ladataan Ladataan. Odota, ole hyvä.
Kahvilaliiketoiminnalle jatkaja
Hinta: 39 000 €

Jätskibaari Vohveli on porilainen yritys, joka valmistaa ja myy asiakkailleen omatekoista jäätelöä.


Jätskibaari Vohveli avasi ovensa Kauppakeskus IsoKarhussa huhtikuussa 2011.


Jätskibaari Vohveli pyrkii käyttämään omatekoisissa jäätelöissään paljon luomu-, Reilun kaupan- ja lähialueilla tuotettuja raaka-aineita. Käsintekemisen lisäksi heille tärkeitä asioita ovat luonnon omat, aidot ja intensiiviset maut. Vaihtuvassa valikoimassa on tällä hetkellä noin sata jäätelömakua aina mansikasta vihreään teehen, ja uusia makuelämyksiä kehitellään kaiken aikaa lisää. Päivittäin vitriinissä on tarjolla 18 eri jäätelömakua. Luonnonmukaisesti tuotettujen ja lähituotteiden lisäksi Jätskibaari Vohvelin sydäntä lähellä on vastuullinen kuluttaminen.Jätskibaari Vohvelin omistajat etsivät nyt yhteistyökumppania kahvilan pyörittämiseen. Yrittäjät haluavat toteuttaa haaveensa ja keskittyä jäätelön valmistukseen vuonna 2017 Jätskibaari Vohvelin rinnalle syntyneessä pienessä jäätelötehtaassa; Karhulinnan Jäätelössä.


Jätskibaari Vohveliin etsitään kahvilaliiketoiminnan jatkajaa,


joka haluaa edelleen kehittää kahvilaa, sillä Jätskibaari Vohvelissa on suurta potentiaalia. Jätskibaari Vohvelilla on kasvavat myyntiluvut, keskeinen paikka kaupungin ytimessä, hyvä ja uskollinen olemassa oleva asiakaskunta, erinomainen kahvi, laadukkaat raakakakut, paikan päällä valmistetut vohvelit ja tuore Porissa valmistettu jäätelö. Intohimolla laadukkaisiin kahvilatuotteisiin, kyvyllä oppia uutta ja innovoida rohkeasti, liiketoiminnan jatkajan on mahdollista yltää entistä parempiin tuloksiin.


Jätskibaari Vohvelin tuotteiden valmistus- ja myyntitila on 28 m2 kokoinen ja asiakaspaikkoja ostoskeskuksen käytävällä on n. 40. Kauppaan sisältyy ravintolan kalusto, koneet ja laitteet. Kahvila toimii vuokratiloissa. Kauppakeskuksen kellaritiloista mahdollisuus 16m2 voimavirralla varustetun elintarvikehuoneiston vuokraukseen.


Olisiko tässä sinun paikkasi kehittää Jätskibaari Vohvelista jotain vielä makeampaa?


Oletko valmis toteuttamaan unelmasi?


Prosessia yrittäjien puolesta hoitaa Talent Center Oy. Mikäli koet olevasi hakemamme henkilö, jätä hakemuksesi osoitteessa www.talentcenter.fi/tyonhakijalle. Lisätietoja tehtävästä antaa Noora Häyhtiö p. 040 553 0240, [email protected] 


Talent Center on vuonna 2010 perustettu henkilöstöpalvelutalo. Palveluihimme kuuluvat rekrytoinnit & headhunting, soveltuvuusarvioinnit, henkilöstövuokraus sekä vuokrajohtajien välitys.

  • Ilmoitustunnus:
    6416
  • Ilmoitustyyppi:
    Myydään yritys
  • Toimiala:
    Majoitus, ravintola, elintarvike
  • Kiinteistö on:
    Vuokrattu
  • Paikkakunta:
    Satakunta

Ilmoittaja

Talent Center Oy
Konepajanranta 4, Pori, Satakunta, 28100

Noora Häyhtiö
040 553 0240
Ota yhteyttä ilmoittajaan

Ota helposti yhteyttä:

Yhteydenottosi välittyy suoraan ilmoittajalle - nopeaa ja helppoa.

ASIANTUNTIJAN ILMOITUS

Ihmiset jotka katsoivat tätä ilmoitusta, katsoivat myös näitä

Sinua voi kiinnostaa myös nämä
  •  
    Myytävänä Grilli-
    Myytävänä Grilli- ja Elintarvikekioski H...

