ladataan Ladataan. Odota, ole hyvä.
OSTAMME TILITOIMISTON tai LIIKETOIMINNAN
Ylin hinta: Ei hinnoiteltu

AVA Tili Oy ja eMatic Oy ovat tunnettuja taloushallintopalveluja tuottavia yhtiötä. Palvelemme ja työllistämme pohjalaisia ihmisiä.


Perheyrityksenä toimimme viiden toimiston voimin Etelä-Pohjanmaalla.


Toimistomme sijaitsevat Seinäjoella, Lapualla, Kauhavalla ja Lappajärvellä.


Palvelemme satoja pitkäaikaisia sekä juuri aloittaneita yrittäjiä asiakkaina.


Uudistamme ja kehitämme kokoajan tarjoamiamme kirjanpito-, talous- ja palkkahallinnon palveluita. Panostamme palvelujen ja henkilöstömme kehittämistä yhä paremmiksi taloushallinnon ammattilaisiksi. Kaikki tähtää Sinun ja liiketoimintasi hyödyksi. On myös tärkeää saada omistamisen hyöty liiketoiminnan tuloksesta.


Meille on Sinun yrittäjyyden tukeminen ja päivittäisen avun tarpeet sekä operatiivinen toiminnallisuus ajallaan ovat etusijalla.


Teemme työtä kanssasi ja meille on tärkeää Sinun sekä meidän välinen suhde. Pyrimme luomaan sinulle parhaan ja laadukkaimman asiakaspalvelukokemuksen sekä sähköisesti että henkilökohtaisesti. Meillä Sinua palvelee nimetty taloushallinnon ammattilainen.


Toimintamme vahvistumisen myötä jatkamme kasvamista ja olemme kiinnostuneet ostamaan tilitoimiston ja taloushallintoon keskittyneen yrityksen liiketoiminnan Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan alueella. Myyjänä voit jäädän kaupan jälkeen meille työhön, se olisi toivottavaa.


Soita ja tarjoa niin käydään luottamukselliset keskustelut.


Ilo-oloa ja yhteistyö terveisin,


hallintojohtaja


Taku Peurala


puh. 045 323 5061


[email protected]




www.avafinland.fi


www.avatili.fi


www.ematic.fi


 


 


 


 

  • Ilmoitustunnus:
    2896
  • Ilmoitustyyppi:
    Ostetaan yritys
  • Toimiala:
    Palvelut
  • Paikkakunta:
    Etelä-Pohjanmaa
  • Www:

Ilmoittaja

Taku Peurala
045 323 5061
Ota yhteyttä ilmoittajaan

Ota helposti yhteyttä:

Yhteydenottosi välittyy suoraan ilmoittajalle - nopeaa ja helppoa.

Katso lisää ilmoituksia samalta ilmoittajalta
  •  
    OSTAMME
    OSTAMME TILITOIMISTON tai LIIKETOIMINNAN

    AVA Tili Oy ja eMatic Oy ovat tunnettuja taloushallintopalveluja tuottavia yhtiötä. Palvelemme ja työllistämme pohjalaisia ihmisiä. Palvelemme satoja pitkäaikaisia sekä juuri aloittaneita yrittäjiä asiakkaina. Uudistamme ja kehitämme kokoajan...


Ihmiset jotka katsoivat tätä ilmoitusta, katsoivat myös näitä

Sinua voi kiinnostaa myös nämä
  •  
    XCS
    OSTETAAN TILITOIMISTO – TARJOLLA HYVÄ KO...

    Hakemamme tilitoimisto on 2 – 10 henkilöä työllistävä ja sijaitsee Kymenlaakson, Päijät-Hämeen, Uudenmaan tai Etelä-Karjalan alueella. Olemme kouvolalainen auktorisoitu yrittäjävetoinen tilitoimisto ja sellaisena aiomme myös pysyä...

  •  
    OSTETAAN
    OSTETAAN ISÄNNÖINTITOIMISTO tai TILITOIM...

    Yrityksesi voi sijaita missä vain olemme erittäin kiinnostuneita uusista paikkakunista. Olemme aidosti kiinnostuneita vaikka yrityksesi olisi minkäkokoinen. Yhteydenotto meihin kannattaa varmasti. Perehdymme huolella ja tutkimme kaikki...

  •  
    Ostetaan
    Ostetaan TILITOIMISTO

    Ostetaan tilitoimisto liikevaihtoluokassa 50 - 300 t euroa. Maantieteellisellä sijainnilla ei väliä. Laaja pienasiakaskunta mielellään laajalta toiminta-alueelta toivottavaa.

  •  
    XCS
    Etsiikö yrityksenne jatkajaa/osakasta?

    Oletko jäämässä eläkkeelle tai etsittekö yrityskumppania kasvattamaan liiketoimintaa? Ostetaan yrityksen liiketoiminta tai osakkuus. Esimerkki toimialat: Kiinteistöhuolto, korjaamotoiminta, palveluliiketoiminta, tuotanto, rakentaminen,...

  •  
    OSTAMME
    OSTAMME TILITOIMISTOJA, TALOUSHALLINNON ...

    Myytävä yrityksesi voi olla pieni tai iso. Olemme aidosti kiinnostuneita kaikista vaihtoehdoista. Yhteydenotto meihin kannattaa varmasti. Tutkimme huolella kaikki mahdollisuudet. Yrittäjän on myös mahdollista jäädä palvelukseemme yrityskaupan...

  •  
    OSTAMME
    OSTAMME TILITOIMISTON tai LIIKETOIMINNAN

    AVA Tili Oy ja eMatic Oy ovat tunnettuja taloushallintopalveluja tuottavia yhtiötä. Palvelemme ja työllistämme pohjalaisia ihmisiä. Palvelemme satoja pitkäaikaisia sekä juuri aloittaneita yrittäjiä asiakkaina. Uudistamme ja kehitämme kokoajan...

  •  
    XCS
    Ostetaan tilitoimisto Etelä-Pohjanmaalta

    Lakeus Tilitoimisto Oy on noin neljä vuotta toiminnassa ollut tilitoimisto Seinäjoelta. Olemme kasvaneet vahvasti ja haluamme laajentaa liiketoimintaamme jatkossakin, joten olemme kiinnostuneita ostamaan tilitoimiston Etelä-Pohjanmaan alueelta....

Apua yrityskauppaan
Katso yrityskaupan ammattilaiset alueeltasi. Klikkaa ja löydät 6 Etelä-Pohjanmaan asiantuntijaa täältä >>
Rahoitusratkaisut ja yhteistyökumppanimme yrityskauppaan
Yrityspörssi.fi - Oikea kauppapaikka yrityksen myyntiä tai ostoa suunnittelevalle!