Post an ad!

Yrityspörssi

Viimeisimmät ilmoitukset
Osakkuudet
Kärki-ilmoitukset
Elintarviketeollisuus1
2 500 €

Suomalaisyrityksen läpimurto kansainvälisille vesimarkkinoille

Suomessa on tutkimusten mukaan maailman paraslaatuisin juomavesi, jotkut puhuvat jopa sinisestä kullasta.  Olemme aloittaneet suomalaisen veden myynnin kansainvälisille markkinoille, toimituksemme käynnistyvät vuonna 2022. Markkinoiden koko on valtavan suuri, maailmassa myydään 560 miljoonaa litraa pullovettä päivässä. Arvostamme suomalaista luontoa, siksi pakkaamme vetemme patentoimiimme, alan ekologisimpiin pakkauksiin, saamme myös tästä merkittävän kilpailuedun, suuret logistiset säästöt ja alaa paremman myyntikatteen.  Tiimistämme löytyy paljon alan kokemusta ja osaamista, myös kansainvälisiltä juomamarkkinoilta. Omistamme myös oman tehtaan tuotantolinjojen valmistukseen.  Media kirjoittaa suomalaisen veden mahdollisuuksista mm. seuraavasti: "pullotettu vesi on satojen miljardien business", "vesi on seuraava öljy", "sininen kulta kiinnostaa maailman sijoittajia".  Haluatko sinä mukaan omistajaksemme? Osakeanteihimme on tullut sijoituksia jo yli 1,4 miljoonan euron edestä noin 140 suomalaiselta. Osakeantimme suljetaan piakkoin. Minimisijoitus on 2.500€. Tästä näet esittelyn yrityksestämme ja tuotteistamme  Pyydämme luottamukselliset ensiyhteydenotot oheisella viestilomakkeella.
Koko Suomi
Myydään
Kärki-ilmoitukset
Konsultointi ja koulutus

Myydään vastuullisuuskonsultoinnin liiketoiminta

Visokon konsultoinnin liiketoiminta on tarjolla yrityksenne vastuullisuuden, kestävän kehityksen ja ennakoinnin digitaalisiksi konsepteiksi. Liiketoimintakauppa Visoko selvittää liiketoimintakaupan mahdollisuudet samansuuntaisen strategian omaavien yritysten kanssa, jotka hyötyvät tästä palvelujen yhdistämisestä. Sopivia yrityksiä ovat kasvun kiihdyttämöt, rahoitus-, IT-, teknologia-, konsultointi-, taloushallinto-, koulutus- myynti- tai viestintäalan yritykset.   Tuleva toimija omaa mahdollisesti vahvan kilpailuaseman ja nyt on aika panostaa vastuullisuuteen oman yrityksen osalta. Ehkä yritys haluaa tarjota vastuullisuuspalveluja tulevaisuudessa myös asiakkailleen. Hyödyt ostajalle - Laadukkaasti kehitetyt vastuullisuuden-, kestävän kehityksen ja tulevaisuusennakoinnin konseptit - Vahva vastuullisuusbrändi - Parempi kilpailuasema kasvavassa markkinassa  - Dokumentoidut ja monistettavissa olevat prosessit - Lisää potentiaalia kansainväliseen kasvuun Visokon nykyinen perustaja myy konsultoinnin liiketoimintansa vastuulliselle ja kasvuhakuiselle yritykselle, jonka palvelukokonaisuuteen konseptit istuvat strategisesti. Ostava yritys saa kaiken tarvittavan tuen siirtymävaiheessa Visokon yrittäjältä ja mahdollisuuden yhteistyön jatkumiseen sopimuksen mukaan. Yrityskaupalla ja yhteistyöllä lisäarvoa  Visoko on nuori vastuullisuuteen ja ympäristökonsultaatioon erikoistuva yritys. Tuleva lainsäädännön muutos ja kasvumarkkina vastuullisuudessa tukee Visokon tulevaisuuden näkymiä, mutta myös vaatii enemmän resursseja. Visoko hakee markkinaan varautumista ja kilpailukyvyn lisäämistä yrityskaupan tai osakkuusjärjestelyjen avulla. Kestävä rahoitus, taksonomia ja kiristyvä EU:n yritysvastuulaki laajentuvat koskemaan pakollisen raportoinnin osalta yli 50000 yritystä EU:n alueella, kun nyt vasta 11000 raportoi vastuullisuudesta. Visokon kohderyhmä PK-yritykset seuraavat isompiaan arvoketjuissa. Vastuullisuuspalvelujen tarve kasvaa ja myös tarve saada vastuullisuus raportoiduksi ja näkyväksi.  Neuvotellaan sinulle ja yrityksellesi sopiva malli. Neuvotteluissa saat lisätietoa yksityiskohdista ja kauppahinnasta.  Ota rohkeasti yhteyttä, info@visoko.fi tai 045 668 7380.
Koko Suomi
Myydään
Kukkakauppa ja puutarha-ala

