secure.adnxs.com
Myy yritys
Haluan tiedon, kun minua kiinnostavia yrityksiä tulee myyntiin
Tallenna hakuvahticlose

Myytävät yritykset

Viimeisimmät ilmoitukset
Myydään
PÖRSSINOSTO
Hotelli

Alvariini Oy - Hotelli-ravintola-keilahalli

Hotelli-ravintola-keilahalli Alvariini sijaitsee keskeisellä liikepaikalla Alajärven ydinkeskustassa Etelä-Pohjanmaalla. Yritys valittiin vuonna 2023 "Vuoden Yritykseksi." Viihtyisä hotelli, erinomaisesta ruuasta tunnettu ravintola ja tasokas keilahalli ovat vuosien varrella muodostuneet niin paikallisten asukkaiden kuin vierailijoidenkin suosimaksi kohteeksi. Alvariini on toiminut Alajärvellä vuodesta 2010. Yritys toimii noin 2000 m2 hyväkuntoisessa ja toimintaan erinomaisesti soveltuvassa vuokrakiinteistössä. Kiinteistön omistavassa KOy:ssa on osakkaana mm. Alajärven kaupunki. Yhteistyö vuokranantajan kanssa toimii erinomaisesti. Nykyinen vuokrasopimus on voimassa vielä yhden vuoden. Uusi vuokrasopimus voidaan neuvotella yhdessä uuden yrittäjän kanssa. Alvariini Oy:n kauppa toteutetaan osakekauppana. Yrityksen toiminta on erittäin kannattavaa ja tämä tilaisuus sopii niin majoitus- ja ravintola-alasta kiinnostuneelle aktiiviselle yrittäjälle, yrittäjäpariskunnalle kuin myös pääomasijoittajallekin.Alvariinin asiakaskunnan muodostavat paikkakuntalaiset yksityis- ja yritysasiakkaat, perheet, matkailijat sekä esim. rakennus- ja huoltotöiden työkomennuksilla työskentelevät työntekijät.Alajärvi on noin 10 000 asukkaan vireä seutukeskus, jossa investoidaan paikallisten yritysten toimesta kasvuun ja kehitykseen. Alueen merkittäviä hankkeita on mm. tuulivoiman rakentaminen. Rakentajat hyödyntävät Alvariinin palveluita laaja-alaisesti.Yritys työllistää kahdeksan työntekijää, joista osa määräaikaisia.Alvariinin ravintola on laajasti tunnettu maistuvasta ruoasta ja keittiössä toimii ammattitaitoisia kokkeja keittiömestarin ohjeistuksessa. Hotelli Alvariinissa on 21 siistiä ja viihtyisästi sisustettua huonetta, joissa on noin 45 vuodepaikkaa. Lisäksi 2 kabinettia, jotka mahdollistavat kokous-/koulutustilaisuudet Alvariinissa. Näiden lisäksi 2 saunaa sekä uima-allas-/takkatupaosasto. Yrityksellä on lisäksi yhteistyösopimus paikallisen kuntosalin kanssa. Alvariini tarjoaa asiakkailleen monipuolisia tapahtuma-, viihde- ja virkistäytymismahdolisuuksia. Alvariinissa järjestyvät niin yrityskokoukset, tykypäivät, syntymäpäiväjuhlat kuin häätkin. Keilahallia hyödyntävät aktiivisesti mm. yksityishenkilöt, yritysryhmät ja keilailualan liitto- sekä yhdistystoimijat.Alvariini Oy:n kokonaisuudessa on kaikki valmiina uutta yrittäjää tai sijoittajaa varten. Liiketoimintakokonaisuus tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia myös tulevaisuutta ajatellen markkina-asemansa sekä vakaan ja kannattavan liiketoimintakokonaisuuden ansiosta.Yksityiskohtaiset tiedot yrityskokonaisuudesta luovutetaan salassapitosopimuksen allekirjoituksen jälkeen. Ota yhteyttä lisätietojen saamiseksi ja neuvottelujen käynnistämiseksi! Alvariinin sijainti Google kartallaAlvariini FacebookAlvariini InstagramAlajärven kaupungin sivut
Myydään
PÖRSSINOSTO
Autokorjaamo ja -huolto
150 000 €

Myydään auton varaosien myyntiin ja huoltoon erikoistunut yritys

Tiesitkö, että voit nyt omistaa jo pitkään toimineen liiketoiminnan, joka on palvellut asiakkaita vuodesta 1970 lähtien? Topin Auto Oy, vankan maineen omaava yritys, on nyt myynnissä liiketoimintakauppana. Tässä on mahdollisuutesi tarttua pitkään historiaan ja viedä tämä menestyvä yritys uudelle tasolle.   Yrityksen tiedot: Perustettu vuonna 1970, Topin Auto Oy on vakiinnuttanut Etelä-Pohjanmaalla asemansa auton varaosien myynnissä ja huolto-/korjaamotoiminnassa. Yritys työllistää kaksi työntekijää ja liiketoimintaa on myös mahdollisuus kasvattaa. Vakiintunut asiakaskunta, jonka lojaalisuus ja tyytyväisyys ovat olleet keskeisiä menestystekijöitä. Liikevaihto on ollut luokkaa 200,000 - 300,000€ / vuodessa.   Liiketoiminnan edut: Kaupan mukana tulee valmis paketti, sisältäen laadukkaat ajanmukaiset laitteet, nosturi, työkalut ja kattava varasto. Ei tarvetta välittömille investoinneille – voit jatkaa liiketoimintaa sujuvasti heti omistuksen vaihdon jälkeen. Hyvät vuokratilat, joissa voit jatkaa toimintaa tekemällä uuden vuokrasopimuksen. Erinomainen sijainti, lähellä autoliikkeitä, katsastuskonttoreita ja suuria kauppaliikkeitä. Perehdytys, nykyinen omistaja on valmis perehdyttämään uuden yrittäjän toiminnassa alkuun. Näin varmistetaan liiketoiminnan hyvä jatkuvuus.   Liiketoimintakauppa: Topin Auto Oy myydään liiketoimintakauppana, mikä tarjoaa sinulle mahdollisuuden ottaa haltuun kaikki liiketoiminnan hyödyt ja vahvuudet. Hintapyyntö: 150 000€. Hinta on neuvoteltavissa myytävän kokonaisuuden mukaan. Tämä on tilaisuutesi omistaa menestyvä auton varaosien myynti- ja huoltoyritys, joka on palvellut tyytyväisiä asiakkaita vuosikymmenten ajan.   Tartu tähän tilaisuuteen ja ota yhteyttä oheisella viestilomakkeella saadaksesi lisätietoja.
Seinäjoki
Myydään
PÖRSSINOSTO
Autokauppa
75 000 €

