Myy yritys
Haluan tiedon, kun minua kiinnostavia yrityksiä tulee myyntiin
Tallenna hakuvahticlose

Yritykset

Viimeisimmät ilmoitukset
Myydään
PÖRSSINOSTO
Pizzeria
260 000 €

Myydään kahden ketjupizzerian liiketoiminta Turun talousalueelta

Kiinnostaisiko multiyrittäjyys? Nyt siihen olisi oiva tilaisuus! Myydään kahden Kotipizzan liiketoiminta terveydellisistä syistä!   Ravintolat sijaitsevat samassa kaupungissa.    Toinen erinomaisella paikalla suuren kauppakeskuksen pääkäytävällä. Vuokratilat. Kalusteet ja laitteet uusittu täydellisesti ravintolan tarpeisiin sekä konseptin mukaisiksi 3 vuotta sitten. Asiakaspaikkoja on 50. Henkilökuntaa 2 vakituista ja 4 osa-aikaista. Ravintolan liikevaihto kasvanut yli 17 % vuonna 2023!   Toisella ravintolalla jo vuodesta 1996 pitkä historia samassa paikassa. Ns. Kivijalkapaikka kaupungin keskustassa, hyvällä paikalla. Vuokratilat, parkkipaikat suoraan edessä. Henkilökuntaa tässä paikassa 3 vakituista ja 2 osa-aikaista. Asiakaspaikkoja  24 + kesäisin pieni terassi.  Kiinteät kulut pieniä! Liikevaihto tasaista. Ravintolassa kotiinkuljetus. Tässä ravintolassa ei ole vielä tehty konseptiuudistusta, jonka ajankohdasta ja laajuudesta neuvotellaan ketjun kanssa.    Lähtökohtaisesti ravintolat myydään yhdessä. Tukevat toinen toisiaan hyvin! Hintapyyntö on yhteensä. Muustakin voidaan tarvittaessa neuvotella.  Kauppahinnan lisäksi siirtyvät leasing sopimukset kalusteista ja valomainoksista.
Varsinais-Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Kampaamo tai parturi
138 000 €

Menestyksekkään ja pitkään toimineen parturi-kampaamon liiketoiminta

Turussa pitkään toimineen parturikampaamon liiketoiminta myynnissä hyvälle uudelle omistajalle. Liikkeen hyvä sijainti itsessään tuo satunnaisia asiakkaita mutta jo olemassa olevan asiakaskunnan avulla liiketoiminta on varsin menestyksellistä. Asiakastyytyväisyys on korkea ja laaja palveluvalikoima kattaa perinteisten parturi-kampaamopalvelujen lisäksi myös kosmetologi- ja meikkauspalvelut.Osaava henkilökunta mahdollistaa uuden omistajan nopean mukaantulon.Tässä siis hyvä kohde yksityiselle uudelle yrittäjälle tai jo pitempään alalla toimineelle.Yrityskaupassa luottamus on yhteinen asia. Tarkempien lisätietojen saanti edellyttää salassapitosopimuksen allekirjoittamista. Jos haluat tarkempia tietoja tästä kohteesta, ota yhteyttä kohteen välittäjään.Suomen Yrityskaupat on Suomen suurin ja tunnetuin yritysvälittäjä. Yrityksen omistajanvaihdos, arvonmääritys, yritysjärjestelyt ja sukupolvenvaihdos ovat parasta osaamisaluettamme. Kun etsit luotettavaa kumppania yrityskaupoillesi, olet ostamassa tai myymässä yritystäsi, olemme etsimäsi kumppani.
Varsinais-Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola
120 000 €

Kasvisravintola Turun keskustassa

Kasvispainotteinen tunnettu ja vakaan asiakaskunnan omaava ravintola hyvällä liikepailla Turun keskustassa.
Varsinais-Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Autokorjaamo ja -huolto
240 000 €

