secure.adnxs.com
JÄTÄ ILMOITUS

Myytävät yritykset

Viimeisimmät ilmoitukset
Myydään
Kiinteistösijoittaminen
690 000 €

Kiinteistö Lapissa

Hotelliketjuille, kiinteistösijoittajille, hoiva-alan yrityksille tai yrittäjälle! Myynnissä monien mahdollisuuksien hotelli- ja ravintolakiinteistö itäosassa Lappia. Kiinteistö on hyväkuntoinen ja rakennusoikeutta on jäljellä runsaasti, joka antaa kasvumahdollisuudet liiketoiminnan laajentamiselle. Tässä on mahdollisuus ostaa liiketoiminta kiinteistöineen tai pelkkä kiinteistö.    
Myydään
Metalliteollisuus

Kannattava metallialan yritys Virossa

Vuonna 1997 perustettu metallialan yritys joka omien tuotteiden lisäksi tekee alihankintatöitä. Yrityksellä on vuosien mittaan muodostunut laaja asiakaskunta, johon kuuluu sekä kansainvälisiä yhtiöitä (mm Soumesta) että paikallisia yrityksiä. Valtaosa yrityksen tuotannosta menee vientiin. Omissa tuotteissa markkina-asema on vahva; markkina-alueena on koko Skandinavia sekä Baltia eikä kilpailijoita ole lähialueella kuin muutamia. Lisäksi yritys tekee alihankintatöitä metalliteollisuudelle.  Yrityksen käytössä on ajanmukaiset tuotanto-, toimisto- ja sosiaalitilat. Tuotantotiloja on yhteensä 2200m2kahdessa, siltanosturein (3+1kpl) varustetussa hallissa.  Kattava konekanta sisältää mm. ESAB plasma- ja kaasuleikkurin, AMADA taivutuskoneen, sorvit ja jyrsinkoneet. Myös osavalmistusta myydään alihankintana.  Työntekijöitä on yhteensä 20...30 työntekijää ja 4(5) toimihenkilöä. Tarvittaessa käytetään luotettavien yhteistyökumppaneiden vuokratyöntekijöitä.  Yrityksellä on kaikki toimintaan tarvittavat sertifikaatit. Yritys myydään joko tuotantorakennuksineen tai ilman niitä jolloin on mahdollista vuokrata tilat.  Myydän toisen omistajan ulkomaillemuuton takia. Lisätietoa: Puh.   + 358 40 541 1177
Myydään
Saneeraus ja remontointi

Kannattava rakennusalan yritys Pohjois-Suomessa

Timanttiporaus-, timanttisahaus- ja asbestipurkutöitä Pohjois-Suomen alueella alihankintana tekevä rakennusalan yritys etsii uutta omistajaa kasvattaakseen liiketoimintaa entuudestaan. Yrityksen toiminta on kannattavaa ja hyvässä kasvuvauhdissa. Yritys on kasvanut nykyisten resurssien sallimissa rajoissa ja nyt haluttaisiin kasvattaa resursseja. Osakeyhtiön ja kiinteistöosakeyhtiön myyntiin sisältyvät tilat, koneet, laitteet ja osaava henkilöstö. Kaikki avainhenkilöt voivat jatkaa yrityksessä yrityskaupan jälkeen.   Tule jatkamaan rakennusalan yrityksen kannattavaa liiketoimintaa, jossa on hyvät kasvunäkymät. Myynnin syynä on liiketoiminnan kasvattamisen lisäksi eläkkeelle jääntiin pitkällä tähtäimellä valmistautuminen. Ota yhteyttä, niin keskustellaan luottamuksellisesti lisää.
Pohjois-Suomi
Myydään
Rahoitus- ja sijoituspalvelu
200 000 €

Sijoittajaksi laajaan, hyvin hajautettuun salkkuuun

Haemme osakasta ja sijoittajaa rahoitusyhtiöömme. Olemme keskittyneet lupaaviin pidemmän tähtäimen sijoituksiin. Sijoituskohteet on valikoitu tarkkaan ja niitä on runsaasti hajauttamisen ja riskienhallinnan mahdollistamiseksi. Toiminnan kulut ovat pienet ja tuottopotentiaalia löytyy runsaasti. Haemme mukaan toimintaan yhtä suurempaa sijoittajaa / osakasta 200.000-300.000 € sijoitussummalla. Ota yhteyttä ja saat lisätietoja toiminnastamme! 
Koko Suomi
Myydään
Baari
195 000 €

Myydään pitkään toiminut ja tasokkaasti kalustettu pub & nightclub!

