Post an ad!

Yrityspörssi

Viimeisimmät ilmoitukset
Osakkuudet
Kärki-ilmoitukset
Elintarviketeollisuus1
2 500 €

Suomalaisyrityksen läpimurto kansainvälisille vesimarkkinoille

Suomessa on tutkimusten mukaan maailman paraslaatuisin juomavesi, jotkut puhuvat jopa sinisestä kullasta.  Olemme aloittaneet suomalaisen veden myynnin kansainvälisille markkinoille, toimituksemme käynnistyvät vuonna 2022. Markkinoiden koko on valtavan suuri, maailmassa myydään 560 miljoonaa litraa pullovettä päivässä. Arvostamme suomalaista luontoa, siksi pakkaamme vetemme patentoimiimme, alan ekologisimpiin pakkauksiin, saamme myös tästä merkittävän kilpailuedun, suuret logistiset säästöt ja alaa paremman myyntikatteen.  Tiimistämme löytyy paljon alan kokemusta ja osaamista, myös kansainvälisiltä juomamarkkinoilta. Omistamme myös oman tehtaan tuotantolinjojen valmistukseen.  Media kirjoittaa suomalaisen veden mahdollisuuksista mm. seuraavasti: "pullotettu vesi on satojen miljardien business", "vesi on seuraava öljy", "sininen kulta kiinnostaa maailman sijoittajia".  Haluatko sinä mukaan omistajaksemme? Osakeanteihimme on tullut sijoituksia jo yli 1,4 miljoonan euron edestä noin 140 suomalaiselta. Osakeantimme suljetaan piakkoin. Minimisijoitus on 2.500€. Tästä näet esittelyn yrityksestämme ja tuotteistamme  Pyydämme luottamukselliset ensiyhteydenotot oheisella viestilomakkeella.
Koko Suomi
Myydään
Kärki-ilmoitukset
Konsultointi ja koulutus

Myydään vastuullisuuskonsultoinnin liiketoiminta

Visokon konsultoinnin liiketoiminta on tarjolla yrityksenne vastuullisuuden, kestävän kehityksen ja ennakoinnin digitaalisiksi konsepteiksi. Liiketoimintakauppa Visoko selvittää liiketoimintakaupan mahdollisuudet samansuuntaisen strategian omaavien yritysten kanssa, jotka hyötyvät tästä palvelujen yhdistämisestä. Sopivia yrityksiä ovat kasvun kiihdyttämöt, rahoitus-, IT-, teknologia-, konsultointi-, taloushallinto-, koulutus- myynti- tai viestintäalan yritykset.   Tuleva toimija omaa mahdollisesti vahvan kilpailuaseman ja nyt on aika panostaa vastuullisuuteen oman yrityksen osalta. Ehkä yritys haluaa tarjota vastuullisuuspalveluja tulevaisuudessa myös asiakkailleen. Hyödyt ostajalle - Laadukkaasti kehitetyt vastuullisuuden-, kestävän kehityksen ja tulevaisuusennakoinnin konseptit - Vahva vastuullisuusbrändi - Parempi kilpailuasema kasvavassa markkinassa  - Dokumentoidut ja monistettavissa olevat prosessit - Lisää potentiaalia kansainväliseen kasvuun Visokon nykyinen perustaja myy konsultoinnin liiketoimintansa vastuulliselle ja kasvuhakuiselle yritykselle, jonka palvelukokonaisuuteen konseptit istuvat strategisesti. Ostava yritys saa kaiken tarvittavan tuen siirtymävaiheessa Visokon yrittäjältä ja mahdollisuuden yhteistyön jatkumiseen sopimuksen mukaan. Yrityskaupalla ja yhteistyöllä lisäarvoa  Visoko on nuori vastuullisuuteen ja ympäristökonsultaatioon erikoistuva yritys. Tuleva lainsäädännön muutos ja kasvumarkkina vastuullisuudessa tukee Visokon tulevaisuuden näkymiä, mutta myös vaatii enemmän resursseja. Visoko hakee markkinaan varautumista ja kilpailukyvyn lisäämistä yrityskaupan tai osakkuusjärjestelyjen avulla. Kestävä rahoitus, taksonomia ja kiristyvä EU:n yritysvastuulaki laajentuvat koskemaan pakollisen raportoinnin osalta yli 50000 yritystä EU:n alueella, kun nyt vasta 11000 raportoi vastuullisuudesta. Visokon kohderyhmä PK-yritykset seuraavat isompiaan arvoketjuissa. Vastuullisuuspalvelujen tarve kasvaa ja myös tarve saada vastuullisuus raportoiduksi ja näkyväksi.  Neuvotellaan sinulle ja yrityksellesi sopiva malli. Neuvotteluissa saat lisätietoa yksityiskohdista ja kauppahinnasta.  Ota rohkeasti yhteyttä, info@visoko.fi tai 045 668 7380.
Koko Suomi
Myydään
Huoltoasema
220 000 €