Myydään kauppapuutarha Raumalla

Myydään Rauman kaupunkialueella sijaitseva toiminnassa oleva Kauppapuutarha A. Ryynänen ky, joka on toiminut omalla 1,4 hehtaarin tontilla jo vuodesta 1977. Tontilla on 2-kerroksinen omakotitalo lisäsiivellä sekä asfaltoidut piha-alueet. Neljä kasvihuonetta: Kasvihuoneiden pinta-alat ovat: 480m2, 480m2, 1000m2 ja 360m2. Kaikissa kasvihuoneissa on tälläkin hetkellä viljelyä. Isoimmassa huoneessa on automatisoitu ruukkusalaattituotanto. Muut tilat:  - Myymälä 160m2. Myymälässä sosiaalitilat sekä 40m2 kylmiö. - 447m2 kellari, jossa on ollut taimivarasto sekä kukkasipulien juurrutustilat. - n. 300m2 varastorakennus - Lämpökeskus, lämmitysmuotona hake ja öljy, lisäksi 180kW generaattori 44 vuoden aikana kauppapuutarha on kerännyt laajan asiakaskunnan, hyvän maineen sekä se on hyvin tunnettu Raumalla ja sen talousalueella. Tälläkin hetkellä toimitamme kukkia ja vihanneksia ympäri Raumaa ja Satakuntaa. Ota rohkeasti yhteyttä Anssiin ja tule tutustumaan kauppapuutarhaan ja sen toimintaan.   
Ketjuyrittäjyys
Palvelut

Yrittäjäksi Raumalle Kiinteistömaailmaan

Kiinteistömaailma on kauppamäärillä mitattuna Suomen suurin kiinteistönvälitysketju, jossa työskentelee yli 600 asuntokaupan ammattilaista reilussa sadassa asuntomyymälässä ympäri Suomen. Kiinteistömaailma haluaa tehdä asiakkaidensa asunnonvaihdosta mahdollisimman helppoa ja turvallista. Siksi se kuuntelee aktiivisesti asiakkaitaan ja kehittää jatkuvasti palveluaan paremmaksi.   Kiinteistömaailma-ketju toimii franchising periaatteella   Kaikki asuntomyymälät ovat itsenäisten yrittäjien omistuksessa olevia osakeyhtiöitä, ja ne toimivat saman konseptin mukaisesti. Konseptiin kuuluu yhtenäinen tuote- ja palveluvalikoima. Valmiiden liiketoimintamallien käytöstä yrittäjät maksavat sopimuksen mukaista franchising-maksua.   Haemme nyt Raumalle uutta Kiinteistömaailma-yrittäjää   Franchising-yrittäjänä Kiinteistömaailmassa tukenasi on tunnettu brändi, testatut ja menestyksekkäät toimintamallit, markkinointityökalut ja tehokkaat tietojärjestelmät. Pakettiin kuuluu myös koulutus sekä suuren ketjun tuomat yhteistoimintaedut. Ne antavat sinulle loistavan pohjan menestymiselle. Juridisesti ja taloudellisesti olet yksityisyrittäjä - sinulla on siis mahdollisuus vaurastua paljon enemmän kuin toisen palveluksessa.   Aikaisempi kokemusta kiinteistönvälitysalalta et tarvitse menestyäksesi. Työn ohella odotamme sinun kouluttautuvan LKV-tutkintoon. Odotamme sinulta, että olet joukkuepelaaja, joka rakastaa omaa työtään. Olet tavoitteellinen ja päämäärätietoinen, etsit menestystä työssäsi. Sinusta löytyy rohkeutta ja kunnianhimoa. Sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot ja osaat johtaa ihmisiä.   Lue lisää yrittäjyydestä Kiinteistömaailmassa: www.kiinteistomaailma.fi/yrittajaksi   Kiinnostuitko Kiinteistömaailma-yrittäjyydestä Raumalla ? Ota yhteyttä Harri Kastikaiseen, harri.kastikainen@kiinteistomaailma.fi, puh. 040 533 1161  
Ketjuyrittäjyys
Ravintola-ala
140 000 €