Myydään STC Car Center Järvenpäässä

Tervetuloa vaihtoautojen erikoisliikkeeseemme Järvenpäässä! Olemme erikoistuneet käytettyjen autojen sekä tuning osien maahantuontiin vuodesta 2004 ja tarjoamme laajan valikoiman autoja sekä monipuolisia palveluita autoilun ystäville. Mitä meillä on tarjota asiakkaillemme: - Laaja valikoima vaihtoautoja: Maahantuomme ja myymme sekä ostamme autoja Suomessa. Meiltä löytyy vaihtoehtoja jokaiseen tarpeeseen ja tarvittaessa etsimme asiakkaillemme heidän unelmian auton sopivilla varusteilla. - Autojen kustomointi: Haluatko tehdä autostasi juuri sinulle sopivan? Meillä on ammattitaitoiset kustomointipalvelut, jotka tuovat autoosi persoonallista tyyliä. - Pienkorjaamo ja huoltopalvelut: Autosi ansaitsee parasta huolenpitoa. Pienkorjaamossamme hoidamme huollot, korjaukset ja renkaiden vaihdot ammattitaidolla. - Varaosat, renkaat ja tarvikkeet: Myymme ja maahantuomme laadukkaita renkaita, vanteita, tuning-osia, varaosia ja muita tarvikkeita, jotta voit pitää autosi kunnossa ja personoida sen juuri sinun näköiseksesi. - Autojen meikkaus ja pesupalvelut: Haluamme autosi loistavan myös ulkoisesti. Tarjoamme autojen meikkaus- ja pesupalveluita, joiden avulla autosi säilyttää kiiltävän ulkoasunsa. - Ammattitaitoinen palvelu: Meidän tiimimme on täällä sinua varten. Ammattitaitoinen henkilökuntamme auttaa sinua löytämään juuri sinulle sopivan ratkaisun ja varmistaa, että autosi saa parhaan mahdollisen hoidon. Liikkeemme sijaitsee Järvenpäässä ja tilat ovat meillä vuokralla. Kiinteistö kokonaisuudessaan on myös mahdollista ostaa. Asiakaskuntamme ulottuu ympäri Suomen, ja erityisesti Etelä-Suomen asukkaat hyötyvät monipuolisista palveluistamme. Liiketoimintamme kehittyy jatkuvasti ja tulevaisuudessa on erinomainen mahdollisuus kasvattaa liiketoimintaa entisestään valmiilla ja toimivalla reseptillä. Mikäli olet kiinnostunut alasta, nyt on loistava tilaisuus lähteä mukaan tähän menestyksekkääseen liiketoimintaan.  Myynti toteutetaan osakekauppana. Ota rohkeasti yhteyttä viereisellä lomakkeella ja tule tutustumaan toimintaamme! 
Järvenpää
Myydään
PÖRSSINOSTO
Elintarviketuotanto

Lappilaisia lihatuotteita ja lihanjalostuspalveluita tuottava yritys

Tervetuloa tutustumaan Meän Liha Oy – vuonna 2017 perustettu lihanjalostuslaitos joka tarjoaa laadukasta lähiruokaa sekä joustavaa leikkuu- ja jalostuspalvelua pohjoisessa Suomessa ja joka odottaa nyt uusia omistajiaan. Meän Liha Oy:llä on vahva kasvutarina, ja vuoden 2023 liikevaihto kruunasi menestyksemme parhaaksi tähän mennessä. Toimintamme on vakiintunut, ja meillä on laaja asiakaskunta, joka luottaa tuotteidemme laatuun. Suuri määrä vakioasiakkaita takaa vakaan asiakaspohjan ja antaa meille vahvan aseman markkinoilla. Tuotantotilamme valmistuivat vuonna 2017 jossa olemme vuokralla. Pääomavuokraa on jäljellä kolme vuotta ja ylläpitovuokraan sisältyvät olennaiset palvelut, kuten sähkö ja vesi, mikä tekee operatiivisen puolen hallinnoinnista sujuvaa. Nykyistä vuokrasopimusta voidaan jatkaa. Tavoitteenamme on myös aina ollut edistää alueen elinvoimaisuutta ja tukea tuottajien asemaa. Toimitamme tuotteitamme suoraan kuluttajille, vähittäiskauppoihin, ravintoloihin ja hankintarenkaisiin. Yhteistyö tuottajien kesken on meille keskeistä, ja pyrimme parantamaan tuotannon kannattavuutta yhdessä. Tarjoamme joustavaa ja laadukasta leikkuu- ja jalostuspalvelua, mikä helpottaa tuottajien suoramyynnin mahdollisuuksia. Tuotantotilamme ovat moderneja ja sijaitsevat Tervolan Louella Ammattiopisto Lappian yhteydessä. Luotamme monipuoliseen konekantaamme ja sitoutuneeseen henkilöstöömme, jotta voimme valmistaa monenlaisia herkkuja asiakkaillemme. Mikäli olet kiinnostunut meidän kasvavasta alasta ja valmiina ottamaan vastuun menestyksekkäästä lihanjalostuslaitoksesta, olet juuri oikeassa paikassa. Ota yhteyttä, ja tule mukaan rakentamaan Meän Liha Oy:n tulevaisuutta!
Myydään
PÖRSSINOSTO
Mainostoimisto ja markkinointialan yritys

