secure.adnxs.com
Myy yritys
Haluan tiedon, kun minua kiinnostavia yrityksiä tulee myyntiin
Tallenna hakuvahticlose

Myydään ravintola

Viimeisimmät ilmoitukset
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola
150 000 €

Tyylikäs ravintolaliiketoiminta Högforsin ruukkialueella

Tarjolla on tyylikäs, täydessä toimintavalmiudessa oleva, vahvan paikallisen brändin omistava ja suositulla Högforsin ruukin alueella sijaitseva ravintolaliiketoiminta.Ravintola on koko perheelle suunnattu ja se on tarjonnut käsityönä sekä rakkaudella tehtyä bistroruokaa ja street foodia. Teemana on ollut luoda oman kylän olohuone kauniissa tiloissa Högforsin ruukkialueella ja koskireittien ympäröimänä.Liiketoiminta on valmis paketti sisältäen:– vahvan ja edelleen kehityskelpoisen brändin– vetovoimaisen ravintolaliiketoiminnan– toimivat ja käyttökelpoiset koneet sekä kaluston– tarkkaan mietityn sisustuksen– kattavan yhteistyöverokoston– toimivat markkinointikanavat– mahdollisuudet kasvattaa liiketoimintaaHarjoitettu liiketoiminta on jo ehtinyt saavuttaa hyvän liikevaihtotason, kannattavuuden sekä kasvavan suosion Karkkilan ympäristössä ja kauempanakin. Ravintolalle onkin muodostunut uskollinen asiakaskunta, joka myös viestii sosiaalisessa mediassa positiivisista kokemuksistaan ravintolassa.Pohjatyöt ravintolan menestyksen rakentamiseksi on tehty asiakkuuksien, tilojen, brändin ja koneiden sekä kaluston osalta. Kaikki siis on valmiina liiketoiminnan uutta omistajaa varten.Ravintola-alan ammattilaiselle ja/ tai keittiöosaajalle on tarjolla loistava tilaisuus lentävälle lähdölle ja valmiin ravintolaliiketoiminnan haltuun ottamiselle sekä eteenpäin kehittämiselle. Liiketoiminnalla on monia hyödyntämättömiä ja valmiiksi mietittyjä kasvun mahdollisuuksia, joita uusi omistaja voi toteuttaa.Hintapyynnön perustelutHintapyyntö perustuu tuottoarvoon, valmiiseen konseptiin, koneisiin ja kalustoon, sisutuselementteihin sekä ravintolatilaan keittiöineen. Pohjatyöt on hyvin tehty ja menestyksekästä liiketoimintaa voi jatkaa. Toimivat ja käyttökelpoiset koneet sekä kalusto. Laaja valmis asiakaskunta. Sijainti nousussa olevassa matkailukohteessa. Keskeinen sijainti pääkaupunkiseutuun ja muihin kasvukeskuksiin nähden. Tuottava liiketoiminta. Timanttinen konsepti. Huikeat tilat, joita ihastellaan ja hämmästellään laajemminkin.Yrityskaupassa luottamus on yhteinen asia. Tarkempien lisätietojen saanti edellyttää salassapitosopimuksen allekirjoittamista. Jos haluat tarkempia tietoja tästä kohteesta, ota yhteyttä kohteen välittäjään.Suomen Yrityskaupat on Suomen suurin ja tunnetuin yritysvälittäjä. Yrityksen omistajanvaihdos, arvonmääritys, yritysjärjestelyt ja sukupolvenvaihdos ovat parasta osaamisaluettamme. Kun etsit luotettavaa kumppania yrityskaupoillesi, olet ostamassa tai myymässä yritystäsi, olemme etsimäsi kumppani.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola
72 000 €

Ruokaravintola Pohjois-Pasilassa

Myydään ruokaravintolan liiketoiminta koneineen ja laitteineen. Marraskuussa 2023 avatussa moneen taipuvassa ruokaravintolassa on ruuanvalmistuskeittiö rasvahormeineen ja – kaivoineen. Terassimahdollisuus. Nimi ja brändi ei siirry liiketoimintakaupassa Neliöt 144 Asiakaspaikat Vuokra n. 3300,00 (+alv) / kk Hintapyyntö 72 000,00
Vuokrataan
PÖRSSINOSTO
Ravintola

