Myy yritys
Haluan tiedon, kun minua kiinnostavia yrityksiä tulee myyntiin
Tallenna hakuvahticlose

Yrityspörssi

Viimeisimmät ilmoitukset
Myydään
PÖRSSINOSTO
Maahantuonti ja -vienti
38 000 €

Työkalujen ja koneiden maahantuontiyritys

Työkalujen maahantuontia vuodesta 1990. Vakiintunut yritysasiakaskunta ympäri Suomen. Hyvät ja luotettavat agentuurit. Toimitukset Euroopasta, Aasiasta ja USA sta. Toiminta vuokratiloissa, keskeisellä paikalla Porissa.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Sisustus- ja lahjatavaraliike

Lifestyle -kauppa / Vanhan Rauman parhaalla paikalla

Myynnissä Lifestyle-kauppa vaatteineen, lahjatavaroineen, sisustustuotteineen sekä pitkäaikainen ja tuttu nimi pelkällä varaston arvolla. Kauppa on toiminut Vanhan Rauman parhaimmalla liikepaikalla jo 10 vuotta ja nykyisen omistajansa alla reilun vuoden. Uusi omistaja on perustanut verkkokaupan sekä synkannut varaston, verkkokaupan ja kivijalkaliikkeen toiminnot. Liiketoiminta on valmiina nykymarkkinaan, buustaus verkkokaupasta vielä puuttuu. Nykyinen yrittäjä on kuitenkin nyt siirtymässä uuteen rooliin rakennus- ja sijoitusalan yritysryppäässä, joten putiikki on jäämässä ilman vetäjää, Mahdollisuudet: verkkokaupan buustauksen myötä liikevaihdon lisäystä omasta aktiivisuudesta riippuen, lisämyyntimahdollisuudet b2b-kaupassa sekä mahdollisuudet laajentaa ja muuttaa tuotevalikoimaa oman näköiseksi sekä löytää uusia tuotteita, joita muut eivät vielä myy.   Osta tämä ihana kokonaisuus pelkällä varaston arvolla itsellesi ja kehitä, ylläpidä ja nauti ihanan liikkeen ilmapiiristä ja Vanhan Rauman tunnelmasta ja mahdollisuuksista. Vanha Rauma on alue, jota kehitetään ja tuodaan isosti esille sen ainutlaatuisuuden vuoksi. Lisäksi Vanhan Rauman elinvoiman kehitykseen saadaan tukea julkiselta puolelta.   Ota yhteyttä ja mietitään yhdessä tästä sinulle hyvä kokonaisuus.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola
360 000 €

MYYDÄÄN MENESTYVÄ LOUNAS- JA TILAUSRAVINTOLA SATAKUNNASSA.

Myynnissä on ravintolan koko liiketoiminta sekä siihen kuuluva käyttö- ja vaihto-omaisuus sekä kiinteistö, jossa ravintola toimii. Uniikki kokonaisuus 1800 -luvulla rakennetussa kiinteistössä upean jokimaiseman vierellä aivan kaupungin keskustassa.   Ravintolasta löytyy: -kannattava, valmis liiketoimintakonsepti -vakiintunut asiakaskunta -hyvät mahdollisuudet laajentaa toimintaa -120 asiakaspaikkaa +terassi -kaikki toimintaan tarvittava kalusto, koneet ja astiat -täydet anniskeluoikeudet -kokoustilat kahdessa eri kerroksessa -hyvät varasto- ja toimistotilat yläkerroksessa -sisältää kauniin maalaispuodin, joka keskittyy lähiruokaan ja pieniin lahja-ja tuliaistuotteisiin -kahvikammari erikseen alakerrassa -kellarikerroksessa saunaosasto -suuri terassi joelle päin -hyvät parkkitilat   Myyntihinta sisältää kiinteistön (rakennus+tontti), kaikki toiminnassa tarvittavat koneet, laitteet, kalusteet sekä yrityksen liikearvon. Erikseen hinnoitellaan inventoinnin mukainen varaston arvo.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muu toimitila

