Myy yritys
Haluan tiedon, kun minua kiinnostavia yrityksiä tulee myyntiin
Tallenna hakuvahticlose

Yritykset

Viimeisimmät ilmoitukset
Ostetaan
PÖRSSINOSTO
Tilitoimisto

Ostetaan tilitoimisto – yrittäjältä yrittäjälle

Oletko kiinnostunut siirtämään tilitoimistoliiketoimintasi hallitusti toiselle tilitoimistoyrittäjälle? Olemme paikallisesti ja yrittäjävetoisesti asiakkaitamme palveleva yritys, jonka verkosto kattaa monen kokoisia tilitoimistoja ympäri Suomen. Tavoittelemme hallittua kasvua ja olemme kiinnostuneita kaiken kokoisista tilitoimistoista, sijainnista riippumatta. Meille tärkeää on tarjota palvelumme henkilökohtaisesti, yrittäjähenkisesti ja lähellä asiakasta. Samalla mentaliteetilla haluamme jatkaa myös teidän asiakkaidenne palvelemista. Tilitoimistoyrittäjiä meillä on joukossamme yli 20 ympäri Suomen, joten tiedämme, mitä yrittäjän arki on, ja se näkyy myös palveluasenteessamme. Meillä on vankka kokemus yrityskaupoista, minkä vuoksi voimmekin todeta olevamme luotettava kumppani keskustelemaan yrityksen myynnin eri vaihtoehdoista. Meillä yrittäjällä on halutessaan mahdollisuus myös jatkaa palveluksessamme yrityskaupan jälkeen. Mikäli tilitoimiston myynti ei ole ajankohtainen, tarjoamme myös mahdollisuuden liittyä franchising-yrittäjäksemme. Ota yhteyttä, niin keskustellaan tarkemmin tilitoimistostanne ja sen myyntiin liittyvistä toiveistanne.
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Hotelli
330 000 €

MYYDÄÄN Hotelli-ravintola

Myydään hotelli-ravintola räätälöiden ostajalle/sijoittajalle sopivaksi.   Nyt on kaikki valmiina uutta yrittäjää varten. Pääset heti tekemään tulosta kannattavan liiketoiminnan pohjalta. Paikka antaa mahdollisuuksia muokata bisnestä oman näköiseksi tai vaikka muuttaa tilat ja toiminta uudelle alalle.   Paikkakunnalla on potentiaalia ja vahvuuksia matkailun, tapahtumien, vahvan yrittäjyyden sekä elävän kulttuurielämän hyödyntämisessä.     Hotelli sijaitsee Pohjois-Pohjanmaan eteläosassa omalla kauniilla rinnetontilla kaupungin keskustassa.  Tilat: 26 kahden hengen huonetta, sali- ja kokoustiloja, remontoitu saunaosasto, hotellivieraiden käytössä paikkakunnan monipuoliset liikunta- ja vapaa-aikapalvelut sekä lähiluontokohteet. Oma P-alue. Lähettäkää yhteystietonne oheisella lomakkeella, olemme teihin yhteydessä, samalla saatte lisätiedot ja sovimme esittelyvierailusta. Yksityiskohtaiset tiedot salassapitosopimuksella esittelyvierailun yhteydessä.   Esittelyvierailut toteutetaan 1.4 -15.5.2024 välisenä aikana. Tarjoukset ja ehdotukset kaupasta tulee jättää viimeistään 31.5.2024 mennessä. Myyjä pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä tarjoukset/esitykset.
Pohjois-Pohjanmaa
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muu rakennusalan yritys

