JÄTÄ ILMOITUS

Yrityspörssi

Viimeisimmät ilmoitukset
Osakkuus
Kärki-ilmoitukset
Kuljetusliike

Haetaan osakasta tai myydään menestyvä raskaan kaluston liiketoiminta

Haluatko olla mukana viemässä terveellä pohjalla olevaa, kasvavaa ja vakaata liiketoimintaa uudelle tasolle? Vuodesta 2002 toiminut kuljetusalan yritys M. Laamanen Oy hakee uutta osakasta mukaan rakentamaan raskaan kaluston liikennöintiä uudelle tasolle. Nykyisellään raskaan kaluston liiketoiminnan liikevaihto on n. 1 milj. vuodessa ja toimintaa on koko Suomessa. Yrityksellä on hyvät kasvumahdollisuudet - myynti on mahdollista jopa kaksinkertaistaa, kunhan oikea tekijä löytyy nykyisen yrittäjän rinnalle. Toivomme uudelta osakkaalta rautaista ammattitaitoa myynnistä, markkinoinnista ja raskaan kaluston liikennöinnistä. Haemme ensisijaisesti toista yrittäjää tekemään ja rakentamaan bisnestä, sillä yritys kaipaa lisää resursseja nykyisen yrittäjän rinnalle. Yrittäjähenkisyyttä ja hyvää paineensietokykyä tarvitaan, sillä yrittäjänä ja osakkaana joudut mukautumaan muuttuviin tilanteisiin ja laittamaan kädet saveen. Alaan liittyvää osaamista tulee olla kuljetusalan välineistön, kulurakenteen ja työlainsäädännön osalta. Uuden osakkaan osuus on neuvoteltavissa joustavasti.  Voidaan neuvotella myös koko yrityksen myynnistä. Uuden osakkaan maantieteellisellä sijainnilla ei ole merkitystä. Ota rohkeasti yhteyttä!  Ensiyhteydenotot pyydetään verkkolomakkeen kautta.   
Koko Suomi
Osakkuus
Kärki-ilmoitukset
Alustatalous
10 000 €

Osakkaaksi fanikuva tuotteiden e-commerce startupiin

NHL-diilin 01/2021 signannut 4 hengen yritys hakee rahoitusta kiihdyttääkseen kehitystä. Yrityksen tavoitteena on kasvaa nopeasti palvelemaan ammattilaisurheiluliigoja ja -joukkueita globaalisti. UPGRD.io rakentaa maailman ensimmäistä omalla kuvalla kustomoitavien fanituotteiden online kauppa-alustaa. UPGRD on rakentanut kaupat kaikille liigan joukkueille ja palvelun soft launch on käynnistymässä. Tavoitteena on 2021 aikana saada yhteensä kolme pohjois-amerikkalaista ammattilaisurheiluliigaa käyttämään UPGRD:n alustaa. Haemme uusia osakkaita minimissään 10k€ sijoituksella, kierroksen koko on 150k€. Olisi eduksi jos jollain uudella osakkaalla olisi käytännön kokemusta lisensioinnista kansainvälisellä mittakaavalla. Ota yhteyttä, niin keskustellaan lisää. Ensiyhteydenotot pyydetään yhteydenottolomakkeen kautta.
Koko Suomi
Myydään
Kärki-ilmoitukset
Muu rakennusalan yritys

Rakennussuunnittelun ja -myynnin ammattilainen. Nyt haaveista totta!

