JÄTÄ ILMOITUS

Kuljetusliike Uusimaa, Etelä-Suomi

Kärki-ilmoitukset
Myydään
Kärki-ilmoitukset
Kuljetusliike

Pitkään toiminut kuljetusliike

Myydään vuonna 1962 perustetun vakavaraisen ja hyvämaineisen Oy:n osakekanta. Yhtiöllä on kaksi kansainvälisen tavaraliikenteen kuljetuslupaa, uusittu 2/2020, voimassa 10 vuotta eli helmikuuhun 2030 saakka. Yrityksellä on oikeus harjoittaa liikennettä myös pakettiautoilla sekä taksiautoilla. Kuljetusliikkeellä on tällä hetkellä pakettiauto. Yritys on velaton. Yritys on tehnyt pitkän historiansa aikana elintarvikekuljetuksia Keski- ja Etelä-Euroopassa ja aiempina vuosikymmeninä toiminta on ollut laajaa. Viime vuosina yrittäjä on eläkkeelle jäätyään jatkanut yrittäjyyttä sivutoimisesti, jolloin yrityksen toimintaan on sisältynyt kuljetustoimintaa tilapäisesti vuokrakalustolla. Yrityksessä ei ole siirtyviä työntekijöitä.  Nykyinen omistaja voi auttaa uutta yrittäjää tilausten saamisessa ja alkuun pääsemisessä. Pitkään toiminut osakeyhtiö tarjoaa hyvän pohjan lähteä toimimaan kuljetusliikeyrittäjänä. Ensiyhteydenotot pyydetään yhteydenottolomakkeen kautta.
Ei hinnoiteltu
Viimeisimmät ilmoitukset
Myydään
Kuljetusliike

Kuljetusliikkeen liiketoiminta tai koko osakekanta Uudellamaalla

Myydään Helsingissä toimiva kuljetusalan yritys, jolla on toimintaa koko maassa. Yritys on toiminut vuodesta 2004 lähtien ja sillä on viiden auton jatkuva sopimus rahtikeskuksen kanssa. Asiakkaat ovat pääosin yrityksiä.  Myydään joko yhtiön koko osakekanta tai liiketoiminta, sopimuksen mukaan. Yritys toimii omissa, 5 vuotta sitten rakennetuissa tiloissa. Kauppaan sisältyy asiakkuudet, hyvin huolletut tilat, yrityksen koko kalusto sekä verkkosivut ja hyvä domain. Henkilöstö on kokenutta ja voi siirtyä kaupan mukana uudelle omistajalle. Kalusto ja tilat koostuvat seuraavista: - Oma huoltohalli - Viisi kuorma-autoa - Kolme pyöräkuormaajaa - Kurottaja - Kaksi trukkia - 40 kpl erikokoisia vaihtolavaa (autot ovat koukku vaihtolavalaitteilla) Ota yhteyttä ja tule tutustumaan!
Ei hinnoiteltu
Myydään
Kuljetusliike

Kuljetusliike Uudellamaalla

Myytävänä monipuolista kuljetus-, nosto ja vaihtolavapalveluja tarjoavan yrityksen koko osakekanta. Yrityksellä on vakiintuneet asiakassuhteet, ammattitaitoinen ja luotettava henkilökunta sekä hyvä kalusto. Yrityksen toimintaa ei ole aktiivisesti kasvatettu ja painopiste on ollut työn laadukkaassa hoitamisessa.   Yrityksellä on noin 10 kuorma-autoa, sekä niihin liittyvä hyvä vaihtolava-, perävaunu- ja nosturikalusto. Yritys toimii myyjän omistamissa huolto- ja hallitiloissa ja ne voidaan myydä tarvittaessa erillisellä kaupalla, mikäli ne soveltuvat ostajan tarpeisiin.  Yritys on kannattava ja se on turvannut omistajalleen hyvän toimeentulon. Myyjä on tehnyt yrityksessä pitkäjänteisen kehittämistyön ja on halukas jatkossa keskittymään uusiin tehtäviin. Kaupan toteutuessa myyjä on tarvittaessa valmis olemaan ostajan tukena ylimenokauden yhtiön toiminnassa.
1 200 000 €
Myydään
Kuljetusliike

PIENI KULJETUSLIIKE HELSINKI

Yritys ajaa maantiekuljetuksia kahdella autolla Suomessa ja Pohjoismaissa. Pitkään jatkuneet asiakassuhteet ja sopimusajot työllistävät molemmat autot kuljettajineen. Omistaja ei itse työskentele yrityksessä. Yritys on kannattava.
190 000 €
Kohteet 1 - 3 hakutuloksista

Yrityspörssi

TIETOA PALVELUSTA Yrityspörssi on kohtaamispaikka verkossa yritysten myyjille ja ostajille. Palvelussa voit jättää yrityksen myynti- ja ostoilmoituksia sekä kertoa palveluistasi yrityskauppoihin liittyen.  Myyjät saavat enemmän näkyvyyttä ilmoituksilleen, ostajat saavat kattavamman kuvan yritystarjonnasta ja palveluntarjoajat saavat omille palveluilleen näkyvyyttä.

loder image