Myy yritys
Haluan tiedon, kun minua kiinnostavia yrityksiä tulee myyntiin
Tallenna hakuvahticlose

Yrityspörssi

Viimeisimmät ilmoitukset
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ohjelmapalvelu

KANSAINVÄLISESTI TUNNETTU SUURPETOJEN KATSELU- JA KUVAUSLIIKETOIMINTA

Myytävä liiketoiminta perustuu suurpetojen katselu- ja kuvauspalveluihin, sekä niihin kytkeytyviin matkailun majoitus-, ravitsemus- ja ohjelmapalveluihin (kts. www.eraeero.com). Yrityksen toimintaa on kehitetty yli kahden vuosikymmenen ajan ja sillä on kansainvälistä tunnettuutta. Yrityksen asiakkaita ovat mm. useat tunnetut kansainväliset TV-tuotantoyhtiöt ja matkanjärjestäjät. Erikoisvahvuutena on ahman ja karhun katselu/valokuvaus ja niiden havainnointiin liittyvä varmuus. Lähin kansallispuisto sijaitsee 20 km päässä. Tilan mahdollistavat myös muiden aktiviteettien, kuten esimerkiksi kaikkiokiipeilyn, jousiammunnan, melonnan ja kalastuksen järjestämisen ja tarjoamisen asiakkaille.  Myytävää liiketoimintaa harjoitetaan yrityksen omistamilla tai vuokraamilla erämaisilla maa-alueilla, joille on rakennettu korkeatasoiset katselu/valokuvaus/palvelurakennukset. Kuvauskojuja on kolmessa paikassa, lampi- ja metsämaisemissa. Tukikohtana toimii yrityksen omistama suurehko kämppärakennus (146 m2) ja kelohirrestä rakennettu savusauna, jonka yhteydessä on tulisijalla varustettu yöpymiseen soveltuva kota. Tontilla on myös toinen suurehko kota, joka soveltuu majoituskäyttöön. Läheisen puron varressa sijaitsevan "jätkäsaunan" yhteydessä on suihkutilat ja grillikota. Lisäksi pihasta löytyy aittamajoitustilat kuudelle hengelle. Kaikki rakenteet ovat erittäin hyvässä kunnossa ja siistejä. Lisäksi yrityksen omistuksessa on monipuolinen ohjelmapalvelukalusto sekä matkailun ravitsemus- ja majoitustoiminnan harjoittamiseen ja ylläpitoon liittyvä kalusto ja työvälineet. Myytävään kalustoon sisältyy minibussi ja moottorikelkka. Liiketoiminta myydään yrittäjän eläkkeelle siirtymisen vuoksi kokonaisuutena, jonka kautta ostajalla on mahdollisuus jatkaa olemassa olevaa toimintaa heti. Kaupan sisältöä ovat liiketoiminta, asiakkuudet, yrityksen omistamat maa-alueet, vuokraoikeudet, rakennukset ja kiinteistöt sekä kalusto ja välineistö. Nykyinen eläkkeelle siirtyvä omistaja ja yrittäjä on sitoutunut auttamaan liiketoiminnan siirtymisvaiheessa ja perehdyttämään uutta omistajaa toimintaan. Tarvittaessa autetaan myös mahdollisissa yrityskauppaan liittyvissä rahoitushakemuksissa ja niihin tarvittavien suunnitelmien sekä laskelmien laadinnassa. Yhteydenotot joko yrittäjään p. 0400 159452 tai yrityskaupassa avustavaan konsulttiin, p. 050 590 4015.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Maanrakennus

Maanrakennusurakoinnin moniosaaja

Yrityksellä on laaja ja monipuolinen palvelutarjonta, johon kuuluu mm. maarakennusurakointi, louhinta ja räjäytystyöt, kiviaineksen jalostus, myynti ja murskaus. Yrityksen asiakaskunta koostuu pääosin julkisen sektorin asiakkaista. Yrityksen liikevaihto oli vuonna 2023 yli 3,5 milj ja käyttökate oli yli 0,6 milj euroa. Käy allekirjoittamassa salassapitosopimus TÄÄLLÄ, niin saat kohteesta lisätietoja.  Saadaksesi lisätietoja kohteesta, käy yritysovi.fi -sivulla allekirjoittamassa salassapitosopimus. Yritysovi.fi on Advance Teamin ylläpitämä sivusto, josta löydät mm. myytäviä yrityksiä.  Advance Team Oy palvelee asiakkaitaan yrityskaupoissa, rahoitusratkaisuissa, yritysjärjestelyissä sekä sukupolvenvaihdoksissa, www.advanceteam.fi .  
Länsi-Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Kuntosali
100 000 €

