JÄTÄ ILMOITUS

Saha-, puutuote- ja huonekaluteollisuus Pirkanmaa, Keski-Suomi

Viimeisimmät ilmoitukset
Myydään
Saha-, puutuote- ja huonekaluteollisuus

Perinteikäs vaneriliike Tampereella

Myydään rakennuspuusepänalan yritys Kalevan Vaneri Oy. Toimialana on puulevyjen sahauspalvelu, kaluste- ja puusepäntyöt, kiintokalusteiden valmistus ja korjaus sekä asennustyöt. Tuotteina ovat mm. keittiö- ym. kaapit, komerot, laatikostot, kirjahyllyt, TV-tasot, pöytätasot, sängyt, kesäkeittiöt, myymäläkalusteet, taiteilijoiden maalaus- ja kennopohjat, askartelumateriaalit sekä huonekalujen korjaus. Kyseessä on perinteikäs yli 60-vuotias yritys. Ainutlaatuista on, että yritys sijaitsee Tampereen kantakaupungin alueella tulevan ratikkaväylän varrella. Toiminta on vuokratiloissa. Vuokra on kohtuullinen ja vuokrasuhde jatkuva. Yritys on velaton ja vakavarainen. Yrityksellä on vakiintunut asiakaskunta, josta suurin osa koostuu merkittävistä paikallisista korjausrakentamisyrityksistä. Myös esimerkiksi mainosyritykset, taiteilijat ja alan harrastajat ovat tottuneet saamaan meiltä haluamansa tuotteet ja materiaalit. Yritys työllistää yrittäjän lisäksi kaksi kokoaikaista ja yhden osa-aikaisen henkilön toiminnan laajennuttua asennustöihin. Myyntihinta on 55.000 € lisättynä kauppahetken varaston arvolla, joka oli 31.12.2018 n. 7.600 €. Vuoden 2019 tilinpäätös inventaarioineen on työn alla. Kauppahintaan sisältyvät puusepänverstaan tuotantovälineet ja pakettiauto yhteisarvoltaan noin 15.000 €. Kalusto on asianmukaisessa kunnossa. Yrityksen kotisivut osoitteissa kalevanvaneri.fi ja facebook.com/kalevanvaneri sisältyvät myös hintaan. Nykyinen yrittäjä voi työskennellä ostajan tukena esim. 1-2 kk kaupanteon jälkeen. Ota yhteyttä, niin keskustellaan lisää.
Ei hinnoiteltu
Myydään
Saha-, puutuote- ja huonekaluteollisuus

Pitkän historian omaava kiintokalustevalmistaja

Myydään Pirkanmaalla sijaitseva, 80-luvulta saakka historiaa omaava, hyvämaineinen kiintokalusteita valmistava yritys. Päätuotteita ovat keittiökaapistot, liukuovikomerot, hyllyköt ja kylpyhuoneiden kiintokalusteet. Asiakaskunta koostuu yksityistalouksista sekä muutamista merkittävän kokoisista yritysasiakkaista. Yrityksen toiminnan kulmakiviä ovat hyvä laatu sekä joustavuus, jota tukee oma suunnitteluohjelmisto, joustava valmistus sekä laaja yhteistyökumppaniverkosto. Yritys toimii vuokratuissa n. 200 m2 tiloissa. Yritys on kannattava ja sen liikevaihto on ollut viime vuosina kasvussa.
Ei hinnoiteltu
Kohteet 1 - 2 hakutuloksista

Yrityspörssi

TIETOA PALVELUSTA Yrityspörssi on kohtaamispaikka verkossa yritysten myyjille ja ostajille. Palvelussa voit jättää yrityksen myynti- ja ostoilmoituksia sekä kertoa palveluistasi yrityskauppoihin liittyen.  Myyjät saavat enemmän näkyvyyttä ilmoituksilleen, ostajat saavat kattavamman kuvan yritystarjonnasta ja palveluntarjoajat saavat omille palveluilleen näkyvyyttä.

loder image