Myydään Neste Rautalampi Huoltoasema

Myydään liiketoimintakauppana tai Osakekannan kauppana  Neste Rautalampi. Liikevaihto on jo nyt hyvällä tasolla ollen n. 1,8 miljoonaa euroa. Aseman tekniikkaa on viranomaisten, nykysäännösten, ja vaatimusten mukaista. Potentiaalia on aivan valtavasti olemassa. Asemalla ei ole vielä lounasta muuta kuin keittolounas, ja puuttuu siis pizzat, lounasruoat sekä tilausruoat. Käytössä on vain pikaruoka-annoksia sekä kahvileivät. Näilläkin on tehty hyvin voittoa, mutta kehitys olisi myös hyvä asia. Hallista on osa hyötykäyttämättä ja viereinen asuinkiinteistötontti myydään samassa ja sisältyy jopa hintapyyntöön. Huoltamon kiinteistössä on neliöitä n. 3500m2 , ja lisäksi on toinen kiinteistö 580m2 jossa on asunto. (Asunto vaatii remonttia, joten sille ei ole määritetty arvoa)Rakennuksessa on kahvila, myymälä, korjaamohalli, sekä autonpesuautomaatti. Asemalla on autotarvikkeita, veikkaus, pelikoneet, matkahuolto-, ja postipalvelut.Rakennukset sekä tontti ovat osakeyhtiön omia. Mittarikenttä ja säiliöt ovat nykysäädösten mukaisia, tarkistettuja ja myös omia.Toimiva ja tuottava kokonaisuus. Nesteellä on omat vaatimuksensa uudelta yrittäjältä ja rahoittajilla on omat vaatimuksensa. Jos katsot että sinulla olisi kyky ja halua toimia aseman kauppiaana ja kehittää toimintaa niin ota yhteyttä. Annamme kaiken mahdollisen tiedon ja tuen käyttöösi että asiat etenee suotuisasti. Tarkemmat taloustiedot ym. salassapitosopimuksella.Voit pyytää välittäjältä salassapitosopimuksen.Soita välittäjälle:  0400 538862  Vesa Leppänen, Suomen liiketoimintakaupatvesa.leppanen@wbl.fiKatso myös muut välitettävät myyntikohteet:www.liiketoimintakaupat.fi
Rautalampi
Myydään
Terveys- ja luontaistuotemyymälä

Myydään Kuopiossa TERVEYSTUOTEKAUPPA

Erinomainen tilaisuus ostaa Kuopiossa Kuopion Luonnonravinto Oy:n  liiketoiminnat  yrittäjien jäädessä eläkkeelle. Kuopion Luonnonravinto Oy on  monipuolinen ja asiantunteva terveystuotekauppa, joka on panostanut asiantuntevaan ja asiakaslähtöiseen palveluun. Kauppa tarjoaa monipuolisen valikoiman terveystuotteita, ja niille on muodostunut laaja kanta-asiakaspiiri. Kuopion Luonnonravinto on toiminut vuodesta 1961 ja on ainut terveystuotekauppa Kuopion keskustassa. Vuokratut toimitilat sijaitsevat keskeisellä paikalla torin kulmalla, Puijonkadulla. Myymälätilat (noin 54 m2) sijaitsevat katutasossa. Alakerran tilat (noin 52 m2) soveltuvat vastaanotto- ja varastokäyttöön ja siellä on myös toimisto ja wc. Yrittäjän lisäksi töissä on yksi työntekijä.                     Tartu tilaisuuteen ja ota yhteyttä lisätietojen saamiseksi! Jos olet kiinnostunut, ota yht.os: luonnonravinto.kuopio@dnainternet.net
Pohjois-Savo
Myydään
Leipomo tai konditoria