    Honka-Kipsalla on vakioasiakaskunta ja ruoka on tunnetusti laadukasta. Pitkät perinteet omaava 41v yritys on ollut kolmella yrittäjällä. Myydään henkilökohtaisista syistä. Myyjä auttaa tarvittaessa ostajaa sovitun ajan. Lisätietoja s-postin kautta.

  • ASIANTUNTIJAN ILMOITUS
    Sallan keskustassa
    Sallan keskustassa upea luontomatkailuko...

    Luontomatkailuyrittäjäksi Sallaan ! Myytävänä Hotelli Takkavalkea kiinteistöineen ja liiketoimintoineen. 10 km Sallatuntunturista ja 20 km rajalta, omalla tontilla, 1500m2 laajennusoikeutta jäljellä.19 huonetta 2-4 hengelle, 68-paikkainen...

  •  
    XCS
    Ravintola Turun keskustassa

    Myynnissä yli 10 vuotta toiminut ravintola Turun ydinkeskustassa. Ravintola toimii kahdessa kerroksessa; ruokaravintolassa on n. 90 asiakaspaikkaa ja baarissa on n. 90 paikkaa. Sijainti on keskeisellä ja kehittyvällä paikalla, jossa on monia...

  •  
    Hyvin hoidettu ja
    Hyvin hoidettu ja kannattava hotelli Lau...

    Myydään Keski-Suomessa Laukaan keskustassa hyvin hoidettu hotelli Vuolake. Hotellin sijainti on hyvä, uimaranta ja Laukaan keskustan palvelut ovat kävelymatkan päässä - Jyväskylään on matkaa 24 kilometriä. Olemme toimineet yli 20 vuotta ja...

  •  
    Myydään
    Myydään lounaskahvila-pitopalvelun liike...

    Myydään lounaskahvilan ja pitopalvelun liiketoiminta. 18 vuotta toiminut yritys sijaitsee vuokratiloissa Ylitornion keskustassa. Viihtyisässä kahvilassa on 90 asiakaspaikkaa, moderni valmistuskeittiö sekä toimiva tarjoilutiski ja -linjasto. Festi...

  •  
    Myydään
    Myydään grillikioski Raisio

    Myydään 30 vuotta toiminut perinteinen suomalainen Sällin Grilli Raision Kuninkojalla.  Valikoimassa useita erilaisia grilliherkkuja kuten makkaraperunat, lihapiirakat ja hampurilaiset. Laaja asiakaskunta koostuu lähiseudun yritysten...

  •  
    Aloita uusi ura
    Aloita uusi ura Wokkiboxi yrittäjänä

    Aloita uusi ura Wokkiboxi Fresh noodle bar yrittäjänä. Etsimme yrittäjiä Helsingin ja Espoon alueelle. Saat kaiken valmiina avaimet käteen periaatteella ja koulutamme tehtävään sekä autamme yrittäjiä koko ajan tarvittaessa. Ensimmäinen Wokkiboxi...

  • ASIANTUNTIJAN ILMOITUS
    Suosittu
    Suosittu ravintola/baari Savonlinnan ydi...

    Happytime baari (”Häppäri”) on tunnettu paikallisten asukkaiden sekä turistien keskuudessa. Ravintola on toiminut samalla paikalla jo 27 vuotta. Live-illat ovat tuoneet omat mausteensa Happytimen elämään. Myös kattava musiikkivalikoima rockin,...

  • ASIANTUNTIJAN ILMOITUS
    Sovi esittely ja
    Sovi esittely ja tee tarjous! Sashi ravi...

    Sovi esittely ja tee tarjous! Helsingin Töölössä myydään siisti, suosittu ja hyvin hoidettu aasialainen ravintola Sashi. Myydään koko liiketoiminta kalustoineen. Vuokratilat on remontoitu on muutama vuosi sitten. Tässä on mahdollisuus kehittää...

  •  
    Baari / yökerho,
    Baari / yökerho, Helsinki Itäkeskus

    Myynnissä toimiva baari / yökerho Itäkeskuksessa. Vuokratila 391 m2. Salipaikkoja 228 + iso ulkoterassi 42 asiakaspaikkaa ja pieni ulkoterassi 20 asiakaspaikkaa. Tästä on mahdollisuus tehdä myös ravintola.

  •  
    XCS
    Kodikas, viihtyisä kahvila-lounasravinto...