Joen äärellä upea kiinteistökokonaisuus

Vanhan Forsbyn kartanon tilalla on toiminut lastensuojelulaitos yli vuosisadan. Nykyiselle Koskenkylän tilalle, ainutlaatuisella rantatontilla Kokemäenjoen rannalla, sijaitsevalle kiinteistökokonaisuudelle etsitään nyt uutta omistajaa. Monipuolinen kiinteistökokonaisuus mahdollistaa myös moninaisen liiketoiminnan mm. hyvän koulu-/keittiörakennuksen ja majoitusmahdollisuuksien myötä. Lisäksi kiinteistömassasta löytyy tilat esim. metalli- ja puuverstaalle maalamoineen.   Tila on logistisesti hyvällä paikalla. Matkaa Kokemäen kaupungin keskustaan on n. 4km ja Harjavallan kaupungin keskustaan n. 10km. Upealla n. 10 hehtaarin rantatontilla sijaitsee useita rakennuksia; mm. 1929 valmistunut, kivirakenteinen päärakennus, koulurakennus, työpajarakennus sekä mm. sauna- ja vajarakennukset. Rantaviivaa tontilla on vajaa kilometri. Päärakennuksessa on mm. 17 kpl asuinhuoneita, 2kpl keittiöitä, joka kerroksessa isot oleskelutilat, joka kerroksessa myös suihku- ja wc-tiloja, yhteensä 6 kpl, ynnä muita tiloja. Päärakennuksen kokonaiskerrosala on 789 m2. Päärakennuksessa on käytössä valokuitu.  Tiilirakenteinen, yksikerroksinen ja esteetön koulurakennus on kerrosalaltaan 587 m2 ja se on valmistunut v. 1977.  Tila on kaava-alueen ulkopuolella. Niemen kärjessä sijaitsee muinaismuistoalue. Kiinteistökokonaisuudesta on LKV-kiinteistönvälittäjän arviokirja. Tilakokonaisuus on ostettavissa kokonaisena tai myös määräalana. Myynnissä on myös osakeyhtiön koko osakekanta (Satakunnan Sijaiskotipalvelut Oy), johon sisältyy mm. neljä kpl kerrostaloasuntoja lähiympäristössä. Ota rohkeasti yhteyttä ja tule tutustumaan mahdollisuuksiin!  
Myydään
PÖRSSINOSTO
Kello- ja kultasepänliike

Myynnissä kannattava kultasepänliike Porissa

Myynnissä kannattava osakeyhtiömuotoinen Kultasepänliike Porin vilkkaan kävelykadun varrella aivan ydinkeskustassa. Yritys on toiminut siinä jo 12vuotta ja vakiinnuttanut asemansa luotettavana ja laadukkaana liikkeenä.  Yritys tunnetaan monipuolisen nuorekkaasta valikoimastaan ja ystävällisestä sekä ammattitaitoisesta palvelusta. Hyvät ja siistit tilat vuokralla ja lisää tilaa vapautuu työpöytien ja laitteiden poistuessa mahdollisen ostajan löytyessä. Yrityksellä on vakaa ja uskollinen asiakaskunta sekä valmiit kananvat ja sopimukset maahantuojille sekä ulkomaisille että kotimaisille valmistajille. Mahdollisuus saada konsultaatioapua yrityksen johtoon  helpottamaan toiminnan jatkamista sekä neuvoteltavissa korujen korjaus- ja tilaustöiden teko jatkossakin edellisen omistajan kautta, joka takaa saman laadun ja ripeänkin toimituksen tarvittaessa. Juuri valmistunut tilinpäätös ja tilintarkastus. Yritys myydään joko osake- tai liiketoimintakauppana, eli molemmat vaihtoehdot mahdollisia.  Nykyinen varasto neuvoteltavissa, eli joko kokonaan tai vain osa varastosta liiketoiminnan mukana. Hinta 390 000 - 450 000 riipuen varasto-osuudesta. Kultasepän työpöytä ja  työkalut ovat myös neuvoteltavissa kauppaan mukaan.
Ketjuyrittäjyys
PÖRSSINOSTO
Ravintola-ala

