ladataan Ladataan. Odota, ole hyvä.
Yritys- ja asuinkiinteistöt Paraisilla + liiketoiminnot + työkalut
Hinta: Ei hinnoiteltu

Myydään yritys- ja asuinkiinteistöt Paraisilla, oikealla ennen keskustaa Turusta tultaessa, Norrbynharjun teollisuusalue


Omakotitalo on aivan alueen kulmassa, josta seuraavana alueena jatkuu puistoa ja pientaloaluetta,joten asunnossa ei ole teollisuusalueen vaikutelmaa. Paraisilla saaristokaupunkina on myös rantamökki ja venepaikka mahdollisuus hankkia todella lähietäisyydeltä.


Kiinteistöt myydään joko erikseen tai yhdessä liiketoiminnoista neuvoteltavin ehdoin ja sisältäen työkoneet, työkalut ja varastot, sekä opastuksen toimintoihin. Kannattaa tulla keskustelemaan sopivista ehdoista ja hinnoista. Voi aloittaa suoraan toiminnassa olevilla yritystoiminnoilla tai lisätä ja kehittää omien mieltymysten ja mahdollisuuksien mukaan.


Kiinteistöihin kuuluu seuraavaa:
- Lämminhalli 296 neliötä, öljy - ilma lämmitys, Grawford nosto-ovi. Tiilinen sisäverhous, jonka ansiosta 2018 kesänä sisälämpö 23 asteessa tai alle, vaikka ulkona oli viikkokausia 25-30 astetta (mitään viilennyslaitteistoa ei ole eikä tarvita) ja talvella pysyy lämpimänä pienellä öljynkulutuksella.


-Tiilinen omakotitalo 167 neliötä, 4 h, k, wc, kph, sauna, varastoja


-Telttahalli Besthal 540 neliötä (+ trukkihyllyjä, ilmankuivain Munters)


-Konttivarastoja


-Terminaalivarastoja


-2 tonttia, oma tontti 4973 m2, kaupungin vuokratontti 3769 m2, vuokrasopimus voimassa vuoteen 2030 asti ja sen jälkeen uusitaan taas 30 vuodeksi tai voi ostaa omaksi edulliseen hintaan.  


Kiinteistöistä ja tonteista on tuore markkina-arvo lausunto, jonka on tehnyt paikallinen vanhin ja suurin kiinteistövälittäjä.


Tonteilla tukeva kalliopohja + täyttöä


 


Yritystoimintaan kuuluu seuraavia laitteita ja liiketoimintaa;


- Autokorjaamon 3 autonosturia (yksi on liikuteltava Nordlift, suomalainen tuote),
ilma - käsi ja sähkötyökalut, kaasu - MIG ja puikkohitsausvälineet,
lamellikompressori + ilmankuivain, hiekkapuhalluslaite (ammattimalli), iso
hydrauliprässi pystymalli, iso sorvi (kärkiväli noin 3-4 metriä), ym laitteita


On myös valmiina EU- sääntöjen vaatima jäteöljyvarasto suoja-altailla, esim autokorjaamolle.


Lisäksi moninainen työkonevalikoima:
-Iso trukki diesel OK-5000 isoilla traktoripyörillä, nostaa kerralla 3 auton pinon


-Pyöräkuormaaja Volvo-BM


-Traktorikaivuri Vammes - Ford 5000


-Sähkötrukki (seisoen ajettava) melko uudella akustolla


-3 viallista kaasutrukkia


-Vanne-rengas irroitusprässi diesel


-Vanne-rengas irroitusprässi bensa, asennettuna 6 metrin konttiin (molemmat
prässit voi haluttaessa muuttaa toimimaan sähkömoottorilla)


-H-auton pieni peräkärry (taka-akselien kuljetukseen)


 


Liiketoimintoja, jotka ovat olleet toiminnassa 35 vuotta, voi heti jatkaa. Laajentaakin voi tai muuttaa, sillä tonttia ja sisätilaa riittää ja voi ottaa vaikka vuokralaisia.


Nykyiset toiminnat on:
Autokorjaamo, taka-akselien korjaus/myynti ja vanne-rengas
irroitustoiminta/metallien myynti (vanteet) +varaosamyynti


A1 katsastusaseman sivutoimipiste on vain 400 metrin päässä tontilta.


Lisäksi paljon autojen metallista varaosaa ym, jonka voi myydä vaikka heti metallinkierrätykseen, jos ei muuten hyödynnä sitä .


Myydään eläköitymisen vuoksi.


Tästä on hyvä aloittaa valmiilla liiketoimilla tai vaikka muuttaa oma valmis toiminta lisäksi niihin.


