Myy yritys
Haluan tiedon, kun minua kiinnostavia yrityksiä tulee myyntiin
Tallenna hakuvahticlose

Yritykset

Viimeisimmät ilmoitukset
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muut toimialat
1 800 000 €

Tukkualan yritys

Myydään maahantuonti- ja tukkualan yritys. Etelä-Suomessa toimivalla yrityksellä on pitkä historia takanaan. Yhtiön markkina-alueena on koko Suomi ja yhtiön b2b-asiakkaat ovat pitkäaikaisia. Yhtiöllä on henkiläkuntaa ja toimivat vuokratilat ja yhtiö jatkojalostaa tuotteita omalla konekalustolla.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muu palvelualan yritys

Otamme yrityksiä välitykseen

Otamme tuottoisia yrityksiä välitykseen. Yrityksissä on tehty hyvää tulosta viimeisen kolmen vuoden aikana ja tulevaisuus näyttää valoisalta.
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Siivous ja puhtaanapito

Siivousalan yritys

Kaakkois-Suomessa on myynnissä erittäin tuottoisan ison siivousalan yrityksen koko liiketoiminta. Pitkään toiminut siivousalan yritys on hyvämaineinen ja asiakaskuntana on sekä yksityisiä että yrityksiä. Yrityksellä on henkilökuntaa ja vakiintuneet tyytyväiset asiakkaat. Tulevaisuusnäkymät ovat hyvät. Tämä on oiva mahdollisuus joko kasvattaa olemassa olevaa liiketoimintaa Kaakkois-Suomessa tai saavuttaa uusi markkina-alue.      
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muu palvelualan yritys

Sähköpolkupyöriä hyödyntävä taksiyritysketju

Myydään hyvin tuottava ja tunnettu Suomen ainoa valtakunnallinen sähköpolkupyörätaksiyritys. Yritys tarjoaa asiakkailleen elämyskyytejä mm. kaupunkien keskustoissa käyttäen sähkökäyttöisiä riksoja. Tässä myydään yrityksen Kuopion koko liiketoiminta ja ketjun franchising-sopimukset, franchising-konsepti ja kalusto sekä asiakasdata. Voittoa tekevä yritys on herättänyt mielenkiintoa mediassa ja saanut julkisuutta alusta asti. Tällä hetkellä yrityksellä on toimintaa 14 kaupungissa Helsingistä Ouluun asti. Yhtiö myydään alan vaihdon takia, joten tämä on suuri mahdollisuus uudelle yrittäjälle. Huomioithan, että me autamme myönteisen rahoituspäätöksen saamisessa, jos emme saa myönteistä rahoituspäätöstä, niin rahoituskonsultointimme on maksutonta.  
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Hotelli
490 000 €
SUOSITTU

Kylpylähotelli

Myynnissä on hyvin hoidettu ja remontoitu kylpylähotelli Pohjois-Suomen alueella. Kylpylähotelli sijaitsee pienehkön kunnan keskustassa lähellä kaunista luontoa. Monipuolinen palvelutarjonta tekee tästä myytävästä kokonaisuudesta mielenkiintoisen. Myytävä kylpylähotelli on lähellä upeaa kansallispuistoa ja maisemaa hallitsevat metsäiset mäkimaat sekä monet järvireitit. Tässä on mahdollisuus kasvattaa liiketoimintaa, sillä miksi lähteä aina ruuhkaiseen Lappiin asti. Käytämme kuvituskuvaa.  
Pohjois-Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Kuljetusliike
SUOSITTU