    Nilsiässä toimiva Kahvila Wanha Postitalo, aivan ydinkeskustassa keskeisellä paikalla. Valmistetaan maukasta kotiruokaa sekä levonnaisia myös erikoisruokavaliolle sopivia. Kahvilaan tullaan viettämään aikaa hyvien juomien, leivonnaisten ja vanhan...

  • ASIANTUNTIJAN ILMOITUS
    PYHÄSALMEN
    PYHÄSALMEN KESKUSTASSA JÄRVIMAISEMISSA H...

    Pyhäjärven keskustassa hyvin hoidettu hotelli Pyhäsalmi. Hotelli on rakennettu 1987 ja sitä on laajennettu 1991. Oma tontti 10869 m2. Rakennuksen pinta-ala on 3128 m2. Rakennusoikeutta on jäljellä 3360 m2. (uuden kaavaesityksen mukaan jopa n....

  •  
    Myydään
    Myydään lounaskahvila Parainen

    Myydään yli 12 vuotta toiminut lounaskahvila, Paraisilla vilkkaan saaristotien varrella. Kirjalan kahvitupa sijaitsee levähdysalueella. Oma asiakaspaikoitus, jossa pysäköintimahdollisuus sekä raskaan kaluston ajoneuvoille että henkilöautoille....

  •  
    Myydään
    Myydään kahvilaliiketoiminta

    Kahvila sijaitsee kauppakeskuksessa Espoossa. Vakiintunut asiakaskunta, lounasasiakkaita ja tilausasiakkaita. Kahvilassa on uudenveroiset koneet ja kalusteet sekä noin 20 asiakaspaikkaa. Liikevaihtoluokka 30.000-60.000€.

  •  
    Toiminnassa oleva
    Toiminnassa oleva kahvila vakiintuneella...

    Kolmatta vuotta Raisiossa toiminut kahvila. Asiakaspaikkoja 50. Tällä hetkellä pyöritetty yhden hengen voimin ja myyty leipomotuotteita, mutta mahdollisuudet laajentaa esimerkiksi lounaskahvilaksi (salaatit, keitot tms.). Tilat eivät sovellu...

  • ASIANTUNTIJAN ILMOITUS
    Lounasravintola
    Lounasravintola Enossa

    Myydään lounasravintola- ja pitopalveluliiketoimintaa harjoittavan yrityksen liiketoiminta Joensuun Enossa. Sijainti keskeisellä paikalla taajamassa vuokratilat Enon ainoa kotiruokaa tarjoava lounaspaikka Tule tutustumaan, lisätietoja tästä  

  •  
    Myydään menestyvä
    Myydään menestyvä grillikahvio Varsinais...

    Myydään menestyvä ja kasvava grillikahvio Vehmaalla. Vinkkilän grillikahvio tunnetaan iloisesta palvelusta ja se tarjoaa monipuolisesti ruokaa, palveluita sekä tapahtumia paikkakuntalaisille, ympäryskuntien asukkaille sekä kesäasukkaille. Samalla...

  •  
    Tommolan Baari Oy /
    Tommolan Baari Oy / Heinola

    Myydään kannattava, noin 60 vuotta toiminut perheyritys liiketiloineen eläkkeelle jäämisen vuoksi. A-oikeudet.Yritys on toiminut nykyisissä tiloissa vuodesta 1968 lähtien. Liiketilan pinta-ala on noin 308 neliötä ja asiakaspaikkoja on...

  •  
    Torin Helmi,
    Torin Helmi, grillikioski Pohjois-Savoss...

    Sinulle, joka unelmoit yrittämisestä, tarjolla menestyvä ja hyvällä liikepaikalla oleva grillikioski. Valmistetaan monenmoiset grilliannosherkut, pizzat ja tarjotaan janoon myös juotavaa. Ainut paikkakunnalla ja sijaitsee keskeisellä paikalla,...

  •  
    Grillikioski
    Grillikioski Forssassa

    Grillikioski toiminut vuodesta 1988 lähtien. Kioski sijaitsee Forssan Ammatti-instituutin läheisyydessä. 

  •  
    Myydään
    Myydään franchising-yritys Seinäjoen kes...

    Fit Wok on vuonna 2011 Tampereella perustettu terveellisen ja maistuvan, tuoreista raaka-aineista valmistetun wokki- ruuan ravintolakonsepti.  Seinäjoella ravintola on toiminut reilut kaksi vuotta. Työllistää yrittäjän lisäksi kaksi henkilöä....

