ladataan Ladataan. Odota, ole hyvä.
Myydään Metsälän baari Kristiinankaupungista
Hinta: Ei hinnoiteltu

Myydään legendaarinen liikenneasema, Metsälän baari, valtatien 8 varreella. Yritys on ollut samoilla omistajilla jo 55 vuotta. Nyt on tullut aika jäädä viettämään ansaittuja eläkepäiviä.


Baarissa tarjoillaan kahvilatuotteiden lisäksi lounasta. Asiakaspaikkoja on n. 60 ja toisessa kerroksessa 25. Lisäksi baarissa on pieni myymälä, josta löytyy elintarvikkeita ja päivittäistavaroita. Myynnissä on myös autoiluun liittyviä tuotteita; öljyä, autonesteitä, polttimoita ja muuta "ensiapua" autolle. Lisäksi baarissa on myös veikkauksen ja matkahuollon palvelut


Piha-alueella on polttoainemyynti automaatista (SEO). Jakajia on kaksi ja maanalaisia säiliöitä kolme. Asiaankuuluvat tarkastukset ja suojaukset on tehty.


Tarkoituksena on myydä kiinteistö, liiketoiminta ja tontti. Kiinteistö on kooltaan n. 320 m2. Asvaltoitu tontti on pinta-alaltaan 1,9 ha. Piha-alueelle on kaksi liittymää suoraan kasitieltä.


Nykyiset yrittäjät auttavat, niin halutessa, uutta jatkajaa toiminnan haltuunotossa.


Lisätiedot Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät Sari Koskela p. 050 593 9739


 


 

  • Ilmoitustunnus:
    4660
  • Ilmoitustyyppi:
    Myydään yritys
  • Toimiala:
    Majoitus, ravintola, elintarvike
  • Liikevaihtoluokka:
    300 001 € - 400 000 €
  • Työntekijöitä:
    2-3
  • Kiinteistön koko:
    320 m2
  • Kiinteistö on:
    Oma
  • Paikkakunta:
    Pohjanmaa

Ilmoittaja

Sari Koskela
0505939739
Ota yhteyttä ilmoittajaan

Ota helposti yhteyttä:

Yhteydenottosi välittyy suoraan ilmoittajalle - nopeaa ja helppoa.

Katso lisää ilmoituksia samalta ilmoittajalta
  •  
    Myydään optikko- ja
    Myydään optikko- ja silmälasiliike Optis...

    Optisus on palvelustaan ja valikoimistaan tunnettu optikko- ja silmälasien erikoisliike Seinäjoen keskustassa. Yli 1500 silmälasikehystä sisältävä valikoima tarjoaa toiveiden mukaiset vaihtoehdot. Liikkeestä löytyy sopivat kehykset...

  •  
    Myydään
    Myydään Lauhansarven liiketoiminta Isojo...

    Lauhansarven luontomatkailukeskus tarjoaa aitoa ruokaa arkeen ja juhlaan ajankohdan tunnelmissa. Maalaisravintolasta saa voimaa liikkumiseen ja virtaa kokouksiin joka säällä. Juhlavat kattaukset kruunaavat kodin ja yrityksen tärkeät tilaisuudet...

  •  
    Myydään Seinäjoen
    Myydään Seinäjoen Fiini Fabriikki Oy / H...

    Myytävänä menestyvä, suosittu ja taitavat tekijät vuokratuolilla oleva osakeyhtiö muotoinen parturi-kampaamoliike Seinäjoen keskustassa. Yritys tunnetaan nimellä Hiussalonki Katalook ja toimitusjohtajana on Suomen mestaruuden voittanut Katariina...

  •  
    XCS
    Myydään yksityisen siivouspalvelun liike...

    Yrityksen asiakkaina ovat yksityiset kotitaloudet. Asiakkaat sijaitsevat Seinäjoen, Nurmon ja Ylistaron alueilla. Yhteensä asiakkaita on n. 20. Palveluun kuuluvat ylläpitosiivoukset ja tilauksesta muita siivouspalveluja esim. ikkunoiden pesua....

  •  
    Myydään Tuurin
    Myydään Tuurin ALT-Musiikki Ky:n liiketo...