Soita ja kysele tai tule käymään ja keskustelemaan 050 37 57 958 arkena noin 8 - 18 tai tekstiviesti, tulee perille joka päivä 24 tuntia tai s-posti [email protected]


Vesa

  • Ilmoitustunnus:
    5650
  • Ilmoitustyyppi:
    Myydään yritys
  • Toimiala:
    Muut toimialat
  • Toimitila on:
    Oma
  • Alue:
    Varsinais-Suomi
  • Www:

Ilmoittaja

Ota yhteyttä ilmoittajaan

Ota helposti yhteyttä:

Yhteydenottosi välittyy suoraan ilmoittajalle - nopeaa ja helppoa.


Ihmiset jotka katsoivat tätä ilmoitusta, katsoivat myös näitä

Sinua voi kiinnostaa myös nämä
  •  
    XCS
    Rakennusalan ohjelmistoyritys

    Myydään ConSight Oy (2574829-3). Myydään rakennusalan ohjelmistoyritys kehykseksi jollekin muulle liiketoiminnalle. Laadun ja projektinohjauksen järjestelmää valmistanut yritys on lopettanut toimintansa toistaiseksi. Ostaja saa halutessaan pitää...

  • ASIANTUNTIJAN ILMOITUS
    MYYDÄÄN
    MYYDÄÄN KAHVILA-KONDITORIALEIPOMO - "HEL...

    Miorita Ky on Kemin keskustassa pitkään toiminut kahvila-konditorialeipomo.  Kemiläiset, mutta myös naapurikuntien Kemiin asioille tulevat ihmiset tuntevat tämän kahvila-konditorian ja kuluttavat sen oven saranoita ahkerasti. Vakioasiakkaat...

  • ASIANTUNTIJAN ILMOITUS
    AUTOJEN
    AUTOJEN MAAHANTUOJA. Erotu kilpailijoist...

    A 1 Tuontiauto erikoistuu ainoastaan laatuautojen maahantuontiin. Tuo autoja asiakkaille, joilla on silmää- ja varaa maksaa laadusta.  Rakenna tästä Brändi jolla on hyvät tulevaisuuden näkymät. Vaikka sinulla olisi jo autoliike, niin rekisteröi...

  • ASIANTUNTIJAN ILMOITUS
    XCS
    TILITOIMISTO VARSINAIS-SUOMESSA

    Pitkään toiminut tunnettu yrittäjävetoinen ja kannattava tilitoimisto. Yrityksellä on hyvä asiakaskunta ja asiakastyytyväisyys. Yritys on panostanut sähköiseen taloushallintoon ja toimintojen kehittämiseen. Henkilökunta on osaavaa,...

  • ASIANTUNTIJAN ILMOITUS
    XCS
    Kannattava liikkuvan työn ICT-ratkaisuih...

    Liikkuvan työn ICT-ratkaisuihin erikoistunut kannattava pääkaupunkiseudulla toimiva yritys myydään. Yritys toimittaa asiakkailleen kokonaisratkaisut yhdessä kumppaneidensa kanssa. Maanlaajuinen asiakaskunta koostuu yrityksistä ja...

  • ASIANTUNTIJAN ILMOITUS
    MYYTÄVÄNÄ
    MYYTÄVÄNÄ TOIMISTOTARVIKKEITA JA KUVAPAL...

    Toimiala: Toimistotuotteet, kuvantamispalvelut ja it-tuki sekä laitteet Yritys perustettu: 1975 Yritys sopii erityisesti yksityishenkilölle, joka on kiinnostunut myyntityöstä ja asiakaspalvelun työtehtävistä yrittäjäpohjalta ja omaa osaamista...

  • ASIANTUNTIJAN ILMOITUS
    RYHDY RANTOJEN
    RYHDY RANTOJEN KUNNOSTAJAKSI!

    Punkaharjulaisen RantaService Oy:n päätoimiala on kaislanleikkuu ja rantojen ylläpitopalvelut ja yritys toimii pääasiassa Etelä-Savossa, Pohjois-Karjalan eteläosissa sekä Etelä-Karjalan pohjoisosissa. Haemme nyt velattomalle ja hyvä maineiselle...

  •  
    Graafisen alan
    Graafisen alan yritys Pohjois-Suomessa

    Myydään graafisen alan yritys Pohjois-Suomessa. Yrityksellä on pitkäaikaiset asiakassuhteet ja konekanta on hyväkuntoinen ja säännöllisesti huollettu. Yritys toimii vuokratiloissa ja toiminta on siirrettävissä minne tahansa Suomessa – kätevintä...

  •  
    Kannattava
    Kannattava tarrapainotalo Uusimaan talou...

    Myydään 20 vuotta toiminut Tarrapainotalo. Tarrapainotalon palveluita ovat tarrat, teippaukset, tekstiilimerkinnät, kyltit, opasteet ja liikemerkit.  Asiakaspiiri on pitkän toiminta-ajan kautta laaja ja vakiintunut. Yrityksen liiketoiminta on...