Myydään uudis- ja korjausrakentamisen monitoimija

SISÄ-SAVON RAKENNUSPARI OY myy rakennustarvikkeita ja tuottaa monipuolisia rakentamispalveluja. Uudisrakennus- ja korjaustoimintaa sekä rakennustarvikemyyntiä ja -vuokrausta harjoittava yritys etsii jatkajaa nykyisen omistajan jäädessä eläkkeelle. Yritys toimii hyvien kulkuyhteyksien varrella Suonenjoella, Sisä-Savossa. Toimitilat sijaitsevat keskeisellä paikalla ja ne voidaan joko vuokrata tai myydä jatkajalle. Lämmintä myymälä- ja hallitilaa on noin 500 m² ja lisäksi kylmää varastotilaa noin 340 m². Yrityksellä on tarvittava konekanta, jotta asiakkaalle voidaan tarjota kaikki rakentamiseen liittyvät palvelut lukuun ottamatta LVI- ja sähkötöitä. Hyvämaineisella yrityksellä on voimassa olevia sopimuksia sekä tilauskantaa.  Yritykselle on muodostunut 28 toimintavuoden aikana hyvä yhteistyöverkosto sekä vakiintunut yritys- ja yksityisasiakaskunta. Yrityksessä työskentelee sesongin mukaan 11–15 ammattitaitoista ja sitoutunutta henkilöä.  Nykyinen yrittäjä voi perehdyttää toimintoihin, jotta siirtymä sujuu jouhevasti. Lisätietoja salassapitosopimuksen allekirjoittamisen jälkeen.  Sijainti: Pohjois-Savo Liikevaihto: 1.000.000 € Käyttökate: 60.000 € Henkilökunta: 10 (keskimäärin) Kaupan kohde: Osakekanta
Suonenjoki
Ostetaan
PÖRSSINOSTO
Isännöinti ja kiinteistöhuolto

Ostetaan pieni Isännöintitoimisto pk-seudulla

Olen hiljattain perustanut yhden miehen isännöintitoimiston, jonka tavoitteena on tarjota henkilökohtaista ja laadukasta palvelua asunto-osakeyhtiöille. Arvostan syvästi alamme ammattitaitoa ja yrittäjähenkeä, jonka tiedän olevan myös teille, kokeneille yrittäjille, sydämen asia.   Olen kiinnostunut ostamaan pienen isännöintitoimiston jolla on 1-10 asiakkuutta.   Tiedän, että eläköityminen tai liiketoiminnan siirtäminen seuraavalle taholle voi olla haastavaa, erityisesti kun haluatte varmistaa, että asiakkaanne saavat myös jatkossa henkilökohtaista ja erinomaista palvelua. Olen sitoutunut jatkamaan työtänne samalla arvostuksella ja sitoumuksella, joka on tehnyt yrityksestänne menestyvän. Voimme myös sopia joustavasti siirtymäaikatauluista.   Jos harkitsette liiketoimintanne myymistä ja arvostatte henkilökohtaista sitoutumista asiakassuhteisiin, olisin kiitollinen mahdollisuudesta keskustella kanssanne!
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muu liikenne- ja ajoneuvot

Raskaskonekorjaamon ja varaosamyymälän toiminnot

Myydään Seinäjoella toimivan raskaskonekorjaamon ja varaosamyymälän toiminnot. Yrityksellä on pitkänlinjan kokemus ja osaaminen maansiirtokoneiden korjaus- ja lisälaitteiden varaosatoiminnoista. Yrityksen toiminta on ollut aina kannattavaa ja myydään koska ei omasta takaa ole jatkajaa. Yritys sopii aluksi esim. kahden osaajan voimin pyöritettäväksi. Nykyinen yrittäjä voi olla mukana sovitun ajan opastus ja neuvontatehtävissä. Toimitilojen vuokrasopimus on jatkettavissa. Ota yhteyttä lisätietojen saamiseksi!
Etelä-Pohjanmaa
Myydään
PÖRSSINOSTO
Kuljetusliike

