Myydään vuonna 1962 perustetun vakavaraisen ja hyvämaineisen Oy:n osakekanta. Yhtiöllä on kaksi kansainvälisen tavaraliikenteen kuljetuslupaa, uusittu 2/2020, voimassa 10 vuotta eli helmikuuhun 2030 saakka. Yrityksellä on oikeus harjoittaa liikennettä myös pakettiautoilla sekä taksiautoilla. Kuljetusliikkeellä on tällä hetkellä pakettiauto. Yritys on velaton. Uudelta yrittäjältä vaaditaan liikenteestä vastaavan pätevyys.
Yritys on tehnyt pitkän historiansa aikana elintarvikekuljetuksia Keski- ja Etelä-Euroopassa ja aiempina vuosikymmeninä toiminta on ollut laajaa. Viime vuosina yrittäjä on eläkkeelle jäätyään jatkanut yrittäjyyttä sivutoimisesti. Yrityksessä ei ole siirtyviä työntekijöitä.
Pitkään toiminut osakeyhtiö tarjoaa hyvän pohjan lähteä toimimaan kuljetusliikeyrittäjänä. Ensiyhteydenotot pyydetään yhteydenottolomakkeen kautta.