Oma O´Learys? Yrittäjäksi menestyskonseptiin Poriin

O’Learys on yksi Euroopan vahvimmista ravintola- ja viihdealan brändeistä. Meillä on ylpeitä ja tyytyväisiä työntekijöitä sekä menestyviä franchisingyrittäjiä. Ravintoloissamme vierailee vuosittain miljoonia vieraita. O’Learyksellä on 113 ravintolaa, 16 maassa. O’Learys tarjoaa asiakkaalle täydellisen eatertainmentkokemuksen. Eatertainment on ruokaa ja juomaa yhdistettynä urheiluun, musiikkiin, peleihin ja aktiviteetteihin. Meille tullaan ystävien, perheen tai kollegoiden kanssa katsomaan tärkeää ottelua, viihtymään pelien parissa, nauttimaan tunnelmasta ja syömään hyvää ruokaa. Ravintoloidemme lämmin ja kutsuva ilmapiiri on saanut inspiraationsa Bostonin tunnelmasta.  O’Learys ravintola on täynnä viihdettä, joka houkuttelee ihmisiä koko viikon. Pelivalikoimaamme kuuluvat keilailu, biljardi, shuffle board, pöytätennis, cornhole ja sosiaalisia aktiviteettejä kuten karaokekoppeja ja photo booteja. Meillä on myös elävää musiikkia ja tietokilpailuja. Tarjoamme live-urheiluelämyksiä viikon jokaisena päivänä. Miksi liittyä mukaan O’Learys -perheseen? O'Learys antaa sinulle franchising-yrittäjänä pääsyn kannattavaan konseptiin ja tunnettuun brändiin, joka sisältää: • O’Learyksen koulutusohjelman • Keskitetyt ostosopimukset ja alennukset (panimo, tukkuliike, liha, työvaatteet, kertakäyttötavarat jne.) • Markkinointitukea • O’Learys käsikirjat, intranet ja online-tulostus • O'Learyksen ainutlaatuiset seinäkoristeet ravintolan sisällä • Tukiresursseja suunnittelusta myynnin seurantaan • Konsepti on skaalattavissa pienemmästä 300-600 m2:n ravintolasta +3000 m2:n destination ravintolaan Ketä etsimme?  O'Learys Trademark etsii innostuneita ja sitoutuneita franchising-yrittäjiä, joilla on aito halu olla osa O'Learyksen perhettä ja toteuttaa konseptiamme. Intohimosi on erinomainen palvelu ja asiakaskokemusten luominen.  O'Learys franchising-yrittäjänä olet osa yhteisöä ja tiimiä, jossa kehitämme ja vahvistamme ketjua ja brändiämme yhdessä. Tässä vuorovaikutuksessa tietosi, kokemuksesi ja sitoutumisesi ovat tärkeintä ketjun jatkuvalle menestykselle. Mikäli hoidat ensimmäisen ravintolasi hyvin, sinulla on mahdollisuus perustaa useampia yksiköitä. Yrittäjällä tulee olla vakaa taloudellinen tilanne. Ravintola- tai viihdealan koulutus tai kokemus on välttämätön. Etsimme yrittäjiä varsinkin Suomen top 50 kaupunkeihin, mutta olemme kiinnostuneita keskustelemaan myös muista alueista.  Kuulostaako kiinnostavalta? Haluatko kuulla lisää O’Learyksestä ja siitä, miltä meidän yhteinen tulevaisuutemme voisi näyttää? Älä epäröi ja ota yhteyttä jo tänään!  
Myydään
PÖRSSINOSTO
Kampaamo tai parturi
18 500 €

Luximia Hair & Beauty parturi-kampaamo Porissa

Myydään parturi-kampaamo liiketoiminta kalusteineen, laitteineen ja ammattiaineineen erinomaisella liikepaikalla Porin keskustassa. Liiketila on kahdessa kerroksessa. Vuokrasopimus voidaan siirtää alkuperäisillä ehdoilla. Liike on todella hyvässä kunnossa, täysin käyttövalmiina ja tuotto liikkeessä on hyvä. Liiketoiminta on jatkunut yhtämittaisesti 10 vuotta. Liikkeen sisustus on nuorekas ja ajanhenkinen. Tällä hetkellä liikkeessä työskentelee yrittäjä ja yksi vuokratuolilainen. Liikkeessä on mahdollisuus toimia kolme kampaajaa ja yksi kauneudenhoitoalan ammattilainen. Katutasossa on kolme parturi-kampaamo asiakaspaikkaa, yksi pesupaikka sekä takatila henkilökunnan työskentelyä ajatellen, wc ja odotustila. Alakerrasta löytyy tilat, joissa tällä hetkellä meikkaukseen soveltuva asiakaspaikka sekä kauniit edustustilat esim. hääväen laittautumista ajatellen. Alakerran tila on muutettavissa mm. hoitolatilaksi. Liikkeen toiminnan aikana alakerran tilaa on käytetty kynsientekijän ja ripsiteknikon tilana. Liiketilassa on ilmalämpöpumppu. Liike myydään avaimet käteen periaatteella yrittäjän vaihtaessa alaa. Liikkeen nimi ja kaikki mainosmateriaalit, nettisivut, insta- ja facebook sivut kuuluvat hintaan. Tämä liike on monianainen mahdollisuus. Liiketoiminta on kannattava yksintekijälle. Lisäksi tässä liikkeessä on myös mahdollisuus täyttää asiakaspaikat tuolivuokralaisilla ja näin tehdä yritykselleen tuloa. Liikkeen koko:  yläkerta 40m2, alakerran neliöitä ei ole mainittu erikseen vuokrasopimuksessa (arvio 15-20m2). Lisää kuvia liiketiloista toimitetaan erikseen. Vuokra:  460€ / kk (sisältäen veden)
Ketjuyrittäjyys
PÖRSSINOSTO
Palvelut