Tekstiilien painatus, brodeeraus ja tarrojen valmistusliiketoiminta

Yrityksessä valmistetaan tarrat, painatukset ja brodeeraukset sekä liikelahjat. Sen valikoimassa ovat työvaatteet, kodin tekstiilit, t-paidat, college-vaatteet, pipot ja lippikset. Yrityksen nettisivut löytyvät osoitteesta www.misir.fi.  Kauppaan kuuluvat varasto, koneet, laitteet ja kalusteet sekä liiketoiminta. Liiketoiminnan kivijalkana ovat vakiintuneet asiakassuhteet. Koneisiin kuuluvat tarraleikkuri, brodeerauskone, taso- ja lippisprässit, tietokone, tulostin, maksupääte ja kassa sekä niihin kuuluvat ohjelmat.  Yrittäjä opastaa koneiden ja laitteiden käytön sopimuksen mukaan. Liiketoimintaa on nykyisen yrittäjän toimesta pyöritetty sivutoimisesti, mutta toiminnan edelleen kehittäminen tarjoaa uudelle yrittäjälle mahdollisuuuden täysipäiväiseen yritystoimintaan. MiSir myydään yrittäjän keskittyessä päätoimisesti perheen toiseen yritykseen.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Verkkokauppa

Second hand -huonekaluihin erikoistunut hyvämaineinen yritys

Myytävä yritys: Myynnissä laadukas second hand konsepti - valmis showroom -malli ja verkkokauppa. Kyseessä suomalainen yrityskonsepti, joka on omistautunut tarjoamaan modernin tavan laatukalusteiden kierrättämiseen, myymiseen sekä ostoon.  Yhtiö myy huolella kuratoituja second hand huonekaluja, sisustustuotteita sekä pukeutumisen tuotteita showroomilla kauppakeskuksessa sekä verkkokaupassa. Yhtiö tarjoaa asiakkailleen modernin myyntipalvelumallin käytettyjen huonekalujen ja vaatteiden myymiseksi sekä inspiroivan showroom- myymälän kauppakeskuksessa. Showroom erottuu edukseen raikkaana, modernina ja inspiroivana käytettyjen tuotteiden myymälänä. Yritys toimii komissiomallilla.   Yrityksen historia: Toiminnassa vuodesta 2022. Verkkokauppa aloitettu heinäkuussa 2022 ja kivijalkamyymälä avattu heinäkuussa 2023.   Kauppaan kuuluu: Myytävänä koko osakekanta, kauppaan kuuluu myös perehdytys toimintaan sopimuksen mukaan.   Asiakkaat: Tuotteita myydään pääasiassa kuluttaja-asiakkaille. Tuotteita hankitaan myös yhteistyökumppaneiden kautta, esim. huonekaluvalmistajat. Kulutustottumuksien muuttuminen vastuullisemmiksi mahdollistaa uusien asiakasryhmien jatkuvan hankinnan.   Toiminta-alue: Toimii Etelä-Suomessa, verkkokaupan kautta koko Suomen alueella.   Kehittämismahdollisuudet: Erittäin huolellisen, pitkäjänteisen ja tarkan pohjatyön ansiosta yrityksellä on erinomaiset valmiudet sekä potentiaali liiketoiminnan kehittämiseen ja kasvuun. Liiketoimintamalli on täysin valmis skaalattavaksi: mahdollisuus laajentua ketjuna esimerkiksi Helsingin alueelle ja muualle Suomeen. Liiketoiminnassa on myös kaikki edellytykset siirrettäväksi toiselle paikkakunnalle.  Yhteistyökumppaneiden verkoston laajentaminen, erityisesti huonekaluliikkeet ja -valmistajat. Myynnin kehittäminen markkinoinnin ja myyntipanostusten kautta.   Toimitilat: Myymälä- ja varastotilat ovat vuokratiloja.   Työntekijät: Ei siirtyviä työntekijöitä. Nykysellään toiminta vaatii vähintään 1,5 henkilön työpanoksen.   Ostajalta toivotaan: Kiinnostusta alaa ja tuotteita kohtaan, huonekalualan osaaminen on eduksi liiketoiminnan jatkamista ja kehittämistä ajatellen.   Myyntisyynä: Elämäntilanteen muutos.   Miksi ostaa: Ainutlaatuinen mahdollisuus ottaa haltuun tunnettu, hyvämaineinen ja laadukas second hand -huonekalu- ja vaatekauppa, jolla on vahva asema omalla toimialueellaan ja erinomaiset laajentamismahdollisuudet nopeaakin kasvua ajatellen. Erittäin potentiaalinen liiketoimintamalli. Kasvava kysyntä ja hyvät tulevaisuuden näkymät. Valmis asiakasrekisteri. Moderni ja raikas brändi. Toimiva verkkokauppa, jota on mahdollista kehittää. Toimiva palvelumyymäläkonsepti.   Ota yhteyttä lisätietojen saamiseksi ja neuvottelujen aloittamiseksi.
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Grillit ja pikaruoka

Kunnon ”Wanhan ajan Grilli” Pihtiputaan keskustassa.