Hola! Sinustako Pancho Villa -yrittäjä Raumalle?

Miltä kuulostaisi oma Pancho Villa -ravintola?  Meksikolaisen vapaustaistelijan mukaan nimetty Pancho Villa on tunnelmallinen koko perheen ruokaravintola A-oikeuksin. Kaikki ravintolamme toimivat franchising-toimintamallilla.Pancho Villa -ketju kasvaa kohisten ja uusille ravintoloille ja yrittäjille on tilaa! Pancho Villa on tunnettu laajasta tuotevalikoimasta sekä reilusti maustetuista ja runsaista, mutta kohtuuhintaisista annoksista. Tuotevalikoimasta erityisesti burgerit ovat suosittuja talon omien kastikkeiden kera, unohtamatta burritoja, tacoja ja muita meksikolaisherkkuja. Pancho Villa -ravintoloita on jo 31 ympäri Suomen ja uusille yrittäjille on tilaa! – Yrittäjälle Pancho Villa tarjoaa erinomaisen liiketoimintamahdollisuuden ravintola-alalla. Konseptimme kestää hyvin suhdannevaihteluja sekä tarjoaa hyvän tuotto- ja kasvumahdollisuuden vastuulliselle yrittäjälle. Mikäli hoidat ensimmäisen ravintolasi hyvin, sinulla on mahdollisuus perustaa useampia yksiköitä. Pancho Villan maailmaan on helppo soljahtaa mukaan. – Rakennamme ravintolan avaimet käteen -periaatteella, annamme kattavan perehdytyksen ja autamme yrittäjiä heidän operatiivisessa ja taloudellisessa toiminnassaan. Ravintola-alan kokemustakaan ei välttämättä tarvitse olla takataskussa, sillä koulutamme yrittäjän konseptin mukaiseen toimintaan ja tarjoamme koulutusta jatkossakin tasaiseen tahtiin. Ketä haemme? Menestyvä Pancho Villa – yrittäjä on menestyksennälkäinen ja vastuuntuntoinen tekijä, joka ymmärtää yrittäjyyden tuomat mahdollisuudet, vastuut ja velvoitteet. Hän haluaa kehittää ravintolansa toimintaa pitkäjänteisesti. Hän toimii tiiviissä yhteistyössä ketjun sekä toisten ketjun yrittäjien kanssa. Hänellä on kyky johtaa esimiehenä ravintolansa asiakaspalvelu-, tarjoilu ja myyntityötä. Asiakaspalvelun ammattilaisena hän osaa ottaa huomioon asiakkaidensa tarpeet ja omalla esimerkillään hän ohjaa myös henkilökuntansa toimintaa. Yrittäjällä tulee vakaa taloudellinen tilanne, terveyttä ja aikaa oman yrityksen päivittäiseen pyörittämiseen. Ravintola-alan koulutus tai kokemus ei ole välttämätön, mutta siitä on apua. Mitä tarjoamme? Franchising-pakettimme sisältää mm. • Kattavan perehdytyskoulutuksen yrittäjälle ja hänen henkilökunnalleen • Ravintolasuunnitelman ml. Pancho Villan tyylin ja konseptin mukaisen sisustussuunnitelman • Valmiit yhteistyökumppanit kaluston ja laitteiden hankintaan • Ketjumarkkinoinnin ja mainososaston palvelut alueelliseen markkinointiin • Ketjun neuvottelemat ostoedut • Kassajärjestelmän ja järjestelmätuen • Ja tietenkin ketjujohdon ja kaikkien Pancho Villa -yrittäjien tuen Lisätietoja antaa Ketju.fi Yrittäjärekrytointipalvelut, Peter de Jong, peter@ketju.fi, 050 514 8336
Ostetaan
Siivous ja puhtaanapito