Myydään osakkuus menestyvästä kuntosaliyrityksestä Haminassa

Olemme tarjoamassa ainutlaatuista tilaisuutta sijoittaa terveyden ja hyvinvoinnin alalle ostamalla osakkuus (48,75%) hintaan 100 000€ menestyvästä kuntosaliyrityksestä, joka hallinnoi kahta laadukasta ja hyvin varusteltua kuntosalia Power Gym Hamina ja Power Gym Lady. Tämä on erinomainen mahdollisuus päästä osaksi kasvavaa ja aina tarpeellista toimialaa.   Yrityksen vahvuudet:   Laadukkaat kuntosalit: Power Gym Hamina on kattava ja nykyaikainen sali joka omaa laitteet sekä tilat, jotka vastaavat kaikkien kuntoilijoiden tarpeita aloittelijasta kokeneeseen urheilijaan. Power Gym Lady on pienempi naisille suunnattu sali joka sisältää myös ryhmäliikunnan sekä saunan ja uima-altaan. Kannattava liiketoiminta: Liikevaihtomme on ollut noin 300 000 euroa vuodessa, ja yrityksemme toiminta on ollut jatkuvasti kannattavaa. Tämä osoittaa vahvan ja vakaa asiakaskunnan sekä tehokkaan liiketoimintamallin. Liikevaihto on ollut jatkuvassa nousussa ja myös vuosi 2024 on lähtenyt hyvin liikkeelle. Valmis konsepti: Tarjoamme hyväksi havaitun ja valmiin liiketoimintakonseptin, joka mahdollistaa uuden osakkaan sujuvan siirtymisen yrityksen toimintaan. Toimintaan voi lähteä myös pelkästään sijoittajaksi. Meillä on vahva brändi ja tunnistettava identiteetti, joka erottuu markkinoilla. Sijainti: Kuntosalimme sijaitsevat hyvällä sijainnilla Haminan keskustassa, tarjoten palveluitamme laajalle ja kasvavalle asiakaskunnalle. Laitekanta: Kuntosalien laitekanta on melkein täysin oma, joten suurille investoinneille ei ole tarvetta. Yhtiö: Yhtiö on täysin velaton.   Miksi investoida kuntosaliyritykseen?   Terveys ja hyvinvointi ovat megatrendejä, jotka kasvavat jatkuvasti. Kuntosaliyrityksen osakkuus tarjoaa mahdollisuuden hyödyntää tätä kasvua pitkällä aikavälillä. Lisäksi saat mahdollisuuden vaikuttaa yrityksen kehitykseen ja tuoda omaa osaamistasi mukaan menestyvään tiimiin.   Katso lisää verkkosivuiltamme: https://hamina.powergym.fi https://haminalady.powergym.fi   Kiinnostuitko? Jos olet kiinnostunut ainutlaatuisesta mahdollisuudesta investoida terveyden ja hyvinvoinnin alalle, ja haluat lisätietoja, ota rohkeasti yhteyttä oheisella viestilomakkeella.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muut kaupan alan yritykset

