Myy yritys
Haluan tiedon, kun minua kiinnostavia yrityksiä tulee myyntiin
Tallenna hakuvahticlose

Yrityspörssi

Viimeisimmät ilmoitukset
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muu rakennusalan yritys
980 000 €

MENESTYVÄ TELAKKATEOLLISUUDEN / RAKENNUSALAN YRITYS

  Oman alansa ehdottoman laadukas kumppani/toimija, jolla on sekä hyvä tulos että tilauskanta. Henkilökunta on osaavaa ja sitoutunutta. Yritys on tunnettu ja se on saanut hyvän maineen alansa toimintaympäristössä. Työt Varsinais-Suomessa. 
Varsinais-Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Taksi- ja henkilöliikenne

Maavirta Oy etsii yritystoiminnalle jatkajaa!

Maavirta Oy on Varsinais-Suomessa toimiva taksiyhtiö, jossa toiminnalle etsitään jatkajaa nykyisten omistajien harkitessa eläköitymistä. Yhtiöllä on kolme taksia sekä kiireettömiin sairaankuljetuksiin soveltuva ajoneuvo varusteineen. Vakituisia työntekijöitä ei tällä hetkellä omistajien lisäksi ole. Liiketoiminta koostuu sekä yksityisen että julkisen puolen taksipalveluista sekä sairaankuljetuksista. Yrityksellä on hyvä maine, laaja vakiintunut asiakaskunta ja hyvät yhteistyöverkostot. Lisäksi yhtiölle on myönnetty Kiwan ulkoinen laatusertifikaatti. Yrityskauppa haluttaisiin toteuttaa ensisijaisesti liiketoimintakauppana. Kysy rohkeasti lisätietoja soittamalla tai yhteydenottolomakkeella! Tarkemmat lisätiedot edellyttävät salassapitosopimuksen allekirjoittamista.
Varsinais-Suomi
Osakkuudet
PÖRSSINOSTO
Tämä ilmoitus on nostettu hakutulosten kärkeen.
Lisää ilmoituksesi katselukertoja ja kontaktimääriä nostamalla se tähän. Viikko hakutulosten kärjessä 50 € + alv 24% ja kuukausi 150 € + alv 24 %
Kalustettujen asuntojen vuokraus

Aluejohtaja Kotimaailmaan / Varsinais-Suomi

Kotimaailman toimialana on kalustettujen asuntojen majoitustoiminta yrityksille, vakuutusyhtiöasiakkaille sekä kuluttajille. Yrittäjä/osakasvetoisen ketjun kokonaisliikevaihto on noin 10 miljoonaa euroa ja kasvu on vuosittain merkittävä. Ketju on kokonaisuudessaan yksityisessä ja kotimaisessa omistuksessa.   Haemme Varsinais-Suomeen osakkaaksi aluejohtajaa kehittämään nykyisten alueiden toimintaa sekä laajentamaan liiketoimintaa merkittävästi omalla alueellaan.  Varsinais-Suomen alueyhtiön liikevaihto on n. 400 000€ ja asuntoja on n. 20. Tavoitteena on moninkertaistaa liikevaihto muutaman vuoden aikana yhteistyössä muiden osakkaiden ja ketjun kanssa.    Aluejohtajan toimenkuvaan kuuluu aktiivinen asiakashankinta- ja myyntityö, asiakaspalvelu, kalustamisen ja siivouksen koordinointi ja tarvittaessa niissä apuna toimiminen, projektihankkeiden sidosryhmien kanssa verkostoituminen, toimialueen liiketoiminnan suunnittelu ja johtaminen tavoitteiden mukaisesti.  Mitä enemmän alueen toiminta kasvaa, sitä enemmän toimenkuva on myyntiä ja johtamista ja operatiivisen työn osuus vähenee.    Etätyö on osittain mahdollista.  Työ edellyttää jonkin verran matkustamisesta toimialueen mukaan.    Aloitus on mahdollisimman pian ja paikka täytetään sopivan henkilön löydyttyä.    Mitä tarjoamme: Mahdollisuuden olla mukana rakentamassa kotimaista majoitusalan alueyhtiötä valtakunnallisessa ketjussa sekä kehittyä ja menestyä muiden Kotimaailman ammattilaisten kanssa. Erinomaiset ansaintamahdollisuudet.  Saat hyvät työkalut ja ketjun vankan tuen myynti- ja operatiivisen työn tekemiseksi ja alueen toiminnan johtamiseksi.  Huikeaa työyhteisöä, jossa yhdessä tekemällä rakennetaan Suomen nopeiten kasvavaa majoitusalan yritystä.    Mitä odotamme sinulta: Etsimme yrittäjähenkistä ja menestyksennälkäistä hands-on aluejohtajaa, joka on valmis monipuoliseen tehtävänkuvaan ja kenellä on kova palo myyntityöhön ja alueen liiketoiminnan kovaan kasvattamiseen.  Positiivista asennetta, hyvää paineensietokykyä sekä kykyä johtaa ja hoitaa monia eri asioita hektisessä ympäristössä.  Erinomaisia yhteistyötaitoja.  Toivomme kokemusta myynti-, majoitus-, asuntosijoitus- tai rakennusalalta. Rakennusalan ja teollisuuden verkostoista on erityisesti apua myyntityöhön. Englanninkielen taito on välttämätön.    Lisätietoja:   Toimitusjohtaja Jari Peltola +358505958914
Myydään
PÖRSSINOSTO
Tämä ilmoitus on nostettu hakutulosten kärkeen.
Lisää ilmoituksesi katselukertoja ja kontaktimääriä nostamalla se tähän. Viikko hakutulosten kärjessä 50 € + alv 24% ja kuukausi 150 € + alv 24 %
Elintarviketuotanto
7 900 €
SUOSITTU

