secure.adnxs.com
Jätä ilmoitus
Apua yrityksen myyntiin? Varaa ilmainen soittoaika
Valittu kieli:
Haluan tiedon, kun minua kiinnostavia yrityksiä tulee myyntiin
Tallenna hakuvahticlose

Ostetaan yritykset

Viimeisimmät ilmoitukset
Ostetaan
PÖRSSINOSTO
Valmiit osakeyhtiöt

Osakeyhtiö

Ostetaan valmis osakeyhtiö.
Koko Suomi
Ostetaan
PÖRSSINOSTO
Tilitoimisto
SUOSITTU

Ostetaan tilitoimisto Etelä-Suomesta

Oletko kiinnostunut siirtämään tilitoimistoliiketoimintasi hallitusti toiselle tilitoimistoyrittäjälle tai olemaan osa isompaa kokonaisuutta, jossa silti säilyy yrittäjähenkisyys? Ostamme tilitoimiston Etelä-Suomen alueelta. Pääkaupunkiseudun lisäksi meitä kiinnostaa erityisesti Lahden, Hämeenlinnan ja Tampereen seutu. Myös muut sijainnit kiinnostavat, joten ole rohkeasti yhteydessä! Olemme paikallisesti ja yrittäjävetoisesti asiakkaitamme palveleva yritys, jonka verkosto kattaa monen kokoisia tilitoimistoja ympäri Suomen. Meille tärkeää on tarjota palvelumme henkilökohtaisesti, yrittäjähenkisesti ja lähellä asiakasta. Samalla mentaliteetilla haluamme jatkaa myös teidän asiakkaidenne palvelemista. Tilitoimistoyrittäjiä meillä on joukossamme yli 20 ympäri Suomen, joten tiedämme, mitä yrittäjän arki on, ja se näkyy myös palveluasenteessamme. Meillä on vankka kokemus yrityskaupoista, minkä vuoksi voimmekin todeta olevamme luotettava kumppani keskustelemaan yrityksen myynnin eri vaihtoehdoista. Meillä yrittäjällä on halutessaan mahdollisuus myös jatkaa palveluksessamme yrityskaupan jälkeen osaomistajana tai ilman omistusta. Mikäli tilitoimiston myynti ei ole ajankohtainen, tarjoamme myös mahdollisuuden liittyä Talousverkkoon yrittäjänä. Järjestely toteutetaan aina sinun toivomalla mallilla. Ota yhteyttä, niin keskustellaan tarkemmin tilitoimistostanne ja sen myyntiin liittyvistä toiveistanne.
Etelä-Suomi
Ostetaan
PÖRSSINOSTO
Tilitoimisto

Ostetaan tilitoimisto – yrittäjältä yrittäjälle

Oletko kiinnostunut siirtämään tilitoimistoliiketoimintasi hallitusti toiselle tilitoimistoyrittäjälle? Olemme paikallisesti ja yrittäjävetoisesti asiakkaitamme palveleva yritys, jonka verkosto kattaa monen kokoisia tilitoimistoja ympäri Suomen. Tavoittelemme hallittua kasvua ja olemme kiinnostuneita kaiken kokoisista tilitoimistoista, sijainnista riippumatta. Meille tärkeää on tarjota palvelumme henkilökohtaisesti, yrittäjähenkisesti ja lähellä asiakasta. Samalla mentaliteetilla haluamme jatkaa myös teidän asiakkaidenne palvelemista. Tilitoimistoyrittäjiä meillä on joukossamme yli 20 ympäri Suomen, joten tiedämme, mitä yrittäjän arki on, ja se näkyy myös palveluasenteessamme. Meillä on vankka kokemus yrityskaupoista, minkä vuoksi voimmekin todeta olevamme luotettava kumppani keskustelemaan yrityksen myynnin eri vaihtoehdoista. Meillä yrittäjällä on halutessaan mahdollisuus myös jatkaa palveluksessamme yrityskaupan jälkeen. Mikäli tilitoimiston myynti ei ole ajankohtainen, tarjoamme myös mahdollisuuden liittyä franchising-yrittäjäksemme. Ota yhteyttä, niin keskustellaan tarkemmin tilitoimistostanne ja sen myyntiin liittyvistä toiveistanne.
Koko Suomi
Ostetaan
PÖRSSINOSTO
Muut toimialat