Myydään monipuolinen ja vakiintunut kuljetusliike Kanta-Hämeessä

Oletko valmis ottamaan ohjat kuljetusliikkeestä, joka tarjoaa laajan valikoiman logistisia ratkaisuja ja sitoutunutta asiakaspalvelua sekä on tunnettu hyvästä palvelustaan?   Nyt myynnissä on pitkän linjan kuljetusliike, joka sijaitsee Kanta-Hämeessä ja on tunnettu monipuolisuudestaan ja luotettavasta palvelustaan.   Liiketoiminta: Palvelut: Yritys tarjoaa kattavan valikoiman kuljetuspalveluita pienistä pakettiautoista aina täysperävaunuihin. Lisäpalveluina vaihtolavat, nosturit, ajoneuvotrukit sekä kiinteistöhuoltopalvelut. Erityispiirteet: Palvelu kattaa kuljetuksen lisäksi lastaukset ja purut, joita voidaan toteuttaa missä tahansa sijainnissa. Asiakaskunta: Vahva ja uskollinen asiakaskunta, mukaan lukien sopimusasiakkaat. Liikevaihto: Noin 500 000€ vuodessa. Työntekijät: Liiketoiminta työllistää yrittäjän sekä kolme muuta työntekijää. Toiminta-alue: Pääasiassa Etelä-Suomi, mutta yrityksellä on valmiudet pikakuljetuksiin myös koko maassa.   Kaupan toteutus: Myynti: Liiketoimintakauppana, johon sisältyy liiketoiminta, kalusto, asiakkuudet ja kaikki jatkamiseen tarvittavat elementit. Toimitilat: Mahdollisuus neuvotella toimitilojen jatkosta, toiminta on siirrettävissä tai nykyisiin tiloihin voi jäädä vuokralle. Hinta: Määräytyy myytävän kokonaisuuden perusteella. Perehdytys: Kauppaan kuuluu perehdytys uudelle omistajalle nykyiseltä yrittäjältä. Mahdollisuus tulla töihin yrittäjäoptiolla ja sitä kautta siirtyä uudeksi omistajaksi.   Yrityksen vahvuudet: Yli 15 vuotta AAA-luottoluokitusta. Tunnettu erinomaisesta asiakaspalvelusta. Kyky palvella asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla. Monipuolinen palveluvalikoima.   Myydään yrittäjän elämäntilanteen muutoksen vuoksi. Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus hankkia hyvin hoidettu ja taloudellisesti vakaa yritys, joka on valmis jatkamaan kasvuaan uuden omistajan käsissä.   Kiinnostuitko? Ota yhteyttä lisätietoja ja neuvottelua varten. Tämä on mahdollisuus, jota et halua ohittaa.
Kanta-Häme
Myydään
PÖRSSINOSTO
Hotelli
330 000 €

Myydään Hotelli Pihkurin liiketoiminta, huom. Esittely to 18.4. klo 11

Konkurssipesä myy perinteikkään Keski-Suomessa Viitasaarella järven rannalla sijaitsevan hotelli Pihkurin (T.V Ravintolat Oy:n) liiketoiminnan. Osoite: Kappelintie 5, 44500 Viitasaari.   Hotellissa on vuodepaikkoja n. 70, huoneita 24 ja rantasaunat. Ravintolasalissa on 150 paikkaa, kokoustila 65 henkilölle, yläterassi 40 paikkaa, rantaterassi 120 paikkaa. Monien mahdollisuuksien rakennukset. Siirtyvä vuokrasopimus maa-alueesta vuoteen 2045 saakka.   Hotellihuoneet siistikuntoisia, kussakin on oma suihku ja wc. Kaikista huoneista kaunis näkymä, parveke tai terassi Keitelejärven rannalla. Huoneet ovat tilavia, n 25-30 m². Tilat ovat kahdessa kerroksessa, esteetön kulku molempiin kerroksiin.   Hotellin ravintolassa on toimiva valmistuskeittiö ja viihtyisä ravintolatila esiintymislavoineen.  Myös ulkona lava esiintyjille. Alakerran kokoustilat remontoitu kolme vuotta sitten. Myös rakennusoikeutta jäljellä.   Henkilökuntaa liiketoimintakaupassa siirtyy mahdollisesti 4 henkeä.   Varaustilanne keväälle näyttää yrittäjän arvioin mukaan hyvältä. Tänä vuonna mahdollisesti Viitasaarelle rakennettava logistiikkakeskus ja muu rakentaminen tuo varmasti varauskalenterin varauksia myös jatkossa.   Hotellin liiketoiminta on käynnissä konkurssista huolimatta. Hotelli on avoinna koko vuoden. Alueella ei ole muita hotelleja. Hyvä paikka kehittää toimintaa juuri sellaiseksi kuin itse haluaa. Mahdollisuus lisätä palveluita tai rakennusten kokoa.   Yhteydenotot: asianajaja Nina Kaartinen nina.kaartinen@janlex.fi 040 501 0112
Viitasaari
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola
72 000 €