Kuljetusliike Pohjanmaalla – Erikoistunut Metsä- ja Konekuljetuksiin

Etsitkö valmiiksi vakiintunutta ja menestyvää kuljetusliiketoimintaa? Meillä on tarjolla ainutlaatuinen mahdollisuus ostaa Pohjanmaalla toimiva, metsäkonekuljetuksiin erikoistunut kuljetusliike. Yrityksemme on tunnettu pitkäaikaisesta kokemuksestaan ja erikoistumisestaan myös maatalous- ja maanrakennuskoneiden sekä muihin alaan liittyvien kokonaisuuksien kuljettamisessa.   Toiminta-alue ja erikoisluvat: Toimintamme kattaa koko Euroopan sekä Baltian maat, ja olemme hankkineet erikoiskuljetusluvat ja -reitit useisiin eri maihin. Tämä takaa liiketoiminnallemme laajan toiminta-alueen ja mahdollisuuden palvella monipuolisesti erilaisia asiakkaita.   Henkilöstö ja kalusto: Yrityksellämme on osaava henkilökunta, joka kykenee hoitamaan vaativatkin tehtävät ammattitaidolla ja luotettavasti. Kalustoomme kuuluu neljä Scania R -sarjan autoa (vuosimalleja 2014, 2013, 2008), joista kaksi on omistuksessamme ja kaksi leasing-sopimuksella. Tämä moderni ja tehokas kalusto on valmiina vastaamaan liiketoiminnan tarpeisiin.   Kaupan ehdot: Myynti tapahtuu osakekauppana, joka sisältää yrityksen osakkeet, kaluston, voimassa olevat sopimukset, luvat ja muut liiketoimintaan liittyvät elementit. Nykyinen yrittäjä on valmis opastamaan uutta omistajaa yrityksen toimintoihin ja, mikäli tarpeen, jäämään yrityksen palvelukseen siirtymäkauden ajaksi/yli.   Mahdollisuus: Tämä on erinomainen tilaisuus jatkaa ja kehittää yrityksemme menestystarinaa. Olitpa sitten kokenut yrittäjä tai alalle uusi tulokas, tarjoamme sinulle vankan pohjan ja tukiverkoston menestyvän liiketoiminnan pyörittämiseen.   Älä jätä tätä tilaisuutta käyttämättä. Ota yhteyttä viereisellä lomakkeella saadaksesi lisätietoja!
Myydään
PÖRSSINOSTO
Vaate- ja asusteliike
195 000 €

Työvaate ja -turvallisuusvarusteisiin erikoistunut yhtiö

Laadukkaita työvaatteita ja -kenkiä sekä suojaimia ja muita työturvallisuusvälineitä myyvä yhtiö. Logolla tai painatuksella merkittyjen yritysvaatteiden osuus kasvava. Asiakkaita useilta eri toimialoilta: kiinteistönhuolto, logistiikka, varustevuokraamot, valmistava teollisuus, rakennusala, ym.Hintapyynnön perustelutLiiketoiminnan tuottopotentiaali, käyttö- ja vaihto-omaisuuden arvoYrityskaupassa luottamus on yhteinen asia. Tarkempien lisätietojen saanti edellyttää salassapitosopimuksen allekirjoittamista. Jos haluat tarkempia tietoja tästä kohteesta, ota yhteyttä kohteen välittäjään.Suomen Yrityskaupat on Suomen suurin ja tunnetuin yritysvälittäjä. Yrityksen omistajanvaihdos, arvonmääritys, yritysjärjestelyt ja sukupolvenvaihdos ovat parasta osaamisaluettamme. Kun etsit luotettavaa kumppania yrityskaupoillesi, olet ostamassa tai myymässä yritystäsi, olemme etsimäsi kumppani.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Autokorjaamo ja -huolto
58 000 €