Ostetaan kannattava liiketoiminta Kainuusta tai Pohjois-Pohjanmaalta

Etsinnässä valmiiksi kannattava osakeyhtiö, jossa kasvulle mahdollisuudet. Sijainti Kajaanin ympäristö ja Pohjois-Pohjanmaan kaupunkialueet.      Odotamme kannattavuuden lisäksi yritykseltä seuraavia ominaisuuksia: Valmista asiakaskuntaa Selkeät kasvun näkymät  Liikevaihtoluokka noin 500.000-1 300.000€ Koko osakekannan/ liiketoiminnan osto tai vaihtoehtoisesti enemmistöosakkuus Emme ole kiinnostuneita ihan pienistä yrityksistä, odotamme että yrityksessä työskentelee useampi henkilö.   Meitä kiinnostaa useat toimialat, mutta majoitus-, ravintola- ja matkailualat jää ulkopuolelle. Isoin kiinnostus löytyy myyntiorganisaation omaaviin yrityksiin ja omaa tuotantoa tekevään yhtiöön. Pystymme sitoutumaan meille uuteen liiketoimintaan tarvittaessa nopealla aikataululla.    Yhteydenotot luottamuksella aluksi yhteydenottolomakkeen kautta ja tarvittaessa ennen tarkempaa tutustumista voimme laatia NDA sopimuksen.
Ostetaan
PÖRSSINOSTO
Sähköasennus ja -huolto

Tuottava sähköurakointiliike

Olemme lähesä 20 vuotta alalla toiminut korkean teknologian yritys, joka toimittaa erilaisia uusiutuvaan energiaan perustuvia järjestelmiä kotitalouksille, kiinteistöille, maatalousyrityksiin ja teollisuudelle. Toimintamme laajentamiseksi ja vahvistamiseksi olemme etsimässä pääasiassa sähköurakointiin keskittynyttä toimintansa vakiinnuttanutta kannattavaa, liikevaihdoltaan n. 1 - 1,5 MEUR yritystä. Jos olet harkitsemassa yrityksestä luopumista, ota rohkeasti yhteyttä.
Ostetaan
PÖRSSINOSTO
Hotelli
SUOSITTU

Ostetaan tai vuokrataan hotelli

Halutaan ostaa tai vuokrata hotelli, motelli tai hostelli ympärivuotiseen majoitustoimintaan. Laita tiedot kohteestasi (pohjapiirrokset, viime vuosien käyttöasteet) meille, niin teemme sinulle ehdotuksen!
Koko Suomi
Ostetaan
PÖRSSINOSTO
Isännöinti ja kiinteistöhuolto

Ostetaan isännöinti-, tili- ja hautaustoimisto

Olemme vuodesta 1975 toiminut yrittäjävetoinen yritys ja olemme kiinnostuneita ostamaan yrityksiä seuraavilta toimialoilta: isännöinti-, tili- ja hautaustoimisto.  Yrityksemme toimii isännöintialalla ja meiltä löytyy osaavaa henkilökuntaa ja modernit isännöintiohjelmistot. Haluamme kasvaa ja kasvun tueksi haemme ostettavia isännöitsijätoimistoja kaikkialta Suomesta.  Olemme kiinnostuneita ostamaan tilitoimistoja osaavien kirjanpitäjiemme hoidettavaksi. Meiltä löytyy toimivat, tehokkaat järjestelmät, joiden avulla kirjanpitotoiminnot hoituvat tehokkaasti ja asiakasystävällisesti. Kolmantena kiinnostuksen kohteenamme ovat hautaustoimistot. Ota yhteyttä ja tarjoa yritystäsi rohkeasti meille! Käsittelemme kaikki yhteydenotot luottamuksellisesti. 
Koko Suomi
Ostetaan
PÖRSSINOSTO
Kahvila

Kesäsesonki kahvila/kioski tai ravintola.