Ruokaravintola Pohjois-Pasilassa

Myydään ruokaravintolan liiketoiminta koneineen ja laitteineen. Marraskuussa 2023 avatussa moneen taipuvassa ruokaravintolassa on ruuanvalmistuskeittiö rasvahormeineen ja – kaivoineen. Terassimahdollisuus. Nimi ja brändi ei siirry liiketoimintakaupassa Neliöt 144 Asiakaspaikat Vuokra n. 3300,00 (+alv) / kk Hintapyyntö 72 000,00
Vuokrataan
PÖRSSINOSTO
Ravintola

Vuokrataan ravintolalaiva M/S Sophia B Helsingin Jätkäsaaresta

Vuokrataan iso ravintolalaiva Helsingin Jätkäsaaresta, Hotelli Clarionin edestä. Laiva tullaan vuokraamaan liikevaihtosidonnaisella vuokralla. Liikevaihtosidonnaisuuden suuruus riippuu sopimuksen sisällöstä ja pituudesta.Arvioitu vuokra tulee olemaan 10-13% liikevaihdosta. - Kansitilassa terassipaikat 300:lle hengelle. Ravintolakonteissa perustarjoiluvarustus. Mahdollisuus myös ruokakonttiin. Laivan ruumaan rakennettu ravintolatila, jonka anniskeluluvassa on 190 asiakaspaikkaa. Tila mahdollistaa ympärivuotisen toiminnan ja monenlaisen liikeidean esim.karaokebar tai musiikkiclub.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola
100 000 €
SUOSITTU

Siirrettävä kesäravintola paviljonki

Myydään siirrettävä, neljästä osasta ja wc-kontista koostuva kesäravintolaksi tai muuhun kausikäyttöön soveltuva kokonaisuus. Teräsrunkoinen ja Lumon-lasituksin rakennettu paviljoki on valmistettu ja otettu käyttöön vuonna 2015.' Neliöitä on sisällä 60 ja kattoterassilla 22,5 Myydään kokonaisuutena, joka sellaisenaan voidaan liittää vesi, -viemäri ja sähköverkkoon. Nähtävänä Hämeenlinnassa.   Ravintolan koneet, laitteet ja kalusteet myydään eri sopimuksen mukaa.
Koko Suomi
Osakkuudet
PÖRSSINOSTO
Muut toimialat
50 000 €
SUOSITTU

Toimitusjohtaja fin-tech yritykseen

Etsimme toimitusjohtajaa ja osakasta yritykseemme, joka paraikaa tuomassa Suomen markkinoille uuden maksualustan. Raha liikkuu jo kolmen suurimman pankin kautta, ja lähiaikoina saamme kaikki Suomen pankit liitettyä alustalle. Kesäkuussa ratkaisumme otetaan suuren suomalaisen markkinapaikan alustalle ja tarjoamme ratkaisua suurelle määrälle pieniä kauppapaikkoja. Alustaamme voi käyttää markkinapaikasta riippumatta. Liikevaihtoa olemme jo tehneet pienessä määrin, ja nyt organisaatiomme tarvitsee kokenutta ja osaavaa skaalautuvan liiketoiminnan vetäjää. Tavoitteemme on kasvaa nopeasti Suomessa mutta viemme alustan Ruotsin markkinoille mahdollisimman pian ja sen laajentamista muihin maihin on tarkoitus tehdä heti kun se on mahdollista. Kuulostaako mielenkiintoiselta? Jos sinussa on yrittäjän otetta ja halua rakentaa markkinoita niin tässä saattaa olla tehtävä sinulle. Onnistuaksesi tehtävässä sinulla on kokemusta digitaalisesta liiketoiminnasta sekä sen skaalaamisesta. Rahoituksen varmistaminen ei ole sinulle vierasta ja käyt mielelläsi sijoittajaneuvotteluja. Meillä on edellytykset tehdä erittäin kannattavaa kansainvälistä liiketoimintaa. Koska markkinamme ovat osittain Suomen ulkopuolella, on ensiarvoisen tärkeää, että kielitaitosi on hyvä ja tunnet kansainvälistä liiketoimintaa sekä olet valmis myös matkustamaan. Edellytämme tulevalta toimitusjohtajalta sitoutumista osakkuuteen, jotta onnistumiset ja sitoutuminen palkitsevat myös omistajuuden muodossa. Minimisijoitus on 50.000€.
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Elämys- ja luontomatkailu
SUOSITTU