Ajoneuvojen vauriokorjaukset / laadukkaat maalaukset

Pitkään toiminut, kannattava ja tasokas ajoneuvojen vauriokorjausta ja pintakäsittelyä tarjoava yritys. Yrityksellä on hyvä maine ja luottamus toimialalla sekä pitkäaikaisia asiakassuhteita. Yrityksen laitekanta on ajanmukaista, eikä edellytä investointeja edes kapasiteetin kasvattamisessa. Yrityksen liiketoiminnan tukipilarit ovat pitkien perinteiden hyödyntäminen, vankka osaaminen sekä hyvät asiakaspalautteet laadukkaasta työstä. Yhtiöllä on hyvä sijainti ja oma 595m2 kiinteistö. (hinta ei sis. kiinteistöä). 
Varsinais-Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muut toimialat
269 000 €

Puutarha-alan koristekatteen tuotanto

Yritys on pitkään toiminut kannattavasti toimialan tuotantoverkostossa. Lopputuotteet ovat laadukkaita ja kysyttyjä markkinoilla.Yrityksellä on hyvä sijainti, toimiva tuotanto eikä uusintainvestointeja tarvita.
Varsinais-Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Metalliteollisuus
620 000 €

Kannattava, metallituotteita valmistava yritys

Kannattava ja tasokas teollisuuden tuotteiden valmistaja ja alihankkija. Yrityksellä on hyvä maine ja luottamus toimialalla sekä pitkäaikaisia asiakassuhteita. Yrityksen laitekanta on ajanmukaista, eikä edellytä investointeja edes kapasiteetin kasvattamisessa. Yrityksen kasvu- ja kehitysnäkymiä osaltaan varmistaa hyvä tilauskanta.
Varsinais-Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Kuljetusliike
1 450 000 €

KULJETUS-, KUNNOSSAPITO- SEKÄ MAANRAKENNUSTÖITÄ HARJOITTAVA YRITYS

  Kasvava, toimialansa perinteinen, laadukas, ajantasainen ja moderni kumppani, jolla on hyvä tilauskanta ja kattava kalusto. Kalusto täyttää myös pääosin nykyisin vaadittavat korkeimmat päästönormit (EURO JA Stage-luokitukset). Henkilökunta on toiminut yrityksessä pitkään ja he ovat sitoutuneita yritykseen. Yritys on tunnettu ja se on pitkän toiminta-aikansa kuluessa saanut hyvän maineen alueen toimintakentässä. Kalusto ja henkilöstön osaaminen mahdollistavat liiketoiminnalle useamman tukijalan. 
Varsinais-Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muu rakennusalan yritys
980 000 €

MENESTYVÄ TELAKKATEOLLISUUDEN / RAKENNUSALAN YRITYS

  Oman alansa ehdottoman laadukas kumppani/toimija, jolla on sekä hyvä tulos että tilauskanta. Henkilökunta on osaavaa ja sitoutunutta. Yritys on tunnettu ja se on saanut hyvän maineen alansa toimintaympäristössä. Työt Varsinais-Suomessa. 
Varsinais-Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Taksi- ja henkilöliikenne

Maavirta Oy etsii yritystoiminnalle jatkajaa!

Maavirta Oy on Varsinais-Suomessa toimiva taksiyhtiö, jossa toiminnalle etsitään jatkajaa nykyisten omistajien harkitessa eläköitymistä. Yhtiöllä on kolme taksia sekä kiireettömiin sairaankuljetuksiin soveltuva ajoneuvo varusteineen. Vakituisia työntekijöitä ei tällä hetkellä omistajien lisäksi ole. Liiketoiminta koostuu sekä yksityisen että julkisen puolen taksipalveluista sekä sairaankuljetuksista. Yrityksellä on hyvä maine, laaja vakiintunut asiakaskunta ja hyvät yhteistyöverkostot. Lisäksi yhtiölle on myönnetty Kiwan ulkoinen laatusertifikaatti. Yrityskauppa haluttaisiin toteuttaa ensisijaisesti liiketoimintakauppana. Kysy rohkeasti lisätietoja soittamalla tai yhteydenottolomakkeella! Tarkemmat lisätiedot edellyttävät salassapitosopimuksen allekirjoittamista.
Varsinais-Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Tämä ilmoitus on nostettu hakutulosten kärkeen.
Lisää ilmoituksesi katselukertoja ja kontaktimääriä nostamalla se tähän. Viikko hakutulosten kärjessä 50 € + alv 24% ja kuukausi 150 € + alv 24 %
Maahantuonti ja -vienti
SUOSITTU

