JÄTÄ ILMOITUS

Myytävät palvelualan yritykset

Viimeisimmät ilmoitukset
Ostetaan
Tilitoimisto

Ostetaan Tilitoimisto Kuopion seudulta

Etsimme ostettavaa tilitoimistoa Kuopion seudulta, jossa henkilöstömäärä olisi noin 1-3 henkilöä. 
Ostetaan
Tilitoimisto

Ostetaan tilitoimisto Turun, Lahden tai Jyväskylän alueelta

Etsimme tilitoimistoa erityisesti Turun, Lahden ja Jyväskylän alueilta. Tilitoimistomme toimii jo useilla eri paikkakunnilla, ja meille on tärkeää tarjota palvelua henkilökohtaisesti aina lähellä asiakasta. Tavoitteenamme on kasvaa edelleen uuteen kaupunkiin tarjoten asiakkaille palvelua siellä, missä he ovat. Oli tilitoimistosi sitten pieni tai suuri, olemme kiinnostuneita kaikista mahdollisuuksista.  Meistä nykyiset asiakkaasi saavat helposti lähestyttävän ja asiantuntevan kumppanin, jolle asiakassuhteiden hoitaminen on äärimmäisen tärkeää ja tuttua. Meiltä löytyy myös monipuolinen osaaminen taloushallinnon eri ohjelmistoista, joten pystymme tarjoamaan asiakkaille modernit ja nykyaikaiset palvelut. Pidämme huolta työntekijöistämme tarjoten heille mm. kehittymis- ja kasvumahdollisuuksia, kuten mahdollisuuden KLT-koulutukseen. Ota yhteyttä meihin, jos tilitoimistosi odottaa uutta omistajaa. Kerromme mielellämme lisää meistä ja kuulemme mielellämme lisää teistä yhteydenoton kautta. Käsittelemme kaikki yhteydenotot luottamuksellisesti ja huolella.Tutustu tilitoimistoomme osoitteesta: https://www.c-management.fi/
Koko Suomi
Myydään
Siivous ja puhtaanapito
8 500 €

Myytävänä siivous- ja kodinhoito palvelujen liiketoiminta

Myynnissä ekologinen housekeeping-toiminta, joka tarjoaa siivous-, kauppa-apu ja kodinhoitopalveluita. Toimintaa on kehitetty vuoden ajan ja tästä ostaja saa hyvän pohjan viedä kokonaisuutta eteenpäin. Kaikki pohjatyöt tehtynä: -hyvät ja tarkkaan valikoidut työntekijät - raikas uudenlainen housekeeping-brändi - mainontaa tehty - nettisivut - facebook - alku asiakaspohjalle Myydään liiketoimintakauppana 8 500€ tai voit tarjota.
Ostetaan
Siivous ja puhtaanapito

Ostamme siivousalan yrityksiä

Kotirinki on vahva kotisiivoukseen erikoistunut kotimainen ketju. Toimintamme kasvaessa haluamme ostaa siivousalan yrityksiä ympäri Suomea. Olemme toimineet vuodesta 2002 ja paikalliset Kotirinki-yrittäjämme palvelevat asiakkaitamme eri puolilla Suomea. Olemme erikoistuneet kotisiivoukseen ja asiakastyytyväisyytemme on 4,7/5. Kotisiivousasiakkaasi saavat hyvän kodin luotamme. Palvelumme kulmakiviä ovat helppous, luotettavuus ja ammattitaidolla tehty työ.  Olipa yrityksesi pieni tai suuri, olemme kiinnostuneita kuulemaan sinusta. Käsittelemme kaikki yhteydenotot luottamuksellisesti ja ammattitaidolla.  Ota yhteyttä: Veli-Pekka Pihlainen, puh. 0500 450 154  
Koko Suomi
Ostetaan
Paino- ja kustannustoiminta

Valomainoksia, ledmainoksia, kylttejä ja/tai teippauksia tekevä yritys

Ole rohkeasti yhteydessä niin keskustellaan lisää.
Koko Suomi
Myydään
Huolto-, korjaus- ja asennuspalvelu

Sähkökonekorjaamo Helsingissä

Eläköitymisen johdosta myydään sähkökonekorjaamon liiketoiminta, vuokratilat.
Ostetaan
Siivous ja puhtaanapito

Siivousalan yritys

Halutaan ostaa Varsinais-Suomessa tai Etelä-Suomessa toimiva siivousalan yritys, joka työllistää yhden tai useamman henkilön.  
Varsinais-Suomi
Myydään
Media ja viestintä

