JÄTÄ ILMOITUS

Siivousyrityksen myynti – näin Pirkko teki sen

Siivousalan yrittäjänä yli 30 vuotta toiminut Pirkko Rouhiainen teki yrityskaupat keskellä koronakevättä. Kaupantekoon erityislaatuinen aika ei kuitenkaan juuri vaikuttanut. Ostajaksi valikoitui yrittäjäpariskunta, jonka Pirkko tavoitti Yrityspörssin myynti-ilmoituksella.

Pirkon Rouhiaisen siivousyritys aloitti yli 30 vuotta sitten yhden naisen yrityksenä. Palvelulle oli kysyntää, joten jo puolen vuoden kuluttua yrityksessä aloitti ensimmäinen työntekijä. Vuosien kuluessa toiminta laajeni, työntekijöitä tuli lisää ja lopulta yritys toimi kolmella paikkakunnalla Etelä- ja Pohjois-Savossa.

Yrittäjän eläke toteutui yrityskaupan kautta

Kahdeksan vuotta sitten Pirkko havahtui siihen, että eläkeikä alkaa häämöttää ja päätti aloittaa valmistautumisen.

”Aloitimme toiminnan järjestelyn niin, että voisin jäädä eläkkeelle, kun on sen aika. Myimme ensin toimipisteemme Kuopiosta ja kaksi vuotta sitten Joroisista. Lopulta myimme koko osakeyhtiön, joka toimi Varkaudessa.”

Ostaja yritykselle löytyi Yrityspörssin myynti-ilmoituksella

”Kuulin Yrityspörssistä omistajanvaihdostilaisuudessa Varkaudessa. Päätimme käyttää Yrityspörssin ilmoitusluonnospalvelua, eli saimme puhelinkeskustelun pohjalta laaditun valmiin ilmoituksen näkyviin kuudeksi kuukaudeksi. Teimme ilmoituksen anonyymisti, koska emme halunneet ensivaiheessa kertoa julkisesti myyntiaikeestamme”, Pirkko kertoo.

”Kysyntä yrityksellemme oli todella kovaa ja laajaa. Saimme 30 yhteydenottoa kiinnostuneilta ostajilta. Heistä loppusuoralle keskusteluihin valikoitui kolme erinomaista ostajaehdokasta.”

Yrityskaupat keskellä koronakevättä

Keskustelut ostajaehdokkaiden kanssa etenivät nopeasti. Ensimmäisen yhteydenoton jälkeen allekirjoitettiin salassapitosopimus, jonka jälkeen Pirkko soitti nopeasti jokaiselle ostajaehdokkaalle.

Puhelinkeskusteluissa karsiutuivat pois esimerkiksi puhtaissa sijoittamisaikeissa olleet ehdokkaat. Potentiaalisten ostajien kanssa sovittiin tapaaminen, jonka aikana tutustuttiin puolin ja toisin.

”Tapasimme toimistollamme. Minä kerroin yrityksestä ja ostajat itsestään sekä omista aikeistaan ja toiveistaan”, Pirkko summaa ensitapaamisia.

”Saimme lopulta kaikilta kolmelta kärkiehdokkaalta tarjoukset yrityksestä. Kaikilla oli myös rahoitus kauppaan valmiina.”

”Aiesopimus kaupasta tehtiin aprillipäivänä ja varsinaiset yrityskaupat kuukausi aiesopimuksen allekirjoittamisesta. Myimme koko osakeyhtiön. Nyt käynnissä on ostajan perehdytys toimintaan.”

”Toukokuun ensimmäisenä keskiviikkona oli tiedotustilaisuus työntekijöillemme. Koronatilanteen vuoksi joimme kakkukahvit kahdessa pienemmässä ryhmässä vuoroaikoina. Työntekijät olivat uutisesta sekä hämmästyneitä että liikuttuneita”, Pirkko kertoo.

”Koronan jälkeen pidetään vielä kunnon läksiäiset.”

Apua yrityskauppaan – näin sitä löytyi

”Sain paljon apua yrityskauppaan useilta ero tahoilta” toteaa Pirkko. ”Savon Yrittäjien omistajanvaihdosasiantuntija  Saara Timonen auttoi salassapitosopimuksissa sekä ymmärtämään yrityksen arvonmääritystä. Myös omasta hallituksesta löytyi osaamista yrityskaupan lakiasioista ja lisäksi konsultoin muutamaa erikoisasiantuntijaa verotuksen osalta.”