Yrittäjäksi Raumalle Kiinteistömaailmaan

Kiinteistömaailma on kauppamäärillä mitattuna Suomen suurin kiinteistönvälitysketju, jossa työskentelee yli 600 asuntokaupan ammattilaista reilussa sadassa asuntomyymälässä ympäri Suomen. Kiinteistömaailma haluaa tehdä asiakkaidensa asunnonvaihdosta mahdollisimman helppoa ja turvallista. Siksi se kuuntelee aktiivisesti asiakkaitaan ja kehittää jatkuvasti palveluaan paremmaksi.   Kiinteistömaailma-ketju toimii franchising periaatteella   Kaikki asuntomyymälät ovat itsenäisten yrittäjien omistuksessa olevia osakeyhtiöitä, ja ne toimivat saman konseptin mukaisesti. Konseptiin kuuluu yhtenäinen tuote- ja palveluvalikoima. Valmiiden liiketoimintamallien käytöstä yrittäjät maksavat sopimuksen mukaista franchising-maksua.   Haemme nyt Raumalle uutta Kiinteistömaailma-yrittäjää   Franchising-yrittäjänä Kiinteistömaailmassa tukenasi on tunnettu brändi, testatut ja menestyksekkäät toimintamallit, markkinointityökalut ja tehokkaat tietojärjestelmät. Pakettiin kuuluu myös koulutus sekä suuren ketjun tuomat yhteistoimintaedut. Ne antavat sinulle loistavan pohjan menestymiselle. Juridisesti ja taloudellisesti olet yksityisyrittäjä - sinulla on siis mahdollisuus vaurastua paljon enemmän kuin toisen palveluksessa.   Aikaisempi kokemusta kiinteistönvälitysalalta et tarvitse menestyäksesi. Työn ohella odotamme sinun kouluttautuvan LKV-tutkintoon. Odotamme sinulta, että olet joukkuepelaaja, joka rakastaa omaa työtään. Olet tavoitteellinen ja päämäärätietoinen, etsit menestystä työssäsi. Sinusta löytyy rohkeutta ja kunnianhimoa. Sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot ja osaat johtaa ihmisiä.   Lue lisää yrittäjyydestä Kiinteistömaailmassa: www.kiinteistomaailma.fi/yrittajaksi   Kiinnostuitko Kiinteistömaailma-yrittäjyydestä Raumalla ? Ota yhteyttä Harri Kastikaiseen, harri.kastikainen@kiinteistomaailma.fi, puh. 040 533 1161  
Ketjuyrittäjyys
PÖRSSINOSTO
Palvelut

