ladataan Ladataan. Odota, ole hyvä.
"Kova kasvukausi edessä, sinustako raudanluja jatkaja? "
Hinta: 150 000 €

Olemme tunnettu "ToriX" sosiaalisesta mediasta (Facebook 12,5t tykkääjää). Onnistuneimmat kerta-kampanjat tavoittaa yli 80 000 ihmistä / 1% väestöstä.



Pää-liiketoimintamme muodostuu kirpputorin pyörittämisestä kivijalkamyymälässämme (n.1000m2) Lahdessa, jossa n.200 000 - 250 000 ihmistä käy asioimassa vuosittain. Satumme lisäksi maantieteellisesti Prisman ja ABC-aseman viereen liikenne-solmukohtaan (4 moottoritien ja 24 tien risteykseen). Kesäisin kaikki etelästä saapuvat kymmenet -tuhannet "Päijänne" -mökkiläiset ruuhkauttavat/vilkkauttavat myös viikonloppuisin aluetta, jota pidetään ostoskeskittymänä ja jota täydentää meidän "iso / tunnettu" kirppiksemme, joka viikonloppuisten "pihakirppis"-tapahtumiemme kera.


Kokonais-tavaraliikevaihtomme tällähetkellä liikkuu noin miljoonassa,joka on kasvanut noin 30-40% vuositasolla 3,5 vuoden ajan.


Avasimme Suomessa Ensimmäisenä 50/50 -täyspalvelukokonaisuuden, jossa myymme tuotteet asiakkaiden puolesta. Kysyntäkasvu -palvelulle on rajussa tilanteessa, noin yli 500 kotitaloutta odottaa palveluun pääsyä. Tähän palvelukokonaisuuteen avasimme osasto-myyntimallin,joka rakenteena välittömästi nosti kokonaistavaraliikevaihtomme jopa 30 - 40% kasvuun.                                     


Runkona kakussamme on aina suositut vuokrattavat itsepalvelupöydät,joten alan aikaan perustuvat suhdannevaihtelutkin kompensoituu. eli olemme toisinsanottuna lähes -"aina täynnä" ja ostajien maineessa tästä.



Kovan 3,5 vuoden alkurutistuksen jälkeen, kun liiketoiminta on kovimmassa kasvuvauhdissa kuin koskaan, päätimme perhesyiden takia lähtemään yhtiötä myymään ja toiveena, että yritykseen saataisiin raudanlujaa jatkajaa/jatkajia (koko osakekanta myynnissä), joka vie "ToriX"- Brändin täysin uusille leveleille. Alusta on rehevää liiketoiminnalle ja mahdollisuudet syntyneitä liiketoimintasuhteitakin hyödyntäen, on konsepti levittää ympäri Suomen, ja ottaa iso rooli kansallisista kirpputorimarkkinoista (tähän tuomme näkemykset ja kontaktit jo syntyneissä liiketoiminta suhteista tueksi).



Olit Iso tai Pieni, Varma tai Epävarma, kun kolahti ja intuitio sanoo,että "se olen MINÄ" (meille KAIKKI on lähtökohdiltaan samanarvoisia)..., niin luovutamme avuliaan kiitollisina liiketoiminta-kapulan SINULLE hyvinvoinniksi ja liiketoiminta-onneksi tulevaisuuden bisneksessä.


Otamme vastaan kaikilta osapuolilta tasapuolisesti alustavia tarjouksia ja tai "osta heti" -tarjouksia      (150 000€ ). Suuntaa antavat tarjoukset alkuvaiheessa selkiyttää ja nopeuttaa osapuolten näkemystä yhtiön arvosta ja laita vielä lisäksi yhtiön edunmukaisia jatkaja perusteluja 31.08.2018 asti tarjousten mukana. Mikäli kemiat synkkaa ja hyvässä rakentavassa hengessä edetään,voidaan kauppaa ripeyttää mahdollisuuksien mukaan.