    Viimeiset 20 vuotta yrittäjä, Pertsa Kari, on toiminut Alavuden Tuurissa yhden miehen putiikkina. Toiminta on ollut tuottoisaa ja mielekästä. Kaikella on kuitenkin aikansa ja vähän on alkanut intensiteetti hiipua. Ikäkin tekee tehtävänsä...

  •  
    Myydään täydellinen
    Myydään täydellinen kehystämö

    Myydään kehystämön liiketoiminta: koneet, varasto, käsityökalut ja tarvikkeet. Vajaan 100 m2 liiketilalla pääset heti aloittamaan. Kehystämö voi sijaita vaikka liikekeskuksessa -melu ei ole rajoite. Aikaisempaa kokemusta ei tarvita -yrittäjä...

  •  
    XCS
    Myydään katsastusasema Etelä-Pohjanmaalt...

    Katsastusasema on perustettu 2012. Yritys työllistää 3 ulkopuolista työntekijää. Aseman palvelun kuuluu henkilöautokatsastuksen lisäksi raskaankaluston katsastus. Katsastusasema on tällä hetkellä vuokratiloissa. Katsastusasema myydään...

  •  
    Myydään
    Myydään lankakahvila Kadonnut Lammas Oy:...

    Lankakahvilasta löytyy käsityönharrastajille trikoo-kuteita, erikoislankoja, sukkalankoja ja käsityötarvikkeita. Myynnissä on myös valmiita käsitöitä, lahjatavaroita ja pesuaineita. Tarjolla on nimen mukaisesti myös kahviopalvelut. Liike...

  •  
    Myydään kangaspuoti
    Myydään kangaspuoti Reetikin liiketoimin...

    Reetikki on perustettu vuonna 2015. Yritys työllistää yrittäjän ja yhden osa-aikaisen henkilön tarvittaessa. Liike sijaitsee loistavalla paikalla Lapuan keskustassa. Reetikistä löytyy verho- ja verhoilukankaita kaikkeen sisustamiseen,...

  •  
    XCS
    Myydään anniskeluravintola Seinäjoelta

    Myydään liiketoimintakaupalla hyvin kannattava anniskeluravintola Seinäjoelta. Lisätiedot Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät Sari Koskela p. 050 593 9739

  •  
    XCS
    Myydään siivousalan yritys Pohjanmaalta

    Yrityksen historia on alkanut vuonna 1983 ja se työllistää tällä hetkellä n. 10 vakituista sekä tuuraajia tarvittaessa. Pääasiassa tehdään yritysten ylläpitosiivouksia ja kotisiivoukset ovat viime vuosina lisääntyneet. Yritys on vahva vaikuttaja...

  •  
    XCS
    Myydään Lillbackan Leipomo Oy Kauhavalta

    Leipomo on toiminut vuodesta 1986 alkaen ja nykyisellä yrittäjällä vuodesta 2010. Yrityksellä on oma leipomokiinteistö, joka sijaitsee Kauhavalla Tornimäen teollisuusalueella. Omalla tontilla kokoa on 2 000 m2. Leipomon tuotteina ovat makeat...

  •  
    XCS
    Myydään huonekalualan yritys kiinteistöi...

    Yritys on valmistanut yli kolmenkymmen vuoden ajan kotimaisia huonekaluja niin julkisiin- kuin yksityisiinkin tiloihin. Nykyään valmistus keskittynyt yksityiselle puolelle. Yrityksellä on oma tuote. Jälleenmyyjiä tuoteperheellä on kattavasti...

  •  
    Myydään idyllinen
    Myydään idyllinen yritys- / asuinkiintei...

    Tämä ainutlaatuinen kohde, Taidetalo Myllynkivi tarjoaa sinulle mahdollisuuden täyttää unelmasi paikasta, missä kohtaavat 1920-luvun myllyidylli, nykyaikainen asumistaso, romanttinren uittouoma ja järvimaisema. Jyhkeä takka, kaarikatto ja...


Ihmiset jotka katsoivat tätä ilmoitusta, katsoivat myös näitä

Sinua voi kiinnostaa myös nämä
  •  
    Myydään menestyvä
    Myydään menestyvä kahvila upealla sijain...