Muutapa maalle. NYT ainutlaatuinen tilaisuus jatkaa menestyvän Grilli-Keitaan liiketoimintaa. Grilli on toiminut keskellä Suomea, melkein valtatie E75:n varrella (400m), saman yrittäjäparin hoitamana, jo 33 vuotta. Jotka haluaisivat siirtyä jo ansaituille eläkepäiville.   Keidas tunnetaan läpi Suomen, maan maittavasta ruuasta, mm. erittäin suosituista makkaraperunoista, ”sen sadasta” eri- hampurilaisesta, jätti-lihiksestä, puttaalaisesta, möttösestä, kebapista, nyhtöpossusta, täysin paikalla leivotusta PIZZASTA, aidosta-PEHMIKSESTÄ, joka-aamuisista tuoreista kahvileivistä, siisteistä sisätiloista, persoonallisesta ulkoasusta, jopa mahtavista kesäkukista ja suorastaan legendaarisesta – asiakaslähtöisestä palvelusta. Kaupassa myydään liiketoiminta viihtyisine kiinteistöineen. Johon kuuluu sisätila, (kahvila) 18 pöytäpaikkaa + kesäkeleillä 20 terassipaikkaa. Kaikki kalustot, koneet, grillilaitteet, varastot, kylmävarastot, pizzauuni, aito pehmiskone, verkkosivut, tienvarsimainokset, jne. Mahdollisuus ostaa edullisesti myös viereinen 300 m2 liiketila-asuintalo. Eli tämä harvinainen tilaisuus sopii loistavasti esim. asiakaspalvelussa ja kauniin luonnon parissa, vilkkaan- toiminnan kunnassa viihtyvälle yrittäjäperheelle.   Pikaruokatuotteissa ja -tiloissa on myös kehittämismahdollisuuksia. Samoin pitkän kokemuksen omaava ”paikan henki” on valmis perehdyttämään uutta yrittäjää. Tule tutustumaan – tee tarjous – kaikesta aina neuvotellaan… Lisätietoja puh. 0400646266. tai oheisella viestilomakkeella. Tutustu Facebookissa: Pihtiputaan Grilli-Keidas
Pihtipudas
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muut kaupan alan yritykset

Kyläkauppa Kemiönsaarella

Myydään pitkän historian omaava kyläkauppa Knallis Kemiönsaarella. Knallis tarjoaa asiakkailleen laajan palvelutarjonnan. Päivittäistavarakaupan lisäksi saman katon alta saa Postin ja Veikkauksen palvelut, pienrautavalikoiman, elintarvikkeet, apteekkituotteet jne. Kyläkaupan yhteydessä on myös tankkauspiste sekä kaasunmyyntipiste. Toiminta on hyvin sesonkipainotteista, kolmen kesäkuukauden aikana tehdään n. puolet koko vuoden liikevaihdosta. Kyläkauppa on toiminut saman suvun omistuksessa jo yli 120–vuotta, lähialueella ei ole kilpailijoita ja liiketoiminta on erittäin vakiintunutta. Tässä on erinomainen tilaisuus lähteä kehittämään kyläkaupan toimintaa oman näköiseksi, kauppakiinteistö vaatii remonttia ja remontin yhteydessä tiloja on mahdollista muokata paremmin nykytoimintaan sopivaksi uuden yrittäjän toiveiden mukaan.  Knalliksen naapuriin on hiljattain valmistunut suosittu vierasvenesatama, joka tarjoaa sekin kehitysmahdollisuuksia yrityksen liiketoimintaan. Liiketoimintakauppaan sisältyvät liiketoiminta, tontti rakennuksineen, varasto, koneet ja laitteet. Kaupan sisällöstä neuvotellaan tarkemmin ostajan kanssa. Nykyinen yrittäjä on ollut toiminnassa mukana jo 30 vuotta ja antaa tarvittavan perehdytyksen uudelle yrittäjälle sopimuksen mukaan. Ota yhteyttä, niin keskustellaan lisää.
Kemiönsaari
Myydään
PÖRSSINOSTO
Huolto-, korjaus- ja asennuspalvelu

Ilmanvaihtoalan yritys Varsinais-Suomessa

Nyt on myynnissä ilmanvaihtoalan huippuasiantuntijayritys! Olemme täyden palvelun ilmanvaihtoalan yritys, joka tarjoaa laadukkaita palveluita niin kotitalouksille, yrityksille, kiinteistö- ja taloyhtiöille kuin kunnille ja kaupungeillekin.   Palveluihimme kuuluvat ilmanvaihdon asennus- ja huoltotyöt, sisäilmapalvelut sekä ilmalämpöpumppujen myynti ja asennus. Myytävä liiketoiminta sopii esim. alaa aloittavalle tai alalla jo valmiiksi toimivalle ja laajentumista hakevalle yritykselle, joka arvostaa vakiintunutta asiakaskuntaa ja hyvää mainetta. Tässä on loistava tilaisuus ottaa haltuun Turun seudulta valmis asiakaskunta. Mihin menestyksemme perustuu: - Henkilöstön osaaminen ja energisyys: Osaava ja innokas henkilöstömme on valmis vastaamaan kaikkiin ilmanvaihtotarpeisiin. Positiivinen asenteemme varmistaa, että työskentelemme aina asiakkaan parhaaksi. - Omat toimitilat: Käytössämme ovat omat modernit toimitilat, joissa voimme varmistaa laadukkaan työn suunnittelun ja toteutuksen. - Talous: Yrityksemme talous on vakaalla pohjalla, mikä antaa meille mahdollisuuden tarjota luotettavaa palvelua ja investoida jatkuvasti laadukkaaseen kalustoon. - Laadukkaat työkalut: Käytössämme on uusimmat ja alansa huippua edustavat työkalut ja mittalaitteet joilla varmistamme työn laadun ja tehokkuuden.  - Yhteistyökumppanit: Pitkäaikaiset sopimuskumppanimme siirtyvät kaupassa, mikä takaa toiminnan jatkuvuuden ja kehittämisen. - Asiakastyytyväisyys: Asiakaspalautteen ja tehtyjen töiden pohjalta olemme saaneet lukuisia uusia asiakkaita, mikä on meille suuri kunnia. Asiakkaan tyytyväisyys on aina toimintamme keskiössä ja tämän ansiosta meillä on erinomainen maine ja tunnettuus alueella. Myynti toteutetaan osakekauppana sisältäen liiketoiminnan, koneet ja kaluston, asiakassuhteet, perehdytyksen ja kaiken tarvittavan menestyksekkään liiketoiminnan jatkamiseen. Toimintamme on monipuolinen ja vakiintunut sekä tarjoaa erinomaiset laajentumismahdollisuudet. Nyt on erinomainen tilaisuus lähteä jatkamaan menestystarinaamme joten ota yhteyttä viereisellä yhteydenottolomakkeella.
Varsinais-Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Kahvila
60 000 €