Ostamme kotisiivousalan yrityksiä: Turku,Tampere, Jyväskylä ja Uusimaa

Kotirinki on kotisiivoukseen erikoistunut kotimainen ketju.Toimintamme kasvaessa haluamme ostaa alan yrityksiä eri puolilta Suomea. Olemme toimineet vuodesta 2002 ja paikalliset Kotirinki-yrittäjämme palvelevat asiakkaitamme jo 40:llä paikkakunnalla. Asiakkaidemme tyytyväisyys on 4,7/5 ja yrittäjiemme tyytyväisyys 4,7/5.Kotisiivous- ja kotiapuasiakkaasi saavat hyvän kodin luotamme.Palvelumme kulmakiviä ovat helppous, luotettavuus ja ammattitaidolla tehty työ. Olipa yrityksesi pieni tai suuri, olemme kiinnostuneita kuulemaan sinusta. Luottamukselliset yhteydenotot: Toimitusjohtaja Joni Lappalainen Puhelin 040 551 5834Voit lähettää yhteydenottosi myös oheisella viestilomakkeella. Lisätietoja Kotiringistä ja Kotirinki-yrittäjyydestä www.kotirinki.fi
Koko Suomi
Myydään
Taksi- ja henkilöliikenne

Domainit E-TAXI.FI, E-TAKSI.FI, G-TAXI.FI JA G-TAKSI.FI

Myydään taksialalle toimivat domainit eli verkkotunnukset E-TAXI.FI, E-TAKSI.FI, G-TAXI.FI JA G-TAKSI.FI Hyvä verkkotunnus on yrityksen käyntikortti! Sijoita hyvään verkkotunnukseen: E / Sähköllä kulkeva auto G / Kaasulla kulkeva auto Ekologisilla tunnuksilla pääset taksijonon ohi. Autosi huomataan ja valveutunut asiakas valitsee jonosta minimipäästöisen auton. Ekologisen auton avulla asiakasmäärää voi kasvattaa huomattavasti. Tutustu verkkosivuillamme vapaina oleviin domaineihin: www.domainsijoittaja.fi/yrityspaketit  
Koko Suomi
Myydään
Henkilöstönvuokraus ja HR
15 000 €