  •  
    Upeat toimitilat
    Upeat toimitilat järven rannalla Lammin ...

    Matkailuyrityksen toimitilat. Tilalla n. 400m2 omakotitalo ja 40 vuodepaikkainen n. 300m2 erillistalo + saunoja, kota, huvimajoja ym. Rakennukset sijaitsevat yli 2,3ha rantatilalla, ranta edessä, Nerosjärven rannalla ja rakennusoikeutta jäljellä...

  •  
    Arvostettu ja
    Arvostettu ja pidetty ateriapalvelu ja c...

    Viisi vuotta toiminnassa ollut pitopalvelu ja kolmisen vuotta toiminut ateriapalvelu Liedon asemalla ollen alueen ainoa yksityinen palveluntuottaja nyt myynnissä kalustoineen. Ei sitovia sopimuksia tms joten toiminta muokattavissa mieleisekseen....

  •  
    Myydään
    Myydään matkailuyritys Kuusamosta Juuman...

    Myydään matkailuyritys Retkietappi. Retkietappi sijaitsee kuvankauniilla paikalla Juuman kylässä Pohjois-Kuusamossa, Alajuumajärven rannalla, Oulangan kansallispuiston välittömässä läheisyydessä. Kauppaan kuuluu kahvila, leirintäalue, useita...

  • ASIANTUNTIJAN ILMOITUS
    XCS
    PORIN YDINKESKUSTASSA SIJAITSEVAN RAVINT...

    Aivan Porin keskustassa, Porilaisten rakastaman erittäin laadukkaan ravintolan liiketoiminta. Ravintola on toiminut Porilaisten ja täällä vierailevien turistien ja liikematkaajien ruokapaikkana jo 16 vuotta. Sen toimitilat ovat erittäin...

  •  
    Pieni luomuleipomo
    Pieni luomuleipomo Vihdissä

    Myydään pienen, yli 30 vuotta tauotta toimineen leipomon liiketoiminta ja leipomolaitteet. Leipomo sijaitsee Vihdissä ja leipomossa leivotaan luomuleipää kotimaisista jauhoista, sekä tavanomaisesti leivottuja munkkeja ja muita kahvileipiä, joita...

  •  
    XCS
    Myydään kahvilan liiketoiminta

    Myydään kahvilan liiketoiminta valmiilla laajalla asiakaskunnalla Hyvinkäällä, vilkkaan ajoradan varrella. Samassa paikassa on toiminut kahvila jo yli 10 vuotta. Valikoimamme koostuu kakuista, täytetyistä sämpylöistä, pullasta, viinereistä,...

  • ASIANTUNTIJAN ILMOITUS
    XCS
    KAHVILA HYVÄLLÄ PAIKALLA LIIKEKESKUKSESS...

    Myydään hyvällä paikalla toimivassa liikekeskuksessa olevan kahvilan liiketoiminta. Turku.

  • ASIANTUNTIJAN ILMOITUS
    XCS
    RAVINTOLAKETJU POHJOIS-SAVOSSA

    Pohjois-Savossa sijaitseva 7 ravintolan kokonaisuus. Kuusi ilta- ja viihderavintolaa ja yksi lounasravintola. Kaikkien yhteenlaskettu liikevaihto 2.8 mil euroa ja käyttökate >450.000e. Koko henkilöstö vuokratyövoimaa. Yhtiön ravintoloiden...

  • ASIANTUNTIJAN ILMOITUS
    XCS
    TASOKAS RUOKARAVINTOLA - VISPILÄ OY, FOR...

    Maineikas ja hyvän konseptin omaava ruokaravintola. Ravintolan toiminta perustuu laadukkaisiin raaka-aineisiin ja yksilölliseen palveluun. Sijainti loistava, kaupungin parhaalla liikepaikalla. Ravintola toimii vuokratiloissa. Kauppaan sisältyy...

Apua yrityskauppaan ja franchisingyrittäjyyteen.
Katso yrityskaupan ammattilaiset alueeltasi. Klikkaa ja löydät 15 Satakuntan asiantuntijaa täältä >>
Yhteistyössä
Yrityspörssi.fi - Oikea kauppapaikka yrityksen myyntiä tai ostoa suunnittelevalle!