Kahvila näyttävällä liikepaikalla

Myytävänä kahvilan liiketoiminta koneineen ja laitteineen 00260 postinumeroalueelle  Hyvien kulkuyhteyksien äärellä, joukkoliikenteen risteyksessä, paljon jalankulkijoita alueella. Koneellinen ilmanvaihto, ei ruuanvalmistusmahdollisuutta. Soveltuu kahvilaksi, deliksi tai viinibaariksi.  Neliöt Kahdessa tasossa yhteensä 171 ja 12,8 terassi  Asiakaspaikat 60 + 12 terassi  Vuokra 4800,00 (+alv) /kk
Myydään
PÖRSSINOSTO
Kahvila
70 000 €

Tyylikäs kahvila 00100 alueella

Myytävänä tyylikkään kahvilan liiketoiminta koneineen ja laitteineen.   Erinomaisella liikepaikalla, isojen asiakasvirtojen äärellä, katutason kulmassa oleva liiketila, paljon ohikulkevaa jalankulkuliikennettä. Koneellinen ilmanvaihto, ei ruuanvalmistusmahdollisuutta. Soveltuu kahvilaksi, deliksi tai viinibaariksi.  Neliöt Kahdessa kerroksessa yhteensä 200, lisäksi 25 terassi. Asiakaspaikat 94 + 22 terassilla.  Vuokra 7750,30 (+alv) / kk
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ohjelmapalvelu
2 195 €