Myydään ainutlaatuinen maahantuonti- ja tukkukauppa

Etsitkö valmista ja tuottavaa liiketoimintaa, joka tarjoaa joustavuutta ja mahdollisuuksia laajentumiseen?   Tutustu tähän houkuttelevaan tarjoukseen, joka käsittää maahantuontia ja tukkukauppaa keskittyen laadukkaisiin paineilmatyökaluihin – erikoistuen soodapuhalluslaitteisiin, niiden puhallussoodiin ja laajaan oheistuotevalikoimaan.   Liiketoiminnan vahvuudet:   Kompakti ja helposti hallittavissa oleva tuotevalikoima: Yritys on erikoistunut soodapuhalluslaitteisiin ja niihin liittyviin tuotteisiin, tarjoten asiakkaille kompaktin valikoiman. Katso tästä linkistä, miten NB-Hobby soodapuhalluslaite käytännössä toimii:  https://youtu.be/keRjmSkDKBM   Luotettavat jälleenmyyjät: Vakiintunut jälleenmyyjäverkosto Suomessa sekä useita jälleenmyyjiä ulkomailla, takaamassa tuotteiden saatavuuden ja näkyvyyden laajalle asiakaskunnalle.   Vankka asiakaskunta: Monipuolinen asiakaskunta, johon kuuluu sekä yksityis- että yritysasiakkaita, takaa vakaan kysynnän tuotteille.   Ulkoistettu varasto ja logistiikka: Tehokkaan ja kustannustehokkaan toimintamallin ansiosta, varastonpito ja logistiikka on ulkoistettu ammattilaisille.   Vakaa liikevaihto: Liikevaihto on pysytellyt vakaana noin 300 000 € tasolla, osoittaen liiketoiminnan taloudellista vakautta.   Kannattavuus ja laajentumispotentiaali: Toiminta on osoittanut kannattavuutta ja tarjoaa erinomaisen pohjan kasvulle ja laajentumiselle.   Joustavuus: Liiketoiminta on suunniteltu siten, että sitä voidaan hallita joustavasti, mahdollistaen yrittäjälle työskentelyn päivätyön ohessa tai integroimisen osaksi olemassa olevaa liiketoimintaa. Liiketoiminta tuottaa tulosta ensimmäisestä päivästä lähtien, mikä minimoi aloittavan yrittäjän riskit.   Paikkariippumaton: Tämä liiketoiminta tarjoaa yrittäjälle vapauden ja joustavuuden työskennellä mistä tahansa.   Myyntiehdot:   Tämän yrityksen voi ostaa joko osakekauppana tai liiketoimintakauppana. Kaupan ehdot, mukaan lukien hintapyyntö, ovat avoimia neuvotteluille ja mukautuvat myytävän kokonaisuuden mukaan.   Älä jätä tätä ainutlaatuista tilaisuutta hyödyntämättä. Jos olet kiinnostunut ottamaan seuraavan askeleen yrittäjänä tai laajentamaan nykyistä liiketoimintaasi, ota yhteyttä saadaksesi lisätietoja tästä jännittävästä mahdollisuudesta.    
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muut toimialat
500 000 €

Vaihda kiinteistösi sijoitusosakkeisiin

Onko sinulla kiinteistö, josta haluat eroon? Haluatko vaihtaa sen sijoitusyhtiön osakkeisiin? Isolla hajautuksella olevasta, velattomasta sijoitusyhtiöstä vaihdettavissa osakkeita kiinteistöä vastaan. Kiinteistösi voi olla liikekiinteistö, asunto-osake, lomaosake tai omakotitalo. Myyjän pääomasta liian suuri osa on kiinni osakkeissa, tämän vuoksi osa osakkeista tavoitteena vaihtaa kiinteistö-osakkeisiin.  Ota yhteyttä niin keskustellaan lisää. Hintapyyntö on vain esimerkki.
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Tekoäly (AI)