    Yli 20 vuotta Euran parhaalla liikepaikalla toiminut Kahvila Roosa etsii toiminnalleen uutta jatkajaa. Kahvila on keskittynyt kahvin, leipien ja sämpylöiden sekä leivonnaisten myyntiin. Kahvila on tunnettu mutkattomasta palvelusta, erittäin...

  •  
    XCS
    Ravintola Kouvolassa

    Myydään vuokrakiinteistössä toimivan Ravintola B:n liiketoiminta Kouvolassa ajanpuutteen vuoksi. Asiakaspaikkoja 100 sisällä ja 70 terassilla. Säännöllinen asiakaskunta. Siisti  ja avara liiketila, jonka vuokrasopimus on mahdollista siirtää...

  • ASIANTUNTIJA VäLITTää
    Myytävänä
    Myytävänä Taivallahden Lomamökit

      Myytävänä Taivallahden Lomamökit: 47 neliöä 70 tuhatta, 75 neliöä 85 tuhatta, 53 neliöä + parvi 110 tuhatta euroa.Kaksi rantaan rajoittuvaa ja neljä kuivanmaan tonttia. Tila n. 170 ha kolmepalstaa, yhdessä kaavatontteja 23 kpl. Saaritila n.52...

  • ASIANTUNTIJA VäLITTää
    XCS
    Kahvila /Lounasruokapaikka/Pikaruokapaik...

    Myydään useamman vuoden (n. 10v.) toiminut kahvila/lounas/pikaruokapaikka vilkkaassa tienvarsipaikassa. Myydään henkilökohtaisista syistä. Rakennus on oma ja tontilla ollaan vuokralla. Hyvät tilavat parkkipaikat sekä iso terassi. Toimiva keittiö...

  • ASIANTUNTIJA VäLITTää
    Myydään kahvila-
    Myydään kahvila- ravintola- ja leipomo-a...

    Myytävänä pitkään toiminut yritys, joka valmistaa Kotkan  perinneherkkua "possoa" ja "lihistä". Omat tilat Karhulan torin vieressä. Tilojen koko 165 M2 sisältäen leipomon, keittiön ja 30:nen asiakaspaikan kahvila + kesäterassi. Yritys pitää...

  •  
    XCS
    Majatalo Kittilässä, Levin läheisyydessä

    Muuttuneiden elämäntilanteiden ja tulevaisuuden suunnitelmien johdosta olemme päättäneet myydä Jurtta Oy:n. Yrityksellä on omistuksessaan majoitustilana toimiva Majatalo Jurtta, Kittilän Rautuskylässä. Majatalossa on 15 viihtyisää retrohenkisesti...

  •  
    Uusi kahvila meren
    Uusi kahvila meren äärellä Jätkäsaaressa

    Kahvilan edustalla vajaa 50 metrin päässä ovat lähimmät laituripaikat veneilijöille. Pihalla paljon parkkitilaa. Terassimainen edusta suosii kesällä ulkotiloissa viihtymistä. Itse kahvila 36 m2, varustettu ajanmukaisella espressokeittimellä,...

  • ASIANTUNTIJA VäLITTää
    XCS
    HOTELLI- RAVINTOLA HELSINGIN KESKUSTASSA

    Ainutkertainen mahdollisuus: Myydään vahvaa tulosta tekevä, korkealla käyttöasteella toimiva hotelli ja siihen liittyvä ravintolatoiminta Helsingin keskustassa. Myydään tarjousten perusteella.

  •  
    XCS
    Valoisa kiva kahvila

    Ikää kun alkaa karttua on aika luopua työstään, jota rakastaa. Tässä sinulle oiva tilaisuus tarttua kivanhintaiseen tarjoukseen. Ota rohkeasti yhteyttä!   Myytävänä on yli yksitoista vuotta kahvilatoimintaa harjoittava yritys Porin keskustasta....

  •  
    Myydään
    Myydään Lauhansarven liiketoiminta Isojo...

    Lauhansarven luontomatkailukeskus tarjoaa aitoa ruokaa arkeen ja juhlaan ajankohdan tunnelmissa. Maalaisravintolasta saa voimaa liikkumiseen ja virtaa kokouksiin joka säällä. Juhlavat kattaukset kruunaavat kodin ja yrityksen tärkeät tilaisuudet...