Tuntsa-tuotemerkin liiketoiminta

Myydään Tuntsa-tuotemerkki ja sen alla oleva liiketoiminta, johon kuuluu nettikauppa ja tekstiilituotteiden valmistusoikeudet, mallit ja mahdollinen varasto. Liiketoimintaa tällä hetkellä harjoittavan yrityksen nimi on Stick-On Oy. Tuotevalikoimaan kuuluu:-Erä- ja vapaa-ajan tekstiilit-Lapinkotien valmistus-Retkeilymajoitteet Yrityksen tuotteille on tällä hetkellä kysyntää huomattavasti enemmän kuin yritys kykenee tuottamaan. Etsimmekin liiketoiminnalle ostajaa, jolla on kapasiteettia ja valmiuksia vastata lisääntyvään kysyntään näiden valmistuksessa. Tuntsa-tuotteet sopisivat erinomaisesti jollekin tekstiilivalmistajalle jo olemassa olevan tuotannon kasvattamiseksi. Omistajalla on eläkeaika edessä eikä sen vuoksi ole enää niin paljon paloa satsata tuotannon kehittämiseen. Myös osaavan työvoiman saanti yrityksen nykyiselle toimipaikalle on haastavaa. Nykyinen yrittäjä on toiminut Tuntsa-tuotemerkin kehittämisessä jo 35 vuotta ja nyt olisi aika siirtää kapula eteenpäin. Nykyinen toiminta on ollut omistajilleen kannattavaa ja riittävää, mutta tuoreilla voimilla kasvun mahdollisuuksia olisi paljon. Nykyinen yrittäjä voi olla apuna jatkajalle toiminnan alussa, sekä tarjota jatkajalle ompelutaitoa kaupan jälkeen yhden henkilön vuosityön verran. Hinta määräytyy kaupan lopullisen sisällön perusteella. Huom!  Myydään myös erikseen suoraan tuotannosta neulevalmistukseen tarvittavat kaikki koneet ja laitteet. Näillä voi aloittaa heti neulevalmistuksen langasta valmiiksi tuotteeksi. Neulekoneet Stollin valmistamat 2 kpl:tta, muutama apukone ja ompelevaa konekantaa. Ota yhteyttä, kerron lisää mielellään. Luottamukselliset ensiyhteydenotot pyydetään oheisella viestilomakkeella.
Osakkuudet
PÖRSSINOSTO
Mainostoimisto ja markkinointialan yritys

Osakasta/osakkaita mainonnan moniosaaja yritykseen

Etsitkö ainutlaatuista tilaisuutta liittyä osaksi mainonnan alalla toimivaa menestyvää yritystä?   Me, pitkän linjan mainostoimisto ja moniosaaja mainonnan saralla, etsimme nyt uusia osakkaita liittymään dynaamiseen tiimiimme. Toimintamme keskiössä on tehokkuus ja asiakkaan tarpeiden ymmärtäminen, tarjoten kattavia ratkaisuja mainontaan ja näkyvyyteen.   Miksi liittyä osakkaaksi juuri tähän liiketoimintaan?   Erinomainen asiakaspalvelu ja huipputuotteet: Olemme tunnettuja erinomaisesta asiakaspalvelustamme ja laadukkaista tuotteistamme. Monipuolinen tuotevalikoima: Valmistamme suurtulosteita nelivärisenä, koosta riippumatta, ja tarjoamme laajan valikoiman tuotteita yrityksen ulkoiseen ja visuaaliseen näkyvyyteen. Tuotteisiimme kuuluvat mm. banderollit, mainostelineet, ikkunateippaukset, tarrat sekä asusteet. Kokemus ja osaaminen: Pitkällä kokemuksella alalta olemme syvästi perehtyneet ulkomainonnan lainalaisuuksiin ja innovoiden ensimmäisiä suuria ulkomainoksia Suomessa. Laaja asiakaskunta: Palvelemme kaikenkokoisia yrityksiä sekä tuotamme tuotteita kunnille ja erilaisille järjestöille. Sijainti ja kasvunäkymät: Yritys toimii Satakunnassa, vuokratiloissa ja näkymät kasvulle ovat erittäin hyvät. Liikevaihdon kasvu: Liikevaihtoa on saatu kasvatettua merkittävästi kuluvalla tilikaudella.   Millaista osakasta/osakkaita etsimme?   Haemme kumppaneita, jotka jakavat intohimomme mainontaan ja näkyvyyteen, tuoden mukanaan uusia ideoita ja näkökulmia yrityksen kehittämiseen ja kasvuun. Olitpa alan ammattilainen tai yrittäjä, joka etsii uusia haasteita, tarjoamme sinulle ainutlaatuisen mahdollisuuden olla osa jotain suurta.   Liity joukkoomme ja ole osa mainonnan tulevaisuutta! Ottakaa yhteyttä oheisella viestilomakkeella saadaksesi lisätietoja ja keskustellaksemme mahdollisesta osuudesta.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muut kaupan alan yritykset
600 000 €