Tekoäly- ja kieliteknologiaratkaisuihin erikoistunut yritys

Myydään tekoäly- ja kieliteknologia ratkaisuihin erikoistunut yritys. Yritys on kehittänyt patentoitavissa olevan kieliteknologian, jota hyödynnetään mm. verkossa tapahtuvan asiakaspalvelun automatisoinnissa. Yrityksessä ei ole ulkoista henkilökuntaa vaan toiminnasta sekä teknologiasta vastaa yrityksen perustajajäsenet. Omistajat ovat sitoutuneita jatkamaan yrityksessä toiminnan jatkuvuuden sekä laajentamisen varmistamiseksi. Asiakkaina yrityksellä on kuntia, valtionlaitoksia sekä sote-alan toimijoita. Yritys halutaan myydä toiminnan laajentamisen takia. Ota rohkeasti yhteyttä niin keskustellaan lisää!
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Valmiit osakeyhtiöt
2 500 €

Valmis osakeyhtiö – Heti toimintavalmiina

Etsitkö mahdollisuutta hypätä suoraan yrittäjän saappaisiin ilman alkuvaiheen paperisotaa?   Tarjoamme nyt myyntiin vuonna 2023 perustetun osakeyhtiön, joka on valmiina aloittamaan toiminnan välittömästi. Yritys ei ole vielä harjoittanut toimintaa, joten voit aloittaa puhtaalta pöydältä ja muokata yhtiötä juuri omaan liiketoimintasuunnitelmaasi sopivaksi.   Tärkeimmät tiedot:   Yhtiön tila: Ei aiempaa toimintaa, ei velkaa, ei kiinteää omaisuutta. Perustamisvuosi: 2023. Hintapyyntö: 2500€. Kaupankäynti: Mahdollisuus nopeisiin kauppoihin – yhtiö on heti valmis siirrettäväksi uudelle omistajalle.   Tämä on erinomainen tilaisuus yrittäjille, jotka haluavat välttää byrokratian ja aloittaa liiketoiminnan nopeasti. Osakeyhtiön ostaminen tarjoaa virallisen ja ammattimaisen pohjan kaikenlaiselle liiketoiminnalle.    Ota yhteyttä mahdollisimman pian, niin saat lisätietoa ja aloitat neuvottelut yrityskaupan toteuttamiseksi.
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muut kaupan alan yritykset
600 000 €

Veneiden, moottoreiden ja varusteiden kasvava erikoisliike

Yritys on keskittynyt uusien kalastusveneiden ja moottoreiden myyntiin sekä toimittamaan asiakkaiden toiveiden mukaisia valmiiksi varusteltuja kokonaisvenepaketteja.Yritys tarjoaa myös vaihtoveneitä sekä huoltopalveluja.Yritys on viime vuodet panostanut paljon liiketoimintansa kehittämiseen ja onkin poistanut turhat tuotteet valikoimastaan.Yritys on hyvässä kasvu ja tuloskunnossa.Kasvua tukee vahva brändi, erinomaiset yhteistyökumppanit sekä ammattitaitoinen henkilöstö.Yritys saa asiakkailtaan paljon positiivista palautetta juurikin asiakaspalvelusta sekä ammattitaidostaan.Asiakkaita yrityksellä on laaja-alaisesti ympäri Suomea.Yritys sijaitsee vilkkaassa kasvukeskuksessa josta sitä on hyvä laajentaa.Hintapyynnön perustelutVaihto-omaisuuden arvo yli 500 000 euroa. Käyttökate 140 000 euroa.Yrityskaupassa luottamus on yhteinen asia. Tarkempien lisätietojen saanti edellyttää salassapitosopimuksen allekirjoittamista. Jos haluat tarkempia tietoja tästä kohteesta, ota yhteyttä kohteen välittäjään.Suomen Yrityskaupat on Suomen suurin ja tunnetuin yritysvälittäjä. Yrityksen omistajanvaihdos, arvonmääritys, yritysjärjestelyt ja sukupolvenvaihdos ovat parasta osaamisaluettamme. Kun etsit luotettavaa kumppania yrityskaupoillesi, olet ostamassa tai myymässä yritystäsi, olemme etsimäsi kumppani.
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Rakennustarvikkeet ja -palvelut
225 000 €