Yrittäjäksi Porin Kiinteistömaailmaan

Kiinteistömaailma on kauppamäärillä mitattuna Suomen suurin kiinteistönvälitysketju, jossa työskentelee yli 600 asuntokaupan ammattilaista reilussa sadassa asuntomyymälässä ympäri Suomen. Kiinteistömaailma haluaa tehdä asiakkaidensa asunnonvaihdosta mahdollisimman helppoa ja turvallista. Siksi se kuuntelee aktiivisesti asiakkaitaan ja kehittää jatkuvasti palveluaan paremmaksi.   Kiinteistömaailma-ketju toimii franchising periaatteella   Kaikki asuntomyymälät ovat itsenäisten yrittäjien omistuksessa olevia osakeyhtiöitä, ja ne toimivat saman konseptin mukaisesti. Konseptiin kuuluu yhtenäinen tuote- ja palveluvalikoima. Valmiiden liiketoimintamallien käytöstä yrittäjät maksavat sopimuksen mukaista franchising-maksua.   Haemme nyt Vaasaan uutta Kiinteistömaailma-yrittäjää   Franchising-yrittäjänä Kiinteistömaailmassa tukenasi on tunnettu brändi, testatut ja menestyksekkäät toimintamallit, markkinointityökalut ja tehokkaat tietojärjestelmät. Pakettiin kuuluu myös koulutus sekä suuren ketjun tuomat yhteistoimintaedut. Ne antavat sinulle loistavan pohjan menestymiselle. Juridisesti ja taloudellisesti olet yksityisyrittäjä - sinulla on siis mahdollisuus vaurastua paljon enemmän kuin toisen palveluksessa.   Aikaisempi kokemusta kiinteistönvälitysalalta et tarvitse menestyäksesi. Työn ohella odotamme sinun kouluttautuvan LKV-tutkintoon. Odotamme sinulta, että olet joukkuepelaaja, joka rakastaa omaa työtään. Olet tavoitteellinen ja päämäärätietoinen, etsit menestystä työssäsi. Sinusta löytyy rohkeutta ja kunnianhimoa. Sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot ja osaat johtaa ihmisiä.   Lue lisää yrittäjyydestä Kiinteistömaailmassa: www.kiinteistomaailma.fi/yrittajaksi   Kiinnostuitko Kiinteistömaailma-yrittäjyydestä Porissa? Ota yhteyttä Harri Kastikaiseen, harri.kastikainen@kiinteistomaailma.fi, puh. 040 533 1161  
Myydään
PÖRSSINOSTO
Kartano

Myydään ainutlaatuinen kartano Villa Helleranta Ulvila

Myydään ainutlaatuinen funkkishuvila Villa Helleranta Ulvilassa, Satakunnassa. Tehtaanjohtajan kodiksi vuonna 1939 rakennettu arvokiinteistö kauniine puutarhoineen tarjoaa upeat puitteet monenlaiseen liiketoimintaan. Kolmikerroksinen päärakennus on kooltaan n. 700m2 ja pihapiirissä on myös muita rakennuksia. Majoituskapasiteetti on 7 huonetta, joista jokaisessa on oma kylpyhuone ja wc. Lisäksi erillisessä piharakennuksessa on kolme majoitushuonetta. Tiloja on mahdollista myös laajentaa, sillä tontilla on jäljellä runsaasti rakennusoikeutta. Nykyisen hotelli- ja tapahtumatoiminnan lisäksi kartano sopii erityisen hyvin hyvinvointi- ja hoivaliiketoimintaan. Suuri keittiö mahdollistaa niin tilausravintola- kuin cateringpalvelutkin. Villa Helleranta on toiminut sijaiskotina ja soveltuu myös sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamiseen. Upeassa miljöössä on mahdollisuus järjestää kokouksia, koulutuksia ja vaikkapa saunailtoja.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Autopesula

Myydään vakaavarainen autonpesuliike

Myydään Rauman Puhdas Auton liiketoiminta eläköitymisen johdosta. Yritys on perustettu vuonna 1986 se toimii 253 m2 vuokratilassa joka on erityisesti suuniteltu autopesula toimintaan, uusi yrittäjä voi jatkaa samoissa tiloissa. Asiakaskunta koostuu autoliikeistä, yritysasiakkaista sekä yksityisasiakkaista. Palveluhimme kuuluu henkilö- ja pakettiautojen ulkopuoliset pesut, erinlaiset vahaukset, myllytykset ja keraamiset pinnoiteet. Sísäpuolen siivoukeset ja täydelliset sisäpesut sekä hajunpoisto käsittelyt. Lisäksi teeme lasien tummennuksia. Jos herätti kiinnostusta ota rohkeasti yhteyttä minuun, niin kerron mielellään lisää.  Yrityksestä on tehty arvonmääritys.          
Myydään
PÖRSSINOSTO
Saha-, puutuote- ja huonekaluteollisuus

