laddar Laddar. Var god och vänta.
2019-01-29

Yrittäjä, älä riskeeraa eläkettäsi

Yhteistyössä Mandatum Lifen kanssa. Ei ole tavatonta, että yrittäjän lakisääteinen eläke jää pienemmäksi kuin hänen työntekijöidensä eläke. Yrittäjä jatkaa riskinottoaan siis myös eläkkeensä suhteen, sanoo Mandatum Lifen yritysmyynnin johtaja Lasse Alvesalo.

Article image

Yrittäjä saa eläkettä ja sosiaalietuuksia yrittäjän pakollisen eläkevakuutuksen (YEL) perusteella. YEL-työtulon mukaan lasketaan yrittäjän eläke- ja sosiaaliturva sekä YEL-vakuutusmaksut.

Moni yrittäjä määrittää eläkemaksunsa alakanttiin, eikä noin neljännes muuta työtuloaan kertaakaan yrittäjäuransa aikana.

”Työtulo vaikuttaa myös yrittäjän sosiaaliturvan tasoon eli Kelan maksamien sairaus-, äitiys- ja työttömyyspäivärahojen suuruuteen”, Alvesalo muistuttaa.

Sekä Kelan maksaman peruspäivärahan että yrittäjien työttömyyskassasta maksettavavan ansiosidonnaisen päivärahan saaminen edellyttävät vähintään 12 500 euron työtuloa vuodessa.

”Päivärahan suuruus riippuu ilmoitetusta työtulosta”, Alvesalo sanoo.

Terveys- ja hyvinvointipalveluiden sekä sosiaaliturvan kattavuuteen on tullut myös yleisesti leikkauksia. Lakisääteisen sosiaaliturvan heikentyessä oman varautumisen ja ennakoinnin rooli kasvaa tulevaisuuden toimeentulon ja hyvinvoinnin takaajana.

”Sosiaaliturvavajeen täydentäminen on yksi tärkeimpiä näkökulmia keskusteluissa yrittäjäasiakkaiden kanssa”, Alvesalo sanoo.

Skeptisiä luonteeltaan: ”Epäluottamusta lääkitään varautumalla itse”

ETK:n eläkebarometrin (kesäkuu 2018) mukaan jopa puolet yrittäjistä ei luota eläkejärjestelmään tai suhtautuu siihen jokseenkin epäillen. Yrittäjät kyseenalaistavat erityisesti turvan tasoa ja rahoituksen kestävyyttä.

”Epäluottamusta lääkitään varautumalla itse. YEL:in lisäksi moni yrittäjä säästää, sijoittaa, hankkii vapaaehtoista eläketurvaa sekä varautuu pitämällä yritystään myyntikunnossa”, Alvesalo sanoo.

Vuoden 2017 eläkeuudistus nosti eläkeikää ja laski työeläkkeen määrää. Vaikka lakisääteinen eläkeikä nousisikin edelleen tulevaisuudessa, esimerkiksi Mandatum Lifen lisäeläkevakuutuksessa eläkesäästöt ovat nostettavissa tuottoineen 70 vuoden iästä alkaen.

”Yrittäjän lisäeläkevakuutukseen voi maksaa maksuja 8 500 euroon saakka vuodessa ilman, että maksut katsottaisiin vakuutetun yrittäjän palkaksi. Tämän eläkemaksun voi vähentää yrityksen verotuksessa. Se tekee lisäeläkkeestä järkevän lisän esimerkiksi itsenäisen säästämisen rinnalle”, Alvesalo konkretisoi.

Yrittäjät vaativat yhä enemmän joustavuutta eläkesäästöiltään, ja siksi myös lisäeläkevakuutuksissa huomioidaan muutkin yrittäjän talouteen ja terveyteen kohdistuvat riskit.

Kuolemantapauksen varalta vakuutuksessa on myös henkivakuutusturva, jonka nojalla kertyneet säästöt maksetaan nimetylle edunsaajalle. Lisäeläkevakuutuksen säästön saa myös käyttöön, jos yrittäjä joutuisi työkyvyttömäksi

Yrittäjä rakentaa itselleen ikään kuin turvarahaston, jonka säästöt ohjautuvat yrittäjän näkökulmasta oikeaan paikkaan.

”Se tarkoittaa, että tapahtuipa elämässä mitä tahansa: kuolemantapaus, työkyvyttömyys, työttömyys – yrittäjä tai hänen läheisensä saavat säästöt käyttöön. Totta kai paras tilanne on, että suuremmasta eläkkeestä pääsee nauttimaan itse.”

Lue lisää yrityksen lopettamisesta ja siihen liittyvistä käytännöistä, jotka ovat usein ajankohtaisia eläköityvälle yrittäjälle.

Kuva: Tomi Parkkonen

Yrityspörssi.fi - Den rätta platsen för den som planerar att sälja eller köpa företag!