Kiinnostavat ilmoitukset
Myydään
Tukkukauppa
57 000 €
Uudistuva tukku- ja jälleenmyyntialan yritys
Etsitään osakasta tai ostajaa uudistuvalle yritykselle.
Tule kehittämään tämän yrityksen brändejä tulevaisuus tähtäimessä! Tarjoamme jatkajalle näköalapaikan kehittää ja laajentaa toimintaa nopeasti kotimaassa sekä halutessasi myös EU:n sisämarkkinoilla.
Saat mukaan ”kolmen eri tukijalan” tuotteet ja valmiit markkinat niille! Asiakkaina Suomen suurimpia tukkuliikkeitä sekä myös ravintola-alan ketjuja, yksityisasiakkaiden lisäksi.
Olemme yksi niistä Suomalaisista Yrityksistä, jolla on 100 %:sti kierrätettäviä brändituotteita markkinoilla. Vastuullisuus ja hiilijalanjäljen seuranta on yksi tavoitteistamme.
Yrityksen historia on yli 20-vuotinen. Yritys on luonut hyvät asiakassuhteet ja verkostot sekä alan toimijoihin että tavarantoimittajiin kotimaassa ja EU:ssa. Yritys toimii vuokratiloissa, hyvien kulkuyhteyksien varrella, mutta toiminta on siirrettävissä ostajan haluamaan paikkaan. Yrittäjä on valmis perehdyttämään jatkajan yrityksen toimintaan erikseen sovittavalla tavalla.
Pyydämme luottamukselliset yhteydenotot verkkolomakkeen kautta.
Koko Suomi
Myydään
Muu ICT-alan yritys
Menestyvä ICT- ja AV-Ratkaisuiden Tukku- ja Maahantuonti yritys
Haluamme esitellä ainutlaatuisen mahdollisuuden hankkia vakiintunut ja menestyvä suomalainen ICT- ja AV-ratkaisuiden tukku- ja maahantuonti-yritys. Yritys on toiminut alalla menestyksekkäästi viimeisten 10 vuoden ajan ja on vakiinnuttanut vahvan aseman suomalaisessa ICT/AV-ratkaisukentässä.
Yrityksen Vahvuudet:
Vankka Kokemus ja Maine: Yritys voi ylpeänä todeta, että sillä on yli vuosikymmenen kokemus alalta. Tämä pitkäaikainen sitoutuminen alalle on tehnyt yrityksestä tunnetun ja arvostetun toimijan suomalaisessa ICT- ja AV-sektorissa.
Luotettavat Asiakkuudet ja Kumppanuudet: Yrityksellä on vahvat, monivuotiset asiakassuhteet ja kumppanuudet, jotka ovat avainasemassa sen menestyksessä. Se edustaa alan johtavia brändejä ja tuotteita Suomessa, mikä lisää sen uskottavuutta ja houkuttelevuutta markkinoilla.
Vakaa Taloudellinen Tilanne: Yrityksen liikevaihto on kasvanut tasaisesti ja kannattavasti vuosittain. Yritys on täysin velaton, mikä luo vahvan taloudellisen perustan tulevalle omistajalle.
Laaja Asiakaskunta: Yrityksen asiakaskunta on monipuolinen, koostuen sekä julkisensektorin että PK-sektorin asiakkaista valtakunnallisesti. Yli 60 % vuosittaisesta liikevaihdosta tulee vakioasiakkailta, mikä heijastaa niiden vankkaa luottamusta yrityksen tarjoamiin ratkaisuihin.
Kattavat Palvelut: Yritys tarjoaa laajan valikoiman palveluita, jotka kattavat mm. myynnin, markkinoinnin, kehityksen, koulutuksen sekä ylläpito- ja tukipalvelut. Tämä kokonaisvaltainen lähestymistapa varmistaa asiakkaiden tarpeiden täyttymisen ja pitkäaikaisen tyytyväisyyden.
Miksi Ostaa Tämä Yritys:
Ainutlaatuinen mahdollisuus hankkia vakiintunut ja menestyvä toimija suomalaisessa ICT/AV-ratkaisusektorissa.
Valmiit ja luotettavat asiakkuudet sekä kumppanuudet, jotka tukevat liiketoiminnan jatkuvuutta ja kasvua.
Vankka taloudellinen perusta ja vuosittainen kasvu osoittavat yrityksen kannattavuuden ja vakaan liiketoimintamallin.
Laaja asiakaskunta tarjoaa mahdollisuuden laajentua ja diversifioida liiketoimintaa eri sektoreilla.
Kattavat palvelut mahdollistavat pitkäaikaisten asiakassuhteiden ylläpidon ja uusien mahdollisuuksien luomisen.
Tämä on tilaisuus tarttua käsiin ja omistaa menestyvä ja arvostettu yritys suomalaisessa ICT- ja AV-alalla. Jos olet kiinnostunut laajentamaan liiketoimintaasi tai sukeltamaan alan dynaamiseen maailmaan, ota yhteyttä meihin saadaksesi lisätietoja ja keskustellaksesi tästä hienosta mahdollisuudesta.
Successful Finnish ICT and AV Solutions Wholesale and Import Company
We want to present a unique opportunity to acquire an established and successful Finnish wholesale and import company of ICT and AV solutions. The company has been operating successfully in the industry for the past 10 years and has established a strong position in the Finnish ICT/AV solution field.
Strengths of the company:
Solid Experience and Reputation: The company can proudly state that it has more than a decade of experience in the industry. This long-term commitment to the industry has made the company a well-known and respected player in the Finnish ICT and AV sector.
Reliable Accounts and Partnerships: The company has strong, long-term customer relationships and partnerships that are key to its success. It represents industry-leading brands and products in Finland, which increases its credibility and attractiveness in the market.
Stable financial situation: The company's turnover has grown steadily and profitably every year. The company is completely debt-free, which creates a strong financial foundation for the future owner.
Wide customer base: The company's customer base is diverse, consisting of both public sector and SME sector customers nationwide. More than 60% of annual revenue comes from regular customers, reflecting their strong trust in the company's solutions.
Comprehensive Services: The Company offers a wide range of services covering sales, marketing, development, training, maintenance, and support. This holistic approach ensures customer needs and long-term satisfaction.
Why buy this company:
A unique opportunity to acquire an established and successful player in the Finnish ICT/AV solution sector.
Ready-made and reliable customer relationships and partnerships that support business continuity and growth.
A solid financial base and annual growth indicate the profitability and stable business model of the enterprise.
A broad customer base offers an opportunity to expand and diversify business in different sectors.
Comprehensive services enable the maintenance of long-term customer relationships and the creation of new opportunities.
This is an opportunity to grab hands and own a successful and respected company in the Finnish ICT and AV sector. If you are interested in expanding your business or diving into the dynamic world of the industry, contact us to learn more and discuss this great opportunity.
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Asiantuntijan ilmoitus
Hotelli
Hotelli Pogostan Hovi Oy
Hotelli Pogostan Hovi Oy etsii jatkajaa nykyisten yrittäjien eläköitymisen vuoksi. Myytävä majoitusliiketoiminta perustuu Ilomantsin keskustassa sijaitsevaan hotellikiinteistöön. Kiinteistö sijaitsee yrityksen omistamalla tontilla (0,23 ha) ja sen majoituskapasiteetti on 19 majoitushuonetta / 44 vuodepaikkaa. Lisäksi kiinteistössä on omat hyväkuntoiset keittiö- ja ravintolatilat, saunatilat ja kokoustiloja. Ravintolan asiakaspaikkojen määrä on nykyisin noin 50, mutta niitä on lisättävissä tilojen käyttömuutoksilla sekä jo olemassa olevalla terassilla. Kokonaisuudessaan hotellirakennuksen laajuus on 1.200 kem2. Hotellirakennuksesta on tehty perusteellinen kunto- ja kiinteistöarvio vuonna 2022. Lisäksi kiinteistön majoituskapasiteetin laajentamiseen ja matkailuliiketoiminnan monipuolistamiseen on valmiita suunnitelmia.
Myytävän liiketoiminnan laajuus on ollut viime vuosina 230 – 250 t€:n ja käyttökate 25 – 35 % tasolla. Liikevaihto on koostunut pääosin majoituspalveluista (85 - 90 %). Ravintolaliikevaihto (10 – 15 %) on ollut aamiaismyyntiä ja yksittäisien tilaisuuksien, tapahtumien ja ryhmien ruokailuja. Liiketoimintaa on harjoitettu pääosin omistajien työpanoksella (2 hlöä), lisäksi on palkattu tarvittaessa sesonkityövoimaa.
Yrityksen asiakkaat ovat koostuneet sekä matkailijoista että paikkakunnan työmatka-, perhejuhla- ja yksittäisasiakkaista. Matkailun asiakkaiden perusteena on ollut Ilomantsin alueen luonto-, sotahistoria- ja tapahtumamatkailun vetovoima, jonka koetaan olevan myytävän liiketoiminnan vahvuus ja kasvupotentiaalin peruste myös jatkossa. Kohteen läheisyydessä on mm. kaksi kansallispuistoa ja muita luontokohteita. Yrityksellä on nykyisin myös hyvä markkina-asema sekä matkailun että myös paikkakunnan muun majoitustarpeen osalta. Myös ravintolaliiketoimintaa on mahdollista kehittää tulevaisuudessa (yrityksellä ei ole ollut anniskeluoikeuksia käytössä).
Liiketoiminta myydään kokonaisuutena, jonka kautta ostajalla on mahdollisuus jatkaa nykyistä majoitus- ja ravintolatoimintaa heti. Yrityskauppa voidaan toteuttaa joko osakekauppana tai liiketoimintakauppana (liiketoiminta ja kiinteistöt). Myytävä yritystoiminta soveltuu parhaiten perheyritysmäiseen toimintaan, jossa omistajat vastaavat itse liiketoiminnan toteutuksesta. Kohteen nykyiset omistajat ja yrittäjät ovat sitoutuneet auttamaan siirtymisvaiheessa ja perehdyttämään uutta omistajaa kohteen liiketoimintaan.
Kuvatusta liiketoimintakaupasta kiinnostuneita pyydetään olemaan asiasta suoraan yhteydessä yrityksen omistajaan Jouko Heimoseen, p. 0400 674 908 tai liiketoimintakaupassa ja sen järjestelyissä tarvittaessa avustavaan konsulttiin Jani Karjalaiseen: p. 050 590 4015.
Tilinpäätöstiedot Osuva-yrityspörssistä pyydä lisätietoja -kohdasta: Hotelli Pogostan Hovi Oy | Yrityspörssi | Myytävät yritykset | Business Joensuu Oy
Pohjois-Karjala
Myydään
Ompelimo ja räätäli
Ammattitaitoinen ompelimo- ja pesulapalvelu Helsingissä
Ompelimo Ullastiina hakee jatkajaa ompelimon ja pesulapalvelun liiketoiminnalle. Ompelimo Ullastiina on toiminut yli 20 vuotta ja se palvelee ammattitaidolla kaikissa asusteiden huoltotarpeissa. Ompelimo palveluun kuuluu monipuolisesti kaikki ompelutyöt, kuten korjausompelu, kodintekstiilien ja vaatteiden ompelu sekä hää- ja juhlapukujen valmistus. Pesulapalvelun välittämisestä jatkajalla on mahdollisuus tehdä sopimus näitä hoitavan yhtiön kanssa. Pesulapalvelu on käsittänyt mm. mattojen, peittojen, nahka- ja tekstiilivaatteiden ja juhlapukujen pesun. Asiakkaat tulevat pääkaupunkiseudun lisäksi kauempaakin. Asiakaskuntaan kuuluu yksityishenkilöiden lisäksi yrityksiä, jotka ostavat siltä ompelua alihankintapaleluna.
Yritys työllistää tällä hetkellä kolme henkeä yrittäjän lisäksi. Yritys toimii Helsingin Pakilassa vuokratiloissa, joiden vuokraamisesta jatkaja voi tehdä sopimuksen, joten yritys voi jatkaa toimintaa samoissa tiloissa.
Liiketoimintakauppaan sisältyy koneet ja laiteet sekä varasto erikseen sovittavissa määrin.
Jos olet harkinnut ompelimo-yrittäjyyttä, niin tässä on hyvä tilaisuus jatkaa yrityksen liiketoimintaa. Myyjä on valmis opastamaan ja perehdyttämään jatkajan. Mikäli kiinnostuit, niin ota rohkeasti yhteyttä myyjään.
Voit tutustua yritykseen osoitteessa: https://ullastiina.fi/
Helsinki
Myydään
Muut kaupan alan yritykset
190 000 €
Kyläkauppa Kemiönsaarella
Myydään pitkän historian omaava kyläkauppa Knallis Kemiönsaarella. Knallis tarjoaa asiakkailleen laajan palvelutarjonnan. Päivittäistavarakaupan lisäksi saman katon alta saa Postin ja Veikkauksen palvelut, pienrautavalikoiman, elintarvikkeet, apteekkituotteet jne. Kyläkaupan yhteydessä on myös tankkauspiste sekä kaasunmyyntipiste. Toiminta on hyvin sesonkipainotteista, kolmen kesäkuukauden aikana tehdään n. puolet koko vuoden liikevaihdosta.
Kyläkauppa on toiminut saman suvun omistuksessa jo yli 120–vuotta, lähialueella ei ole kilpailijoita ja liiketoiminta on erittäin vakiintunutta. Tässä on erinomainen tilaisuus lähteä kehittämään kyläkaupan toimintaa oman näköiseksi, kauppakiinteistö vaatii remonttia ja remontin yhteydessä tiloja on mahdollista muokata paremmin nykytoimintaan sopivaksi uuden yrittäjän toiveiden mukaan.
Knalliksen naapuriin on hiljattain valmistunut suosittu vierasvenesatama, joka tarjoaa sekin kehitysmahdollisuuksia yrityksen liiketoimintaan.
Liiketoimintakauppaan sisältyvät liiketoiminta, tontti rakennuksineen, varasto, koneet ja laitteet. Kaupan sisällöstä neuvotellaan tarkemmin ostajan kanssa. Nykyinen yrittäjä on ollut toiminnassa mukana jo 30 vuotta ja antaa tarvittavan perehdytyksen uudelle yrittäjälle sopimuksen mukaan.
Ota yhteyttä, niin keskustellaan lisää.
Kemiönsaari
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muu teollisuus
185 000 €
Teollisuuden sähkö- ja automaatioprojekteihin erikoistunut yritys
Tarjolla on teollisuuden sähkö- ja automaatioprojekteihin erikoistuneen yrityksen liiketoiminta tai osakekauppa. Voit ostaa koko liiketoiminnan tai hankkia koko osakekannan yrityksestä. Myynnin kohteena on kattava asennus- ja keskuskokoonpano tarvikevarastoineen, toimistokalusteineen, tietokoneineen, tulostimineen, plotterilla, trukkeineen, varastohyllyineen, dokumentaatioineen sekä työkaluvalikoimineen.
Yrityskuvaus:
Suupohjan Teollisuusautomaatio on erikoistunut teollisuuden sähkö- ja automaatioprojekteihin. Tarjoamme avaimet käteen -toimituksia, jotka sisältävät suunnittelun, dokumentoinnin, moottori- ja ohjauskeskusten kokoonpanon, asennukset, logiikkaohjelmoinnin, käyttöönoton, käyttäjäkoulutuksen sekä jälkihuollon ja varaosapalvelut.
Asiakaskunta:
Asiakaskuntamme koostuu erilaisista teollisuudenaloista, mukaan lukien:
• Mekaanisen puun jatkojalostus:
• Höylälinjat
• Vannesahalinjat
• Sormijatkolinjat
• Liimapalkkitehtaat
• CLT-elementtitehtaat
• Massiivihirsilinjat
• Teollisuusmaalaamot:
• Märkämaalauslinjat
• Jauhemaalauslinjat
• Kuivausuunit
• Muu teollisuus:
• Kappaleen ja materiaalinkäsittely
• Varastoautomaatio
• Teräspalkkien hitsauslinjat
Yrityksellämme on vakiintuneet asiakassuhteet, jotka ovat kestäneet jo noin 30 vuotta. Teemme yhteistyötä luotettavien ja tunnettujen kotimaisten laitetoimittajien kanssa, mikä vahvistaa asiakassuhteitamme.
Myyntiin sisältyvät resurssit:
• Kattava asennus- ja keskuskokoonpano tarvikevarasto, jonka bruttoarvo vuoden 2023 alussa oli noin 360 000,00 € (alv 0%).
• Toimistokalusteet, mukaan lukien viisi työpistettä, runsaasti kaapistoja ja hyllystöjä.
• Suljettava seinälle asennettava fläppitaulu, tussitaulu ja heijastuskangastaulu.
• Neuvottelupöytä kuudella tuolilla, pikkupöytiä ja tuoleja. Kaikki kalusteet ovat erittäin hyvässä kunnossa ja lähes uuden veroisia.
• Pöytätietokoneita ja kannettavia tietokoneita, yhteensä noin kymmenen kappaletta. Mukana on lisensoituja ohjelmistoja, kuten Cad, Office, ECOM, Siemens TIA Portal, Schneider-ohjelmistot, TXS PLC7 ja muita.
• Mustesuihkuplotteri A1-kokoisena.
• A4-laser- ja mustesuihkutulostimia, joista osa sisältää skannaus- ja kopiointitoimintoja.
• Tarra- ja merkintätulostimia lisensoitujen ohjelmistojen kanssa.
• Kattava dokumentaatio projekteista, joka kattaa noin 30 vuoden ajalta sekä paperisena että sähköisenä.
• Laaja työkaluvalikoima.
• Dieseltrukki.
• Trukkilavahyllyjä noin 60 lavapaikalle.
• Varastohyllyjä, joita on kymmeniä hyllymetrejä ja sisältävät hyvät ja tukevat muovilaatikot.
• Kassa ja paloturvakaappi.
Yrityksen tiedot:
• Toimiala: Teollisuuden sähkö- ja automaatioprojektit avaimet käteen -toimituksina.
• Liikevaihtoluokka: 500 000 - 1 000 000 €.
• Työntekijöiden määrä: Tällä hetkellä ainoastaan yrittäjä. Työntekijämäärä on vaihdellut 2-10 henkilön välillä lähes 30 vuoden toiminta-ajan aikana, työtilanteesta riippuen.
• Toiminta-alue: Toimituksia kotimaan lisäksi Baltiaan, Keski- ja Etelä-Eurooppaan sekä Lähi-itään. Kotimaassa toimitaan Rovaniemeltä Helsinkiin ja Vaasasta Lappeenrantaan eli käytännössä koko Suomi.
• Vuokratilat: Kunnan edulliset ja toimivat tilat, noin 500 neliötä.
Yrittäjä myy liiketoiminnan eläköitymisen takia. Hän voi tarvittaessa auttaa alkuvaiheessa asiakaskontaktien solmimisessa ja teknisissä asioissa uuden omistajan tueksi. Katso myös verkkosivut: www.suupohjanteollisuusautomaatio.com
Hintapyyntö määräytyy tarjousten mukaan.
Tiedustelut:
Hannu Vuorela
+358 400 776 406
hannu.vuorela@suupohjanteollisuusautomaatio.com
Koko Suomi
Myydään
Ravintola
200 000 €
Hienosti toimiva kahvila/ravintola Kirkkonummella
Nyt myynnissä hyvä maineinen, monien mahdollisuuksien ravintolatila Kirkkonummella. Yrityksellä vakituinen asiakaskunta, joka koostuu perheistä, työmiehistä ja toimistotyöntekijöistä.
Tällä hetkellä toiminta työllistää viisi vakituista ja kourallisen osa-aikaisia työntekijöitä.
Yritys toimii keskellä toria omissa 66 neliön tehokkaissa tiloissaan ja rakennus sijaitsee kunnan vuokratontilla, jossa edullinen vuokra. Sisäasiakaspaikkoja on tällä hetkellä 16 ja aurinkoisella terassilla reilusti enemmän.
Myydään terveydellisistä syistä.
Kirkkonummi
Myydään
Saha-, puutuote- ja huonekaluteollisuus
Polttopuita valmistava yritys Etelä-Suomessa
● Suomen suurimpia toimialallaan
● Kannattava, kasvava ja omavarainen yritys
● Markkina-alue pääkaupunkiseutu
● Sijaitsee Länsi-Uudellamaalla
● Erittäin laaja asiakaskanta
● Toimiala kasvaa voimakkaasti
Täydellinen tuotantolinja, käsittäen klapien valmistamiseen ja siirtämiseen tarvittavat koneet, kuivaamon ja kuljetuskaluston.
Myydään liiketoiminta tai yritys.
Uusimaa

