Post an ad!

Yrityspörssi

Viimeisimmät ilmoitukset
Osakkuudet
Kärki-ilmoitukset
Elintarviketeollisuus1
2 500 €

Suomalaisyrityksen läpimurto kansainvälisille vesimarkkinoille

Suomessa on tutkimusten mukaan maailman paraslaatuisin juomavesi, jotkut puhuvat jopa sinisestä kullasta.  Olemme aloittaneet suomalaisen veden myynnin kansainvälisille markkinoille, toimituksemme käynnistyvät vuonna 2022. Markkinoiden koko on valtavan suuri, maailmassa myydään 560 miljoonaa litraa pullovettä päivässä. Arvostamme suomalaista luontoa, siksi pakkaamme vetemme patentoimiimme, alan ekologisimpiin pakkauksiin, saamme myös tästä merkittävän kilpailuedun, suuret logistiset säästöt ja alaa paremman myyntikatteen.  Tiimistämme löytyy paljon alan kokemusta ja osaamista, myös kansainvälisiltä juomamarkkinoilta. Omistamme myös oman tehtaan tuotantolinjojen valmistukseen.  Media kirjoittaa suomalaisen veden mahdollisuuksista mm. seuraavasti: "pullotettu vesi on satojen miljardien business", "vesi on seuraava öljy", "sininen kulta kiinnostaa maailman sijoittajia".  Haluatko sinä mukaan omistajaksemme? Osakeanteihimme on tullut sijoituksia jo yli 1,4 miljoonan euron edestä noin 140 suomalaiselta. Osakeantimme suljetaan piakkoin. Minimisijoitus on 2.500€. Tästä näet esittelyn yrityksestämme ja tuotteistamme  Pyydämme luottamukselliset ensiyhteydenotot oheisella viestilomakkeella.
Koko Suomi
Myydään
Kärki-ilmoitukset
Konsultointi ja koulutus

Myydään vastuullisuuskonsultoinnin liiketoiminta

Visokon konsultoinnin liiketoiminta on tarjolla yrityksenne vastuullisuuden, kestävän kehityksen ja ennakoinnin digitaalisiksi konsepteiksi. Liiketoimintakauppa Visoko selvittää liiketoimintakaupan mahdollisuudet samansuuntaisen strategian omaavien yritysten kanssa, jotka hyötyvät tästä palvelujen yhdistämisestä. Sopivia yrityksiä ovat kasvun kiihdyttämöt, rahoitus-, IT-, teknologia-, konsultointi-, taloushallinto-, koulutus- myynti- tai viestintäalan yritykset.   Tuleva toimija omaa mahdollisesti vahvan kilpailuaseman ja nyt on aika panostaa vastuullisuuteen oman yrityksen osalta. Ehkä yritys haluaa tarjota vastuullisuuspalveluja tulevaisuudessa myös asiakkailleen. Hyödyt ostajalle - Laadukkaasti kehitetyt vastuullisuuden-, kestävän kehityksen ja tulevaisuusennakoinnin konseptit - Vahva vastuullisuusbrändi - Parempi kilpailuasema kasvavassa markkinassa  - Dokumentoidut ja monistettavissa olevat prosessit - Lisää potentiaalia kansainväliseen kasvuun Visokon nykyinen perustaja myy konsultoinnin liiketoimintansa vastuulliselle ja kasvuhakuiselle yritykselle, jonka palvelukokonaisuuteen konseptit istuvat strategisesti. Ostava yritys saa kaiken tarvittavan tuen siirtymävaiheessa Visokon yrittäjältä ja mahdollisuuden yhteistyön jatkumiseen sopimuksen mukaan. Yrityskaupalla ja yhteistyöllä lisäarvoa  Visoko on nuori vastuullisuuteen ja ympäristökonsultaatioon erikoistuva yritys. Tuleva lainsäädännön muutos ja kasvumarkkina vastuullisuudessa tukee Visokon tulevaisuuden näkymiä, mutta myös vaatii enemmän resursseja. Visoko hakee markkinaan varautumista ja kilpailukyvyn lisäämistä yrityskaupan tai osakkuusjärjestelyjen avulla. Kestävä rahoitus, taksonomia ja kiristyvä EU:n yritysvastuulaki laajentuvat koskemaan pakollisen raportoinnin osalta yli 50000 yritystä EU:n alueella, kun nyt vasta 11000 raportoi vastuullisuudesta. Visokon kohderyhmä PK-yritykset seuraavat isompiaan arvoketjuissa. Vastuullisuuspalvelujen tarve kasvaa ja myös tarve saada vastuullisuus raportoiduksi ja näkyväksi.  Neuvotellaan sinulle ja yrityksellesi sopiva malli. Neuvotteluissa saat lisätietoa yksityiskohdista ja kauppahinnasta.  Ota rohkeasti yhteyttä, info@visoko.fi tai 045 668 7380.
Koko Suomi
Myydään
Muu palvelualan yritys
20 000 €