Liiketoimintakokonaisuus rekrytointikonsultille / headhunterille

Myynnissä kattava liiketoimintakonsepti rekrytointikonsultille tai alan yrittäjyyttä harkitsevalle. Tarjoamme liiketoimintakaupassa kiinteän yhteistyömallin tulevien 24 kk ajaksi sekä suoria toimeksiantoja. Toiminta sopii hyvin esim. rekrytointialan ammattilaiselle, joka suunnittelee oman yrityksen perustamista mutta ei omista vielä riittäviä verkostoja ja asiakassuhteita, tai jo pidempään toimineelle headhunterille joka haluaa laajentaa toimintaansa ja lisätä laskutustaan.   Liiketoimintakauppa pitää sisällään:   -       Responsiiviset, SEO-optimoidut tyylikkäät web-sivut. -       Valmiin markkinointimateriaalin leiskoineen. -       Asiakaslistauksen yhteystietoineen suurimmista, rekrytoivista työnantajista Suomessa (noin 1400 kpl). -       Toimeksiantoja asiakkailtamme joka kuukausi. ( Laskutamme komission.) - Markkinointikampanjat (Facebook, Instagram, LinkedIn, Twitter, GoogleAds) ensimmäisen 12  kk ajalle.     - Käyttöoikeuden 2-vuoden ajaksi kattavaan ja laajaan osaajapankkiimme. (Auttaa sinua täyttämään haastavammatkin toimeksiannot.) ja ilmoitusoikeuden  suosittuun työnhakualustaan: www.hiljainenrekry.fi    Kysy lisää! Annan mielelläni lisätietoja sähköpostitse tai puhelimitse. Kerrotko meilissä myös osaamisestasi ja työhistoriastasi. (Voit myös esim. linkittää LinkedIn-profiilisi. soile@hiljainenrekry.fi      
Koko Suomi
Myydään
Elintarviketuotanto

Johtava kuluttajatuotteita valmistava elintarvikeyritys

Myydään toimintansa vakiinnuttanut, kasvupotentiaalia omaava, erikoisalueensa johtava kuluttajatuotteita valmistava elintarvikeyritys tai sen pääomistus (2/3). Pääomistaja on jäämässä eläkkeelle. Yrityksellä on hyvä brändi, jonka markkinointiin on panostettu. Tuotevalikoima on kattava ja alan laatujohtaja. Yritys sijaitsee Varsinais-Suomessa hyvien kulkuyhteyksien päässä pääkaupungista. Toiminta-alueena on koko Suomi ja kansainvälinen verkkokauppa. Yritys valmistaa itse kaikki tuotteensa, toimii kaupungin vuokrakiinteistössä. Tuotteiden jakelu tapahtuu koko maan kattavan jakeluverkoston kautta. Kiinnostuitko? Luottamukselliset lisätiedustelut oheisella viestilomakkeella.
Koko Suomi
Myydään
Muu palvelualan yritys
170 000 €

Dynaaminen paitapaino-alan yritys

Tekstiilipaino Paitamylly Oy on Helsingin Konalassa sijaitseva, korkealuokkaisiin paitapainatuksiin erikoistunut yhtiö. Yhtiöllä on 20 vuoden kokemus erilaisista painatuksista mm. t-paitoihin, huppareihin ja kasseihin. Yhtiöllä on käytössään automaattinen paitapainokone ja paitatulostin. Yhtiöllä on vakiitunut asiakaskunta ja toiminta on laadukasta. Yhtiön nettisivut ovat osoitteessa www.paitamylly.fi
Koko Suomi
Myydään
Muu palvelualan yritys

