ladataan Ladataan. Odota, ole hyvä.
Toimitilaa yritykselle Karvialla matkailuun, perhepäivähoitoon
Hinta: Ei hinnoiteltu

Toimitilaa yritykselle Karvian Sarvelan entisessä kylä-koulussa, esimerkiksi matkailuun tai vaikka perhekotitoimintaan liittyvää. Osa kiinteistön tiloista on muokattavissa pienellä remontoinnilla asumiskäyttöön


Karvian kunta myy Sarvelan kyläkoulukiinteistön, joka sijaitsee Karvian kunnassa, Sarvelan kyläkeskuksen tuntumassa osoitteessa Sarapohjantie 15. Kiinteistötunnus on 230-411-3-131, RIIHIMAA.


Pihamaalle käännytään suoraan seututieltä 273. Kiinteistö rajoittuu pohjoisrajalta Karvianjokeen, Karvianjärvi sijaitsee noin puolen kilometrin päässä. Kiinteistön pinta-ala on noin 8000m2 ja sillä sijaitsee kouluna toiminut päärakennus, autokatos-varastorakennus sekä jokirannassa sijaitseva huvimaja/grillikota.


Koulurakennuksen tiloissa on valokuitukeskus ja piha-alueelta löytyy kylän kierrätyspiste. Jokirannassa on vesiosuuskunnan pumppukoppi, jonka maapohjan kunta on myynyt vesiosuuskunnalle syksyllä 2017. Pihamaalla on koulutoiminnan ajalta leikkivälineitä.


Koulurakennuksena toiminut päärakennus on rakennettu vuonna 1955 ja sen pinta-ala on kaikkiaan yli 900m2. Ensimmäisessä kerroksessa on kaksi isoa luokkahuonetta, opettajanhuoneena toiminut pienempi huone, tilava liikuntasali, keittiö aputiloineen sekä pukuhuoneet, joiden yhteydessä on pesuhuone. L-muotoisen rakennuksen molemmista siivistä löytyy yläkertaan vievä portaikko. Yläkerrassa on kaksi isoa luokkahuonetta, puukäsityöluokkana käytetyt tilat sekä useampia pienempiä huonetiloja.


Päärakennuksessa on kahden asuinkerroksen lisäksi kellari ja kylmä, tilava vintti. Kellarikerroksessa on erilaisia varastotiloja, lämpökeskus, koululaisten käytössä olleet wc-tilat sekä remonttia kaipaava sauna pesutiloineen.


Päärakennuksessa on öljykeskuslämmitys ja yläkerran luokissa vuonna 2010 peruskorjattu koneellinen ilmanvaihto. Alakerran aulatiloissa on tehty peruskorjaus vuonna 2012 ja koko päärakennuksen konesaumattu peltikatto on saneerattu vuonna 2004. Julkisivuverhouksena on karaattilevy, joka on muutamassa kohdassa korjaamisen tarpeessa. Ulko-ovet ovat metallirunkoisia, ikkunoista lähes kaikki on uusittu 2000-luvun taitteessa ja niihin on tällöin lisätty sälekaihtimet. Päärakennukselle on suoritettu osittainen kuntotarkastus vuonna 2014 uuden yhtenäiskoulun suunnittelun yhteydessä, kuntotarkastusraportti esitellään ostajaehdokkaille.


Koulurakennuksesta löytyy monipuolisesti erikokoisia luokkahuoneita ja muussa käytössä olleita tiloja, jotka ovat helposti muokattavissa erilaisten tarpeiden mukaan.


Lisätietoja voi kysyä


Jaakko Kallioniemi, kunnanrakennusmestari 044 27 54 767


Tarja Hosiasluoma, kunnanjohtaja 0400 221 900                     


 


 

Ilmoittaja

Jaakko Kallioniemi
0442754767
Ota yhteyttä ilmoittajaan

Ota helposti yhteyttä:

Yhteydenottosi välittyy suoraan ilmoittajalle - nopeaa ja helppoa.

ASIANTUNTIJA VäLITTää

Ihmiset jotka katsoivat tätä ilmoitusta, katsoivat myös näitä

Sinua voi kiinnostaa myös nämä
  •  
    Viihtyisä
    Viihtyisä anniskelu- ja hampurilaisravin...

