Post an ad!

Yrityspörssi

Viimeisimmät ilmoitukset
Myydään
Hautaustoimisto

Säkylässä hautauspalvelu-/pitopalveluyritys myynnissä

Säkylässä on myynnissä hautauspalveluun ja pitopalveluun keskittynyt yritystoiminta. Syy myyntiin on yrittäjäpariskunnan eläkkeelle jääminen 1.6. 2023 ja kannattavalle liiketoiminnalle halutaan ennen kaikkea löytää sitoutunut ja motivoitunut jatkaja.   Säkylän Hautaustoimisto on ainoa toimija Säkylässä ja yritys huolehtii arvokkaasti noin 80 hautaustilaisuudesta vuoden aikana. Yrityksellä on myös omat tilat, jossa on esillä laaja näytearkkujen ja -uurnien valikoima, jossa asiakkaan on helppo asioida. Yhteistyötä tehdään tiiviisti kahden paikallisen kukkapalvelutoimijan kanssa, joten yrityksellä on tarjota myös omat paikalliset verkostot jatkajan käyttöön. Yrityksellä on myös toimivat ja ajanmukaiset nettisivut, ja myös yrityksen nimi  ja logo on siirrettävissä suoraan jatkajalle.    Hautauspalvelujen ohessa on yrityksellä toiminut myös kannattava pitopalvelutoiminta, jossa palvelut ovat keskittyneet mm. erilaisten tilaisuuksien kahvitusten hoitamiseen ja tarjoilujen valmistamiseen. Yritys on omalla paikkakunnallaan tunnettu ja luotettu toimija, jonka perinteisten herkkujen tuotelista annetaan myös jatkajan käyttöön resepteineen. Liiketoiminnalla on vakiintunut asiakaskunta.    Tämä perinteikäs, lähes 40-vuotias, yritys on pidetty hyvin ja eläkkeelle siirtyvät yrittäjät ovat valmiita tarjoamaan apunsa ja neuvonsa jatkajalle.   Yritystoimintaan liittyy myös kiinteää omaisuutta (mm. asuinkiinteistö, keittiökalustoa, varastoa ja hautausauto), joiden osalta jatkajan kanssa neuvotellaan, tarvitseeko hän niitä vai siirtyykö kaupassa pelkkä liiketoiminta.   Lisätietoja voit kysyä yrittäjiltä puhelin: 02 867 1112 tai jättää tiedustelupyynnön sähköpostitse sakylanpitopalvelu@dnainternet.net   www.sakylanhautaustoimisto.fi   Mikäli haluat tietoa Säkylästä yrittäjäkuntana ja yritysalueena yleisesti, voit olla yhteydessä Säkylän kunnan liiketoimintajohtajaan Hanna Niemiseen 044 012 5863 / hanna.nieminen@sakyla.fi
Kohteet 1 - 1 hakutuloksista

Tee ilmainen hakuvahti

Pysy vaivattomasti ajan tasalla kiinnostavista kohteista. Saat meiltä sähköpostiisi tiedon aina, kun hakuasi vastaava kohde julkaistaan. 

TEE HAKUVAHTI NYT
  • 1
    Luo tunnukset
  • 2
    Valitse hakuehdot
  • 3
    Saat sähköpostiisi hakuusi sopivat ilmoitukset
TEE HAKUVAHTI TÄSTÄ
loder image