Kylmäpuristettujen mehujen liiketoiminta

Myydään kylmäpuristettujen mehujen liiketoiminta. Kauppaan kuuluu mehupuristin, etikettikone, pullot+korkit(250ml ja 60ml, n. 5000kpl),reseptiikka ja koulutus.Valmis reseptiikka 4 makua(250ml) ja yksi shotti 60ml. Tästä oiva tilaisuus lisätä esim. kahvilamyyntiä ja myydä tuotteita kauppoihin. Energiasisällöt laskettu valmiiksi. Myös myyntieräpakkaukset suunniteltu. Koneella puristaa n. 40-60 pulloa tunnissa.Kerron mielelläni lisää.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Kuntosali
74 000 €

Hyvämaineinen kuntosalitoiminta Uudessakaupungissa

Myydään vakaan ja arvostetun aseman Uudessakaupungissa saavuttanut Kuntostudio Naisvoima. Yrityksen toiminta-ajatus on tarjota tavalliselle kuntoilijalle ja terveysliikkujalle viihtyisä kuntoiluympäristö. Yrityksen nimen mukaisesti se tarjoaa palvelujaan vain naisille. Lisäksi yrityksen toimintafilosofiaan kuuluu perinteisen pinnallisen kuntosalimaailman mallin välttäminen. Tämä on saanut asiakkailta laajasti kiitosta. Yritys ja yrittäjä ovat luoneet uudenlaisen kuntoilumaailman vuorovaikutuksessa asiakkaiden kanssa. Asiakkaat ovat pääsääntöisesti kuluttaja-asiakkaita. Iso asiakasryhmä on ohjattujen aamupäivätuntien eläkeläisasiakkaat. Lisäksi ohjattujen iltatuntien asiakkaat ovat työssäkäyviä, terveysliikunnalla kunnostaan huolehtivia aikuisia naisia. Nuoret ovat pääsääntöisesti salikortilla omaan tahtiin treenaajia, mutta löytyy joukosta myös työikäisiä, jotka eivät halua olla aikatauluihin sidottuja. Kuntosalilla on avainkortilla toimiva kulunvalvontajärjestelmä, joka mahdollistaa asiakkaille hyvin omatoimisen kuntoilun. Toimintaa voi helposti ja nopeasti laajentaa esim. verkkovalmennuksilla, kohderyhmää laajentamalla, panostamalla vaikkapa b2b-palveluiden markkinointiin tai tarjoamalla lisäpalveluita hierontojen ja fysioterapia-palveluiden muodossa. Uuden yrittäjän on siis helppo laajentaa toimintaa oman osaamisen mukaan. Yrityskaupat toteutetaan liiketoimintakauppana. Kauppaan kuuluu liiketila, kuntosalin kalusto, eli laitteet ja pientarvikkeet sekä asiakkaat ja liiketoiminta kokonaisuudessaan. Nykyinen yrittäjä perehdyttää uuden yrittäjän liiketoimintaan sopimuksen mukaan. Toiminta sopii erinomaisesti sosiaaliselle ja empaattiselle liikunta-alan ammattilaiselle. Yritys myydään koska nykyinen yrittäjä haluaa keskittyä jatkossa päätoimeensa. Ota yhteyttä ja tartu tilaisuuteen lähteä luotsaamaan valmista liikunta-alan liiketoimintaa!
Uusikaupunki
Myydään
PÖRSSINOSTO
Kauneushoitola

Kauneushoitola Turussa

Myydään kauneushoitolan liiketoiminta Turun keskustan tuntumassa hyvällä liikepaikalla. Yksilöllisesti sisustettu tila edullisella vuokralla (n. 60m2)  Mahdollisuus 1-2 yrittäjälle. Erittäin runsas laitevalikoima sekä laadukkaat kalusteet.Liike katutasossa, hyvät ilmaiset pysäköintimahdollisuudet.Pitkäaikaiseksi vakiintunut laaja asiakaskunta.Kauppaan kuuluu nimenkäyttöoikeus, toimiva verkkosivusto verkkokauppatoiminnolla sekä nettiajanvarausjärjestelmä.Lisäksi runsas valikoima jälleenmyyntituotteita.Hintaan sisältyy kalusteet, laitteet sekä tuotevarasto. Haluatko sittenkin sopimusyrittäjäksi? Sekin on mahdollista - ota yhteyttä!
Myydään
PÖRSSINOSTO
Autokorjaamo ja -huolto
360 000 €