Hyvämaineinen verhoomo

Myydään hyvämaineisen ja pitkään toimineen verhoomon liiketoiminta kokonaisuudessaan. Yrityksellä on Etelä-Karjalan alueella laaja asiakaskunta, suurin osa asiakkaista tulee Lappeenrannasta ja lähiympäristöstä. Toimintaa on mahdollista laajentaa ja kehittää ostajan osaamisen mukaan. Verhoomo tarjoaa palveluitaan pääasiassa yksityishenkilöille mutta yritys tekee myös julkitilojen kalusteverhoiluja. Liiketoiminta myydään kokonaisuudessaan. Koneet ja laitteet sekä kalusto ja varasto kuuluvat kauppaan. Nykyinen yrittäjä on valmis perehdyttämään ostajan yrityksen toimintaan. Ota yhteyttä tarkempia lisätietoja varten.  
Lappeenranta
Myydään
Autokorjaamo ja -huolto

Myydään autokorjaamo Lappeenrannassa

Korjaamo toimii erittäin hyvällä liikepaikalla, keskellä 15 000 asukkaan kaupunginosaa, läheisyydessä ei ole muita alan kilpailijoita. Yrityksellä on laaja, vakiintunut asiakaskunta.Liiketila koostuu korjaamohallista sekä taustatiloista (toimisto ja sosiaaliset tilat) yhteensä n. 150 m2. Varustelu: nosturi, öljymonttu, mahdollista pitää työn alla samanaikaisesti 4 autoa, kattava työkaluvalikoima sekä oma töiden ja työvuorojen hallintaan laadittu it-ohjelma. Yritys työllistää tällä hetkellä yrittäjän lisäksi kaksi osa-aikaista työntekijää. Autokorjaamon palveluihin kuuluvat katsastus- ym. remontit ja huollot, ruostehitsaukset sekä varaosamyynti Suomeen ja ulkomaille. Myynnissä ovat erikseen tai yhdessä liiketilan hallintaan oikeuttavat kiinteistöosakeyhtiön osakkeet sekä autokorjaamo-osakeyhtiön osakkeet. Autokorjaamo myydään kaikkine laitteineen, kalustoineen sekä työkaluineen. Työntekijät siirtyvät vanhoina työntekijöinä. Yrityksen ostaja saa apua rahoituksen suunnittelussa. Yritys on myynnissä yrittäjän siirtyessä muihin haasteisiin. Luopuva yrittäjä on jatkajan tukena siirtymävaiheen ajan erikseen sovittavasti. Tässä on erinomainen mahdollisuus joko alalle aikovalle, opiskelunsa päättävälle tai pidemmän aikaa alalla toimineelle ammattilaiselle kehittää tuloksekas työpaikka itselleen.  Korjamoon lisäksi, myydään emoyhtiö, samaan hintaan. Ota yhteyttä!SammonLahden Autokorjaamo OyEdvard Hannolainen+358 44 722 1066
Lappeenranta
Myydään
Autokorjaamo ja -huolto

Luotettava autokorjaamo Lappeenrannassa

Yrittäjän eläkeiän vuoksi myydään 20 vuotta toiminut hyvämaineinen autohuolto ja –korjaamo Lappeenrannassa. Korjaamo kuuluu valtakunnalliseen Fixus-ketjuun.  Yritys sijaitsee erinomaisella paikalla hyvin varustelluissa vuokratiloissa. Asiakaskunta koostuu paikallisista yrityksistä ja paikka kunalla asuvista yksityishenkilöistä.  Yrityksen henkilöstöön kuuluu  yrittäjän lisäksi kolme palkattua autoalan ammattilaista. Henkilökunta on palvelualttiita, ammattitaitoisia korjaamo-osaajia. Kauppaan sisältyy hyväkuntoinen ja kattava korjaamovarustus. Neljä nosturia: kaksi uudehkoa saksi-, yksi iso saksi- ja yksi kaksipilarinostin sekä paljon erikoistyökaluja, ilmastointihuoltolaitteet yms. Tässä on tilaisuus ostaa valmis ja hyvin varustettu autokorjaamo. Ota yhteyttä yrittäjään, joka antaa lisätietoja!   
Lappeenranta
Myydään
Ravintola
180 000 €