Veneiden, moottoreiden ja varusteiden kasvava erikoisliike

Yritys on keskittynyt uusien kalastusveneiden ja moottoreiden myyntiin sekä toimittamaan asiakkaiden toiveiden mukaisia valmiiksi varusteltuja kokonaisvenepaketteja.Yritys tarjoaa myös vaihtoveneitä sekä huoltopalveluja.Yritys on viime vuodet panostanut paljon liiketoimintansa kehittämiseen ja onkin poistanut turhat tuotteet valikoimastaan.Yritys on hyvässä kasvu ja tuloskunnossa.Kasvua tukee vahva brändi, erinomaiset yhteistyökumppanit sekä ammattitaitoinen henkilöstö.Yritys saa asiakkailtaan paljon positiivista palautetta juurikin asiakaspalvelusta sekä ammattitaidostaan.Asiakkaita yrityksellä on laaja-alaisesti ympäri Suomea.Yritys sijaitsee vilkkaassa kasvukeskuksessa josta sitä on hyvä laajentaa.Hintapyynnön perustelutVaihto-omaisuuden arvo yli 500 000 euroa. Käyttökate 140 000 euroa.Yrityskaupassa luottamus on yhteinen asia. Tarkempien lisätietojen saanti edellyttää salassapitosopimuksen allekirjoittamista. Jos haluat tarkempia tietoja tästä kohteesta, ota yhteyttä kohteen välittäjään.Suomen Yrityskaupat on Suomen suurin ja tunnetuin yritysvälittäjä. Yrityksen omistajanvaihdos, arvonmääritys, yritysjärjestelyt ja sukupolvenvaihdos ovat parasta osaamisaluettamme. Kun etsit luotettavaa kumppania yrityskaupoillesi, olet ostamassa tai myymässä yritystäsi, olemme etsimäsi kumppani.
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Rakennustarvikkeet ja -palvelut
225 000 €

Yritys joka myy omia patentoituja metallituotteita

Yritys myy omia talotekniikkatuotteita rakennus-, LVIS- ja sähköteollisuuden tarpeisiin.Yritys on saanut hyvän tunnettavuuden ammattilaisten keskuudessa tuotteidensa ja toimitusvarmuuden ansiosta.Tuotteet ovat ohutlevy-/metallituotteita, helppokäyttöisiä ja asentajien suosimia.Markkinoiden koko on kasvava linjasaneerauksien, putki- ja sähköremonttien sekä energiasaneerauksien mukaisesti.Asiakkaita yrityksellä on laaja-alaisesti ympäri Suomea. Pääasialliset asiakkaat ovat suuret ja pienet urakointialan yritykset. Tuotteet myydään suoraan B2B -asiakkaille.Yhtiöllä on erinomaiset kasvumahdollisuudet kotimaassa sekä Pohjoismaiden markkinoilla.Yrityksen toiminta ei ole paikkaan sidottua, joten sen voi helposti siirtää osaksi omaa tuotantoa tai aloittaa uuden yrittäjäuran.Toiminnan kasvupotentiaali on suuri ja tässä onkin tilaisuus hankkia omat tuotteet, laajentaa omaa nykyistä liiketoimintaa tai aloittaa yritystoiminta.Yritys sekä tuotteet mahdollistavat voimakkaan kasvun.Yrityskaupassa luottamus on yhteinen asia. Tarkempien lisätietojen saanti edellyttää salassapitosopimuksen allekirjoittamista. Jos haluat tarkempia tietoja tästä kohteesta, ota yhteyttä kohteen välittäjään.Suomen Yrityskaupat on Suomen suurin ja tunnetuin yritysvälittäjä. Yrityksen omistajanvaihdos, arvonmääritys, yritysjärjestelyt ja sukupolvenvaihdos ovat parasta osaamisaluettamme. Kun etsit luotettavaa kumppania yrityskaupoillesi, olet ostamassa tai myymässä yritystäsi, olemme etsimäsi kumppani.
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muu palvelualan yritys