Tuulilasikorjaamo - Loistavaa tulosta tekevä yritys

Myydään järkevää tulosta tekevä tuulilasikorjaamo Turun alueelta. Annamme tyytyväisyystakuun oikealle ostajalle! Kuluva vuosi -Liikevaihto ajalta 1.1.2023-31.12.2023 = 404 000€ Tulos  +108 000€ Yrityksestä: -Kauppalehti Menestyjä 2023 sertifikaatti (Myönnetty alle 6% pienyrityksistä Suomessa)-Vaihdamme vain tuulilaseja (Helppo ja yksinkertainen työ jonka oppii nopeasti)-Valmis asiakaskunta - Asiakkaina Suomen suurimmat autoliikkeet, yksityiset henkilöt, vakuutusyhtiöt, yritykset-Toimitilat keskeisellä sijainnilla asiakkaisiin nähden-Maailman heikko taloustilanne ei kosketa tätä toimialaa negatiivisesti läheskään yhtä voimakkaasti kuin muita toimialoja(Laki vaatii että tuulilasi tulee olla ehjä / Usein asiakkailla on lasivakuutus joka maksaa korjauksen asiakkaan puolesta) - Osake- tai liiketoiminta kauppa Perehdytys: Vanha omistaja jää tarvittaessa yritykseen töihin siksi aikaa että uusi yrittäjä saa yrityksen toimimaan samalla tavalla.  Jos kiinnostuit - Ota yhteyttä
Myydään
PÖRSSINOSTO
Autovuokraamo

Menestynyt autovuokraamo Turusta - Laajaa toimintaa koko Suomessa

Oletko valmis ottamaan ohjat kannattavasta autovuokraamosta, jolla on vankka asema markkinoilla ja laaja asiakaskunta?   Tässä on ainutlaatuinen tilaisuus hankkia Turkulainen autovuokraamo, joka on erikoistunut minibussien vuokraukseen ja tarjoaa lisäksi kolme pakettiautoa monipuolisiin kuljetustarpeisiin. Yritys palvelee asiakkaita ympäri Suomen, aina Lapin lumisista maisemista kaupunkien sykkeeseen, ja sillä on myös vahva kansainvälinen asiakaskunta, johon kuuluu pitkäaikaisia vuokraussuhteita.   Miksi ostaa juuri tämä liiketoiminta?   Laaja toiminta-alue: Palvelee asiakkaita koko Suomen alueella. Kansainvälinen asiakaskunta: Lukuisia kansainvälisiä ja pitkäaikaisia vuokraussopimuksia. Vahva markkina-asema: Tunnettu ja arvostettu toimija alallaan sekä alueellaan. Kattava liiketoimintakauppa: Kauppaan kuuluu liiketoiminta, erinomainen domain, monipuolinen liiketoimintajärjestelmä (laskutukset, verkkosivut, puhelinnumerot), rengashotelli sekä mahdollinen sopimus laskutuksella asentajan kanssa. Kaluston osalta kauppa räätälöidään ostajan toiveiden mukaan. Työllistävä toiminta: Toiminta on työllistänyt yrittäjän ja laskutuksella asentajan/mekaanikon. Soveltuu laajentumiseen: Erinomainen valinta laajentamaan olemassa olevaa vuokraustoimintaa. Taloudellinen menestys: Liikevaihto vuonna 2023 oli 298 000€, josta merkittävä osa voittoa. Muuttovalmius: Toiminta tapahtunut vuokratiloissa; uusi omistaja siirtää toiminnan uusiin tiloihin. Kasvupotentiaali: Erinomaiset mahdollisuudet kasvattaa liiketoimintaa entisestään. Nykyinen yrittäjä on tehnyt liiketoimintaa päätoimen ohella.   Tämä on harvinainen mahdollisuus hankkia hyvin perustettu ja menestyvä liiketoiminta, joka on osoittanut kannattavuutensa ja kasvupotentiaalinsa. Olitpa sitten kokenut yrittäjä tai haluat laajentaa nykyistä toimintaasi, tämä autovuokraamo tarjoaa vankan pohjan ja valmiit työkalut menestykseen.   Kiinnostuitko? Ota yhteyttä oheisella viestilomakkeella saadaksesi lisätietoja ja aloittaaksesi matkasi kohti menestyvää autovuokraamon omistajuutta. Tämä on ainutkertainen tilaisuus astua kannattavan ja arvostetun liiketoiminnan rattiin!
Myydään
PÖRSSINOSTO
LVI-asennus ja -huolto