Oletko rakennusten suunnittelua ja valmiiden piirustuspakettien myyntiä suunnitteleva tuleva yrittäjä? Ehkäpä Sinulla on jatkojalostushaaveena myös suunniteltujen kohteiden elementti- tai PRECUT-rakenteiden myynti asiakkaille. Tässä on Sinulle tarjolla valmis kokonaisuus. Myydään käytössä oleva markkinointi .fi-verkkopalvelusivusto mallistoineen (autotallit. -katokset, piharakennukset, mökit - myös verkkomyynnistä poissa olevat omakotimallit). Yhteistyössä kohteiden valmistukseen on tarvittaessa tarjolla luotettava, ammattitaitoinen ja toimiva elementti-/precut yrittäjä. Sivusto tarjoaa laajan malliston autotalli- / katos- sekä piha ja lomarakennuksia. Palvelun kautta yksityinen asiakas voi tilata helposti valmiit rakennuslupapiirustukset valitsemalleen tuotteelle sekä hyödyntää niitä lisäksi esim. tarjouskyselyyn. Piirustuspaketti on edullinen ja se on helposti muutettavissa sopimaan olemassa olevaan ympäristöön asiakkaan toivomalla tavalla. Liiketoimintakauppa sisältää: - Valmiin .fi-sivuston ja domainin - Valmiin, laajan malliston tilattavia piirustuspaketteja:  1. Verkkosivulla näkyvissä olevat noin 60 erilaista mallia autotalleihin, autokatoksiin, piharakennuksiin ja lomarakennuksiin  2. Noin 20 valmista omakotitalon mallia, joita ei ole verkkosivuilla - Päivitetyn ARCHICAD-päälisenssin - lisänä valmiit ja laajat           materiaalikirjastot Sivustolla on vahva näkyvyys Googlen hakutuloksissa ja markkinointia lisäämällä on mahdollisuus kasvattaa ja kehittää toimintaa.  Sivuston pyörittäminen vaatii jonkinasteisen CAD-osaamisen (Esim. ARCHICAD, AUTOCAD) ja kokemus rakennusten suunnittelusta rakennuslupakäytännöissä on eduksi. Myyjä on valmis tutorointiin ja kokemuksen tuomaan tietojenvaihtoon asiassa.  Sivuston ylläpitokustannus on alhainen ja sivusto soveltuukin erinomaisesti omaksi yritystoiminnaksi laajennusmahdollisuuksineen ta suunnittelutoimistolle lisätulolähteeksi. Myydään yrittäjän eläkeiän lähestyessä.   Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä!  
Koko Suomi
Myydään
Liikekiinteistö

Myydään Hailuodon ostoskeskus

Hailuodon ostoskeskuksen tiloissa toimii tällä hetkellä kolme vuokralaista; K-Market Hailuoto, baari sekä posti. Kiinteistö (n.700m2) myydään vuokralaisineen.  Hailuodon ostoskeskus Oy omistaa ostoskeskuskiinteistön. Lisätiedot joko puhelimitse tai sähköpostilla: Ilmari Tausta, puh. 040 840 8995 tai i.tausta@gmail.com
Myydään
Lastentarvikeliike
195 000 €

Lastenvaatebusiness+ verkkokauppa

Myydään lastenvaateliike ja verkkokauppa keskeisellä paikalla Pirkanmaalla. Yrityskaupan toteutus on liiketoimintakauppa. Varasto myydään erikseen. Tässä on valmis toimiva tyylikäs konsepti, jota on helppo kasvattaa. Verkkokauppa on lastenvaateliiketoiminnassa iso mahdollisuus, voit aloittaa myös osakkaana. Yrityskaupassa luottamus on oleellinen asia. Tarkempien tietojen saaminen edellyttää aina salassapitosopimuksen allekirjoittamista. Me autamme myönteisen rahoituspäätöksen saamisessa, jos emme saa myönteistä rahoituspäätöstä niin rahoituskonsultointi on maksutonta.
Koko Suomi
Osakkuus
Verkkokauppa

Etsimme osakasta

Oletko kiinnostunut lähtemään osakkaaksi kasvavaan Marko-jalkineketjuun? Marko-ketju on uusi, suomalainen, laadukkaita jalkineita markkinoiva ja myyvä ketju. "Meillä on mieletön brändi, huikea kasvusuunnitelma ja auvoinen tulevaisuus. Verkkokauppamme on toiminnassa. Sinulla täytyy olla kokemusta liiketoiminnan kehittämisestä, kasvattamisesta ja johtamisesta sekä alan kokemusta. Annan lisätietoja mielelläni, kunhan ensin teemme salassapitosopimuksen. Lähestythän minua sähköpostitse", yrittäjä Elena Ponkkonen.
Koko Suomi
Myydään
Koneiden ja laitteiden vuokraus
8 467,70 €

Paljuvuokralle.com liiketoiminta kaupan

Hintaan lisätään alv.24% Paljuvuokralle.com on helposti löydettävissä oleva paljujen vuokraustoiminta. Paljuvuokralle.com on toiminut useamman vuoden ajan joista me olemme toimintaa pyörittäneet kahden vuoden ajan.    Tällä hetkellä Keravalta käsin paljujen vuokrausta yksityishenkilöille, yrityksille ja yhdistyksille. Paljut on vuokrattu joko noudolla tai kotiintoimituksella erillisestä lisämaksusta.   Ota rohkeasti yhteyttä ja lähetän lisätietoja.
Koko Suomi
Myydään
Verkkokauppa
35 000 €