Henri Silván
Yrittäjä
Laadin ilmoituksen, sillä oletin, että ostajia löytyy, kun kyseessä on Suomen suurin markkinapaikka. Oikein mieluisa kanava. Liiketoimintakin löysi uudet omistajat.

Pirkko Rouhiainen
Siivousalan yrityksen myynyt
Myin yli 30 vuotta toimineen siivousalan yritykseni Yrityspörssin kautta. Ilmoituksen laadinta oli todella helppoa, sillä käytin Yrityspörssin ilmoituspalvelua. Sain puhelinkeskustelun pohjalt...

Juho Lehtola
Räikee Oy
Haimme osakasta markkinointitoimistoomme Yrityspörssin ilmoituksella. Saimme monta laadukasta yhteydenottoa. Voin suositella kanavaa.

Rauno Toikka
Pirkanmaan Yritysvälitys Oy
Käytämme Yrityspörssiä kohteidemme markkinointiin, koska tavoitamme ostajaehdokkaita myytäville yrityksille tehokkaasti ympäri Suomen. Palvelua on erittäin helppo käyttää.

Arto Halonen
Yrityskauppakumppani
Tein välittämästäni autokorjaamosta myynti-ilmoituksen Yrityspörssiin. Sain 14 yhteydenottoa, joiden joukosta ostaja löytyi. Käytän jatkossakin Yrityspörssiä!
Ida Kadrija
Yrittäjä
Laitoin myyntiin Ruoholahdessa sijaitsevan autopesulani, joka myytiin n. kuukaudessa. Yhteydenottoja tuli paljon ja koin, että tämä oli kannattavin tapa yrityksen myyntiin.