MYYTÄVÄNÄ PERINTEINEN RAVINTOLA LAPPEENRANNASSA

  Pontuksen kaupunginosan iloinen olohuone, Jussin Tupa, perustettu v. 1989, on alueella vakiintuneen asiakaskunnan omaava ruoka- ja viihtymisravintola. A-oikeudet sekä tunnettuus erinomaisista pizzoistaan, joita haetaan jopa pidemmän matkan päästä. Reilun sadan neliön ravintolasalissa on 70 ja 50 neliön terassilla 30 asiakaspaikkaa. Kalusto ja kalustus niin salissa kuin 25 neliön valmistuskeittiössäkin ovat ajanmukaisia sekä toimivia. Lisäksi kiinteistön koko piha on ravintolan anniskelualuetta tarjoten mahdollisuuden hieman suurempaankin tapahtumaan. Ravintolan suosittuihin ohjelmiin lukeutuvat niin karaoke, biljardi kuin dartskin. Monet lautapelit, pubivisat ym. monipuolistavat ravintolan tarjontaa orkesteri- ja muun ohjelmatarjonnan ohella. Kesäsesonkina asiakasmäärät kesämökkiläisten myötä yli tuplaantuvat. Yritys on työllistänyt yrittäjäpariskunnan, yhden työntekijän sekä toisinaan parikin extraajaa. Kokonaisuus myydään mieluimmin liiketoiminta- sekä kiinteistökauppana, jossa liiketoimintakauppaosaan kuuluvat ravintolan liiketoiminta, salin sekä valmistuskeittiön koneet ja kalusto, vaihto-omaisuus kaupantekohetken inventaarin mukaan sekä kasvavan ja kehittyvän kaupunginosan tyytyväinen asiakaskunta. Kiinteistökaupalla myydään omalla tontilla (1.614 m2) sijaitseva liikekiinteistö, jossa ravintolan lisäksi tilava (n. 90 m2) asuinkäytössä oleva kaksio. Asunto on tällä hetkellä vuokralla ulkopuolisella. Kiinteistössä ei ole suurempia saneeraustarpeita lähitulevaisuudessa. Tarvittaessa voidaan keskustella myös erilliskaupoista. Ravintola sekä rakennuksen toisessa päässä sijaitseva kaksio tarjoavat loistavan tilaisuuden vaikkapa idearikkaalle ja rohkeasti eteenpäin katsovalle pariskunnalle, joka haluaa käyttää kaikki ravintolan sekä kiinteistön kehittämismahdollisuudet itsensä työllistämiseen. Ravintolan toimintaa on mahdollisuus kehittää omien ideoiden pohjalta lähes rajattomasti. Yritys tulee myyntiin nykyisen yrittäjäpariskunnan siirtyessä uusiin haasteisiin. Hintapyyntö 180.000 euroa, sisältää ravintolan liiketoiminnan sekä ravintolakiinteistön. Hintapyyntö perustuu viiden vuoden takaisinmaksuaikaodotteelle.Voit toki tehdä vastatarjouksen. Lisätietoja ja yhteydenototTiina Haikonen/Janne Janhunen040 869 9792tiina.haikonen@jussintupa.fi
Lappeenranta
Myydään
Ravintola