Matkailutila Hämeenlinnan Porraskoskella Nerosjärven rannalla

Lomahelmen tila sijaitsee viehättävässä ympäristössä Hämeenlinnan Porraskoskella, Nerosjärven rannalla, lähellä Evon virkistysaluetta. Tontin pinta-ala on 3,5 hehtaaria, ja se on puustoinen sekä varustettu omalla rannalla. Toimintaa meillä on ollut yli 30v. Rakennukset: Rakennuskausi on ajoittunut vuosille 2001–2006. Tilan kunto on tarkastettu muutama vuosi sitten, ja kunto tarkistetaan uudelleen ennen myyntiä. Päärakennus noudattaa omakotitalon kriteereitä, ja se on kolmikerroksinen sekä 398 m² suuruinen. Pihapiirissä on lisäksi kioski ja huvimaja vieraiden käyttöön. Ylin kerros: Kaksi isoa huonetta, joista toisessa on keittiönurkkaus, wc ja vaatehuone. Tätä kerrosta on käytetty itsenäisenä asuntona. Huoneistosta avautuu parveke järvelle. Asunnon koko on noin 80 m². Kerroksessa on ilmastointi ja viilennys ilmalämpöpumpulla. Keskikerros: Tilava, koneellistettu keittiö, ruokasali/ravintola ja yksi huone, jota on käytetty kokoustilana. Lisäksi tiloissa on kioski, toimisto/reseptio, esteetön wc, siivouskomero ja koneellinen ilmastointi sekä varaava takka. Rannan puolelta löytyy pääsisäänkäynti, jossa on eteinen ja naulakko. Alin kerros: Suuri sauna noin kymmenelle henkilölle, pesuhuoneessa on neljä suihkua, pukuhuone, takkahuone varaavalla takalla, eteisaula/pelihuone, kylmiö, esteetön wc, pyykinkäsittelytila, tekninen tila (sähköpääkeskus, puhdistamon keskus, maalämpö koneet yms.). Tilalla on oma puhdistamo. Lisärakenteet ja -oikeudet: Rakennusoikeus: Mahdollisuus rakentaa noin 70 m² kesäravintola aivan rantatörmälle, arkkitehdin suunnitelmat saatavilla. Sähköliittymä on 3 x 50 A, ja käytössä on pörssisähkö. Vesikiertoiset lattialämmitykset ala- ja keskikerroksissa, yläkerrassa vesikiertoiset patterit. Maalämpö Nerosjärvessä takaa parhaan hyötysuhteen. Majoitusrakennus Roosa (290 m²): Rakennettu vuosina 2004–2006, majoitusrakennus Roosa tarjoaa laadukkaat puitteet majoittumiseen ja toimii myös monipuolisena tilana erilaisille tapahtumille. Majoitusrakennuksessa on 10 kappaletta neljän hengen huoneita, joissa jokaisessa on omat wc- ja suihkutilat, tarjoten yksityisyyttä ja mukavuutta vieraille. Tiloissa on oma, hyvin varusteltu koneellistettu keittiö. Keittiössä on kaksi hellaa, joista toinen on kiertoilmahella, kaksi suurta kylmäkaappia ja pakastin. Lisäksi keittiössä on astiastot sekä Bistron kylmä- ja lämpövaunut, jotka mahdollistavat tehokkaan ja monipuolisen ruoanvalmistuksen ja -tarjoilun. Keittiön varustukseen kuuluvat astiat ja vaunut ovat arvoltaan noin 10 000 euroa, mikä kertoo tilojen laadusta ja valmiudesta ottaa vastaan suurempiakin seurueita heti käyttöönoton yhteydessä. Ruokasali tarjoaa tilan ei ainoastaan aterioinnille, vaan se soveltuu myös kurssi- ja kokouskäyttöön sekä työpajoihin. Tämän lisäksi majoitusrakennus myydään kalustettuna, mikä mahdollistaa sen välittömän käyttöönoton uuden omistajan toimesta. Tontilla on lisäksi useita muita rakennuksia, kuten iso kota, pieni pihasauna, lasitettu huvimaja sekä 70 m²:n konekatos pienine varastoineen ja pajana toimivine tiloineen. Alue on valaistu, ja se tarjoaa loistavat mahdollisuudet ulkoiluun ja sienestykseen. Ota yhteyttä viereisellä yhteydenottolomakkeella ja jutellaan lisää.
Hämeenlinna
Myydään
PÖRSSINOSTO
Kahvila
49 000 €