Paintball toiminta

Myydään uutta paintball kalustoa ja koulutetaan alalle! Paintball on hauska tapa viettää aikaa kavereiden kesken, synttäreillä, polttareilla tai ihan muuten vaan. Suomessa paintball on vakiintunutta liiketoimintaa osana monen elämyspalveluyrittäjän toimintaa tai sivutoimisesti. Löytyypä Suomesta muutamia kymmeniä ihmisiä, jotka työllistävät itsensä pelkällä Paintball pelien järjestämisellä. Tyypillisesti pelien järjestämisestä veloitetaan noin 35-60e per henkilö, joten kalustoinvestointi maksaa itsensä takaisin nopeasti. Vaihtoehtoisesti kaluston voi vuokrata asiakkaille päiväksi tai viikonlopuksi. Katso esim. https://paintballkeskus.fi/hinnasto/  Paintball Sissos on Suomen suurin paintball-pelienjärjestäjä ja toimimme myös tukkurina. Olemme toimittaneet paintball varusteita yli 30 maahan. Tarjoamme nyt edullista 10 hengen aloituspakettia pelin järjestäjille hintaan 2195e sis alv. (1771e alv 0%). Paketti sisältää varusteet 10 hengelle ja tarvittaessa koulutuksen toimistollamme/kentällämme Espoon Juvanmalmilla sekä puhelintuen myös jatkossa. Saat kauttamme värikuulat ja muut varusteet edullisesti ja nopeasti suoraan varastosta muutamassa päivässä koko Suomeen. Paketin sisältö eriteltynä: 10x Tippmann Stormer .68cal värikuulamerkkain (Tippmann on maailman käytetyin paintball vuokra-ase ja Stormer yksi uusimmista malleista. Suht edullinen kevyesti kumipäällystetty työhevonen perustuen legendaarisen Tippmann98:n venttiilitekniikkaan) 10x 20 Oz (noin 560g) Volcano hiilidioksipullo neulaventtiilillä (kiinnitetään aseen perään) 5x musta GXG 200 kuulan lipas 5x kirkas GXG 200 kuulan lipas Erivärisillä lippailla on helppo erotella joukkueet, mutta voit myös halutessasi valita kaikki lippaat mustana (tyylikäs ratkaisu) tai kaikki lippaat kirkkaina (pelinohjaajan helppo havaita kuinka paljon pelaajilla on kuulia jäljellä). 10x GXG piippusukka Urban Camo Piippusukalla (kuin ns. sysäri) varmistetaan turvallisuus silloin kun ollaan taukoalueella tai muuten ilman maskeja. Toki aseista löytyy myös varmistimet. 10x GXG XVSN suojamaski. Edullinen CE-hyväksytty suojamaski pelaajille. Muitakin vaihtoehtoja valikoimista löytyy, mutta tämä edullinen perusmaski antamaan tarvittavan suojan. 1x Volcano CO2 täyttölaite Hiilidioksipulloille. Lisäksi tarvitset ns. talousvaa-an sekä vuokratäyttöpullon esim. Agalta ta Woikoskelta. Pullon tulee olla varustettu nousuputkella. Vaihtoehtoisesti voit päivittää aseet toimimaan paineilmalla, jolloin pikkupullot (200 bar) täytetään joko sukelluspullosta tai sukellus/hengitysilmakompressorista. Näitäkin löytyy meiltä hyllystä. Ilman käyttö tulee pitkän päälle edullisemmaksi, mutta on investointina kalliimpi. Mikäli haluat myöhemmin päivittää kaluston hiilidioksidista paineilmakäyttöiseksi tarvitset uudet pullot ja täyttölaitteet, mutta itse aseita ei tarvitse vaihtaa. 1x GXG Paintball Hauler. Tällä kannulla täytät aseiden lippaat helposti ja käytännöllisesti ja kannussa voit säilyttää pelin tiimellyksessä jopa 1000 värikuulaa. Ei sovellu kuitenkaan kuulien pitkäaikaiseen säilytykseen. Avatut kuulapussit säilyvät parhaiten kosteudelta suojattuna, mutta usein peli on sen verran hauskaa, ettei ylimääräisiä kuulia juurikaan jää. 1x Empire Helix Thermal suojamaski. Laadukas CE hyväksytty, huurtumaton ja tyylikäs keskihintainen maski pelinvetäjälle. Saatavilla oliivin vihreänä tai mustana. 2x GXG 140 kuulan bulkki smoke. Näppärä tuote lisäkuulien mittaamiseen ja säilyttämiseen pelin tiimellyksessä. Saatavilla myös valkoisena ja kirkkaana. 1x Tippmann .68 cal Squeegie eli ns. putsari piipun putsaamiseen nopeasti kenttäolosuhteissa. Putsari vedetään piipusta läpi ja taas pelit jatkuu. Helppo kiepauttaa pelinvetäjän taskuun. 2x Anger värikuulalaatikoita a 2000kpl. Hyvä Tsekeissä valmistettu peruskuula vuokraus- ja pelitoimintaan tai kaverien keskisiin peleihin. Valikoimistamme löytyy laaja valikoima värikuulia erilaisiin käyttötarkoituksiin ja pakkauskoot vaihtelevat 500 kuulan pusseista aina 300.000 kpl isoihin lavoihin. 10x Pullon vara o-rengas. Koko paketti hintaan 2195e sis. alv. Tai 20 aseella hintaan 4195e sis. alv. Voimme halutessasi rakentaa juuri sen kokoisen asepaketin kuin haluat. Meiltä saat myös lisäasepalvelun: mikäli sinulla on vaikka 20 asetta, mutta isoa 50 hengen keikkaa pukkaa, niin voit lainata meiltä puuttuvat 30 asetta edullisesti vaikka viikonlopuksi ja saat isommankin keikan hoidettua kotiin. Tähän pakettiin on koottu edullinen, mutta silti toimiva aloitussetti pelien järjestämiseen. Mikäli olet valmis investoimaan enemmän, tarjoamme mielellämme isompia kokonaisuuksia, paineilmalla toimivaa (hankintahinnaltaan vähän kallimpaa) kalustoa sekä erilaisia kompressoriratkaisuja, suojaverkkoa, haalareita yms. varusteita. Paintball Sissos järjestää paintball pelejä Helsingissä Konalan metsäkentällä ja Juvanmalmin kisakentällä talvikautta lukuunottamatta sekä Juvanmalmin Satama- ja sisäkentällä ympäri vuoden. Lisätietoja: Tukkumyynti: jani@sissos.com tai 044 515505 8 tai tuure@sissos.com tai 044 515505 3 Pelitapahtumat: julia@sissos.com tai 044 515505 0
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muu palvelualan yritys

Majoitushuolintaa Lapissa

Tervetuloa tutustumaan majoitushuolintaan, joka on toiminut Inarin kunnassa vuodesta 2020 lähtien. Asiakaskunta on vakaa ja vahvasti kasvava ja meillä on erinomainen maine alueella. Huolehdimme kokonaisvaltaisesti asiakkaidemme lomahuoneistoista/kiinteistöistä ja tietenkin myös majoittujista, jotka mahdollistavat asiakkaidemme vuokraustoiminnan. Tarvittaessa voimme tarjota remonttipalveluita ja pystymme myös suosittelemaan luotettavia ammattilaisia alueelta. Liiketoimintakauppa sisältää kaiken tarvittavan: vakioasiakkaat, hyvä maine, ja valmiit sopimukset siirtyvät sujuvasti uudelle omistajalle. Liiketoiminta sopii henkilölle, joka on valmis käärimään hihansa ja tulee hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa niin suomeksi kuin myös englannin kielellä. Tämä on myös ihanteellinen valinta pariskunnalle. Molemmille on tarjolla mielekästä tekemistä laajasta palveluvalikoimastamme, jota on helppo laajentaa entisestään. Toimintamme on monipuolista ja tarjoaa erinomaiset laajentumismahdollisuudet alueen monimuotoisuuden puolesta. Mikäli olet kiinnostunut ottamaan ohjat käsiisi ja jatkamaan menestystarinaamme, ota yhteyttä viereisellä yhteydenottolomakkeella.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Autokorjaamo ja -huolto
150 000 €
PÄIVITETTY