  •  
    HOTELLI-RAVINTOLA
    HOTELLI-RAVINTOLA UUDESSAKAUPUNGISSA. HY...

    Myydään hyvän tuoton omaava hotelli-ravintola Uudessakaupungissa. Talousalueella hyvä työllisyystilanne ja hyvät taloudelliset näkymät. Hotellilla erikoisen hyvä käyttöaste. Hyvät yhteistyösopimukset, mm. Valmet Automotiven ja Yaran/Kemiran...

  •  
    XCS
    Myydään Ilmajoen makkaramestarit Oy:n li...

    Myydään vuodesta 1999 toimineen Ilmajoen makkaramestarit Oy:n liiketoiminta koneineen ja kalustoineen ja resepteineen. Ilmajoen makkaramestarit valmistaa erilaisia lihajalosteita tavanomaisena ja luomuna kuten makkarat, erikoismakkarat, pihvit,...

  •  
    XCS
    Trendikäs ja tunnettu lounaskahvila Hels...

    Myydään viihtyisällä alueella sijaitseva erittäin suosittu ja trendikäs lounaskahvila Helsingissä.   

  •  
    Ravintolan
    Ravintolan liikennetoiminta.

    Myytävänä on hyväkykyinen ja pitkätoimiva ravintolan liikennetoiminta. Kaksi tilaa sijaitsee Rovaniemen ydinkeskustassa ja kauppakeskustassa. Lounasravintolat ovat hyvin varustettu ja hyvin hoidettu.  

  • ASIANTUNTIJA VäLITTää
    XCS
    Lounas-kahvila Kerma Varkaudessa etsii j...

    Yrityksen tarina Liikeidea: Kyseessä on lounas-kahvila liiketoiminta. Alkuvaiheen odotukset: Kahvilan alkuvaiheessa meni oma aikansa siihen, että asiakkaat löytävät paikan. Melko nopeasti asiakkaat vakiintuivat ja alkuvaiheessa tehdyn...

  •  
    musiikkibaari pleku
    musiikkibaari pleku vantaan myyrmäessä.

    55 asiakaspaikkaa. 127 neliötä. vuokra 1600 kk. sähkö n. 200 kk. keittiö on. nykyinen liikevaihto n.16000 kk. tämänhetkistä vuokrasopimusta jäljellä 5v. osta siitä itsellesi työpaikka. näytöt sovitaan puhelimitse tai netitse. facebook open stage...

  •  
    Myydään
    Myydään Legendaarinen uudistettu Rantara...

    Monipuolinen viihdekeskus sisältäen mm. seuraavaa liiketoimintaa: Majoitus- ja ravintola liiketoimintaa lisäksi Checher museo, huvi/vesipuisto hiekkarantoineen, kampaamo, minigolf, hieronta, solarium, pelisali sekä karavaanarialue....

  •  
    XCS
    Perinteikäs pub-ravintola Kainuussa

    Mukava viihtyisä Kantapub keskellä Puolangan kirkonkylää. Ravintola on toiminut samoissa tiloissa yli 50 vuotta eri omistajilla. Olemme toimineet Puolangalla ravintola-alan yrittäjinä 1995 vuodesta lähtien. Pub Mustan Kissan vetäjinä yli 12...

  •  
    Majoitusalan yritys
    Majoitusalan yritys

    Majoitusalan yritys

  •  
    Vuokrataan
    Vuokrataan ravintolaliiketoiminta upeall...

    Upea kaksikerroksinen näköalaravintola kehittyvässä kohteessa, ihan Saimaan rannassa, Holiday Club Saimaan satamassa. Paikka etsii reipasta, aikaansaavaa ja markkinointihenkistä yrittäjää. Hyvälle ruoka- ja tapahtumaravintolalle on alueella...

  •  
    Haussa juhlien,
    Haussa juhlien, kokousten, hyvinvointile...

    Rock and Lake välittää tällä hetkellä 30 vuokramökki kohdetta ja oheispalveluita Etelä-Savossa, Kangasniemellä. Vahvuutemme on digitaalisessa markkinoinnissa ja matkailun verkkokaupassa josta voi ostaa majoitusta ja oheispalveluita viidellä eri...

