Myy yritys
Haluan tiedon, kun minua kiinnostavia yrityksiä tulee myyntiin
Tallenna hakuvahticlose

Yritykset

Viimeisimmät ilmoitukset
Myydään
PÖRSSINOSTO
Kahvila

Lounaskahvila Ylöjärvellä

Haetaan yritystoiminnan jatkajaa eläkkeelle jäännin vuoksi Kahvila LinnaMokkaan. Kahvila sijaitsee Ylöjärven terveyskeskuksen tiloissa. Kahvilan asiakkaina on terveyskeskuksen henkilökuntaa ja muita ulkopuolisia asiakkaita. Kahvila toimii lounaskahvilana, joka tarjoaa päivittäin keitto- ja salaattilounaan ja monipuolisesti suolaiset ja makeat kahvileivät. Se toimittaa myös tilauslounaita kokouksiin.     Lounaskahvila palvelee arkisin, viikonloppuisin se on suljettu. Kahvilan tiloissa voidaan järjestää pienimuotoisia perhejuhlia esimerkiksi muistotilaisuuksia. Kahvila toimii Ylöjärven kaupungin vuokratilassa ja vuokraan sisältyy kahvilan kalustus, vitriini ja keittiön kiinteät varusteet. Kahvilassa on 36 asiakaspaikkaa. Uusi yrittäjä voi jatkaa toimintaa nykyisissä tiloissa. Myynnissä on yrityksen liiketoiminta varusteineen. Yrityksessä työskentelee yrittäjän lisäksi yksi henkilö. Kaupan mukana ei siirry henkilöstöä. Jos olet harkinnut yrittäjyyttä, niin tässä on oivallinen tilaisuus päästä helposti alkuun.  Mikäli kiinnostuit, niin ota yhteyttä myyjään oheisella lomakkeella tai puhelimella. Puhelimitse yhteydenotot iltapäivisin klo 12 jälkeen. 
Ylöjärvi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Elintarviketuotanto
100 000 €

Kannattava lihajalosteyritys Tampereen seudulla

22-vuotias tiukaksi trimmattu liha-alan hyväksytty laitos etsii jatkajaa liiketoiminnalleen. Yritys on suuntautunut valmistamaan lihajalosteita etupäässä Tampereen talousalueen suurkeittiöiden tarpeisiin yhdistäen lihanjalostusta ja leivontaa. Tuotteitamme ovat mm. grillauksen kestävä Grilli-mustamakkara, Peremetc sekä keskieuroopasta tuttu fleichcäse ( Baijerin Paistos ). Kestiherkun valtteina ovat nopeat toimitukset, erikoistuotteet sekä asiakaskohtaiset tuote-erät. Tuotteiden suunnittelusta yhdessä asiakkaitten kanssa on syntynyt pitkäaikaisia asiakassuhteita. Siitä on myös seurannut vakautta ja ennustettavuutta. Myynnin kasvua haetaan tarjoamalla yksilöllistä, suoraa palvelua asiakkaalle. Mielestämme pienellä valmistajalla omien vahvuuksien monistus on oikea tie menestykseen. Yksi kasvava sektori muodostuu lihakarjan kasvattajille suoramyyntiin valmistetuista, räätälöidyistä tuotteista. Liiketoimintakauppaan sisältyvät raaka-aine- ja valmistuotevarastot, tarvittavat koneet ja laitteet (reaaliarvoilla inventoituna), reseptiikka, yrityksen nimi sekä kotisivut. Toiminnassa tarvittavat tilat 137m2 ovat vuokrattavissa, joten siirtyminen voi tapahtua ns. lennossa. Myös etuosto-oikeus koko kiinteistöön kohtuullisella ajalla on mahdollinen. Nykyinen yrittäjä asuu kiinteistössä ja on ehdottoman sitoutunut opastamaan, tukemaan ja siirtämään koko 50v kokemuksensa jatkajan menestyksen takeeksi. Vuonna 2006 valmistuneessa, omalla tontilla sijaitsevassa kiinteistökokonaisuudessa sijaitsevat toimi- ja asuintilat yht. 413 m2. Lisäksi autokatos- terassi- ja grillikatostiloja on n.110 m2. Kolmeosastoisen hallikiinteistön liiketila on vuokrattuna, toinen huoltotilana ja kolmas tuotantotilana. Tontilla on yhä jäljellä yli 800 m2 rakennusoikeutta. Liiketoiminnan myynnin ainoa syy on eläköityminen. Ota yhteyttä ja tule tutustumaan!
Ylöjärvi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Tämä ilmoitus on nostettu hakutulosten kärkeen.
Lisää ilmoituksesi katselukertoja ja kontaktimääriä nostamalla se tähän. Viikko hakutulosten kärjessä 50 € + alv 24% ja kuukausi 150 € + alv 24 %
Maahantuonti ja -vienti
SUOSITTU

