Post an ad!

Yrityspörssi

Viimeisimmät ilmoitukset
Myydään
PÖRSSINOSTO
Kioski tai elintarvikemyymälä
95 000 €

Myydään KYLÄKAUPPA

Myydään kyläkauppa syvältä Savon sydämestä Tuusniemeltä Luostaritien varresta. Kauppa on ollut omistajiensa unelma ja elämäntapa, mutta jo vuosienajan he ovat joutuneet tottumaan ajatukseen kaupasta luopumisesta terveyssyistä. Nyt ajankohta luopumiseen on kypsynyt. Kaupassa olisi sinulle tai teille puolisonne kanssa mahdollisuus omien unelmien toteuttamiseen. Kaupassa on myymälä, kahvila, kotileipomotoimintaa, kesäterassi ja tapahtumatori. Paikka on erityisesti mökkiläisten suosima, joita alueella on runsaasti.Luostarimatkaajat pysähtyvät kahville. Paikka on avoin uusille mahdollisuuksille joten voit kehittää paikkaa oman mielen mukaan. Kauppa voidaan toteuttaa niin että siihen sisältyy kiinteistö, jossa on liiketilat oheistoimintoineen ja asunto n. 80 m2. Kiinteistöä on peruskorjattu ja laajennettu 2004-2010 aikana laajasti,kiinteistössä on maalämpö ja vaihtoehtona puukeskuslämmitys. Ilmalämpöpumput ja viilentäjä pitää sisätilat kesällä sopivan viileänä. , vesiosuuskunnan vesiliittymä. Myös kaupan nimi tulee mukana jos ostaja haluaa. Nykyisen omistajan hakema kyläkauppatuki siirtyy kaupan myötä ostajalle.  Kauppahinta 95.000 € Yhteydenotot: +358456341522/ Risto
Myydään
PÖRSSINOSTO
Terveys- ja luontaistuotemyymälä

Myydään Kuopiossa TERVEYSTUOTEKAUPPA

Erinomainen tilaisuus ostaa Kuopiossa Kuopion Luonnonravinto Oy:n  liiketoiminnat  yrittäjien jäädessä eläkkeelle. Kuopion Luonnonravinto Oy on  monipuolinen ja asiantunteva terveystuotekauppa, joka on panostanut asiantuntevaan ja asiakaslähtöiseen palveluun. Kauppa tarjoaa monipuolisen valikoiman terveystuotteita, ja niille on muodostunut laaja kanta-asiakaspiiri. Kuopion Luonnonravinto on toiminut vuodesta 1961 ja on ainut terveystuotekauppa Kuopion keskustassa. Vuokratut toimitilat sijaitsevat keskeisellä paikalla torin kulmalla, Puijonkadulla. Myymälätilat (noin 54 m2) sijaitsevat katutasossa. Alakerran tilat (noin 52 m2) soveltuvat vastaanotto- ja varastokäyttöön ja siellä on myös toimisto ja wc. Yrittäjän lisäksi töissä on yksi työntekijä.                     Tartu tilaisuuteen ja ota yhteyttä lisätietojen saamiseksi! Jos olet kiinnostunut, ota yht.os: luonnonravinto.kuopio@dnainternet.net
Pohjois-Savo
Ketjuyrittäjyys
PÖRSSINOSTO
Kauppa

TULE MUKAAN LAADUKKAASEEN VAATEKAUPPAKETJUUN!

