ladataan Ladataan. Odota, ole hyvä.
Hyvän maineen omaava KOULUTUSALAN LIIKETOIMINTA
Hinta: Ei hinnoiteltu

Hyvän maineen omaava KOULUTUSALAN liiketoiminta myytävänä. 


Ainutlaatuinen konsepti – Kaikki valmiina voit aloittaa heti!


Myydään hyvin menestynyt ja laajan asiakaskunnan omaava, jo 25 vuotta alalla toiminut, ja jo tutuksi tulleen koulutusalayrityksen liiketoiminta, joka on innovatiivinen käytännöntoimintaan perustuva konseptienkokonaisuus. Monipuolinen koulutuskonsepti on tunnettu ja ainutlaatuinen edelläkävijä omalla sektorillaan.
Asiakkaina sekä yksityiset, isot ja pienet, että yhteisöt.


Koulutuskonsepti jolla on pitkä ja hyvämaineinen historia takana
on saanut markkinoilla hyvää palautetta toiminnastaan sekä
erinomaiset palautteet, laatutietoisilta asiakkailta.


Koulutusalan vakiintunut liiketoiminta, sopii hyvin aloittelevalle yrittäjälle, koska investointikustannuksia ei ole muita kuin liiketoimintakauppa. Liiketoiminta on siirrettävissä minne päin Suomea tahansa. Tietokoneella omassa kotitoimistossa pääsee hyvään alkuun eikä yrityksen pyörittäminen välttämättä tarvitse omia toimitiloja. Potentiaalia kasvuun ja kehitykseen on.


Hyvä tilaisuus lähteä valmiista liiketoiminnasta, jatkamaan ja mahdollistaa ainutlaatuisen tilaisuuden, vaikka liiketoiminnan laajentamiseksi franchising periaatteella toimivaksi valtakunnalliseksi toiminnaksi, eli hyvä perusta kannattavalle liiketoiminnalle.


Tässä, ahkeralle alasta kiinnostuneelle yrittäjälle, loistava tilaisuus päästä valmiiseen alkuun. Yrityksen avainhenkilö ja omistaja on halutessa valmis perehdyttämään jatkajaa ja antamaan täydellisen opetuksen työhön, sekä tuen alkuun pääsemiseen.


Myydään yrittäjän eläköitymisen takia liiketoimintakaupalla, tarjouksen perusteella.


Kauppaan voi liiketoiminnan lisäksi kuulua yritysnimi, joka on hyvin sidoksissa koulutuskonseptiin.


Edellytämme ilmoituksen vastaavilta salassapitosopimusta saamiensa tietojen osalta. 

  • Ilmoitustunnus:
    6214
  • Ilmoitustyyppi:
    Myydään yritys
  • Toimiala:
    Palvelut
  • Liikevaihtoluokka:
    saakka - 100 000 €
  • Työntekijöitä:
    2-3
  • Kiinteistön koko:
    Ei vaadi toimilaa, oma kotitoimisto riittää
  • Paikkakunta:
    Koko Suomi
  • Www:

Ilmoittaja

Marianne Carlson
0400443903
Ota yhteyttä ilmoittajaan

Ota helposti yhteyttä:

Yhteydenottosi välittyy suoraan ilmoittajalle - nopeaa ja helppoa.


Ihmiset jotka katsoivat tätä ilmoitusta, katsoivat myös näitä

Sinua voi kiinnostaa myös nämä
  •  
    Kiinteistö- ja
    Kiinteistö- ja rakennusalan asiantuntija...

    Myydään kiinteistö- ja rakennusalan asiantuntijapalveluja tarjoava yritys, jolla on vahva tavaramerkki sekä erinomainen, alaan liittyvä domain. Yritys on toiminut 2000 luvun alusta lähtien Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa, jossa sillä on lähes...

  •  
    Parturi-kampaamo
    Parturi-kampaamo Leilan Tukka-Tupa vuokr...

    Vuokratiloissa toimiva parturi-kampaamo jossa myös solarium. Liikevaihto n. 105 000 e/vuodessa. Liikkeessä työskentelee yksi vakituinen, sekä yksi osa-aikainen työntekijä omistajan lisäksi. Pinta ala n. 100 m2, vuokra 983 e/kk. Parturi/kampaamo...