Myydään ainutlaatuinen maahantuonti- ja tukkukauppa

Etsitkö valmista ja tuottavaa liiketoimintaa, joka tarjoaa joustavuutta ja mahdollisuuksia laajentumiseen?   Tutustu tähän houkuttelevaan tarjoukseen, joka käsittää maahantuontia ja tukkukauppaa keskittyen laadukkaisiin paineilmatyökaluihin – erikoistuen soodapuhalluslaitteisiin, niiden puhallussoodiin ja laajaan oheistuotevalikoimaan.   Liiketoiminnan vahvuudet:   Kompakti ja helposti hallittavissa oleva tuotevalikoima: Yritys on erikoistunut soodapuhalluslaitteisiin ja niihin liittyviin tuotteisiin, tarjoten asiakkaille kompaktin valikoiman. Katso tästä linkistä, miten NB-Hobby soodapuhalluslaite käytännössä toimii:  https://youtu.be/keRjmSkDKBM   Luotettavat jälleenmyyjät: Vakiintunut jälleenmyyjäverkosto Suomessa sekä useita jälleenmyyjiä ulkomailla, takaamassa tuotteiden saatavuuden ja näkyvyyden laajalle asiakaskunnalle.   Vankka asiakaskunta: Monipuolinen asiakaskunta, johon kuuluu sekä yksityis- että yritysasiakkaita, takaa vakaan kysynnän tuotteille.   Ulkoistettu varasto ja logistiikka: Tehokkaan ja kustannustehokkaan toimintamallin ansiosta, varastonpito ja logistiikka on ulkoistettu ammattilaisille.   Vakaa liikevaihto: Liikevaihto on pysytellyt vakaana noin 300 000 € tasolla, osoittaen liiketoiminnan taloudellista vakautta.   Kannattavuus ja laajentumispotentiaali: Toiminta on osoittanut kannattavuutta ja tarjoaa erinomaisen pohjan kasvulle ja laajentumiselle.   Joustavuus: Liiketoiminta on suunniteltu siten, että sitä voidaan hallita joustavasti, mahdollistaen yrittäjälle työskentelyn päivätyön ohessa tai integroimisen osaksi olemassa olevaa liiketoimintaa. Liiketoiminta tuottaa tulosta ensimmäisestä päivästä lähtien, mikä minimoi aloittavan yrittäjän riskit.   Paikkariippumaton: Tämä liiketoiminta tarjoaa yrittäjälle vapauden ja joustavuuden työskennellä mistä tahansa.   Myyntiehdot:   Tämän yrityksen voi ostaa joko osakekauppana tai liiketoimintakauppana. Kaupan ehdot, mukaan lukien hintapyyntö, ovat avoimia neuvotteluille ja mukautuvat myytävän kokonaisuuden mukaan.   Älä jätä tätä ainutlaatuista tilaisuutta hyödyntämättä. Jos olet kiinnostunut ottamaan seuraavan askeleen yrittäjänä tai laajentamaan nykyistä liiketoimintaasi, ota yhteyttä saadaksesi lisätietoja tästä jännittävästä mahdollisuudesta.    
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Tämä ilmoitus on nostettu hakutulosten kärkeen.
Lisää ilmoituksesi katselukertoja ja kontaktimääriä nostamalla se tähän. Viikko hakutulosten kärjessä 50 € + alv 24% ja kuukausi 150 € + alv 24 %
Verkkokauppa
SUOSITTU