Tee omasta haaveestasi totta ja tule yrittäjäksi Senior Shopin laadukkaaseen vaatekauppaketjuun! VAPAA MYYNTIALUE - Kuopion-Kajaanin alue HISTORIA Senior Shop on franchising-ketju, joka aloitti toimintansa jo vuonna 1996 Ruotsissa. Tänään ketjulla on noin 40 vaatekauppa- yrittäjää Pohjoismaissa. Suomessa on toimittu jo yli 10 vuotta ja meitä on tällä hetkellä 8 myyntialueella. MONIEN MAHDOLLISUUKSIEN LIIKEIDEA Ketjuryrittäjämme voivat itse valita työnsä luonteen. Työtä voi painottaa oman kiinnostuksen mukaan kauppoihin tai myyntipäiviin esim. tapahtumissa tai yhdistyksissä ja senioritaloissa. Myös kivijalkakauppa soveltuu liikeideaamme. Ja kaikkien eri vaihtoehtojen yhdistelmätkin sopivat joustavan työn tarjoavaan ketjuumme. TOIMINTATAPA Senior Shopin ketjuyrittäjä tuo laadukkaan vaatekaupan asiakkaan luo. Autoomme mahtuu kuusi isoa rekillistä eli noin 20 tankometriä laadukkaita vaatteita. Näin putiikissamme on yli 1000 laatutuotetta heti valmiina mukaan ostettavaksi. KETJUYRITTÄJÄN TYÖ JA TYÖAIKA Ketjuyrittäjänä sinulla on yrittäjän vapaus ja mahdollisuudet. Toimit täysin itsenäisesti tiimimme tuella kaksi kertaa vuodessa vaihtuvan malliston parissa. Kahden vuotuisen kauppiastapaamisen ja etäpalaverien lisäksi laadit oman aikataulusi itse. Työ on päivätyötä, jossa pääset toimimaan laatutuotteiden kanssa. Aktiivista työaikaa vuodessa on 8 kk. MITÄ KETJURYTTÄJÄ SAA MEILTÄ Saat meiltä oman myyntialueen ja monipuolisen, joka päivä erilaisen työn, johon muuttuva mallisto tuo pirteää vaihtelua. Pääset itse vaikuttamaan tuotteiden valintaan. Annamme sinulle alkukoulutuksen, budjetointi-ostotoiminnan ohjauksen, myynti- ja markkinointimateriaalit sekä Senior Shopin konseptikäsikirjan. Ja tietysti jatkuvan tuen. TOIVOMME SINULTA Sinulla on oikea asenne yrittäjyyteen, mutta ennen kaikkea osaat ja haluat myydä. Kokemus vaatteiden kanssa työskentelystä on etu, mutta ei kuitenkaan  välttämättömyys.  B-ajokortti on tarpeen, sillä mukanasi kulkee oma yli 1000 vaatteen tavaratalo. Aktiivisena ja yrittäjähenkisenä ihmisenä ymmärrät näiden merkityksen omalle myynnillesi. Oma toimintasi määrittää menestyksesi Senior Shopin ketjuyrittäjänä.THINK BIG! LUE TÄSTÄ BLOGISTAMME YRITTÄJIEN KOKEMUKSESTA TYÖSTÄÄN OTA YHTEYTTÄ Ota yhteyttä joko yhteydenottolomakkeellamme, sähköpostilla tai puhelimitse,niin kerromme mielellämme lisää! Harri Lintula, Senior Shop SuomiPuh: 050 5055069 Sähköposti: info@seniorshop.fiwww.SeniorShopSuomi.fi  
Pohjois-Savo
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muu rakennusalan yritys
65 000 €

OviSavo Ky etsii yritystoiminnalleen jatkajaa

Pohjoissavolainen tasaista tulosta tekevä OviSavo Ky etsii ostajaa yritykselleen. Yrityksen päätoimintaan kuuluu mittatilaustyönä tehtävien alumiiniovien ja autotalliovien myynti, huolto ja asennus. Nykyinen toiminta keskittyy Pohjois-Savon talousalueelle, jossa yrityksellä hyvä maine ammattitaitoisena toimijana asiakaspiirissä. Yritys on toiminut Pohjois-Savon alueella jo yli kymmenen vuoden ajan, ja sillä on vakiintunut asiakaskunta sekä tavarantoimittajat. Yritys tarjoaa yksinomaan korkealaatuisia tuotemerkkejä (Schüco ja Ryterna) ja hoitaa asiakkaalleen koko oviremontin alusta loppuun aina mittaamisesta asennukseen. Myyjä sitoutunut avustamaan uutta yrittäjää perehdyttämään siirtymävaiheessa. Yrityksellä ei ole kiinteitä toimitiloja. Lisäksi yritystoiminnan pyörittämiseen tarvitaan varastotila. Liiketoimintakauppaan sisältyy koneet ja laitteet, vaihto-omaisuus ja liikearvo. Jos ilmoitus herätti kiinnostuksesi, ota rohkeasti yhteyttä ja kysy lisää!
Pohjois-Savo
Myydään
PÖRSSINOSTO
Pesula

