niihin kytkeytyviin matkailun majoitus-, ravitsemus- ja ohjelmapalveluihin (kts. www.eraeero.com). Yrityksen toimintaa on kehitetty yli kahden vuosikymmenen ajan ja sillä on kansainvälistä tunnettuutta. Yrityksen asiakkaita ovat mm. useat tunnetut kansainväliset TV-tuotantoyhtiöt ja matkanjärjestäjät. Erikoisvahvuutena on ahman ja karhun katselu/valokuvaus ja niiden havainnointiin liittyvä varmuus. Lähin kansallispuisto sijaitsee 20 km päässä. Tilan mahdollistavat myös muiden aktiviteettien, kuten esimerkiksi kaikkiokiipeilyn, jousiammunnan, melonnan ja kalastuksen järjestämisen ja tarjoamisen asiakkaille.  Myytävää liiketoimintaa harjoitetaan yrityksen omistamilla tai vuokraamilla erämaisilla maa-alueilla, joille on rakennettu korkeatasoiset katselu/valokuvaus/palvelurakennukset. Kuvauskojuja on kolmessa paikassa, lampi- ja metsämaisemissa. Tukikohtana toimii yrityksen omistama suurehko kämppärakennus (146 m2) ja kelohirrestä rakennettu savusauna, jonka yhteydessä on tulisijalla varustettu yöpymiseen soveltuva kota. Tontilla on myös toinen suurehko kota, joka soveltuu majoituskäyttöön. Läheisen puron varressa sijaitsevan "jätkäsaunan" yhteydessä on suihkutilat ja grillikota. Lisäksi pihasta löytyy aittamajoitustilat kuudelle hengelle. Kaikki rakenteet ovat erittäin hyvässä kunnossa ja siistejä. Lisäksi yrityksen omistuksessa on monipuolinen ohjelmapalvelukalusto sekä matkailun ravitsemus- ja majoitustoiminnan harjoittamiseen ja ylläpitoon liittyvä kalusto ja työvälineet. Myytävään kalustoon sisältyy minibussi ja moottorikelkka. Liiketoiminta myydään yrittäjän eläkkeelle siirtymisen vuoksi kokonaisuutena, jonka kautta ostajalla on mahdollisuus jatkaa olemassa olevaa toimintaa heti. Kaupan sisältöä ovat liiketoiminta, asiakkuudet, yrityksen omistamat maa-alueet, vuokraoikeudet, rakennukset ja kiinteistöt sekä kalusto ja välineistö. Nykyinen eläkkeelle siirtyvä omistaja ja yrittäjä on sitoutunut auttamaan liiketoiminnan siirtymisvaiheessa ja perehdyttämään uutta omistajaa toimintaan. Tarvittaessa autetaan myös mahdollisissa yrityskauppaan liittyvissä rahoitushakemuksissa ja niihin tarvittavien suunnitelmien sekä laskelmien laadinnassa. Yhteydenotot joko yrittäjään p. 0400 159452 tai yrityskaupassa avustavaan konsulttiin, p. 050 590 4015.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Grillit ja pikaruoka
130 000 €

Lieksan sataman Grillitupa

Olen ollut yrittäjänä 33-vuotta. Aluksi koskenlasku yrittäjänä Ruunaan koskilla ja nyt pitänyt Lieksan sataman Grillitupaa 10-vuotta. Teen töitä 7 kk vuodessa ja liikevaihto on 220 000 euroa. Olen talvet viettänyt Espanjassa. Rakannutin Grillituvan v. 2018 ja se maksoi 180 000 euroa. Olen pitänyt grillin hyvässä kunnossa ja siistinä. Minulla on 2,5-vuotta vielä eläkkeelle, mutta ajattelin pistää rakennuksen myyntiin jo nyt. En mielelläni vuokraa tiloja, mutta on sekin mahdollista, jos pankista ei saa rahaa. Yrittäjän pitäisi olla luova, sillä Lieksan satama on oikea aarrepaikka tehdä erilaisia ohjelmapalveluja. Minä esim. kuljetin läheisellä Lieksanjoella turistiryhmiä ja talvella on hyvä tehdä moottorikelkkaretkiä Kolille Pielisen yli. Satamassa on ABC:n bensa-asema. Järjestin Kaislikkohiihdon kilpailuja elokuussa. Naiset hiihtivät kilpaa nurmikolla. Kalastusta ja erilaisia tapahtumia on hyvä järjestää. 2- viime vuoden liihevaihto on tullut pelkästään kesän grillitoiminnasta. Jos kiinnostaa yrittäminen, niin tästä on helppo jatkaa. Voin olla apuna tulevana kesänä, jos tarvistette. Yrittäminen kannatta aloittaa jo helmikuussa, koska pitää valmistautua sesonkiin. Kaikkein parasta olisi, jos teitä olisi 2-henkilöä. Jos vähänkin kiinnostaa niin soita 0407085726 Rauni  Rakennus sijaitsee hienolla paikalla Lieksan satamassa, osoitteessa Braheantie 14, 81700 Lieksa. Ota rohkeasti yhteyttä, tule käymään ja pyydä lisätietoja! 
Myydään
PÖRSSINOSTO
Lomakylä
90 000 €