Lämpöpumppujen myynti-, asennus- ja huoltoliiketoiminta

Myydään Turun talousalueella toimivan tuottoisan talotekniikka-alan yrityksen liiketoiminta tarjousten perusteella, nykyisen yrittäjän eläkkeelle siirtymisen vuoksi. Yritys on keskittynyt uusiutuvaan energiaan perustuvien energiaratkaisujen myyntiin, asennukseen ja huoltoon (lämpöpumput). Yritys myy ja toteuttaa uusiutuvaan energiaan perustuvat energiaratkaisut yksityishenkilöille, yrityksille ja taloyhtiöille eri toteutustavoilla niin lämmitykseen kuin viilennykseen liittyen. Yritys hyödyntää asentamissaan energiaratkaisuissaan yleisimpiä tunnettuja ja haluttuja ekologisia energiaratkaisuja. Yrityksen palvelut ja tuotteet vastaavat tämän päivän ja tulevaisuuden kysyntään toimialalla. Yrityksellä on sopimukset alan tukkureiden kanssa sekä jälleenmyyntisopimukset useiden alan toimijoiden kanssa. Yrityksen brändi ja markkina-asema on vahva, sillä onkin alan parhaat ja tunnetuimmat tuotemerkit sen takia yritys onkin alansa menestyjä. Toiminnan kasvupotentiaali on suuri ja sen liikevaihdon kasvu olikin vuonna (2021) lähes 50 % ja viime vuonna (2022) hieman yli 20 %. Yritys on perustettu vuonna 2009 ja sen toiminta on jatkunut menestyksekkäästi tähän päivään asti Turun ympäristössä. Yritys tekee hyvää tulosta ja on vakavarainen. Yrityksellä on Asiakastieto Oy:n ja Bisnode Oy:n myöntämä paras AAA-luottoluokitus ja se kuuluu asiakastiedon "Suomen Vahvimmat" -ohjelmaan, lisäksi se on Vastuu Group Oy:n virallisesti hyväksymä "Luotettava Kumppani" -yritys. Yrittäjä työskentelee kahden osa-aikaisen asentajan ja yhteistyökumppaneiden avulla. Käytännössä yrittäjä hoitaa niin myynnin kuin asiakaskäynnitkin yksin. Nykyinen yrittäjä on siirtymässä eläkepäiville, mutta on valmis jäämään tarvittaessa auttamaan ja opastamaan uutta yrittäjää alkuun, joten uusi yrittäjä pääsee mainiosti mukaan liiketoimintaan, kunhan omaa oikean asenteen sekä kiinnostuksen yrittäjyyteen sekä uuden oppimiseen. Liiketoiminnan nopean kehittämisen kannalta olemassa oleva talotekniikka-alan yritys tai osaava kaveriporukka ovatkin otollisimmat ostajat. Yritystoiminta sopii kuitenkin myös yksittäiselle osaavalle ja motivoituneelle uudelle tai vanhemmallekin yrittäjälle. Yritys on kannattava, joten liiketoiminnan oston takaisinmaksuaika on melko lyhyt. Kysy lisää ja tee tarjous rohkeasti! Käsittelemme tarjoukset sitä mukaa kun ne saapuvat. Nyt siis kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä.
Ketjuyrittäjyys
PÖRSSINOSTO
Palvelut

Yrittäjäksi Turkuun Kiinteistömaailmaan

Kiinteistömaailma on kauppamäärillä mitattuna Suomen suurin kiinteistönvälitysketju, jossa työskentelee yli 600 asuntokaupan ammattilaista reilussa sadassa asuntomyymälässä ympäri Suomen. Kiinteistömaailma haluaa tehdä asiakkaidensa asunnonvaihdosta mahdollisimman helppoa ja turvallista. Siksi se kuuntelee aktiivisesti asiakkaitaan ja kehittää jatkuvasti palveluaan paremmaksi.   Kiinteistömaailma-ketju toimii franchising periaatteella   Kaikki asuntomyymälät ovat itsenäisten yrittäjien omistuksessa olevia osakeyhtiöitä, ja ne toimivat saman konseptin mukaisesti. Konseptiin kuuluu yhtenäinen tuote- ja palveluvalikoima. Valmiiden liiketoimintamallien käytöstä yrittäjät maksavat sopimuksen mukaista franchising-maksua.   Haemme nyt Turkuun Kiinteistömaailma-yrittäjää   Haemme Turkuun uutta yrittäjää alueella jo toimivien yritysten lisäksi. Franchising-yrittäjänä Kiinteistömaailmassa tukenasi on tunnettu brändi, testatut ja menestyksekkäät toimintamallit, markkinointityökalut ja tehokkaat tietojärjestelmät. Pakettiin kuuluu myös koulutus sekä suuren ketjun tuomat yhteistoimintaedut. Ne antavat sinulle loistavan pohjan menestymiselle. Juridisesti ja taloudellisesti olet yksityisyrittäjä - sinulla on siis mahdollisuus vaurastua paljon enemmän kuin toisen palveluksessa.   Aikaisempi kokemusta kiinteistönvälitysalalta et tarvitse menestyäksesi. Työn ohella odotamme sinun kouluttautuvan LKV-tutkintoon. Odotamme sinulta, että olet joukkuepelaaja, joka rakastaa omaa työtään. Olet tavoitteellinen ja päämäärätietoinen, etsit menestystä työssäsi. Sinusta löytyy rohkeutta ja kunnianhimoa. Sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot ja osaat johtaa ihmisiä.   Lue lisää yrittäjyydestä Kiinteistömaailmassa: www.kiinteistomaailma.fi/yrittajaksi   Kiinnostuitko Kiinteistömaailma-yrittäjyydestä Turussa ? Ota yhteyttä Harri Kastikaiseen, harri.kastikainen@kiinteistomaailma.fi, puh. 040 533 1161  
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muut kaupan alan yritykset