Pitkään toiminut pesula

Yli 20 vuotta toimineelle, vakiintuneen asiakaskunnan omaavalle pesulalle etsitään jatkajaa nykyisen yrittäjän eläköityessä. Yritys tunnetaan hyvästä ja monipuolisesta palvelutarjonnastaan. Toiminta on keskittynyt Pohjois-Savon alueelle. Lähistöllä sijaitsee myös vilkas matkailukeskus, jonka avulla liikevaihtoa on mahdollista kasvattaa tulevaisuudessa. Yritysasiakkaat tuovat suurimman osan liikevaihdosta mutta palveluita tarjotaan myös kuluttaja-asiakkaille. Yritys työllistää yrittäjän lisäksi vakituisesti 5 henkilöä, heidän toivotaan voivan jatkaa yrityksen palveluksessa omistajanvaihdoksen jälkeen. Nykyinen yrittäjä on valmis perehdyttämään uuden yrittäjän toimintaan sopimuksen mukaan.  Yhtiö myydään kokonaisuudessaan. Yritys toimii tällä hetkellä vuokratiloissa. Nykyiset toimitilat myydään yrityskaupan yhteydessä erillisenä kauppana uudelle yrittäjälle. Ota yhteyttä tarkempia lisätietoja varten.
Pohjois-Savo
Myydään
PÖRSSINOSTO
Hotelli

HOTELLI-RAVINTOLA

Hotelli/ravintola sijaitsee kansallispuiston välittömässä läheisyydessä. Asiakas nauttiii luonnon rauhasta ja kauniista maisemista aivan hotellimme lähettyvillä ilman suuria ihmismassoja. Hotellihuoneet erillisessä siivessä ja niihin on erilliset sisäänkäynnit. Ravintola on pienen kuntataajaman keskustan ainoa. Ravintolassa on myös mukavat muunneltavat tilat, joissa järjestyvät niin kokoukset, koulutustilaisuudet kuin juhlatkin ja saunaillat. Myytävänä on ravintolaliiketoiminta sekä kiinteistöosakeyhtiö. Tilat todella hyvässä kunnossa omalla noin 1.3 ha tontilla. Sopii erittäin hyvin perheyritykseksi ja toiminnan kehittäminen ja laajentaminen mahdollistaa suurenkin myynninkasvun. MYYDÄÄN TARJOUSTEN PERUSTEELLA!
Pohjois-Savo
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muut kaupan alan yritykset
275 000 €

PAIKKAKUNNAN AINOA HALPAKAUPPA

  Kaikkea kotiin, työhön, harrastuksiin, remonttiin, lemmikeille jne. Vuonna 2009 perustettu pieni kannattava perheyritys. Tuotevalikoimaan kuuluvat, työkalut, kodinhygienituotteet, rakennusmateriaalit, työvaatteet, lvi-tarvikkeet, oluet ja siiderit, makeiset jne. Toimitetaan myös kaikkea muuta tilaustuotteina. Kaupassa voi tutustua rauhassa yli 25000 erilaiseen tuotteeseen, mikä helpottaa valintaa. Isot vuokratut tilat, yhteensä 1700 m2 antavat mahdollisuuden näyttävään esillepanoon. Tuotteita toimitetaan koko myös lähialueille tilauksesta. Yritys on tunnettu laadukkaista ja edullisista tuotteista sekä nopeasta toimituksesta. Kaupan kohde: Liiketoiminta+ varasto.
Pohjois-Savo
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola

RAVINTOLAKETJU POHJOIS-SAVOSSA

Pohjois-Savossa sijaitseva 7 ravintolan kokonaisuus. Kuusi ilta- ja viihderavintolaa ja yksi lounasravintola. Kaikkien yhteenlaskettu liikevaihto 2.8 meur ja käyttökate >450.000 keur. Koko henkilöstö vuokratyövoimaa. Yhtiön ravintoloiden yhteenlaskettu markkinaosuus paikkakunnalla 60-70%. Tilat erittäin hyvät ja toimivat. Ravintolat sijaitsevat hyvillä liikepaikoilla. Kokonaisuudesta voidaan myydä erikseen: Ravintolalaiva Kuopiossa ja Lounasravintola Varkaudesta. KYSY TÄSTÄ LISÄÄ. TARJOUSTEN MUKAAN!!!!
Pohjois-Savo
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muut toimialat

Myydään konevuokraamoliiketoiminta Pohjois-Savossa

Kattava tuote- ja palveluvalikoima vastaamaan erilaisia ja tasoisia rakentamisen tarpeita:  • Kone- ja laitevuokrausta aina omatoimisista remontoijista rakennusliikkeisiin            ▪ Rakennustelineiden vuokraus                                                                       • Pienten työkoneiden, -kalujen sekä tarvikkeiden myynti                                                              • Kuljetuspalvelu   • Toimipisteenä 200 m2 vuokrahalli, joka sijaitsee paikkakunnallaan hyvien yhteyksien päässä    • Toimipiste työllistää tällä hetkellä täysaikaisesti yrittäjän, mutta sillä on mahdollisuus työllistää 2-3 henkilöä Miksi ostaa juuri tämä liiketoiminta? 1. Luotettu, tunnettu ja pitkäaikainen konevuokraaja aluellaan, 2. Liiketoiminta on erittäin kannattavaa, 3. Huomattava potentiaali liiketoiminnan kasvattamisella, 4. Houkutteleva markkina-asema ja kilpailutilanne sekä 5. Tasaisesti jakautuva asiakaskunta. Tule jatkamaan kannattavaa liiketoimintaa, jossa on hyvät kasvunäkymät. Myyjää edustaa Antti Pekkarinen / JTT Advisory. Ota yhteyttä, lisätietoja salassapitosopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. 
Pohjois-Savo
Myydään
PÖRSSINOSTO
Tämä ilmoitus on nostettu hakutulosten kärkeen.
Lisää ilmoituksesi katselukertoja ja kontaktimääriä nostamalla se tähän. Viikko hakutulosten kärjessä 50 € + alv 24% ja kuukausi 150 € + alv 24 %
Kioski tai elintarvikemyymälä
45 000 €

Maustesoppi Kuopion kauppahallissa etsii jatkajaa!

Jo vuodesta 1982 toimintansa aloittaneen Maustesopin liiketoiminta etsii jatkajaa maineikkaaseen Kuopion kauppahalliin. Maustesopille on muodostunut vankka asiakaskunta, johon kuuluvat kuluttaja-asiakkaat ja etenkin joulusesongin aikana myös yritysasiakkaat. Vuoden 2020 alussa uudistunut verkkokauppa tavoittaa asiakkaat ympäri Suomen. Verkkokauppa on suunniteltu Suomen Digimarkkinointi Oy:n toimesta hakukoneystävälliseksi ja mainonta sosiaalisen median kanavissa toimii vaivatta. Verkkokauppatoiminnan laajentaminen on otettu suunnittelussa huomioon. Jos kiinnostuskohteitasi ovat ruoka, leipominen ja muu herkuttelut, olet juuri oikea ihminen Maustesopin yrittäjäksi. Erään asiakkaan toteamus: "Sinun puotisi on kuin Stockmannin herkkupuoti pienoiskoossa". Tila: Kauppahallipaikka on vuokrattu ja se on siirrettävissä jatkajalle. Liikevaihto: 136 000 € Hintapyyntö: 45 000 € sisältäen varastoarvon (n. 17 500€) Henkilöstö: Yrittäjä ja yksi osa-aikainen työntekijä Ota rohkeasti yhteyttä ja tervetuloa paikan päälle! Eija Vanninen, yrittäjäPuh. 050 512 1241Sposti: evamaustesoppi@gmail.com Osoite: Kauppakatu 45, 70110 KuopioWeb: www.maustesoppi.fi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muut kaupan alan yritykset
45 000 €