  • ASIANTUNTIJAN ILMOITUS
    Vuokrataan tai
    Vuokrataan tai myydään kampaamon liiketo...

    Savonlinnassa, pääkadun varrella, erityisesti kesäisin vilkkaan tori- ja matkustajasatama-alueen sekä hotellien välittömässä läheisyydessä sijaitseva kampaamo hakee liiketoiminnalleen jatkajaa. Liikehuoneiston pinta-ala 50 m², joten tila...

  • ASIANTUNTIJAN ILMOITUS
    Sairaankuljetusalan
    Sairaankuljetusalan yritys

    Myydään sairaankuljetusalan yritys Suomessa. Yritys tarjoaa asiakkailleen moneen eri tarkoitukseen olevia sairaankuljetuksia lähialueellaan Suomessa. Pidempään toiminut yritys on tunnettu alallaan ja on hyvämaineinen. Tämä on kasvava...

  • ASIANTUNTIJAN ILMOITUS
    Hallitsetko
    Hallitsetko projektijohtamisen?

    Myydään linjasaneerauksiin ja tilamuutoksiin erikoistunut rakennusalan yritys pääkaupunkiseudulta. Yritys toimii pääurakoitsijan roolissa pääurakkakohteissa. Kasvuvauhdissa oleva tulosta tekevä yritys omaa vahvan tilauskannan ja hyvän...

  • ASIANTUNTIJAN ILMOITUS
    Pienvarastoja
    Pienvarastoja

    Helsingin Pasilan Tripla valmistuu vauhdilla ja uutta varastotilaa tarvitaan kohta pikaisesti. Myydään pienvarastoyrityksen koko osakekanta ja vuokrausliiketoiminta. Kaksi pienvarastokokonaisuutta sijaitsevat hyvillä paikoilla kahdessa eri...

  • ASIANTUNTIJAN ILMOITUS
    Tuottava
    Tuottava verkkokauppa

    Yrityskaupan, jossa myydään verkkokauppa ja lasten kivijalkamyymälä, toteutus on liiketoimintakauppa. Varasto myydään erikseen. Tässä on valmis toimiva tyylikäs konsepti, jota on helppo kasvattaa esimerkiksi rakentamalla valtakunnallisen ketjun....

  • ASIANTUNTIJAN ILMOITUS
    Lemmikkihoitola
    Lemmikkihoitola Joensuussa

    Karsikon lemmikkihoitola tarjoaa koirille ja kissoille sekä mukavan että turvallisen lomanviettopaikan omistajan poissa ollessa. Lemmikkihoitolalla on myös sopimus löytöeläinten vastaanottamisesta Joensuun kaupungin kanssa. Jo 90-luvulta asti...

  • ASIANTUNTIJAN ILMOITUS
    Hyvin varusteltu ja
    Hyvin varusteltu ja kannattava autokorja...

    Yrityksellä on vakiintunut asiakaskunta ja ajanmukainen konekanta. Liikevaihto 1,4 M€.

  • ASIANTUNTIJAN ILMOITUS
    Tekstiilien
    Tekstiilien brodeeraus- ja painatusliike...

    Vuodesta 1996 toiminut perinteikäs laadukkaita tekstiilituotteita ja joustavaa palvelua tarjoava yritys. Yrityksen yleisimpiä brodeerattavia tuotteita ovat erilaiset työ- ja yritysasut, urheiluseurojen team -ja peliasut sekä henkilökunta- ja...

  • ASIANTUNTIJAN ILMOITUS
    Parturi-Kampaamoalan
    Parturi-Kampaamoalan liiketoiminta Kajaa...

    Myydään kannattava parturi-kampaamoalan yritys Kajaanin keskustasta näkyvältä liikepaikalta. Hintaan kuuluu hyväkuntoinen liikehuoneisto, yrityksen liiketoiminta ja kalusto. Parturi-kampaamossa on neljä pöytäpaikkaa ja kaksi pesupaikkaa. Lisäksi...

  • ASIANTUNTIJAN ILMOITUS
    Pitkään toimineen
    Pitkään toimineen hautaustoimiston liike...