Mikko Ilves
Hallituksen pj, Digitase Oy
Olemme ostaneet useita tilitoimistoja Yrityspörssin kautta. Olemme käyttäneet ostoilmoitusta, joka on ollut erinomainen työväline tavoittaa tilitoimistojen myyjiä
Anonyymi
Löysin Yrityspörssin avulla useita osakkaita sekä yhteistyökumppaneita henkilöstönvuokrausyritykseeni. Yhteydenottoja tuli yllättävän paljon ja kaikki yhteydenotot olivat asiallisia.
Anonyymi
Oikein hyvä palvelu. Sain paljon katselukertoja ilmoitukselleni sekä ilahduttavan määrän yhteydenottoja. Ilmoituksen luonti oli mutkatonta ja kuvat sekä muut tiedot oli helppoa lisätä.
Taina Varjonen
Yrittäjä
Ilmoitin lounaskahvilani myynnistä Yrityspörssissä. Yhteydenottoja ilmoitukseen sain noin 10–15 kappaletta. Helppokäyttöisyys jätti positiivisen vaikutuksen.
Riitta ja Ismo Viljanen
Meillä oli Yrityspörssissä ilmoitus Raumalla sijaitsevan maalaus- ja tapetointifirmamme myynnistä. Sen avulla löysimme yritykselle jatkajan, sillä ostaja löysi meidät myynti-ilmoituksen kautta.
Kuljetusalan yrittäjä
Uusimaa
Myin muutto- ja kuljetusalan yritykseni Yrityspörssin ilmoituksen avulla. Olin yllättynyt kyselyiden määrästä ja että ostaja löytyi jo ensimmäisen kuukauden aikana. Onnistunut tapa myydä yritys.
Kaksi helppoa tapaa ilmoittaa Yrityspörssissä
Laadi ilmoitus itse
- Luo tunnus palveluun
- Jätä ilmoitus - voit muokata sitä milloin vain
- Tee kaupat - ei välityspalkkiota
Anna meidän auttaa sinua
- Varaa soittoaika
- Saat valmiin ilmoitusehdotuksen
- Julkaisemme ilmoituksesi
Uusimmat ilmoitukset
Myydään
Rakennustarvikkeet ja -palvelut
Myydään monialayritys Etelä-Pohjanmaalla
Yrityksen historiaa:
Verholine päätettiin perustaa 2005 syksyllä ja rekisteröitiin Ky:nä 2005 ja oli siten viimeinen, itsenäisen Peräseinäjoen, rekisteröity yritys. Yritys perustettiin Kaarina Niemen nimille ja hän aloitti tuolloin yksityisyrittäjänä. Juha Niemellä oli toiminimi J-Lasi jonka puitteissa hän teki Skaala Oy:n reklamaatio ja huolto töitä ikkunatehtaalle.
Yhteistyössä Kaarinan kanssa aloitettiin Verholine toiminta parvekeverhoilla ja heti perään kaihdinliikkeelle ominaisilla tuotteilla, kaihtimet, rullaverhot, pystylamellin jne.
Perus kaihdinliikkeestä poiketen perustimme myymälän johon panostimme ison varaston verhotankoja sekä verhoihin liittyvät tarvikkeet. Tarjolla oli myös pehmytverhot suoraan ompelijalta.
Liiketoimintamme kasvoi ja kehittyi vuosien mittaan, koko ajan olemme hakeneet eri tyyppistä toimintaa perus kaihdinliikkeen toiminnan tueksi. 2010-luvulle tultaessa olimme vahvasti mukana kerrostalo urakoissa, toimitimme ja asensimme kaihtimet, verhotangot ja osaan kiskot, lähes jokaiseen uuteen kohteeseen joita Seinäjoelle ja Vaasaan rakennettiin.
2012 isoin yksittäinen urakkamme oli Etelä-Pohjanmaan keskussairaalan Y-talo, joka oli suurin laajennus, sitten alkuperäisen keskus-sairaalan rakentamisen.
Kaihdinten ja kiskojen lisäksi toimitimme ja asensimme myös useita erikoistuotteitamme.
Vuonna 2023 Verholine Ky on alueensa suurin toimija tällä alalla. Alueemme kattaa Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan, kun kyseessä ovat kaihtimet, kiskot, pimennysverhot jne. perus tuotteet kouluille ja eri terveyden alan kohteisiin.
Vuoden 2021 ja 2022 suurimmat yksittäiset kohteemme olivat Saarijärven uuden Koulu ja Kulttuurikeskuksen vaiheet 1. ja 2. Näihin toimitimme moottoriverhot, verhokiskot, sekä tekniset pehmyt verhot ripustettuna.
Vuonna 2023 olemme alueemme ja myös koko Suomen mittakaavassa, erittäin merkittävä ulkotilojen varustaja. Tähän kategoriaan kuuluvat: Lasitetut terassit, parvekelasitukset, avattavat pergolat, purjevarjot ja ulkopuoliset auringonsuojatuotteet, kuten screenverhot ja markiisit.
Lasialan osaaminen perustuu Juha Niemen taustaan lasi-alan toimijana, ensin työläisenä kahdeksan vuotta ja sitten LasiTiimi Oy:n osakkaana yhdeksän vuotta. Joten oli luonnollista ottaa myös tämä puoli mukaan toimintaamme. Nyt voimme tarjota asiakkaalle juuri sitä mitä hän terassilleen tai ulkotilalleen haluaa.
Vuoden 2023 suurimmaksi urakaksi muodostuu Vaasan Karhuntielle kaksi 7.krs. Kerrostalon kaiteet ja parvekelasitukset.
Verholine Ky:n liikevaihto oli vuonna 2022 ; 891 757,14 euroa sekä tyydyttävä tulos.
Tämän vuoden liikevaihto oli heinäkuun lopussa 547 460 euroa.
Verholine Ky työllistää Juha Niemen lisäksi neljä vakituista, sekä kaksi toiminimellä toimivaa henkilöä.
Toinen omistajista Kaarina Niemi on jäänyt eläkkeelle päivittäisestä toiminnasta.
Liiketoiminnan kasvaessa haemme sellaista sijoittajaa taikka uutta omistajaa, jolla tai joilla on näkemystä ja rohkeutta panostaa valmiiseen konseptiin ja luoda merkittävän toimijan koko suomen alueelle.
Toimimme jo nyt koko suomen alueella, mutta ne ovat enemmän satunnaisia kuin vakituisia kohteita. Meillä on oma maahantuonti lähes kaikille tuotteille, meillä on jälleenmyyjät Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla.
Olemme toimittaneet isoja purjevarjoja Helsingistä, Posiolle ja olemme toimittaneet screenverhoja Äkäslompoloon ja Inariin saareen.
Henkilökuntamme on sitoutunutta ja valmiita jatkamaan uusien omistajien kanssa kohti loistavaa tulevaisuutta. Toisaalta jokainen hyvä työntekijä pitää nykyään ansaita ja osoittaa, että heidän kannattaa jäädä juuri tämän yrityksen ja näiden johtajien palvelukseen.
Olemme konsultoineet Etelä-Pohjanmaan yrittäjien asiantuntijoita ja heidän arviointinsa perusteella, meidän pyyntihinta liiketoiminnan myynnistä on 220 000 euroa + varasto 20 – 30 000 euroa. Lisäksi Verholine Ky:llä on kaksi pakettiautoa Fiat Talento vm – 2022, sekä Toyota Proace vm – 2018, kumpikin auto on rahoituksella joka voidaan siirtää uudelle omistajalle, tai autot voidaan jättää kaupan ulkopuolelle.
Kiinnostuitko? Ota rohkeasti yhteyttä! Yhteydenotot käsitellään luottamuksellisesti.
Kunnioittavasti
Juha ja Kaarina Niemi
Verholine Ky
1996780-1
Puurtajantie 15 H 8
60100 Seinäjoki
verholine@verholine.fi
www.verholine.fi
www.purjevarjot.fi
www.pergolat.fi
Seinäjoki
Myydään
Rakennustarvikkeet ja -palvelut
Komposiitti-ikkunoiden valmistus- ja liiketoiminta
WILMAikkuna Oy on tehnyt komposiitti-ikkunoita satoihin suomalaisiin koteihin, julkisiin rakennuksiin ja tehdashalleihin ympäri Suomen yli 20 vuoden ajan. Terve, maineeltaan hyvä ja luotettava liiketoiminta myydään nyt eläköitymisen vuoksi.
Kauppa sisältää yrityksen tunnetun nimen, ikkunoiden tuotantokoneiston, varaston, toimitusketjun kontakteineen, laadukkaan verkkosivun sekä opastuksen liiketoiminnan pyörittämiseen. Tuotantomateriaalit hankitaan ulkomailta, joten yritystoiminta vaatii jonkin verran saksan tai englannin kielen taitoa.
Kaikki ikkunat valmistetaan mittatilaustyönä. Komposiitti-ikkunat ovat helppohoitoisia ja ne sopivat sekä uudisrakennuksiin että remonttikohteisiin. Materiaalina komposiittimuovi on lähes huoltovapaa ja erittäin energiatehokas.
Hintapyyntö 80 000 e + varasto.
Henkilökuntaa 1-2 hlö.
Tämä valmis ja toimiva yritys on oiva tilaisuus yrittäjähenkiselle jatkajalle tai laajentamismahdollisuus jo alalla toimivalle yritykselle. Ota rohkeasti yhteyttä ja kuule lisää!
Koko Suomi
Myydään
Kahvila
180 000 €
Unelmasta totta, kahvila ydinkeskustassa !
Myydään upea eurooppalaistyylinen kahvila eläkkeelle siirtymisen vuoksi. Kauppaan kuuluu kahvilan huoneisto (n. 200 neliötä katutasossa ja 100 kellarissa)kaupungin ydinkeskustassa lisäksi kahvilan yläpuolella oleva entinen toimisto, joka on helposti muutettavissa asunnoksi.
Kauppaan kuuluu myös kaikki kahvilan laitteet ja välineet sekä kalustus.
Kaikki laitteet ja kalusteet lähes uusia. Oma leivonta, pizzat, salaatit, lounas.
Mahdollisuus reippaaseen kasvuun !
Helppo aloittaa toiminta. Hyvä konsepti, hyvä henkilökunta.
Valkeakoski
Myydään
Asiantuntijan ilmoitus
Muu teollisuus
Hydrauliikka-alan erikoisliike
Yritys on jo yli 30 vuotta toiminut hydrauliikka-alan erikoisliikkeenä. Yritys myy hydrauliikka- ja pneumatiikkalaitteita sekä tarjoaa niiden asennusta ja huoltoa. Toimialan tuotteille on tasainen kysyntä ja asiakassuhteet on hoidettu asiantuntevasti ja ammattitaidolla. Asiakassuhteista huolehtii osaava ja motivoitunut henkilöstö. Yrityksen kannattavuus ja kasvu on ollut vuodesta toiseen tasaista. Yritys palvelee asiakkaitaan Päijät-Hämeen alueella.Käy allekirjoittamassa salassapitosopimus TÄÄLLÄ, niin saat kohteesta lisätietoja.
Saadaksesi lisätietoja kohteesta, käy yritysovi.fi -sivulla allekirjoittamassa salassapitosopimus. Yritysovi.fi on Advance Teamin ylläpitämä sivusto, josta löydät mm. myytäviä yrityksiä.
Advance Team Oy palvelee asiakkaitaan yrityskaupoissa, rahoitusratkaisuissa, yritysjärjestelyissä sekä sukupolvenvaihdoksissa, www.advanceteam.fi .
Etelä-Suomi
Myydään
Verkkopalvelu
6 700 €
Myydään valmis yritysten asiakaspalautekanava -verkkopalvelu
Tarjolla erityisen helppo tapa aloittaa yrittäjyys heti sivutoimisesti tai kokopäiväisesti! Osta valmiiksi kehitetty B to B verkkopalvelu, joka on uudenlainen konsepti erityisesti mikro- ja PK-yritysten asiakaspalautekanavaksi ja nettisivuksi.
Verkkopalvelun avulla yritykset keräävät helposti tietoa toiminnastaan valmiin, monipuolisen palveluiden arviointiasteikon mukaan. Arviointi tehdään 9 eri tähtiluokituksen mukaan (Ammattimaisuus, Siisteys, Ystävällisyys, Viihtyisyys, Saavutettavuus, Luotettavuus, Vastuullisuus, Tuote ja Suosittelu). Tähtiluokat on kehitetty kirjallisuuden ja tutkimusten pohjalta ryhmiksi, joihin tiivistyy asiakkaiden palvelukokemukseen vahvimmin vaikuttavat tekijät. Tähtiluokkien lisäksi asiakkaalla on mahdollisuus antaa avointa palautetta, jotta saadaan lisätietoja arvionnin perusteluista ja voidaan olla yhteydessä asiakkaaseen, jos palvelukokemusta täytyy korjata. Esimerkin yrityssivusta ja tähtiluokista voit katsoa täältä Esimerkkiyritys: Pekan Pyöräkorjaamo - Palvelukorjaamo | Paremmalla palvelulla myynti kasvuun (palvelupalaute.fi)
Verkkosivu toimii myös pienten yritysten yrityssivuna, eli he saavat edullisesti näkyvyyttä ilman kalliiden, omien nettisivujen ostoa ja tekemistä. Verkkopalvelu toimii siten, että yritys pystyy luomaan yrityssivun itse muutamalla klikkauksella ja ostaa sen samalla verkkokaupasta. Yritys voi jakaa yrityssivuaan asiakkaille asiakaspalautteen keräämiseen linkkinä, joka on www.palvelupalaute.fi/yrityksen nimi. Tutkitusti muiden antamat palautteet kannustavat uusia asiakkaita tutustumaan kyseisen yrityksen palveluihin, joten siksi palautteiden näkyvyys on tärkeää.
Nettisivustolla on oma osio kuluttajille palveluiden suositteluun ja suositusten etsimiseen. Sivustolla on Visma Pay maksukanavapalvelu.
Palvelupalaute-kanavan lisäksi voit myydä esim. palvelumuotoilua, koulutuspalveluita tms. palvelyritysten toiminnan ja palvelukokemuksen kehittämiseen liittyvää.
Verkkopalvelu on paikasta riippumaton, joten tuotetta/tuotteita voi myydä kaikille Suomen palveluyrityksille. Sivustolle voi luoda oman b to b -yritysten osion.
Myyn Palvelukorjaamo Riinan valmiin, itse kehittämäni palvelukonseptin, verkkopalvelun nettisivuilla www.palvelupalaute.fi, domainin ja Palvelukorjaamon logon. Saat siis koko paketin valmiina. Voit perustaa oman toiminimen esim. Palvelukorjaamo Sinä -nimellä.
Myyn palvelun, koska sivutoimiseen yrittäjyyteen panostamiseen ei aika päätoimelta riittänytkään.
Halutessasi saat minulta asiantuntijatukea ja konsultointia.
Tämä yrittäjyys ei vaadi toimitiloja tai varastoja, voit tehdä sitä mistä vain ja muutkin kulut ovat erittäin pienet n.250€/vuosi. Kuluihin sisältyy nettisivujen webhotelli, domainin vuokrakulut ja verkkokaupan ylläpitokulu. Mitä Sinun tulee tehdä on tietenkin markkinoida ja myydä palvelua yrityksille sekä hallinoida nettisivuja.
Laita viestiä niin jutellaan!
Koko Suomi
Myydään
Hotelli
Perinteikäs Hotelli Hetan Majatalo Enontekiöllä etsii uutta yrittäjää
Hetan Majatalo Oy on lähes 100 vuoden toimintahistorian omaava perheyritys TosiLapissa,Enontekiön kirkonkylässä, Hetassa.Kodikkaan hotellin ja majatalon pihapiiriä ympäröi Suomen käsivarren upea ja koskematon erämaaluonto. Maisemaa reunustavat lisäksi Ounasjärvi ja Ounastunturi.
Hotelli Hetan Majatalon perheyrittäjät etsivät nyt vastuullisesti ja rakkaudella hoidetulle yritykselle jatkajaa nykyisen isäntäperheen uusien tulevaisuuden suunnitelmien johdosta.
Hetan Majatalo tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia majoitus- ja matkailualan yrittäjyyteen.Uuden yrittäjän on mahdollista jatkaa perinteikästä yritystä nykyisessä muodossaan, sillä tässä kannattavassa kokonaisuudessa on kaikki valmiina.Yrityksen sijainti Norjan ja Ruotsin rajojen läheisyydessä, Enontekiön ja Kittilän lentokenttien läheisyys,kasvava kiinnostus Lapin / luontomatkailua kohtaan ja kestävästi rakennettu yritystoiminta tarjoavatkuitenkin myös merkittävän potentiaalin toiminnan edelleen kehittämiselle.Nykyinen isäntäperhe on valmis perehdyttämään uuden yrittäjän toimintaan ja tulevaisuudenmahdollisuuksiin erikseen sovittavalla tavalla.Hetan Majatalo Oy:n kauppa toteutetaan ensisijaisesti yrityskauppana, johon sisältyy koko yrityksen osakekanta, kaikki rakennukset, maa-alueet, rakennusoikeudet ja kaikki liiketoiminta.
Hetan Majatalo on Lapin vanhin matkailualan perheyritys suoraan alenevassa polvessa.Majatalon miljöö toimii sekä yrittäjien kotina että luontoa arvostavien ja rauhaa etsivien matkailijoiden suosimana kohteena. TosiLapin luonnon kahdeksan vuodenaikaa, lumivarmuus ja revontulten suuri esiintymisvarmuus sekä yötön yö ovat eksoottisia ja houkuttelevia valtteja Majatalon palveluiden markkinointiin.Asiakaskunta muodostuu mm. yksityishenkilöistä, matkanjärjestäjien asiakkaista ja työmatkailijoista.Jokaisella vuodenaikasesongilla on omaa, tyypillistä asiakaskuntaansa.
Asiakkaat löytävät Majatalon palvelut mm. suosittelujen, matkailusivustojen sekä oman ja matkanjärjestäjien markkinoinnin kautta. Hotelli Hetan Majatalolla on myös paljon vakiintuneita asiakkaita. Asiakkaat saapuvat Majataloon pääasiallisesti Suomesta, Norjasta ja Länsi-Euroopasta. Majatalosta on helppo suunnata monipuolisille ulkoilureiteille ja idyllinen luonto tarjoaa lähes rajattomasti mahdollisuuksia ainutlaatuisiin elämyksiin ja virkistäytymiseen ympäri vuoden. Yrityksellä on valmiina hyvät alihankintaverkostot monipuolisten liikunta- ja virkistysaktiviteettien tarjoamiseen ja järjestämiseen Majatalon vieraille.
Hotelli Hetan Majatalon rakennukset ovat hyvässä käyttökunnossa ja jatkuvassa käytössä. Sisustus ja ilmapiiri huokuvat kodikkuutta, tunnelmallisuutta ja luonnonläheisyyttä. Perinteisen pihapiirin puurakennuksiin kuuluvat mm. hotellirakennus, majatalorakennus ruokailu-keittiötiloineen, kota, puusauna ja varastorakennuksia. Pihapiirissä sijaitsee myös yrittäjäperheen käytössä oleva omakotitalo, jonka yläkerrassa on majoitustilaa. Majoitusta on 27:ssä hotellihuoneessa ja kahdeksassa majatalohuoneessa. Yhteensä petipaikkoja lisävuoteineen on hotellissa 99 ja majatalossa 31.
Ota nyt rohkeasti yhteyttä lisätietojen saamiseksi. Tämä on tilaisuus sinulle, joka olet valmis investoimaan elämänmuutokseen ja yrittäjyyteen. Hetan Majatalon yritystoiminnan jatkajalle on tarjolla menestyvä yritys, joka on selvinnyt poikkeusoloista hyvinvoivana ja kannattavana.Toivomme, että arvostat aitoa ja autenttista kyläyhteisöä, hyvää asiakaspalvelua sekä puhdasta erämaaluontoa. Kielitaito ja matkailu- ja majoitusalan tuntemus ovat eduksi uudelle yrittäjälle.
Hetan Majatalo Oy:n yksityiskohtainen liiketoimintaesite luovutetaan ostajaehdokkaille vain salassapitosopimuksen allekirjoituksen jälkeen.
Katso Hetan Majatalon esittelyvideo vuodelta 2019 tästä linkistä
Lisätietoja Hotelli Hetan Majatalon ja Enontekiön kunnan matkailun verkkosivuilta:
www.hetan-majatalo.fiwww.tosilappi.fi
Tiedustelut:Tiina VuontisjärviNeljännen polven yrittäjäHetan Majatalo OyPuhelin: +358409113351Sähköposti: info@hetan-majatalo.fi
Enontekiö
Myydään
Sähköasennus ja -huolto
Monipuolinen sähköalan yritys Varsinais-Suomessa
Myydään asiantunteva ja arvostettu sähköurakointi-, sähköasennus- ja suunnitteluyritys Sähkö Nurmi Oy. Yrityksellä on jo pitkä, yli 60 vuoden historia.
Projektimme koostuvat laajasta kirjosta uudisrakennuksia ja saneerauskohteita, mm. kouluja ja päiväkoteja. Asiakkainamme on rakennusliikkeitä, kuntia ja yksityisasiakkaita. Pitkäaikainen ja laaja yhteistyö suuren asiakkaan kanssa on merkki luottamuksesta ja kyvystämme toimia vaativissakin projekteissa. Asiakaslähtöinen toimintatapamme ja tehokas projektinhallintamme takaavat laadukkaan ja aikataulussa pysyvän palvelun. Yrityksemme vahvuutena on vahva tunnettuus, hyvät referenssi sekä osaava ja motivoitunut nuori henkilöstö, joka on valmis tarttumaan haasteisiin.
Työllistämme yrittäjäpariskunnan lisäksi yhdeksän sähköalan ammattilaista. Toimistomme sijaitsee vuokratiloissa Perniössä ja toimimme pääasiassa lähialueellamme Varsinais-Suomessa.
Myynnissä on koko osakeyhtiö. Tarjoamme sinulle mahdollisuuden jatkaa vahvaa perinnettä ja kasvattaa yritystä entisestään.
Lisätietoja ja yksityiskohdat saat ottamalla yhteyttä myyjään.
Voit tutustua yritykseen osoitteessa: https://www.sahkonurmi.fi/
Salo
Osakkuudet
Muu rakennusalan yritys
Etsitään osakasta pitkän linjan maalausyritykseen
Tartu tilaisuuteen ja tule osakkaaksi kasvua hakevaan, pitkän linjan maalausyritykseen.
Yritys toimii Etelä-Suomessa, pääasiassa Turun ja Tampereen lähialueella. Rate-Maalaus Oy tarjoaa ammattitaitoista, kokonaisvaltaista maalauspalvelua niin kotitalouksille kuin yritysasiakkaillekin. Palvelutarjontaan kuuluu kaikki maalausalan palvelut suunnittelusta valmisteluihin ja toteutukseen, sisä- ja ulkotiloihin.
Yritykseen kaivataan nyt lisävoimaa, joka mahdollistaa yrityksen kasvattamisen. Ensisijaisesti etsitään maalausalasta kiinnostunutta, myynti- ja markkinointihenkistä ihmistä, jonka osaaminen mahdollistaa tarvittaessa myös työmaalla työskentelyn.
Neuvotellaan yksityiskohdista tarkemmin, ota yhteyttä niin keskustellaan lisää!
Etelä-Suomi
Myydään
Ravintola
200 000 €
Hienosti toimiva kahvila/ravintola Kirkkonummella
Nyt myynnissä hyvä maineinen, monien mahdollisuuksien ravintolatila Kirkkonummella. Yrityksellä vakituinen asiakaskunta, joka koostuu perheistä, työmiehistä ja toimistotyöntekijöistä.
Tällä hetkellä toiminta työllistää viisi vakituista ja kourallisen osa-aikaisia työntekijöitä.
Yritys toimii keskellä toria omissa 66 neliön tehokkaissa tiloissaan ja rakennus sijaitsee kunnan vuokratontilla, jossa edullinen vuokra. Sisäasiakaspaikkoja on tällä hetkellä 16 ja aurinkoisella terassilla reilusti enemmän.
Myydään terveydellisistä syistä.
Kirkkonummi
Myydään
Asiantuntijan ilmoitus
Kahvila
Etsitään yrittäjää Bär Bariin pk-seudulle ja muuallekin
Etsitään suosittuun smoothie- ja välipalabaariin pk-seudulle yrittäjää sekä myös muille paikkakunnille. Yritys valmistaa mm. herkullisia marjasmoothieita ja super food -välipaloja sekä kuluttajille että yrityksille. Yritys on nuorekas, edistyksellinen ja katsoo tulevaisuuteen. Jos olet innostunut terveellisestä ruokavaliosta, super foodista ja olet kaiken lisäksi asiakastyöstä pitävä, niin tämä on sinulle oikea paikka. Käytämme kuvituskuvaa.
Uusimaa
Myydään
Lomakylä
Myydään tilausravintola ja mökkejä Kuusamosta
Noin 70 asiakaspaikkaa kattava tilausravintola tarjoaa erinomaiset tilat kokouksille, juhliin sekä illanviettoihin. Ravintola on sisustettu tunnelmalliseksi ja kokonaisuuden kruunaa sisällä oleva nuotiopaikka!
Kodikkaat, tilavat ja hyvin varusteltut mökkimme nauttivat kuusimetsän rauhallisesta suojasta ja vesistön läheisyydessä. Mökkien yhteiskäytössä on rannassa veneet, kota sekä nuotiopaikka.
Sijainti matkailullisesti keskeisellä paikalla 22 km Kuusamosta koilliseen ja 18 km Rukalta itään. Kuusamon kelkkareitti 300m päässä. Tunnetut matkailu- ja nähtävyyskohteet, kuten Kuusingin ja Kitkan kalajoet, Rukan ja Kuusamon keskustat sekä vaellusreitit, ovat kaikki noin 15-20 min ajomatkan päässä. Sopivalta etäisyydeltä paljon nähtävää ja koettavaa, kaikkina vuodenaikoina.
Ravintola 70 asiakaspaikkaa, 277 m2, rakennusvuosi 2007, puu-/sähkölämmitys, täysin varusteltu laitoskeittiö astioineen, asiakas wc:t, oma jätevesijärjestelmä, tilava parkkipaikka, saunaosasto, kokousvarustus. Erikoisuutena sisällä nuotiopaikka.
Saunaosasto pukuhuone, puusauna, kaksi suihkua, vilvoitteluterassi. Noin 10 hengelle.
Kolme mökkiä (69 m2) rakennusvuosi 1989. Oh, 2 mh (6 vuodepaikkaa), keittiö, sauna, kylpyhuone, erillinen wc, terassi. Pintamateriaali lauta. Pesukone, takka sekä koneistettu keittiö. Mökit sijaitsevat Syväleppilammen rannalla, josta vesiyhteys Vaimojärven kautta Suininkiin. Mökit sijaitsevat 100m päässä rannasta, jossa ulkotulipaikka, kota, laituri ja veneet.
Tilava puukota, tilaa noin 15 hengelle, tulipaikka
Muut rakennukset 2 puuliiteriä, venevaja
Myytävä alue noin 5 ha
Myydään eläkkeelle siirtymisen vuoksi.
Pohjakuva ravintolasta löytyy PDF muodossa oikealta
Kuusamo
Myydään
Muut kaupan alan yritykset
KOUVOLAN VERHO SALONKI
Haetaan uutta yrittäjää verhojen- ja sisustuskankaiden erikoismyymälän jatkajaksi, nykyisen yrittäjän siirtyessä eläkkeelle.
Kouvolan Verho Salonki on verhojen ja sisustuskankaiden erikoismyymälä, joka sijaitsee, Kouvolan keskustassa. Liike on toiminut vuodesta 1993 lähtien, joka on tarjonnut asiantuntevaa palvelua jo 30- vuoden kokemuksella. Yritys toimii vuokralla toimivissa ja tilavissa tiloissa, keskeisellä paikalla Kouvolan keskustassa. Yrityksellä vakiintunut ja laaja asiakaskunta, joka palvelee niin yksityisiä kuin yritysasiakkaita.
Tässä sinulle mahtava tilaisuus jatkaa, kehittää ja laajentaa toimintaa, valmiin yritystoiminnan pohjalta, uutena omistajana. Nykyinen yrittäjä opastaa ja auttaa mielellään uuden yrittäjän alkuun kaikella vuosien aikana kerryttämällä kokemuksellaan.
Kouvola
Leipomoita jauhopeukaloille
Yrityspörssistä löydät niin myytävät leipomot, kahvilat konepajat, autokorjaamot kuin verkkokaupat.
Haetaan ketjuyrittäjää
Haetaan ketjuyrittäjää