Tunnettu leipomo Ylä-Savosta

Myydään hyvämaineisen ja tunnetun leipomon liiketoiminta. Leipomo valmistaa ruoka- ja kahvileipiä, konditoriatuotteita ja leipomon yhteydessä toimii myös myymälä-kahvio. Tuotteilla oma reseptiikka. Toiminta on keskittynyt Ylä-Savon alueelle. Myynnistä 2/3 tulee jälleenmyyjiltä ja loput myymälä-kahvilan toiminnasta. Kysyntä on vilkasta ja toiminnan kasvunäkymät ovat valoisat. Yritys työllistää kolme henkilöä kokopäiväisesti. Leipomo toimii kunnan vuokratiloissa joten toiminnan siirtäminen toiselle paikkakunnalle myös mahdollinen. Nykyinen yrittäjä on valmis perehdyttämään ostajan yrityksen toimintaan sopimuksen mukaan. Ota yhteyttä tarkempia lisätietoja varten.  
Pohjois-Savo
Myydään
Muut toimialat

Myydään konevuokraamoliiketoiminta Pohjois-Savossa

Kattava tuote- ja palveluvalikoima vastaamaan erilaisia ja tasoisia rakentamisen tarpeita:  • Kone- ja laitevuokrausta aina omatoimisista remontoijista rakennusliikkeisiin            ▪ Rakennustelineiden vuokraus                                                                       • Pienten työkoneiden, -kalujen sekä tarvikkeiden myynti                                                              • Kuljetuspalvelu   • Toimipisteenä 200 m2 vuokrahalli, joka sijaitsee paikkakunnallaan hyvien yhteyksien päässä    • Toimipiste työllistää tällä hetkellä täysaikaisesti yrittäjän, mutta sillä on mahdollisuus työllistää 2-3 henkilöä Miksi ostaa juuri tämä liiketoiminta? 1. Luotettu, tunnettu ja pitkäaikainen konevuokraaja aluellaan, 2. Liiketoiminta on erittäin kannattavaa, 3. Huomattava potentiaali liiketoiminnan kasvattamisella, 4. Houkutteleva markkina-asema ja kilpailutilanne sekä 5. Tasaisesti jakautuva asiakaskunta. Tule jatkamaan kannattavaa liiketoimintaa, jossa on hyvät kasvunäkymät. Myyjää edustaa Antti Pekkarinen / JTT Advisory. Ota yhteyttä, lisätietoja salassapitosopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. 
Pohjois-Savo
Myydään
Kioski tai elintarvikemyymälä
99 000 €

Myydään KYLÄKAUPPA

Myydään kyläkauppa syvältä Savon sydämestä Tuusniemeltä Luostaritien varresta. Kauppa on ollut omistajiensa unelma ja elämäntapa, mutta jo vuosienajan he ovat joutuneet tottumaan ajatukseen kaupasta luopumisesta terveyssyistä. Nyt ajankohta luopumiseen on kypsynyt. Kaupassa olisi sinulle tai teille puolisonne kanssa mahdollisuus omien unelmien toteuttamiseen. Kaupassa on myymälä, kahvila, kotileipomotoimintaa, Tuusniemen apteekin palvelupiste, kesäterassi ja tapahtumatori. Paikka on erityisesti mökkiläisten suosima, joita alueella on runsaasti. Paikka on avoin uusille mahdollisuuksille joten voit kehittää paikkaa oman mielen mukaan. Kauppa voidaan toteuttaa niin että siihen sisältyy kiinteistö, jossa on liiketilat oheistoimintoineen ja asunto n. 80 m2. Myös kaupan nimi tulee mukana jos ostaja haluaa. Kauppahinta 99 000 € Yhteydenotot: +358456341522/ Risto
Pohjois-Savo
Myydään
Grillit ja pikaruoka

Torin Helmi, grillikioski Pohjois-Savossa

Sinulle, joka unelmoit yrittämisestä, tarjolla menestyvä ja hyvällä liikepaikalla oleva grillikioski. Valmistetaan monenmoiset grilliannosherkut, pizzat ja tarjotaan janoon myös juotavaa. Ainut paikkakunnalla ja sijaitsee keskeisellä paikalla, torin reunalla. Oma rakennus ja kunnalta vuokratontti. Kioskilla on C-oikeudet, 8 asiakaspaikkaa sisällä ja iso terassi, jossa 32 asiakaspaikkaa. Työntekijöitä on yksi ja toinen säännöllisesti työhön osallistuva on omistaja. Herkkusuut ovat löytäneet kioskin omakseen, vakioasiakkaat. Grillitoimintaa on mahdollisuus kehittää!  
Pohjois-Savo
Myydään
Muu rakennusalan yritys
550 000 €