Keuruun Hiekkapuhallus ja Maalaus Oy

Tässä on tilaisuutesi astua johtavaan rooliin Keuruun Hiekkapuhallus ja Maalaus Oy:ssä, menestyneessä yrityksessä, joka on erikoistunut hiekkapuhallukseen, sinkopuhallukseen ja märkämaalaukseen. Tarjoamme ainutlaatuisen mahdollisuuden jatkaa ja laajentaa vakiintunutta liiketoimintaa.   Yritys toimii laajalla, 1,1 hehtaarin suuruisella omalla tontilla, jossa on iso ja avara piha. Tontilla sijaitsee myös 625 neliömetrin suuruinen halli, joka on yritystoiminnan keskipiste.   Kauppa sisältää kaikki tarvittavat työkoneet ja laitteet – mukaan lukien hiekkapuhalluskoneet, sinkopuhalluskoneet (metallikuulat), märkämaalauslaitteet sekä kaikki maalaukseen tarvittavat koneet ja välineet. Tämä kattava varustelu mahdollistaa monipuolisten ja laadukkaiden palveluiden tarjoamisen asiakkaille.   Yrityksessä työskentelee kaksi kokenutta työmiestä, jotka ovat omistautuneet ammattilaisia ja tuntevat yrityksen toiminnot perinpohjaisesti. Heidän asiantuntemuksensa varmistaa, että yritys jatkaa kasvuaan ja menestystään myös tulevaisuudessa.   Keuruun Hiekkapuhallus ja Maalaus Oy:llä on toistakymmentä vakioasiakasta ja jatkuvaa asiakasvirtaa niin paikallisesti kuin ulkopaikkakunnilta. Yrityksellä on myös potentiaalia laajentaa tarjottavia palveluita esimerkiksi kokoonpanoon tai lisäämällä uusia maalausmenetelmiä, ja tontin koko tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet lisärakentamiselle.   Oletko valmis tarttumaan tilaisuuteen ja jatkamaan menestyvää liiketoimintaa? Ota yhteyttä viereisellä yhteydenottolomakkeella tai suoraan ilmoittajaan: Jarmo Kaunisto jarmo.kaunisto@tintti.net 0400 815 199
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola
150 000 €

Tyylikäs ravintolaliiketoiminta Högforsin ruukkialueella

Tarjolla on tyylikäs, täydessä toimintavalmiudessa oleva, vahvan paikallisen brändin omistava ja suositulla Högforsin ruukin alueella sijaitseva ravintolaliiketoiminta.Ravintola on koko perheelle suunnattu ja se on tarjonnut käsityönä sekä rakkaudella tehtyä bistroruokaa ja street foodia. Teemana on ollut luoda oman kylän olohuone kauniissa tiloissa Högforsin ruukkialueella ja koskireittien ympäröimänä.Liiketoiminta on valmis paketti sisältäen:– vahvan ja edelleen kehityskelpoisen brändin– vetovoimaisen ravintolaliiketoiminnan– toimivat ja käyttökelpoiset koneet sekä kaluston– tarkkaan mietityn sisustuksen– kattavan yhteistyöverokoston– toimivat markkinointikanavat– mahdollisuudet kasvattaa liiketoimintaaHarjoitettu liiketoiminta on jo ehtinyt saavuttaa hyvän liikevaihtotason, kannattavuuden sekä kasvavan suosion Karkkilan ympäristössä ja kauempanakin. Ravintolalle onkin muodostunut uskollinen asiakaskunta, joka myös viestii sosiaalisessa mediassa positiivisista kokemuksistaan ravintolassa.Pohjatyöt ravintolan menestyksen rakentamiseksi on tehty asiakkuuksien, tilojen, brändin ja koneiden sekä kaluston osalta. Kaikki siis on valmiina liiketoiminnan uutta omistajaa varten.Ravintola-alan ammattilaiselle ja/ tai keittiöosaajalle on tarjolla loistava tilaisuus lentävälle lähdölle ja valmiin ravintolaliiketoiminnan haltuun ottamiselle sekä eteenpäin kehittämiselle. Liiketoiminnalla on monia hyödyntämättömiä ja valmiiksi mietittyjä kasvun mahdollisuuksia, joita uusi omistaja voi toteuttaa.Hintapyynnön perustelutHintapyyntö perustuu tuottoarvoon, valmiiseen konseptiin, koneisiin ja kalustoon, sisutuselementteihin sekä ravintolatilaan keittiöineen. Pohjatyöt on hyvin tehty ja menestyksekästä liiketoimintaa voi jatkaa. Toimivat ja käyttökelpoiset koneet sekä kalusto. Laaja valmis asiakaskunta. Sijainti nousussa olevassa matkailukohteessa. Keskeinen sijainti pääkaupunkiseutuun ja muihin kasvukeskuksiin nähden. Tuottava liiketoiminta. Timanttinen konsepti. Huikeat tilat, joita ihastellaan ja hämmästellään laajemminkin.Yrityskaupassa luottamus on yhteinen asia. Tarkempien lisätietojen saanti edellyttää salassapitosopimuksen allekirjoittamista. Jos haluat tarkempia tietoja tästä kohteesta, ota yhteyttä kohteen välittäjään.Suomen Yrityskaupat on Suomen suurin ja tunnetuin yritysvälittäjä. Yrityksen omistajanvaihdos, arvonmääritys, yritysjärjestelyt ja sukupolvenvaihdos ovat parasta osaamisaluettamme. Kun etsit luotettavaa kumppania yrityskaupoillesi, olet ostamassa tai myymässä yritystäsi, olemme etsimäsi kumppani.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Autokorjaamo ja -huolto
85 000 €