Myynnissä ainutlaatuinen juomayhtiö, kansainvälistymisen kynnyksellä

Haluatko omistaa oman urheilujuoman?    Nyt ainutlaatuinen tilaisuus ostaa yhtiö, jonka itsekehittämät juomat ovat syrjäyttäneet monissa Suomen huippujoukkueissa globaalien juomajättien urheilujuomat.    Myynnissä valtavan kasvupotentiaalin omaava skaalautuva juomayhtiö, joka mahdollistaa merkittävän tuotto-odotuksen investoinnille.    Funktionaalinen juoma, jonka kasvua tukee globaali markkinatilanne ja ilmastomuutos. Juoma on enemmän kuin erinomainen urheilujuoma. Asiakkaat ostavat juomia myös hellejuomaksi, matkustukseen, yleiseen hyvinvointiin jne.    Juomien teho on kiistaton; reseptin vaikuttavien ainesosien perustuessa WHO:n kehittämän ORS-juomaan. Imeytyy 2-3 x tehokkaammin kuin pelkkä vesi.    Juomien maku miellyttää kuluttajia. 77% (100 varusmiehen testiryhmästä) piti makua hyvänä.    Juomat juuri päässeet valtakunnalliseen levitykseen ja voimassaoleva sopimus maanlaajuisesta apteekkimyynnistä.    UK:n markkinoiden avaus on toteutusta vaille valmis. Yhteistyökumppanit löydetty. Yhtiön arvostettu ja sertfikoitu sopimusvalmistaja sijaitsee UK:ssa, joten Euroopan suurimman urheilujuomamarkkinan avaus myös logistisesti kannattava.    Tarjolla vuosien tuotekehitystyön hedelmät   Yhtiö on panostanut merkittävästi resursseja vuosien aikana juomajauheiden tuotekehitykseen. Makuprofiileja ja ainesosia on päivitetty moneen otteeseen, saadun asiakaspalautteen perusteella. Valmisjuomakonsepti valmiina.    Juomat eivät sisällä keinotekoisia maku,- väri- tai makeutusaineita. Juomien ainutlaatuinen maku syntyy aidoista marja- ja hedelmäjauheista.    Ostaja saa portfolioonsa valmiit huippulaadukkaat  tuotteet, jotka ovat kehitetty yhtiölle kotimaassa arvostetun FoodWest Oy:n toimesta.    Ammattilaisten validoima tuote, joka syrjäyttänyt globaaleja huippubrändejä.   Ostaja saa haltuunsa tuoteperheen, joka on syrjäyttänyt kansainvälisten isojen brändien urheilujuomat monissa huippujoukkueissa.    Useat Suomen pääsarjajoukkueet ja muutama maajoukkue on vaihtanut perinteiset urheilujuomat yhtiön juomiin.    Riittävillä resursseilla mahdollisuus kasvaa nopeasti ja kannattavasti.  Kansainvälistymisen myötä erinomainen mahdollisuus tehdä 3-5 vuodessa investoinnille merkittäviä tuottoja.  Kasvun mahdollistavia strategioita valmiina. Tähän mennessä painopiste on ollut tuotekehityksessä ja markkinoiden avaamisessa.  Verkkosivut FI ja EN. Kansainvälinen verkkokauppa toteutusvalmis.  Yrityksellä paljon tietotaitoa ja etenemissuunnitelmia, mutta ei resursseja vielä toteuttaa.  Yrityksellä useita innovaatioita paperilla.  Kaksi uutta valmiiksi kehitettyä reseptiä odottaa tuotantoa. Useita pakkauskokoja jo tuotannossa.  Kieliversioita valmiina: EN FI SE ja FI SE.    Nykyinen johto opastaa ja kouluttaa uuden omistajan ja tutustuttaa yhteistyökumppaneihin. Liiketoiminnan ja osaamisen siirto uudelle yrittäjälle tapahtuu sopimuksen mukaisella aikataululla.   Yhtiön johtaminen ei ole paikkasidonnaista. ’   Kauppa on mahdollista toteuttaa liiketoiminta tai osakekauppana.   Tartu tilaisuuteen ja ota yhteyttä niin tarjoamme laajan tietopaketin käyttöösi. 
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Tekoäly (AI)