KONEVUOKRAUS KULJETTAJINEEN

Toimintaa koko Suomessa, pääasiassa kuitenkin itäisessä Suomessa.  Päätoimialana kurottajapalvelut (30 metriin saakka), henkilönostot, haalaukset ja puiden poisto. Kone- ja laitekanta erittäin laaja ja hyvin huollettu. Koko kalusto käytössä koko ajan. Konekannan arvo noin 1.5 miljoonaa euroa. Yritys perustettu vuonna 1980 ja yritykselle on erittäin hyvä maine ja pitkät asiakassuhteet. Vuokratut toimitilat. Myynnin kohde: Liiketoiminta.
Pohjois-Savo
Myydään
Hotelli

HOTELLI-RAVINTOLA

Hotelli/ravintola sijaitsee kansallispuiston välittömässä läheisyydessä. Asiakas nauttiii luonnon rauhasta ja kauniista maisemista aivan hotellimme lähettyvillä ilman suuria ihmismassoja. Hotellihuoneet erillisessä siivessä ja niihin on erilliset sisäänkäynnit. Ravintola on pienen kuntataajaman keskustan ainoa. Ravintolassa on myös mukavat muunneltavat tilat, joissa järjestyvät niin kokoukset, koulutustilaisuudet kuin juhlatkin ja saunaillat. Myytävänä on ravintolaliiketoiminta sekä kiinteistöosakeyhtiö. Tilat todella hyvässä kunnossa omalla noin 1.3 ha tontilla. Sopii erittäin hyvin perheyritykseksi ja toiminnan kehittäminen ja laajentaminen mahdollistaa suurenkin myynninkasvun. MYYDÄÄN TARJOUSTEN PERUSTEELLA!
Pohjois-Savo
Myydään
Muut kaupan alan yritykset
275 000 €

PAIKKAKUNNAN AINOA HALPAKAUPPA

  Kaikkea kotiin, työhön, harrastuksiin, remonttiin, lemmikeille jne. Vuonna 2009 perustettu pieni kannattava perheyritys. Tuotevalikoimaan kuuluvat, työkalut, kodinhygienituotteet, rakennusmateriaalit, työvaatteet, lvi-tarvikkeet, oluet ja siiderit, makeiset jne. Toimitetaan myös kaikkea muuta tilaustuotteina. Kaupassa voi tutustua rauhassa yli 25000 erilaiseen tuotteeseen, mikä helpottaa valintaa. Isot vuokratut tilat, yhteensä 1700 m2 antavat mahdollisuuden näyttävään esillepanoon. Tuotteita toimitetaan koko myös lähialueille tilauksesta. Yritys on tunnettu laadukkaista ja edullisista tuotteista sekä nopeasta toimituksesta. Kaupan kohde: Liiketoiminta+ varasto.
Pohjois-Savo
Myydään
Ravintola

RAVINTOLAKETJU POHJOIS-SAVOSSA

Pohjois-Savossa sijaitseva 7 ravintolan kokonaisuus. Kuusi ilta- ja viihderavintolaa ja yksi lounasravintola. Kaikkien yhteenlaskettu liikevaihto 2.8 meur ja käyttökate >450.000 keur. Koko henkilöstö vuokratyövoimaa. Yhtiön ravintoloiden yhteenlaskettu markkinaosuus paikkakunnalla 60-70%. Tilat erittäin hyvät ja toimivat. Ravintolat sijaitsevat hyvillä liikepaikoilla. Kokonaisuudesta voidaan myydä erikseen: Ravintolalaiva Kuopiossa ja Lounasravintola Varkaudesta. KYSY TÄSTÄ LISÄÄ. TARJOUSTEN MUKAAN!!!!
Pohjois-Savo
Myydään
Saneeraus ja remontointi

Kuopion JL-Maalaus ja Saneeraus Oy etsii jatkajaa toiminnalleen.