Puhdastilamittaus ja –huolto ja vaakatarkastusyritys

Myydään osake-enemmistö kasvavassa markkinassa toimivasta yrityksestä. Aptepa Oy keskittyy puhdastilamittauksiin ja -huoltoihin ja vaakavarmennuksiin ja -kalibrointeihin. Yritys palvelee asiakkaitaan koko Suomen alueella. Jopa 46 vuoden kokemuksella toimiva, kannattava perheyritys hakee nyt toiminnalleen jatkajaa nykyisen yrittäjän eläkeiästä johtuen.  Monipuoliseen asiakaskuntaan kuuluvat sairaalat, laboratoriot, kaupan alan toimijat, julkinen sektori sekä lääketeollisuus. Pitkät asiakassuhteet ja jatkuvasti kasvava markkina ovat erinomainen pohja lähteä kasvattamaan menestyvää yritystoimintaa entisestään. Markkinassa on toistaiseksi melko vähän kilpailua, joten tilaa kasvulle löytyy. Yritys tunnetaan asiakaslähtöisestä, nopeasta ja joustavasta palvelusta. Kaikki alalle tarvittavat luvat, laitteisto, koulutettu henkilöstö ja osaaminen ovat valmiina.   Toimiva pieni tiimi ja matala kulurakenne mahdollistavat kannattavan liiketoiminnan. Nykyinen yrittäjä on sitoutunut kouluttamaan ja perehdyttämään uutta yrittäjää tarpeen mukaan jopa kaksi vuotta tai sopimuksen mukaan. Alan voi oppia perehdytyksen avulla, erillistä koulutusta ei vaadita. Uuden yrittäjän tulee olla täysin savuton puhdastiloihin keskittyvän liiketoiminnan luonteen vuoksi.   Tässä erinomainen mahdollisuus lähteä toimivalla pohjalla mukaan kannattavaan liiketoimintaan. Ota rohkeasti yhteyttä!  
Koko Suomi
Myydään
Maahantuonti ja -vienti
2 000 000 €

Vinyyliaita ja vinyyliverhous tuotteiden johtava maahantuonti yritys

Erittäin kannattava ja hyvämaineinen Vinyylitalo Oy on kasvattanut liiketoimintaa tasaisesti jo vuodesta 2017. Isoimmat kasvupyrähdykset ovat tulleet viimeisenä kahtena vuotena. Yritys tuottaa jo nykytasossaan erittäin hyvää tulosta ja myynnin kasvu jatkuu edelleen voimakkaana. Yrityksemme pääpaikka on ollut aina Etelä-Pohjanmaalla mutta markkinamme koko Suomessa, emme ole paikkasidonnainen vaan yritys voi toimia missä päin Suomea tahansa. Meillä ei ole palkattua työvoimaa vaan kattava yrittäjien yhteistyö verkosto joka pystyy reagoimaan nopeasti muuttuviin markkinatilanteisiin. Asiakkaitamme ovat pääsääntöisesti taloyhtiöt ja kuluttajat ympäri Suomen. Tyytyväisyys palveluumme on korkealla tasolla ja tutkimmekin sekä kehitämme sitä jatkuvasti.Hintaamme lisätään kaupantekohetkellä oleva varaston arvo sekä kassavarannot.
Koko Suomi
Myydään
Muu suunnittelualan yritys

Tuote-, tila- ja palvelumuotoilutoimisto

Etsimme ostajaa tai aktiivisia uusia osakkaita hyvämaineiseen tuote-, tila- ja palvelumuotoilutoimistoon! Nykyisten omistajien jääminen yhtiöön on neuvoteltavissa. Plussaa jos sinulla on taustaa rakennuspuolelta, tilasuunnittelusta tai graafisesta suunnittelusta (brändäys).  Yhtiö hakee yritysostolla isompia hartioita tai sijoituksilla nyt uutta suuntaa ja kasvua erityisesti uusiin asiakastarpeisiin kuten palvelumuotoiluun ja tuotekonseptointiin. Eli kasvuun tarvitsemme huippuammattilaisia, jotka pystyvät viemään läpi isoja projekteja. Käden jälkesi tulee näkymään isojen yhtiöiden tiloissa, ilmeissä ja palveluissa. Tässä on upea mahdollisuus päästä vaikuttamaan yhtiön kasvuun ja kehittymiseen. Ole yhteydessä ja pidetään miitti omistajien kanssa!
Koko Suomi
Osakkuudet
Rahoitus- ja sijoituspalvelu
300 000 €