Myydään pitkään toiminut, tasokkaasti kalustettu pub & nightclub vilkkaalla paikalla Klaukkalan keskustassa! Valmis liiketoiminta, ollut samalla omistajalla yli 12 vuotta! Myynnissä ravintolan liiketoiminta, vuokraoikeus ja kalusteet. Asiakaspaikat: Pub 80 + Terassi 50                       Nightclub 160 + Terassi 80 Pinta-ala: Pub 100 + Nightclub 322 + Varasto 17. Hinta: 195 000€ / Tarjous. Hyvä myynti ja pelkästään Veikkauspelien tuotto n. 1600€/kk. Kysy lisää: Guru Sekhon / 040 824 8051, guru.sekhon@remax.fi Ylempi kiinteistönvälittäjä YKV,LKV,LVV,KiAT, Julkinen kaupanvahvistaja
Nurmijärvi
Myydään
Valmiit osakeyhtiöt
75 000 €

Kokous, edustus-ja saunatilat

Myydään kannattava yritys Helsingin keskeiseltä paikalta. Tilat sopeutuvat niin kokouskäyttöön kuin saunailtoihin. Tiloihin sopii jopa 70h ja lauteille istuu samanaikaisesti jopa 20hlöä. Täysin uusitut tilat antavat erinomaiset menestysmahdollisuudet kehittää kannattavaa liiketoimintaa. Tiloissa oma baari josta anniskelun ja tarjoilut hoituu kätevästi. Vuokrakustannukset noin 2500€/kk (sis.alv, veden ja sähkön)   Vain yksityisnäytöt!
Myydään
Elintarviketeollisuus

Myytävänä Niemitalon Juustolan liiketoiminta

Pudasjärvellä sijaitsevassa juustolassa tehdään narskuvaa leipäjuustoa, joka saa asiakkailtaan loistavat palautteet. Paikka on tunnettu hyvästä palvelustaan ja ruuasta, ostajalle hyvä pohja lähteä viemään liiketoimintaa eteenpäin. Juustolalla on pitkät perinteet, se on toiminut jo yli 40 vuotta, jälleenmyyjinä toimivat useat isoimpien kauppaketjujen kaupat. Kotimaan myynnin lisäksi tuotteita viedään myös ulkomaille. Liiketilat on Kuusamontien varressa, joten asiakasvirran on helppo pysähtyä nauttimaan kahvit ja ostamaan juustot. Juustolan yhteyteen voi tuoda halutessaan muutakin liiketoimintaa. Tilat on vuokralla, mutta myös kiinteistön osto on mahdollista. Myyjä on ostajan tukena, joten ota rohkeasti yhteyttä ja kysy lisää!  
Pudasjärvi
Myydään
Kukkakauppa ja puutarha-ala

Kukkakauppa Living Roomin liiketoiminta Helsingin Punavuoressa

Pitkien perinteiden ammattikukkakauppa Living Room Helsingin Punavuoressa etsii liiketoiminnan jatkajaa. Living Room toimii upeassa, 57 m2 liiketilassa kävelykadun varrella. Tilan sijainti mahdollistaa myös sesonkien ja teemojen myötä vaihtuvan ulkomyyntipisteen. Tarjolla on erinomainen tilaisuus asiakaspalveluhenkiselle yrittäjälle tai yrittäjätiimille. Toimintaa on mahdollista laajentaa mm. lahja- ja sisustustavaroihin. Nykyinen yrittäjä omistaa myös livingroom.fi –verkko-osoitteen, jonka alle on mahdollista rakentaa kokonainen Lifestyle-liiketoimintakokonaisuus. Vaativiinkin sidontatöihin erikoistunut liike on yksi Helsingin vanhimpia kukkakauppoja. Liikkeelle on kertynyt vuosien varrella vakaa ja maksukykyinen asiakaskunta sekä kuluttaja- että yritysasiakaspuolella. Living Room on pitkään tehnyt yhteistyötä useiden kukkien ja oheistarvikkeiden maahantuojien sekä kotimaisten kauppapuutarhojen kanssa. Living Roomilla on luotettavan toimijan maine ja erinomaiset suhteet kukkavälitystoimijoihin sekä lähettipalveluihin. Nykyisen yrittäjän kanssa on mahdollista sopia liiketoiminnan jatkajan perehdyttämisestä toimintaan ja asiakaskuntaan. Kiinnostuitko tästä upeasta mahdollisuudesta? Ota rohkeasti yhteyttä nykyiseen yrittäjään lisätietojen saamiseksi ja neuvottelujen käynnistämiseksi: Paula Schaffter, puh. 040 827 9245 tai kukkakauppa@livingroom.fi
Myydään
Kodinkone- ja kalustemyymälä