Myydään autokorjaamo – Quick Autoservice Tonin liiketoiminta

Etsitkö liiketoimintamahdollisuutta autokorjausalan parissa?   Tässä on tilaisuutesi! Autokorjaamo Quick Autoservice Toni, tunnettu ja menestyvä liiketoiminta on nyt myynnissä.   Liiketoiminnan tiedot: Nimi: Quick Autoservice Toni Toiminta: Yrittäjän ja yhden työntekijän voimin Tilat: Vuokratilat, sisältäen kaksi nosturia, pesupaikan ja renkaiden säilytysosaston Sijainti: Erinomainen sijainti Vaasan keskustassa, helppo saavutettavuus asiakkaille Liikevaihto: Keskimäärin noin 90 000€ vuosittain Perustamisvuosi: 2011 Asiakaskunta: Vakiintunut ja laaja asiakaskunta Yhteistyömahdollisuut: Yhteistyötä useiden autoliikkeiden kanssa, Autojerry-palvelun käyttö   Liiketoimintakauppa sisältää: Autokorjaamon liiketoiminta Tarvittavat välineet ja nosturit Kassatarvikkeet ja maksupäätteet Hintapyyntö: 58 000€ (Tarkempi laitteistoluettelo saatavilla pyydettäessä)   Lisätiedot: Hyvät Google-arvostelut Myydään yrittäjän elämäntilanteen muutoksen vuoksi Tällä liiketoiminnalle pääset ansaitsemaan päivästä nro. 1   Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus astua autokorjaamon omistajaksi ja jatkaa vakiintuneen liiketoiminnan menestystarinaa.   Ota yhteyttä oheisella viestilomakkeella saadaksesi lisätietoja ja aikatauluta esittely!
Myydään
PÖRSSINOSTO
Kuljetusliike
25 000 €

Muuttopalvelut Movecon

Movecon on täyden palvelun muuttoalan yritys joka etsii nyt uutta omistajaa. Toimipisteemme sijaitsee Seinäjoella, ja olemme tyytyväisten asiakkaiden innoittamana ja kovan kasvun vuoksi laajentaneet toimintaamme myös Vaasaan sekä Tampereelle.  Yrityksen vahvuudet Laaja palveluvalikoima: Tarjoamme kattavat muutto- ja kuljetuspalvelut niin yksityisille kuin yrityksille. Meillä on vahva osaaminen erityisesti yritysmuutoissa, ja räätälöimme palvelumme aina asiakkaan tarpeiden mukaan. Luotettava tiimi: Ammattitaitoinen tiimimme tekee muuttamisesta vaivatonta ja varmistaa asiakkaidemme tyytyväisyyden joka kerta. Laadukas kalusto: Muuttokalusto kuuluu aina mukaan palveluumme; muuttolaatikot, nokkakärryt, pakkausmateriaalit, sekä muut muuttotarvikkeet. Toiminta-alue ja liiketoimintamahdollisuudet: Toimimme Seinäjoella ja täältä liikumme ympäri Suomen. Seinäjoen lisäksi olemme toteuttaneet paljon muuttoja Vaasassa sekä Tampereella missä on myös suuri potentiaali liiketoiminnan kasvattamiselle. Liiketoimintakauppaan sisältyy valmiit kontaktit ja laaja kumppaniverkosto, mikä tarjoaa uudelle omistajalle hyvän lähtökohdan menestyksekkäälle toiminnalle. Nyt on erinomainen mahdollisuus lähteä jatkamaan ja kasvattamaan Moveconin menestystarinaa. Ota yhteyttä viereisellä yhteydenottolomakkeella ja jutellaan lisää.
Seinäjoki
Myydään
PÖRSSINOSTO
Verkkokauppa
4 900 €

Koti- ja puutarhatuotteiden valmis verkkokauppa

Työllistä itsesi koti- ja puutarhatuotteiden verkkokaupalla. Mahdollista itsellesi etätyö, yrittäjyys ja työ kotona. Jos olet innostunut kotiin ja puutarhaan liittyvistä tuotteista ja haluat perustaa verkkokaupan, me rakennamme sinulle nyt sellaisen. Valitsemme yhdessä verkkokaupalle sopivan nimen ja sitten avaamme sinne valmiiksi satojen laadukkaiden tuotteiden valikoiman, joissa toimitukset asiakkaille tapahtuvat suoraan pohjoismaisesta varastosta. Sinulla ei ole tarvetta pitää varastoa ja sitoa siihen varoja. Tuotevalikoima sisältää tuotteita kasvimaalle, puutarharakenteita, kasvihuoneita, ulkoleikkivälineitä jne jne. Saat toimivan verkkokaupan avaimet käteen toimitettuna. Ota yhteyttä ja kysy lisää. Maksuaikataulusta voidaan sopia ja lopulta uusi verkkokauppasi maksaa tämän kehitysprojektin omana kulunaan. Nyt on hyvä aika laittaa kauppa pystyyn ja olla valmiina kevään sesonkia varten! Lisätiedot: Kajastus Group kajastusoy@outlook.com 0405005566  
Koko Suomi
Ostetaan
PÖRSSINOSTO
Isännöinti ja kiinteistöhuolto