Yhtiökumppani sijoitusyhtiöön

Olisitko kiinnostunut olemaan sijoitusyhtiön osakas ja antamaan työpanoksesi sijoituskohteiden hallituksen jäsenenä tai puheenjohtajana? Haluatko olla kehittämässä suomalaisia yrityksiä, viemään niitä eteenpäin, usein myös kansainvälisille markkinoille? Salkussamme on paljon yrityksiä, monet niistä on saatu kasvatettua toimiviksi ja nostettua niiden arvoa erittäin paljon (+1608%). Jotta voimme hankkia lisää sijoituskohteita, tarvitsemme vastuunkantajan ja osaajan tiimiimme. Työaikaa tämä vaatii minimissään muutamia tunteja viikossa riippuen monenko sijoituskohteen hallitukseen osallistut. Luottamukselliset yhteydenotot viestillä. Järjestämme mielellämme verkkopalaverin, jossa avaamme toimivaa konseptiamme ja saavutuksiamme tarkemmin. 
Koko Suomi
Osakkuudet
Terveysala
5 000 €

Kansainvälinen, patentoitu, nopeaa exitiä tavoitteleva innovaatio

Osakas kansainväliseen, patentoituun, nopeaa exitiä tavoittelevaan innovaatioon.Olemme kolmella patenttihakemuksella suojanneet ensimmäisenä maailmassa innovaation erittäin suurille kansainvälisille terveysalan markkinoille. Innovaatiomme avulla tuotteemme jakelijat saavat todella vahvat myyntiargumentit ja samalla ison markkinan ympäristökuormitus vähenee todella paljon. Tuotteemme on ensimmäinen täysin biohajoava tuote kyseisillä suurmarkkinoilla. Tuotekehityksemme ja lääkinnälliset testimme ovat valmiit, lisenssi- ja exit-neuvottelut ovat alkaneet jo 5 alan ison kansainvälisen jätin kanssa. Meillä on edellytykset tehdä erittäin iso exit ja samalla suuri kansainvälinen ympäristöteko. Tiimissämme on vahvaa suomalaista alan osaamista. Osakeantimme on maksimissaan vain 150.000€. Minimisijoitus on 5.000€. Osakeanti mahdollistaa merkittävän tukirahoituksen saamisen. Olemme tehneet muutamia pieniä osakeanteja, ne kaikki merkittiin hyvin nopeasti täyteen. PS: yrityksemme on esitelty mm. Nasdaqin seinällä New Yorkissa.
Koko Suomi
Myytävät keksinnöt
Muu teollisuus

KEKSINTÖ: HUONEKOHTAINEN YÖSÄHKÖPATTERI

Myytävänä erittäin ajankohtainen tuote; HUONEKOHTAINEN YÖSÄHKÖPATTERI. Lämmön varaajana on teräslevy, joka on tilavuuteensa nähden paras lämmön varausmassa. Tuotteesta on yli 10 vuoden käyttökokemus sekä mallikappaleita ja komponentteja valmiina. Tuote kehitettiin Rautaruukin (nykyinen SSAB) Raahen terästehtaan tuella ja se tuli markkinoille hiukan ennen sähkömarkkinoiden muutosta ja sen kannattavuus perustui päivä- ja yösähkön n. 40 %:n hintaeroon. Nyt yösähkö on usein jopa 90 % päiväsähköä edullisempaa ja sähkön hintataso on merkittävästi noussut. Yösähköpatteri WARMIN on kaksilehtisen vesipatterin kokoinen ja kehitysvaiheessa patentoitu säätöjärjestelmä pitää huoneen lämpötilan 0,5 asteen tarkkuudella haluttuna ja noin 100 %:sti yösähköllä. Tarvittaessa tuote käyttää lisäksi päiväsähköä. Huipputasoisen säätimen kellossa on 4 tunnin varakäynti sähkökatkojen varalle. Tuote soveltuu saneeraukseen ja uudiskohteisiin ja ison tilan patterit ohjataan orjakytkennällä. Vanhempaankin omakotitaloon riittää yleensä 6 - 7 patteria. Patterin ominaisuuksia pääsee testaamaan jo yhdelläkin patterilla. Patterien liitäntätehot ovat 1100 W, 1400 W ja 1600 W. Kiinnostuitko? Luottamukselliset tiedustelut oheisella viestilomakkeella tai puhelinyhteydellä tuotteen omistajaan ja keksijään, puh. 0400 384 002
Koko Suomi
Myydään
Ohjelmistot
50 000 €