Mielummin kesäsesonki kahvila/kioski tai ravintola voi olla myös ravintolalaiva Uudeltamaalta.Käy myös ympärivuotinen.Mieluusti nopeat kaupat.Kiinnostaa myös muu sesonki yritykset.
Ostetaan
PÖRSSINOSTO
Varastointi
PÄIVITETTY

Ostamme pienvarastoalan yrityksiä

Cityvarasto Oyj on Suomen johtavia toimijoita pienvarastoalalla. Kasvamme ja haluamme ostaa pienvarastoja ympäri Suomea kasvukeskuksista tai suuremmista kaupungeista. Olemme kiinnostuneita kaikenkokoisista pienvarastoalan yrityksistä, joten olipa kokosi pieni tai suuri – haluamme kuulla sinusta.  Meidät tunnetaan luotettavana sopimuskumppanina vuokranantajille ja hyvänä työnantajana mahdollisille työntekijöillesi. Kauppa voidaan toteuttaa joustavasti osakkeiden myyntinä, liiketoimintakauppana tai voimme ostaa omistamasi tai vuokrata vuokranantajaltasi toimitilan, joka toimii pienvarastona.  Käsittelemme kaikki yhteydenotot luottamuksella. Ota yhteyttä Ville Stenroos p. 0400 206 106, ville.stenroos@cityvarasto.fi!  Hakusanat: pienvarasto, pienvarastot, vuokravarasto, minivarasto, varastot, varasto, itsepalveluvarasto, varastointi, vuokravarastot, minivarastot, minivarastoja, pienvarastoja, omavarasto, cityvarasto
Koko Suomi
Ostetaan
PÖRSSINOSTO
Paino- ja kustannustoiminta

Opasteita, suurkuvaa, teippauksia, liikennemerkkejä tekevä yritys

Oletko luopumassa yrityksestä ? Olisimme kiinnostuneita jatkamaan toimintaa. Halutessasi voisit jäädä töihin. Suurkuvatulostus, opasteet, kilpivalmistus, liikennemerkit, valomainokset ja teollisuuden tarrat ovat kiinnostavia alueita. Luottamuksellisesti voit olla yhteydessä, keskustellaan yhteistyöstä. Olemme alan pitkäaikainen toimija.
Koko Suomi
Ostetaan
PÖRSSINOSTO
Kuljetusliike

Ostetaan puoliperävaunu ajoineen ja liiketoimintoineen

Oletko kiinnostunut myymään puoliperävaunuyksikkösi liiketoimintoineen? Etsimme yritystä, joka tarjoaa puoliperävaunun sekä siihen liittyvän ajoneuvokaluston ja toiminnan Jyväskylän-seudulla.   Olemme valmis harkitsemaan erilaisia vaihtoehtoja, joten olkaa rohkeasti yhteydessä, vaikka yrityksellänne olisi erilaisia puoliperävaunuyksikköön liittyviä toimintoja.   Tärkeintä on, että toiminta on hyvin järjestettyä ja sillä on vahva asiakaskunta. Odotamme tarjouksia yritykseltä, joka täyttää seuraavat kriteerit: Puoliperävaunu auto ajoineen: Tarjoamasi puoliperävaunu autoineen tulee olla hyvässä kunnossa ja täyttää kaikki tarvittavat turvallisuusmääräykset. Sijainti: Odotamme, että yrityksesi toimii Jyväskylän-seudulla tai sen lähistöllä. Kiinnostus myös lähialueilla toimiviin yrityksiin otetaan huomioon.   Mikäli yrityksesi täyttää edellä mainitut kriteerit ja olet kiinnostunut myymään puoliperävaunuyksikön liiketoimintoineen, pyydämme sinua ottamaan yhteyttä viestilomakkeen kautta. Kerro lyhyesti yrityksestäsi, liiketoiminnastasi ja puoliperävaunuyksiköstäsi.
Jyväskylä
Ostetaan
PÖRSSINOSTO
Terveysala