Etsitään Varkaudessa sijaitsevalle valokuvausliikkeelle jatkajaa

Myydään laadukas ja kannattava valokuvausyritys, joka on erikoistunut studio ja passikuvauksiin sekä kuvatulosteisiin. Valokuvausliike Foto-Ritva on toiminut menestyksekkäästi Varkaudessa kolmenkymmenen vuoden ajan, ja sillä on vankka asiakaskunta alueella ja hyvä markkina-asema. Yrityksen toimipiste sijaitsee Varkauden keskustassa hyvällä toimipaikalla palvelua tarvitsevien lähellä. Yritys toimii virallisten passikuvien valokuvaamona poliisilaitoksen vieressä toimittaen kuvat sähköisesti poliisin lupapalveluun. Yrityksen myyntiin sisältyy kaikki liiketoiminnan kannalta tarvittavat laitteet ja kalusteet, kuten studiovalot, kuvantekolaite ja erikoistulostimet. Myös nykyinen vuokratila on mahdollista siirtää uudelle yrittäjälle.  Myynti sisältää kaiken tarvittavan, jotta uusi omistaja voi jatkaa menestyksekästä toimintaa. Yrityksen nykyinen omistaja on valmis tarjoamaan tarvittavan koulutuksen ja neuvonnan, jotta siirtyminen uudelle omistajalle sujuu mahdollisimman helposti. Yrityksen toimintaa on myös mahdollista kehittää esimerkiksi markkinoinnin ja digitaalisten kuvatuotteiden valmistukseen. Yrityksen liiketoiminnan tulos kattaa yrittäjän palkat ja pienet investoinnit. Liikevaihto: n. 100 000 € Kaupan muoto: liiketoimintakauppa, hintapyyntö 45 000€ / myydään tarjousten perusteella. Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus ostaa menestyvä valokuvausalan yritys, joka on valmiina uuden omistajan johdettavaksi ja kehitettäväksi entistäkin suuremmaksi menestykseksi. Tämä yritys sopii myös hyvin aloittavalle yrittäjälle tai valmistuvalle opiskelijalle, joka haluaa aloittaa yrityksen valokuvausalalla. Ota yhteyttä saadaksesi lisätietoja ja järjestääksesi esittelyn! Niko Knuutinen, p. 050 560 0604, niko.knuutinen@yrittajat.fi, Savon Yrittäjät ry, Jatkis-Omistajanvaihdospalvelu. Yhteydenotot puhelimitse arkisin klo 12-16 välillä ja sähköpostitse kaikkina aikoina. Tiedusteluihin vastaa myös yrittäjä Ritva Reponen numerosta 017 552 6099.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Sisustus- ja lahjatavaraliike

