JÄTÄ ILMOITUS

Yrityksen arvo - voisiko sitä seurata vuosittain?

"Jokaiselle yritykselle tehdään vuosittain tilinpäätös. Olisi hyödyllistä ja kätevää, jos sen sivutuotteena julkaistaisiin senhetkinen arvonmääritys tilinpäätöksen näkökulmasta", kirjoittaa Etelä-Pohjanmaan Yrittäjissä omistajanvaihdosasiantuntijana toimiva Aila Hemminki. Ailan 17 vuoden kauppiasura päättyi onnistuneen yrityskaupan myötä. Vapautuneen ajan myötä Aila opiskeli kauppatieteiden maisteriksi ja nyt hän luotsaa Etelä-Pohjanmaan Yrittäjissä muitakin onnistuneisiin yrityskauppoihin. Niin ostajia kuin myyjiä.

Arvon muutoksesta voisi tulkita paljon

”Kirjanpitäjä kirjaa raha- ja omaisuuserät ylös koko vuoden, vuodesta toiseen. Työn tuloksena tuloslaskelma näyttää kuluneen vuoden yhteenvedon ja tase koko elinajan yhteenvedon. Niiden kiinnostavuutta lisäisi merkittävästi, jos liitetietona synnytettäisiin vuosittainen yrityksen arvo."

"Tiedän, että arvo ei olisi välttämättä lähelläkään myyntiarvoa, mutta ainakin sen muutoksesta voisi tulkita paljon. Eläkeyhtiötkin raportoivat vuosittain siihen mennessä kertyneen eläkkeen. Sen lisäksi ihmisellä voi olla vapaaehtoinen eläke, vuokra- ja osinkotuloja sekä toisaalta ulosottomaksuja jne. Silti eläkeraportti on kiinnostava tieto ja yksi totuus."

Asunnon ja auton arvo tiedetään - miksei myös yrityksen?

"Ihmiset tietävät yleisesti asuntonsa, autonsa, lastenvaunujensa ja kultakorujensa arvon, mihin niiden arvot perustuvat ja miksi arvo muuttuu. Miksi? Siksi, että asuntoja, autoja, lastenvaunuja ja kultakoruja on myyty ja ostettu käytettyinä kautta markkinatalouden historian. Niiden arvoa seurataan yleisesti, asiasta on normaalia ja luvallista puhua. Yrityskaupat ovat uudempi juttu."

Liuta yrityksiä, joiden omistajat jäämässä eläkkeelle

"Suomen joka kolkassa on liuta yrityksiä, joiden yrittäjät kaipaavat eläkkeelle pääsemistä. Olisi ensiarvoisen tärkeää, että niiden omistajanvaihdokset saataisiin sujuvasti käyntiin ja maaliin. Näin varmistettaisiin toimivien yritysten jatkuminen. Epätietoisuus yrityksen arvosta aiheuttaa monien kauppaneuvottelujen katkeamisen, vaikka ostajalla olisi halu ostaa ja myyjällä halu myydä. Tämä on erittäin valitettavaa ja ihan turhaa."

Yrityksen arvo vuosittain tilinpäätöksen liitteenä

"Yrityksen arvo vuosittain tilinpäätöksen liitteenä olisi pelkästään hyvä juttu, koska:

• Yrittäjä näkisi omien toimiensa ja arvon muutoksen välisen yhteyden ja kiinnostuisi aivan uudella tavalla arvoon vaikuttavista kriittisistä tekijöistä.

• Omistajanvaihdokset lähtisivät aivan eri tasolta liikkeelle.

• Tilitoimistot voisivat tarjota uutta palvelua asiakkailleen."

”Kuka aloittaa ja ehtii ensin?”, kysyy Aila.

 

Yrityspörssi

TIETOA PALVELUSTA Yrityspörssi on kohtaamispaikka verkossa yritysten myyjille ja ostajille. Palvelussa voit jättää yrityksen myynti- ja ostoilmoituksia sekä kertoa palveluistasi yrityskauppoihin liittyen.  Myyjät saavat enemmän näkyvyyttä ilmoituksilleen, ostajat saavat kattavamman kuvan yritystarjonnasta ja palveluntarjoajat saavat omille palveluilleen näkyvyyttä.

loder image