Yritys joka myy omia patentoituja metallituotteita

Yritys myy omia talotekniikkatuotteita rakennus-, LVIS- ja sähköteollisuuden tarpeisiin.Yritys on saanut hyvän tunnettavuuden ammattilaisten keskuudessa tuotteidensa ja toimitusvarmuuden ansiosta.Tuotteet ovat ohutlevy-/metallituotteita, helppokäyttöisiä ja asentajien suosimia.Markkinoiden koko on kasvava linjasaneerauksien, putki- ja sähköremonttien sekä energiasaneerauksien mukaisesti.Asiakkaita yrityksellä on laaja-alaisesti ympäri Suomea. Pääasialliset asiakkaat ovat suuret ja pienet urakointialan yritykset. Tuotteet myydään suoraan B2B -asiakkaille.Yhtiöllä on erinomaiset kasvumahdollisuudet kotimaassa sekä Pohjoismaiden markkinoilla.Yrityksen toiminta ei ole paikkaan sidottua, joten sen voi helposti siirtää osaksi omaa tuotantoa tai aloittaa uuden yrittäjäuran.Toiminnan kasvupotentiaali on suuri ja tässä onkin tilaisuus hankkia omat tuotteet, laajentaa omaa nykyistä liiketoimintaa tai aloittaa yritystoiminta.Yritys sekä tuotteet mahdollistavat voimakkaan kasvun.Yrityskaupassa luottamus on yhteinen asia. Tarkempien lisätietojen saanti edellyttää salassapitosopimuksen allekirjoittamista. Jos haluat tarkempia tietoja tästä kohteesta, ota yhteyttä kohteen välittäjään.Suomen Yrityskaupat on Suomen suurin ja tunnetuin yritysvälittäjä. Yrityksen omistajanvaihdos, arvonmääritys, yritysjärjestelyt ja sukupolvenvaihdos ovat parasta osaamisaluettamme. Kun etsit luotettavaa kumppania yrityskaupoillesi, olet ostamassa tai myymässä yritystäsi, olemme etsimäsi kumppani.
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muu palvelualan yritys

Otamme yrityksiä välitykseen

Otamme tuottoisia yrityksiä välitykseen. Yrityksissä on tehty hyvää tulosta viimeisen kolmen vuoden aikana ja tulevaisuus näyttää valoisalta.
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Siivous ja puhtaanapito

Siivousalan yritys

Kaakkois-Suomessa on myynnissä erittäin tuottoisan ison siivousalan yrityksen koko liiketoiminta. Pitkään toiminut siivousalan yritys on hyvämaineinen ja asiakaskuntana on sekä yksityisiä että yrityksiä. Yrityksellä on henkilökuntaa ja vakiintuneet tyytyväiset asiakkaat. Tulevaisuusnäkymät ovat hyvät. Tämä on oiva mahdollisuus joko kasvattaa olemassa olevaa liiketoimintaa Kaakkois-Suomessa tai saavuttaa uusi markkina-alue.      
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muu palvelualan yritys

Sähköpolkupyöriä hyödyntävä taksiyritysketju

Myydään hyvin tuottava ja tunnettu Suomen ainoa valtakunnallinen sähköpolkupyörätaksiyritys. Yritys tarjoaa asiakkailleen elämyskyytejä mm. kaupunkien keskustoissa käyttäen sähkökäyttöisiä riksoja. Tässä myydään yrityksen Kuopion koko liiketoiminta ja ketjun franchising-sopimukset, franchising-konsepti ja kalusto sekä asiakasdata. Voittoa tekevä yritys on herättänyt mielenkiintoa mediassa ja saanut julkisuutta alusta asti. Tällä hetkellä yrityksellä on toimintaa 14 kaupungissa Helsingistä Ouluun asti. Yhtiö myydään alan vaihdon takia, joten tämä on suuri mahdollisuus uudelle yrittäjälle. Huomioithan, että me autamme myönteisen rahoituspäätöksen saamisessa, jos emme saa myönteistä rahoituspäätöstä, niin rahoituskonsultointimme on maksutonta.  
Koko Suomi
Kohteet 37 - 54 hakutuloksista

Tee ilmainen hakuvahti

Pysy vaivattomasti ajan tasalla kiinnostavista kohteista. Saat meiltä sähköpostiisi tiedon aina, kun hakuasi vastaava kohde julkaistaan. 

TEE HAKUVAHTI NYT
  • 1
    Luo tunnukset
  • 2
    Valitse hakuehdot
  • 3
    Saat sähköpostiisi hakuusi sopivat ilmoitukset
TEE HAKUVAHTI TÄSTÄ
loder image