Myydään Ulvilassa sijaitseva puusepänliike ja omakotitalo

Yrittäjän jäädessä eläkkeelle, myydään puusepänliike koneineen. Hp. 421.000 (OKT + halli 325.000+konekanta 96.000) Halli: 645 m2, rakennettu 1992 ja laajennus 2001 Omakotitalo:  Yläk. 5H+kk+TH+2WC+PH+PSH+SA yht. 230 m2 + 2terassia, sekä kahden auton talli 45 m2. Alak. Portaikko+VH+KKH+WC+Toimisto+PSL-verstas 165 m2 Rakennusvuosi 1983 ja kokonaispinta-ala 440m2 Uima-allas katettu+ tersssi ja lisäksi vilpola/pihasauna 21 m2 -2007 Tontin pinta-ala 36 aaria Esimerkkejä myytävistä koneista ja laitteista; CNC-Saha: SCHEER paloittelusaha FM 14/3100 Postforming / Ilmakevennyspöydät 2 kpl+ 4kpl teräsarjat . Hp. 14.700 Nauhoitus / Listoituskone: HOLZHER ACCORD 1446 (kallistuva jyrsinyksikkö/4kpl, R-3 koukkaavat jyrsinyksiköt + nurkan pyöristykset hiontayksikkö/ putsauslaikat + muut yksiköt) ja palautuskuljetin (rullarata ) +  teräsarjoja. Hp. 14.800   CNC-Poraus / Jyrsintäkone: MASTERWOOD PROJECT-313, 13 kpl Pystypora ja 4 kpl vaakaporayksikköä + jyrsinyksikkö + ura/sahausyksikkö, leikkuusuunta X ja Y. 2 kpl imukuppi/alipainekenttä-750x1100mm, 2x3/2kpl +teräsarjat. Hp. 13.200 Läpisyöttöinen vanerauspuristinlinja. Hp. 17.700  Kennon: Venytys/Kuivaus+Leikkuukone HONISEL+Ajopöytä. HP. 8.300 Kone- ja laiteluettelo erillisestä pyynnöstä. Raaka-aine varastoi inventoidaan erikseen. Kysy rohkeasti lisää!
Myydään
PÖRSSINOSTO
Kuljetusliike
55 000 €

Muutto/kuljetusyritys

Yritys toiminut pääsääntöisesti Satakunnan alueella, tehden myöskin satunnaisesti kuljetuksia/muuttoja koko Suomessa. K-autoja 2kpl + pv. liikevaihto viimeiset 3v. n. 80000-100000/tilikausi.  Mahdollisuus kasvattaa liikevaihtoa  helposti lisää, uudella innovatiivisella yrittäjällä. Yritys toimii vuokratiloissa Porissa. Myydään eläkkeelle siirtymisen johdosta.  
Ketjuyrittäjyys
PÖRSSINOSTO
Liikenne ja ajoneuvot
0 €