Motonet -korjaamo Seinäjoella

Loistava mahdollisuus (aloittelevalle) autohuollon ammattilaiselle. Ensimmäisen vuoden pieni tappio on nyt käännetty hyvään positiiviseen tulokseen. Resurssipulan takia nykyinen omistaja haluaa nopeasti eroon tästä ja hinta on sen mukainen. Tätä helpompaa starttia uuden yrittäjän on vaikeaa löytää.Yhtiö tarjoaa kaikkien merkkien autohuolto Motonet-korjaamobrändin alla ja sen lisäksi myös rengashuoltoa ja -hotellia.Hintapyynnön perustelutNormaalia lyhyempi takaisinmaksuaika (< 3 v). Hinta osakekauppana, myös mahdollisuus keskustella pelkästä liiketoimintakaupasta.Yrityskaupassa luottamus on yhteinen asia. Tarkempien lisätietojen saanti edellyttää salassapitosopimuksen allekirjoittamista. Jos haluat tarkempia tietoja tästä kohteesta, ota yhteyttä kohteen välittäjään.Suomen Yrityskaupat on Suomen suurin ja tunnetuin yritysvälittäjä. Yrityksen omistajanvaihdos, arvonmääritys, yritysjärjestelyt ja sukupolvenvaihdos ovat parasta osaamisaluettamme. Kun etsit luotettavaa kumppania yrityskaupoillesi, olet ostamassa tai myymässä yritystäsi, olemme etsimäsi kumppani.
Etelä-Pohjanmaa
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muut kaupan alan yritykset

Myydään kaksi Partyland-myymälää

Myynnissämme on kaksi Partyland-myymälää Espoossa ja Helsingissä isoissa kauppakeskuksissa. Partyland on maailman suurin juhlatarvikkeiden franchising-myymäläketju. Partyland on erikoistunut juhlien järjestämiseen. Kiinnostuitko molemmista tai jommastakummasta?
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muut toimialat
1 800 000 €

Tukkualan yritys

Myydään maahantuonti- ja tukkualan yritys. Etelä-Suomessa toimivalla yrityksellä on pitkä historia takanaan. Yhtiön markkina-alueena on koko Suomi ja yhtiön b2b-asiakkaat ovat pitkäaikaisia. Yhtiöllä on henkiläkuntaa ja toimivat vuokratilat ja yhtiö jatkojalostaa tuotteita omalla konekalustolla.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muu palvelualan yritys