    Myydään suosittu retrohenkinen hampurilaisravintola, jossa myös tilausruoka sekä juhlapalvelua, live-musiikkia ja tapahtumia. Kauppaan sisältyy kiinteistö, liiketoiminta, varasto sekä kalusto. Toimintaa on mahdollista kehittää eteenpäin,...

  •  
    XCS
    Ravintola ja elintarvikekauppa saaristos...

    Ruokaravintola ja elintarvikekauppa turun saaristossa Velkua Teersalo. Olemme 30 vuotta vanha yritys ja erittäin hyvällä paikalla autotien ja ennen kaikkea veneilyväylien risteyksessä aivan meren rannassa. Palvelemme ympäri vuoden ja kesällä...

  •  
    XCS
    Kannattava, kasvava ja velaton leipomo V...

    10 vuotta toiminnassa ollut luomu- ja lähituotantoon erikoistunut kannattava, kasvava ja velaton leipomo on omistajan muuttuneen elämäntilanteen vuoksi myynnissä. Yrityksellä on sympaattinen ja paikallisesti tunnettu brändi sekä luotettavan...

  •  
    Vakiintunut
    Vakiintunut lomakylä myytävänä

    Lomakylä koostuu 9 talosta ympärivuotiseen majoitukseen kaikki mukavuudet ja kaikilla on oma ranta. yhteensä 330 metriä rantaviiva ja pintaala noin 5 hehtaaria. katso enemmän:http://www.anvianet.fi/strandkulla/ Ota yhteyttä: [email protected]

  • ASIANTUNTIJA VäLITTää
    XCS
    TYYLIKÄS KAHVILA-RAVINTOLA ITÄ-UUDELLAMA...

    Tyylikäs lounaskahvila suositussa kauppakeskuksessa itäisen Uudenmaan kasvukeskuksessa. N. 50 asiakaspaikkaa. Mahdollisuus liikevaihdon kasvuun mm. aukioloaikoja pidentämällä.

  •  
    XCS
    Kannattava erikoistunut kahvio-ravintola...

    Myydään ulkomaille muuton takia kannattava kahvio-ravintola. Thailounas, suomilounas, A-oikeudet, hieno terassi, vakio asiakaskunta kunta. Kasvaa koko ajan. Avoinna oikeus pitää arkisin ja vkl 2.00 asti. Sijainti kasvavan kylän parhaalla...

  •  
    XCS
    Suosittu Yökerho Espanjan Aurinkoranniko...

    Ravintola sijaitsee hyvällä liikepaikalla Fuengirolassa. Laaja asiakaspohja. Tilaisuus ravintola-alasta kiinnostuneelle tai ammattilaiselle. Hyvä ja ammattitaitoinen henkilökunta.  Myydään liiketoiminta ja kalusteet.

  •  
    Myydään grilliauto
    Myydään grilliauto Keski-Suomessa

    Myydään grilliauto m-b sprinter 416. Valmis paketti, lämmin keittö kaasulla, kylmät sähköllä verkosta, agregaatilla tai invertterin avulla auton virrasta. Auton laitteisto sisältää kaksi rasvakeitintä, tasoparilan, painoparilan sämpylöille....

  •  
    XCS
    Myydään kotiruokalakahvio Siuntiossa

    Kotiruokakahvila huoneisto Siuntion asemalla, keskustan, teollisuusalueen ja koulujen tuntumassa, päätien varrella. 75,5 neliön kahvila koneineen ja kalusteineen. 25 asiakaspaikkaa + kesäterassi. Pysäköintitilat kiinteistön edessä. Suosittu 9...

  • ASIANTUNTIJA VäLITTää
    XCS
    Tuottoisa monitoimiravintola

    Hyvän tunnettuuden omaava monitoimiravintolakokonaisuus loistavalla liikepaikalla Pirkanmaalla.  Hintapyyntö perustuu vakiintuneen asiakaskunnan tuomaan kassavirtaan ja kolmen vuoden käyttökatteeseen. Soita ja kysy lisätietoja!      

  • ASIANTUNTIJA VäLITTää
    XCS
    LOUNASKAHVILA TAMPEREEN YMPÄRISTÖKUNNASS...