Oletko sinä seuraava jatkaja toimivalle ja tuottavalle yritykselle, joka keskittyy korjausrakentamiseen ja saneeraukseen?   Yhtiö on vakavarainen, hyvämaineinen ja tekee tasaista 1,7 miljoonan liikevaihtoa. Vuoden 2020 ja 2021 liikevoitto oli noin 100.000 euroa verojen jälkeen.   Yritys on perustettu vuonna 2002 ja 20 vuoden aikana yritys on saavuttanut keskeisen markkina-aseman. Pitkäaikaiset, hyvin hoidetut asiakassuhteet ja koulutetut, työhönsä sitoutuneet työntekijät toimivat yrityksen toiminnan vakaana pohjana. Laatu ja asiakkaiden tyytyväisyys ovat olleet aina yrityksen toiminnan keskiössä. Tämä yritys ei ole saneerannut asuntoja, vaan asiakkaiden koteja.   Yritys on toiminut sekä pääurakoitsijan, että alihankkijan roolissa pääurakoitsijan rinnalla. Liiketoiminta koostuu julkisivuremonteista ja -maalauksista, korjausrakentamisesta, parvekkeiden saneerauksista lasituksineen, nostokoripalveluista, talvisin lumenpudotuksista, saunaremonteista LVIS -töineen, kylpyhuoneremonteista, huoneistojen muutostöistä ja keittiöremonteista. Olennainen osa toimintaa on myös LVIS -remontit, joiden osalta on myös mahdollisuus hakea lisää kasvua. Rakennuskannan vanhentuessa yrityksellä on hyvät tulevaisuuden näkymät laajan asiantuntemuksen ja toimivan kaluston ansiosta.   Yrityksen toimialue on Pohjois-Savo ja se toimii Kuopiossa vuokratiloissa keskeisellä paikalla. Liiketoimintakauppaan kuuluu brändi, asiakkuudet, työntekijät ja työvälineet. Kalusto sisältyy liiketoimintakauppaan. Kalustoon kuuluu esimerkiksi viisi jämerää, kuorma-autoalustaista nostokoriautoa ja saksilavanostin, jonka työskentelykorkeus vaihtelee 17m...30m.   Yrityksen nykyinen omistaja on eläköityessään valmis ja motivoitunut tukemaan uutta yrittäjää, jotta omistajanvaihdos sujuu mahdollisimman onnistuneesti. Kauppahinta asettuu tasolle 340.000 euroa, joten investoinnin takaisinmaksuaika on varsin lyhyt osaavissa käsissä ja kauppahinta myös rahoittajille kiinnostava.   Tartu tilaisuuteen ja ota yhteyttä!   Niko Knuutinen p. 050 560 0604, niko.knuutinen@yrittajat.fi , Savon Yrittäjät Ry     Avaa tästä JL-Maalaus esite  
Myydään
Ravintola
75 000 €

Kiinalainen ravintola ja liikehuoneisto

Myytävänä täydellinen ravintolakokonaisuus, jossa toimiva konsepti. Oma toimitila ja liiketoiminta kalusteineen myydään yhdessä. Ravintolan pinta-ala 90 m2 sekä varastotila 55 m2. Tällä hetkellä 36 asiakaspaikkaa. Kuukausimyynti 12 - 14 t€.Mahdollisuus myös vaihtaa ravintolan teemaa, koska oma toimitila.
Myydään
Kahvila
30 000 €

Kahvilan liiketoiminta Kuopiossa

Myytävänä hyvä liiketoiminta vailla uutta jatkajaa. Kahvila sijaitsee hyvällä sijainnilla Kuopion Leväsellä kauppapaikka Hermanissa. Tila on hyvin sisustettu ja ollut hyvällä pidolla. Kalusteet ja koneisto ovat hyvässä kunnossa. Kahvilalta löytyy vakioasiakkaita sekä yritysasiakkaita jotka tekevät tilauksia. Toiminta on pääosin kahvilatoimintaa, jonka lisäksi palveluista löytyy myös keittolounas. Kaupan toteutus liiketoimintakauppana johon kuuluu kalusto, koneet, liiketoiminta ja asiakkaat. Hintapyyntö tälle kokonaisuudelle on 30 000€. Tarkempi luettelo kalustosta on saatavilla pyydettäessä. Toiminta on työllistänyt yrittäjän ja kaksi muuta työntekijää. Kahvila toimii n. 83 neliön vuokratiloissa. Sisällä asiakaspaikkoja on 34 henkilölle / 7 pöytää. Ulkoa löytyy tilaa 18 henkilölle / 9 pöytää. Myydään yrittäjän elämäntilanteen muutoksen vuoksi. Kiinnostuitko? Luottamukselliset lisätiedustelut oheisella viestilomakkeella tai numerosta 0405944234.
Myydään
Huoltoasema
350 000 €