  • ASIANTUNTIJAN ILMOITUS
    Täyden palvelun
    Täyden palvelun kuivakäymälä ja jätevesi...

    Yhtiö on täyden palvelun talo. Sieltä löytyy kaikki tarvittavat liittyen kuivakäymälöihin tai jätevesien hoitoon. Ostoksia voi tehdä joko suoraan varastomyymälästä tai verkkokaupan kautta. Jätevesilaitteet voi käydä noutamassa itse myös...

  • ASIANTUNTIJAN ILMOITUS
    Konesali
    Konesali asennusosasto

    Liiketoimintana on toimittaa tuotteita ja palveluja palvelinkeskuksille ja optimoida niiden energiankulutusta.Hintapyynnön perustelutYrityksen hinta perustuu yrityksen substanssi ja varaston arvoon. Ensisijaisesti myydään koko liiketoiminta,...

  •  
    Työkalujen
    Työkalujen maahantuonnin ja myynnin verk...

    Myydään kolme vuotta toiminnassa ollut työkalujen myyntiin ja maahantuontiin erikoistunut verkkokauppa. Asiakkaitamme ovat niin yksityis- kuin yritysasiakkaat ympäri Suomen. Hyvä mahdollisuus aloittavalle yrittäjälle tai kokeneelle konkarille. ...

  •  
    XCS
    Paikallislehti Etelä-Suomessa

    Eläköitymisen vuoksi myydään tilattava, kerran viikossa ilmestyvä paikallislehti. Toiminut yli 60 vuotta, alueensa ykköslehti, hyvät tulokset lukijatutkimuksissa. Ydinalueella varhaisjakelussa. Myös moderni responsiivinen verkkouutisjulkaisu ja...

  •  
    XCS
    Kovaa tulosta tekevä AAA luottoluokituks...

    Myydään vakavarainen yli 20-vuotta toiminut autopesula (Autofiksaus V. Linden) Etsimme huippu tyyppiä jatkamaan toimintaamme ja palvelemaan asiakkaitamme edeltäjien tavoin. Tarjoamme valmiin konseptin, asiakkaat, toimitilat keskeisellä...

  •  
    Ympäristöalan
    Ympäristöalan yrityksen koko osakekanta

    Keväällä 1989 perustetun osakeyhtiön koko osakekanta myydään.  Yritys perustettiin palvelemaan suomalaisia yrityksiä, jotka toiminnassaan tarvitsevat mm. vesikemian -  ja ympäristöasioiden asiantuntemuista. Kemian Palvelu Oy asiakkaat ovat...

  • ASIANTUNTIJAN ILMOITUS
    XCS
    ERIKOISTUNUT MAANRAKENNUSYRITYS

    Hyvin kannattava (EBITDA 520 keur), kasvava yritys joka tarjoaa nykyaikaista maanrakennusalan erikoisosaamista. Yrityksellä vahvat kumppanit ja pitkä sopimuskanta joka antaa hyvän pohjan toiminnan jatkuvuudelle. Henkilökunta on koulutettua ja...

  •  
    Elämysmaa
    Elämysmaa ainutlaatuisessa miljöössä,jos...

    Harvinainen kokonaisuus myytävänä luonnonkauniilla metsämaisemalla järvenrannalla Kuusamossa. Tontin koko 3 ha .Oma rauhaisa luxus lomapaikka. Iso luxus saunarakennus pukuhuoneilla, wc 2kpl / terassi ulkoaltailla, erämaaravintola sekä...

  •  
    XCS
    Osuus Start Up yrityksiin keskittyvästä ...

    Olemme start up yrityksiin erikoistunut sijoitus- ja kehitysyhtiö. Omistamme merkittävän osan useista lupaavista suomalaisista start up yrityksistä, omistustemme määrä on jatkuvassa kasvussa. Olemme saaneet useat sijoituskohteemme kasvamaan ja...

  • ASIANTUNTIJAN ILMOITUS
    Menestyvä
    Menestyvä puutarha-alan yritys

    YRITYSKUVAUSMenestyvä puutarha-alan yritys Etelä-Suomessa. Asiakaskuntaan kuuluvat mm. yksityiset jälleenmyyjät, valtakunnalliset ketjuliikkeet, kunnat ja seurakunnat.Yritystä on kehitetty huolella ja toiminnan laadusta sekä...

  • ASIANTUNTIJAN ILMOITUS
    XCS
    KASVAVA RAKENNUSKONEIDEN VUOKRAAMO

    Yritys vuokraa kaivinkoneita, kuormaajia, työkoneiden varusteita, nostimia, työkaluja jne, eli kaikkea rakennuksilla ja rakennus- ja maanrakennustyössä tarvittavaa kalustoa. Yritys toimii Etelä-Suomessa ja on vahvassa kasvussa...