    Hyväkuntoisissa tiloissa toimiva lounaskahvila. Edullinen vuokra. Ei kilpailua. Pitopalvelua mahdollisuus kehittää. Aukioloaika on 8-16.

  •  
    Suosittu
    Suosittu kahvila-ravintola (+catering) J...

    Myynnissä suositun ja tunnetun kahvila-ravintolan (sekä juhlatalon) liiketoiminta kalusteineen sekä jo valmiiksi myytyä catering-toimintaa kaudelle 2019. Talot ja alue itsessään on valtakunnallisesti mm. ryhmämatkailijoiden suosima sen historian...

  •  
    Myydään
    Myydään tilausravintola ja mökkejä Kuusa...

    Noin 70 asiakaspaikkaa kattava tilausravintola tarjoaa erinomaiset tilat kokouksille, juhliin sekä illanviettoihin. Ravintola on sisustettu tunnelmalliseksi ja kokonaisuuden kruunaa sisällä oleva nuotiopaikka!
 Kodikkaat, tilavat ja hyvin...

  •  
    XCS
    Hotelli-, ravintola- ja kuntosalitoimint...

    Vaasassa toimiva hotelli-, ravintola- sekä kuntosalin toiminta. Yrittäjän eläkeikä.

  • ASIANTUNTIJA VäLITTää
    Heti valmis
    Heti valmis Elintarviketeollisuuden toim...

    Unohda pieneksi käyvät ahtaat tilat ja muuta toiminta AMMATTIMAISEKSI.Elintarvikealasta kiinnostuneille, yrittäjäksi aikoville, yrittäjille, kokeille, catering yrityksille sekä elintarviketuotantoyrityksille sopiva elintarvikkeiden tuotanto,- ja...

  •  
    XCS
    Kannattava ja suosittu ravintola Tampere...

    Myydään ruokaravintola Tampereen keskustan alueella. Ravintola toiminut pitkään samalla sijainnilla ja on tunnettu laadukkaana paikkana. Liikevaihto yli 700.000 EUR. Myydään liiketoimintakauppana liiketoiminta. Upea mahdollisuus ravintola-alan...

  •  
    Lounasravintolan
    Lounasravintolan toiminta hyvällä paikal...

    Toimiva ja viihtyisä 72 paikkainen lounasravintola Naantali-Raision rajalla. Päivittäinen asiakasvirtaus 50-80 lounasruokailijaa. Yksityisiä ja yritysasiakkaita - aamiaiskokouksia ja tilausravintolatoimintaa. Iso keittiö, josta sujuvasti...

  •  
    XCS
    Erikoiskahvilan liiketoiminta hyvällä li...

    Yritys toimii hyvällä liikepaikalla ja vakiintuneella asiakaskunnalla. Yritys myydään yrittäjän siirtyessä toiselle paikkakunnalle. Yrittäjä avustaa toiminnan alussa tarpeen mukaan.

  •  
    Myydään kaksi
    Myydään kaksi ravintolalaivaa Turussa ja...

    Eläkepäivät lähestyvät: Myydään ravintolalaivat Bruno II Turun Aurajoessa ja Bruno Raision Hahdenniemessä. Myydään Turussa ja Raisiossa sijaitsevat ravintolalaivat sekä niiden kannattava liiketoiminta. Turun laiva sijaitsee Aurajoessa hyvällä...

  •  
    Kodikas
    Kodikas lounaskahvila Lahden keskustassa

    Myydään lounaskahvilan liiketoiminta Lahden keskustassa    - Loistosijainti keskustan ja matkakeskuksen välimaastossa - Katutason liiketila (69 m2) vanhassa jugend-talossa - Keittiö hyvin varusteltu kevyen lounaan ja leipomotuotteiden...

  • ASIANTUNTIJA VäLITTää
    XCS
    UNIIKKI JUHLA- JA KOKOUSKARTANO KAISANKO...

    Myydään pitkään toiminut, Pohjois-Espoossa sijaitseva juhla- ja kokouskartano Kaisankoti. Idyllisessä maalaisympäristössä sijaitseva kokonaisuus käsittää v. 1850 valmistuneen n. 1.000 m2 hyväkuntoisen kartanon, jossa n. 200-paikkainen ravintola...