Ostetaan isännöitsijätoimisto tai hautaustoimisto

Olemme vuodesta 1975 toiminut perheyrittäjävetoinen yritys ja olemme kiinnostuneita ostamaan yrityksiä seuraavilta toimialoilta: isännöitsijätoimisto tai hautaustoimisto.  Yrityksemme toimii isännöintialalla ja meiltä löytyy osaavaa henkilökuntaa ja modernit isännöintiohjelmistot. Haluamme kasvaa ja kasvun tueksi haemme ostettavia isännöitsijätoimistoja Etelä-Suomesta.  Meiltä löytyy toimivat, tehokkaat järjestelmät, joiden avulla kirjanpitotoiminnot hoituvat tehokkaasti ja asiakasystävällisesti. Olemme kiinnostuneita ostamaan lisäksi hautaustoimiston. Ota yhteyttä ja tarjoa yritystäsi rohkeasti meille! Käsittelemme kaikki yhteydenotot luottamuksellisesti. 
Etelä-Suomi
Osakkuudet
PÖRSSINOSTO
Verkkokauppa

Etsitään osakasta erotiikkatuotteiden verkkokauppaan

Etsimme aktiivista ja sitoutunutta osakasta 25% tai 50% osuudelle erotiikkatuotteiden verkkokauppaamme. Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus liittyä mukaan kasvavaan markkinaan.   Yrityksen tausta:   Perustettu 1/2023, verkkokauppa avattu 10/2023 Erotiikkatuotteiden myyntiin keskittynyt verkkokauppa, joka tarjoaa laajan valikoiman korkealaatuisia seksileluja ja intiimituotteita Shopify-pohjalla toimiva verkkokauppa Verkkokaupan nimi jää varmasti mieleen Laaja tuotevalikoima ja selkeästi ja houkuttelevasti suunnitellut verkkosivut   Liiketoimintamalli:   Myynti tapahtuu pelkästään verkkokaupassa B2C-myynti Varasto sijaitsee Varsinais-Suomessa 100m2 hallissa, lähellä Postin jakelupistettä Kuljetussopimukset Postin, Matkahuollon ja Postnordin kanssa Emme markkinoi ulkomaille   Markkinat ja tavoitteet:   Erotiikkatuotteiden ja seksilelujen markkinat kasvavat vähintään 15% vuosittain Vuonna 2022 erotiikkaliikkeiden liikevaihto Suomessa oli yli 25 milj. euroa Tavoitteemme vuodelle 2024 on saavuttaa 750 000€ liikevaihto   Etsimämme osakas:   Tarve lähinnä markkinointiin ja operatiiviseen toimintaan Ensisijaisena osakas, joka sitoutuu aktiivisesti markkinointitoimenpiteisiin ja jolta kyseistä kokemusta löytyy Hakea voi myös puhtaasti sijoittajaksi   Tule osakkaaksi menestyvään erotiikkatuotteiden verkkokauppaan sekä kasvattamaan liiketoimintaamme ja hyödyntämään kasvavien markkinoiden tarjoamat mahdollisuudet.   Ota yhteyttä oheisella viestilomakkeella ja keskustellaan lisää osakkuusmahdollisuuksista.
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
ICT-palvelut