Nettisivut: www.torix.fi



Facebook-sivut: https://www.facebook.com/kirpparitorix/



Sähköposti: [email protected]



Puhelin: Petri Eskelinen (TJ) +358451352952



Käyntiosoite: Vanhatie 25, 15240 Lahti



Yrityksen 100% osakekannan HINTATARJOUKSET muodostuu:



1. "Jätetyt tarjoukset" määräaikaan 31.8.2018 mennessä (Jokaisen "maksukyky" -mukaiset tarjoukset). Extraa on, kun informoit, miten ja miksi olisit ToriX Oy -yhtiön edunmukainen jatkaja ?



2. "Osta Heti" = 150 000€ . Extraa on, kun informoit, miten ja miksi olisit ToriX Oy -yhtiön edunmukainen jatkaja ?



Ps. Yhtiön myyntiin vaikuttavat asiat ja nykyisen omistajan oikeus yksipuolisesti myydä tai olla myymättä 100% omistustaan, mikäli ei päätöksellään halua:



1. Yhtiön osaamisen / toiminnan mielekäs vaihto        (henkilökemiat, nykyisen -henkilöstön suhteessa (Lahden parhaat työntekijät, "mielestämme") / riittävä oppi).



2. Yhtiön toimintaan liittyvien haasteiden tunnistaminen/ tuki/ näkemykset.



3.  Vastaavien vastikkeiden molempia osapuolia hyväksyttävä ratkaisu/päätös/riski.



4. Virallinen kauppa ja nykyisten omistajien irtautuminen toiminnasta.
"Ei tehdä kaupasta rakettitiedettä, vaan pilke silmäkulmassa"

  • Ilmoitustunnus:
    5526
  • Ilmoitustyyppi:
    Myydään yritys
  • Toimiala:
    Kauppa
  • Liikevaihtoluokka:
    200 001 € - 300 000 €
  • Työntekijöitä:
    4-5
  • Kiinteistön koko:
    Noin 1000m2, josta tuotantilassa 100 - 200m2 (50/50-palvelukäsittely)
  • Kiinteistö on:
    Vuokrattu
  • Paikkakunta:
    Päijät-Häme
  • Www:

Ilmoittaja

Ota yhteyttä ilmoittajaan

Ota helposti yhteyttä:

Yhteydenottosi välittyy suoraan ilmoittajalle - nopeaa ja helppoa.


Ihmiset jotka katsoivat tätä ilmoitusta, katsoivat myös näitä

Sinua voi kiinnostaa myös nämä
  •  
    XCS
    Sähköasennustarvike- ja sisustusvalaisin...

    Eläköitymisen johdosta, myydään Hangossa sijaitsevan ja pitkään toimineen Sähköasennus- ja Valaisinliikkeen varastossa olevaa materiaalia. Myös yrityskauppa ja kannattavan yritystoiminnan jatkaminen hyvällä paikalla Hangossa mahdollista.

  •  
    BOUTIQUE-MYYMÄLÄ
    BOUTIQUE-MYYMÄLÄ HELSINGIN KESKUSTASSA J...

    Myydään naisten kenkien erikoisliikkeen liiketoiminta, paikallisesti palveleva kivijalkaliike Helsingin ytimessä sekä maailmanlaajuisesti toimiva verkkokauppa. Toimintaa on jo vuodesta 2008, kymmenen vuotta. Tarkoin valitut kengät ja asusteet on...

  •  
    XCS
    Palvelusektorin työvaateliike ja verkkok...

    Hyvämaineinen yritys hakee jatkajaa. Aktiiviselle myyjälle hyvä mahdollisuus. Tuotemallisto sopii hyvin julkisiin hankintoihin ja yritysmyyntiin. Alana on palvelusektorin työvaatetus ja työkengät sisäkäyttöön. Hyvät kilpailukykyiset edustukset...

  •  
    XCS
    Autojen tukkumaahantuonti Ruotsista Auto...