Ostetaan Sote-alan yrityksiä

Halutaan ostaa erilaisia sote-alan yrityksiä, erityisesti pääkaupunkiseudulla toimivia yrityksiä. Etsin yrityksiä, jotka toimivat esimerkiksi kotihoidon, sote-henkilöstövuokrauksen, päivähoidon tai vastaavien palveluiden parissa.   Lisäksi olen avoin yhtiökumppanuusmahdollisuuksille sote-alan yritysten kanssa. Mikäli olet sote-alan yrittäjä ja etsit yhtiökumppania/osakasta joka voisi tuoda lisäarvoa ja vahvistaa yrityksesi asemaa markkinoilla, haluaisin kuulla sinusta. Yhdessä voimme rakentaa entistä vahvemman ja menestyksekkäämmän sote-alan yrityksen.   Haluan korostaa, että olen avoin yhteistyölle myös uusien perustettavien yritysten kanssa. Mikäli sinulla on innovatiivinen idea tai näkemys sote-alan liiketoiminnasta ja etsit kumppania tai sijoittajaa yrityksesi käynnistämiseen, haluaisin keskustella kanssasi mahdollisesta yhteistyöstä.   Tavoitteenani on kehittää ja laajentaa sote-palveluiden tarjontaa.   Mikäli olet kiinnostunut myymään yrityksesi tai keskustelemaan mahdollisesta yhteistyöstä, pyydän sinua ottamaan yhteyttä oheisella viestilomakkeella. Voimme järjestää tapaamisen ja keskustella tarkemmin mahdollisuuksista.
Koko Suomi
Ostetaan
PÖRSSINOSTO
Elintarvikkeiden myynti

Ostetaan ruoka-alan liiketoiminta (Leipomo / ravintola / catering)

Haemme yhtiöllemme strategista kasvua liiketoimintakaupan kautta. Olemme kiinnostuneita leipomo, ravintola- ja catering toiminnoista, sekä tietyin varauksin elintarviketuotannosta. Ensisijaisesti olemme kiinnostuneet Jyvässeudulle sijoittuneista liiketoiminnoista. Haettu liiketoiminnan koko liikevaihdossa mitattuna on noin 700 000 - 1,5 milj. €. Arvostamme ammattimaisesti johdettua toimintaa, selkeitä näyttöjä tuloksen teko kyvystä, sekä hyvin hoidettuja toimittaja / yhteistyösopimuksia.   Kaupan edistämiseksi tulemme kiinnostavan kohteen löytyessä pyytämään selvitystä seuraavista asioista: Liiketoiminnan tuloslaskelmat kahdelta viimeksi päättyneeltä vuodelta, sekä väliajo ja budjetti kuluvalta vuodelta. Tase-erittely / listaus myytävästä kalustosta / omaisuudesta ja niiden arvonmääritys. Kuvaus yrittäjän / yrittäjien toimenkuvista, sekä heihin kohdistuvat henkilöstökulut. Omassa arvonmäärityksessä huomioimme liiketoiminnan käyttökatteet kuluvan ja kahden edeltävän vuoden osalta, sekä rahoituskelpoisen liiketoiminnan osat ja mahdollisesti liiketoimintakaupassa siirtyvät omaisuuserät. Tutustumme mielellämme monenlaisiin vaihtoehtoihin, jotka voisivat tukea nykyistä ruokapalvelutoimintaamme, sekä luoda synergiaa ja kilpailuetua Jyvässeudun ruokamarkkinassa.     
Keski-Suomi
Ostetaan
PÖRSSINOSTO
Kuljetusliike