Uniikki sisustusliike ja verkkokauppa Live4

Nyt myynnissä ainutlaatuinen sisustusliikkeemme Live4, joka sijaitsee Kuopion keskustassa kaupungin parhaalla paikalla. Meiltä löytyy myös oma verkkokauppa, jota mahdollistaa myynnin kaikkialle Suomeen. Liikkeemme on toiminut menestyksekkäästi jo viiden vuoden ajan tarjoten kauniita, ekologisia sisustustuotteita, jotka erottuvat muista myymälöistä. Live4:stä löydät laajan valikoiman vastuullisia ja luonnonläheisiä tuotteita, jotka sopivat kaikenlaisiin koteihin ja sisustustyyleihin. Meillä on hyvät suhteet laadukkaisiin toimittajiin ja valikoimassamme on uniikkeja brändejä, joita et välttämättä löydä muualta Suomesta. Asiakaskuntamme tulee pääasiassa Kuopiosta ja lähialueilta, mutta brändillämme on tunnettuutta myös muualla Suomessa. Toimimme vuokratiloissa Kuopion torin laidalla kaupungin parhaalla sijainnilla.  Tällä hetkellä suurin osa liikevaihdostamme tulee myymälän kautta, mutta verkkokaupan ja digitaalisen markkinoinnin kehittäminen tarjoavat erinomaiset edellytyksen kasvattaa liiketoimintaa. Ostajalla on mahdollisuus kehittää myös omaa maahantuontia ja valikoimaa. Liiketila on täysin valmiina jatkajalle ja tarjoamme hyvän perehdytyksen uudelle yrittäjälle. Myydään yrityksen koko osakekanta.  Ota yhteyttä ja tule tutustumaan liikkeeseemme ja verkkokauppaamme www.live4.fi sekä sosiaalisen median tileihimme. Tässä loistava mahdollisuus sisustuksesta kiinnostuneelle myynti- ja markkointihenkiselle yrittäjälle! 
Myydään
PÖRSSINOSTO
Grillit ja pikaruoka
35 000 €

Toimintavalmis grilli-pizzeria Kaavilla

Grillikioski Kaavin torin reunalla/autokaistalla odottelee reipasta ja iloista yrittäjää. Oma rakennus kunnan vuokratontilla. Myydään liiketoiminta kalustoineen ja laitteineen. Grillituotteet ja pizzat ovat kuuluneet palvelukonseptiin. Valmis kalusto, joten toiminnan aloittaminen on mahdollista nopeastikin. Työllistänyt kokoaikaisesti kaksi henkilöä. Asiakaspaikkoja sisällä 8 ja terassipaikkoja 35. Mahdollisuus hakea anniskelulupaa. Vakiintunut asiakaskunta. Myydään muuttuneen elämäntilanteen vuoksi. Kaavi on vilkas kauppakylä ja tapahtumarikas kunta. Grillillä on pitkä toimintahistoria kylän palvelutuottajana, useita vuosikymmeniä.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Huoltoasema
350 000 €

Monipuolinen täydenpalvelun liikenneasema

Kotipizza, Driver's menu, Ala`carte, lounas, kahvio, veikkaus, polttoaine myynti, läpiajettava autopesukone, Woikosken jälleenmyynti, Ad autokorjaamo, rengasmyynti, rengashotelli, Husqvarna pienkonemyynti .   Myös verkkokauppa www.pienkonekauppa.fi Mahdollisuus ostaa pelkkä kalusto (350000€) + vaihto-omaisuus. Ostajalla mahdollisuus myös ostaa kiinteistö, maapohja ja mittarikenttä.(800000€) Kiinteistö on hyväkuntoinen. Keittiö uusittu 2020 (kaikki koneet uusia) Autopesukone uusittu 2020. Korjaamo uusittu 2019. Polttoainesäiliöt uusittu 2013. 10 v tarkastus tehty 2023 tammikuussa      
Leppävirta
Myydään
PÖRSSINOSTO
Autokorjaamo ja -huolto
330 000 €