Tekoäly- ja kieliteknologiaratkaisuihin erikoistunut yritys

Myydään tekoäly- ja kieliteknologia ratkaisuihin erikoistunut yritys. Yritys on kehittänyt patentoitavissa olevan kieliteknologian, jota hyödynnetään mm. verkossa tapahtuvan asiakaspalvelun automatisoinnissa. Yrityksessä ei ole ulkoista henkilökuntaa vaan toiminnasta sekä teknologiasta vastaa yrityksen perustajajäsenet. Omistajat ovat sitoutuneita jatkamaan yrityksessä toiminnan jatkuvuuden sekä laajentamisen varmistamiseksi. Asiakkaina yrityksellä on kuntia, valtionlaitoksia sekä sote-alan toimijoita. Yritys halutaan myydä toiminnan laajentamisen takia. Ota rohkeasti yhteyttä niin keskustellaan lisää!
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Valmiit osakeyhtiöt
2 500 €

Valmis osakeyhtiö – Heti toimintavalmiina

Etsitkö mahdollisuutta hypätä suoraan yrittäjän saappaisiin ilman alkuvaiheen paperisotaa?   Tarjoamme nyt myyntiin vuonna 2023 perustetun osakeyhtiön, joka on valmiina aloittamaan toiminnan välittömästi. Yritys ei ole vielä harjoittanut toimintaa, joten voit aloittaa puhtaalta pöydältä ja muokata yhtiötä juuri omaan liiketoimintasuunnitelmaasi sopivaksi.   Tärkeimmät tiedot:   Yhtiön tila: Ei aiempaa toimintaa, ei velkaa, ei kiinteää omaisuutta. Perustamisvuosi: 2023. Hintapyyntö: 2500€. Kaupankäynti: Mahdollisuus nopeisiin kauppoihin – yhtiö on heti valmis siirrettäväksi uudelle omistajalle.   Tämä on erinomainen tilaisuus yrittäjille, jotka haluavat välttää byrokratian ja aloittaa liiketoiminnan nopeasti. Osakeyhtiön ostaminen tarjoaa virallisen ja ammattimaisen pohjan kaikenlaiselle liiketoiminnalle.    Ota yhteyttä mahdollisimman pian, niin saat lisätietoa ja aloitat neuvottelut yrityskaupan toteuttamiseksi.
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muut kaupan alan yritykset
600 000 €

Veneiden, moottoreiden ja varusteiden kasvava erikoisliike

Yritys on keskittynyt uusien kalastusveneiden ja moottoreiden myyntiin sekä toimittamaan asiakkaiden toiveiden mukaisia valmiiksi varusteltuja kokonaisvenepaketteja.Yritys tarjoaa myös vaihtoveneitä sekä huoltopalveluja.Yritys on viime vuodet panostanut paljon liiketoimintansa kehittämiseen ja onkin poistanut turhat tuotteet valikoimastaan.Yritys on hyvässä kasvu ja tuloskunnossa.Kasvua tukee vahva brändi, erinomaiset yhteistyökumppanit sekä ammattitaitoinen henkilöstö.Yritys saa asiakkailtaan paljon positiivista palautetta juurikin asiakaspalvelusta sekä ammattitaidostaan.Asiakkaita yrityksellä on laaja-alaisesti ympäri Suomea.Yritys sijaitsee vilkkaassa kasvukeskuksessa josta sitä on hyvä laajentaa.Hintapyynnön perustelutVaihto-omaisuuden arvo yli 500 000 euroa. Käyttökate 140 000 euroa.Yrityskaupassa luottamus on yhteinen asia. Tarkempien lisätietojen saanti edellyttää salassapitosopimuksen allekirjoittamista. Jos haluat tarkempia tietoja tästä kohteesta, ota yhteyttä kohteen välittäjään.Suomen Yrityskaupat on Suomen suurin ja tunnetuin yritysvälittäjä. Yrityksen omistajanvaihdos, arvonmääritys, yritysjärjestelyt ja sukupolvenvaihdos ovat parasta osaamisaluettamme. Kun etsit luotettavaa kumppania yrityskaupoillesi, olet ostamassa tai myymässä yritystäsi, olemme etsimäsi kumppani.
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Rakennustarvikkeet ja -palvelut
225 000 €