Kauneuden verkkokauppa Sens.fi

Myydään vuonna 2016 perustettu kauneuden alan verkkokauppa Sens.fi yrityskauppana tai liiketoimintakauppana. Tuotevalikoima on keskittynyt hiustenhoito- ja pro-age tuotteisiin. Liikevaihto vuonna 2020 oli 30.000 euroa, josta noin puolet tulee Amazon Euroopan myyntitilin kautta ja puolet Sens.fi verkkokaupasta. Tulos oli positiivinen. Logistiikka on ulkoistettu, omaa varastotilaa ei tarvita ja oma työpanos on pienehkö. Kauppaan kuuluu Sens.fi verkkokauppa (Vilkas-verkkokaupan alusta), Amazonin kauppiastili, asiakasrekisteri/uutiskirjelista, Facebook-sivut (3400 tykkääjää) ja Instagram-sivut. Verkkokauppa ja Amazon-tili tarjoavat hyvän aihion kehittää tuotevalikoimaa ja myyntiä. Tarvittaessa opastamme toiminnassa alkuun. Velaton myyntihinta on 35.000 euroa + varaston arvo hankintahinnoin n. 8.000 euroa + käteisvarat. Yhtiön nimi on SENS Europe Oy, Y-tunnus 2774125-5.
Koko Suomi
Keksintö
Terveysala

SevaFit - Terapia / Kuntoutuslaite

Myydään SevaFit  Terapia / Kuntoutuslaitteen valmistus - ja markkinointioikeudet. Laitteella on mallisuojaus ja CE-merkintä  (lääkelaitedirektiivin 93/42/ETY mukainen tarkastelu) sekä turvallisuus-selvitys Standardi SFS-EN ISO 14971 (Terveydenhuollon laitteet ja tarvikkeet. Riskienhallinnan soveltaminen terveydenhuollon laitteisiin ja tarvikkeisiin) Laitteella on myös testaustulokset 3 kk testausjaksolta. Tutustu SevaFit-Terapia /kuntoutuslaitteeseen  www.sevafit.fi sivuillamme. Jos kiinnostuit ota reippaasti yhteyttä.
Koko Suomi
Myydään
Muu teollisuus

Prosessi- ja teknologiateollisuuden mittaus- ja diagnostiikkayritys

Tuottavalle ja maineekkalle prosessi- ja teknologiateollisuuden mittaus- ja diagnostiikkapalveluyritykselle etsitään jatkajaa. Vuodesta 2002 toiminut yritys on asiantuntijapalveluyritys, jonka tarjoamien palveluiden tavoite on prosessi- ja tuotantolinjan parempi kustannustehokkuus, luotettavuus, tekninen suorituskyky ja tuotteen laatu. Yrityksen palvelutarjontaan kuuluvat ongelmaratkaisupalvelut värähtely-, laatu- ja ajettavuusongelmien selvittämiseksi, rakenneanalyysit kone- ja prosessilinjojen värähtelydynaamisten ominaisuuksien ja värähtelykäyttäytymisen selvittämiseksi, mittaava kunnonvalvonta sekä asiakkaan uusien laitteiden vastaanottotarkastukset. Tuotetut palvelut ovat pääosin projektiluonteisia. Mittaavan kunnonvalvonnan osalta yrityksellä on sopimusasiakkuuksia. Suurin osa asiakkaista toimii paperi- kartonki- ja selluteollisuudessa. Yritys palvelee kuitenkin kaikkia prosessi- ja teknologiateollisuuden aloja Suomessa ja ulkomailla. Referenssit ovat nimekkäitä ja asiakkuudet ovat tulleet henkilösuhteiden ja pitkän kokemuksen kautta. Osakeyhtiön kauppa halutaan toteuttaa ensisijaisesti osakkeilla tai niiden osuuksilla. Yrityksessä työskentelee kahden yrittäjän lisäksi yksi työntekijä, joka jatkaa yrittäjän vaihduttua. Myös nykyisillä yrittäjillä on valmiudet jatkaa mukana vielä useampia vuosia ennen eläkkeellejääntiä ja tuoda omalla asiantuntemuksella lisäarvoa liiketoimintaan. Yrityksen liiketoiminta sopii liitettäväksi prosessiteollisuuden omaan kunnossa- ja käynnissäpitotoimintaa ja tukemaan teknologia- tai kunnossapitoyrityksen päätoimialaa. Uutta yrittäjää etsitään hyvissä ajoin, jotta toiminnalle löydetään sopiva jatkaja. Yritys sijaitsee Keski-Suomessa, mutta toiminta ei ole paikkakuntasidonnaista. Ensiyhteydenotot pyydetään viestitse. Ota yhteyttä, niin sovitaan aika, jolloin voidaan keskustella lisää.
Koko Suomi
Myydään
Verkkokauppa