  •  
    XCS
    Lounas-kahvila

    Myydään lounas-kahvilan liiketoiminta, pitopalvelu ja  kokouspalvelut. Monipuoliset tuotteet ja palvelut. Todella edullinen vuokra, vain  (250€/kk, sis.sähkö, vesi, laitteiden huolto) ja vakiintunut asiakaskunta. Asiakaspaikkoja 80-150. Tästä...

  •  
    Myydään monien
    Myydään monien mahdollisuuksien liike- j...

    Suosittu lounas - ja tilausravintola keskeisellä liikepaikalla Nilsiän keskustassa. Tahkon matkailukeskukseen on matkaa noin 10 km. Ravintolasalin puolella on 290 paikkaa, kabinettiin mahtuu 30 henkeä, pubissa 60 asiakaspaikkaa ja terassi 30 asp....

  • ASIANTUNTIJA VäLITTää
    XCS
    Kannattava ruoka- ja anniskeluravintola ...

    Myydään kannattava ruoka- ja anniskeluravintolaliiketoiminta Ylläkseltä.Toiminut yli 15 vuotta. Vakiintunut asikaskunta ja erittäin hyvä kannattavuus.aLataa liitteenä oleva esite (PDF) ja tutustu kohteeseen.Yhteydenotot: Puhelimitse arkisin klo...

  •  
    Eläköitymeisen
    Eläköitymeisen takia myydään Hyvin menev...

    Lounas- /tilausravintola, A-oikeudet 80 paikkaa, tersssit 30 paikkaa, pizza valmius, oma kiinteistö 165m2, viimeinen laajennus valmistui 2014 (wc tilat + kabinetti), kunnan vuokratontilla, iso parkkipaikka, pienet ylläpitokustannukset.   Meillä...

  •  
    XCS
    Kannattavan lounaskahvila- ja pitopalvel...

    Myydään vuokratiloissa toimivan lounaskahvila- ja pitopalveluyrityksen liiketoiminta. Sijainti on erinomainen isojen kauppaliikkeiden läheisyydessä.  Yrityksen liikevaihto yli 500.000 euroa ja toiminta kannattavaa.  Yrittäjä on jäämässä...

  • ASIANTUNTIJA VäLITTää
    Grilli- ja
    Grilli- ja kahvilakokonaisuus Salon parh...

    Myynnissä pitkään toimineet, lähekkäin sijaitsevat, Suomen parhaimmaksikin äänestetyllä torilla toimiva torikahvila sekä grilli aivan Salon ydinkeskustassa. Kahvilan ja grillin läheinen keskinäinen sijainti auttaa merkittävästi mm. varastojen...

  •  
    MYYTÄVÄNÄ SUSHI
    MYYTÄVÄNÄ SUSHI RAVINTOLA

    Myytävänä Hyvinkäällä sijaitseva Home Sushi liiketoiminta. Home Sushi on sushia valmistava pieni ravintola, joka tarjoaa myös kotiinkuljetusta. Liiketoiminta on aktiivisessa toiminnassa. Liiketoiminnalla on vakiintunut ja kasvava asiakaskunta....

  • ASIANTUNTIJA VäLITTää
    Monien
    Monien mahdollisuuksien paikka Savonlinn...

    Hyvin hoidetussa, 60-luvulla rakennetussa ja v. 2007 remontoidussa kiinteistössä toimii tällä hetkellä suosittu pub.  Kiinteistö sijaitsee n. 4 km päästä ydinkeskustasta, alueella jossa on tiheä asutus sekä hyvät palvelut. Pubissa on...

  •  
    XCS
    Myydään anniskeluravintola Seinäjoelta

    Myydään liiketoimintakaupalla hyvin kannattava anniskeluravintola Seinäjoelta. Lisätiedot Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät Sari Koskela p. 050 593 9739

Apua yrityskauppaan
Katso yrityskaupan ammattilaiset alueeltasi. Klikkaa ja löydät 3 Pohjanmaan asiantuntijaa täältä >>
Rahoitusratkaisut yrityskauppaan
Yrityspörssi.fi - Oikea kauppapaikka yrityksen myyntiä tai ostoa suunnittelevalle!