Myy yritys
Haluan tiedon, kun minua kiinnostavia yrityksiä tulee myyntiin
Tallenna hakuvahticlose

Yritykset, ravintola-ala

Viimeisimmät ilmoitukset
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola
150 000 €

Tyylikäs ravintolaliiketoiminta Högforsin ruukkialueella

Tarjolla on tyylikäs, täydessä toimintavalmiudessa oleva, vahvan paikallisen brändin omistava ja suositulla Högforsin ruukin alueella sijaitseva ravintolaliiketoiminta.Ravintola on koko perheelle suunnattu ja se on tarjonnut käsityönä sekä rakkaudella tehtyä bistroruokaa ja street foodia. Teemana on ollut luoda oman kylän olohuone kauniissa tiloissa Högforsin ruukkialueella ja koskireittien ympäröimänä.Liiketoiminta on valmis paketti sisältäen:– vahvan ja edelleen kehityskelpoisen brändin– vetovoimaisen ravintolaliiketoiminnan– toimivat ja käyttökelpoiset koneet sekä kaluston– tarkkaan mietityn sisustuksen– kattavan yhteistyöverokoston– toimivat markkinointikanavat– mahdollisuudet kasvattaa liiketoimintaaHarjoitettu liiketoiminta on jo ehtinyt saavuttaa hyvän liikevaihtotason, kannattavuuden sekä kasvavan suosion Karkkilan ympäristössä ja kauempanakin. Ravintolalle onkin muodostunut uskollinen asiakaskunta, joka myös viestii sosiaalisessa mediassa positiivisista kokemuksistaan ravintolassa.Pohjatyöt ravintolan menestyksen rakentamiseksi on tehty asiakkuuksien, tilojen, brändin ja koneiden sekä kaluston osalta. Kaikki siis on valmiina liiketoiminnan uutta omistajaa varten.Ravintola-alan ammattilaiselle ja/ tai keittiöosaajalle on tarjolla loistava tilaisuus lentävälle lähdölle ja valmiin ravintolaliiketoiminnan haltuun ottamiselle sekä eteenpäin kehittämiselle. Liiketoiminnalla on monia hyödyntämättömiä ja valmiiksi mietittyjä kasvun mahdollisuuksia, joita uusi omistaja voi toteuttaa.Hintapyynnön perustelutHintapyyntö perustuu tuottoarvoon, valmiiseen konseptiin, koneisiin ja kalustoon, sisutuselementteihin sekä ravintolatilaan keittiöineen. Pohjatyöt on hyvin tehty ja menestyksekästä liiketoimintaa voi jatkaa. Toimivat ja käyttökelpoiset koneet sekä kalusto. Laaja valmis asiakaskunta. Sijainti nousussa olevassa matkailukohteessa. Keskeinen sijainti pääkaupunkiseutuun ja muihin kasvukeskuksiin nähden. Tuottava liiketoiminta. Timanttinen konsepti. Huikeat tilat, joita ihastellaan ja hämmästellään laajemminkin.Yrityskaupassa luottamus on yhteinen asia. Tarkempien lisätietojen saanti edellyttää salassapitosopimuksen allekirjoittamista. Jos haluat tarkempia tietoja tästä kohteesta, ota yhteyttä kohteen välittäjään.Suomen Yrityskaupat on Suomen suurin ja tunnetuin yritysvälittäjä. Yrityksen omistajanvaihdos, arvonmääritys, yritysjärjestelyt ja sukupolvenvaihdos ovat parasta osaamisaluettamme. Kun etsit luotettavaa kumppania yrityskaupoillesi, olet ostamassa tai myymässä yritystäsi, olemme etsimäsi kumppani.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola
80 000 €

Myydään hyvä Sushi ravintola Helsinki Hakaniemi 30+20as.p

Sushiravintola Helsinki Hakaniemi vuoktra 4.100€+alv 30 asiakaspaikkaa salissa ja 20 terassilla
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola
70 000 €

Ruokaravintolan liiketoiminta loistavalla sijainnilla

Helposti muunneltavissa oleva pieni ruokaravintola etsii nyt uutta toimijaa Vallilaan Helsinkiin.   Myydään ruokaravintolan liiketoiminta koneineen ja laiatteineen. Liiketoimintakaupan mukana uudelle omistajalle siirtyvät laitteet ja kalusteet sekä vuokrasopimus. Tilassa on ruuanvalmistuskeittiö kaivoineen ja -hormeineen Neliöt 130 neliötä Asiakaspaikat 44 Vuokra: 5012,56 (+ alv) / kk
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola

60v asiakkaita palvellut legendaarinen kioski

Tervetuloa tutustumaan yli 60 vuotta toimineeseen yritykseen, joka tarjoaa laadukasta ruokaa ja viihtyisää ilmapiiriä.   Palvelumme: Vitriinituotteet: Sämpylät, pasteijat ja muut herkulliset välipalat. Itseleivotut herkut: Alusta asti itse valmistetut herkut, jotka takaavat ainutlaatuisen makuelämyksen. Grilliannokset: Herkulliset grilliannokset tarjolla nälkäisille asiakkaille. Lounasbuffet: Kotiruokalounas: Laadukas lounasbuffet sisältää laajan salaattipöydän, lämpimän ruoan, keiton ja herkullisen jälkiruoan. Kiinteistö: Valmis kokonaisuus liiketoiminnan jatkamiseksi ja kehittämiseksi. Täysin varusteltu ja toiminnan voi aloittaa välittömästi. Asiakasystävälliset tilat ja helppo saavutettavuus. Sisällä 45 asiakaspaikkaa sekä terassilla paikat 45 henkilölle. Reilusti pysäköintitilaa pihassa. Hyvä maine ja asiakaskunta. Olemme tunnettu laadukkaasta ruuasta ja ystävällisestä palvelusta, mikä on luonut vankan asiakaspohjan. Toimimme vuokratiloissa. Liiketoiminnan kasvumahdollisuudet esim: Ruokakuljetukset: Mahdollisuus liiketoiminnan kasvattamiseen ruokakuljetuksilla lähialueen yrityksille. Lähialue kehittyy ja kasvaa jatkuvasti tarjoten erilaisia mahdollisuuksia innovatiiviselle yrittäjälle. Tässä on ainutlaatuinen tilaisuus alan osaajalle! Jos olet kiinnostunut jatkamaan ja kehittämään meidän pitkää perinnettä, ota rohkeasti yhteyttä viereisellä yhteydenottolomakkeella.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Pitopalvelu ja catering
240 000 €

Tunnettu ja tuottava catering- ja lounasravintolatoiminta pk-seudulta

Myydään menestyksekäs catering- ja lounasravintolatoiminta, joka on tunnettu käsintehtyjen herkkujen tarjoamisesta suurella sydämellä. Nyt on mahdollisuutesi jatkaa toimintaa ja kehittää siitä omannäköisesi! Yrityksen ydin: Laatu: Hiiligrillin, savustusuunien ja käsinvalmistetun ruoan mestari. Ei juurikaan puolivalmisteita. Ennakkovarauksia: Kalenterissa paljon jo pitkälle ensi vuoteen varattuja tilaisuuksia. Toimintavuosia: Yli 10 vuotta alalla.   Kauppaan kuuluu: Koko osakekanta: Ota haltuun valmiit yhteistyökuviot ja hyvämaineinen brändi. Laitteistot: Huippuluokan laitteet lounasravintolatoimintaa varten. Asiakasverkosto: Vakiintunut, laaja asiakaskunta niin yritys- kuin kuluttaja-asiakkaitakin.   Asiakaskunta: Yritysasiakkaat: Laaja kirjo eri kokoisia yrityksiä. Erikoistuminen: Yritys on suosittu erityisesti juhlapäivien palveluntarjoajana.   Toiminta-alue: Laajuus: Toimii pääkaupunkiseudulla ja valmiita laajentumismahdollisuuksia olemassa esim. Tampereelle ja Turkuun.   Kehittämismahdollisuudet: Markkinointi: Suuri kasvupotentiaali hyödynnettävissä nopeasti markkinointia tehostamalla.   Laajentaminen: Mahdollisuudet laajentaa toiminta-aluetta ja palvelutarjontaa.   Yrityksen tilat ja työvoima: Vuokratilat: Sopimukset joustavasti uusittavissa. Työntekijät: Seitsemän kokenutta ammattilaista valmiina jatkamaan uuden omistajan kanssa.   Muuta huomioitavaa: Perehdytys: Nykyinen yrittäjä on valmis tukemaan uuden omistajan perehtymistä toimintaan sopimuksen mukaan. Sopiva ostaja: Catering-alan ammattilaiselle tai keittiöosaajalle on tässä tarjolla loistava tilaisuus kehittää valmista liiketoimintaa entisestään.   Myyntisyynä: Uudet haasteet: Nykyinen omistaja suunnittelee uutta konseptia ja haluaa toteuttaa uusia visioitaan.   Tämä on tilaisuutesi ottaa haltuun menestyvä catering- ja lounasravintolatoiminta valmiilla asiakaskunnalla, tunnetulla brändillä ja vakaalla liiketoiminnalla. Ota yhteyttä ja tartu tähän upeaan tilaisuuteen!
Myydään
PÖRSSINOSTO
Kahvila
235 000 €