Kyläkauppa Kemiönsaarella

Myydään pitkän historian omaava kyläkauppa Knallis Kemiönsaarella. Knallis tarjoaa asiakkailleen laajan palvelutarjonnan. Päivittäistavarakaupan lisäksi saman katon alta saa Postin ja Veikkauksen palvelut, pienrautavalikoiman, elintarvikkeet, apteekkituotteet jne. Kyläkaupan yhteydessä on myös tankkauspiste sekä kaasunmyyntipiste. Toiminta on hyvin sesonkipainotteista, kolmen kesäkuukauden aikana tehdään n. puolet koko vuoden liikevaihdosta. Kyläkauppa on toiminut saman suvun omistuksessa jo yli 120–vuotta, lähialueella ei ole kilpailijoita ja liiketoiminta on erittäin vakiintunutta. Tässä on erinomainen tilaisuus lähteä kehittämään kyläkaupan toimintaa oman näköiseksi, kauppakiinteistö vaatii remonttia ja remontin yhteydessä tiloja on mahdollista muokata paremmin nykytoimintaan sopivaksi uuden yrittäjän toiveiden mukaan.  Knalliksen naapuriin on hiljattain valmistunut suosittu vierasvenesatama, joka tarjoaa sekin kehitysmahdollisuuksia yrityksen liiketoimintaan. Liiketoimintakauppaan sisältyvät liiketoiminta, tontti rakennuksineen, varasto, koneet ja laitteet. Kaupan sisällöstä neuvotellaan tarkemmin ostajan kanssa. Nykyinen yrittäjä on ollut toiminnassa mukana jo 30 vuotta ja antaa tarvittavan perehdytyksen uudelle yrittäjälle sopimuksen mukaan. Ota yhteyttä, niin keskustellaan lisää.
Kemiönsaari
Myydään
PÖRSSINOSTO
Kampaamo tai parturi
38 000 €

Myydään kampaamo-kauneushoitolan liiketoiminta

Myytävänä oleva liike on ollut toiminnassa lähes 20 vuotta. Hyvä maine ja laaja asiakaskunta sekä valmiit sopimusyrittäjät ja loistava sijainti kauniisti remontoiduissa vuokratiloissa. Kaikki valmiina jatkajalle avaimet käteen periaatteella. Kannattavaa liiketoimintaa heti ensimmäisestä päivästä lähtien! Vakiintunut asiakaskunta ja valmiit sopimusyrittäjät takaavat kassavirtaa heti alusta asti ja voit kehittää yritystä omannäköiseen suuntaan ilman tarvetta aloittaa tyhjästä.   Kauppasumma 38 000€ sisältää liikkeen nimen, liiketoiminnan, kalusteet, laitteet, tarvikkeet, nettisivut + domainin siirto, some-tilit ja loistavat arvostelut Timmassa, asiakasrekisterin ja sähköpostirekisterin (uutiskirjeen tilaajat) sekä sisustus- ja somistusmateriaalia, myyntihyllyt, pesukoneen ja kuivausrummun, puhelimen ja tietokoneet sekä paljon muuta päivittäiseen toimintaan kuuluvaa tarpeistoa. Kauppasummaan lisätään varaston arvo kaupantekohetkellä (n. 10 000–13 000€).    Olemassa olevat yhteistyösopimukset voidaan siirtää tai uusi yrittäjä voi halutessaan kilpailuttaa itse yhteistyökumppanit. Liiketoimintakaupan sijaan on mahdollisuus toteuttaa kauppa myös yrityskauppana, jolloin ostaja ostaa toimivan osakeyhtiön koko osakekannan. Kauppasumma tällöin + 10 000€. Yrityskaupassa mukana siirtyvät taseessa olevat varat (mm. osakepääoma ja takuuvuokra). Yhtiö on velaton. Pitkään toiminut yhtiö mahdollistaa usein paremmat sopimukset ja tarvittaessa esimerkiksi rahoitukseen uusiin investointeihin.   Avarat, valoisat ja modernit tilat keskeisellä sijainnilla katutasossa. Kohtuullinen ydinkeskustan vuokra ja hyvä sähkö- ja vesisopimus taloyhtiössä. Tällä hetkellä 9 asiakaspaikkaa, mutta tilat muokattavissa käyttötarpeen mukaan. Sopii myös maahantuonnin tarpeisiin sekä koulutuskäyttöön.   Liikevaihto on ollut luokkaa 200 000 – 300 000€.   Liiketoiminta myydään nykyisen yrittäjän opiskelujen ja alan vaihdon vuoksi. Tarvittaessa saat tukea ja opastusta nykyiseltä yrittäjältä, jolla mahdollisuus jäädä myös osa-aikaiseksi sopimusyrittäjäksi joksikin aikaa.   Kiinnostuitko? Ota yhteyttä oheisella viestilomakkeella!
Myydään
PÖRSSINOSTO
Vaate- ja asusteliike