Palvelut
30 000 €
Haemme isännöintiyrittäjää Nurmijärvelle!
Taloasema-yrittäjänä pääset tarjoamaan paikallisesti parasta isännöintipalvelua kilpailukykyisellä hinnalla asiakkaillesi, jotka odottavat isännöitsijältään uudenlaista ajattelua ja asennetta.
Koulutamme sinusta isännöinnin ja yrittämisen ammattilaisen. Tuemme sinua liiketoiminnan aloittamisessa ja kasvattamisessa. Saat isännöintiyrittäjyyteen valmiin konseptin, isännöinnin tuotteet ja perehdytyksen sekä käyttöösi alan kärkipään ohjelmistot.
Meillä et jää yksin. Taloaseman kirjanpitäjät, tekniset asiantuntijat, juristit, asiakaspalvelun ammattilaiset ja keskusyksikön henkilökunta ovat alansa parhaita ja auttavat sinua tarvittaessa.
Osaaville isännöitsijöille riittää kysyntää, eivätkä suhdanteet heiluta alaa.
Mitä odotamme sinulta? Millaista yrittäjää etsimme?
Taloasema-yrittäjyys ei edellytä aikaisempaa kokemusta isännöinnistä tai yrittäjyydestä. Työtaustaa merkittävämpi tekijä on se, että haluat tehdä suomalaisesta asumisesta sujuvampaa. Haluat olla mukana vastaamassa isännöintialan monipuolistuvaan kysyntään ja tehdä asiat uudella tavalla. Sinulla on vahva halu menestyä ja yrittää. Olet valmis sitoutumaan Taloaseman tapaan toimia.
Kokemus projektinjohtotehtävistä, kiinteistöalasta tai myynnistä ja markkinoinnista auttavat sinua menestymään Taloasema-yrittäjänä. Edellytämme yrittäjiltämme taloudellista moitteettomuutta.
Haku on nyt auki! Tutustu Taloasemaan osoitteessa https://www.taloasema.fi/yrittajaksi/ ja täytä hakemus.
Yrittäjäpaikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.
Nurmijärvi
Haetaan ketjuyrittäjää

