JÄTÄ ILMOITUS

Kauneus, hyvinvointi ja liikunta

Kärki-ilmoitukset
Myydään
Kärki-ilmoitukset
Liikunta-alan palvelu

Erikoistunut liikunta-alan yritys kasvavassa yliopistokaupungissa

Myydään erikoistunut hyvämaineinen liikunta-alan yritys keskeisellä sijainnilla.    Yritys ollut yli 10 vuotta toiminnassa, ja toimintaa on kehitetty aktiivisesti. Yrityksellä vakiintunut ja laaja asiakaskunta henkilö- ja yritysasiakkaita. Monipuoliset markkinointi- ja toiminnanohjaustyökalut käytössä.    Työhönsä sitoutunut henkilöstö ja vahva paikallinen yhteistyöverkosto. Alansa huippuosaaja Suomessa.   Toiminta on ympärivuotista. Monipuoliset liiketoimintamahdollisuudet alalla. Palvelumyynnin lisäksi tuotemyyntiä, jonka puolella mahdollisuus laajentaa toimintaa. Mahdollisuus konsultointiin ja omistajanvaihdoksen jälkeiseen tukeen.   Yritys toimii vuokratiloissa ja vuokranantajan kanssa on alustavasti neuvoteltu vuokrasopimuksen jatkosta. Myydään koko yrityksen liiketoiminta ja kalusto neuvotellun mukaan.   Toiminta on keskittynyt tällä hetkellä yhteen kaupunkiin. Mahdollisuus laajentaa toimintaa Suomeen laajemminkin.   Myyntihinta: 95 000€ sisältäen n. 25 000€ arvoisen kaluston
95 000 €
Viimeisimmät ilmoitukset
Myydään
Kauneushoitola

Menestyvä kauneushoitola hienolla sijainnilla Helsingissä

Kauneushoitola on toiminut 13 vuotta menestyksekkäästi nykyisellä liikepaikalla.   Hyvien kulkuyhteyksien ääressä, mutta silti rauhallisessa ympäristössä toimiva hoitola on saavuttanut vuosien varrella sitoutuneen kanta-asiakaskunnan. Sisustus on korkeatasoinen ja harmoninen ja tilassa on tällä hetkellä kaksi äänieristettyä hoitohuonetta. Vastaanottotilassa on mahdollisuus lisäksi esimerkiksi kynsiteknikolle tai kampaajan työpisteelle.   Hyvä asiakaskunta ja erinomaiset asiakaspalautteet. Kauppaan kuuluu kauneushoitolan liiketoiminta, kalusteet, laitteet, sisustus, asiakasrekisteri ja ostajan niin toivoessa nimi, logo, nettisivut ja ajanvarausjärjestelmä.   Harvinaisen hyvä liikevaihto ja tuottava liiketoiminta. Yrityksessä työskentelee tällä hetkellä yrittäjän lisäksi kaksi vakituista ja työhönsä sitoutunutta hoitajaa.   Tilaisuus yrittäjlle aloittaa suoraan kannattava liiketoiminta avaimet käteen periaatteella. Yrittäjä neuvoo tarvittaessa alkuun ja  on tukena liikkeenluovutuksessa.   Hintapyyntö 248 000 euroa   Luottamukselliset yhteydenotot, mari.karkkainen@remax.fi  
248 000 €
Myydään
Kampaamo tai parturi

Parturikampaamo Tampereen keskustassa

Myydään 30 vuotta Tampereen keskustassa toiminut parturikampaamo. Liikkeellä hyvä, keskeinen sijainti osoitteessa Rongankatu 4. Kauppaan sisältyy 42 m2 liiketila, kalusteet, irtaimisto ja ostaja voi halutessaan jatkaa toimintaa nykyisellä Men Only nimellä. Parturikampaamon irtaimistoon kuluu 2 parturituolia (sähkötuolit), kaksi kampaamotuolia (pieni pumpputuoli), kaksoispesupaikka, myyntitiski sekä kaikki muu irtaimisto. Nykyinen yrittäjä on toiminut tiloissa 30 vuotta. Ota yhteyttä!
150 000 €
Myydään
Kampaamo tai parturi