Ostetaan kuljetus- ja/tai nostotoimintaa harjoittava yritys

Haluamme vahvistaa yritystämme kyseisellä yritysostolla. Raskaat ja erikoiskuljetukset sekä nostot etusijalla. Kappaletavara, jakelu- ja bulk-kuljetukset ei kiinnosta.
Koko Suomi
Ostetaan
PÖRSSINOSTO
Tilitoimisto

Ostetaan tilitoimistoja asiantuntevaan kotiin

Haluamme kasvaa ja olla Suomen paras tilitoimisto. Siksi haemme jatkuvasti ostettavia tilitoimistoja. Tunnemme toimialamme ja kollegamme yli 30 vuoden kokemuksella sekä tarjoamme asiakkaillemme perusrutiinien lisäksi osaamista ja henkilökohtaista palvelua osaavilta alan ammattilaisilta. Haemme ostettavia tilitoimistoja Uudeltamaalta. Olemme kiinnostuneita kaikenkokoisista tilitoimistoista. Meillä on laaja kokemus yrityskaupoista. Voit luottaa siihen, että tutkimme kaikki yhteydenotot luottamuksellisesti ja viemme asiaa ammattimaisesti ja tehokkaasti eteenpäin.  Kauppa voidaan tehdä joustavasti joko osake- tai liiketoimintakauppana sopimuksen mukaan. Tutustu toimintaamme www.tietotili.fi ja ota yhteyttä!
Ostetaan
PÖRSSINOSTO
Siivous ja puhtaanapito

Ostamme kotisiivousalan yrityksiä: Turku,Tampere, Jyväskylä ja Uusimaa

Kotirinki on kotisiivoukseen erikoistunut kotimainen ketju.Toimintamme kasvaessa haluamme ostaa alan yrityksiä eri puolilta Suomea. Olemme toimineet vuodesta 2002 ja paikalliset Kotirinki-yrittäjämme palvelevat asiakkaitamme jo 40:llä paikkakunnalla. Asiakkaidemme tyytyväisyys on 4,7/5 ja yrittäjiemme tyytyväisyys 4,7/5.Kotisiivous- ja kotiapuasiakkaasi saavat hyvän kodin luotamme.Palvelumme kulmakiviä ovat helppous, luotettavuus ja ammattitaidolla tehty työ. Olipa yrityksesi pieni tai suuri, olemme kiinnostuneita kuulemaan sinusta. Luottamukselliset yhteydenotot: Toimitusjohtaja Joni Lappalainen Puhelin 040 551 5834Voit lähettää yhteydenottosi myös oheisella viestilomakkeella. Lisätietoja Kotiringistä ja Kotirinki-yrittäjyydestä www.kotirinki.fi
Koko Suomi
Ostetaan
PÖRSSINOSTO
Fysioterapia

Fysioterapiayritys Tampereen seudulta

Asiakkaamme etsii 1-8 henkeä työllistävää fysioterapiayritystä Tampereen seudulta.
Ostetaan
PÖRSSINOSTO
Tilitoimisto

Monialakonserni etsii tilitoimistoja Etelä-Suomesta

Ota yhteyttä saadaksesi lisätietoja. https://yritysovi.fi/lisatietoa-kohteesta/?id=3158 . Yritysovi.fi on Advance Teamin ylläpitämä sivusto, josta löydät mm. myytäviä yrityksiä.  Advance Team Oy palvelee asiakkaitaan yrityskaupoissa, rahoitusratkaisuissa, yritysjärjestelyissä sekä sukupolvenvaihdoksissa, www.advanceteam.fi .
Etelä-Suomi
Kohteet 1 - 18 hakutuloksista

Tee ilmainen hakuvahti

Pysy vaivattomasti ajan tasalla kiinnostavista kohteista. Saat meiltä sähköpostiisi tiedon aina, kun hakuasi vastaava kohde julkaistaan. 

TEE HAKUVAHTI NYT
  • 1
    Luo tunnukset
  • 2
    Valitse hakuehdot
  • 3
    Saat sähköpostiisi hakuusi sopivat ilmoitukset
TEE HAKUVAHTI TÄSTÄ
loder image