    Suomen tuontiajoneuvotukku Oy (2810601-8) Nyt ainutkertainen mahdollisuus aloittaa yrittäminen pienellä pääomalla ja valmiilla tutkitusti toimivalla konseptilla. Yritys perustettu Tammikuussa 2017. Yritys on velaton ja hyvin hoidettu. Osakkeiden...

  • ASIANTUNTIJA VäLITTää
    Perinteikäs kello-
    Perinteikäs kello- ja kultasepänliike Pi...

    Vuodesta 1961 saakka toiminut perinteikäs ja vakavarainen kello- ja kultasepänliike. Hintapyyntö 330.000€. Katso lisätietoja www.pirkankello.fi.

  •  
    HALUTUT DOMAINIT JA
    HALUTUT DOMAINIT JA VERKKOKAUPPA

    Myydään liiketoimintana domainit www.biddieshoes.com ja www.biddieheels.com ja verkkokauppa-alusta. Kauppa sopii ostajalle, jolla jo on kenkäkauppa ja haluaa laajentua verkkokauppaan tai valmis aloitussetti täysin uudelle toiminnalle. Onnistuneet...

  •  
    Leppävirran
    Leppävirran Autohuolto ja Tarvike Oy Ets...

    Nyt erinomainen tilaisuus aloittaa yrittäminen hyvin hoidetussa yhtiössä. Yritys perustettu v-96. Nykyaikaiset korjaamolaitteet/erikoistyökalut. Hallitilaa 250m2. 4-nosturi paikkaa/2-lattia. 3D pyöränsuuntaus. Pakokaasu bensa/biesel....

  •  
    Myydään KYLÄKAUPPA
    Myydään KYLÄKAUPPA

    Tule kyläkauppiaaksi Kosulaan, palvelevaan Luostaritien kauppaan! Meillä on perinteisten päivittäistavaroiden lisäksi monipuoliset palvelut, kuten karaokebaari, juhlatila, kirppis, tapahtumatori, kesäterassit, Tuusniemen apteekin palvelupiste...

  •  
    XCS
    Kannattava viritysosien verkkokauppa/lii...

    Myydään kasvava ja kannattava autojen sekä kilpa-autojen viritysosien verkkokauppa sekä koko liiketoiminta. Kaupalla on koko Suomen laajuinen asiakaskunta. Brändi toimii vahvasti autoharrastajien sekä autourheilun parissa SM-tasolla asti....

  •  
    Maahantuontialan
    Maahantuontialan yritys

    Myydään pitkään toiminut tunnettu sisustusalan maahantuontialan yritys, joka toimii vain b2b -puolella.Yritys on hyvin hoidettu ja sen toiminta on tuottoisaa. Hyvät asiakasuhteet, luotettavat päämiehet ja laadukas valikoima tekevät tästä valmiin...

  •  
    Valoisa, kodikas,
    Valoisa, kodikas, loistava sijainti. Myy...

    Myydään Oulunkylässä  sijaitsevan idyllisen kukkakaupan liiketoimi. Samassa liikehuoneistossa on toiminut kukkakauppa jo yli 20 vuotta. Vakio asiakaskunta, joka koostuu alueen yrityksistä ja asiakkaista.  Kauppaan sisältyy kaikki tarvittava...

  •  
    Kannattava
    Kannattava puhelimien oheistuotteita myy...

    Myydään kannattava älypuhelimien suojakuoria ja oheistuotteita myyvä yritys. Yritystoimintaa on helppo jatkaa. Kontaktit ovat valmiiksi luotu, asiakaskunta on vakiintunut ja uusia asiakkaita tulee jatkuvasti lisää. Yritys myy älypuhelimien...

  •  
    Myydään vaate-,
    Myydään vaate-, sisustus- ja lahjatavara...

    Erinomainen tilaisuus aloittaa liiketoiminta! Liikkeen valikoimissa on monipuolisesti hyvän olon tuotteita, tyynyliinoja, sisustustuotteita sekä naisten ja lasten vaatteita. Valikoimissa on laajasti yksilöllisiä asukokonaisuuksia. Myymälän...