Kahvila keskeisellä sijainnilla Helsingissä

Myydään kahvilan liiketoiminta laitteineen ja koneineen arvostetulla alueella Helsingissä. Ei ruuanvalmistuskeittiötä, mahdollisuus tarjota kahvilatuotteita, salaatteja ja keittoja. Vuokranantaja sallii anniskeluluvan hakemisen. Mahdollisuus olla avoinna klo 23:00 asti. Neliöt 50 Asiakaspaikat 12 Vuokra 1081,80 / kk (ei alv rek)
Osakkuudet
PÖRSSINOSTO
Koneiden, laitteiden ja komponenttien valmistus
250 000 €
SUOSITTU

Maailman parhaat sahalaipat ja teräketjut. Avoin sijoittajille.

Tehdas jossa tuotantoprosessi tapahtuu robottiteknologialla ja Suomalaisena käsityönä. Olemme suunnitelleet, testanneet ja patentoineet sahalaite tuotteita jotka valmistetaan 100% kotimaassa Suomessa, tuotteemme tehostavat merkittävästi olemassa olevan teknologian toimivuutta. Raaka-aineen hankimme terästehtailta ja muusta teollisuudesta suoraan valmistajilta pienillä kustannuksilla jotka koostuvat lähinnä logistiikasta ja raaka-aineesta. Teräsmassa on teollisuudessa syntyvää jätettä jota hyödynnämme tuotteidemme valmistusprosessin raaka-aineena. Meillä on yhtiössä osaava tiimi joka koostuu erialojen ammattilaisista. Nyt käynnistyvälle hankkeelle perustettiin osakeyhtiö 2021 jonka tulos on ollut kehituspolun aikana positiivinen. Yhtiölle on nimi valmiina joka on tuotteelle rekisteröity taravamerkki SULA. Olemme laatineet hankkeelle kustannusarviot ja suunnitelmat sekä toimitilojen tontti ja investoitavat laitteet on budjetoitu huolella. Kaikki on valmiina hanketta varten. Tuotteidemme varsinainen myynti alkaa hyvissä ajoin ennen investointien toteutumista, tällä menettelyllä minimoidaan investoinnin riskit ja saadaan selville markkinapotenttiaali. Tuotteillemme on tarve ja kysyntä globaalisesti. Hanke omistajapohjan kartoittamisella, avainhenkilöt sitoutetaan yhtiön toimintaan optioilla. Varsinainen hankkeen esisuunnittelu alkoi 2011 syksyllä. Hankkeen rahoituksen varmistuttua on investointihanke tarkoitus aloittaa 8.7.2024 klo. 12.00. Kuvaamme hankkeessa Youtube ja TV sarjaa joka julkaistaan myöhemmin TV mediassa. Yuotube kanavan nimi on: Sula Marko Korhonen Vuokraamme Pohjois- Savoon pienelle maaseutukylälle teollisuushallin jossa sahalaite tuotteet valmistetaan roboteilla. Hallin yhteyteen tulee tuotekehitykseen tarvittava tila sekä laboratorio. Sijainti hallille on tarkasti harkittu ja suunnitelmallisesti sijainti on paras mahdollinen paikka