  •  
    Myyn kirjapainon
    Myyn kirjapainon

    Myyn kirjapainon ja jään eläkkeelle; yli kolmen vuosikymmenen painourakan jälkeen. Tule jatkamaan painopalvelua monipuoliselle asiakaskunnalle Keski-Lapissa, Sodankylässä (yksi maailman suurimmista "kaivoskaupungeista"). Tällä hetkellä...

  •  
    XCS
    Myydään Virossa 1994 perustetun firman l...

    Maahantuontiliike tekstiilihuollon koneille ja varaosille. Pesulatarvikkeet ja pesuaineet. Toimintaalue Viro ja myös toiset Baltian maat. Liikevaihto 2018.v. 526.000 € (alv.0%). Hetken varaston (varaosat, tarvikkeet, pesuaineet) ostohinta arvo...

  •  
    XCS
    Perinteikäs kirjapaino Kanta-Hämeessä.

    Myydään eläköitymisen vuoksi 1970-luvun lopulla perustettu perinteikäs kirjapaino Hämeessä. Tällä hetkellä kirjapainossa mahdollisuus tuottaa digi- ja offset painotuotteita. Paino työllistää omistajan lisäksi yhden työntekijän. Tässä sinulle...

  • ASIANTUNTIJAN ILMOITUS
    XCS
    MENESTYVÄ KATSASTUSASEMA

    Yli 10 vuotta toiminut, erittäin hyvin menestyvä katsastusasema. Asema tarjoaa asiakkailleen kaikki katsastukseen liittyvät palvelut kuten määräaikaiskatsastukset, rekisteröintikatsastukset ja muutoskatsastukset. Katsastusasemalla on vahva...

  •  
    Myydään
    Myydään autopurkaamo Kokkolassa

    Kokkolassa vuodesta 1985 toiminut autopurkaamo. Myydään eläkkeelle jäämisen vuoksi. Yrityksellä voimassaoleva ympäristölupa. Yritys toimii romuajoneuvojen virallisena vastaanottopisteenä. Varaosamyynti Autopurkaamot.com sivujen kautta....

  •  
    Liidien /
    Liidien / markkinointilupien hankintaan ...

    Myydään yritys, jonka kehittämillä infokioski tyyppisillä laitteilla on parhaimmillaan saatu 10 000 markkinointilupaa 4 päivää kestäviltä messuilla. Laitteilla voidaan hankkia myyntiliidejä, markkinointilupia tai tehdä kyselytutkimuksia.Laite on...

  • ASIANTUNTIJAN ILMOITUS
    Kiinteistöhuoltopalv
    Kiinteistöhuoltopalveluita tarjoavan yri...

    Yritys on erikoistunut kiinteistöhuoltoon, talvikunnossapitoon ja maanrakennustöihin. Toiminta on kannattavaa ja kasvussa. Toiminta-alue on Uudellamaalla. Liikevaihtoluokka 1-5 M€. Hintapyyntöluokka alle 1 M€.

  • ASIANTUNTIJAN ILMOITUS
    Lasiliike
    Lasiliike Varsinais-Suomessa

    YRITYSKUVAUSMyydään perinteikäs ja toimialueellaan hyvin tunnettu lasiliike. Yritys toimittaa erilaisia lasitus- ja sisustustöitä lähialueen yritys- ja yksityisasiakkaille sekä kaupungeille. Yrityksellä on tarpeellinen kalusto sekä erittäin...

  •  
    XCS
    Kannattava autokorjaamo Pitäjänmäellä

      Myydään pitkään toiminut autokorjaamo pääkaupunkiseudulla. Korjaamo on keskittynyt eri merkkisten autonhuoltoihin- ja korjauksiin ja lisäksi rengashotelli toimintaan.Korjaamo kuuluu pohjoismaiden suurimpaan Mekonomen autokorjaamoketjuun....

  •  
    Myydään kaksi hyvin
    Myydään kaksi hyvin menestyvää, Turun al...

    Myynnissä ovat yrityslehti, Kauppa ja teollisuus, sekä kesälehti Turisti Uutiset.        Kauppa ja teollisuus on 44 vuotias, Turun alueen vanhin paikallinen yrityslehti,  joka jaetaan osoiterekisterin mukaisesti Postin toimesta paikallisille...

Apua yrityskauppaan ja franchisingyrittäjyyteen.
Katso yrityskaupan ammattilaiset alueeltasi. Klikkaa ja löydät 14 Varsinais-Suomin asiantuntijaa täältä >>
Yhteistyössä
Yrityspörssi.fi - Oikea kauppapaikka yrityksen myyntiä tai ostoa suunnittelevalle!
Käytämme evästeitä, jotta voimme parantaa käyttäjäkokemustasi ja kerätä käyttöä koskevia tilastoja. Kun käytät tätä verkkosivua, hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja täältä.