Yritys joka myy omia patentoituja metallituotteita

Yritys myy omia talotekniikkatuotteita rakennus-, LVIS- ja sähköteollisuuden tarpeisiin.Yritys on saanut hyvän tunnettavuuden ammattilaisten keskuudessa tuotteidensa ja toimitusvarmuuden ansiosta.Tuotteet ovat ohutlevy-/metallituotteita, helppokäyttöisiä ja asentajien suosimia.Markkinoiden koko on kasvava linjasaneerauksien, putki- ja sähköremonttien sekä energiasaneerauksien mukaisesti.Asiakkaita yrityksellä on laaja-alaisesti ympäri Suomea. Pääasialliset asiakkaat ovat suuret ja pienet urakointialan yritykset. Tuotteet myydään suoraan B2B -asiakkaille.Yhtiöllä on erinomaiset kasvumahdollisuudet kotimaassa sekä Pohjoismaiden markkinoilla.Yrityksen toiminta ei ole paikkaan sidottua, joten sen voi helposti siirtää osaksi omaa tuotantoa tai aloittaa uuden yrittäjäuran.Toiminnan kasvupotentiaali on suuri ja tässä onkin tilaisuus hankkia omat tuotteet, laajentaa omaa nykyistä liiketoimintaa tai aloittaa yritystoiminta.Yritys sekä tuotteet mahdollistavat voimakkaan kasvun.Yrityskaupassa luottamus on yhteinen asia. Tarkempien lisätietojen saanti edellyttää salassapitosopimuksen allekirjoittamista. Jos haluat tarkempia tietoja tästä kohteesta, ota yhteyttä kohteen välittäjään.Suomen Yrityskaupat on Suomen suurin ja tunnetuin yritysvälittäjä. Yrityksen omistajanvaihdos, arvonmääritys, yritysjärjestelyt ja sukupolvenvaihdos ovat parasta osaamisaluettamme. Kun etsit luotettavaa kumppania yrityskaupoillesi, olet ostamassa tai myymässä yritystäsi, olemme etsimäsi kumppani.
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muu palvelualan yritys

Otamme yrityksiä välitykseen

Otamme tuottoisia yrityksiä välitykseen. Yrityksissä on tehty hyvää tulosta viimeisen kolmen vuoden aikana ja tulevaisuus näyttää valoisalta.
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Siivous ja puhtaanapito

Siivousalan yritys

Kaakkois-Suomessa on myynnissä erittäin tuottoisan ison siivousalan yrityksen koko liiketoiminta. Pitkään toiminut siivousalan yritys on hyvämaineinen ja asiakaskuntana on sekä yksityisiä että yrityksiä. Yrityksellä on henkilökuntaa ja vakiintuneet tyytyväiset asiakkaat. Tulevaisuusnäkymät ovat hyvät. Tämä on oiva mahdollisuus joko kasvattaa olemassa olevaa liiketoimintaa Kaakkois-Suomessa tai saavuttaa uusi markkina-alue.      
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muu palvelualan yritys

Sähköpolkupyöriä hyödyntävä taksiyritysketju

Myydään hyvin tuottava ja tunnettu Suomen ainoa valtakunnallinen sähköpolkupyörätaksiyritys. Yritys tarjoaa asiakkailleen elämyskyytejä mm. kaupunkien keskustoissa käyttäen sähkökäyttöisiä riksoja. Tässä myydään yrityksen Kuopion koko liiketoiminta ja ketjun franchising-sopimukset, franchising-konsepti ja kalusto sekä asiakasdata. Voittoa tekevä yritys on herättänyt mielenkiintoa mediassa ja saanut julkisuutta alusta asti. Tällä hetkellä yrityksellä on toimintaa 14 kaupungissa Helsingistä Ouluun asti. Yhtiö myydään alan vaihdon takia, joten tämä on suuri mahdollisuus uudelle yrittäjälle. Huomioithan, että me autamme myönteisen rahoituspäätöksen saamisessa, jos emme saa myönteistä rahoituspäätöstä, niin rahoituskonsultointimme on maksutonta.  
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola
100 000 €
SUOSITTU

