secure.adnxs.com
Myy yritys
Haluan tiedon, kun minua kiinnostavia yrityksiä tulee myyntiin
Tallenna hakuvahticlose

Myytävät ravintola-alan yritykset

Viimeisimmät ilmoitukset
Myydään
PÖRSSINOSTO
Pizzeria

Pitkään toimineen pizzerian liiketoiminta Lapissa nyt tarjouskaupalla

Haemme jatkajaa hyvämaineiselle, menestyvälle pizzerialle Lapissa eläköitymisen vuoksi.  Pizza-Paikka á la Riesto sijaitsee Sodankylän keskustassa, erinomaisella liikepaikalla. Pizzeria on toiminut vuodesta 1990 lähtien samassa tilassa ja vakiinnuttanut asemansa sekä paikallisten että matkailijoiden sydämissä. Olemme jo vuosia määrätietoisesti panostaneet niin tasaiseen laatuun kuin myös osaamiseen.  Pizzeria on viihtyisä ja moderni. Koneet ja laiteet, kuin myös kalusto on tiloihin toimivat ja kunnossa. Viimeisimpänä olemme syyskuussa -23 uusinut pizzauunin. Asiakaspaikkoja salissa on 54, jonka lisäksi 10 hengen kabinetti mahdollistaa rauhalliset tilaisuudet ja kokoukset . Kesäisin on terassilla 24 asiakaspaikkaa.  Ravintola toimii 175 m2 vuokratiloissa, jonka vuokra (sis. ALV) on 3315 €, sisältäen vuokran, sähkön ja veden.  Hyvä, uskollinen asiakaskunta, joka koostuu sekä paikallisista että matkailijoista. Pizzapasseihin perustuva kanta-asiakasohjelma houkuttelee ruokailijat yhä uudelleen ravintolaan. Jo yli 11 vuotta toimineelta Kevitsan kaivokselta, sekä Sakatin ainutlaatuisen malmiesiintymän ja Ikkarin lupaavan kultaesiintymän tutkiminen on tuonut mukavaa pöhinää kyläämme ja siten myös lisää asiakasvirtoja yritykseemme. Sodankylässä on myös Jääkäriprikaati, josta saanee lisää liikevaihtoa kasvatettua aloittamalla kuljetuspalvelun. Lisäksi matkailijoiden määrä on kasvussa ympärivuotisesti, sillä Sodankylän läheisyydessä on laskettelukeskuksia ja loistavat ulkoilu- ja erämaastot. Kalastus, vaellus ja luontomatkailu mahdollistavat toiminnnan kehittämisen sekä tarjoavat mukavia vapaa-ajan mahdollisuuksia myös uudelle yrittäjälle.  Myydään liiketoimintakauppana, johon sisältyy vuokraoikeus, laitteet, kalusteet ja vaihto-omaisuus.  Tässä heti valmis, erinomainen yritys jatkajalle.  Ensiyhteydenotot pyydetään Yrityspörssin yhteydenottolomakkeen kautta.  Ota yhteyttä, niin keskustellaan. Tai tule käymään ja tee tarjous!
Sodankylä
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola
115 000 €

Ruokaravintola Espoossa

Myydään Suurpellossa sijaitsevan ruokaravintolan liiketoiminta koneineen ja laitteineen. Kehittyvällä alueella, vilkkaassa kauppakeskittymässä sijaitsevassa burgereihin ja pihveihin keskittyvässä, hyvin varustellussa ravintolassa on rasvakaivo ja rasvahormi. Oma sisäänkäynti, ei rajoitusta aukioloaikoihin.  Uusi ravintoloitsija voi jatkaa samalla, hyvin toimivalla liikeidealla tai toteuttaa oman konseptinsa. Nimi ei siirry liiketoimintakaupassa. Asiakaspaikat 29 + terassi 10 Neliöt 83   Vuokra muodostuu ylläpitovuokrasta ja liikevaihtoon sidotusta pääomavuokrasta.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Kahvila
86 000 €