MYYDÄÄN KAHVILA/ LOUNASRAVINTOLA (2-tien varrella, Uusimaa)

    Myydään samalla omistajalla pitkään toiminut kahvilan liiketoiminta rakennuksineen valtatie 2 varrelta. Vuokraaminen ei ole mahdollista. Ravintolarakennus on oma, laadukkaasta Mammuttihirrestä paikalleen rakennettu ja lounasravintolassa on nykysäännösten mukainen hyvä tekniikka. Kahvilassa on ruoan valmistuskeittiö ja tarjolla on on lounasta, a´la carte aterioita sekä burger aterioita . Anniskeluoikeuksia ei ole vielä, mutta uusi omistaja voi hakea jos haluaa. Asiakkaiden tykkäämä ruokapaikka jonka aukioloaikoja voi muuttaa halutessaan. Vastaavaa kilpailijaa ei lähistöllä ole. Osoite: Kärköläntie 1613,  03600  Pusula. Lohjalla 2-tien varrella, 30 km Forssasta Helsinkiin päin ja 20 km Karkkilasta Poriin päin. Koska tilat ovat uudehkoja ja säännösten mukaisia remonttitarvetta ei ole, joten voi heti aloittaa vain työt. Myyjän alkuajan tuki on olemassa sovitusti. Siisti ja toimiva kokonaisuus huolletuilla laitteilla. Myydään rakennuksen lisäksi koko liiketoimintakokonaisuus. Pyydä esite: info@wbl.fi  tai soita Vesa Leppänen 0400 538862  vesa.leppanen@wbl.fi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola
199 000 €

Ravintola Helsingin keskustassa

Myydään ravintolan liiketoiminta koneineen ja laitteineen. Uudenveroinen täysi ravintolan ruuanvalmistuskeittiö, jossa rasvakaivo ja rasvahormi ja erikoisvarustuksena hiiligrilli, erillinen kabinetti, avokeittiö ja walk in viinikaappi, Neliöt 460 Mahdollisuus 200 asiakaspaikkaan   Vuokra 11 977,00 (+alv) / kk Mahdollisuus erilliseen parkkipaikkaan
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola
72 000 €

Ruokaravintola Pohjois-Pasilassa

Myydään ruokaravintolan liiketoiminta koneineen ja laitteineen. Marraskuussa 2023 avatussa moneen taipuvassa ruokaravintolassa on ruuanvalmistuskeittiö rasvahormeineen ja – kaivoineen. Terassimahdollisuus. Nimi ja brändi ei siirry liiketoimintakaupassa Neliöt 144 Asiakaspaikat Vuokra n. 3300,00 (+alv) / kk Hintapyyntö 72 000,00
Vuokrataan
PÖRSSINOSTO
Ravintola

Vuokrataan ravintolalaiva M/S Sophia B Helsingin Jätkäsaaresta

Vuokrataan iso ravintolalaiva Helsingin Jätkäsaaresta, Hotelli Clarionin edestä. Laiva tullaan vuokraamaan liikevaihtosidonnaisella vuokralla. Liikevaihtosidonnaisuuden suuruus riippuu sopimuksen sisällöstä ja pituudesta.Arvioitu vuokra tulee olemaan 10-13% liikevaihdosta. - Kansitilassa terassipaikat 300:lle hengelle. Ravintolakonteissa perustarjoiluvarustus. Mahdollisuus myös ruokakonttiin. Laivan ruumaan rakennettu ravintolatila, jonka anniskeluluvassa on 190 asiakaspaikkaa. Tila mahdollistaa ympärivuotisen toiminnan ja monenlaisen liikeidean esim.karaokebar tai musiikkiclub.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Kahvila
49 000 €

Kahvila keskeisellä sijainnilla Helsingissä

Myydään kahvilan liiketoiminta laitteineen ja koneineen arvostetulla alueella Helsingissä. Ei ruuanvalmistuskeittiötä, mahdollisuus tarjota kahvilatuotteita, salaatteja ja keittoja. Vuokranantaja sallii anniskeluluvan hakemisen. Mahdollisuus olla avoinna klo 23:00 asti. Neliöt 50 Asiakaspaikat 12 Vuokra 1081,80 / kk (ei alv rek)
Myydään
PÖRSSINOSTO
Kahvila
39 000 €