MYYDÄÄN HUONEKALULIIKE / HUONEKALULIIKKEET

Myynnissä on samalla omistajalla toimivat Stemma huonekaluliikkeetkahdella  paikkakunnalla, Pieksämäellä n. 1600 m2 sekä Varkaudessa n. 1000m2. Liikevaihtotaso noin 1 miljoona euroa. Mukava kaupanala jossa ei ole ainaista uusasiakashankintaa puhelimella vaan asiakkaat tulevat myös automaattisesti koska ostohalu tulee asiakkaan tarpeista. Ala johon koronakaan ei ole vaikuttanut kuin positiivisesti. Toiminta on ollut todella pitkäaikaista ja kannattavaa molemmillapaikkakunnilla. Ensisijaisesti myydään Pieksämäen toimipisteenvarasto ja liiketoiminta. Molemmat toimipaikat halutaan myydä mielelläänsamalle ostajalle, samalla kaupalla. Molempiin toimipisteisiin pääsee jatkamaan vuokralaisena joten kiinteistön ostotarvetta ei ole.Liiketoiminnan hintapyynti/toimipiste perustuu kokonaan varaston käypäänarvoon. Toiminta olisi esimerkiksi yrittäjäpariskunnalle hyvin tuottavaa.Tarkemmat tiedot talousluvuista saa kun salassapitosopimus on tehty.Sen saat välittäjältä.Kauppa se on mikä kannattaa !! Välittäjä: Suomen Liiketoimintakaupat, www.liiketoimintakaupat.fi vesa.leppanen@wbl.fiVesa Leppänen / 0400538862 Katso kaikki myytävät kohteemme: www.liiketoimintakaupat.fi
Keski-Suomi
Myydään
Hoivakoti

Kannattava hoivakoti luonnonkauniissa maisemassa

Myydään hiljaisella myynnillä yrittäjän eläköitymisen vuoksi 2 kiinteistöä ja liiketoiminta. Yritys toiminut pitkään ja asiakaspiiri laaja.  Hyvämaineinen toiminta ja sitoutunut henkilökunta.
Myydään
Tapahtuma- ja kulttuuripalvelu
12 500 €

Myydään pitkään toimineen viihdealan yrityksen kalusto

Myydään Vaasassa pitkään toimineen viihdealan yrityksen kalusto yrittäjän poismenon johdosta. Kalusto sisältää mm. erilaisia PA-laitteita, Karaoke-laitteet levyineen, valot ym. Kaluston arvo n. 30 000€.
Myydään
Autokorjaamo ja -huolto

Myydään AUTOKORJAAMO Karttulassa

Myydään autokorjaamon liiketoiminta ja omalla tontilla sijaitseva kiinteistö yrittäjän eläkkeelle siirtymisen johdosta. Toimitilat ovat keskeisellä paikalla Kuopion Karttulassa. Autokorjaamon 130 m2 tilojenlisäksi runsaasti kylmää varastotilaa. Vuonna 2018 uusittu korjaamorakennuksen katto, lämmitysjärjestelmä, nosto-ovi, kiinteistön sähköistys ja käyttövesijärjestelmä.  Monipuolinen kalusto mahdollistaa yleishuoltotöiden vastaanoton laajasti kaikille merkeille. Korjaamolle on muodostunut vakiintunut asiakaskunta. Tällä hetkellä yrityksellä on voimassaolevat yhteistyösopimus Autofit:n ja Osaset:n kanssa.
Kohteet 133 - 144 hakutuloksista
loder image