  •  
    XCS
    Kahvila / konditoriamyymälän toiminta Ra...

    Myydään tai vuokrataan Raumalla keskeisellä paikalla sijaitseva tyylikkäästi sisustettu kahvila sekä sen toiminta. Kahvilalla on hyvä konsepti sekä hyvä maine ja suosio. Kahvilassa on myös A-oikeudet Asiakaspaikkoja on sisällä 25 ja terassilla 25.

  •  
    Myydään A-oikeuksin
    Myydään A-oikeuksin varustettu ravintola...

      Ravintola Köpingintupa sijaitsee keskeisellä paikalla Tervajoen keskustassa. Ravintolalla on alueella vakiintunut asema ja asiakaskunta, joita eläkkeelle siirtyvä yrittäjäpariskunta on rakentanut vuodesta 1984 saakka. Ravintola tarjoaa uudelle...

  •  
    MYYDÄÄN
    MYYDÄÄN ERIKOISLEIPOMO JA KAUPPA

    Myytävänä Lappeenrannan kauppahallissa  sijaitsevan pienimuotoisen leipomon ja leipämyymälän liiketoiminta. Yritys on erikoistunut gluteenittomien leipien ja leivonnaisten valmistukseen ja myyntiin.Liiketilasta (23 m2) löytyvät iso...

  • ASIANTUNTIJA VäLITTää
    XCS
    Lounasravintola Porin keskustassa

    Etsitään jatkajaa Porin keskustassa sijaitsevaan lounasravintolaan. Paikka on juuri sopiva esim. ammattitaitoiselle ja idearikkaalle kokille, joka osaa soveltaa ruokalistan vaihtelua eri päiville. Suhteellisen vakituinen asiakaskunta takaa...

  •  
    MATKAILUTILA
    MATKAILUTILA

    Matkailutila puhdasvetisen rauhallisen järven rannalta Kanta-Hämeestä. Tietoja kiinteistöstä: pinta-ala n. 2.5 ha, rantaa n. 150 m. Rakennukset: - Omakotitalo 398m2, rakennettu 2000, maalämpö. - Majoitusrakennus 288m2, rakennettu 2004/2006,...

  •  
    Myydään kannattava
    Myydään kannattava eettinen elintarvikea...

    Myydään oma valmiiksi tuotteistettu brändi ja kasvupotentiaalia omaava tuotesarja, jolla Reilun kaupan, luomu ja avainlippu sertifioinnit.  Tuotteet ovat huippulaatuisia ja palaute yksinomaan kiittävää. Asiakaskunta ollut pääasiassa yritykset...

  •  
    Ravintola
    Ravintola Pikku-Ruusa Tampereen Pohtolas...

    Tässä maineikkaan Ruusan Kievarin seuraaja venesataman rannalla myytävänä. Ravintolassa on tällä hetkellä A-oikeudet ja myytävänä myös burgereita ja snackseja. Ruoan osuus liikevoitosta n. 20 prosenttia.  Kilpailevia yrityksiä ei lähialueella...

  •  
    Ravintolalaiva
    Ravintolalaiva Turun sydämessä Aurajoess...

    Myytävänä ravintolalaiva Turun sydämessä Aurajoessa. Erittäin harvoin myynnissä Turussa ravintolalaivaa. Ravintolalaiva käytössä ympäri vuoden. Laivassa tehty suurehko remontti 2017, jolloin uusittu mm. vesiputkia, lämmitysputkia, keittiö, laiva...

  •  
    XCS
    Grilli, A-oikeudet

    Myydään A-oikeuksin varustetun grillin liiketoiminta. Valtaosa laitteista juuri uusittu. Vuokratilat. Keskeinen sijainti Varkauden torilla, suoraan ravintoloiden edessä. Takuuvarmaa myyntiä. Tässä yrittäjävaihtoehto edullisesti, paremmat ansiot...

Apua yrityskauppaan
Katso yrityskaupan ammattilaiset alueeltasi. Klikkaa ja löydät 14 Satakuntan asiantuntijaa täältä >>
Rahoitusratkaisut ja yhteistyökumppanimme yrityskauppaan
Yrityspörssi.fi - Oikea kauppapaikka yrityksen myyntiä tai ostoa suunnittelevalle!