Vuokrataan ravintolalaiva M/S Sophia B Helsingin Jätkäsaaresta

Vuokrataan iso ravintolalaiva Helsingin Jätkäsaaresta, Hotelli Clarionin edestä. Laiva tullaan vuokraamaan liikevaihtosidonnaisella vuokralla. Liikevaihtosidonnaisuuden suuruus riippuu sopimuksen sisällöstä ja pituudesta.Arvioitu vuokra tulee olemaan 10-13% liikevaihdosta. - Kansitilassa terassipaikat 300:lle hengelle. Ravintolakonteissa perustarjoiluvarustus. Mahdollisuus myös ruokakonttiin. Laivan ruumaan rakennettu ravintolatila, jonka anniskeluluvassa on 190 asiakaspaikkaa. Tila mahdollistaa ympärivuotisen toiminnan ja monenlaisen liikeidean esim.karaokebar tai musiikkiclub.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola
100 000 €
SUOSITTU

Siirrettävä kesäravintola paviljonki

Myydään siirrettävä, neljästä osasta ja wc-kontista koostuva kesäravintolaksi tai muuhun kausikäyttöön soveltuva kokonaisuus. Teräsrunkoinen ja Lumon-lasituksin rakennettu paviljoki on valmistettu ja otettu käyttöön vuonna 2015.' Neliöitä on sisällä 60 ja kattoterassilla 22,5 Myydään kokonaisuutena, joka sellaisenaan voidaan liittää vesi, -viemäri ja sähköverkkoon. Nähtävänä Hämeenlinnassa.   Ravintolan koneet, laitteet ja kalusteet myydään eri sopimuksen mukaa.
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola

Pretty Boy yrittäjä Helsinkiin ja Tampereelle

Pretty Boy etsii yrittäjiä Helsinkiin ja Tampereelle. Pretty Boyn ketjujohdolla on erittäin kova kokemus tunnettujen kotimaisten ja kansainvälisten ravintolaketjujen johtamisesta, joten saat Pretty Boy -ketjulta vahvan tuen oman liiketoimintasi operointiin. Pretty Boy antaa tukea myös rahoitusneuvotteluihin! Kiinnostuitko? Ole yhteydessä Franchisetorin Maisa Koivistoon p. 0407565345 tai maisa.koivisto@viprot.fi     
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola
19 000 €

Uudenveroinen ravintola kauppakeskuksessa Porissa

Myydään porilaisessa kauppakeskuksessa sijaitsevan ravintolan liiketoiminta koneineen ja laitteineen. Vilkas kauppapaikka ja erinomainen sijainti mahdollistavat monenlaisen toiminnan. Ravintolan nimi ja brändi eivät sisälly kauppaan. Valmistuskeittiö rasvakaivoineen ja -hormeineen. Ei siirtyvää henkilökuntaa. Neliöt 106,5 Asiakaspaikat Vuokra 2000,07 (+alv ) / kk  30 0000 euron liikevaihtoon asti, jonka jälkeen vuokra 4 908,68 (+alv ) / kk  
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola
SUOSITTU