Automaalaamo / korjaamo

Automaalaamo /korjaamo, joka on toiminut vuodesta 1985 asti samalla kiinteistöllä, rakennusten laajentuessa toiminnan mukana. Maalaamorakennus n. 500 m², on omalla tontilla, sisältäen kaksi maalauskammiota henkilö- ja pakettiautoille sekä raskaalle kalustolle, korjaamotilat, jossa neljä erillistä nosturia, sosiaalitilat saunalla, öljynerotuskaivot, Autorobot Celeste -laitteet, maalivarastot, ruiskut ja niiden pesulaitteet, 3 kompressoria, henkilönostimet raskaankaluston maalaukseen , rengaskoneet, hiekkapuhalluskatoksen ym. Hyvä sijainti Lapinlahden keskustassa. Kiinteistö  soveltuu myös moneen muuhunkin käyttöön. Myydään laitteineen tai vaihtoehtoisesti pelkkien tilojenkin myynti on mahdollista. 
Lapinlahti
Osakkuudet
PÖRSSINOSTO
Muut toimialat
120 000 €

Osakkuus varaosa-/korjaamoliikkeestä jolla myös kiinteistövuokrausta

Myydään 20% osakkuus (25 osaketta) Pohjois-Savossa Iisalmessa sijaitsevasta varaosa-/korjaamoliikkeestä, jolla myös kiinteistöjen vuokraustoimintaa. Yrityksellä omat kiinteistöhallit n.25000m2 tontilla. Osa kiinteistöissä olevista tiloista on vuokrattu. Kiinteistöissä on mm. toimisto-, sosiaali-, halli- ja varastotiloja.   Lisää kiinteistöistä www.ahertajankaarto23.com Lisää varaosa-/korjaamoliikkeestä www.rk-osa.fi Myynnissä olevat osakkeet yksityishenkilön omistuksessa.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola
150 000 €

Myydään ravintola

Myydään toimivan ruokaravintola / Gastropub liiketoiminta. Ravintola toiminut vuodesta 2009 vakiintunut asema kaupungissa. Anniskelupaikkoja sisällä 135 ja kesäterassilla 60. Toimintaa voi jatkaa vuokralla tai ostaa myös kiinteistön. Ota rohkeasti yhteyttä!  
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muut toimialat
58 000 €

Myydään Kuopiossa toimiva pakopeliyritys

Arwoitus Oy on vuonna 2016 perustettu kannattava pakopeliyritys. Toimimme helposti saavutettavissa olevissa tunnelmallisissa kellaritiloissa Kuopion rautatieasemalla. Arwoituksen pakopelit ovat toiminnallisia elämyksiä, joissa arki unohtuu tunniksi. Pakopeli on maailmalta Suomeen tullut ja koko ajan suosiotaan kasvattava yhteisöllinen pelikokemus. Asiakkaitamme ovat mm. perheet, kaveriporukat ja yritykset. Pakopeliala koetaan kiinnostavaksi työpaikaksi ja motivoituneiden työntekijöiden rekrytointi on ollut helppoa.  Tiloissamme on pelattavissa kolme laadukasta huonetta: Riston risteily, Elli etelässä ja Urhea Aino. Lisäksi kauppaan sisältyy peliohjeet ja tarinat jo poistuneisiin suosittuihin huoneisiimme Wankilaan, Pentin Peräkammariin ja Kikan Korjaamoon. Olemme itse suunnitelleet kaikki huoneemme ja niitä ei ole tähän mennessä pelattu muualla kuin Kuopiossa. Valmiit huoneet mahdollistavat toiminnan laajentamisen myös muille paikkakunnille. Kaupankohde: OsakekauppaHenkilöstö: Tarvittaessa työhön kutsuttavia tuntityöntekijöitä 4–6
Kohteet 1 - 18 hakutuloksista

Tee ilmainen hakuvahti

Pysy vaivattomasti ajan tasalla kiinnostavista kohteista. Saat meiltä sähköpostiisi tiedon aina, kun hakuasi vastaava kohde julkaistaan. 

TEE HAKUVAHTI NYT
  • 1
    Luo tunnukset
  • 2
    Valitse hakuehdot
  • 3
    Saat sähköpostiisi hakuusi sopivat ilmoitukset
TEE HAKUVAHTI TÄSTÄ
loder image