Liikenne ja ajoneuvot
30 000 €
Scandia Rent -autovuokraamoketjun yrittäjäksi Helsingin Vuosaareen
Haluatko mukaan menestyvään Scandia Rent -autovuokraamoketjuun?
Yli 70-vuotias autonvuokraamo Scandia Rent aloitti toimintansa Seinäjoella. Sittemmin se on laajentunut yhdeksi Suomen suurimmista autovuokraamoketjuista. Scandia Rent on täysin kotimainen ja lisäksi Suomen vanhin autovuokraamo. Palveluverkosto kattaa yli 100 toimipistettä ja autovalikoimaan kuuluu 2 500 henkilö- ja pakettiautoa. Scandia Rent -ketjun keskeinen tavoite on tarjota asiakkailleen laadukasta palvelua.
Etsimme uutta yrittäjää Helsingin Vuosaareen huolehtimaan alueen asiakkaiden autonvuokraustarpeista. Autovuokraamotoiminta on helposti yhdistettävissä esim. mahdolliseen aiempaan autoalan liiketoimintaan. Valmiit, autovuokraamotoimintaan soveltuvat, liiketilat ovat eduksi, mutta eivät välttämättömiä. Autokalusto pystytään toimittamaan ilman alkuinvestointeja. Liiketoiminnan menestyksekäs hoitaminen vaatii kuitenkin yrittäjältä vakaata taloudellista pohjaa ja resursseja panostaa toimintaan.
Menestyt ketjumme yrittäjänä, kun sinulla on oikea asenne ja halu sitoutua yhteiseen tekemiseen! Kaikkia Scandia Rent -yrittäjiä yhdistää halu kehittää autovuokraamoketjun toimintaa, palveluhenkisyys sekä auto-/logistiikka-alan vahva osaaminen. Uskomme, että onnistut ketjussamme, jos olet myyntihenkinen, aidosti kiinnostunut liiketoiminnan kehittämisestä ja näet autojen vuokraamisessa potentiaalia. Olet lisäksi hyvä kommunikoimaan ja omaat mahdollisesti jo laajan suhdeverkoston toimialueellasi. Me tarjoamme valmiin liiketoimintakonseptin sekä ketjun tuen ja opastuksen liiketoiminnan hoitamiseen.
Jätä yhteydenottopyyntö oheisen lomakkeen kautta tai ota yhteyttä toimitusjohtajaamme Timo Raimovaaraan, puh. 050 5474 007.
Lähde sinäkin franchising-yrittäjäksi laajaan ja hyvin toimivaan vuokraamoketjuun!
Helsinki
Haetaan ketjuyrittäjää

Palvelut
30 000 €
Haemme isännöintiyrittäjää Joensuuhun!
Taloasema-yrittäjänä pääset tarjoamaan paikallisesti parasta isännöintipalvelua kilpailukykyisellä hinnalla asiakkaillesi, jotka odottavat isännöitsijältään uudenlaista ajattelua ja asennetta.
Koulutamme sinusta isännöinnin ja yrittämisen ammattilaisen. Tuemme sinua liiketoiminnan aloittamisessa ja kasvattamisessa. Saat isännöintiyrittäjyyteen valmiin konseptin, isännöinnin tuotteet ja perehdytyksen sekä käyttöösi alan kärkipään ohjelmistot.
Meillä et jää yksin. Taloaseman kirjanpitäjät, tekniset asiantuntijat, juristit, asiakaspalvelun ammattilaiset ja keskusyksikön henkilökunta ovat alansa parhaita ja auttavat sinua tarvittaessa.
Osaaville isännöitsijöille riittää kysyntää, eivätkä suhdanteet heiluta alaa.
Mitä odotamme sinulta? Millaista yrittäjää etsimme?
Taloasema-yrittäjyys ei edellytä aikaisempaa kokemusta isännöinnistä tai yrittäjyydestä. Työtaustaa merkittävämpi tekijä on se, että haluat tehdä suomalaisesta asumisesta sujuvampaa. Haluat olla mukana vastaamassa isännöintialan monipuolistuvaan kysyntään ja tehdä asiat uudella tavalla. Sinulla on vahva halu menestyä ja yrittää. Olet valmis sitoutumaan Taloaseman tapaan toimia.
Kokemus projektinjohtotehtävistä, kiinteistöalasta tai myynnistä ja markkinoinnista auttavat sinua menestymään Taloasema-yrittäjänä. Edellytämme yrittäjiltämme taloudellista moitteettomuutta.
Haku on nyt auki! Tutustu Taloasemaan osoitteessa https://www.taloasema.fi/yrittajaksi/ ja täytä hakemus.
Yrittäjäpaikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.
Joensuu
Haetaan ketjuyrittäjää

Majoitus- ja matkailuala
Aluejohtajia Kotimaailmaan / Kouvola
Kotimaailman toimialana on kalustettujen asuntojen ja huonekalujen vuokraaminen yrityksille, vakuutusyhtiöasiakkaille sekä niin koti- kuin ulkomaalaisille kuluttajille. Yrittäjävetoisen ketjun kokonaisliikevaihto on noin 7 miljoonaa euroa ja kasvu on vuosittain merkittävä. Ketju on kokonaisuudessaan yksityisessä ja kotimaisessa omistuksessa.
Haemme yrittäjäpohjaisia aluejohtajia kehittämään nykyisten alueiden toimintaa sekä laajentamaan liiketoimintaa merkittävästi omalla alueellaan.
Aluejohtajan toimenkuvaan kuuluu asiakashankinta- ja myyntityö, projektihankkeiden sidosryhmien kanssa verkostoituminen, toimialueen liiketoiminnan suunnittelu ja johtaminen.
Etätyö on osittain mahdollista.
Työ edellyttää jonkin verran matkustamisesta toimialueen mukaan.
Aloitus on mahdollisimman pian ja paikat täytetään sopivien henkilöiden löydyttyä.
Mitä tarjoamme:
Mahdollisuuden olla mukana rakentamassa kotimaista ketjua sekä kehittyä ja menestyä muiden Kotimaailma-yrittäjien kanssa sekä erinomaiset ansaintamahdollisuudet.
Saat hyvät työkalut myyntityön tekemiseksi ja vankan tuen Kotimaailmalta.
Mitä odotamme sinulta:
Etsimme yrittäjähenkistä ja hands-on aluejohtajaa, joka on valmis monipuoliseen tehtävänkuvaan.
Toivomme kokemusta majoitus-, asuntosijoitus- tai rakennusalalta. Rakennusalan ja teollisuuden verkostoista on erityisesti apua myyntityöhön.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja
Jari Peltola
+358505958914
Kouvola
Haetaan ketjuyrittäjää

Liikenne ja ajoneuvot
35 000 €
Scandia Rent -autovuokraamoketjun yrittäjäksi Helsingin keskustaan
Haluatko mukaan menestyvään Scandia Rent -autovuokraamoketjuun?
Yli 70-vuotias autonvuokraamo Scandia Rent aloitti toimintansa Seinäjoella. Sittemmin se on laajentunut yhdeksi Suomen suurimmista autovuokraamoketjuista. Scandia Rent on täysin kotimainen ja lisäksi Suomen vanhin autovuokraamo. Palveluverkosto kattaa yli 100 toimipistettä ja autovalikoimaan kuuluu 2 500 henkilö- ja pakettiautoa. Scandia Rent -ketjun keskeinen tavoite on tarjota asiakkailleen laadukasta palvelua.
Etsimme uutta yrittäjää Helsingin kantakaupunkiin huolehtimaan alueen asiakkaiden autonvuokraustarpeista. Autovuokraamotoiminta on helposti yhdistettävissä esim. mahdolliseen aiempaan autoalan liiketoimintaan. Valmiit, autovuokraamotoimintaan soveltuvat, liiketilat ovat eduksi, mutta eivät välttämättömiä. Autokalusto pystytään toimittamaan ilman alkuinvestointeja. Liiketoiminnan menestyksekäs hoitaminen vaatii kuitenkin yrittäjältä vakaata taloudellista pohjaa ja resursseja panostaa toimintaan.
Menestyt ketjumme yrittäjänä, kun sinulla on oikea asenne ja halu sitoutua yhteiseen tekemiseen! Kaikkia Scandia Rent -yrittäjiä yhdistää halu kehittää autovuokraamoketjun toimintaa, palveluhenkisyys sekä auto-/logistiikka-alan vahva osaaminen. Uskomme, että onnistut ketjussamme, jos olet myyntihenkinen, aidosti kiinnostunut liiketoiminnan kehittämisestä ja näet autojen vuokraamisessa potentiaalia. Olet lisäksi hyvä kommunikoimaan ja omaat mahdollisesti jo laajan suhdeverkoston toimialueellasi. Me tarjoamme valmiin liiketoimintakonseptin sekä ketjun tuen ja opastuksen liiketoiminnan hoitamiseen.
Jätä yhteydenottopyyntö oheisen lomakkeen kautta tai ota yhteyttä toimitusjohtajaamme Timo Raimovaaraan, puh. 050 5474 007.
Lähde sinäkin franchising-yrittäjäksi laajaan ja hyvin toimivaan vuokraamoketjuun!
Helsinki
Haetaan ketjuyrittäjää

Palvelut
Lazy Car Wash - yrittäjäksi innovatiiviseen autopesupalveluun
Lazy Car Wash tuo markkinoille maailman helpoimman autojen hellävaraisen käsinpesupalvelun. Patentoidun keksintömme avulla voimme pestä autoja missä vain ympäristöä saastuttamatta. Asiakkaiden ei tarvitse jättää pesijöille avaimiaan tai etsiä autopesua parkkihallissa. Pesijämme tuo autopesun juuri siihen parkkiruutuun, johon asiakas autonsa pysäköi.
Lazy Car Washin liikeidea syntyi mukavuuden halusta ja juurikin sitä haluamme tarjota kaikille autoilijoille. Ei jonottamista ja avainten kanssa säätämistä vaan auto pestään silloin kun asiakas on kotona, töissä tai muissa omissa askareissaan.
Olemme ainoa auton pesu alan yritys Foodoran myyntikanavissa, lisäksi käytössämme on Lazy Car Wash mobiili-applikaatio. Näiden kautta tavoitamme valtavat asiakasvirrat ja asiakas voi helposti tehdä tilauksensa.
Ketjumme yrittäjän toiminta:
Lazy Car Wash yrittäjä pesee niin yksityis- kuin yritysasiakkaidemme autoja Lazy Car Wash -konseptimme mukaisesti tarjoten asiakkaille ensiluokkaisen ja hellävaraisen pesutuloksen sekä miellyttävän asiakaskokemuksen. Yrittäjä pääsee itse kehittämään omaa toimintaansa ja toimintaympristöään sekä määrittää yksikölleen kohteeseen sopivimmat toiminta-ajat. Yrittäjällä on myös oiva mahdollisuus laajentaa toimintaansa useammalla pesuyksiköllä.
Millaista yrittäjää haemme:
Lazy Car Wash -yrittäjä on ahkera ja motivoitunut tekijä. Hän on valmis nopeaan toimintaan laadusta piiruakaan tinkimättä.
Hän on ystävällinen ja luotettava kaveri. Hän takaa asiakkailleen miellyttävän ja ammattitaitoisen asiakaskokemuksen, joka saa nämä palaamaan aina uudelleen.
Lazy Car Wash -yrittäjän ei tarvitse olla kokenut autopesualan ammattilainen ja yrittäjä. Tärkeintä on oikea asenne ja palava halu kehittää itseään ja yritystään jatkuvasti.
Lazy Car Wash -yrittäjällä voi olla myös jo valmiiksi autopesula, jonka hän haluaa nostaa seuraavalle tasolle ja kasvattaa myyntiä.
Ketjumme tarjoaa yrittäjälle:
Lazy Car Wash -yrittäjänä et todellakaan jää yksin vaan organisaatiossamme vallitsee reilu yhteishenki ja vahva tekemisen meininki.
Ketju tarjoaa yrittäjilleen:
- Alkukoulutuksen konseptin mukaiseen pesutoimintaan
- Jatkuvaa myyntikoulutusta ja myynnin tukea
- Ketjumarkkinoinnin
- Vahvaa tukea B2B-asiakashankintaan ja sopimuksiin
- Ensiluokkaisen pesukaluston
- Patentoidun pesualustan
- Pesupisteen (tarvittaessa)
- Tukea yrityksen käynnistämiseen sekä rahoitukseen
Koko Suomi
Haetaan ketjuyrittäjää