Myynnissä lounasravintolan liiketoiminta Jyväskylässä

Haluatko omistaa lounasravintolan yhdessä Jyväskylän kasvavista kaupunginosista?   Nyt siihen tarjoutuu erinomainen tilaisuus, sillä myyntiin on tullut hyvin pidetty lounasravintola, jossa on myös suosittu kebabpöytä. Ravintola sijaitsee vilkkaalla alueella Seppälänkankaalla, ja se tunnetaan alueen asukkaiden ja yritysten keskuudessa laadukkaasta ruoastaan ja viihtyisästä ilmapiiristään.   Ravintolan tiedot: Sijainti: Seppälänkangas, Jyväskylä Asiakaspaikkoja: Noin 60 Vuokratilat: Viihtyisät ja toimivat Liikevaihto: Noin 143 000€ vuodessa Toiminta työllistää: 1-2 henkilöä   Liiketoimintakauppa: Ravintolan kalusteet ja laitteet sisältyvät kauppaan Kauppa toteutetaan liiketoimintakauppana   Liiketoiminnan mahdollisuudet: Asiakasmäärät ovat olleet jatkuvassa kasvussa Mahdollisuus laajentaa toimintaa esimerkiksi pitopalveluun Vahva vakioasiakaskunta   Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus yrittäjälle, joka haluaa jatkaa menestyvän ravintolan toimintaa ja mahdollisesti laajentaa palveluita. Ravintola tarjoaa valmiin asiakaskunnan ja toimivan liiketoimintamallin, mikä mahdollistaa sujuvan startin uudelle omistajalle.    Tartu tilaisuuteen ja tee unelmistasi totta tämän valmiiksi kannattavan ravintolan avulla! Ota yhteyttä oheisella viestilomakkeella saadaksesi lisätietoja ja sopia tapaamisesta.
Jyväskylä
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola

Myytävänä erittäin kannattava ravintola hyvällä paikalla Ylläksellä

Liiketoiminta muodostuu samassa rakennuksesssa sijaitsevasta pizzeriasta, pubista ja kuudesta huoneistosta, joita vuokrataan lomailijoille. Yrittäjäpariskunta on luonut menestyvän ravintola-alan yrityksen ja toimivan konseptin. Liiketoiminta on erittäin kannattavaa. Liikevaihtoa on mahdollista kasvattaa pidentämällä aukioloaikoja (ravintola on kiinni neljä kuukautta vuodesta) sekä markkinoimalla huoneistoja varaussivustojen kautta. Myydään liiketoiminta ja kiinteistö yhdessä tai erikseen.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola
80 000 €

Myydään hyvä Sushi ravintola Helsinki Hakaniemi 30+20as.p

Sushiravintola Helsinki Hakaniemi vuoktra 4.100€+alv 30 asiakaspaikkaa salissa ja 20 terassilla
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola
110 000 €

Siipiravintola loistosijainnilla Lahdessa

Myytävänä menestyksekkään siipiravintolan liiketoiminta Lahden keskustassakoneineen ja laitteineen. Keittiössä rasvakanava- hormeineen. Nimi ja brändi ei siirry kaupan mukana. Asiakaspaikat 65 Vuokra 3610,00 (+alv) / kk  
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola
240 000 €

Ravintola Beijing8 Kampin kauppakeskuksessa

Myytävänä Beijing8 ravintolan liiketoiminta koneineen ja laitteineen Kampin kauppakeskuksessa, viidennen kerroksen Kortteli-ravintolamaailmassa. Kannattava ravintola, hyvä näkyvyys kerrokseen saavuttaessa.Hyväkuntoiset laitteet, ravintolassa on valmistuskeittiö  Kauppaan kuuluu vuokrasopimuksen siirto, kalusteet ja laitteet.Oikeus brandin ja reseptiikan käyttöön siirtyy franchising sopimuksella, kysy lisää välittäjältä. Asiakaspaikat 62Neliöt 136 Vuokra ja muut lisätiedot välittäjältä.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola
180 000 €

Ruokaravintola Helsingin keskustan kauppakeskuksessa

Myytävänä ravintolan liiketoiminta koneineen ja laitteineen Kampin kauppakeskuksessa, viidennen kerroksen Kortteli-ravintolamaailmassa. Kannattava ravintola, hyvä näkyvyys kerrokseen saavuttaessa.Hyväkuntoiset laitteet, ravintolassa on ruuanvalmistuskeittiö. Kauppaan kuuluu vuokrasopimuksen siirto, kalusteet ja laitteet. Liikeidea ja brändi ei kuulu kauppaan, tilaan sopii erinomaisesti aasialainen liikeidea. Asiakaspaikat 62 Neliöt 136 m Vuokra ja muut lisätiedot välittäjältä.    
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola
120 000 €