Kahvilan / viinibaarin kalusto ja vuokrasopimus huippusijainnilla

Ainutlaatuinen mahdollisuus omistaa kukoistava kahvila/viinibaari keskeisellä sijainnilla Frederikinkadulla. Tämä kauppa tarjoaa täyden avaimet käteen mahdollisuuden uudelle omistajalle aloittaa liiketoiminta. Alla on lisätietoja tästä houkuttelevasta tarjouksesta.   Kaupan sisältö: Kauppa toteutetaan liiketoimintakauppana sisältäen liiketilan vuokrasopimuksen, kaiken tarvittavan kaluston, sekä leasing-sopimukset kylmäkalusteista ja pesukoneista, jotka voidaan helposti siirtää uudelle omistajalle.   Miksi ryhtyä yrittäjäksi juuri tähän kahvilaan/viinibaariin?   Sijainti: Erittäin hyvä sijainti Frederikinkadulla, hotelli sijaitsee yläkerrassa, mikä takaa jatkuvan asiakasvirran. Sijainti luo mahdollisuuden houkutella paikallisia asukkaita ja hotellivieraita. Asiakaspaikat: Tilassa on 25 asiakaspaikkaa, ja käytettävää tilaa on yhteensä 92,5 neliötä, joista noin 60 neliötä on asiakkaiden käytössä. Tila: Tila on täysin uusi ja remontoitu, mikä takaa raikkaan ja viihtyisän ympäristön asiakkaille. Täysin varusteltu tila tarjoaa mahdollisuuden aloittaa liiketoiminta välittömästi. Asiakasvirta: Liiketoiminta nauttii jatkuvasta asiakasvirrasta, mikä luo vakaan perustan menestykselle. Hinta: Hintapyyntö tälle kokonaisuudelle on erittäin kohtuullinen 86 000€ mutta saa tarjota.    Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus aloittaa liiketoiminta hienossa paikassa, jossa on kaikki tarvittavat elementit menestyksekkääseen toimintaan. Ota yhteyttä saadaksesi oheisella viestilomakkeella saadaksesi lisätietoja ja järjestääksesi esittelyn tähän houkuttelevaan mahdollisuuteen.   Älä missaa tilaisuutta omistaa oma kahvila/viinibaari keskeisellä sijainnilla Frederikinkadulla!
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola

Lounasravintola pienellä paikkakunnalla

Tarjolla ainutlaatuisen tilaisuus omistaa menestyvä lounasravintola, joka on valmiina uusiin seikkailuihin. Tämä remontoitu 220m2 tila tarjoaa mahdollisuuden uudelle omistajalle jatkaa ja kehittää hyvän maineen omaavaa lliiketoimintaa.  Mikä tekee meistä ainutlaatuisen: Kiinteistö: Täysin remontoitu ja valmis kokonaisuus liiketoiminnan jatkamiseksi ja kehittämiseksi. Kiinteistö voidaan myös myydä uudelle yrittäjälle. Monipuolisuus: Täysin varusteltu kiinteistö sopii monenlaiseen liiketoimintaan, kuten esimerkiksi leipomotoimintaan nykyisen palveluvalikoiman lisäksi.  Asiakasystävälliset tilat: 50-paikkainen ravintolasali, kaksi aurinkoista terassia ja kokoustila 12 hengelle takaavat monipuoliset käyttömahdollisuudet. Hyvä maine ja vakiintunut asiakaskunta: Lounasravintolamme on tunnettu laadukkaasta ruuasta ja ystävällisestä palvelusta, mikä on luonut vankan asiakaspohjan. Anniskeluoikeus. Erityispalvelut: Pitopalvelu ja yritystilaisuudet; Laadukkaat catering- ja pitopalvelutuotteet. Laadukkaat raaka-aineet lähituottajilta. Mahdollisuus laajentaa palveluita toimivaksi todettuun ateriapalveluun esimerkiksi vanhuksille. Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus hankkia täysin varusteltu ja maineikas lounasravintola, joka tarjoaa monipuolisia liiketoimintamahdollisuuksia. Remontoitu tila, laajennus, sekä anniskeluoikeudet luovat vankan pohjan menestyksekkäälle toiminnalle. Kauppa toteutetaan liiketoimintakauppana ja myyjä on valmis opastamaan uuden yrittäjän alkuun. Ota yhteyttä viereisellä yhteydenottolomakkeella ja tule keskustelemaan lisää tästä mahdollisuudesta.
Pohjois-Savo
Myydään
PÖRSSINOSTO
Grillit ja pikaruoka

Kunnon ”Wanhan ajan Grilli” Pihtiputaan keskustassa.