Siirrettävä kesäravintola paviljonki

Myydään siirrettävä, neljästä osasta ja wc-kontista koostuva kesäravintolaksi tai muuhun kausikäyttöön soveltuva kokonaisuus. Teräsrunkoinen ja Lumon-lasituksin rakennettu paviljoki on valmistettu ja otettu käyttöön vuonna 2015.' Neliöitä on sisällä 60 ja kattoterassilla 22,5 Myydään kokonaisuutena, joka sellaisenaan voidaan liittää vesi, -viemäri ja sähköverkkoon. Nähtävänä Hämeenlinnassa.   Ravintolan koneet, laitteet ja kalusteet myydään eri sopimuksen mukaa.
Koko Suomi
Osakkuudet
PÖRSSINOSTO
Muut toimialat
50 000 €

Toimitusjohtaja fin-tech yritykseen

Etsimme toimitusjohtajaa ja osakasta yritykseemme, joka paraikaa tuomassa Suomen markkinoille uuden maksualustan. Raha liikkuu jo kolmen suurimman pankin kautta, ja lähiaikoina saamme kaikki Suomen pankit liitettyä alustalle. Kesäkuussa ratkaisumme otetaan suuren suomalaisen markkinapaikan alustalle ja tarjoamme ratkaisua suurelle määrälle pieniä kauppapaikkoja. Alustaamme voi käyttää markkinapaikasta riippumatta. Liikevaihtoa olemme jo tehneet pienessä määrin, ja nyt organisaatiomme tarvitsee kokenutta ja osaavaa skaalautuvan liiketoiminnan vetäjää. Tavoitteemme on kasvaa nopeasti Suomessa mutta viemme alustan Ruotsin markkinoille mahdollisimman pian ja sen laajentamista muihin maihin on tarkoitus tehdä heti kun se on mahdollista. Kuulostaako mielenkiintoiselta? Jos sinussa on yrittäjän otetta ja halua rakentaa markkinoita niin tässä saattaa olla tehtävä sinulle. Onnistuaksesi tehtävässä sinulla on kokemusta digitaalisesta liiketoiminnasta sekä sen skaalaamisesta. Rahoituksen varmistaminen ei ole sinulle vierasta ja käyt mielelläsi sijoittajaneuvotteluja. Meillä on edellytykset tehdä erittäin kannattavaa kansainvälistä liiketoimintaa. Koska markkinamme ovat osittain Suomen ulkopuolella, on ensiarvoisen tärkeää, että kielitaitosi on hyvä ja tunnet kansainvälistä liiketoimintaa sekä olet valmis myös matkustamaan. Edellytämme tulevalta toimitusjohtajalta sitoutumista osakkuuteen, jotta onnistumiset ja sitoutuminen palkitsevat myös omistajuuden muodossa. Minimisijoitus on 50.000€.
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Rengasliike

Raskaankaluston renkaiden ja vanteiden maahantuonti Länsi-Suomessa

Myydään raskaankaluston renkaiden sekä teräs- ja alumiinivanteiden maahantuonti ja tukkuliike Länsi-Suomessa. Myydään osakeyhtiö tai liiketoiminta + varasto. Yhtiöllä hyvät sopimukset sekä erinomaiset yhteistyösuhteet teräs- ja alumiinivannevalmistajien kanssa. Yrityksen maahantuomat tuotteet tunnetaan korkeasta laadusta ja kustannustehokkuudesta. Yritys toiminut omistajavetoisena yhtiön perustamisestä lähtien. Liikevaihto noin 0,5 milj. euroa. Yhtiön toiminta, tilaukset ym. pilvipalvelussa, kiinteälle konttorille ei tarvetta. Rengas- ja vannevarasto nykyisin vuokratilassa. Asiakaskunta muodostuu ensisijaisesti rengasliikkeistä, valtakunnallisista rengasliikeketjuista, autoliikkeistä ja kuljetusliikkeistä. Yhtiöllä on hyvät mahdollisuudet kasvaa merkittäväksi raskaan kaluston toimijaksi Suomessa. Toiminta on ollut jatkuvassa kasvussa ja uudelle yrittäjälle on hyvät edellytykset myös jatkaa kasvun tiellä. Nykyinen yrittäjä on jäämässä lähiaikoina eläkkeelle ja tukee uutta yrittäjää sopimuksen mukaan liiketoiminnan siirtovaiheessa. Uudelta yrittäjältä tulee löytyä osaamista rengasalalta, myös kaupallisen alan osaaminen/kokemus on suotavaa. Lisätietoja saa vain täyttämällä salassapitosopimuksen.
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Verkkokauppa
45 000 €
SUOSITTU