  •  
    Rautakauppa Oulun
    Rautakauppa Oulun talousalueella

    Myytävänä rautakaupan kalusto ja varastot. Hintapyyntö 100 000€ + varasto 200 000€- 400 000€, sopimuksen mukaan. Tarvittaessa varaston ostoa voidaan rahoittaa myyjän puolesta. Kauppa tehdään liiketoimintakauppana. Kauppahintaan sisältyy...

  • ASIANTUNTIJA VäLITTää
    Ylistarossa koiran-
    Ylistarossa koiran- ja kissanruokakauppa

    Myydään hyvämaineisen ja laajan asiakaskunnan omaavan eläintenruokakaupan liiketoiminta Ylistarossa. Kauppa on hyvin toimiva ja sillä on hyvät edustukset sekä ostoehdot tukkurilta. Sopimukset siirtyvät kaupassa mukana.  Koiran- ja kissanruokaa...

  •  
    Myydään
    Myydään Naistenvaate-liike

    Tule kauppiaaksi yrittäjäystävälliseen Vieremän kuntaan. Lilla Annica myy persoonallisia ja nuorekkaita asusteita naisille. Yritykselle on muodostunut vuosien varrella laaja asiakaskunta ja hyvät toimittajat. Tässä on hyvä tilaisuus ostaa...

  •  
    XCS
    Yli 30 vuotta toiminut toimistotekniikka...

    Tilaisuus lähteä Etelä-Suomessa tekemään tulevaisuuden toimistotekniikkaa. Yrityksen omat tuotteistetut, hallinnoidut tuote- ja palveluratkaisut seuraavilla liiketoiminta-alueilla: toimisto- ja tuotantotulostus, asiakirjapalvelut ja visuaalinen...

  • ASIANTUNTIJA VäLITTää
    XCS
    Kahden liikepaikan sekä verkkokaupan oma...

    Kukkakaupalla on pitkät perinteet kannattavasta liiketoiminnasta kahdella erinomaisella liikepaikalla. Yhtiön nimi on alueellaan erittäin tunnettu. Ammattitaitoinen sekä sitoutunut henkilökunta muodostaa kilpailuedun ja yhtiöllä on erinomainen...

  • ASIANTUNTIJA VäLITTää
    XCS
    Laadukkaisiin naisten vaatteisiin erikoi...

    Laadukkaisiin naisten vaatteisiin erikoistunut liike erinomaisella liikepaikalla Helsingin keskustassa.Useita korkealaatuisia brändejä, vakiintunut kanta-asiakkaiden joukko.Hinta 350 000 - 450 000 EURHintapyynnön perustelut: Substanssiarvo,...

  •  
    25 000 eurolla 25 %
    25 000 eurolla 25 % kasvavasta liikkeest...

    [email protected] Yhteydenotot vain em. sähköpostiin. OstetaanAutoja.fi ja AutonMyyntiapu.fi ovat vuodesta 2011 toimineen Ostetaan Autoja Autoliike Oy:n markkinointinimiä. Yritys ostaa, myy ja välittää noin 50 autoa joka kuukausi....

  •  
    XCS
    Reilu 6kk toiminnassa ollut verkkokauppa

    Työvaatteisiin ja varusteisiin erikoistunut verkkokauppa. Toiminta aloitettu viime vuoden loppuvuodesta. Myynnit ollut n. 15 000€ tähän mennessä. Yritys tuo maahan osan tuotteista ja varastoi ne myös, osa menee suoraan valmistajalta tai...

  •  
    Myydään
    Myydään kannattavan, valaistusalan verkk...

    Myydään kannattavan, yli 10 vuotta toimineen Xenonled.com verkkokaupan liiketoiminta ja varasto.Kaupan on  liiketoiminta, joten yritystä ei ole myytävänä.Viimeisen vuoden aikana on kehitetty verkkokauppaa ja tuotevalikoimaa.Myös Facebook-sivustoa...

  • ASIANTUNTIJA VäLITTää
    MENESTYVÄ TOLKIN
    MENESTYVÄ TOLKIN KAUPPAHALLI KIINTEISTÖI...