Muutapa maalle. NYT ainutlaatuinen tilaisuus jatkaa menestyvän Grilli-Keitaan liiketoimintaa. Grilli on toiminut keskellä Suomea, melkein valtatie E75:n varrella (400m), saman yrittäjäparin hoitamana, jo 33 vuotta. Jotka haluaisivat siirtyä jo ansaituille eläkepäiville.   Keidas tunnetaan läpi Suomen, maan maittavasta ruuasta, mm. erittäin suosituista makkaraperunoista, ”sen sadasta” eri- hampurilaisesta, jätti-lihiksestä, puttaalaisesta, möttösestä, kebapista, nyhtöpossusta, täysin paikalla leivotusta PIZZASTA, aidosta-PEHMIKSESTÄ, joka-aamuisista tuoreista kahvileivistä, siisteistä sisätiloista, persoonallisesta ulkoasusta, jopa mahtavista kesäkukista ja suorastaan legendaarisesta – asiakaslähtöisestä palvelusta. Kaupassa myydään liiketoiminta viihtyisine kiinteistöineen. Johon kuuluu sisätila, (kahvila) 18 pöytäpaikkaa + kesäkeleillä 20 terassipaikkaa. Kaikki kalustot, koneet, grillilaitteet, varastot, kylmävarastot, pizzauuni, aito pehmiskone, verkkosivut, tienvarsimainokset, jne. Mahdollisuus ostaa edullisesti myös viereinen 300 m2 liiketila-asuintalo. Eli tämä harvinainen tilaisuus sopii loistavasti esim. asiakaspalvelussa ja kauniin luonnon parissa, vilkkaan- toiminnan kunnassa viihtyvälle yrittäjäperheelle.   Pikaruokatuotteissa ja -tiloissa on myös kehittämismahdollisuuksia. Samoin pitkän kokemuksen omaava ”paikan henki” on valmis perehdyttämään uutta yrittäjää. Tule tutustumaan – tee tarjous – kaikesta aina neuvotellaan… Lisätietoja puh. 0400646266. tai oheisella viestilomakkeella. Tutustu Facebookissa: Pihtiputaan Grilli-Keidas
Pihtipudas
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola
110 000 €

Ruokaravintola Helsingin keskustassa

Myytävänä ruokaravintolan liiketoiminta Helsingin keskustassa koneineen ja laiteineen. Ravintolassa on hyvin varusteltu ruuanvalmistuskeittiö, jossa mahdollisuus friteeraukseen, grillaukseen ja pizzauuni.  Erinomainen liikepaikka, vuoden 2023 liikevaihto kokoluokkaa 0.9 miljoonaa euroa. Siirtyvä henkilökunta neuvoteltavissa. Neliöt 160 Mahdollista vuokrata erikseen 85 m2:n varasto. Vuokra noin 12100,00 (+alv) / kk Varaston vuokra 880,00 (+alv) / kk
Myydään
PÖRSSINOSTO
Kahvila
50 000 €

Kahvila 00200 alueella

Myytävänä kahvilan liiketoiminta koneineen ja laitteineen 00200 postinumeroalueella. Hyvät liikenneyhteydet, ja paljon jalankulkuliikennettä alueella.  Koneellinen ilmanvaihto, ei ruuanvalmistusmahdollisuutta  Neliöt 53,5 + varasto 17,5 Asiakaspaikat yht 21 + 6 ulkona  Vuokra noin 5000,00 (+alv) /kk
Myydään
PÖRSSINOSTO
Kahvila
60 000 €

Kahvila näyttävällä liikepaikalla

Myytävänä kahvilan liiketoiminta koneineen ja laitteineen 00260 postinumeroalueelle  Hyvien kulkuyhteyksien äärellä, joukkoliikenteen risteyksessä, paljon jalankulkijoita alueella. Koneellinen ilmanvaihto, ei ruuanvalmistusmahdollisuutta. Soveltuu kahvilaksi, deliksi tai viinibaariksi.  Neliöt Kahdessa tasossa yhteensä 171 ja 12,8 terassi  Asiakaspaikat 60 + 12 terassi  Vuokra 4800,00 (+alv) /kk
Myydään
PÖRSSINOSTO
Kahvila
70 000 €

Tyylikäs kahvila 00100 alueella

Myytävänä tyylikkään kahvilan liiketoiminta koneineen ja laitteineen.   Erinomaisella liikepaikalla, isojen asiakasvirtojen äärellä, katutason kulmassa oleva liiketila, paljon ohikulkevaa jalankulkuliikennettä. Koneellinen ilmanvaihto, ei ruuanvalmistusmahdollisuutta. Soveltuu kahvilaksi, deliksi tai viinibaariksi.  Neliöt Kahdessa kerroksessa yhteensä 200, lisäksi 25 terassi. Asiakaspaikat 94 + 22 terassilla.  Vuokra 7750,30 (+alv) / kk
Myydään
PÖRSSINOSTO
Baari