ajateltuna tulevaa tuotekehitystä uusille tuotteille ja valmistusprosessin kehittämistä mahdollisimman ekologiseksi tulevaisuudessa. Hankkeen kokonais budjetista osa rahoituksesta tulee investointitukien kautta. Myös nykyiset ja uudet omistajat sijoittavat hankkeeseen rahaa, osa rahoituksesta haetaan sijoitusten kautta. Hankkeella on hyvä ( ROI ) sijoitetun pääoman tuottoaste. Tuotannon kuvaus lukuina: Olemme tehneet testien perusteella realistisen arvion tuotannon tuottavuudesta. 75% käyttöasteella tehdas tuottaa myyntivalmiita tuotteita noin 250kpl tunnissa ja vuorokaudessa 22 tunnissa 5500kpl. Tuotantomäärää voidaan kasvattaa tulevaisuudessa kehittämällä uusia tuotteita valmistettuna omalla menetelmällämme ja rakentamalla tiloihin lisää tuotantolinjastoja. Tuotannon mahdollinen kasvattaminen on otettu tilojen suunnittelussa huomioon. Yhtiön johdolle ja sidosryhmille on laadittu laatukäsikirja ISO 90001 sekä omien standardien mukaisesti. Yhtiön kasvuun ja sen esisuunnitteluun on panostettu vahvasti 2011 vuodesta lähtien aiemmissa osakeyhtiöissä jotka menestyksen jälkeen myytiin sijoittajille. Vientimarkkinoille painottuvat tuotteemme valmistetaan 100% kotimaassa ja kotimaisista sekä Ruotsalaisista raaka-aineista. Strategisesti olemme suunnitelleet tuotantoprosessin toimimaan koneautomaatiolla ja robottiteknologialla, robotit takaavat suuren tuotantokapasiteetin kasvavassa markkinassa. Robotit toimivat suurimman osan ajasta tuotannossa itsenäisesti.  Sijoittajana pääset mukaan yhtiöön myös pienemällä summalla ( minimisijoitus on 25 000€ ). Haettava kokonaispääoma voi jakautua useasta sijoituksesta. Varsinainen pääoman tarve hankkeella on 1.7.2024 alkaen jolloin maksetaan ennakkomaksuja tilojen laite ja tila hankinnoista. Sijoittajana voit tehdä yhtiön kanssa alussa rahoituslupauksen kirjallisesti ja sijoittaa sovitun summan yhtiön tilille 28.6.2024 mennessä. Sijoittamisen lisäksi voit myös tuoda yhtiön kasvuntueksi oman osaamisesi, toiminta koostuu monesta työtehtävästä ja osaamisalueesta. Kansainvälinen kasvu ja kumppanuudet ovat avainasemassa ja näiden asioiden ympärille tarvitaan tulevaisuudessa lisää tekijöitä. Työpanoksestasi maksetaan sopimuksen mukainen palkka. Lisätietoja saatte allekirjoittamalla hankkeelle laaditun salassapitosopimuksen.Pyydämme luottamukselliset ensiyhteydenotot oheisella viestilomakkeella. 
Myydään
PÖRSSINOSTO
Kiinteistösijoittaminen
450 000 €