Autokorjaamon liiketoiminta Roihupellossa

Haluatko omistaa menestyvän autokorjaamon hyvällä asiakaskunnalla?   Nyt on mahdollisuutesi hankkia oma korjaamoliiketoiminta Roihupellon vilkkaalla liikealueella!   Yrityksen perustiedot: Liiketoiminta: Autokorjaamo Kaupan toteutus: Liiketoimintakauppana, sisältäen liiketoimintaan vaadittava kalusto Liikevaihto: Noin 600 000€ / vuosi Työntekijöitä: Toiminta on työllistänyt 3 henkilöä   Varusteet ja tilat: Neljä nosturia, työkalut, ja laitteet erittäin hyvässä kunnossa Vuokratilat hyvällä sopimuksella (4000€/kk, alv. 0) Sijainti: Roihupelto, vilkas ja kasvava alue Mahdollisuus hyödyntää 100% koko tilasta liikevaihdon kasvattamiseksi, nyt toimittu vain 50% tilasta   Liiketoimintakaupan edut: Vakiintunut asiakaskunta: Yrityksellä on vahva asiakaspohja ja maine laadukkaasta palvelusta. Toimivat tilat: Nosturit, työkalut ja laitteet ovat erittäin hyvässä kunnossa, valmiina jatkamaan toimintaa. Tila soveltuu hyvin kyseiseen liiketoimintaan. Hyvä sijainti: Roihupelto tarjoaa kasvavan markkinan, ja tiloissa toimineen katsastusaseman hyödyntäminen mahdollistaa helpon liikevaihdon kasvun. Kassavirtaa päivästä numero #1.   Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus omistaa kannattava autokorjaamo hyvällä sijainnilla ja valmiilla asiakaskunnalla. Lisätietoja saat ottamalla yhteyttä oheisella viestilomakkeella.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Kalustettujen asuntojen vuokraus
320 000 €
PÄIVITETTY

Myydään matkailualan yritys YLÄ-LAPISSA Nuorgamissa

Myymme hyvää palautetta saaneen matkailuyrityksemme Tenojoen rannalta, Suomen pohjoisimmasta kylästä, Nuorgamista. kauppa sisältää koko Nights of Northern Lights Oy:n osakekannan (Mahdollisuus tehdä myös liiketoimintakauppa) - Nettisivut verkkokaupalla - Markkinointikanavat  - Somekanavat seuraajia yhteensä yli 30 tuhatta - Viihtyisän täysin varustellun porealtaallisen Villa Arktikan - Tunnelmallinen täysin varusteltu porealtaallinen Aurora-mökki - Oma tenonranta tontti, jossa rakennusoikeutta - Varastorakennuksia - Aktiviteettivälineitä talveen ja kesään - Vakiintunut asiakaskunta - Uskomattoman hienot maisemat joelle ja Norjan tuntureille ja kaiken tarvittavan jatkamaan menestyksekästä toimintaa. Sijainti tarjoaa upeat puitteet Nuorgamin palveluiden keskellä ja Norjan rajalla. Nuorgam on aito saamelainen kyläyhteisö, mistä löydät kaiken tarvittavan: ison ruokakaupan, ravintoloita, koulun, päiväkodin, rautakauppoja, matkamuistomyymälöitä ja paljon muuta. Kaldoaivin erämaa kutsuu retkeilemään upeisiin tunturimaisemiin, joten voit nauttia esimerkiksi kalastuksesta, marjastuksesta, metsästyksestä, sienestyksestä, valokuvauksesta, kelkkailusta, pyöräilystä, patikoinnista, melonnasta ja omasta rauhasta ja hiljaisuudesta sekä ennen kaikkea uskomattomista revontulista aina pimeän aikaan, sillä Nuorgam on myös yksi Euroopan varmimmista revontulikohteista! Norjan läheisyys tarjoaa mahdollisuuden mielenkiintoisille Pohjois-Norjan käyntikohteille, kuten rullakivirannalle, Vardön lunnisaarelle, Pykeijan kuningasrapuretkille ja monille muille Jäämeren rantojen elämyksille! Nuorgam on kehittyvä kylä Utsjoen kunnassa, ja yrityksellä on hyvät mahdollisuudet kasvattaa toimintaansa laajemmaksi. Kasvua tukee myös kunnassa meneillään olevat matkailuhankkeet. Yrityksen arvo ja kauppahinta Yrityksen kokonaisarvo: 400 000€ Kauppahinnan rakenne: Myyntihinta: 320 000€ Velat: Noin 80 000€ (tarkistetaan kaupantekohetkellä) Kauppahinta sisältää seuraavat komponentit: 1. Liiketoiminta: 50 000€ Liiketoiminnan arvo, nettisivut, sosiaalisen median tilit (Facebook ja Instagram) Oman verkkokaupan ja muiden myyntialustojen tilit (Airbnb, Booking, Lomarengas) Laajat kuvavarastot ja valmiin asiakaskunnan 2. Sinirinta kiinteistö: 320 000€ Villa Arktika: 86m² + autotalli 30m² Aurora-mökki: 35m² Varastot: 40m² Tenojoen rantatontti: 0,64ha 4. Kalusto / irtain: 30 000€ Lynx moottorikelkka, sähköfatbikeja (4 kpl), kypäriä, lumikenkiä, liukulumikenkiä, tunturisuksia, sauvoja, talvihaalareita ja -kenkiä Retkeilytarvikkeita, kanootti, mökkien kalusteet, sisustukset, astiat, petivaatteet, liinavaatteet, pyyhkeet Aggregaatti Tulot Aurora-mökistä ja Villa Arktikasta. Aurora-mökki: Noin 40 000 - 45 000€ vuodessa Villa Arktika: Noin 35 000 - 40 000€ vuodessa Tämä vuosi vaikuttaa ennätysvuodelta. Varattavuus ollut tähän asti lähes puolet enemmän kuin vastaavaan aikaan edellisinä vuosina.   Lisäksi yritykselle tulee lisää tuloja välityksessä olevista mökeistä ja välinevuokrauksista. Mahdollisuus myös myydä retkipalveluita ja asiakaskuljetuksia.   Älä anna tämän tilaisuuden mennä sivu suun. Voit ottaa yhteyttä alla olevien yhteystietojen kautta saadaksesi lisätietoja tai jaa tämä ilmoitus kavereillesi, jotka saattavat olla kiinnostuneita. Lisätietoja ja kuvia kohteesta löydät nettisivuiltamme www.nightsofnorthernlights.com ja some-tileiltämme Facebookista ja Instagramista @nightsofnorthernlights. Yhteydenotot/kyselyt: - Sähköpostitse: nights.northernlights@gmail.com Tee unelmista totta ja tule osaksi Lapin kauneutta ja rauhaa.   Neuvomme ja autamme uutta yrittäjää toiminnassa eteenpäin.  
Myydään
PÖRSSINOSTO
Teollisuuden alihankinta