Myydään valmis työvaatemyymälän / verkkokaupan liiketoiminta

Oletko unelmoinut yrittäjyydestä tai etsitkö laajennusmahdollisuutta jo olemassa olevaan liiketoimintaasi?   Nyt tarjolla on ainutlaatuinen tilaisuus ostaa valmis työvaatemyymälä sekä verkkokauppa, joka tarjoaa helpon ja saumattoman siirtymän uudelle yrittäjälle. Nykyinen yrittäjä on tehnyt sinun puolesta kaikki aloitukseen liittyvät työt.   Miksi ostaa juuri tämä liiketoiminta?   Avaimet käteen kauppa: Koko liiketoiminta on rakennettu ajatuksella "kaikki valmiina". Varasto, verkkokauppa ja tuoterekisteri ovat valmiita ja odottavat uutta omistajaa. Uusien tuotteiden lisääminen verkkokauppaan sekä tuoterekisteriin helppoa. Helppo aloittaa: Olemme tehneet kaiken kehitystyön puolestasi. Uutena yrittäjänä sinulla on erinomainen pohja keskittyä yrityksen kasvattamiseen. Siirrettävyys: Liiketoiminta on suunniteltu niin, että sen voi siirtää helposti mihin päin Suomea tahansa, mikä tarjoaa erinomaisen joustavuuden ja mahdollisuuden palvella asiakkaita valtakunnallisesti. Myymälä suljettavissa 2kk irtisanomisajalla. Kehityspotentiaali: Vaikka kaikki on valmiina, yrityksellä on valtavasti potentiaalia kasvaa ja laajentua uuden yrittäjän käsissä. Olemme asettaneet vahvan perustan, jolle voi rakentaa. Ajankohta: Kesäsesonki on juuri alkamassa joten tämä varmistaa vauhdikkaan alun myös uudelle yrittäjälle. Toiminta saadaan siirrettyä todella nopealla aikataululla. Hintapyyntö: 45 000€, sisältäen liiketoiminnan, varaston, logon painokoneen, myyntihyllyt ja verkkokaupan.   Lisätiedot: Tutustu tarkemmin liiketoimintaan ja sen mahdollisuuksiin verkkosivuillamme: https://www.tujuworkwear.fi. Sivuiltamme löydät lisää tietoa yrityksen toiminnasta, tuotteista ja palveluista, jotka siirtyvät sinulle kaupan myötä.   Nykyinen yrittäjä opastaa/avustaa uutta omistajaa liikkeelle lähdön kanssa.   Kiinnostuitko? Ota yhteyttä oheisella viestilomakkeella keskustelujen aloittamiseksi.
Koko Suomi
Ostetaan
PÖRSSINOSTO
Isännöinti ja kiinteistöhuolto

Ostetaan isännöintitoimisto

Asiakkaani hakee vahvaa kasvua ja etsii isännöintitoimistoja laajentaakseen toimintaansa valtakunnallisesti. Kyseeseen voi tulla isännöintiyritys kaikkialta Suomesta ja missä tahansa kokoluokassa. Ostettava yritys voi toimia isännöinnin ohella myös muilla läheisillä aloilla, esimerkiksi kiinteistönvälitys- tai tilitoimistona. Mikäli yrityksesi myynti on varteenotettava vaihtoehto, niin laita viestiä pentti.hyttinen@penten.fi, soita 040 546 5227 tai ota yhteyttä yrityspörssin yhteydenottolomakkeen kautta. Kaikki yhteydenotot käsitellään luottamuksellisesti.
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola

Pretty Boy yrittäjä Helsinkiin ja Tampereelle

Pretty Boy etsii yrittäjiä Helsinkiin ja Tampereelle. Pretty Boyn ketjujohdolla on erittäin kova kokemus tunnettujen kotimaisten ja kansainvälisten ravintolaketjujen johtamisesta, joten saat Pretty Boy -ketjulta vahvan tuen oman liiketoimintasi operointiin. Pretty Boy antaa tukea myös rahoitusneuvotteluihin! Kiinnostuitko? Ole yhteydessä Franchisetorin Maisa Koivistoon p. 0407565345 tai maisa.koivisto@viprot.fi     
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Verkkokauppa
SUOSITTU

Eurovanne.fi – Johtava renkaiden ja vanteiden verkkokauppa

Ainutlaatuinen mahdollisuus tarttua menestyvään liiketoimintaan   Eurovanne.fi, arvostettu ja pitkään palvellut renkaiden ja vanteiden verkkokauppa, etsii nyt uutta omistajaa! Vuodesta 2002 alkaen olemme vakiinnuttaneet paikkamme markkinoilla, tarjoten laadukkaita tuotteita ja palveluja koko Suomen alueella. Tämä on harvinaislaatuinen tilaisuus astua valmiiseen liiketoimintaan, jolla on vakiintunut asiakaskunta ja vahva markkina-asema.   Miksi Eurovanne.fi on oikea valinta sinulle?   Vakiintunut asiakaskunta: Vuosien varrella olemme keränneet laajan ja uskollisen asiakaskunnan, joka arvostaa palvelujamme ja tuotteitamme. Potentiaali laajentaa: Verkkokauppamme alusta mahdollistaa tuotevalikoiman nopean ja vaivattoman laajentamisen. Voit kasvattaa liiketoimintaa omien visioidesi mukaan. Asiakasystävällinen kokemus: Olemme poistaneet kaikki ostamisen esteet suunnittelemalla käyttäjäystävällisen verkkosivuston, joka tekee ostokokemuksesta sujuvan ja miellyttävän. Edistyksellinen varastonhallinta: Tehokas varastonhallintajärjestelmämme ja skaalautuva verkkokauppa-alusta takaavat sujuvan toiminnan ja mahdollistavat kasvun ilman suuria investointeja. Kilpailuedut:   Aina edulliset hinnat: Olemme sitoutuneet tarjoamaan markkinoiden parhaat hinnat. Turvallinen verkkomaksu: Turvallisuus asiakkaillemme on ensisijainen prioriteettimme. Laaja valikoima: Laaja ja monipuolinen valikoima tuotteita suoraan varastostamme. Maksuton toimitus: Tarjoamme ilmaisen toimituksen kaikille tilauksille, jotka sisältävät vähintään neljä rengasta tai vannetta. Suomalainen yritys: Olemme ylpeitä juuristamme ja 20 vuoden kokemuksestamme alalla. Liiketoimintakauppaan sisältyy:   Verkkokauppa Domain Brändi Asiakassuhteet Mahdollisuus jatkaa meidän oman palvelimen käyttöä (vuokra sovitaan erikseen) Tämä on erinomainen tilaisuus sijoittaa yritykseen, jolla on vahva asema markkinoilla ja jolla on kaikki valmiudet kasvaa ja menestyä edelleen. Ota rohkeasti yhteyttä joko suoraan puhelimella tai sähköpostilla/viereisellä yhteydenottolomakkeella ja jutellaan lisää.
Koko Suomi
Kohteet 1 - 18 hakutuloksista

Tee ilmainen hakuvahti

Pysy vaivattomasti ajan tasalla kiinnostavista kohteista. Saat meiltä sähköpostiisi tiedon aina, kun hakuasi vastaava kohde julkaistaan. 

TEE HAKUVAHTI NYT
  • 1
    Luo tunnukset
  • 2
    Valitse hakuehdot
  • 3
    Saat sähköpostiisi hakuusi sopivat ilmoitukset
TEE HAKUVAHTI TÄSTÄ
loder image