Myydään pohjalaanen pubi Seinäjoella

Myytävänä Seinäjoella hyvällä liikepaikalla rautatieasemaa vastapäätä sijaitsevan perinteisen Härmän Häjy pubin liiketoiminta. Ravintola perustettu vuonna 2000, josta lähtien toiminut samalla paikalla. Laaja asiakaskunta koostuu uskollisista vakioasiakkaista, että matkailijoista. Pubissa järjestetään livekeikkoja, sekä karaokea, bingoa ja pubivisoja, lisäksi tarjolla myös lautapelit. Ravintolassa (n. 120 m2) asiakaspaikkoja on 58, lisäksi kesäaikaan terassilla 20 lisäpaikkaa. Toimitilan vuokra on kohtuullinen. Yrittäjän lisäksi ravintolassa työskentelee viisi työntekijää. Panimosopimus ja vuokrasopimus ovat siirrettävissä uudelle yrittäjälle, joka helpottaa alkuun pääsemistä.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Grillit ja pikaruoka
69 000 €

Myydään hampurilaisravintola Helsingistä

Myydään toimiva hampurilaisravintola Helsingistä, keskellä isoatehdas/toimistoaluetta. Erittäin kompaktit tehoneliöt, josta parhaimmillaan ollaan myyty liki miljoona euroa vuodessa. - 30 asp. - n. 80 m2 - vuokra 2600 € + alv. - keskiarvomyynti 2023, n.52 000 €/kk - rasvakanava ja rasvakaivo
Myydään
PÖRSSINOSTO
Baari
150 000 €

Myydään olutravintola pohjois-Helsingissä

Myydään tyylikäs saksalaistyylinen oluttupa pohjois-Helsingissä. - 148 asiakaspaikkaa sisällä ja 95 asiakaspaikkaa terassilla - 470 m2 - verollinen myynti n.720 000 €/vuosi Myydään tarjousten perusteella!
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola

Vuokrataan kahvila/ravintola Jyväskylän ydinkeskustassa

Vuokrataan tyylikäs kahvila/ravintola Cafe Europa Jyväskylän ydinkeskustasta. Vuokraan sisältyy kaikki ravintolakalusteet - 205 m2 - asiakaspaikkoja sisällä 125 ja terassilla 45 - vuokra 7000 € + alv. Huom! Kohde soveltuu monenlaiseen liikeideaan.
Jyväskylä
Myydään
PÖRSSINOSTO
Pizzeria
120 000 €

Myydään hyvä Pizzeria+liiketilan osakkeet Helsinki Lauttasaari

Myydään hyvä pizzeria 120.000€+ liiketilan osakkeet 350.000€ 64m2
Myydään
PÖRSSINOSTO
Grillit ja pikaruoka
39 000 €

Myydään grillikioski ja sen liiketoiminta Iisalmesta

Myydään Iisalmen torilla keskeisellä paikalla oleva grillioski. Grilli on hyvästä ruuastaan tunnettu ja toiminut menestyksekkäästi jo 16 vuotta grillinä Iisalmen keskustassa. Grillivaunulla on pitkäaikainen vuokrasopimus Iisalmen kaupungin kanssa toripaikasta ja sille on rakennettu torille kiinteät vesi-, viemäröinti- ja sähköliitännät.  Asiakaspaikat ovat ulkotiloissa ja kesäaikaan vaunun edustalla on katoksen alla n. 20 asiakaspaikkaa. Vaunu itsessään on vuodelta 2007 ja sitä on säännöllisesti huollettu ja remontoitu 2022 (lattiaremontti). Viimeisimmän vuoden aikana vaunuun on päivitetty monia koneita kuten parila ja pakastimia. Kauppaan kuuluu kattava grillivaunun laitteisto, joista valtaosa on Metoksen laitteita: Rasvakeitin, parila, kylmävetolaatikoita, sämpyläkone, astianpesukone, jääkaapit ja pakastimet, tuplakahvinkeitin, ilmanvaihtokone, ilmalämpöpumppu, kassakone, mikroaaltouuni plus muu astiasto/irtaimisto. Löydät meidät facebookista: www.facebook.com/Ellin-Grilli-190210918756 Hinta sisältää vaunuun liittymineen, laitteet ja liiketoiminnan. Ota yhteyttä, jos olet kiinnostunut, annan mielelläni lisätietoja.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Pitopalvelu ja catering
80 000 €