Myydään ICT-alan yritys pääkaupunkiseudulla

Yritys tarjoaa 6 työntekijän voimin laajaa ja monipuolista osaamista, johon kuuluu mm. o   Verkon ja palvelimien hallinta o   Yleiset it-tukipalvelut o   Palvelinratkaisut o   Erp järjestelmät o   It-hankinnat o   Tietoturvaratkaisut o   Liikkuvan työn ratkaisut o   Oracle DBA o   Linux Admin o   Hosting palvelut, Linux ja Windows Yrityksellä on useita sertifiointeja mm. Oracle Gold Partner, Citrix Partner, WithSecure Silver Partner, Microsoft Silver Partner sertifioinnit. Liikevaihto on vakiintunut n.800-850 t euroon, josta n. puolet on toistuvaa sopimuslaskutusta. Asiakaskanta koostuu pk-yrityksistä isoihin kansainvälisiin yhtiöihin. Omistajat ovat valmiita jatkamaan kaupan jälkeen toiminnan jatkuvuuden varmistamiseksi tarpeellisen ajan.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Liikekiinteistö
590 000 €
SUOSITTUPÄIVITETTY

Majoitus- ja ravintolakiinteistö huippusijainnilla Oulussa

Tässä on tilaisuutesi omistaa upea majoitus- ja ravintolakiinteistö Oulun Toppilansalmessa, yhdellä kaupungin keskeisimmistä paikoista. Kiinteistö sijaitsee möljän sillan vieressä, tarjoten helpon pääsyn Hietasaareen, Nallikariin. Lisäksi se sijoittuu asuntomessualueen 2025 ja Ranta-Toppilan venesataman väliin, mikä luo houkuttelevan ympäristön niin asukkaille kuin matkailijoillekin.   Sijainti: Satamatie 35, Toppilansalmi, Oulu Hinta: 590.000€ Koko: 1250m²   Ravintolatilat: 1. kerroksessa sijaitsevat ravintolatilat, jotka ovat nyt valmiina uusille ideoille ja liiketoiminnalle. Korona-aikana tehty remonttia jossa uudistettu sähkö- ja LVI-järjestelmiä vuosina 2020-2023. Ravintolan liikevaihto ennen koronaa oli noin 350 000 euroa, mikä osoittaa alueen potentiaalin. Majoitustilat: 2. kerroksessa remontoidut tilat tarjoavat majoitusmahdollisuuksia (osa toiminut ennen toimistotiloina). Majoitusta myydään Booking.comin kautta nimellä "Oulun Satamahuoneet". Tarjolla on yhteensä 8 kalustettua huonetta, joista yksi on tilava noin 54m² asunto. Yhteisiä tiloja ovat muun muassa suuri aulatila, kalustettu keittiö ja vapaa-ajanviettoon biljardipöytä. Majoituksen liikevaihto on noin 90 000 euroa.   Laajennusmahdollisuudet: Kiinteistössä on mahdollisuus laajentaa niin toimisto-, majoitus- kuin ravintolatoimintaakin tarpeen mukaan. Kellarikerroksessa on tilaa esimerkiksi lisä kabinettitiloille asiakkaille.   Kiinteistön monipuolisuus: Kiinteistössä on kaksi osaa: kellarikerros puu- ja kivipuolella. Kellarikerroksessa on sekä sauna-, pyykki- ja henkilökuntatiloja että harrastehuoneita, joita on vuokrattu bänditiloiksi.   Lisämahdollisuudet: Kiinteistön myynnin yhteydessä on mahdollista hankkia majoitus- ja ravintolatoiminnan koneet, kalusteet ja varusteet hintaan 20 000€ Kaupassa sisältyvät myös toiminnassa käytetyt aputoiminimet.   Toppilansalmen aluetta alettiin kehittää v.2012 ja aluetta rakennetaan vielä lisää vuosia. Potentiaali on erinomainen, esim. alueella olevat muutamat ravitsemusliikkeet ovat kasvattaneet liiikevaihtojaan koronaa edeltävistä vuosista jopa yli 100%  Tämä kiinteistö tarjoaa valmiin ja monipuolisen liiketoimintamahdollisuuden, joka odottaa uutta omistajaa hyödyntämään sen potentiaalin täysimääräisesti. Ota yhteyttä oheisella viestilomakkeella saadaksesi lisätietoja ja järjestääksesi näyttö.    Lisä- ja lisäkuvat löydät osoitteesta  https://pstoimitilat.fi/myytavat-kohteet/.   ------------------------------------------------ Mahdollisuus myös aluksi pelkän liiketoiminnan ostamiseen!   Voidaan myydä myös majoitusliiketoiminta ja ravintolatoiminnan koneet, kalusteet, varusteet +toiminnassa käytetyt aputoiminimet.   Kauppahinta 65.000€.   Tiloista tehdään erillinen vuokrasopimus.   Tilat: Ravintola-alue n.300m2 (+terassit), majoitustilat n.300m2, kellaritilat n.100m2 (sauna-, henkilöstö-, pyykki-, varasto jne.). Vuokra 3000€/0% ALV, +liikekiinteistön vesi, lämmitys ja sähkö. Vuokra-aika on neuvoteltavissa.   ------------------------------------------------ Ylen juttu lähialueesta missä kiinteistö sijaitsee https://yle.fi/a/74-20050855
Myydään
PÖRSSINOSTO
Leipomo tai konditoria