Tunnettu terveys- ja hiusalan yritys

Myydään Suomessa hyvin tunnettu terveys- ja hiusalan yritys. Toimintamme sisältää parturi-kampaamo- ja tutkimustoimintaa alaan liittyen. Brändimme on tunnettu ja olemme luotettu alan asiantuntija. Yrityksellämme on oma toimipiste Helsingissä ja noin 20 franchisingpistettä ympäri Suomen. Asiakaskuntamme on monipuolista ja palvelemme asiakkaita maanlaajuisesti franchisingketjumme ja verkkokaupan voimin. Olemme luotettu, pitkäaikainen toimija. Yrityksen nimi on alalla tunnettu ja olemme suunnannäyttäjän roolissa. Markkinointimme on monipuolista ja olemme rakentaneet brändimme mm. sosiaalisen median, sisältömarkkinoinnin ja printtimarkkinoinnin keinoin. Meillä on oma verkkokauppa ja sähköinen ajanvarausjärjestelmä. Mahdollisuus ostaa joko yrityksen koko toiminta sisältäen toimipisteen Helsingissä ja franchisingketjun toiminnan tai ainoastaan Helsingin toimipiste. Kauppa voidaan toteuttaa joko myymällä koko osakekanta tai liiketoimintakauppana. Helsingissä toimimme vuokratiloissa. Konseptillamme on laajentumispotentiaalia kansainvälisesti ja ulkomaisilta toimijoilta on tullut yhteydenottoja. Tässä erinomainen mahdollisuus terveys- ja hiusalasta kiinnostuneelle.  Ota yhteyttä!
150 000 €
Myydään
Kuntosali

Kuntosali Hämeenlinnassa

Eläkkeelle siirtymisen johdosta myydään Hämeenlinnassa kuntosali. Kovat Kundit & Piukat Paikat on paikkakunnan vanhin kuntokeskus. Liiketoimintaan sisältyy kuntosalitoimintaa ja ryhmäliikuntatunteja. Sali erottuu muista alan toimijoista siinä, ettei ole jäsensali ja naisilla ja miehillä on omat kuntosalit. Toimitila sijaitsee hyvällä liikepaikalla, vilkkaan pääväylän varrella katutasossa. Liikkeellä on valmis asiakaskunta 30 vuoden ajalta ja hyvä yhteistyöverkosto. Myydään laitteet ja liiketoiminta. Tarvittaessa osa henkilökunnasta voi jatkaa omistajan vaihduttua. Ensiyhteydenotot pyydetään yhteydenottolomakkeen kautta.
150 000 €
Myydään
Hyvinvointipalvelu

Terveyskauppa- ja hoitola

Myydään erinomaisella sijainnilla pk-seudulla terveyskauppa- ja hoitola yrittäjän eläköitymisen vuoksi. Kymmeniä vuosia samalla paikalla sijainnut liike on ainutlaatuinen yhdistelmä hoitotiloja ja myymälätilaa. Sopii erinomaisesti yrittäjälle tai yrittäjäksi aikovalle. Kauppahintaan kuuluu liiketoiminta ja varasto. Kalusteet ja koneet erillisen sopimuksen mukaan. Terveyskaupalla on lisäksi toimiva verkkokauppa.   Alueen asukasmäärä on hurjassa kasvussa. Hoitola ja myymälä voidaan myös myydä erikseen, jolloin hinnat ovat 45.000e hoitola ja 99.000e myymälä. Kehitä ja kasvata, tämä on oiva mahdollisuus! Käytämme kuvituskuvaa. Kysy Sadulta lisää.        
144 000 €
Myydään
Kuntosali

Hyvinvointikeskus pääkaupunkiseudulla: Spa/allasosasto ja kuntosali

Loistava tilaisuus pääkaupunkiseudulla: Hyvin toimiva pienehkö Spa/kuntosaliyritys. Toimitila sijaitsee erinomaisella paikalla asutuksen ja palvelujen keskellä, jossa on hyvät kulkuyhteydet julkisilla, sekä omalla autolla tultaessa. Toimitiloissa on viihtyisä kylpyläosasto, jossa mm. ohjattua vesiliikuntaa, sekä mahdollisuus Spa-tilojen vuokraamiseen erilaisiin pieniin tilaisuuksin. Kuntosali on hyvin varusteltu ja treenaamisen tueksi on asiakkaille erilaisia monipuolisia palveluita. Tämä on monien mahdollisuuksien yritys, sillä kohteessa on paljon erilaisia mahdollisuuksia esimerkiksi hyvät tilat fysioterapiapalvelujen tuottamiseen tai tarjota vieressä oleville yrityksille työntekijöiden hyvinvointipalveluja.
115 000 €
Myydään
Kauneushoitola