Majoitus- ja matkailuala
Aluejohtajia Kotimaailmaan / Kotka
Kotimaailman toimialana on kalustettujen asuntojen ja huonekalujen vuokraaminen yrityksille, vakuutusyhtiöasiakkaille sekä niin koti- kuin ulkomaalaisille kuluttajille. Yrittäjävetoisen ketjun kokonaisliikevaihto on noin 7 miljoonaa euroa ja kasvu on vuosittain merkittävä. Ketju on kokonaisuudessaan yksityisessä ja kotimaisessa omistuksessa.
Haemme yrittäjäpohjaisia aluejohtajia kehittämään nykyisten alueiden toimintaa sekä laajentamaan liiketoimintaa merkittävästi omalla alueellaan.
Aluejohtajan toimenkuvaan kuuluu asiakashankinta- ja myyntityö, projektihankkeiden sidosryhmien kanssa verkostoituminen, toimialueen liiketoiminnan suunnittelu ja johtaminen.
Etätyö on osittain mahdollista.
Työ edellyttää jonkin verran matkustamisesta toimialueen mukaan.
Aloitus on mahdollisimman pian ja paikat täytetään sopivien henkilöiden löydyttyä.
Mitä tarjoamme:
Mahdollisuuden olla mukana rakentamassa kotimaista ketjua sekä kehittyä ja menestyä muiden Kotimaailma-yrittäjien kanssa sekä erinomaiset ansaintamahdollisuudet.
Saat hyvät työkalut myyntityön tekemiseksi ja vankan tuen Kotimaailmalta.
Mitä odotamme sinulta:
Etsimme yrittäjähenkistä ja hands-on aluejohtajaa, joka on valmis monipuoliseen tehtävänkuvaan.
Toivomme kokemusta majoitus-, asuntosijoitus- tai rakennusalalta. Rakennusalan ja teollisuuden verkostoista on erityisesti apua myyntityöhön.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja
Jari Peltola
+358505958914
Kotka
Haetaan ketjuyrittäjää

Palvelut
7 500 €
Seniorityövoimakonsepti ViiskytViisPlus hakee yrittäjää Länsi-Suomeen
ViiskytViisPlus on menestyksekäs liiketoimintakonsepti, joka on toiminut Ruotsissa vuodesta 2009 lähtien ja laajentuu nyt Suomeen. Etsimme uusia yrittäjiä menestyksekkääseen ketjuumme ympäri Suomea. Oletko yrittäjyysmatkasi alussa tai onko sinulla pitkä kokemus ja haluat vain kokeilla jotain uutta?
Miten liikeideamme toimii?
ViiskytViisPlus on osa arvostettua FemtioFemPlus franchisingyritystä, joka tarjoaa siivous- ja puutarhanhoitopalveluja yksityisille kotitalouksille sekä henkilöstö- ja työvoimaratkaisuja yrityksille ja kunnille. Toimimme yli 80 paikkakunnalla Ruotsissa. Yritys on perustettu 10 vuotta sitten Helsingborgissa, jossa pääkonttorimme sijaitsee. Olemme alusta alkaen kehittäneet konseptiamme ja keränneet runsaasti kokemusta ja osaamista seniorityövoiman hyödyntämisestä. Tarjoamme yrittäjillemme testatun ja toimivaksi todetun mallin omaan yritystoimintaan, jossa kaikkea ei kuitenkaan tarvitse tehdä yksin.
Franchisingyrittäjänä keskityt huolehtimaan työntekijöistäsi ja asiakkaistasi. Hallinnosta, kuten palkanhallinnasta ja laskutuksesta, huolehdimme me, eli ViiskytViisPlus. Tämä tarkoittaa sitä, että sinä yrittäjänä voit keskittyä yrityksesi ydinliiketoiminnan johtamiseen ja kehittämiseen - me hoidamme loput.
Ainutlaatuinen konseptimme
Suurin osa yrittäjiemme työntekijöistä on eläkeläisiä - työvoimaa, jolla on useita hyödyntämättömiä vahvuuksia. Heillä on pitkä kokemus, korkea työetiikka ja arvokasta tietoa. Lisäksi monille vanhemmille työntekijöillemme työssä ei ole kyse pelkästään heille maksettavasta palkasta. Tärkeämpää on työympäristö, jonka yrittäjäverkostomme tarjoaa, eli yhteydenpito kollegoihin ja asiakkaisiin päivittäin. Asiakkaiden elämässä yrittäjillämme ja heidän työntekijöillään on erittäin tärkeä rooli. Heitä pidetään ”arjen sankareina”, jotka huolehtivat käytännön pienistä asioista, jotka helpottavat monien asiakkaiden elämää. Yrittäjänä tehtäväsi on ylläpitää ja koordinoida työntekijöiden ja asiakkaiden välistä suhdetta.
Franchisingyrittäjänä olet osa vahvaa, ammattitaitoista yrittäjien verkostoa, jossa jaetaan runsaasti ideoita ja kokemuksia. Annamme sinulle paljon tukea niin liiketoiminnassa, koulutuksessa, hallinnossa, markkinoinnissa, liiketoimintakonseptin kehittämisessä, tarjouskilpailussa kuin yhteistyössä. Saat pääsyn kehittyneeseen liiketoimintajärjestelmäämme, jossa kaikki asiakkaan tiedot, työmääräykset ja laskutus käsitellään.
Kenelle yrittäjyys ketjussamme sopii?
Menestyt yrittäjänämme, kun sinulla on oikea asenne ja halu sitoutua yhteiseen tekemiseen. Nykyisillä franchisingyrittäjillämme on täysin erilaisia taustoja, mutta heitä kaikkia yhdistää yrittäjähenkisyys, halu ja motivaatio tehdä töitä sekä palveluhenkisyys.
Uskomme, että sinä onnistut parhaiten jos:
• Olet aidosti kiinnostunut ja näet mahdollisuuden seniorityövoiman hyödyntämisessä Suomessa täysin uudella tavalla
• Olet hyvä kommunikoimaan sekä vahva verkostojen ja suhteiden luomisessa
• Ilmaiset itseäsi hyvin sekä kirjallisesti että suullisesti
• Toimit jo yrittäjänä tai halua aloittaa oman yrityksen
Eduksi luemme:
• Kokemuksen esimiestyöstä
• Kokemuksen projektinhallinnasta
• Hyvät verkostot paikkakunnallasi
• Siivous- tai puutarhanhoitokokemus
Yrittäjänä sinun odotetaan työskentelevän vähintään puolipäiväisesti ja olevan puhelimitse tavoitettavissa koko päivän ajan. Voit aloittaa yrittäjänä joustavasti sopimuksen mukaan.
Ota meihin yhteyttä ja kerromme lisää
Jos haluat täyttää hakemuksen tai haluat lisää tietoa, ota yhteyttä meihin yhteydenottolomakkeen kautta.
Lisätietoja yrityksestä löytyy osoitteesta https://www.viiskytviis.fi
Lähde sinäkin yrittäjäksi arvostettuun ja ainutlaatuiseen yritykseen!
Varsinais-Suomi
Haetaan ketjuyrittäjää

Palvelut
700 €
Onnistu Kotirinki Partneri - kotisiivousyrittäjänä Oulussa
Onnellisempaa arkea Kotirinki-yrittäjänä
Tökkiikö arki ja kaipaat uutta suuntaa? Oletko itsenäinen ja haluat vaikuttaa omaan työhösi ja päättää omasta ajankäytöstäsi? Haluatko tehdä laadukasta asiakaspalvelutyötä? Kotirinki-yrittäjyys on sinulle mahdollisuus.
Meillä sinä saat Perehdytyksen ja avun yrittäjyyden alkuun
Konsepti tuen ja käyttöoikeuden
Yrittäjän tukipalvelut Verkkokaupan ja asiakashankinnan tuen Vapauden suunnitella itse omat aikataulut Mikä parasta minimoidut hallinnon työt sillä me hoidamme puolestasi myynnin, markkinoinnin ja asiakaslaskutuksen tehtäviä Alkuun Kotirinki- yrittäjänä pääset toiminimellä ja muutamalla sadalla eurolla (tarvikkeet ja vaatteet).
Onnistuu myös osa-aikaisena tai yhdessä vaikka puolison kanssa.
Olet tunnollinen ja ahkera. Tarvitset työssäsi myös hyvää fyysistä ja henkistä kuntoa, suomen kielen taitoa. Sinulla on ajokortti ja auton käyttömahdollisuus, luottotietosi ovat kunnossa ja olet taustaltasi nuhteeton. Kotirinki on vahva kotipalveluihin erikoistunut yli 20 vuotta toiminut kotimainen ketju. Tarjoamme nykyaikaista palveluyrittäjyyttä uudistuneella konseptilla ja pienemmällä yrittäjän riskillä. Palvelemme laadukkaasti kotisiivousasiakkaita eripuolilla Suomea.
Yhdessä ja suurella sydämellä!
Lisätietoa: yrittäjäkokemuksia linkistä: https://www.youtube.com/watch?v=XS_KgE_cnJw
Kotirinki partneriyrittäjänä teet työtä itsellesi ja vaikutat omaan ansiotasoosi! - YouTube
Linkki: Tervetuloa Kotirinkiin - Tutkitusti tyytyväisiä yrittäjiä
Tervetuloa tuottamaan iloa asiakkaidemme arkeen!
#lähihoitaja#henkilökohtainenavustaja#yrittäjä#päivätyö#siivous#kotiapu#kotipalvelu#hoitaja#hoitotyö#kotisiivous#lisätyö#osa-aikatyö#siivoustyö# puhtausala#hoiva-avustaja#kokki#sihteeri#lastenhoitaja#tarjoilija#asiakaspalvelutyö#ravintolapäällikkö#
Oulu
Haetaan ketjuyrittäjää