Ikääntyneille ihmisille suunnattu ateriapalvelu

Myydään liiketoiminta, jonka konseptina on ikääntyneille ihmisille suunnattu ateriapalvelu. Yritys on toiminut jo yli 10 vuotta, liiketoiminta on vakiintunutta ja tulevaisuuden näkymät ovat ikääntyvän väestörakenteen ansiosta varsin hyvät. Asiakaskunta koostuu pääosin julkisen sektorin asiakkaista, yritys on Nastolan alueella ainoa ateriapalvelutuottaja. Asiakkaina on myös yksityisasiakkaita. Liiketoimintaa on nykyisellä laitteistolla mahdollista kasvattaa nopeastikin esim. lounas- ja cateringpalveluita tarjoamalla.  Liiketoimintakauppaan sisältyy mm. irtaimisto, koneet ja laitteet, valmis asiakaskunta jne. Yrityksellä on erinomainen maine hyvän ja terveellisen kotiruuan valmistajana. Nykyiset yrittäjät ovat eläköitymässä ja tarjoavat tarvittavan perehdytyksen jatkajalle sopimuksen mukaan. Liiketoiminta työllistää nykyisellään yrittäjien lisäksi myös kaksi osa-aikaista työntekijää, joiden toivotaan voivan jatkaa yrityksen palveluksessa myös omistajanvaihdoksen jälkeen. Toiminta sopii yhdelle tai kahdelle yrittäjälle ja toimintaa on mahdollista kehittää uuden yrittäjän osaamisen ja mielenkiinnonkohteiden mukaan. Tässä on hyvä tilaisuus vastuuntuntoiselle ruoka-alan ammattilaiselle, lounas- ja kotiruokaosaamisesta on hyötyä liiketoiminnan kehittämistä ajatellen. Ota yhteyttä, sovitaan tapaaminen! Lisätietoja annetaan sitten sovitun tapaamisen yhteydessä.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola

Olut- ja Viinihuone Norden

Myydään yksi Suomen kauneimmista ravintoloista ja se sijaitsee Lohjalla. Olut- ja viinihuone Norden on täysin uutena avattu ja sisustettu Pohjola taloon syksyllä 2020. Pohjola-talo on rakennettu vuonna 1925 Kansallis-Osake-Pankille. Sittemmin rakennuksessa ovat toimineet mm. vakuutusyhtiöt Aktia ja Pohjola. Tilat on täysin remontoitu väliseiniä poistamalla, laatoitettu, maalattu ja kalustettu kauttaaltaan ravintolaksi tyylillä. 2 kerroksinen ravintola on upeasti sisustettu ja anniskelutilat katutasossa jossa on tiski, keittiötilat, inva wc ja henkilökunnan wc. Alakerrassa on asiakkaille 2 x wc sekä varastotiloja. Ravintola toimii lähinnä juomaravintolana eikä ruoanvalmistukseen soveltuvaa keittiötilaa ole. Pientä syötävää toki on saanut esim. Tapaksia, juustoja, tacoja ym. Liikevaihto ja tulos on kasvanut vuosittain avaamisen jälkeen ja terassi on jo hyvin tunnettu sekä hieno lisä toiminnalle. Ravintolassa on järjestetty esityksiä ja tapahtumailtoja. Facebook sivuilla on mainostettu sesonkituotteita ym. https://www.facebook.com/olutjaviinihuonenorden/ Koska ravintola on niin upea kannattaa toimia nopeasti. Välittäjä auttaa kaikessa kauppaprosessiin liittyvissä asioissa ja neuvoo miten asia etenee sujuvasti. Tarkempien tietojen saamiseksi tulee allekirjoittaa salassapitosopimus ja sen saa pyytämällä. Alustavia tietoja voi toki kysyä sitä ennenkin välittäjältä. Yhteystiedot: Suomen Liiketoimintakaupat,  Vesa Leppänen 0400538862 vesa.leppanen@wbl.fi    
Vuokrataan
PÖRSSINOSTO
Ravintola

Vuokrataan Hyvinkään keskustassa 295m2 ravintolatila

Vuokrataan Ravintola, pikaruoka, Rock baari tilat kahdessa tasossa katutaso 120m2 ja toinen kerros 175m2
Hyvinkää
Kohteet 55 - 72 hakutuloksista

Tee ilmainen hakuvahti

Pysy vaivattomasti ajan tasalla kiinnostavista kohteista. Saat meiltä sähköpostiisi tiedon aina, kun hakuasi vastaava kohde julkaistaan. 

TEE HAKUVAHTI NYT
  • 1
    Luo tunnukset
  • 2
    Valitse hakuehdot
  • 3
    Saat sähköpostiisi hakuusi sopivat ilmoitukset
TEE HAKUVAHTI TÄSTÄ
loder image