Majoitus-/lomakeskus Pohjois-Karjalassa

Upean luonnon keskellä, rauhallisessa ympäristössä sijaitseva majoitus-/lomakeskus etsii jatkajaa yritystoiminnalle nykyisen yrittäjän eläköityessä. Majoituskeskuksessa toimii myös sekä matkailijoiden että lähialueen asukkaiden käyttämä ravintola.Majoituskeskuksessa on yhteensä 27 kodikasta ja hyvässä kunnossa olevaa huoneistoa. Huoneistot ovat kooltaan 27 m2 - 34 m2. Huoneistoissa on omat wc- ja keittiötilat. Huoneistot sijaitsevat alun perin -70 luvulla rakennetuissa rivitaloissa. Kiinteistöjä on huollettu ja ylläpidetty koko toiminnan ajan. Kaikki kiinteistöt sijaitsevat omalla tontilla. Majoituspalveluiden asiakaskunta muodostuu sekä kotimaisista että ulkomaisista matkailijoista sekä pidempiaikaista majoitusta käyttävistä keikkatyöntekijöistä.Majoituspalvelut ja sijainti soveltuvat monipuolisesti erilaisille asiakasryhmille. Paikka sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella ja lähiluonto tarjoaa runsaasti virkistysmahdollisuuksia kaikkina vuodenaikoina. Lyhyen matkan päässä majoituspaikasta on monia aktiviteetteja, kuten pyöräily, vaellus, kalastus, melonta, koskenlasku, marjastus ja sienestys. Talvella asiakkaat voivat esim. hiihtää, moottorikelkkailla ja pilkkiä. Asiakkaat löytävät yrityksen palvelut esim. Bookingin ja yrityksen verkkosivujen kautta.Majoituskeskuksessa toimivassa ravintolassa on 25 asiakaspaikkaa sisällä ja 25 terassilla. Ravintolalla on anniskeluoikeudet. Ravintolatila on kooltaan 56 m2 (sis. keittiön ja ravintolasalin). Keittiössä on toiminnassa tarvittavat kalusteet, koneet ja kylmäsäilytystilat. Majoitus- ja ravintolapalveluita on myös mahdollista edelleen kehittää. Yrityksellä on käyttämättä investointitukea 50 000 euroa. Tukea on mahdollista hyödyntää vielä noin 1,5 ajan. Kiinteistöllä on lisäksi 500 000 euron sähköinen pantti, jota on mahdollista hyödyntää kaupanteon yhteydessä. Kauppahintaan sisältyy mm.- Majoituskeskuksen kiinteistöt, tontti ja liiketoiminta- Ravintolan liiketoimintakokonaisuus, tilat, koneet ja kalusto- Kauppaan on mahdollista sisällyttää myös yrityksen omistuksessa olevat matkailuauto ja pakettiauto Tämä tilaisuus sopii erityisesti matkailu-/majoitus ja ravintola-alan yrittäjyydestä kiinnostuneelle ja asiakaspalveluhenkiselle yrittäjälle tai yrittäjäpariskunnalle. Kielitaidosta on uudelle yrittäjälle merkittävä etu,sillä noin 2/3 asiakaskunnasta on Euroopasta saapuvia matkailijoita. Tarkemmat yksityiskohdat käydään läpi kahdenkeskisissä neuvotteluissa. Ota yhteyttä lisätietojen saamiseksi ja neuvottelujen käynnistämiseksi. Tarkemmat yhteystiedot kohteen verkkosivuilta
Kohteet 1 - 3 hakutuloksista

Tee ilmainen hakuvahti

Pysy vaivattomasti ajan tasalla kiinnostavista kohteista. Saat meiltä sähköpostiisi tiedon aina, kun hakuasi vastaava kohde julkaistaan. 

TEE HAKUVAHTI NYT
  • 1
    Luo tunnukset
  • 2
    Valitse hakuehdot
  • 3
    Saat sähköpostiisi hakuusi sopivat ilmoitukset
TEE HAKUVAHTI TÄSTÄ
loder image