Kauneuhoitola ja kosmetiikkamyymälä keskeinen sijainti Helsinki

MYYTÄVÄNÄ KAUNEUSHOITOLAN LIIKETOIMINTA, kalusteineen ja laitteineen TöölössäOletko etsinyt yhdessä tai kollegojesi kanssa kauneushoitolaa jolla jo valmis asiakaskunta ?Tilaan sopii kosmetologipalvelujen lisäksi esimerkiksi hierojan, jalkahoitajan, luontaisterapeutin, kynsiteknikon tai monen muun kauneuden ja hyvinvoinnin ammattilaisen vastaanotto.Pitkään toiminut kaunis kauneushoitola-kosmetiikkamyymälä Helsingissä hyvien kulkuyhteyksien äärellä.Myytävänä liiketoiminta, kalusteet, laitteet ja varasto.Uskollinen valmis asiakaskunta, omistaja opastaa alkuun ja voit aloittaa avaimet käteen - periaatteella.Hintapyyntö 148 000 euroa, vuokra 132 m2 tilasta kahdessa eri tasossa 2500 euroa. Lisätiedot: mari.karkkainen@remax.fi
98 000 €
Myydään
Kampaamo tai parturi

Parturi-kampaamo ja kauneushoitola ostoskeskuksessa Espoossa

Myytävänä avaimet käteen periaatteella valmis ja toimiva parturi-kampaamo ja kauneushoitola Espoossa. Kampaamossa on tilaa 6 työskentelijälle, 2 pesupaikkaa sekä erilliset työpisteet kosmetologille ja kynsiteknikolle. Liikkeelle on muodostunut oma vakituisten asiakkaiden joukko ja kauppaan kuuluu asiakasrekisteri. Tilassa on ilmastointi ja se on sisustettu laadukkaasti italialaisilla erikoistilaituilla Ceriotti-kalusteilla. Liike on valmistunut vuonna 2017 ja kaikki on huippukunnossa. Hintapyyntö 69 000 euroa / tarjous Vuokra on 1800  + kauppakeskuksen vastike noin 400 euroa kk.
69 000 €
Myydään
Kuntosali

Myydään liikuntakeskuksen liiketoiminta Helsingissä

Myydään n. 400 m2 liikuntakeskuksen liiketoiminta hyvällä sijainnilla Helsingissä. Sali on ollut toiminnassa jo useamman vuoden ja sillä on vakiintunut asiakaskunta, jossa on sekä henkilö- että yritysasiakkaita. Monipuoliset markkinointityökalut käytössä ja hyvä näkyvyys esim. googlessa. Salilla on käytössä sähköinen Enkora kulunvalvonta, verkkokauppa ja tuntivarausjärjestelmä, joten toiminnaohjaus on helppoa. Painotus salilla on suosituilla ryhmäliikuntatunneilla ja personaltrainer palveluilla. Yritys toimii vuokratiloissa ja vuokranantajan kanssa on alustavasti neuvoteltu vuokrasopimuksen jatkosta. Tilat ovat remontoitu liikuntakäyttöön vuonna 2017. Sali on työllistänyt osa-aikaisesti omistajat ( 2 hlöä) sekä lisäksi ryhmäliikunta- ja yksilöohjaajia. Salin on mahdollista työllistää kokoaikaisesti 1-2 henkilöä. Liikuntakeskukseen kuuluu:  Ryhmäliikuntatila 100 m2, jossa on tatami ja jossa on ohjattu mm. kampppailulajeja sekä toiminnallista harjoittelua. Ryhmäliikuntatila 100 m2, jossa on vaimennettu parketti, jossa on ohjattu mm. kehonhuolto, tanssi- ja pilatestunteja. Kuntosalin 60 m2 Pukuhuoneet miehille ja naisille, joissa suihkut ja WC:t Sauna/ kokoustila noin 10-20 henkilölle Keittiö Myyntihinta 60000 euroa sisältäen n. 30000 euron kaluston.  
60 000 €
Myydään
Kauneushoitola