Kauppa
10 000 €
R-kioskiyrittäjäksi parhaille liikepaikoille Tampereelle
R-kioski tarjoaa yrittäjyydestä kiinnostuneelle nopeamman ja helpomman tavan ryhtyä yrittäjäksi valmiiksi testatulla liiketoimintamallilla. Tätä menestyskonseptia on hiottu yli 30 vuotta ja siksi R-kioski onkin tänä päivänä Suomen suurin franchisingketju lähes noin 400 kioskillaan.
R-kioski on yrittäjävetoinen convenience–ketju, joka tarjoaa asiakkailleen syötävää ja juotavaa sekä tärkeitä jokapäiväisiä tuotteita ja palveluita – nopeasti ja mukavasti silloin ja sieltä mistä asiakas niitä haluaa. Ärrällä henkilökohtainen palvelu ja hyvä hinta-laatusuhde ylittää asiakkaan odotukset.
Kaikki valmiina uudelle R-yrittäjälle
• Kattava valmennus ennen toiminnan aloittamista ja runsaasti tukea aloittamisen jälkeen
• Parhaalla liikepaikalla toimiva valmis kioski asiakkaineen, kalustoineen, laitteineen ja järjestelmineen – avaimet käteen periaatteella
• Aina ajankohtainen ja laadukas tuote- ja palveluvalikoima
• Helppo tilausjärjestelmä, jonka avulla saat tilattua tuotteet suoraan kioskillesi
• Mittava valtakunnallinen markkinointi tukemaan liiketoimintaasi vuoden jokaisena päivänä
• Pieni kokonaisrahoitustarve, investoinneista vastaa R-kioski Oy
• Maksat toiminnastasi kioskikohtaista franchisemaksua, joka lasketaan kioskin myyntikatteesta.
• Tukiorganisaatio hoitaa kirjanpitosi ja palkanlaskennan.
• Sopimuskausi on 3 vuotta.
Matala rahoitustarve yritystoimintaan
Uskomme, että vahva sitoutuminen ja palava halu tehdä tuloksia tekevät sinusta hyvän kauppiaan, ei se onko sinulla paljon alkupääomaa.
Investoinneista vastaa R-kioski Oy. Kauppias sijoittaa yritykseensä ennen aloitusta 10.000 € SVOP-sijoituksena (Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto). Aloitusmaksu on 6.000 €, joka kattaa aloittamiseen liittyvät kustannukset (valmennus, yrityksen perustaminen, kioskin avaaminen, tarvittavat luvat). Aloitusmaksu maksetaan 12kk:n erissä toiminnan käynnistyttyä.
Vakuustarve kioskikohtaisesti 18.000 €, 30.000 € tai 40.000 €. Vakuus voi olla esim. pankkitakaus tai talletuspanttaus, jolle R-kioski Oy maksaa korkoa. Tavaravarastoon R-kioski Oy antaa lainan, jonka vuosilyhennys on 5 % vuodessa tai tavaravaraston voi lunastaa kerralla pois.
Mitä tarvitset menestyäksesi yrittäjänä Ärrällä?
Motivaation lisäksi tarvitset sujuvan suomen kielitaidon suullisesti ja kirjallisesti. Suurin osa asiakkaistamme odottaa suomenkielistä palvelua. Lisäksi R-Kioskin kauppiaskoulutus ja sopimustekstit ovat suomeksi.
Tarjontamme painottuessa kahvila- ja ruokatuotteisiin, hyödyt aiemmasta kokemuksesta ravintola-alalta. Myös kaupan alan osaamisesta on etua, kun lähdet yrittäjäksi Ärrälle.
>> Lähetä oma hakemuksesi tästä
Katso myös muut avoimet yrittäjäpaikat Ärrällä tästä. Avoimia paikkoja runsaasti ympäri Suomen.
Please note: to apply for the position, you should have a good working skills of Finnish language.
Tampere
Haetaan ketjuyrittäjää

Palvelut
700 €
Onnistu Kotirinki Partneri - kotiisiivousyrittäjänä Jyväskylässä
Onnellisempaa arkea Kotirinki-yrittäjänä
Tökkiikö arki ja kaipaat uutta suuntaa? Oletko itsenäinen ja haluat vaikuttaa omaan työhösi ja päättää omasta ajankäytöstäsi? Haluatko tehdä laadukasta asiakaspalvelutyötä? Kotirinki-yrittäjyys on sinulle mahdollisuus.
Meillä sinä saat Perehdytyksen ja avun yrittäjyyden alkuun
Konsepti tuen ja käyttöoikeuden
Yrittäjän tukipalvelut Verkkokaupan ja asiakashankinnan tuen Vapauden suunnitella itse omat aikataulut Mikä parasta minimoidut hallinnon työt sillä me hoidamme puolestasi myynnin, markkinoinnin ja asiakaslaskutuksen tehtäviä Alkuun Kotirinki- yrittäjänä pääset toiminimellä ja muutamalla sadalla eurolla (tarvikkeet ja vaatteet).
Onnistuu myös osa-aikaisena tai yhdessä vaikka puolison kanssa.
Olet tunnollinen ja ahkera. Tarvitset työssäsi myös hyvää fyysistä ja henkistä kuntoa, suomen kielen taitoa. Sinulla on ajokortti ja auton käyttömahdollisuus, luottotietosi ovat kunnossa ja olet taustaltasi nuhteeton. Kotirinki on vahva kotipalveluihin erikoistunut yli 20 vuotta toiminut kotimainen ketju. Tarjoamme nykyaikaista palveluyrittäjyyttä uudistuneella konseptilla ja pienemmällä yrittäjän riskillä. Palvelemme laadukkaasti kotisiivousasiakkaita eripuolilla Suomea.
Yhdessä ja suurella sydämellä!
Lisätietoa: yrittäjäkokemuksia linkistä: https://www.youtube.com/watch?v=XS_KgE_cnJw
Kotirinki partneriyrittäjänä teet työtä itsellesi ja vaikutat omaan ansiotasoosi! - YouTube
Linkki: Tervetuloa Kotirinkiin - Tutkitusti tyytyväisiä yrittäjiä
Tervetuloa tuottamaan iloa asiakkaidemme arkeen!
#lähihoitaja#henkilökohtainenavustaja#yrittäjä#päivätyö#siivous#kotiapu#kotipalvelu#hoitaja#hoitotyö#kotisiivous#lisätyö#osa-aikatyö#siivoustyö# puhtausala#hoiva-avustaja#kokki#sihteeri#lastenhoitaja#tarjoilija#asiakaspalvelutyö#ravintolapäällikkö#
Jyväskylä
Haetaan ketjuyrittäjää

Ravintola-ala
Zocalo - Master Franchisee
About Zócalo franchise
Zócalo is a multi-award-winning Mexican food restaurant cooking delicious meals from scratch using carefully selected ingredients. We currently operate 16 restaurants across Sweden and Denmark and as a result of our success, we are now expanding across Europe, giving people a traditional taste of Mexico!
We have master franchisees in the UK and Ireland and we will open our first restaurants in London and Ireland in the fall of 2023.
Our business is based on honesty, openness, simplicity, and quality. We are always looking to innovate our menu and provide a memorable experience for our guests. Zócalo’s customers are guaranteed a flavourful meal every time, whether they choose burrito bowls, quesadillas, nachos, or tacos! Our menu caters to everyone, we have extremely popular vegetarian and vegan options available too.
Zócalo is more than just food, it’s a whole Mexican experience! We offer a carefully selected range of Mexican beers, along with traditional Mexican cocktails including our signature margarita. We are all about having fun and uniting people over fantastic food and drinks.
The Zócalo Opportunity
Zócalo offers a proven franchise concept. We have operated Mexican Fast Food restaurants since 2002. Everything from food preparations to marketing is a part of our franchise offering. To our franchisees we offer great online support as well as face-to-face support and regular visits to their restaurants.
We use the latest modern technology. All our ordering, inventory and quality controls are done in a modern online system. Our franchisees have access to an online report system with up to the minute sales and labor costs.
For our guests we offer a modern app in which they can order and pay ahead of visiting the restaurant. All online orders come up immediately on our kitchen displays and are handled alongside orders from within the restaurant. We also offer kiosks for high-volume restaurants where the customer can order and pay instead of using the regular cash registers.
PARTNER PROFILE
Zócalo is looking for a multi-unit Franchisees for Finland with the possibility of Master franchise rights for Finland in the future. We are looking for a partner with experience of owning and operating restaurants in Finland.
PARTNER PACKAGE
We at Zócalo have over 15 years of experience in opening and operating Mexican fast food restaurants. Zócalo will provide the following support:
• Help with evaluating possible locations
• All designs and specifications for a new restaurant
• Online franchise manuals for all operations
• Access to quality control systems, and online reporting system with up-to-the-minute information about sales and labor costs.
• All training materials and operational handbooks translated in English and Finnish.
• Ongoing support on-site and online.
• Marketing materials.
KEY FIGURES PER UNIT
How much is the initial franchise fee (or similar) for one unit? 10 000€
How much is the total investment (in average) for one unit? 150.000-200.000€
How much are ongoing franchise/license fees/royalties? 6-8%
Are there any other fees (e.g. marketing fee)? 2%
What is the level of average turnover (at mature stage) of one unit?600.000-1.000.000€
What is the average number of employees per one unit? 5-10
KEY FIGURES FOR FINLAND
How many units are you looking to open in Finland? 1-4
How much is the territory fee for the rights for Finland? 50 000€
How much is the evaluated amount of capital needed to start the business operations in Finland? 500 000€
How much are ongoing franchise/license fees/royalties for Master franchisee (or similar)? 4%
Koko Suomi
Myyntiesite myytävälle yritykselle
Hae asiantuntijapalveluita
Palvelutarjous

Yritysvälitys
Suomen Yritysmyynti Oy
Me autamme ostajaa ja myyjää löytämään yhteisen sävelen
Autamme sinua kaikissa yrityskauppaan liittyvissä asioissa. Sivuiltamme löydät runsaasti myytävänä olevia pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Mikäli olet myymässä yritystäsi, ota yhteyttä meihin, suunnitellaan yrityksesi myynti huolellisesti ja luottamuksellisesti. Tarjoamme käyttöösi vankan ammattitaidon, vuosien kokemuksen ja markkinatuntemuksen.
Puh. 0207 4211 50
Koko Suomi
Palvelutarjous

Yritysvälitys
Tervetuloa parhaisiin yrityskauppoihin!
Suomen Yrityskaupoilta saat valtakunnallisesti parasta palvelua yrityksen myyntiin, ostoon, sukupolvenvaihdoksiin ja arvonmäärityksiin. Olemme olleet mukana jo yli 2 000 omistajanvaihdoksessa, joten olemme Suomen ylivoimaisesti suosituin asiantuntija yrityskaupoissa.
Autamme ammattitaidolla kaikissa omistajanvaihdoksen tilanteissa yrityksen kokoon ja toimialaan katsomatta.
Asiakkaitamme palvelee yhdeksän aluekonttoria ympäri Suomen. Lisäksi meillä on konttorit Tallinnassa ja Fuengirolassa Espanjassa. Ostajakantamme käsittää noin 20 000 kontaktia potentiaalisiin ostajiin.
Käy tutustumassa palveluihimme ja markkinoiden parhaisiin myyntikohteisiin osoitteessa www.yrityskaupat.net
Ota yhteyttä:
valtakunnallinen palvelunumero 010 2864 000
info@yrityskaupat.net
Koko Suomi
Palvelutarjous

Yritysvälitys
Yritys- ja toimitilavälitys Comreal
Comreal Oy on toimitilojen välitykseen erikoistunut yritys.
Palvelemme koko suomen alueella:
* Toimitilavuokraus
* Toimitilamyynti
* "Sale And Lease Back" myyntiprosessit
* AKA-Arviokirjat
* Yritysvälitys
Yrityskauppoihin liittyen olemme kumppaninne erityisesti, mikäli myytävän yrityksen taseessa on myös kiinteistövarallisuutta. Tuolloin on tärkeää kyetä määrittelemään oikea hintataso erilaisille varallisuuserille.
Auktorisoitu kiinteistöarvijoitsijamme tekee tarvittaessa perustellisen selvityksen kiinteistön markkina-arvosta.
Sale And Lease Back - kaupassa yritys myy omistamansa toimitilat sijoittajalle ja samalla jää vuokrasopimuksella tiloihin vuokralaiseksi. Näin yritys voi vapauttaa pääomia omaan liiketoimintaansa.
Koko Suomi
Palvelutarjous

Laina
Monipuoliset ratkaisut kaikkiin yrityksen rahoitustarpeisiin
Suomen Kasvurahoitus tukee pk-yritysten kasvua tarjoamalla tehokkaita ja joustavia rahoitusratkaisuja, kun yrittäjä niitä tarvitsee. Monipuoliset rahoitusratkaisut tarjoavat tukea koko yrityksen elinkaaren ajalle.
Yrityslaina: Reaalivakuudettoman yrityslainan avulla yritys rahoittaa yksittäisiä investointeja ja taklaa äkilliset kustannukset nopeasti ja vaivattomasti. Sopii hyvin yritykselle, joka haluaa pitää riskinhallinnan helposti seurattavana ja ennustettavana.
Luottolimiitti: Limiitin avulla yrittäjä on aina olla varautunut yllättäviin menoihin tai investointeihin. Sopii lyhytaikaisiin ja kausiluontoisiin, toistuviin rahoitustarpeisiin. Limiitin avaaminen on täysin maksutonta, joten sen avaaminen kaiken varalta on suositeltavaa.
Laskurahoitus: Kätevä keino myyntisaamisten kiertoajan nopeuttamiseen. Sopii yritykselle, jolla on asiakkaita, joiden maksuajat ovat pitkiä (14–90 päivää) ja yritykselle, jolla on sesonkipainotteinen tai muuten epätasaiseen tahtiin täyttyvä tilauskanta.
Me Kasvurahoituksella aloitimme toimintamme huomattuamme, että yrittäjälle pankin ulkopuolisen rahoituksen hakeminen voi tuntua pelottavalta. Alalla oli selkeästi tarvetta rehelliselle ja läpinäkyvälle toimijalle. Meiltä ohjaa aito auttamisen halu ja tarkoituksenamme on olla kumppani, johon yrittäjä uskaltaa turvautua pienellä kynnyksellä, kun yritys haluaa kasvattaa liiketoimintaansa nopeasti tai tarvitsee lisää käyttöpääomaa.
Olemme 100 % suomalainen yritys.
Varmistetaan yhdessä yrityksesi tarpeisiin parhaiten sopiva rahoitusratkaisu!
Ota meihin yhteyttä! Me autamme mielellämme.
Koko Suomi
Palvelutarjous