Monipuolinen täydenpalvelun liikenneasema

Kotipizza, Rolls, Ala`carte, lounas, kahvio, veikkaus, polttoaine myynti, läpiajettava autopesukone, Woikosken jälleenmyynti, Ad autokorjaamo, rengasmyynti, rengashotelli, Husqvarna pienkonemyynti ja huolto. ST1 Tammikuussa 2023 Myös verkkokauppa www.pienkonekauppa.fi Mahdollisuus ostaa pelkkä liiketoiminta ja kalusto (350000€) + vaihto-omaisuus. Ostajalla mahdollisuus myös ostaa kiinteistö, maapohja ja mittarikenttä.(800000€) Kiinteistö on hyväkuntoinen. Keittiö uusittu 2020 (kaikki koneet uusia) Autopesukone uusittu 2020. Korjaamo uusittu 2019. Polttoainesäiliöt uusittu 2013.  (St1 Tammikuussa 2023)    
Leppävirta
Myydään
Saneeraus ja remontointi

Hyvämaineinen remonttipalvelu Pohjois-Savossa

Yritys tekee asuntojen sisä- ja ulkoremontteja sekä piha- ja salaojaremontteja kuluttaja-asiakkaille. Yritys on toiminut pitkään ja sillä on tyytyväiset asiakkaat. Yritys palvelee asiakkaita ”Avaimet käteen” – periaatteella. Yrityksen vahvuutena on vaivattomuus asiakkaalle ja aikatauluissa pysyminen. Yrityksen asiakkaat tulevat pääsääntöisesti suositusten ja verkkosivujen kautta. Yritystoimintaa on helppo kasvattaa, koska kysyntää on hyvin. Myynnissä on ensisijaisesti liiketoiminta, mutta voidaan neuvotella myös osakeyhtiön myynnistä. Kauppaan sisältyy laaja välineistö remonttien tekemiseen, kaivinkone, asiakasrekisteri, yrityksen nimi, laadukas verkkosivu ja domain. Verkkosivu on hyvin hakukoneoptimoitu. Yrityksellä on varastotila, mutta muulle toimitilalle ei ole tällä hetkellä ollut tarvetta.  Ota yhteyttä oheisella lomakkeella, niin keskustellaan lisää. 
Myydään
Autokorjaamo ja -huolto
365 000 €

Automaalaamo / korjaamo

Automaalaamo /korjaamo, joka on toiminut vuodesta 1985 asti samalla kiinteistöllä, rakennusten laajentuessa toiminnan mukana. Maalaamorakennus n. 500 m², on omalla tontilla, sisältäen kaksi maalauskammiota henkilö- ja pakettiautoille sekä raskaalle kalustolle, korjaamotilat, jossa neljä erillistä nosturia, öljynerotuskaivot, Autorobot Celeste -laitteet, maalivarastot, ruiskut ja niiden pesulaitteet, 3 kompressoria, henkilönostimet raskaankaluston maalaukseen , rengaskoneet, hiekkapuhalluskatoksen ym. Hyvä sijainti Lapinlahden keskustassa. Kiinteistö  soveltuu myös muuhun käyttöön. Myydään laitteineen sekä tarvittaessa liiketoimintoineen.
Lapinlahti
Kohteet 1 - 18 hakutuloksista

Tee ilmainen hakuvahti

Pysy vaivattomasti ajan tasalla kiinnostavista kohteista. Saat meiltä sähköpostiisi tiedon aina, kun hakuasi vastaava kohde julkaistaan. 

TEE HAKUVAHTI NYT
  • 1
    Luo tunnukset
  • 2
    Valitse hakuehdot
  • 3
    Saat sähköpostiisi hakuusi sopivat ilmoitukset
TEE HAKUVAHTI TÄSTÄ
loder image