Terveysteknologia- alan yritys

Myydään mobiiliapplikaatioita terveydenhuollon toimijoille tuottava yritys. Yritys tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden aktiiviselle ja myyntihenkiselle yrittäjälle jatkaa toimintaa tai toimivalle yritykselle laajentaa palveluntarjontaansa. Yrityksen keskeisimpänä kohderyhmänä on terveydenhuollon yksiköt sekä kaikki jotka käyttävät sähköistä ajanvarausta. Yritys tuottaa terveydenhuollon yksiköille sekä ohjeistuksia käyttäville yrityksille mobiilipalveluita. Mobiiliapplikaatio auttaa asiakkaita/potilaita valmistautumaan tutkimuksiin oikein sekä parantaa asiakkaan/potilaan ja terveyspalveluita tarjoavan yrityksen kommunikointia.  Applikaatio edistää paperitonta- ajattelumallia sekä vähentää ylimääräisten paperiohjeiden lähettämistä. Tuote on testattu ja palautteiden mukaan erittäin hyväksi todettu sekä on tällä hetkellä käytössä terveydenhuollon yksikössä.  Toiminta ei ole paikkaan sidottua ja töitä voit tehdä etänä. Tässä on erittäin hyvä mahdollisuus kasvaa kotimaassa ja etenkin kansainvälisesti.        
Koko Suomi
Osakkuudet
Valmiit osakeyhtiöt

Digitaalinen palvelualustaliiketoiminta: Etsitään osakasta

Etsitään markkinointi ja myyntitaustaista osakasta kiinnostavaan ja erittäin lupaavaan uuteen alustatalouden Startup-yhtiöön. Yhtiö toimii rajatulla toimialalla yhdistäen asiakkaat ja palveluntarjoajat. Markkina (kotimaassa) on satoja miljoonia euroja vuodessa, missä tavoitellaan realistisesti vahvaa markkinajohtajan asemaa. Konseptimme on jo testattu markkinalla ja liiketoimintamallimme on lupaava ja riskitasoltaan hallittavissa. Etsimme vahvistusta pieneen ydintiimiimme, ja tarjoamme osakkuutta ammattitaitoiselle, asiasta innostuneelle ja tavoiteorientoituneelle henkilölle. Osallistut kehittämiseen ja vastaat markkinoinnin sekä myynnin strategiasta, kumppanuudesta ja brändin rakentamisesta. Ohjaat johtoa ja toimitusjohtajaa muun hallituksen kanssa ja tuet aloittavan yhtiön monenlaista tekemistä. Tarvittaessa olet valmis käärimään myös "hihat" ja toteuttamaan suunnitelmat. Emme kuitenkaan odota sinun osallistuvan täysipäiväisesti päivittäiseen toimintaan ellet siihen pysty. Omistusosuus yhtiöstä on neuvoteltavissa riippuen panoksestasi. Olemme kehitysvaiheessa ja ratkaisumme valmistuu 2023 alussa. Kohdealueemme on aluksi Suomi, mutta tavoittelemme asemaa myös kansainvälisesti. Ota yhteys niin kerromme lisää salassapitosopimuksen jälkeen.
Koko Suomi
Kohteet 1 - 18 hakutuloksista

Tee ilmainen hakuvahti

Pysy vaivattomasti ajan tasalla kiinnostavista kohteista. Saat meiltä sähköpostiisi tiedon aina, kun hakuasi vastaava kohde julkaistaan. 

TEE HAKUVAHTI NYT
  • 1
    Luo tunnukset
  • 2
    Valitse hakuehdot
  • 3
    Saat sähköpostiisi hakuusi sopivat ilmoitukset
TEE HAKUVAHTI TÄSTÄ
loder image