Myydään ravintolan liiketoiminta Hki Kalasatama 70as.p (100)

Myydään sushiravintola Kalasatamassa 70 as.p
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola
30 000 €

Myydään Café & bistro Helsingin Töölöstä

Myydään Runeberginkadulta tyylikäs ja kompakti kahvila/bistro läheltä Töölön toria. Ravintolassa lämmityskeittiö. Sopii mainiosti kahvilaksi, sushipaikaksi jne. - 15 asiakaspaikkaa - 45 m2 - vuokra 1540 € + alv.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola
125 000 €

Voimakkaassa kasvussa olevan alueen lounas- ja cateringravintola

Myydään Helsingistä puolen tunnin matkan päässä olevan lounasravintolan liiketoiminta koneineen ja laitteineen. Paikalla on myös erinomaiset edellytykset catering-toimintaan tai ravintolan avaamiseen illallisaikaan tai aamupalalle. Vakiintunut asiakaskunta ja erinomainen sijainti mahdollistavat liiketoiminnan kehittämisen, kesällä aurinkoinen terassi ja ravintolan suuret ikkunat luovat lisätilan tuntua. Valmistuskeittiö rakennettu nykyisen omistajan suunnittelemana. Kaikki valmiina ja hyvässä kunnossa! Neliöt 145,5 Asiakaspaikat 50 + terassi 20 Vuokra 3045,12 (+alv) / kk Hoitovastike: 413,22 (+alv) / kk
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola
360 000 €

MYYDÄÄN MENESTYVÄ LOUNAS- JA TILAUSRAVINTOLA SATAKUNNASSA.

Myynnissä on ravintolan koko liiketoiminta sekä siihen kuuluva käyttö- ja vaihto-omaisuus sekä kiinteistö, jossa ravintola toimii. Uniikki kokonaisuus 1800 -luvulla rakennetussa kiinteistössä upean jokimaiseman vierellä aivan kaupungin keskustassa.   Ravintolasta löytyy: -kannattava, valmis liiketoimintakonsepti -vakiintunut asiakaskunta -hyvät mahdollisuudet laajentaa toimintaa -120 asiakaspaikkaa +terassi -kaikki toimintaan tarvittava kalusto, koneet ja astiat -täydet anniskeluoikeudet -kokoustilat kahdessa eri kerroksessa -hyvät varasto- ja toimistotilat yläkerroksessa -sisältää kauniin maalaispuodin, joka keskittyy lähiruokaan ja pieniin lahja-ja tuliaistuotteisiin -kahvikammari erikseen alakerrassa -kellarikerroksessa saunaosasto -suuri terassi joelle päin -hyvät parkkitilat   Myyntihinta sisältää kiinteistön (rakennus+tontti), kaikki toiminnassa tarvittavat koneet, laitteet, kalusteet sekä yrityksen liikearvon. Erikseen hinnoitellaan inventoinnin mukainen varaston arvo.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola
PÄIVITETTY

Myydään Nepalilainen ravintola Espoolaisessa kauppakekuksessa

Myydään toimiva Nepalilainen ravintola Espoolaisessa kauppakeskuksessa - 85 asiakaspaikkaa sisällä ja 20 asiakaspaikkaa terassilla - 205 m2 - vuokra: 8200 € + alv.24% (sis.markkinointimaksu) - täysi valmistuskeittiö Myydään tarjousten perusteella.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola
75 000 €

Myydään hyvä ravintola Vantaa 40+20as.p

Halpa vuokra 1.700€hp 75.000€ kassa 23.000€
Kohteet 1 - 18 hakutuloksista

Tee ilmainen hakuvahti

Pysy vaivattomasti ajan tasalla kiinnostavista kohteista. Saat meiltä sähköpostiisi tiedon aina, kun hakuasi vastaava kohde julkaistaan. 

TEE HAKUVAHTI NYT
  • 1
    Luo tunnukset
  • 2
    Valitse hakuehdot
  • 3
    Saat sähköpostiisi hakuusi sopivat ilmoitukset
TEE HAKUVAHTI TÄSTÄ
loder image