Secondhand- yritys

Nyt olisi täydellinen tilaisuus ottaa uusi askel työelämässä ja aloittaa kokoaikainen tai sivutoiminen secondhand -yrittäjyys, jossa on hyvä potentiaali kasvulle. Liiketoiminta pyörii tällä hetkellä 4–5 osa-aikaisen työntekijän voimin, sekä yrittäjän osa-aikaisella panostuksella – voit siis helposti hypätä mukaan ilman heittäytymistä kokoaikaiseen yrittäjyyteen.   Kauppaan sisältyy useamman vuoden toiminnassa ollut kivijalkamyymälä ja nykyaikainen, pitkälle kehitelty Shopify -verkkokauppa. Lisäksi kauppaan kuuluu pieni myyntiä tukeva tuotevarasto, jota voi helposti laajentaa useampiin tuotekategorioihin. Kauppaa voi kehittää myös jälleenmyynnin avulla, sillä tuotevalikoimaa on mahdollista kasvattaa muilla lifestyle -brändeillä. Myymälä sijaitsee Turun ytimessä loistavalla paikalla, edullisessa vuokrakiinteistössä. Yrityksellä on uskollinen asiakaskunta ja myös uusia asiakkaita tulee päivittäin.   Verkkokauppaan sisältyy tekstit ja kuvat, asiakasrekisteri, automaatiot asiakaskontaktointiin, linkitykset sosiaalisen median kanaviin ja suositut somekanavat, joista tärkeimpinä toimivat TikTok sekä Instagram. Tavoitetut tilit kanavissa keskiarvolta 13k/kk.   Varaston ja myymäläkalusteiden arvo on arviolta n. 4500 €, sisältäen tietokoneet, kassatarvikkeet, valvontakameran, hälyportit ja hälyttimet, sekä myymälän visuaalisen ilmeen muutosten mahdollistavat kalusteet.   Brändimarkkinointia on tehty vahvasti digimarkkinoinnin keinoin ja liiketoiminnan kehitysmahdollisuudet ovat laajat. Tuotevalikoimaa on mahdollista kasvattaa, liikevaihtoa saisi nopeasti lisää panostamalla markkinointiin ja kehittämällä myyntikanavia. Brändin ja verkkokaupan kehittämiseen on käytetty paljon aikaa ja rahaa, pohjatyö on siis kunnolla tehty. Huolellisen pohjatyön ansiosta yrityksellä on erinomaiset valmiudet ja potentiaalia kehittää liiketoimintaa.   Yrityksellä on toimiva yhteistyö asiantuntevan tilitoimiston kanssa, pankki- ja maksuvälityspalvelut sekä vakuutukset kunnossa. Tässä on erittäin valmis paketti henkilölle, joka haluaa hypätä trendikkääseen kiertotalouden maailmaan pienellä riskillä. Kauppahinta koostuu yrittäjän omasta pääomasta (tällä hetkellä -6 127,80 €), piensijoittajan lainaosuudesta (-10 000,00 €) sekä koko osakekannan myyntihinnasta, joka on 13 000 €.   Viimeisimmällä valmiilla tilikaudella (2022) yrityksen liikevaihto oli noin 110teur ja tilikausi päättyi voitollisesti. 2023 tilikaudella on yrityksessä tehty useita investointeja henkilöstön ja toiminnan kehittämiseen, jonka vuoksi odotamme tilikauden päättyvän hieman tappiollisena.   Yritys myydään yrittäjän muuttuneen elämäntilanteen vuoksi. Yrittäjä mielellään perehdyttää uuden omistajan toimintaan sopimuksen mukaisesti. Ota yhteyttä niin keskustellaan aiheesta lisää!
Myydään
PÖRSSINOSTO
Kukkakauppa ja puutarha-ala