Myydään A-Cafe liiketoiminta Helsinki Kamppi 10as.p+terassi

Hyvällä paikalla oleva kahvila, 10as.p nyt edullisesti 39.000€ vuokra 2.700€ sisältää alv:n
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola
240 000 €

Ravintola Beijing8 Kampin kauppakeskuksessa

Myytävänä Beijing8 ravintolan liiketoiminta koneineen ja laitteineen Kampin kauppakeskuksessa, viidennen kerroksen Kortteli-ravintolamaailmassa. Kannattava ravintola, hyvä näkyvyys kerrokseen saavuttaessa.Hyväkuntoiset laitteet, ravintolassa on valmistuskeittiö  Kauppaan kuuluu vuokrasopimuksen siirto, kalusteet ja laitteet.Oikeus brandin ja reseptiikan käyttöön siirtyy franchising sopimuksella, kysy lisää välittäjältä. Asiakaspaikat 62Neliöt 136 Vuokra ja muut lisätiedot välittäjältä.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola
180 000 €

Ruokaravintola Helsingin keskustan kauppakeskuksessa

Myytävänä ravintolan liiketoiminta koneineen ja laitteineen Kampin kauppakeskuksessa, viidennen kerroksen Kortteli-ravintolamaailmassa. Kannattava ravintola, hyvä näkyvyys kerrokseen saavuttaessa.Hyväkuntoiset laitteet, ravintolassa on ruuanvalmistuskeittiö. Kauppaan kuuluu vuokrasopimuksen siirto, kalusteet ja laitteet. Liikeidea ja brändi ei kuulu kauppaan, tilaan sopii erinomaisesti aasialainen liikeidea. Asiakaspaikat 62 Neliöt 136 m Vuokra ja muut lisätiedot välittäjältä.    
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola
120 000 €

Myydään ravintolan liiketoiminta Hki Kalasatama 70as.p (100)

Myydään sushiravintola Kalasatamassa 70 as.p
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola
30 000 €

Myydään Café & bistro Helsingin Töölöstä

Myydään Runeberginkadulta tyylikäs ja kompakti kahvila/bistro läheltä Töölön toria. Ravintolassa lämmityskeittiö. Sopii mainiosti kahvilaksi, sushipaikaksi jne. - 15 asiakaspaikkaa - 45 m2 - vuokra 1540 € + alv.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Kahvila
53 000 €

Myydään hyvällä paikalla kahvilan liiketoiminta Helsinki Etelä-Haaga

Hyvä kahvilan liiketoiminta myydään 30as.p salissa + terassilla 8as.p
Myydään
PÖRSSINOSTO
Pizzeria
65 000 €

Pieni mutta toimiva pizzeria Espoossa

Myytävänä Espoossa Saarniraivion alueella pitkään toimineen pizzerian liiketoiminta koneineen ja laitteineen. Alueella on runsaasti asutusta ja ravintolalla vakiintunut asiakaskunta niin paikan päällä kuin take away myyntiin. Pizzan lisäksi mahdollisuus tehdä myös esim. pastaa ja jälkiruokia. Hyvä liikevaihto ja tuottava esimerkiksi kahden hengen yritykselle. Neliöt 52 Asiakaspaikat 12 + terassi 16 Vuokra 1771,60 / kk Vuokraan sisältyvät sosiaalitila ja varasto sekä kaksi autopaikkaa.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Baari
69 900 €

Baari- ruokaravintola itäisessä Helsingissä

Myydään baari-ruokaravintolan liiketoiminta koneineen ja laitteineen.   Perinteinen, jo vuodesta 1969 saakka samassa paikassa toiminut ravintola-baari kaipaa uuttaa energistä yrittäjää. Ruuanvalmistuskeittiö rasvahormeineen. Neliöt 115Asiakaspaikat 72 Vuokra 2600,00 (ei alv rek) sopimuksen pituus neuvoteltavissa
Kohteet 1 - 18 hakutuloksista

Tee ilmainen hakuvahti

Pysy vaivattomasti ajan tasalla kiinnostavista kohteista. Saat meiltä sähköpostiisi tiedon aina, kun hakuasi vastaava kohde julkaistaan. 

TEE HAKUVAHTI NYT
  • 1
    Luo tunnukset
  • 2
    Valitse hakuehdot
  • 3
    Saat sähköpostiisi hakuusi sopivat ilmoitukset
TEE HAKUVAHTI TÄSTÄ
loder image