    Myytävänä postinumeroalueella 00530 pitkään toiminut ja vankan asiantuntija-aseman saavuttanut hautaustoimiston liiketoiminta, kalusteet ja laitteet.   Hautaustoimiston monipuoliseen palveluvalikoimaan kuuluu perinteisen hautaustoimistopalvelun...

  • ASIANTUNTIJAN ILMOITUS
    Lasiliike
    Lasiliike Uudellamaalla

    Harkitsetko ammatin vaihtoa? Tässä on hyvä tilaisuus siirtyä uudelle alalle. Yrittäjä voi kouluttaa uuden omistajan ja olla alussa mukava toiminnassa sopimuksen mukaan. Yritys tekee korjauslasituksia, lasiovia ja lasiseiniä, tilanjakajia,...

  • ASIANTUNTIJAN ILMOITUS
    Kauneuhoitola ja
    Kauneuhoitola ja kosmetiikkamyymälä kesk...

    MYYTÄVÄNÄ KAUNEUSHOITOLAN LIIKETOIMINTA, kalusteineen ja laitteineen TöölössäOletko etsinyt yhdessä tai kollegojesi kanssa kauneushoitolaa jolla jo valmis asiakaskunta ?Tilaan sopii kosmetologipalvelujen lisäksi esimerkiksi hierojan,...

  • ASIANTUNTIJAN ILMOITUS
    Digitaalisia
    Digitaalisia AV-ratkaisuja toimittava yr...

    Ala on voimakkaassa kasvussa. Yritys on eturivin toimija ja kannattava. Yrityksellä on hyvät päämiehet ja osaava henkilökunta. Liikevaihtoluokka: 1-5 M€. Hintapyyntö: tarjosmenettelyllä.  

  •  
    Mathnasium -
    Mathnasium - franchising oikeus myytävän...

    Mathnasium on yksi nopeimmin kasvavista franchising-yrityksistä, ja sillä on yli 1 000 toimipaikkaa ympäri maailmaa. Annamme vain yhden lisenssin Master Franchisor maalleSuomi.   Aloitusmaksut ja liikepääoma Suomessa on yhteensä noin 700 000...

  •  
    Parturi-Kampaamo
    Parturi-Kampaamo Katajanokalta

    Täysin toimiva ja valmiin asiakaskunnan omaava parturi-kampaamo. Sijaitsee Katajanokalla. Kampaamoon sisältyy remontoitu tila jossa kaksi erillistä huonetta( jossa voi työskennellä hieroja, kosmetologi jne) Lisäksi huone jossa on kaksi...

  •  
    Konevuokraamo
    Konevuokraamo /urakointi uusimaa

    Myydään toimiva konevuokraamon liiketoiminta  ja sen koneet ja kalusto. Konekanta on hyvä, harkiten hankittu ja täysin velaton. Useita koneita jotka liikkuvat hyvin ja joita isoillakaan konevuokraamoilla ei ole tarjota. Koneet, jotka eivät kestä...

  •  
    XCS
    Kannattava autokorjaamo/varaosaliike Uud...

    Myydään kannattava autokorjaamo/varaosaliike. Yritys perustettu v.1993. Oma kiinteistö/tontti, joka rakennettu v.1999 ja eriytetty korjaamotoiminnasta v.2014 omaksi kiinteistöyhtiöksi. Yritys sijaitsee paikkakunnan korjaamoista parhaalla...

  • ASIANTUNTIJAN ILMOITUS
    Myydään suosittu ja
    Myydään suosittu ja tunnettu Hiljainenas...

    Asuntojen ja kiinteistöjen osto- ja myyntisivusto www.hiljainenasuntokauppa.fi. Myydään kasvua hakevalle kiinteistönvälitysyrittäjälle tai kiinteistökaupasta kiinnostuneelle yrittäjälle joka haluaa pyörittää jatkuvasti kasvavaa nettipalvelua ja...

  •  
    Juhlien ja
    Juhlien ja tapahtumien suunnittelua ja j...

    Valmis paketti yrittäjälle! Juhlasuunnittelu Haave on vuoden vanha yritys, joka suunnittelee ja toteuttaa erilaisia juhlia sekä tapahtumia. Verkostoitumistyötä Pirkanmaalla erilaisten palvelutarjoajien kanssa, logo, laadukkaat kotisivut ja...