Menestyvä kahvila-konditoria

Myydään Raahen keskustassa yli 30 vuotta toimineen Kahvila-konditoria Tiina-Elinan liiketoiminta. Sen tuotteisiin kuuluvat monipuoliset konditoria- ja leipomotuotteet sekä kahvila-, lounas- ja pitopalvelu. Liikevaihdosta noin puolet tulee tilaustöistä ja puolet kahvila- ja lounasmyynnistä. Yrityksellä on vankka asema alueella ja sen liiketoiminta on kannattavaa. Kauppaan sisältyy kahvila-konditorian liiketoiminta kalustoineen ja varusteineen. Se toimii yrityksen omissa tiloissa ja jatkaja voi jäädä niihin vuokralaiseksi tai ostaa myös noin 161 m2:n liiketilan. Yrityksessä toimii yrittäjän lisäksi kolme vakituista ja kaksi tilapäistä työntekijää. Henkilökunta on ammattitaitoista ja työhönsä sitoutunutta. Yritys myydään yrittäjän eläköitymisen johdosta.  Tässä on erinomainen tilaisuus jatkaa maineikkaan kahvila-konditorian liiketoimintaa. Ota yhteyttä ja tee tarjous! Myydään eniten tarjoavalle yrittäjän eläkeiän vuoksi. Tutustu yritykseen osoitteessa http://www.tiina-elina.com/
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muut kaupan alan yritykset

Hiihtovälineitä myyvä ja huoltava yritys Joensuussa

Vuodesta 2009 toiminut Suksiproffa.fi oy on Pohjois-Karjalan suurimpia ja tunnetuimpia hiihtokauppoja, jolla on vahva yhteistyö paikallisten hiihtoseurojen kanssa. Suksihuollosta toiminta on laajentunut täydellisten hiihtopakettien myyntiin ja Suksiproffan asema kuntohiihtäjienkin keskuudessa on Pohjois-Karjalassa vahva. Laajan vakioasiakaskunnan ja ’viidakkorummun’ kautta Suksiproffa.fi tunnetaan erityisesti asiantuntijuudestaan, luotettavuudestaan ja laajasta sekä laadukkaasta tuotemerkkivalikoimastaan. Suksiproffan tuotemerkkejä ovat: sukset Rossignol ja Peltonen sauvat Leki (yksi Suomen suurimpia myyjiä) monot Rossignol ja Alpina hiihtokäsineet Leki (Suomen suurin Leki-käsineiden myyjä) Hiihtovoiteet Rex ja Rode LISÄTIETOJA TÄSTÄ LINKISTÄ!
Myydään
PÖRSSINOSTO
Ravintola
125 000 €