Myydään Mikaelin Kukka

Haluatko jatkaa yritystä avaimet käteen -periaatteella, helposti ilman hetkenkään taukoa yritystoiminnassa? Tässä yritys, jonka vuosimyynti lähestyy 300t €, ja joka kasvaa noin 20 % vuosivauhdilla. Yrittäjänä saat hyvät vuosiansiot ja voit maksaa kunnon eläketurvaa tulevaisuuteen. Hyppäät vain puikkoihin ja jatkat 1946 perustetun, yhtäjaksoisesti toimineen kukkakaupan toimintaa turvallisesti taloyhtiön omistamassa kohtuuhintaisessa vuokratilassa. Kauppa sijaitsee sopivasti irti ydinkeskustan kovasta kilpailusta, joten se mahdollistaa vapaamman hinnoittelun. Kaupan edessä on upea Mikaelin Kirkko lukuisine tilaisuuksineen, autopaikat ihan oven edessä sekä bussipysäkit molempiin suuntiin. Portsan alue on kotoisa ja intiimi ihastuttavine asiakkaineen, unohtamatta tietenkään kauempaakin tulevia vakio- ja muita asiakkaita. Kauppa elää jo pelkällä ovimyynnillä, mutta kivan lisän tuovat hautaus-, morsius- ja kaikki muut lukuisat sidonnat. Kaupalla on myös erittäin toimiva verkkokauppa ja kotisivut. Lisäksi läheisyyteen valmistuu kaiken aikaa uusia kerrostaloja, joka näkyy jatkuvasti lisääntyvänä asiakasvirtana. Satavarma busines asiakaspalvelun hallitsevalle ahkeralle, positiiviselle ja iloiselle kukka-alan osaajalle. Kauppahinta on noin 40 % liikevaihdosta. Nyt on paras mahdollinen aika ostaa, sillä edessä ovat kuukausittaiset merkittävät sesongit: ystävän- ja naistenpäivät, pääsiäinen, äitienpäivä sekä kevään valmistujaisjuhlat. Tämä kaikki siis lisänä nostamassa normaalistikin kivaa myyntiä. Ota yhteyttä, niin kerron lisää. Myyn liikkeen heti, kun tarjottu hinta on kohdallaan.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Sähköasennus ja -huolto

Monipuolinen sähköalan yritys Varsinais-Suomessa

Myydään asiantunteva ja arvostettu sähköurakointi-, sähköasennus- ja suunnitteluyritys Sähkö Nurmi Oy. Yrityksellä on jo pitkä, yli 60 vuoden historia. Projektimme koostuvat laajasta kirjosta uudisrakennuksia ja saneerauskohteita, mm. kouluja ja päiväkoteja. Asiakkainamme on rakennusliikkeitä, kuntia ja yksityisasiakkaita. Pitkäaikainen ja laaja yhteistyö suuren asiakkaan kanssa on merkki luottamuksesta ja kyvystämme toimia vaativissakin projekteissa.  Asiakaslähtöinen toimintatapamme ja tehokas projektinhallintamme takaavat laadukkaan ja aikataulussa pysyvän palvelun. Yrityksemme vahvuutena on vahva tunnettuus, hyvät referenssi sekä osaava ja motivoitunut nuori henkilöstö, joka on valmis tarttumaan haasteisiin.  Työllistämme yrittäjäpariskunnan lisäksi yhdeksän sähköalan ammattilaista. Toimistomme  sijaitsee vuokratiloissa Perniössä ja toimimme pääasiassa lähialueellamme Varsinais-Suomessa. Myynnissä on koko osakeyhtiö. Tarjoamme sinulle mahdollisuuden jatkaa vahvaa perinnettä ja kasvattaa yritystä entisestään. Lisätietoja ja yksityiskohdat saat ottamalla yhteyttä myyjään.  Voit tutustua yritykseen osoitteessa: https://www.sahkonurmi.fi/
Ostetaan
PÖRSSINOSTO
Tilitoimisto