    JO PITKÄÄN TOIMINUT TOLKIN KAUPPAHALLI + KIINTEISTÖ MYYDÄÄN innostuneille ja kehityskykyisille yrittäjille. Loistava liikenteellinen sijainti antaa nykyisen liiketoiminnan lisäksi myös mahdollisuuden muunlaiseen liiketoimintaan. Voi vuokrata...

  • ASIANTUNTIJA VäLITTää
    Myynnissä Sillã
    Myynnissä Sillã Chic! alusvaateliike Kaj...

    Omistajien paikkakunnan muutoksen vuoksi hyvinvoiva yritys hakee itselleen jatkajaa. Sillä Chic! tarjoaa jokaiseen tärkeään päivää ja erityiseen hetkeen alusvaatteet. Monipuolisten ja laadukkaiden merkkien ansiosta Sillä Chic! voi tarjota...

  •  
    Myydään KENKÄKAUPPA
    Myydään KENKÄKAUPPA Pielavedellä

    Myydään toimiva ja menestyvä kenkäkauppa, joka on pitkän toimintakautensa aikana vakiinnuttanut asemansa ja asiakaskuntansa. Yritys toimii omissa 150 neliömetrin viihtyisissä liiketiloissa. Taloyhtiössä on suoritettu putki-ja...

  • ASIANTUNTIJA VäLITTää
    FITNESS- JA
    FITNESS- JA VAPAA-AJAN VAATETUKSEN VERKK...

    Oletko trenditekijä? Seuraat aikasi muotia, ja olet hyvin perillä vapaa-ajan vaatetuksen ja urheiluvaatetuksen ilmiöistä? Meillä olisi tarjolla sinulle kirkkaampi tulevaisuus. Rakkaudella hoidettu ja  hyvää tasaista tulosta tuottava perheyritys...

  • ASIANTUNTIJA VäLITTää
    Franchising-yritys
    Franchising-yritys Revlon Professional -...

    Asiakkaamme etsii franchising-yrittäjää / alue-edustajaa Oulun alueelle. Tarjoamme sinulle toimialueeksi koko Pohjois-Suomen, pääpaikkana Oulun alue. Yrittäjänä sinulla on yksinmyyntioikeus suoraan maahantuojan kanssa alan parhaista brändeistä,...

  •  
    Monien
    Monien mahdollisuuksien erikoistavaramyy...

    Wanha Osula on Haukivuoren keskustassa kantatien 72 vieressä Mikkelin ja Pieksämäen välillä sijaitseva monipuolinen erikoistavaramyymälä. Kantatien liikennemäärä on n. 1900 autoa/vrk. 25 km säteellä on n. 1700 taloutta sijoittuen pohjoispuolella...

  •  
    Verkkokauppa
    Verkkokauppa palveluille!

    Myydään yrityksen verkkosivut ja domain. Yritys on toiminut välittäjänä palveluntarjoajien ja kuluttajien välillä. Sivuston idea on "aktiviteettien verkkokauppa", mutta sivusto on muokattavissa myös muiden palveluiden/tuotteiden käyttöön....

  •  
    Hyvin
    Hyvin tuotteistettu, kasvupotentiaalia o...

    Myynnissä tarkasti suunniteltu liiketoimintakonsepti yrittäjälle. Tätä liiketoimintaa pyörittäessä töitä ei tarvitse tehdä niska limassa, sillä kalat tekevät työn puolestasi ja yrittäjän tehtäväksi jää vain asiakaspalvelu. Lagoon Fish Foot Spa on...

Apua yrityskauppaan
Katso yrityskaupan ammattilaiset alueeltasi. Klikkaa ja löydät 2 Päijät-Hämen asiantuntijaa täältä >>
Rahoitusratkaisut ja yhteistyökumppanimme yrityskauppaan
Yrityspörssi.fi - Oikea kauppapaikka yrityksen myyntiä tai ostoa suunnittelevalle!