Erinomaisten asiakkuuksien viestintätoimisto Etelä-Suomessa

Monikansalliseen yritysviestintään erikoistunut ja erittäin korkean osaamisen kuvallisen ja audiovisuaalisen viestinnän toimisto tai sen liiketoiminnot etsivät arvoistaan isompaa kumppania tai omistajaa. Asiakassuhteet monivuotisia ja jatkuvia suuryritysasiakkuuksia.  Myydään liiketoimintakauppana. Renkaanpotkijat älkää vaivautuko. :-)  
Kanta-Häme
Ostetaan
Tilitoimisto

Ostetaan tilitoimisto Uudeltamaalta tai Tampereen seudulta

Haluamme ostaa tilitoimiston Uudeltamaalta, Tampereen seudulta tai Etelä-Pohjanmaalta. Olemme perheomisteinen ja yrittäjävetoinen toimija Etelä-Pohjanmaalla. Laajennamme toimintaamme ja olemme kiinnostuneita ostamaan noin 200.000-750.000 euron liikevaihtoa tekevän tilitoimiston. Mutta voit tarjota muunkin kokoisia vaihtoehtoja. Toimintaan voi sisältyä myös isännöintitoimiston palveluita.  Toimimme asiakkaillemme taloushallinnon kumppanina ja tärkein arvomme on tyytyväiset asiakkaat. Tilitoimistosi asiakkaat saavat meiltä hyvän kodin. Toivomme, että sinulla olisi käytössä ainakin osin taloushallinnon sähköisiä palveluita. Käsittelemme kaikki yhteydenotot luottamuksella ja ammattitaidolla. Ota yhteyttä! 
Koko Suomi
Myydään
Tilitoimisto
375 000 €

Kaksitoimipaikkainen auktorisoitu tilitoimisto Pirkanmaalla

Myydään liiketoimintakaupalla kaksitoimipaikkaisen auktorisoidun tilitoimiston liiketoiminta eläkkeelle siirtymisen vuoksi. Yrityksen liikevaihto 420 - 440 teur, henkilökunta 7 + eläkkeelle jäävä omistaja
Myydään
Tapahtuma- ja kulttuuripalvelu

Haetaan osakasyrittäjää koulutus- ja tapahtumakeskukseen

Etsimme osakasyrittäjää, joka voi tuoda hikipääomaa ja osaamista etenkin tapahtumien järjestämiseen. Jos sen lisäksi voit tehdä pääomasijoituksen, niin olet suosikkiemme joukossa. Tutustu, ja saatat yllättyä: https://www.viikinlahticampus.fi/
Myydään
Hallinto- ja toimistopalvelu

Digitaalisia toimistoratkaisuja tarjoava yritys

Myydään digitaaliseen toimistotekniikkaan erikoistunut yritys. Yrityksellä on yli 30 toimintavuoden aikana kertynyt asiakaskunta ja se edustaa alan vahvoja brändejä. Yritys tarjoaa ratkaisuja toimistoihin ja liiketoiminnan tueksi seuraavilla osa-alueilla:- Toimistotulostus- Tuotantotulostus- Asiakirjapalvelut- Visuaalinen viestintä- IT-ohjelmistot ja ylläpito- Kassaratkaisut Yrityksen markkina-alue on koko Suomi, mutta toimipiste sijaitsee Etelä-Suomessa. Yritys toimii vuokratiloissa ja sillä on yrittäjän lisäksi 4 työntekijää, jotka voivat siirtyä yrityskaupassa. Kauppaan sisältyy yrityksen asiakasrekisteri, edustukset, kaikki tarvittava koneisto ja laitteisto, verkkosivut ja muut markkinointikanavat. Ota yhteyttä luottamuksella!
Koko Suomi
Kohteet 25 - 36 hakutuloksista

Yrityspörssi

TIETOA PALVELUSTA Yrityspörssi on kohtaamispaikka verkossa yritysten myyjille ja ostajille. Palvelussa voit jättää yrityksen myynti- ja ostoilmoituksia sekä kertoa palveluistasi yrityskauppoihin liittyen.  Myyjät saavat enemmän näkyvyyttä ilmoituksilleen, ostajat saavat kattavamman kuvan yritystarjonnasta ja palveluntarjoajat saavat omille palveluilleen näkyvyyttä.

loder image