Damikauppa, koiratarvikkeet, oma valmistus & suunnittelu
Myydään ainutlaatuinen liiketoiminta koiratarvikealalla. Tässä on tilaisuuksien tilaisuus koiratarvikkeita valmistavalle yrittäjälle. Liikevaihto on alusta asti ollut voimakkaassa kasvussa. Markkinointi on painottunut somepäivityksiin, sponsorointiin, sekä yhteistyöverkostojen rakentamiseen. Liiketoiminta vaatii tällä hetkellä noin kahden päivän työpanoksen viikossa. Sopivalla markkinoinnilla saa Damikaupan myyntiä lisättyä ja muutettua osa-aikaista liiketoimintaa kohti kokoaikaista. Damikauppa on panostanut ekologisuuteen ja on innovoinut paljon tuotteita kierrätysmateriaaleista mm. Nahkis pallot ja Vauhtipatukat. Damikaupalla on myös kaksi tavaramerkkiä Damikauppa® ja Vepedami®. Tässä on tilaisuus yksinyrittäjälle, jolla on ompelutaitoa muutaman vuoden kokemuksella. Nahan käsittelykokemus helpottaa homman hallintaan saamista. Myös tietotaito noutamisen ja koirankoulutuksen saralta helpottaa markkinointia, kohderyhmien haltuunottoa, sekä tietysti tuotekehitystä.
Ottaaksesi haltuun tämän kokonaisuuden tarvitset ompelutaitoa, rahaa, luovuutta, motivaatiota ja markkinointikykyä.
Myytävä liiketoiminta sisältää toimivan verkkokaupan, kolme domainia, tavaramerkit, koiratarvikevaraston, vaihto-omaisuuden, sekä kaluston. Valmistus ja varasto on tällä hetkellä omissa tiloissa Hausjärven maalaismaisemassa, mutta on siirrettävissä helposti vaikkapa okt lisäsiipeen, autotalliin tms lämpimään tilaan n. 30-50m2.
Kaluston helmiä ovat kolmisyöttöompelukone ja uuden karhea näppärä kirjontakone. Kaupan päälle lätkäistään insta ja Facebooktilit, joiden päivittäminen on lasten leikkiä mahtavan kuvapankin ansiosta. Damikauppa myös maahantuo ACME koirapillejä, sekä Firedog tuotteita.
Kaiken kukkuraksi liiketoiminnalla on erinomainen maine ja naurettavan pieni palautusprosentti. Liikevaihto on kasvanut tasaisesti koko viisivuotisen toiminnan ajan. Työaikaa tähän liiketoimintaan on nyt käytetty n. 3-6 tuntia päivässä. Käsi sydämellä, harvoin tarjolla tällaista herkkua. Myydään maastamuuton vuoksi. Älä epäröi ottaa yhteyttä.
Tässä vielä konkreettisesti, mitä olet ostamassa.
Koneet ja laitteet:
Adler kolmisyöttöompelukone (1978) askeltavalla moottorilla (uusi) ja normitöpselillä
Brother neulasyöttöompelukone voimavirralla (70-luku)
Brother Innovis 800E kirjontakone (12/2019)
Mustesuihkutulostin (Canon 2022)
Tuotteiden kuvausteltta ja valot
Akkuruuvinväännin, kuumailmapuhallin, kuumaliimapistooli
Käsityökaluja
Kalusteet:
Ikea hyllyjä n 6 kpl, myyntihylly, pyörivä myyntiteline, pienempi myyntiteline
Kaksi varastohyllyä
Leikkuupöytä, kansi liikkuu ja alla säilytystilaa
Ompelukoneiden ja brodeerauskoneen pöydät
Muovilaatikoita, koreja, roll up, A ständi, taittuva myyntipöytä
Myyntiteltta sivuseinin kokoon taittuva ja säilytyskassiin menevä
Koiratarvikevarasto:
Pantoja, taluttimia, leluja, NERF leluja, turvavöitä autoon, tossuja, poikapöksyjä, näyttelytaluttimia, hoitotuotteita, noutokapuloita, ruutunauhoja, HELSITAR froteeloimia ja PK treenitaskuja, CW Oy noutajataluttimia, Firedog dummyjä, liivejä, laukkuja, ACME koirapillejä, Damikaupan omia tuotteita (Kanidameja, Vauhtipatukoita, Nahkispalloja, vepedameja jne)
Materiaalivarasto:
Nahkoja (ylijäämäpalasia patukoihin ja palloihin)
Polyesterkangasta (dameihin ja Vauhtipatukoihin)
Keinonahkaa (kosketusalustoihin)
Vanua, Polyesternauhoja, muovikuulia, nippeleitä ja nappeleita
Ompelu- ja brodeerauslankoja, neuloja
Pakkausmateriaaleja
Verkkotuotteet:
Domainit: damikauppa.fi, dummykauppa.fi, dummykauppa.com
Tavaramerkit: DAMIKAUPPA® JA VEPEDAMI®
Facebook, Instaram ja tiktok tilit
Myyntialusta damikauppa.fi Mycashflow pohjalla 69€/kk, erinomainen asiakastuki, raportit, lähetyslistat ja postilaput helppo tulostaa ja lopuksi pika käsitellä tilaukset.
Paikan päälle saa tulla tutustumaan. Laita sähköpostia, niin sovitaan sopiva aika. Ostajalle tarjotaan myös erikseen sovittava tuki, jotta damikaupan toiminta jatkuu saumattomasti myös uuden yrittäjän hoivassa :)