”Olen kiitollinen, että sain monipuolisesti näkemyksiä ja tukea eri tahoilta. Yhdistelemällä eri näkökantoja pystyin valitsemaan itselleni sopivimmat ratkaisut. Päätös ja lopullinen vastuu asiasta on kuitenkin minulla”, toteaa Pirkko. ”Yrityksen myyjän kannattaa mielestäni hyödyntää tukea monipuolisesti ja olla myös valmis maksamaan siitä.”

Jatkaja yritykselle – yrittäjävetoisuus ratkaisi

Lopulta valinnan kolmen tarjouksen kesken ratkaisi se, että Pirkko toivoi yritykselleen yrittäjävetoista jatkoa ja mieluiten pariskuntaa, joka voisi yhdessä pyörittää yrityksen toimintaa jatkossa.

”Ostajaehdokkaiden kanssa kävimme läpi kolmen viime vuoden laajan tilinpäätöksen ja taseen. Meillä oli myös kaluste-, kone- ja autoluettelo. Perkasimme yhdessä läpi kaiken, mitä yritykseen sisältyy”, kertoo Pirkko ostajaehdokkaiden kanssa käydyistä keskusteluista.

”Ostaja halusi ostaa kokonaisuuden juuri sellaisenaan. Kaikki työntekijämme siirtyivät vanhoina työntekijöinä uudelle omistajalle.”

Yrityskauppa yllätti positiivisesti

”Minut yllätti Yrityspörssin ilmoituksen teho. En myöskään tiennyt etukäteen, että voisin saada apua ilmoituksen laadintaan. Laadukas ilmoitus ja lisänäkyvyyspaikkojen hyödyntäminen ilmoitusaikana olivat merkittäviä siinä, että yrityskauppa eteni näin hyvin”, kertoo Pirkko. ”Ilmoitus toi oikeasti yrityksestäni todella kiinnostuneita yhteydenottoja. Sain mielestäni erinomaisen vastineen rahoilleni.”

Pirkolla ei ollut entuudestaan kokemusta koko yrityksen myynnistä. ”Siksi tuki asiantuntijoilta oli todella tärkeää – ilman sitä yrityskauppa olisi ollut haastavaa viedä läpi.”

”Edes erikoinen koronakevät ei juuri vaikuttanut kaupankäyntiin, vaikka molemmilla osapuolilla oli asia varmasti mielessä. Pankki halusi erikseen selvityksen siitä, onko asiakkaita lähtenyt. Koska näin ei ollut, vaan ennemminkin erikoinen aika oli tuonut yritykselle lisätöitä, asialla ei ollut vaikutusta kaupan rahoitukseen.”

Pirkon vinkit yrityksen myyjälle

Pirkko vinkkaa yrityksen myyntiä harkitsevalle markkinoinnin tärkeyden, jotta ostaja löytyy nopeasti ja tehokkaasti. ”Jos et halua, että yrityksesi tunnistetaan, kannattaa käyttää anonyymia myynti-ilmoitusta ja panostaa siihen, että ilmoitus löydetään. Minä tein sen ostamalla lisänäkyvyyttä ilmoitukselleni”, kertoo Pirkko. ”Tukea on saatavilla esimerkiksi yrityskummeilta ja omistajanvaihdosneuvojilta. Sitä kannattaa hyödyntää.”

Yrityksensä tulevaisuuden Pirkko näkee valoisana. ”Toivon sydämeni pohjasta, että uusi omistaja menestyy.”

 

Haluatko myydä oman yrityksesi? Varaa aika maksuttomaan konsultaatioon asiantuntijamme kanssa myynti- tai ostoilmoitukseen liittyen

 

Yrityspörssi

TIETOA PALVELUSTA Yrityspörssi on kohtaamispaikka verkossa yritysten myyjille ja ostajille. Palvelussa voit jättää yrityksen myynti- ja ostoilmoituksia sekä kertoa palveluistasi yrityskauppoihin liittyen.  Myyjät saavat enemmän näkyvyyttä ilmoituksilleen, ostajat saavat kattavamman kuvan yritystarjonnasta ja palveluntarjoajat saavat omille palveluilleen näkyvyyttä.

loder image