JÄTÄ ILMOITUS

Viisi myyttiä franchisingyrittämisestä

1. Franchisingyrittäminen on kallista eikä se kannata

Franchisingyrityksen maksut on yleensä sidottu toimipisteen liikevaihtoon. Tämä tarkoittaa sitä, että maksu joustaa ylös- ja alaspäin sen mukaan, miten liiketoimintasi kehittyy. Ketjujen menestys taas on sidottu siihen, miten yksittäiset ketjuyrittäjät menestyvät. Suomen Franchising-Yhdistyksen Juha Vastamäki kertoo, että franchising on kasvanut nousukaudella muuta taloutta nopeammin ja yritykset ovat kasvaneet myös taantuman aikana.

2. Ketju määrää kaikesta, luovuuteni kuolee

On totta, että franchisingyrittäjänä sitoudut noudattamaan ketjun liiketoimintamallia. Jos tämä ei tunnu sinusta hyvältä, kannattaa harkita muita yrittämisen keinoja. Voit silti toteuttaa itseäsi ja päättää oman yrityksesi asioista monipuolisesti. Myös luovuudelle on tilaa – esimerkiksi siinä, miten johdat oman yrityksesi työntekijöitä. Lisäksi ketju ja yrittäjät kehittävät yleensä yhteistyössä franchisingiin perustuvia liiketoimintoja. Kukapa olisi parempi ideoimaan kehitysmahdollisuuksia kuin asiakkaiden ja myynnin kanssa päivittäin toimiva yrittäjä? 

3. Joudun sitoutumaan loppuiäkseni yhteen ketjuun

Franchisingyrittäjänä teet ketjun kanssa sopimuksen tyypillisesti noin viideksi vuodeksi kerrallaan. Lisäksi useimmissa ketjuissa voit kesken sopimuskauden myydä oman toimipisteesi tai liiketoimintasi toiselle yrittäjälle. Tällaisessa tilanteessa on hyvä ottaa yhteys franchisingketjuun ja keskustella asiasta avoimesti. Ketju voi auttaa sinua löytämään jatkajan ja voit edistää asiaa myös itse. Franchisingketjun tulee hyväksyä uusi yrittäjä ennen kuin sopimukset siirretään hänelle. 

4. Jos franchising kannattaisi, se olisi yleisempää

Suomessa toimivien franchisingketjujen toimipisteiden lukumäärä on kasvussa. Juha Vastamäki kertoo, että ketjut tarvitsevat jopa 1000 uutta yrittäjää vuonna 2019. Käytät todennäköisesti franchisingiin perustuvia palveluja arjessa huomaamattasi jopa päivittäin. Franchisingyrityksiä löytyy lähes kaikilta toimialoilta ravintoloista taloushallintoon ja hoiva-alaan. Niitä on myös kaikenkokoisia ja -ikäisiä aina miljardien liikevaihtoa tekevästä monikansallisesta yrityksestä pieneen suomalaiseen startupiin.

5.  Yritykselläni ei ole riittävästi kasvumahdollisuuksia

Yhä useampi yhdessä toimipisteessä menestynyt franchisingyrittäjä kasvattaa toimintaansa kattamaan useita toimipisteitä. Esimerkiksi Latinalaisessa Amerikassa toimii maailman suurin McDonald’s franchiseyhtiö, joka pyörittää jopa 2200:aa pikaruokalaa. Tämä ääriesimerkki kertoo, että halutessasi voit franchisingyrittäjänä kasvattaa liiketoimintaasi hyvinkin voimakkaasti.

 

Kiinnostuitko?
Katso avoimia franchisingyrittäjän paikkoja ympäri Suomea täältä.
Lue lisää franchisingyrittämisestä täältä.

 

Yrityspörssi

TIETOA PALVELUSTA Yrityspörssi on kohtaamispaikka verkossa yritysten myyjille ja ostajille. Palvelussa voit jättää yrityksen myynti- ja ostoilmoituksia sekä kertoa palveluistasi yrityskauppoihin liittyen.  Myyjät saavat enemmän näkyvyyttä ilmoituksilleen, ostajat saavat kattavamman kuvan yritystarjonnasta ja palveluntarjoajat saavat omille palveluilleen näkyvyyttä.

loder image