Uniikki tilausravintola Lappeenrannassa

Upea tilaisuus innokkaalle ja kunnianhimoiselle ravintola-alan ammattilaiselle tai yrittäjäpariskunnalle aloittaa yritystoiminta ja tarjota kulinaarisia nautintoja ainutlaatuisessa, historiallisessa miljöössä. Tämä Lappeenrannan keskustan tuntumassa sijaitseva kulttuurihistoriallisesti arvokas ja merkittävä tilausravintola on toiminut jo vuodesta 2005 lähtien Lappeen vanhassa rovastin pappilassa. UUTTA! Lappeen Ruustinnan yhteyteen on avattu historiallinen Pehtoorin Tuvan kesäkahvila, joka on avoinna päivittäin. Piha-alueella voit nauttia  teatteritaiteesta, musiikkiteatteri- ja kesäteatteriesityksistä sekä muista tapahtumista, kuten bandikeikoissta. Katsomot sijaitsevat anniskelualueella. Pehtoorin tuvan kahvila on remontin jälkeen ympärivuotisessa toiminnassa keväästä 2022 lähtien. Palvelut: • juhlapalvelu- ja kokoustilaisuudet • seminaarit, yritystilaisuudet ja -juhlat; järjestöjen tapahtumat • perhejuhlat ja yksityistilaisuudet • ryhmämatkajärjestäjien tapahtumat   Ravintola: • 150 asiakaspaikkaa • koostuu seitsemästä ravintolasalista, joista voi muokata neljä erillistä tilaa (n. 30 asiakaspaikkaa kussakin) • puistoon avautuva lasiveranta • täydet anniskeluoikeudet • kustavilainen tyylihuonekalusto ja astiasto omin logoin • täydellisesti varustettu valmistuskeittiö kalusteineen; kokoustekniikka • kaupungin vuokratilat; toistaiseksi voimassa oleva vuokrasopimus, joka siirtyy ostajalle  Henkilöstö: • yrittäjän lisäksi 2-3 henkilöä Kaupan toteutus ja hinta: • kaupan toteutus sovitaan erikseen. Hinta tarjouksen mukaan. Muuta:  • yrittäjä voi toimia sovitun siirtymäajan yrityksessä varmistamassa toiminnan menestyksellisen jatkumisen • tilausravintola antaa mahdollisuuden toimintastrategian kehittämiselle ja laajentamiselle   
Lappeenranta
Myydään
Ravintola

MYYNNISSÄ KANNATTAVA RAVINTOLALIIKETOIMINTA

Lappeenrannan keskustan suurimmassa kauppakeskuksessa Iso Kristiinassa sijaitsevan Bar MariX:n liiketoiminta on myytävänä. Kompaktissa, viehättävässä ja modernissa seurusteluravintolassa on salissa 60 asiakaspaikkaa ja terassilla 24. Ravintolan sisätilan kokonaisala on 95m2. Yritys toimii vuokratiloissa ja se on työllistänyt yrittäjän lisäksi kaksi osa-aikaista työntekijää. Liiketoimintakauppaan kuuluvat nimi tarvittaessa, vuokra- ym. sopimukset, koneet ja kalusto sekä vaihto-omaisuus kaupantekopäivän inventaarion mukaan. Kaupan päälle tulevat mukavat kanta-asiakkaat.Keskustan olohuonemaisessa ravintolassa on mahdollisuus toteuttaa pienimuotoisia ohjelmallisia tapahtumia. Yrityksellä on erinomainen tuloshistoria, eikä tulevaisuudessa ole odotettavissa muutoksia toimintaympäristössä. Tässä on tilaisuus ahkeralle alan ammattilaiselle työllistää itsensä ja konseptoida liiketoiminta itsensä näköiseksi. Yritys tulee myyntiin yrittäjän eläköitymisen vuoksi.Lisätietoja ja yhteydenototMarita Hiltunen050 534 1007marannele@hotmail.com
Lappeenranta
Ketjuyrittäjyys
Liikenne ja ajoneuvot
30 000 €