Turkulainen perheyritys haluaa ostaa tilitoimiston Turun alueelta

Olemme kokenut turkulainen perheyritys, pitkän linjan yrittäjiä, ja suunnittelemme laajentumista ostamalla tilitoimiston Turusta tai sen talousalueelta.  Etsimme luotettavaa ja ammattitaitoista yritystä, joka jakaa arvomme ja näkemyksemme välittävästä asiakaspalvelusta ja taloushallintopalveluiden tärkeydestä. Miksi myydä juuri meille?  • Paikallinen yritys: Olemme juurtuneet Turkuun ja ymmärrämme paikallisen liiketoimintaympäristön erityispiirteet. Haluamme jatkaa tilitoimiston vahvaa palvelua paikallisille yrityksille. • Perheyrityksen lämpö ja ammattitaito: Arvostamme pitkäaikaisia asiakassuhteita ja osaavaa situtunutta henkilökuntaa. Sitoudumme tarjoamaan asiakkaillemme laadukasta palvelua ja työntekijöillemme mukavan työympäristön.  Kokeneena perheyrityksenä tuomme mukanamme vankan ammattitaidon ja liiketoiminnan ymmärryksen. • Vastuullisuus ja luotettavuus: Korostamme vastuullista liiketoimintaa ja luottamusta. Etsimme tilitoimistoa, joka jakaa nämä arvot ja haluaa olla mukana rakentamassa vahvaa liiketoimintayhteisöä. • Etsimme tilitoimistoa, jolla on mahdollisuudet laajentua ja kehittyä yhdessä kanssamme. Jos olet kiinnostunut myymään tilitoimistosi meille tai kuulemaan lisää, ota yhteyttä! 
Myydään
PÖRSSINOSTO
Panimo

Myydään toimiva ja vakiintunut pienpanimotoiminta

Haluatko omistaa oman pienpanimon ja kehittää intohimosi tuottavaksi liiketoiminnaksi? Yrityksen Tiedot: Perheyritys, joka on perustettu 2018. Tilanne: Nykyinen yrittäjä näkee erinomaista potentiaalia, toiminta sopii mainiosti vaikkapa 1-2 hengen tiimille. Syy myynnille: Yrittäjät suunnittelevat siirtymistä uusiin haasteisiin. Tuotevalikoima: Oluita, lonkeroita, limonadia - laadukkaat tuotteet. Liikevaihto: 100-150 tuhatta euroa, jossa kasvumahdollisuuksia esimerkiksi festareilla tehtävästä myynnistä. Festareihin ja muihin tilaisuuksiin panostamalla on mahdollista kasvattaa liikevaihtoa ja tulosta nopeastikin. Markkinointimahdollisuudet: Kaipaa lisää markkinointia ja erityisesti sosiaalisen median näkyvyyttä . Työllistäminen: 1-2 osa-aikaista työntekijää tällä hetkellä. Mahdollisuudet: Myös elintarvikelupa olemassa limonadeille, liiketoiminta helposti laajennettavissa. Yritys toimii tällä hetkellä vuokratiloissa, nykyisen tilan vuokraaminen on mahdollista myös uudelle omistajalle. Myytävä kokonaisuus: Koko osakeyhtiö. Toiminta vakiintunutta, panimotoimintaa jo yli viiden vuoden ajan. Tässä on tarjolla valmis ja toimiva konsepti. Uudelle omistajalle tarjotaan kattava tuki ja perehdytys sopimuksen mukaan. Tämä on loistava tilaisuus lähteä panimoalan yrittäjäksi ja lähteä hyödyntämään valmiiksi hiotun liiketoiminnan potentiaalia. Ota yhteyttä lisätietojen saamiseksi ja sopiaksesi tapaamisesta!
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola
80 000 €

Myydään Turussa toimivan pubin ja kesäterassin liiketoiminta

Myynnissä yksi Turun legendaarisimmista ja tunnetuimmista pubeista. Puutorin Vessa on toiminut 25 vuotta 90 vuotta vanhassa suojelussa pyöreässä käymälä rakennuksessa. Jo rakennus on ainutlaatuinen ja se on sisustettu tunnelmalliseksi kortteliravintolaksi. Ennen covidia pubi sisältyi Turku Touringin risteilyvieraiden nähtävyys kierroksiin.  Kesän elävöittää yksi Turun suurimmista ja aurinkoisimmista terasseista, mistä suurelta lavalta on tarjolla monenlaista livemusiikkia ja tapahtumia, mm. suuren suosion vuosien varrella saanut Puutori Blues. Terassimyyntiä palvelee merikontista tehty baari mistä helposti hoituu jopa parin sadan hengen yleisön anniskelu.  Vuokra 1.960,00 kk, alv 0% Sähkö esim 11/2022 kulutus, siirto, vero ja perusmaksu alle 100 € (n. 700 kWh) alv 0% Kokonaisuuteen kuuluu vielä P-Puutorin tiloissa olevaa kaksi tilavaa varastoa sekä 4 autopaikkaa. Kokonais vuokra on erittäin kohtuullinen.  Tartu tilaisuuteen ja osta toimiva liiketoiminta, brändi ja valmiiksi katettu pöytä. 
Kohteet 19 - 36 hakutuloksista

Tee ilmainen hakuvahti

Pysy vaivattomasti ajan tasalla kiinnostavista kohteista. Saat meiltä sähköpostiisi tiedon aina, kun hakuasi vastaava kohde julkaistaan. 

TEE HAKUVAHTI NYT
  • 1
    Luo tunnukset
  • 2
    Valitse hakuehdot
  • 3
    Saat sähköpostiisi hakuusi sopivat ilmoitukset
TEE HAKUVAHTI TÄSTÄ
loder image