Pitkään toiminut alihankintakoneistamo Varsinais-Suomessa

Haluatko olla yrittäjä ja omistaa pitkään toimineen, luotettavan koneistamo yrityksen Varsinais-Suomessa? Nyt on erinomainen mahdollisuus, sillä myynnissä on koneistamo, joka on erikoistunut alumiiniin, muoviin ja ruostumattomaan teräkseen. Palvelemme laaja-alaista asiakaskuntaa, mukaan lukien laiva-, juna-, elektroniikka- ja lääketeollisuus, sekä auto- ja moottoripyöräteollisuus.   Liiketoiminnan ydin: Pitkään toiminut alihankintakoneistamo Varsinais-Suomessa Palvelut kattavat alumiinin, muovin ja ruostumattoman teräksen koneistuksen Vakioasiakkaiden luottamus ja hyvä maine alalla Konekanta koostuu kolmesta pystykairaisesta koneistuskeskuksesta Lisäksi käytössä alumiinisaha ja profiilisaha ahioiden valmistukseen ja pitkien profiilien katkaisuun.   Liiketoiminnan vahvuudet: Hyvä maine ja vahva asiakassuhdeverkosto Vakaa liikevaihto, yli 120 000€ viime vuosina Kokenut työntekijä siirtyy yrityskaupassa ja tarjoaa perehdytyksen Uudet ja tyylikkäät kotisivut, jotka ovat juuri päivitetty Aktiiviset sosiaalisen median kanavat   Mahdollisuudet uudelle omistajalle: Panosta myyntiin ja kasvata liiketoimintaa entisestään Hyödynnä vahvaa asiakaskuntaa ja laajenna palveluvalikoimaa Kehitä sosiaalisen median markkinointia ja näkyvyyttä Ota toiminta haltuun ja kehitä tuotantoprosesseja   Kaupan toteutus: Yritys myy koko osakekannan sisältäen liiketoiminnan, koneet, asiakassuhteet, perehdytyksen ja kaiken tarvittavan menestyksekkään liiketoiminnan jatkamiseen.   Tämä on erinomainen tilaisuus kokeneelle alansa ammattilaiselle tai yrittäjälle, joka haluaa laajentaa esimerkiksi jo nykyistä toimintaa. Yrityksen vahva perusta, luotettava maine ja valmiit asiakassuhteet antavat erinomaisen pohjan menestyvälle liiketoiminnalle.   Ota yhteyttä oheisella viestilomakkeella ja tartu tilaisuuteen - tämä koneistamo odottaa uutta omistajaa!
Varsinais-Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Kioski tai elintarvikemyymälä
159 000 €

Kannattava laajan palvelun elintarvikekioski

AINUTLAATUINEN  KIOSKI-RAVINTOLA-GRILLI   Nykyisellä omistajalla ollut 20 vuotta. Ylivoimainen menestystarina. Oma rakennus. Edullinen kaupungin vuokratontti. Liikevaihto lähes 500 000€/vuodessa. Tehnyt voittoa jokainen vuosi. Toimii ympäri vuoden. Ainutlaatuinen koko Hämeessä. Kesällä lisäksi aurinkoinen terassi. Runsaasti kalustettu. Huippu hienot kylmäkoneet, baarilaitteet, grillivehkeet. Paljujen ja peräkärryjen vuokrausta. Veikkaus ja pelikone. Reilusti parkkitilaa. Kameravalvonta.
Kanta-Häme
Myydään
PÖRSSINOSTO
Pesula

Tunturi-Lapissa sijaitseva tuottava pesula

Myydään Tunturi-Lapissa sijaitseva paikkakunnan ainoa pesula. Yritys on kannattava ja vakaalla pohjalla. 1985 perustettu perheyritys etsii jatkajaa omistajien eläkeiän vuoksi. Asiakaskunta koostuu monipuolisesti alueen matkailuyrityksistä ja yksityisistä asiakkkaista sekä matkailijoista ja mökkiläistä. Henkilökunta on kokenutta ja ammattitaitoista. Yrittäjien lisäksi kaksi palkattua, sitounutta ja pitkäaikaista työntekijää.   Myydään liiketoimintakauppana sisältäen valmis asiakaskunta, täysi koneisto ja laitteisto sekä oma tila.   Jätä yhteydenottopyyntö, niin kerromme yrityksestä lisää.
Kohteet 343 - 360 hakutuloksista

Tee ilmainen hakuvahti

Pysy vaivattomasti ajan tasalla kiinnostavista kohteista. Saat meiltä sähköpostiisi tiedon aina, kun hakuasi vastaava kohde julkaistaan. 

TEE HAKUVAHTI NYT
  • 1
    Luo tunnukset
  • 2
    Valitse hakuehdot
  • 3
    Saat sähköpostiisi hakuusi sopivat ilmoitukset
TEE HAKUVAHTI TÄSTÄ
loder image