Myydään kiinteistöyhtiö Pöytyällä

Myydään monipuolinen kiinteistöyhtiö Pöytyällä, joka tarjoaa laajan valikoiman toimitilavaihtoehtoja eri yritysten tarpeisiin. Yhtiöön kuuluu yhteensä 5000 neliömetriä tilaa, josta 3000 neliömetriä on lämmintä ja 2000 neliömetriä kylmää tilaa. Tilat käsittävät siporex-halleja, perinteisen tiilihallin eli kolme erillistä halliosaa, jotka palvelevat monenlaisia toimintoja.   Kiinteistön varusteluihin kuuluu hallinosturit, jotka mahdollistavat raskaiden materiaalien ja tuotteiden käsittelyn. Lisäksi mukana tulee noin 200 neliömetrin kokoinen toimistotila. Tiloissa on tällä hetkellä kaksi vuokralaisena toimivaa konepajaa, joiden vuokratuotto on noin 9000 euroa kuukaudessa, tarjoten vakaan sivutulon.   Kiinteistöyhtiöllä on pitkät ja vakiintuneet juuret alueella, mikä takaa vahvan aseman ja tunnettuuden paikallisilla markkinoilla. Kokonaisuuteen kuuluu 1,8 hehtaarin suuruinen tontti, jolla sijaitsee myös vuokrattu omakotitalo, lisäten kiinteistöyhtiön tuottoja.   Kaupan kohteena on koko kiinteistöyhtiö osakekauppana, sisältäen kaiken omaisuuden ja koko osakekannan. Tämä tarjoaa uudelle omistajalle helpon tavan ottaa haltuunsa hieno kokonaisuus ja hyödyntää olemassa olevaa liiketoimintaa. Yhtiön liikevaihto on ollut noin 100 000 euroa vuodessa, ja hintapyyntö on asetettu 450 000 euroon.   Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus sijoittajalle tai yrittäjälle, joka etsii monipuolista kiinteistöä hyvällä sijainnilla ja vakaalla vuokratuotolla. Kiinteistöyhtiö tarjoaa erinomaiset puitteet sekä nykyisille että tuleville toiminnoille Pöytyän kasvavalla alueella.   Ota yhteyttä oheisella viestilomakkeella saadaksesi lisätietoja ja sopia henkilökohtaisesta esittelystä. Tämä on tilaisuus, jota et halua ohittaa!
Myydään
PÖRSSINOSTO
Rengasliike

Raskaankaluston renkaiden ja vanteiden maahantuonti Länsi-Suomessa

Myydään raskaankaluston renkaiden sekä teräs- ja alumiinivanteiden maahantuonti ja tukkuliike Länsi-Suomessa. Myydään osakeyhtiö tai liiketoiminta + varasto. Yhtiöllä hyvät sopimukset sekä erinomaiset yhteistyösuhteet teräs- ja alumiinivannevalmistajien kanssa. Yrityksen maahantuomat tuotteet tunnetaan korkeasta laadusta ja kustannustehokkuudesta. Yritys toiminut omistajavetoisena yhtiön perustamisestä lähtien. Liikevaihto noin 0,5 milj. euroa. Yhtiön toiminta, tilaukset ym. pilvipalvelussa, kiinteälle konttorille ei tarvetta. Rengas- ja vannevarasto nykyisin vuokratilassa. Asiakaskunta muodostuu ensisijaisesti rengasliikkeistä, valtakunnallisista rengasliikeketjuista, autoliikkeistä ja kuljetusliikkeistä. Yhtiöllä on hyvät mahdollisuudet kasvaa merkittäväksi raskaan kaluston toimijaksi Suomessa. Toiminta on ollut jatkuvassa kasvussa ja uudelle yrittäjälle on hyvät edellytykset myös jatkaa kasvun tiellä. Nykyinen yrittäjä on jäämässä lähiaikoina eläkkeelle ja tukee uutta yrittäjää sopimuksen mukaan liiketoiminnan siirtovaiheessa. Uudelta yrittäjältä tulee löytyä osaamista rengasalalta, myös kaupallisen alan osaaminen/kokemus on suotavaa. Lisätietoja saa vain täyttämällä salassapitosopimuksen.
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Isännöinti ja kiinteistöhuolto
SUOSITTU