AINUTLAATUINEN TILAISUUS Ravintola Kotkan klubi

Omistaja haluaa myydä ravintola Kotkan Klubin liiketoiminnan ainutlaatuiseen hintaan:  Kotkan Klubi on suosittu lounas- ja à la carte -ravintola, joka sijaitsee upeassa vuonna 1927 valmistuneessa klubikiinteistössä. Täysillä anniskeluoikeuksilla varustettu ravintola, joka tarjoaa asiakkailleen unohtumattoman makuelämyksen lisäksi puitteet, joita ei aivan joka paikasta löydy. Kaupan kohteena on Kotkan klubin ravintola- ja catering liiketoiminnot, niihin liittyvät koneet,astiasto (lähes 1000 ihmiselle) kalusteet, laitteet liiketoimintoihin liittyvät sopimukset, asiakassuhteet ja Kotkan Klubin , domaininimi sähköpostiosoitteet, Kotkan klubi -logo, kotisivujen sisältö ja niihin liittyvät oikeudet sekä klubin puhelinnumero varasto. Hyvin kannattava liiketoiminta. HIntapyyntö 125 000 €
Myydään
PÖRSSINOSTO
Hotelli

Kohti Unelmaa - monipuolinen yrityspaikka !

Kohti unelmaasi – Luonnonläheinen hyvänolon yrityspaikka myynnissä Toiminnan voi aloittaa välittömästi ja on tuloksellista päivästä yksi alkaen. Myynnissä liiketoiminta ja kaunis omalla tontilla sijaitseva kiinteistökokonaisuus kalusteineen, joka toimii tällä hetkellä hotellina. Paikka sijaitsee metsäpolkujen ja järvien välittömässä läheisyydessä. Kauppaan kuuluu kaikki tarvittava toiminnan välittömään jatkamiseen. Vuodelle 2024 on jo paljon varauksia. Junayhteydet ovar erinomaiset. Asiakkaana ovat olleet yksityiset henkilöt, yritykset, yhdistykset ja julkishallinto. Toimintaa on ollut ympäri vuoden ja kesäkuukaudet ovat olleet lähes aina täysiä. Sisätilat ovat vapaasti muunneltavissa myös muihin tarkoituksiin. Hotellitoiminnan lisäksi kiinteistö soveltuu helposti myös seuraavanlaisiin toimintoihin: koulutus-, kokous- ja kurssikeskukseksi, juhlapaikaksi/ravintolaksi/kahvilaksi, luontokeskukseksi, yhteisöille asunnoiksi/residenssiksi, hyvinvointikeskukseksi. Rakennusten tilatiedot: Majoitusrakennus n. 600m2, sisältää 16 huonetta, kokoussalin, saunaosaston ja varastotilaa. Vastaanottorakennus n. 160m2, sisältää vastaanottotilan, aamiais-/kokoustilan, keittiön, toimistotilan ja yksityisasunnon. Pihalla on 2 erillistä majoitusrakennusta. Tontti on n. 4500m2. Tietoa tiloista ja toimintaan liittyvistä asioista: majoitusrakennus ja vastaanottorakennus peruskorjattu täysin vv. 2014-2015, lämmitys sähköllä lisäksi ilmalämpöpumppuja, vesi- ja viemäröinti kunnallistekniikassa, langaton internetyhteys valokuitu, domain, maksupääte ja kassajärjestelmä, huonevarausjärjestelmä, 14 autopaikkaa pihapiirissä, bio-, energia- ja pahvijäteastiat, majoitusrakennuksen kattopinnoite uusittu 2022, kaikki vuosihuollot tehty säännöllisesti. Kaikki keskeiset sopimukset siirrettävissä. Annamme mielellämme lisätietoja salassapitosopimuksen allekirjoituksen jälkeen. Ota rohkeasti yhteyttä.
Etelä-Suomi
Kohteet 253 - 270 hakutuloksista

Tee ilmainen hakuvahti

Pysy vaivattomasti ajan tasalla kiinnostavista kohteista. Saat meiltä sähköpostiisi tiedon aina, kun hakuasi vastaava kohde julkaistaan. 

TEE HAKUVAHTI NYT
  • 1
    Luo tunnukset
  • 2
    Valitse hakuehdot
  • 3
    Saat sähköpostiisi hakuusi sopivat ilmoitukset
TEE HAKUVAHTI TÄSTÄ
loder image