Verkkokauppa

Myydään / annetaan neuvotteluiden perusteella, rahaa tai rojalteja vastaan www.woodandurn.com. Suomalaisten pientuottajien ulkomaan vientiin tarkoitettu verkkokauppa. Mukana tulee yksi valmistaja tuotteineen/mallistoineen. Kys. tuotteisiin on yksinoikeus vientiin skandinavian ulkopuolelle. Kielialueina Suomi-Englanti-Japani. Jos kiinnostelee, niin kysele lisää.
Koko Suomi
Myydään
Muut toimialat
1 270 000 €

MENESTYVÄ ICT-, TYÖPAIKKATARVIKE- JA KALUSTETUKKULIIKE

  Yritys on alueensa johtava työpaikkatarviketukku, esitystekniikan ja tulostusratkaisujen ammattilainen sekä toimistokalusteiden myyntiliike. Sillä on pitkäaikaiset ja luottamukselliset yhteistyösuhteet julkishallinnon sekä yksityissektorin yritysten kanssa. Sillä on kokenut, asiantunteva ja sitoutunut henkilökunta joka osaltaan mahdollistaa menestyksekkään toiminnan myös jatkossa. Verkkokaupan myynti on kehittynyt hyvin ja on tällä hetkellä hyvässä kasvussa. Yrityksen kannattavuus on ollut erittäin hyvällä tasolla koko toimintahistorian ajan ja sillä on hyvät kasvumahdollisuudet tulevaisuudessa.    
Koko Suomi
Palvelutarjous
Yritysvälitys

Advance Team Oy - Yrityskauppa- ja Corporate Finance PLUS -palvelut

Advance Team palvelee asiakkaitaan yrityskaupoissa, rahoitusratkaisuissa, yritysjärjestelyissä sekä sukupolvenvaihdoksissa. Olemme toteuttaneet yli 500 yrityskauppaa ja omistajanvaihdosta sekä lukuisia erilaisia yritysjärjestelyjä. Luottamukselliset yhteydenotot: Pekka Kiukkonen 0500 496 592, Kari Varho 0400 482 159, Johan Rasmus 050 5233 262, Raimo Tihveräinen 050 512 1460, Mikko Mellanen 0400 743 613, Juha Huotari 0500 312 841, Terhi Ruuska 050 308 6881 ja Erkki Soppela 040 531 3760. Sähköpostiosoitteemme ovat muotoa etunimi.sukunimi@advanceteam.fi. Toimistot: Kalevankatu 6, 00100 HELSINKI, Hämeenkatu 14 C 25, 33100 TAMPERE, Tuureporinkatu 8, 20100 TURKU, Mariankatu 14 B 10, 15110 LAHTI. www.advanceteam.fi Katso myytäviä yrityksiä myös osoitteesta www.yritysovi.fi. Yritysovi.fi -sivusto on Advance Teamin ylläpitämä sivusto, josta löydät myytäviä yrityksiä, uutisia yrityskaupoista sekä mielenkiintoista asiaa yrityskauppoihin liittyen. Puh. 040 531 3760 Vakautta yritysjärjestelyiden avulla Yrityksissä tehdään paljon suunnitelmia liittyen esim. strategiaan, budjetteihin, markkinointiin ja henkilöstöön. Omistajanvaihdosta ei kuitenkaan suunnitella samassa laajuudessa, vaikka se tapahtuu jokaisessa yrityksessä ennemmin tai myöhemmin. Omistajanvaihdos on yrityksen menestykseen vaikuttava kriittinen tekijä. Tämän johdosta on ensiarvoisen tärkeää tehdä omistajanvaihdossuunnitelma riittävän ajoissa. Ajoissa tehdyllä suunnitelmalla pystytään ennakoimaan yritysjärjestelyitä ja vaikuttamaan yrityksen kannattavuuteen sekä kiinnostavuuteen. Kokemuksemme mukaan yrityksen lopettamisen todennäköisyys kasvaa, jos omistajanvaihdosasiaa ei ole suunniteltu ollenkaan. Yrityksen lopettamisessa syntyy lähes aina ylimääräisiä kuluja. Suunnitelman teko ei tarkoita omistajanvaihdoksen toteutuksen aloittamista. Suunnitelman avulla vältytään yllätyksiltä esimerkiksi verottajan taholta. Myös sidosryhmien näkökulmasta, ajan tasalla oleva omistajanvaihdossuunnitelma on positiivinen viesti: yritys huolehtii jatkuvuudesta. Aloita omistajanvaihdoksen suunnittelu tutustumalla yrityksen myyntiprosessiin maksuttoman oppaan avulla. Oppaan yrityksen myyntiin pääset tilaamaan täältä. Yritysosto -vaihtoehto perinteiselle investoinnille Yritysosto on yksi tapa toteuttaa yrityksen kasvustrategiaa. Yritysosto mahdollistaa merkittävän kasvuloikan sekä mahdollisuuden lisätä kapasiteettia. Ostaessa toimivan yrityksen saa mm. asiakkuuksia, kassavirtaa, uusia markkinoita, henkilöstöä ja osaamista. Kansantalous tarvitsee kasvuhakuisia, innovatiivisia yrityksiä, koska niillä on positiivisia vaikutuksia koko Suomelle. Suomesta löytyy osaamista, kasvulla takaamme paremman kannattavuuden ja kilpailuasetelman kansainvälisestikin. Mikäli suunnittelet yritysostoa, lataa maksuton Opas yrityksen ostoon Advance teamin sivuilta. Yritysjärjestelyitä kannattaa suunnitella asiantuntijan avustuksella. Advance Team tarjoaa asiantuntija-apua yritysjärjestelyihin. Ota meihin yhteyttä, niin suunnitellaan yhdessä juuri sinun yrityksellesi sopiva ratkaisu. 
Koko Suomi
Myydään
Lastentarvikeliike