Rahoitus
Yrityskauppojen luotettava ja asiantunteva pankkikumppani
Yrittäjä, olemme puolellasi - jo 200 vuotta.
Tule asiakkaaksemme! Me teemme töitä sen eteen, että sinä ja yrityksesi menestytte – nyt ja tulevaisuudessa.
Hae rahoitusta yrityksellesi!
Yrityksen rahoitusratkaisusta neuvotellaan aina tapauskohtaisesti. Lainan saaminen perustuu aina hankkeen kokonaisarvioon. Voit täyttää kätevästi lainahakemuksen verkkosivuillamme.
Olemme pankki, jolla on kasvot: käy tutustumassa yritysasiantuntijoihimme
Me tahdomme tuntea sinut ja yrityksesi – ja että, sinä tunnet meidät! Yritysasiantuntijamme esittäytyvät myös nettisivuillamme. Yritysasiantuntijoidemme esittelyt löydät paikallisen Säästöpankkisi omilta sivuilta.
Vaihda Säästöpankkiin – se onnistuu helposti
Kun olet päätöksesi tehnyt, me autamme sinua kaikissa pankin vaihtamiseen liittyvissä käytännön asioissa. Ota yhteyttä, niin jatketaan eteenpäin mahdollisimman nopeasti.
Tilaa ilmainen yrittäjän tehokurssi sähköpostiisi
Yrittäjä, tahdotko vinkkejä yrityksesi talouden tehostamiseen? Tilaa yrittäjän 4-osainen tehokurssi. Tehokurssin teemoina ovat yrityksen rahoitusratkaisut, kassanhallinta ja laskutus, yrityksen lakiasiat, huijausyritykset sekä yrittäjänä sijoittaminen.
Uusimaa
Palvelutarjous

Yritysvälitys
Eurohaus LKV, ravintola- ja yrityskauppaa 28 vuoden kokemuksella
Ravintola- ja yrityskauppaa 28 vuoden kokemuksella. Erikoisalamme on ravintolavälitys. Jos olet myymässä tai ostamassa ravintolaa, ota yhteyttä ja me autamme sinua kokonaisvaltaisesti. Autamme tai hoidamme yrityksen perustamisen puolestasi. Hoidamme myös anniskeluluvat. Toimimme pääkaupunkiseudulla.
Uusimaa
Palvelutarjous

Yritysvälitys
TILANA Yritys- ja toimitilavälitys
TILANA palveluihin kuuluu toimitilojen myynti, vuokraus ja arviointi sekä yritysvälitys ja yritysten arvonmääritykset. Teemme myös konsultointia niin kiinteistöjärjestelyissä kuin yrityskaupoissakin. Arvonmäärityksiä teemme myös esim. sukupolvenvaihdostilanteissa, perunkirjoituksissa ja avioero-osituksiin liittyen. Ensimmäinen neuvottelu aina maksutta! Ota siis reippaasti yhteyttä. Tänä vuonna olemme myyneet kaikki meillä myynnissä olleet yritykset ja otamme mielellämme vastaan uusia toimeksiantoja!
Uusimaa
Palvelutarjous

Yritysjärjestelyt
Apua yrityksen myyntikuntoon laittamiseen
Suunnitteletko yrityksesi myyntiä lähivuosina? Oletko ostamassa yritystä? Haluatko varmistua siitä, että kauppahinta on oikealla tasolla ja yrityskaupassa saat mitä tahdot?
Me Advisilla autamme yrittäjiä valmistautumaan ja toteuttamaan yrityskauppoja vuosikymmenten kokemuksella. Olemme auttaneet yrittäjiä mm. seuraavissa tilanteissa ja tarpeissa:
• Arvonmääritys
• Yrityksen myyntikuntoon valmistelu
• 2-5 vuoden kehittämissuunnitelma, jonka jälkeen yrityksen myynti
• Liiketoimintasuunnitelman laatiminen
• Laskelmat ja ennusteet rahoittajille
• Yritysmuodon muutokset ja uudet yritykset
Advisilta saat taloushallinnon ja yrityskauppojen osaamista, jonka avulla teet perusteltuja päätöksiä ja parempaa tulosta. Tärkein pääomasi on yrityksesi rahallinen arvo – me autamme pitämään sen korkealla.
Tavoitteemme on auttaa kehittämään liiketoimintaasi turvallisesti ja tehokkaasti. Katsomme kanssasi kohti tulevaa – aidosti välittäen. Avullamme keskityt ydinosaamiseesi sekä hoidat yrityksesi taloutta entistäkin paremmin.
Tutustu tiimiimme ja ota yhteyttä. Ensimmäinen yhteydenotto on aina maksuton. We serve also in English.
Koko Suomi
Palvelutarjous

Omistajanvaihdos
Harkitsetko yrityksesi myyntiä vai haluatko ostaa yrityksen?
Yrittäjäjärjestön omistajanvaihdosasiantuntijat tarjoavat alueemme kaikille yrittäjille maksuttoman palvelun, niin ostoa kuin myyntiäkin harkitseville.
Palvelun tärkeimpänä tehtävänä on etsiä ja aktivoida omistajanvaihdosta harkitsevia yrittäjiä sekä kartoittaa heille mahdollinen jatkaja.
Autamme osapuolia myös taloudellisen tilan ja kauppaan sisältyvien riskien arvioinnissa.
Meillä on käytössämme laaja asiantuntijaverkosto, jota totta kai hyödynnämme.
Palvelumme perustuu täydelliseen luottamukseen.
Älä siis epäröi ottaa yhteyttä- olemme juuri Sinua varten.
Etelä-Karjalan Yrittäjät
Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät
Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät
Satakunnan Yrittäjät
Savon Yrittäjät
Varsinais-Suomen Yrittäjät
Kainuun Yrittäjät
Keski-Suomen Yrittäjät
Lapin Yrittäjät
Etelä-Karjala
Palvelutarjous

Omistajanvaihdos
Omistajanvaihdosprosessi kannattaa aloittaa nyt!
Suomessa kymmenillä tuhansilla ja Keukenkin omistajakuntien alueella tuhansilla yrityksillä on lähivuosina edessään omistajanvaihdos. Elinkeinoelämän kannalta on tärkeää, että mahdollisimman moneen elinkelpoiseen yritykseen löytyy jatkaja tai ostaja.
Omistajanvaihdokseen tulisi valmistautua riittävän ajoissa, sopiva aika on noin kolmesta neljään vuotta. Yrittäjän henkilöitymistä liiketoimintaan pidetään usein riskinä ja se saattaa hankaloittaa myyntiä. Omistajanvaihdokseen onkin hyvä valmistautua siirtämällä vastuuta ja tietoa mahdollisille muille yrityksen avainhenkilöille jo hyvissä ajoin, ennen kuin ostajaa on edes näköpiirissä.
Omistajanvaihdosprosessi kestää keskimäärin noin 10 kuukautta, mutta hyvin usein se venyy yli vuoden mittaiseksi. Myyjä voi helpottaa prosessin sujuvuutta monella tapaa. Mitä helpompi yrityksen ostajan on saada käsitys liiketoiminnasta, sitä helpompi hänen on myös hakea tarvittavaa rahoitusta.
Me Keukessa autamme kaikessa omistajanvaihdokseen liittyvissä asioissa – neuvomme puolueettomasti ja asiantuntevasti ostajat ja myyjät.
>> Lataa oppaamme omistajanvaihdokseen ja ota meihin yhteyttä
Kasvun mahdollistaja
Keuke on paikallinen kehittämisyhtiö, joka auttaa keskiuusmaalaisia yrityksiä kehittymään ja kasvamaan Järvenpään, Karkkilan, Keravan, Nurmijärven, Pornaisten, Sipoon ja Tuusulan alueilla.
Neuvomme ammattitaidolla kaikissa yritystoimintaan liittyvissä asioissa, esimerkiksi myynnin ja markkinoinnin aktivoimisessa, talous- ja rahoituskysymysten läpikäynnissä, investointien suunnittelussa, yhteistyökumppaneiden löytämisessä ja kansainvälistymisessä.
Ota rohkeasti yhteyttä – palvelu on maksutonta.
Kerava
Palvelutarjous

Rahoitus
Finnveralta rahoitusta omistusjärjestelyihin
Finnvera tarjoaa yritysjärjestelyissä lainoja ja takauksia kauppahinnan maksamiseen, investointeihin tai käyttöpääomaan. Kun suunnittelet yrityskauppaa tai investointia, tutustu rahoituksen työkaluihimme verkkosivuillamme www.finnvera.fi/omistajanvaihdos. Sieltä löydät tarkemmat tiedot omistusjärjestelyihin sopivista rahoitusratkaisuista, yrityksen arvonmäärityksestä, rahoituksen hinnasta ja lainan takaisinmaksusta.
Finnvera on valtion omistama erityisrahoitusyhtiö ja Suomen virallinen vientitakuulaitos. Tavoitteenamme on, että asiakkaamme luovat ja saavuttavat rahoituksemme avulla jotain, joka ei olisi ollut muuten mahdollista.
Ota meihin yhteyttä jo yrityskaupan suunnitteluvaiheessa.
Koko Suomi
Palvelutarjous

Yrityksen perustaminen
Neuvomme omistajanvaihdoksissa ja yrityksen kehittämisessä
Olemme Hyvinkään-Riihimäen seudun kehitysyhtiö YritysVoimala Oy. Tavoitteenamme on lisätä Hausjärven, Hyvinkään, Lopen ja Riihimäen -alueiden elinvoimaa auttamalla yritystäsi menestymään. Kun sinä menestyt, myös meidän seutukuntamme menestyy.
YritysVoimala tarjoaa maksutonta neuvontaa kaikille alkaville sekä toimiville yrityksille Hyvinkään – Riihimäen talousalueella.
Autamme valmistautumaan omistajanvaihdokseen ajoissa
Omistajanvaihdokseen tulisi valmistautua riittävän ajoissa, sopiva aika on noin kahdesta viiteen vuotta. Yritystoiminnan aloittaminen ja jatkaminen tarvitseekin huolellista suunnittelua.
YritysVoimalassa voit hioa suunnitelmasi kuntoon. Yritysneuvonnassa saat apua kannattavuuslaskelmien ja liiketoiminnan suunnittelun tueksi. Katsotaan yhdessä vaihtoehdot budjeteille ja rahoituslaskelmille, jotta sinulla jatkavana yrittäjänä olisi mahdollisimman hyvät edellytykset kannattavaan toimintaan. Neuvomme myös luopuvan yrittäjän toimenpiteissä ja yritysmyyntiprosessissa.
Neuvomme monipuolisesti yrityksen kehittämisessä
YritysVoimalan neuvonta kattaa yrityksen kehittämisen ja liiketoiminnan suunnittelun avustamisen sekä neuvonnan markkinointiin, hallintoon, henkilöstöasioihin, sukupolvenvaihdoksiin ja rahoitukseen liittyvissä asioissa. YritysVoimala avustaa yrityksiä myös verkostoitumisessa, kansainvälistymisessä ja toimitilojen etsimisessä alueelta.
Varaa aika henkilökohtaiseen ilmaiseen tapaamiseen
Henkilökohtaisissa neuvotteluissa pääsemme keskittymään juuri sinun liikeideaasi ja käymme läpi sinua askarruttavia kysymyksiä. Soita ja varaa aika maksuttomaan neuvontaan, puh. 010 322 2500
YritysVoimalan yritysrekisteri on näköalapaikka Hyvinkään – Riihimäen talousalueella toimiviin yrityksiin, joita on yli 10 tuhatta. Yritysrekisterin avulla autamme alueellamme ja muualla maailmassa toimivia yrityksiä löytämään uusia kontakteja ja luomaan liikesuhteita. Rekisteristä on löydettävissä monipuolista tietoa, teemme räätälöityjä hakuja juuri sinun toiveidesi mukaisesti.
Ota rohkeasti yhteyttä Riittaan, puh. 040 725 7625
Ota yhteyttä ja sovi tapaaminen:
Ajanvaraus puh. 010 322 2500
Riitta Juurikka-Immonen, assistentti, puh. 040 725 7625, riitta.juurikka-immonen(åt)yritysvoimala.fi
Erkki Taskinen, toimitusjohtaja, puh. 040 839 4056, erkki.taskinen(ät)yritysvoimala.fi
Jukka Pötry, yritysneuvoja, puh. 050 559 4012, jukka.potry(ät)yritysvoimala.fi
Laura Manner-Raappana, yritysneuvoja, puh. 040 590 7768, laura.manner-raappana(ät)yritysvoimala.fi
Hyvinkää