Lasivakuutus.fi ketjuyrittäjäksi - Tuulilasin vaihtopalvelu Kankaanpää

Lasivakuutus.fi ketjuyrittäjäksi - Tuulilasin vaihtopalvelu Lasivakuutus.fi tarjoaa lasinvaihtoyrittäjälle sekä yrittäjyydestä kiinnostuneelle mahtavan mahdollisuuden ryhtyä tulevan valtakunnallisen ketjun alueyrittäjäksi. Lasivakuutus.fi on pääkaupunkiseudulla toimiva tuulilasin vaihtopalvelu. Meidän ideanamme on tehdä tuulilasin vaihto helpoksi kuluttajalle sekä yrityksille. Tämä pääkaupunkiseudulla testattu ja loistavaksi kehuttu palvelu on nyt mahdollista laajentaa myös teidän kaupunkiinne. Emme keksi pyörää uudelleen vaan haluamme tuoda uuden toimintamallin tuulilasin vaihtoon. Idea olisi, että lasivakuutus.fi on alueyrittäjävetoinen ketju, jossa jokainen toimii kuten tähänkin asti. Ainoana erona on se, että teidät lisätään meidän sivuillemme asennuspisteeksi, josta sinun paikkakuntasi asiakkaat voivat varata lasinvaihdon juuri sinulle. Meidän ideamme on todella simppeli: PK-seudulla meidän palvelumme toimii siten, että noudamme auton asiakkaan antamasta osoitteesta, viemme sijaisauton tilalle ja kun lasi on vaihdettu, se palautetaan asiakkaan antamaan paikkaan. Tämä kaikki veloituksetta, asiakas maksaa vain lasivakuutuksen omavastuuosuuden. Nouto- ja palautuspalvelua ei tarvitse alussa toteuttaa. Se ei ole este meidän toimintaan mukaan lähtemiselle. Sitä voidaan yhdessä suunnitella, miten se onnistuisi parhaiten teidän kohdallanne. Lähdemme laajentamaan lasivakuutus.fi-toimintaa muualle Suomeen ja etsimme sinua yrittäjää! Sovit meidän alueyrittäjäksemme jos… Sinulla on jo nyt tuulilasin vaihtopalvelu Sinulla on autokorjaamo, johon on mahdollista laajentaa lasinvaihtotoimintaa Sinulla on halu ryhtyä yrittäjäksi lasinvaihtoalalle ja olet sitä harkinnut vakavasti Liittyminen on täysin ilmainen, eikä sido sinua mihinkään. Nykyinen ketjutoiminta ei ole este myöskään. Jatkat kuten tähän asti ostojen ja asennusten kanssa. Nyt vaan voit alkaa saamaan meidän kautta varauksia ja tarjouspyyntöjä. Toki varmaan mietit, miten me sitten hyödymme tästä ja siihen on hyvin helppo vastata. Jotta me yhdessä pääsemme vakuutusyhtiöiden kilpailutukseen mukaan, niin meidän tulee olla valtakunnallinen toimija. Meillä on sivut tehty siten, että uuden kaupungin avaus vie n. 5 minuuttia aikaa ja varauksia voidaan alkaa ottaa vastaan. Eli haluamme sinut mukaan, jotta voimme YHDESSÄ rakentaa tästä vakuutusyhtiöille ketjun, joka hoitaa kaiken alusta loppuun. Puhelinpalvelusta aina laskun lähetykseen. Kuitenkin siten, että se on kannattavaa niin teille, meille kuin vakuutusyhtiöillekin. Haluamme pitää homman kuitenkin kaikille hyvänä eli otamme isommilta paikkakunnilta muutaman toimijan ja pienemmiltä yhden, jotta meidän kauttamme tulleet työt hyödyttävät juuri sinua parhaiten.
Kankaanpää
Ketjuyrittäjyys
PÖRSSINOSTO
Liikenne ja ajoneuvot
0 €

Lasivakuutus.fi ketjuyrittäjäksi - Tuulilasin vaihtopalvelu Rauma

Lasivakuutus.fi ketjuyrittäjäksi - Tuulilasin vaihtopalvelu Pori

Grillit ja pikaruoka
100 000 €

Myydään Ayhöjärven autogrilli Raumalla

Nyt on yrittäjäksi tai yrittäjäperheeksi aikovalle oiva tilaisuus ryhtyä autogrillin pitäjäksi. Tämä elintarvike-grillikioski on perustettu vuonna 1972 ja siirtyi nykyisille omistajille vuonna 1990. Silloin se muutettiin autogrilliksi. Asiakaskunta on vakiintunut. Kioskirakennus sijaitsee kaupungin vuokratontilla. Tontin vuosivuokra on 1 710€ Yrityksen liikevaihto on n. 350 000€ Yrityksen hp. 100 000€   Se koostuu liikearvosta, koneista/laitteista, varastosta ja kioskirakennuksesta.  
Myydään
PÖRSSINOSTO
Leipomo tai konditoria
125 000 €

Satakunnassa sijaitseva kasvava ja kannattava leipomo

Mikäli ajatus leipomoalalle siirtymisestä on ollut ajatuksissa, on nyt siihen mahtava mahdollisuus. Tämä kohde sopii hyvin myös olemassaolevan liiketoiminnan laajentamiseen.  Tämä leipomon asiakaskunta koostuu niin yksityisistä kuin myös yrityksistä. Tuoterepertuaari on laaja, ja kaikki tuotteet ovat omaa tuotantoa omille resepteillä. Kysyntä alueelle on tasaista, ja toiminta on ollut kasvavaa ja kannattavaa.  Tähän kohteeseen kannattaa ehdottomasti tutustua.   
Kohteet 1 - 18 hakutuloksista

Tee ilmainen hakuvahti

Pysy vaivattomasti ajan tasalla kiinnostavista kohteista. Saat meiltä sähköpostiisi tiedon aina, kun hakuasi vastaava kohde julkaistaan. 

TEE HAKUVAHTI NYT
  • 1
    Luo tunnukset
  • 2
    Valitse hakuehdot
  • 3
    Saat sähköpostiisi hakuusi sopivat ilmoitukset
TEE HAKUVAHTI TÄSTÄ
loder image