Kauneushoitola Helsingin keskustassa

Myytävänä exclusiivisen kauneushoitolan liiketoiminta, kalusteet ja laitteet Kaunis ja ylellisesti sisustettu kauneussalonki. Kauppaan kuuluvat kaikki kalusteet ja laitteet sekä myyntivarasto laadukasta kosmetiikkaa. Uusi moottoroitu hoitotuoli ja välineet monipuoliseen kauneushoitolaan.Kasvohoidot, käsi- ja jalkahoidot, kuumakivihieronta, sokeroinnit. Kaupan yhteydessä omistaja perehdyttää tarvittaessa toimintaan ja tutustuttaa asiakkaisiin.Tilaisuus aloittaa toimiva kauneushoitola valmiine asiakaskuntineen harvinaisen kauniissa ympäristössä.Kaupassa siirtyy niin toivottaessa myös toiminimi ja yrityksen nettisivut. Koko kokonaisuus avaimet käteen periaatteella hintapyyntö 52 000 euroa. Vuokra 720€ kk
52 000 €
Myydään
Kampaamo tai parturi

Myydään pitkään toiminut kampaamo Helsingin Töölössä

Töölössä, postinumeroalueella 00100 tyylikäs ja suosittu kampaamo   Myytävänä 4 paikkaisen kampaamon liiketoiminta, nimi, brändi, kalusteet ja laitteet. Vuokra 1522 euroa / kk, 2 kuukauden takuuvuokra. Vaalea, moderni ja tyylikäs sisustus, iso takatila henkilökunnan käyttöön. Vakiintunut ja maksukysyinen asiakaskunta. 3 vuokrattua tuolipaikkaa ja yrittäjä voi  tarvittaessa jatkaa muutaman kuukauden ja opastaa uuden yrittäjän alkuun Tilaisuus alan ammattilaiselle, avaimet käteen periaatteella Hintapyyntö 52 000 euroa / tarjous Esittelyt ja lisätiedot, mari.karkkainen@remax.fi
52 000 €
Myydään
Kampaamo tai parturi

Heinävaaran parturi-kampaamo Bella’s

Myydään lähes seitsemän vuotta toiminut Heinävaaran Parturi-kampaamo Bella’s 25 kilometrin päässä Joensuun keskustasta. Parturi-kampaamolla on valmis asiakaskunta Pohjois-Karjalassa laajalta alueelta sekä Heinävaarasta, Kiihtelysvaarasta ja Joensuusta että Enosta ja Ilomantsista asti. Sijainti on mainio, koska liiketila sijaitsee lähellä vilkasta Ilomantsintietä. Asiakkaat voivat pysäköidä maksutta lähes oven eteen.  Kampaamo on ollut avoinna arkisin viitenä päivänä viikossa. Viikonloppuisin on tehty hää- ja juhlakampauksia varausten mukaan. Varauksia on otettu vastaan puhelimitse ja paikan päällä. Omassa liiketilassa on kaksi hyväkuntoista kampaamotuolia ja yksi pesupaikka. Tilaa on myös kosmetologille tai hierojalle. Tila on remontoitu vuonna 2013 ja ilmastointi on uusittu sen jälkeen.  Liiketoimintakauppaan sisältyvät tilan lisäksi kampaamokalusteet, tuotehyllyt ja varasto. Myynnin syynä on perheenlisäys. Tässä on hyvä mahdollisuus uudelle yrittäjälle jatkaa liiketoimintaa vakiintuneen asiakaskunnan kanssa toimivissa puitteissa! Ota yhteyttä!
47 000 €
Kohteet 1 - 12 hakutuloksista

Yrityspörssi

TIETOA PALVELUSTA Yrityspörssi on kohtaamispaikka verkossa yritysten myyjille ja ostajille. Palvelussa voit jättää yrityksen myynti- ja ostoilmoituksia sekä kertoa palveluistasi yrityskauppoihin liittyen.  Myyjät saavat enemmän näkyvyyttä ilmoituksilleen, ostajat saavat kattavamman kuvan yritystarjonnasta ja palveluntarjoajat saavat omille palveluilleen näkyvyyttä.

loder image