Scandia Rent -autovuokraamoketjun yrittäjäksi Lappeenrantaan

Haluatko mukaan menestyvään Scandia Rent -autovuokraamoketjuun? Yli 70-vuotias autonvuokraamo Scandia Rent aloitti toimintansa Seinäjoella. Sittemmin se on laajentunut Suomen kattavimmaksi ja yhdeksi suurimmista autovuokraamoketjuista. Scandia Rent on täysin kotimainen ja Suomen vanhin autovuokraamo. Palveluverkosto kattaa yli 100 toimipistettä ja autovalikoimaan kuuluu 2 500 henkilö- ja pakettiautoa. Scandia Rent -ketjun keskeinen tavoite on tarjota asiakkailleen laadukasta palvelua. Etsimme uutta yrittäjää Lappeenrannan ja Imatran alueelle huolehtimaan alueen asiakkaiden autonvuokraustarpeista. Toimialueella tulet palvelemaan kansainvälisiä ja kotimaisia asiakkaita lentoasemalla, valtionhallinnon asiakkaita, yritys- ja kuluttaja- asiakkaita.  Autovuokraamotoiminta on helposti yhdistettävissä esim. mahdolliseen aiempaan autoalan liiketoimintaan. Valmiit, autovuokraamotoimintaan soveltuvat, liiketilat ovat eduksi, mutta eivät välttämättömiä. Autokalusto pystytään toimittamaan ilman alkuinvestointeja. Liiketoiminnan menestyksekäs hoitaminen vaatii kuitenkin yrittäjältä vakaata taloudellista pohjaa ja resursseja panostaa toimintaan. Menestyt ketjumme yrittäjänä, kun sinulla on oikea asenne ja halu sitoutua yhteiseen tekemiseen! Kaikkia Scandia Rent -yrittäjiä yhdistää halu kehittää autovuokraamoketjun toimintaa, palveluhenkisyys sekä auto-/logistiikka-alan vahva osaaminen. Uskomme, että onnistut ketjussamme, jos olet myyntihenkinen, aidosti kiinnostunut liiketoiminnan kehittämisestä ja näet autojen vuokraamisessa potentiaalia. Olet lisäksi hyvä kommunikoimaan ja omaat mahdollisesti jo laajan suhdeverkoston toimialueellasi. Me tarjoamme valmiin liiketoimintakonseptin sekä ketjun tuen ja opastuksen liiketoiminnan hoitamiseen. Jätä yhteydenottopyyntö oheisen lomakkeen kautta tai ota yhteyttä toimitusjohtajaamme Timo Raimovaaraan, puh. 050 5474 007. Lähde sinäkin franchising-yrittäjäksi laajaan ja hyvin toimivaan vuokraamoketjuun!
Lappeenranta
Myydään
Ravintola
80 000 €

Ruokaravintola Lappeenrannassa

Myydään Lappeenrannassa toimiva ruokaravintola. Asiakaspaikkoja 100 salissa + 20 kabinetissa + 100 terassilla. Kauppaan sisältyy liiketoiminta, vuokraoikeus ja kalusto. A-oikeudet.  Kysy osoitetta ja sovi esittely!
Lappeenranta
Ostetaan
Siivous ja puhtaanapito

Ostamme kotisiivousalan yrityksiä: Turku,Tampere, Jyväskylä ja Uusimaa

Kotirinki on kotisiivoukseen erikoistunut kotimainen ketju.Toimintamme kasvaessa haluamme ostaa alan yrityksiä eri puolilta Suomea. Olemme toimineet vuodesta 2002 ja paikalliset Kotirinki-yrittäjämme palvelevat asiakkaitamme jo 40:llä paikkakunnalla. Asiakkaidemme tyytyväisyys on 4,7/5 ja yrittäjiemme tyytyväisyys 4,7/5.Kotisiivous- ja kotiapuasiakkaasi saavat hyvän kodin luotamme.Palvelumme kulmakiviä ovat helppous, luotettavuus ja ammattitaidolla tehty työ. Olipa yrityksesi pieni tai suuri, olemme kiinnostuneita kuulemaan sinusta. Luottamukselliset yhteydenotot: Toimitusjohtaja Joni Lappalainen Puhelin 040 551 5834Voit lähettää yhteydenottosi myös oheisella viestilomakkeella. Lisätietoja Kotiringistä ja Kotirinki-yrittäjyydestä www.kotirinki.fi
Koko Suomi
Myydään
Taksi- ja henkilöliikenne

Domainit E-TAXI.FI, E-TAKSI.FI, G-TAXI.FI JA G-TAKSI.FI

Myydään taksialalle toimivat domainit eli verkkotunnukset E-TAXI.FI, E-TAKSI.FI, G-TAXI.FI JA G-TAKSI.FI Hyvä verkkotunnus on yrityksen käyntikortti! Sijoita hyvään verkkotunnukseen: E / Sähköllä kulkeva auto G / Kaasulla kulkeva auto Ekologisilla tunnuksilla pääset taksijonon ohi. Autosi huomataan ja valveutunut asiakas valitsee jonosta minimipäästöisen auton. Ekologisen auton avulla asiakasmäärää voi kasvattaa huomattavasti. Tutustu verkkosivuillamme vapaina oleviin domaineihin: www.domainsijoittaja.fi/yrityspaketit  
Koko Suomi
Myydään
Henkilöstönvuokraus ja HR
15 000 €