Otamme yrityksiä välitykseen

Otamme tuottoisia yrityksiä välitykseen. Yrityksissä on tehty hyvää tulosta viimeisen kolmen vuoden aikana ja tulevaisuus näyttää valoisalta.
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Siivous ja puhtaanapito

Siivousalan yritys

Kaakkois-Suomessa on myynnissä erittäin tuottoisan ison siivousalan yrityksen koko liiketoiminta. Pitkään toiminut siivousalan yritys on hyvämaineinen ja asiakaskuntana on sekä yksityisiä että yrityksiä. Yrityksellä on henkilökuntaa ja vakiintuneet tyytyväiset asiakkaat. Tulevaisuusnäkymät ovat hyvät. Tämä on oiva mahdollisuus joko kasvattaa olemassa olevaa liiketoimintaa Kaakkois-Suomessa tai saavuttaa uusi markkina-alue.      
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muu palvelualan yritys

Sähköpolkupyöriä hyödyntävä taksiyritysketju

Myydään hyvin tuottava ja tunnettu Suomen ainoa valtakunnallinen sähköpolkupyörätaksiyritys. Yritys tarjoaa asiakkailleen elämyskyytejä mm. kaupunkien keskustoissa käyttäen sähkökäyttöisiä riksoja. Tässä myydään yrityksen Kuopion koko liiketoiminta ja ketjun franchising-sopimukset, franchising-konsepti ja kalusto sekä asiakasdata. Voittoa tekevä yritys on herättänyt mielenkiintoa mediassa ja saanut julkisuutta alusta asti. Tällä hetkellä yrityksellä on toimintaa 14 kaupungissa Helsingistä Ouluun asti. Yhtiö myydään alan vaihdon takia, joten tämä on suuri mahdollisuus uudelle yrittäjälle. Huomioithan, että me autamme myönteisen rahoituspäätöksen saamisessa, jos emme saa myönteistä rahoituspäätöstä, niin rahoituskonsultointimme on maksutonta.  
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Hotelli
490 000 €

Kylpylähotelli

Myynnissä on hyvin hoidettu ja remontoitu kylpylähotelli Pohjois-Suomen alueella. Kylpylähotelli sijaitsee pienehkön kunnan keskustassa lähellä kaunista luontoa. Monipuolinen palvelutarjonta tekee tästä myytävästä kokonaisuudesta mielenkiintoisen. Myytävä kylpylähotelli on lähellä upeaa kansallispuistoa ja maisemaa hallitsevat metsäiset mäkimaat sekä monet järvireitit. Tässä on mahdollisuus kasvattaa liiketoimintaa, sillä miksi lähteä aina ruuhkaiseen Lappiin asti. Käytämme kuvituskuvaa.  
Pohjois-Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Kuljetusliike