Täyden palvelun isännöintitoimisto Satakunnassa

Myydään pitkään toimineen ja luotettavan taloyhtiöiden hallinnointiin omistautuneen isännöintitoimiston liiketoiminta.   Suunnittelemme ja toteutamme pitkän tähtäimen kunnossapitotoimenpiteitä, huolehdimme päivittäisestä ylläpidosta ja korjauksista sekä valvomme ulkopuolisten palveluntarjoajien työn laatua. Tavoitteenamme on aina varmistaa kiinteistöjen arvon säilyminen.   Organisoimme myös taloyhtiön kokoukset ja tarjoamme täydet kirjanpito- ja tilinpäätöspalvelut sekä asumisen palvelut.   Työskentelemme yhteistyössä alan toimijoiden kanssa varmistaaksemme korkealaatuiset palvelut kaikilla osa-alueilla ja panostamme jatkuvasti uusimpiin teknologioihin, koulutukseen ja prosessien kehittämiseen pysyäksemme edelläkävijänä alalla.   Toimimme aktiivisesti Satakunnan alueella ja yritys myydään osakekauppana sisältäen osakkeet sekä liiketoiminnan. Tästä on seuraavan omistajan hyvä lähteä jatkamaan ja kehittämään jo menestyksekästä liiketoimintaa.   Ota yhteyttä viereisellä yhteydenottolomakkeella ja jutellaan lisää.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Verkkokauppa
45 000 €
SUOSITTU

Myydään valmis työvaatemyymälän / verkkokaupan liiketoiminta

Oletko unelmoinut yrittäjyydestä tai etsitkö laajennusmahdollisuutta jo olemassa olevaan liiketoimintaasi?   Nyt tarjolla on ainutlaatuinen tilaisuus ostaa valmis työvaatemyymälä sekä verkkokauppa, joka tarjoaa helpon ja saumattoman siirtymän uudelle yrittäjälle. Nykyinen yrittäjä on tehnyt sinun puolesta kaikki aloitukseen liittyvät työt.   Miksi ostaa juuri tämä liiketoiminta?   Avaimet käteen kauppa: Koko liiketoiminta on rakennettu ajatuksella "kaikki valmiina". Varasto, verkkokauppa ja tuoterekisteri ovat valmiita ja odottavat uutta omistajaa. Uusien tuotteiden lisääminen verkkokauppaan sekä tuoterekisteriin helppoa. Helppo aloittaa: Olemme tehneet kaiken kehitystyön puolestasi. Uutena yrittäjänä sinulla on erinomainen pohja keskittyä yrityksen kasvattamiseen. Siirrettävyys: Liiketoiminta on suunniteltu niin, että sen voi siirtää helposti mihin päin Suomea tahansa, mikä tarjoaa erinomaisen joustavuuden ja mahdollisuuden palvella asiakkaita valtakunnallisesti. Myymälä suljettavissa 2kk irtisanomisajalla. Kehityspotentiaali: Vaikka kaikki on valmiina, yrityksellä on valtavasti potentiaalia kasvaa ja laajentua uuden yrittäjän käsissä. Olemme asettaneet vahvan perustan, jolle voi rakentaa. Ajankohta: Kesäsesonki on juuri alkamassa joten tämä varmistaa vauhdikkaan alun myös uudelle yrittäjälle. Toiminta saadaan siirrettyä todella nopealla aikataululla. Hintapyyntö: 45 000€, sisältäen liiketoiminnan, varaston, logon painokoneen, myyntihyllyt ja verkkokaupan.   Lisätiedot: Tutustu tarkemmin liiketoimintaan ja sen mahdollisuuksiin verkkosivuillamme: https://www.tujuworkwear.fi. Sivuiltamme löydät lisää tietoa yrityksen toiminnasta, tuotteista ja palveluista, jotka siirtyvät sinulle kaupan myötä.   Nykyinen yrittäjä opastaa/avustaa uutta omistajaa liikkeelle lähdön kanssa.   Kiinnostuitko? Ota yhteyttä oheisella viestilomakkeella keskustelujen aloittamiseksi.
Koko Suomi
Kohteet 37 - 54 hakutuloksista

Tee ilmainen hakuvahti

Pysy vaivattomasti ajan tasalla kiinnostavista kohteista. Saat meiltä sähköpostiisi tiedon aina, kun hakuasi vastaava kohde julkaistaan. 

TEE HAKUVAHTI NYT
  • 1
    Luo tunnukset
  • 2
    Valitse hakuehdot
  • 3
    Saat sähköpostiisi hakuusi sopivat ilmoitukset
TEE HAKUVAHTI TÄSTÄ
loder image