Liiketoimintakokonaisuus rekrytointikonsultille / headhunterille

Myynnissä kattava liiketoimintakonsepti rekrytointikonsultille tai alan yrittäjyyttä harkitsevalle. Tarjoamme liiketoimintakaupassa kiinteän yhteistyömallin tulevien 24 kk ajaksi sekä suoria toimeksiantoja. Toiminta sopii hyvin esim. rekrytointialan ammattilaiselle, joka suunnittelee oman yrityksen perustamista mutta ei omista vielä riittäviä verkostoja ja asiakassuhteita, tai jo pidempään toimineelle headhunterille joka haluaa laajentaa toimintaansa ja lisätä laskutustaan.   Liiketoimintakauppa pitää sisällään:   -       Responsiiviset, SEO-optimoidut tyylikkäät web-sivut. -       Valmiin markkinointimateriaalin leiskoineen. -       Asiakaslistauksen yhteystietoineen suurimmista, rekrytoivista työnantajista Suomessa (noin 1400 kpl). -       Toimeksiantoja asiakkailtamme joka kuukausi. ( Laskutamme komission.) - Markkinointikampanjat (Facebook, Instagram, LinkedIn, Twitter, GoogleAds) ensimmäisen 12  kk ajalle.     - Käyttöoikeuden 2-vuoden ajaksi kattavaan ja laajaan osaajapankkiimme. (Auttaa sinua täyttämään haastavammatkin toimeksiannot.) ja ilmoitusoikeuden  suosittuun työnhakualustaan: www.hiljainenrekry.fi    Kysy lisää! Annan mielelläni lisätietoja sähköpostitse tai puhelimitse. Kerrotko meilissä myös osaamisestasi ja työhistoriastasi. (Voit myös esim. linkittää LinkedIn-profiilisi. soile@hiljainenrekry.fi      
Koko Suomi
Myydään
Elintarviketuotanto

Johtava kuluttajatuotteita valmistava elintarvikeyritys

Myydään toimintansa vakiinnuttanut, kasvupotentiaalia omaava, erikoisalueensa johtava kuluttajatuotteita valmistava elintarvikeyritys tai sen pääomistus (2/3). Pääomistaja on jäämässä eläkkeelle. Yrityksellä on hyvä brändi, jonka markkinointiin on panostettu. Tuotevalikoima on kattava ja alan laatujohtaja. Yritys sijaitsee Varsinais-Suomessa hyvien kulkuyhteyksien päässä pääkaupungista. Toiminta-alueena on koko Suomi ja kansainvälinen verkkokauppa. Yritys valmistaa itse kaikki tuotteensa, toimii kaupungin vuokrakiinteistössä. Tuotteiden jakelu tapahtuu koko maan kattavan jakeluverkoston kautta. Kiinnostuitko? Luottamukselliset lisätiedustelut oheisella viestilomakkeella.
Koko Suomi
Myydään
Muu palvelualan yritys
170 000 €

Dynaaminen paitapaino-alan yritys

Tekstiilipaino Paitamylly Oy on Helsingin Konalassa sijaitseva, korkealuokkaisiin paitapainatuksiin erikoistunut yhtiö. Yhtiöllä on 20 vuoden kokemus erilaisista painatuksista mm. t-paitoihin, huppareihin ja kasseihin. Yhtiöllä on käytössään automaattinen paitapainokone ja paitatulostin. Yhtiöllä on vakiitunut asiakaskunta ja toiminta on laadukasta. Yhtiön nettisivut ovat osoitteessa www.paitamylly.fi
Koko Suomi
Myydään
Muu palvelualan yritys