Myydään monipuolinen ja vakiintunut kuljetusliike Kanta-Hämeessä

Oletko valmis ottamaan ohjat kuljetusliikkeestä, joka tarjoaa laajan valikoiman logistisia ratkaisuja ja sitoutunutta asiakaspalvelua sekä on tunnettu hyvästä palvelustaan?   Nyt myynnissä on pitkän linjan kuljetusliike, joka sijaitsee Kanta-Hämeessä ja on tunnettu monipuolisuudestaan ja luotettavasta palvelustaan.   Liiketoiminta: Palvelut: Yritys tarjoaa kattavan valikoiman kuljetuspalveluita pienistä pakettiautoista aina täysperävaunuihin. Lisäpalveluina vaihtolavat, nosturit, ajoneuvotrukit sekä kiinteistöhuoltopalvelut. Erityispiirteet: Palvelu kattaa kuljetuksen lisäksi lastaukset ja purut, joita voidaan toteuttaa missä tahansa sijainnissa. Asiakaskunta: Vahva ja uskollinen asiakaskunta, mukaan lukien sopimusasiakkaat. Liikevaihto: Noin 500 000€ vuodessa. Työntekijät: Liiketoiminta työllistää yrittäjän sekä kolme muuta työntekijää. Toiminta-alue: Pääasiassa Etelä-Suomi, mutta yrityksellä on valmiudet pikakuljetuksiin myös koko maassa.   Kaupan toteutus: Myynti: Liiketoimintakauppana, johon sisältyy liiketoiminta, kalusto, asiakkuudet ja kaikki jatkamiseen tarvittavat elementit. Toimitilat: Mahdollisuus neuvotella toimitilojen jatkosta, toiminta on siirrettävissä tai nykyisiin tiloihin voi jäädä vuokralle. Hinta: Määräytyy myytävän kokonaisuuden perusteella. Perehdytys: Kauppaan kuuluu perehdytys uudelle omistajalle nykyiseltä yrittäjältä. Mahdollisuus tulla töihin yrittäjäoptiolla ja sitä kautta siirtyä uudeksi omistajaksi.   Yrityksen vahvuudet: Yli 15 vuotta AAA-luottoluokitusta. Tunnettu erinomaisesta asiakaspalvelusta. Kyky palvella asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla. Monipuolinen palveluvalikoima.   Myydään yrittäjän elämäntilanteen muutoksen vuoksi. Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus hankkia hyvin hoidettu ja taloudellisesti vakaa yritys, joka on valmis jatkamaan kasvuaan uuden omistajan käsissä.   Kiinnostuitko? Ota yhteyttä lisätietoja ja neuvottelua varten. Tämä on mahdollisuus, jota et halua ohittaa.
Kanta-Häme
Myydään
PÖRSSINOSTO
Hotelli
330 000 €

Myydään Hotelli Pihkurin liiketoiminta, huom. Esittely to 18.4. klo 11

Konkurssipesä myy perinteikkään Keski-Suomessa Viitasaarella järven rannalla sijaitsevan hotelli Pihkurin (T.V Ravintolat Oy:n) liiketoiminnan. Osoite: Kappelintie 5, 44500 Viitasaari.   Hotellissa on vuodepaikkoja n. 70, huoneita 24 ja rantasaunat. Ravintolasalissa on 150 paikkaa, kokoustila 65 henkilölle, yläterassi 40 paikkaa, rantaterassi 120 paikkaa. Monien mahdollisuuksien rakennukset. Siirtyvä vuokrasopimus maa-alueesta vuoteen 2045 saakka.   Hotellihuoneet siistikuntoisia, kussakin on oma suihku ja wc. Kaikista huoneista kaunis näkymä, parveke tai terassi Keitelejärven rannalla. Huoneet ovat tilavia, n 25-30 m². Tilat ovat kahdessa kerroksessa, esteetön kulku molempiin kerroksiin.   Hotellin ravintolassa on toimiva valmistuskeittiö ja viihtyisä ravintolatila esiintymislavoineen.  Myös ulkona lava esiintyjille. Alakerran kokoustilat remontoitu kolme vuotta sitten. Myös rakennusoikeutta jäljellä.   Henkilökuntaa liiketoimintakaupassa siirtyy mahdollisesti 4 henkeä.   Varaustilanne keväälle näyttää yrittäjän arvioin mukaan hyvältä. Tänä vuonna mahdollisesti Viitasaarelle rakennettava logistiikkakeskus ja muu rakentaminen tuo varmasti varauskalenterin varauksia myös jatkossa.   Hotellin liiketoiminta on käynnissä konkurssista huolimatta. Hotelli on avoinna koko vuoden. Alueella ei ole muita hotelleja. Hyvä paikka kehittää toimintaa juuri sellaiseksi kuin itse haluaa. Mahdollisuus lisätä palveluita tai rakennusten kokoa.   Yhteydenotot: asianajaja Nina Kaartinen nina.kaartinen@janlex.fi 040 501 0112
Viitasaari
Kohteet 1 - 18 hakutuloksista

Tee ilmainen hakuvahti

Pysy vaivattomasti ajan tasalla kiinnostavista kohteista. Saat meiltä sähköpostiisi tiedon aina, kun hakuasi vastaava kohde julkaistaan. 

TEE HAKUVAHTI NYT
  • 1
    Luo tunnukset
  • 2
    Valitse hakuehdot
  • 3
    Saat sähköpostiisi hakuusi sopivat ilmoitukset
TEE HAKUVAHTI TÄSTÄ
loder image