  •  
    XCS
    AAA-tason kasvava (+15% 2018) tuloste- ...

    +30-vuotias yritys Lahdessa; pitkäaikaisia asiakkuuksia, osaava henkilökunta, monipuolinen konekanta. Vuosisopimuksia kotimaisten- ja kansainvälisten yritysten kanssa. Juna kulkee kovaa, uskallatko hypätä veturin "ruoriin"? Tästä saat...

  • ASIANTUNTIJAN ILMOITUS
    XCS
    MENESTYVÄ SUOMALAINEN PERHEYRITYS JOLLA ...

    Yritys tarjoaa palveluja yksityisille ja yrityksille. Yrityksellä on pitkäaikaisia sopimusasiakkaita joille se tarjoaa palvelunsa kautta tärkeän ja kustannustehokkaan vaihtoehdon palvelun tuottamiseen. Yritys on alansa edelläkävijä ja merkittävin...

  • ASIANTUNTIJAN ILMOITUS
    Järvialueen
    Järvialueen venesatama

    Myydään venesatama ja talvitelakka hyvällä paikalla järvialueella. Tässä myydään liiketoiminta, ja kalusto erikseen sopimuksen mukaan kuten esimerkiksi hyväkuntoiset laadukkaat lujatekoiset laiturit. Yrityksellä on vakiintunut asiakaskunta. Tässä...

  •  
    Kuntokeskus
    Kuntokeskus Hollolassa

    Myydään n. 500m2 yksityinen kunto- ja aerobicsali Hollolan kuntakeskuksessa.

  • ASIANTUNTIJAN ILMOITUS
    Pressujen
    Pressujen valmistajan PresMetin liiketoi...

    Myydään pressujen valmistusliiketoiminta Alahärmästä yrittäjän ajan puutteen vuoksi. Pressujen valmistusta on tehty metallitöiden ohella ja aika ei riitä molempiin tuotantosuuntiin. Pressutuotteita tehdään tilauksesta maatalouteen, konepajoille,...

  • ASIANTUNTIJAN ILMOITUS
    Putkialan yritys
    Putkialan yritys

    Päijät-Hämeen alueella erittäin pitkään toiminut yritys on myynnissä, joka tuottaa moninaisia taloteknisiä palveluita kuten esimerkiksi putkityöt, sähkötyöt, automaatiotyöt, ilmastointityöt sekä rakennus- ja peltityöt. Yrityksellä on hyvät...

  • ASIANTUNTIJAN ILMOITUS
    Myydään
    Myydään terveyskauppa ja -hoitola Vantaa...

    Myydään pitkään toiminut hyvämaineinen hyvinvointipalveluja tarjoava yritys. Tässä on toimiva paketti ja toimintaa voi edelleen helposti laajentaa. Kauppaan kuuluu kalusto ja laitteet, valmis toimiva verkkokauppa ja asiakkuudet. Toteutus on...

  • ASIANTUNTIJAN ILMOITUS
    20-paikkainen
    20-paikkainen hoivakoti

    Myydään yhteensä 20-paikkainen hoivakoti Suomessa. Kaupassa myydään yhtiön koko osakekanta ja hoivakiinteistöt kiinteistökauppana. Hoivakoti tarjoaa kuntouttavaa asumispalvelua aikuisille päihde- ja mielenterveyskuntoutujille. Hoivakiinteistöjä...

  • ASIANTUNTIJAN ILMOITUS
    Tuottava
    Tuottava verkkokauppa

    Myydään tuottava verkkokauppa ja lastenvaateyritys keskeisellä paikalla Pirkanmaalla. Yrityskaupan toteutus on liiketoimintakauppa. Varasto myydään erikseen. Tässä on valmis toimiva tyylikäs konsepti, jota on helppo kasvattaa esimerkiksi...

Apua yrityskauppaan ja franchisingyrittäjyyteen.
Katso yrityskaupan ammattilaiset alueeltasi. Klikkaa ja löydät 4 Koko Suomin asiantuntijaa täältä >>
Yhteistyössä
Yrityspörssi.fi - Oikea kauppapaikka yrityksen myyntiä tai ostoa suunnittelevalle!