Puhdastilamittaus ja –huolto ja vaakatarkastusyritys

Myydään osake-enemmistö kasvavassa markkinassa toimivasta yrityksestä. Aptepa Oy keskittyy puhdastilamittauksiin ja -huoltoihin ja vaakavarmennuksiin ja -kalibrointeihin. Yritys palvelee asiakkaitaan koko Suomen alueella. Jopa 46 vuoden kokemuksella toimiva, kannattava perheyritys hakee nyt toiminnalleen jatkajaa nykyisen yrittäjän eläkeiästä johtuen.  Monipuoliseen asiakaskuntaan kuuluvat sairaalat, laboratoriot, kaupan alan toimijat, julkinen sektori sekä lääketeollisuus. Pitkät asiakassuhteet ja jatkuvasti kasvava markkina ovat erinomainen pohja lähteä kasvattamaan menestyvää yritystoimintaa entisestään. Markkinassa on toistaiseksi melko vähän kilpailua, joten tilaa kasvulle löytyy. Yritys tunnetaan asiakaslähtöisestä, nopeasta ja joustavasta palvelusta. Kaikki alalle tarvittavat luvat, laitteisto, koulutettu henkilöstö ja osaaminen ovat valmiina.   Toimiva pieni tiimi ja matala kulurakenne mahdollistavat kannattavan liiketoiminnan. Nykyinen yrittäjä on sitoutunut kouluttamaan ja perehdyttämään uutta yrittäjää tarpeen mukaan jopa kaksi vuotta tai sopimuksen mukaan. Alan voi oppia perehdytyksen avulla, erillistä koulutusta ei vaadita. Uuden yrittäjän tulee olla täysin savuton puhdastiloihin keskittyvän liiketoiminnan luonteen vuoksi.   Tässä erinomainen mahdollisuus lähteä toimivalla pohjalla mukaan kannattavaan liiketoimintaan. Ota rohkeasti yhteyttä!  
Koko Suomi
Myydään
Maahantuonti ja -vienti
2 000 000 €

Vinyyliaita ja vinyyliverhous tuotteiden johtava maahantuonti yritys

Erittäin kannattava ja hyvämaineinen Vinyylitalo Oy on kasvattanut liiketoimintaa tasaisesti jo vuodesta 2017. Isoimmat kasvupyrähdykset ovat tulleet viimeisenä kahtena vuotena. Yritys tuottaa jo nykytasossaan erittäin hyvää tulosta ja myynnin kasvu jatkuu edelleen voimakkaana. Yrityksemme pääpaikka on ollut aina Etelä-Pohjanmaalla mutta markkinamme koko Suomessa, emme ole paikkasidonnainen vaan yritys voi toimia missä päin Suomea tahansa. Meillä ei ole palkattua työvoimaa vaan kattava yrittäjien yhteistyö verkosto joka pystyy reagoimaan nopeasti muuttuviin markkinatilanteisiin. Asiakkaitamme ovat pääsääntöisesti taloyhtiöt ja kuluttajat ympäri Suomen. Tyytyväisyys palveluumme on korkealla tasolla ja tutkimmekin sekä kehitämme sitä jatkuvasti.Hintaamme lisätään kaupantekohetkellä oleva varaston arvo sekä kassavarannot.
Koko Suomi
Myydään
Muu suunnittelualan yritys

Tuote-, tila- ja palvelumuotoilutoimisto

Etsimme ostajaa tai aktiivisia uusia osakkaita hyvämaineiseen tuote-, tila- ja palvelumuotoilutoimistoon! Nykyisten omistajien jääminen yhtiöön on neuvoteltavissa. Plussaa jos sinulla on taustaa rakennuspuolelta, tilasuunnittelusta tai graafisesta suunnittelusta (brändäys).  Yhtiö hakee yritysostolla isompia hartioita tai sijoituksilla nyt uutta suuntaa ja kasvua erityisesti uusiin asiakastarpeisiin kuten palvelumuotoiluun ja tuotekonseptointiin. Eli kasvuun tarvitsemme huippuammattilaisia, jotka pystyvät viemään läpi isoja projekteja. Käden jälkesi tulee näkymään isojen yhtiöiden tiloissa, ilmeissä ja palveluissa. Tässä on upea mahdollisuus päästä vaikuttamaan yhtiön kasvuun ja kehittymiseen. Ole yhteydessä ja pidetään miitti omistajien kanssa!
Koko Suomi
Kohteet 1 - 18 hakutuloksista

Tee ilmainen hakuvahti

Pysy vaivattomasti ajan tasalla kiinnostavista kohteista. Saat meiltä sähköpostiisi tiedon aina, kun hakuasi vastaava kohde julkaistaan. 

TEE HAKUVAHTI NYT
  • 1
    Luo tunnukset
  • 2
    Valitse hakuehdot
  • 3
    Saat sähköpostiisi hakuusi sopivat ilmoitukset
TEE HAKUVAHTI TÄSTÄ
loder image