Myydään tunnettu ja arvostettu Tepsut -lastenkenkä tuotemerkki

  Tepsut on yli 30 vuotta vanha, arvostettu ja hyvin tunnettu suomalainen lastenkenkämerkki. Tällä hetkellä alihankkija Euroopassa, jossa on tehty myös koe-eriä kengistä. Tuotteilla hyvät myyntimahdollisuudet Suomessa sekä mahdollisuus kansainväliseen myyntiverkostoon. Myynnissä liiketoiminta sisältäen brändin, lestit, raudat, varaston, valmistuksen tieto-taidon sekä kontaktit. Hintapyyntö < 100 t€ Saadaksesi lisätietoja kohteesta, käy yritysovi.fi -sivulla allekirjoittamassa salassapitosopimus. Yritysovi.fi on Advance Teamin ylläpitämä sivusto, josta löydät mm. myytäviä yrityksiä.  Advance Team Oy palvelee asiakkaitaan yrityskaupoissa, rahoitusratkaisuissa, yritysjärjestelyissä sekä sukupolvenvaihdoksissa, www.advanceteam.fi .
Koko Suomi
Myydään
Muut kaupan alan yritykset

Keittiövälineiden erikoisliike ja verkkokauppa Chez Marius Oy

Chez Marius -keittiötarvikeliike sijaitsee Helsingin keskustassa, jossa yritys tarjoaa ammattilaisten käyttämät keittiövälineet myös kotikokkien ulottuville.Liiketoiminnassa selkeää kasvupotentiaalia, erityisesti verkkokaupan osalta. Yrityksellä on omia tuotteita, vahva brändi sekä pitkäaikaiset asiakassuhteet. Liikevaihtoluokka: 1-5 M€. Hintapyyntöluokka: 1-3 M€. Saadaksesi lisätietoja kohteesta, käy yritysovi.fi -sivulla allekirjoittamassa salassapitosopimus. Yritysovi.fi on Advance Teamin ylläpitämä sivusto, josta löydät mm. myytäviä yrityksiä.  Advance Team Oy palvelee asiakkaitaan yrityskaupoissa, rahoitusratkaisuissa, yritysjärjestelyissä sekä sukupolvenvaihdoksissa, www.advanceteam.fi .
Koko Suomi
Kohteet 1 - 12 hakutuloksista
loder image